lauantai 10. elokuuta 2019

5 väisteltävää sudenkuoppaa kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkityksessä

Näen vertaistuessa, että monet kilpirauhaspotilaat, joilla on vajaatoiminta syystä tai toisesta saattavat kamppailla lääkityksensä ja olonsa kanssa vuosikaudet. Esitän tässä kirjoituksessa joitakin mieleeni tulevia yleisiä kamppailun aiheita, jotka ovat voitettavissa. Toivon sydämestäni että tästä kirjoituksesta on apua, vaikka arvelen, että se saattaa myös olla hieman provosoiva joistakuista ja se saatetaan myös herkästi ymmärtää väärin.


1. Vastuu hoidostasi ja terveydestäsi, kenellä?

Tähän liittyy hyvin inhimillinen asenne ja ajatus ja se on se, että lääkärin kuuluu hoitaa ja parantaa. Pitää tehdä just mitä lääkäri sanoo. Lääkäri tietää. Hänen kuuluu tietää. Toki tämä on totta, osittain. Realistista se ei täysin ole. Nimittäin parhaimmatkaan lääkärit eivät ole sinun elämäsi, vointisi, kroppasi ja terveytesi asiantuntijoita. Sinä olet. Vaikka meillä olisi kuinka hyvä lääkäri, hän ei ole kaikkivoipa. Hänelläkin on, kuten meillä kaikilla omat sokeat pisteensä ja hän viettää aikaa kanssamme hyvin rajallisesti. Sinä elät kropassasi ja elämässäsi 24/7. Voisiko siis olla, että paras mahdollinen yhteistyö lääkärin kanssa on sellaista, että molemmat osaavat kuunnella toisiaan ja jakaa tietojaan ja yhdessä päätetään mitä tehdään. Kumpikaan ei harjoittaisi sanelupolitiikkaa, mutta vastuu omasta elämästä on potilaalla itsellään, ei enää kuten ehkä menneisyydessä, että lääkäri on se jota totellaan sokeasti ja joka on auktoriteetti. Kenenkään ei pitäisi lääkärin vastaanotolla joutua kysymään, että "Oletko sinä täällä minua varten vai toisin päin?"

Provokatiivista sanoa tai ei, mutta suurimmalla osalla kilpirauhaspotilaita on aika huono lääkäri mitä tulee kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoon. Tämä ei välttämättä ole lääkärin vika, koska todennäköisesti hämmästyisit jos tietäisit miten vähän yleislääkärin koulutuksessa käydään läpi kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoa. Välttämättä erikoislääkäriltä, endokrinologiltakaan ei saa sen parempaa apua käytännön tasolla.

Melkein kaikilla lääkäreillä mm. systeemin hierargisuus ja asenneongelma, joka lääkärikunnassa tällä hetkellä velloo kilpirauhasasioiden ympärillä heijastuu potilaiden hoitoon. Vaikka olisi joku "alempiarvoinen" yleis- tai erikoislääkäri, saattavat "isot pojat" sairaanhoitopiireissä ja mm. surraavia pölyttäjähyönteisiä nimeltään olevat lääkärikeskusjätit sabotoida tehokkaasti asioista oikeasti enemmän perillä olevien yksittäisten lääkärien yritykset auttaa potilaitaan tulemaan parempaan kuntoon. Jos vielä on sitten "sooloilijoita", puukottavat kollegat mennen tullen selkään ja tehtailevat valituksia Valviraan, joka uskoo kaiken mitä näistä "sooloilijoista" kerrotaan, koska ovat näiden selkäänpuukottajien kavereita tai kaverin kavereita. Mitään todellista lääketieteellistä asiaa ei ole eikä ole ollut taustalla, sillä potilaat eivät ole niitä, jotka ovat valittaneet. Päin vastoin, he ovat olleet tyytyväisiä hoitoonsa näiden kollegojensa ja viranomaisten kynsiin joutuneiden lääkärien hoidossa!

(Jos haluat tietää lisää tästä farssista/tragediasta, lue tämän blogin julkaistu hakusanalla "kilpirauhaskiista", mutta varaudu yöunien menettämiseen.)

Haluatko siis luovuttaa kaiken vallan terveysasioistasi tällaiselle systeemille ja ihmisille vai haluatko pysyä rohkeasti puikossa siitäkin huolimatta että välillä sairaus, oireet ja tulevaisuutesi asian suhteen pelottavat? Toki me tarvitsemme lääkäreitä, mutta voimmeko luottaa että he yksilöinä, joukkona ja systeemissään aina ja koko ajan edustavat sitä mikä on sinulle parasta?

(Jos joku on hyvää ja ymmärtävää lääkäriä vailla, minulle saa laittaa asiasta viestiä. Voin antaa oman lääkärini yhteystiedot.)

Kertoo aika isostakin vallitsevan systeemin muutostarpeesta ja tulevasta muutoksesta, että erilaisia lääkehoitovaihtoehtoja ja uuden tiedon omaksumista ja ennen kaikkea myös kokemusperäisen tiedon hyödyntämistä vastustetaan Suomessa ja varsinkin juuri Suomessa tällä hetkellä niin kiivaasti. Eikö olisi vain järkevää kuunnella myös potilaskuntaa, ihmisiä jotka ovat asiassa eniten asianomaisia ja elävät hoitonsa ja sairautensa kanssa joka päivä? Eikö myös tulisi kuulla niitä lääkäreitä, joiden potilaat ovat tyytyväisimmät?

Itse pidän Endokrinologiyhdistystä ja sen toimintaa Suomessa suurimpana jarruna kehittää kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoa parempaan suuntaan ja parantaa potilaiden asemaa. Potilaskunnassa suurta huolta on herättänyt viime vuosina myös viranomaisten toiminta tai toimimattomuus asian suhteen.

Lankojen pitäminen sopivassa määrin omissa käsissäsi todennäköisesti vie eteenpäin. Siitä päästään seuraavaan kohtaan.

Kierrettävä sudenkuoppa: Vastuun vierittäminen jollekin toiselle

(Tämä sudenkuoppa esti minua saamasta itseäni parempaan kuntoon vuosien ajan)

2. Oppiminen ja tiedon hankkiminen, soveltaminen, kenen homma?

Kerron sinulle erittäin tärkeän viisauden:

Mitä enemmän otat itse selvää asioista, opiskelet ja vertailet eri mielipiteen omaavien tahojen perusteluja, kuuntelet toisten potilaiden kokemuspohjaista tietoa, sen paremmin pystyt itse vetämään johtopäätöksiä ja sen pienemmällä todennäköisyydellä tulet harhaanjohdetuksi tai autetuksi pieleen! Älä siis ulkoista oman pääsi käyttöä muille. Saatat saada virheellistä tai muuhun informaatioon nähden ristiriitaista tietoa ja jos tieto on irrallaan muusta informaatiosta et ymmärrä kokonaisuutta.

Saatat sabotoida pahastikin hoitosi ja itsesi kuntoon saattamisen, jos pitäydyt uskomuksissasi kuten:
-En mä ole oikein lukijatyyppiä enkä mä näistä asioista oikein mitään ymmärrä
-Nyt täytyy löytää joku hyvä guru joka tietää ja osaa kaiken, neuvoo mulle mitä mun pitää tehdä, antaa just oikean pillerin ja mun ei itte tartte oppia mitään eikä ajatella asiaa
-Kaikki on liian vaikeaa eikä mulla ole aikaa alkaa itse opettelemaan ja selvittelemään näitä asioita
-Mä en osaa englantia, joten ei sitten voi mitään jos suomeksi ei löydy tarpeeksi tietoa. Eiks joku vois suomentaa noita kirjoja?

Koska kolikolla on myös aina toinen puoli, yksi tapa välttää sudenkuoppa voi myös toisinaan olla se, että opiskelee vähemmän tai ainakin määrität asioiden tutkimiselle realistisen aikataulun. Tämä silloin jos tuntuu että stressaannut ja palat suorastaan loppuun siitä että sairautesi hoito täyttää jokaisen valveillaolon aikasi ja näet asiasta jopa unta, silloin kun enää saat huoliltasi nukutuksi.

Jos vakuutuit siitä, että haluat oppia ymmärtämään omaa kehoasi ja sairautesi hoitoa paremmin, mistä voisi aloittaa? Ei välttämättä ihan suoraan ytimestä, vaan hankkien ensin vähän perustietoa siitä miten ihmisen keho toimii ja miten kilpirauhanen ja sen hormonit liittyvät asiaan. Tämä antaa hyvää pohjaa ymmärtää asioita syvällisemmin.

Voit halutessasi aloittaa esimerkiksi peruskoulun biologiasta ja jatkaa lukion oppikirjoihin. Siitä voi siirtyä mm. anatomian ja fysiologian kirjoihin, jonka jälkeen voi katsoa tautioppia liittyen kilpirauhasen vajaatoimintaan tai katsoa mitä siitä kerrotaan vaikkapa Duodecimin julkaisemilla verkkosivuilla pitäen mielessä, että asiasta on olemassa vähän toisenkinlainen totuus. Kun perustieto on hallussa ja kun tiedät vallitsevan virallisen totuuden, voit siirtyä lukemaan siitä mistä ihmiset ihan aidosti ovat saaneet apua.

Parhaimmat kirjat ovat enlannin kielisiä. En osannut itsekään vuonna 2012 kun aloitin polkuni passiivisesta aktiiviseksi potilaaksi kunnolla englantia, mutta taidot ovat karttuneet vaikka aluksi tarvittiinkin aika tavalla sanakirjan apua. Tällä hetkellä pidän lääkitysten suhteen ylivoimaisesti parhaimpana kirjan Paul Robinsonin kirjoittamaa kirjaa "Thyroid patient's manual" Kun lääkitysten lisäksi halutaan hoitaa itseä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti löytyy myös mm. integratiivisen lääketieteen ja funktionaalisen lääketieteen puolelta hyviä kirjoja kuten Dr. Datis Kharrazzianin kirja: "Why do I still have hypothyroid symptoms?" Suomeksi tietoa löytyy myös mm. Suomen Kilpirauhaspotilaat ry:n verkkosivuilta ja myös tästä blogista. Netin vertaistukiryhmät ovat myös hyödyllisiä, joskin kannattaa valita ryhmät, jotka ovat hyvähenkisiä. Joissakin sallitaan töykeys ja ilkeily.

Ymmärrän hyvin  kilpirauhasen vajaatoiminnan ja muutenkin heikon terveyden mahdollisesti aiheuttaman aivosumun, masennuksen ja sen että tuntee jopa olevansa arvoton, lannistunut ja tyhmä. Olen kokenut sen!

Asioiden selvittäminen ja asioiden opiskelu saattaa tuntua ihan mahdottomalta ja loputtomalta tehtävältä. Muista, että se on vain sinun tulkintasi ja tunne eikä vastaa todellisuutta. Jos nyt pystyt lukemaan ja ymmärtämään tätä tekstiä, pystyt aivan varmasti omaksumaan uutta tietoa, omaan tahtiisi. Toiset oppivat nopeammin, toiset hitaammin ja myöskin vireystilamme ja terveydentilamme vaikuttavat asiaan. Lisäksi jos ei ole pitkään aikaan opiskellut mitään, saattaa kestää vähän aikaa ennen kun siihen tottuu. Jaa tarvittaessa homma pieniin osiin. Voit myös laatia ajankäyttösuunnitelmaa. Ehkä käytät asioiden tutkimiseen vaikkapa tunnin tai puoli tuntia päivässä, 15 minuuttia kerrallaan?

Älä lannistu! Älä panikoi!

Väistettävä sudenkuoppa: Oppimisesta kieltäytyminen

(Tunsin vuosia itseni liian väsyneeksi ja lannistuneeksi edes haaveilemaan siitä että olisi ratkaisuja, jotka olisivat ulottuvillani.)

3. Labratulokset - nenä kiinni niihin?

Tästä en kirjoita pitkästi. Labratuloksilla on osansa kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnostiikassa ja hoidossa, mutta ne ovat hyvä renki, huono isäntä. Labrojen liiallinen tuijottaminen voi johtaa siihen että laiminlyödään muu kokonaisuus, olot, oireet, kehon lämpötilat, pulssi ja verenpaineet.

Tyyppiesimerkki tästä on lääkityksen annospienennys TSH:n tai T3v:n perusteella vaikka potilaalla ei olisi minkään valtakunnan merkkejä vähäisestäkään liikatoiminnasta vaan mahdollisesti jopa edelleen vajaatoiminnan oireet. Jos kilpirauhashormonien toimintaa ja funktiota elimistössä ei ymmärretä riittävän laajasti, herkästi myös esimerkiksi pyritään yhdistelmälääkityksellä (eläinperäinen valmiste tai T3- ja T4-hormonin yhdistäminen kuten Thyroxin- ja Liothyronin tai Thybon-lääkitys) labrojen perusteella nostamaan T4-hormonin osuutta, vaikka todellisuudessa päämerkitys tulisi antaa varsinaisen aktiivisen hormonin T3 riittävälle saannille ja sille että vajaatoimintaoireet saadaan loppumaan eli potilas ns. "eutyreoottiseksi".

Mikä näyttää paperilla tai ruudulla labratulosten valossa oikein hyvältä, ei välttämättä kuvasta potilaan arkitodellisuutta. Lääkäri saattaa olla tyytyväinen, potilas ei tai sitten lääkärin mielestä potilasta riivaa jokin ihan muu kuin kilpirauhashormoneihin liittyvä asia, kuten luulotauti, masennuslääkkeiden puute tai laiskuus.

Tästä aiheesta seikkaperäisesti lisää em. kirjassa Thyroid Patient's manual.

Väisteltävä sudenkuoppa: Labratuloksien puusilmäinen tuijottaminen

(Terveyskeskuslääkäri tutki vain TSH:n ja T4v:n ja uskoin kun hän sanoi että lääkitys on niiden perusteella kunnossa. Koko ajan minulla oli kuitenkin vajaatoimintaoireita, jotka pistettiin muiden asioiden syyksi. Nämä muut syyt, sairaudet ja diagnoosit alkoivat määrittää elämääni ja identiteettiäni. Olin täysin työkyvytön 6 vuoden ajan)

4. Lääkitys sittenkään kunnossa?

On helpompi sanoa, että lääkitys on varmasti oikeanlainen ja oikealla tavalla annosteltu kuin se, että sanottu pitäisi paikkansa. Lääkityksiä on olemassa useammanlaisia. Tosiasiassa Thyroxin, joka on T4-hormonia ei ole kenellekään potentiaalinen ykkösvaihtoehto. Miksi ei? Siksi että ihmistä ei ole luotu tulemaan toimeen pelkällä varastohormonilla ja vaikka terve ihminen kuvitellusti saattaisi tulla, jos joku vaikkapa varastaisi häneltä täysin terveen kilpirauhasen ja hän joutuisi alkamaan siksi käyttää Thyroxinia, niin sairastuneen tilannetta ja kehoa ei voida verrata terveen kehoon, sen fysiologiaan, toimintaan.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoon on olemassa montaa eri tyyppistä lääkitystä ja kaikkien pitäisi kaiken järjen ja potilaiden etu ajatellen olla yhtäläisesti kaikkien saatavilla. Valitettavasti näin ei ole tilanne, vaan monien on vaikea saada sellaista lääkitystä, jolla he todellisuudessa voisivat hyvin. Monet voivat hyvin käyttäessään eläinperäisiä valmisteita, jotka on tehty sian kilpirauhasesta ja jotka sisältävät kaikkia terveen kilpirauhasen muodostamia hormoneja. Monet voivat hyvin kun he yhdistävät tyroksiinin ja aktiivisen T3-hormonin.

Jotkut taas voivat parhaiten kun he käyttävät hoidossaan pelkkää T3-hormonia. Vaikka tämä lääkitystyyppi ei ole se kaikkein luonnollisin ja fysiologisin, on silti olemassa potilaskunta, joiden kehossa syystä tai toisesta, usein tunnistamattomasta, on tila että oloa huonontaa kaikenlainen T4-hormonia sisältävä lääkitys. Itse luen itseni tähän epäonniseen porukkaan, vaikkakin siinä mielessä olen onnekas, että olen löytänyt ulkomailta lääkärin, jonka kautta lääkitykseni yhä järjestyy. Ilman tätä lääkitystä en todennäköisesti olisi tätä kirjoitusta tässä näpyttelemässä.

Yleisimpien Suomessa saatavien lääkkeiden nimet:
-Thyroxin, synteettistä varastohormonia T4 eli tyroksiinia. Reseptivalmiste.
-Armour Thyroid, Thyroid, tai NatureThroid, eläinperäiset valmisteet, sisältävät kaikkia kilpirauhasen tuottamia hormoneja (mm. T4, T3, T2, T1 ja kalsitosiini), Vaatii erikoisluvan, jota haetaan Fimeasta viemästä apteekkiin lääkärin kirjoittama erillinen lupahakukaavake.
-Liothyronin tai Thybon, aktiivista T3-hormonia sisältävät valmisteet, eläinperäisten tavoin erityisluvallisia lääkkeitä
(Huom. Erityisluvan hakemista em. valmisteille, joilla ei ole varsinaista myyntilupaa Suomessa ei vaadita, jos valmisteet tilataan ETA:alueelta kansainvälisestä apteekista tai tuodaan ulkomailta sellaisesta maasta jossa kyseisellä valmisteella on myyntilup. Lisätietoa mm. tullin ja Fimean sivuilta)

Tässä myös kirjoittamaani tietoa asiasta: https://jalkeilla.blogspot.com/2019/02/kun-laakkeiden-saatavuus-suomessa.html

Annostelussa on myös omat lainalaisuutensa ja hienovaraisuutensa. Niistä saa mielestäni täsmällisintä ja pätevintä tietoa em. kirjasta "Thyroid Patient's manual"

Miten me voidaan tietää mikä lääkitys ja annostelu parhaiten sopii? Mielestäni siihen on yksi looginen vastaus: Pitää kokeilla erilaisia lääkitysvaihtoetoja ajan kanssa ja systemaattisesti niin kauan, kunnes löytyy sopivin lääkitys, joka toimii myös suhteellisen pitkäaikaisesti. Aluksi voi mennä jopa vuosia siihen että tähän tilanteeseen päästään. Niin meni minullakin. Nyt olen jo vuosia ollut samalla lääkityksellä ja samalla annostuksella ja tilanne on pysynyt melko stabiilinia mitä tulee kilpirauhasasioihin. Toki on mahdollista, että monetkin asiat voivat lääkityksissä keikuttaa venettä vielä vuosienkin päästä. Ihminen on monimutkainen kapistus!

Väistettävä sudenkuoppa: Tyytyminen huonoon lääkitykseen tai liian hätäinen päättely siitä että lääkitys ja annostelu ovat kunnossa.

(Olen todennut, että Thyroxin-lääkitys ei toimi kehossani ollenkaan. Se ei vie vajaatoimintaoireistoa pois millään tavalla. Joillain se auttaa vähän tai paljon, mutta minulla se ei auttanut piiruakaan. Syyt saattavat olla geneettiset tai liittyä muihin kroonisiin sairauksiini tai minulla olevaan hyvänlaatuiseen maksakasvaimeen. http://jalkeilla.blogspot.com/2014/12/maksan-hemangiooma-ja-dejodinaasi-3.html  Lääkitykseeni on yritetty vuosien aikana ottaa mukaan Thyroxinia tai eläinperäistä valmistetta, mutta se huononsaa selvästi oloa. Siksi olen jatkanut T3-monoterapialla, eli käyttämällä kilpirauhasen vajaatoimintaan ainoastaan synteettistä T3-hormonia. Annokset jaan tarkasti ja huomaan olossa jos lääke on jäänyt ottamatta tai otettu oleellisesti väärään aikaan.)

5. Onko kaikessa sittenkään kysymys kilpirauhasasioista?
On ihmiselle yleistä, että joskus kun kädessä on vasara, kaikki alkaa näyttää nauloilta. Näin voi olla kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidonkin suhteen. Joskus voi virheellisesti ajatella, että jokin oire tai oireikokonaisuus johtuu kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai siitä että lääkitys on pielessä. Todellisuudessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus, että kun kehossa on kehittyneenä kilpirauhashormoneihin liittynyt ongelma, kehossa on meneillään muutakin epätasapainoa joko liittyen suoraan tai vähemmän suoraan itse kilpirauhaseen tai sen hormoneihin.

Meillä voi olla mm. suolistomikrobiston epätasapainoa, puutteellista ruoansulatusta, ravintopuutoksia, jokin vielä tunnistamaton muu sairaudentila, joka vaatisi huomiota, sisäilma-ongelmiin reagoimista, muita ympäristöstä oireiluja, stressiä, liikarasitusta, virheravitsemus, ilovaje, univaje, pielessä olevat sosiaaliset suhteet, henkisiä traumoja, jotka manifestoituvat myös fyysisesti, mäntti pomo, hirveä anoppi, murkkuikäisiä talossa, keski-ikäisiä talossa, koliikkivauva, tappelevat kissat, allergioita ja yliherkkyyksiä, anemia, hormoniongelmia, rasvamaksa yms. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tärkeää on siis kysyä: Mitä muuta tämä voi olla ja mitä kaikkea mun elämässä ja kropassa on todellisuudessa meneillään? On nimittäin niin, että monikin epätasapainotila tai ongelma voi tuottaa samantyyppisiä oireita kuin kilpirauhasen vajaatoiminta ja osa näistä tekijöistä on myös sellaisia, jotka voivat estää erilaisia kilpirauhaslääkityksiä toimimasta kunnolla kehossamme.

Samankaltaisia oireita kuin kilpirauhasen vajaatoiminnassa voi esiintyä mm. raudanpuutoksessa, muissa ravintopuutoksissa, vajaaravitsemuksessa, liikarasitustiloissa, B12-vitamiinin puutoksessa, tai esimerkiksi sukuhormonipuutoksissa tai -epätasapainotiloissa.

Tekijöitä, jotka voivat hankaloittaa kilpirauhaslääkitysten toimimista tai omien kilpirauhashormonien normaalia toimintaa kudoksissa ovat mm. inflammaatio eli matala-asteinen tulehdus, liian korkeat tai liian matalat kortisolitasot, raudanpuute, puutos ravintoaineista, jotka osallistuvat energia-aineenvaihduntaan, kaikki vaikea ja pitkäaikainen stressi- tai jonkinlainen hälytystila kehossa, joka saa kehon vähentämään kilpirauhashormonien hyödyntämistä solutasolla säästääkseen energiaa.

Väistettävä sudenkuoppa: Kokonaisuuden ja muiden kuin kilpirauhaseen ja sen hormoneihin liittyvien mahdollisten tekijöiden huomiotta jättäminen

(Itsellä hyvin tärkeää hoidossa oli huomioida myös muu hormonitoiminta kuten minulla aikanaan liian matalat kortisolitasot ja aivan sekaisin olevat sukuhormonitasot. Molemmat tekijät vaikuttivat minulla siihen miten hyvin lääkitys toimi ja miten hyvin voin. Voin rehellisesti sanoa, että oikeanlainen lääkitys ja sen annostelu ovat olleet todella tärkeitä tekijöitä minulle, mutta vähintään yhtä tärkeäksi on muodostunut mm. gluteeniton paleo-tyyppinen ruokavalio, ravintopuutosten korjaaminen ja mahasuolikanavan tasapainottaminen. En olisi mm. pystynyt opiskelemaan ammattiini, jos olisi pelkästään vaihdettu kilpirauhaslääkitys toisenlaiseksi. Piti myös kiinnittää huomiota muihinkin asioihin ja kokonaisuuteen.)

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Älä mene tarakka edellä puuhun ravintoterapiassa!

Tehdäänkö me aina ensisijaiset ja oikeat asiat, oikeassa järjestyksessä elämässämme? No joskus, mutta ei aina. Miten ravintoterapiassa voitaisiin pitkässä juoksussa ns. "osua riittävän tarkasti maaliin?"


Asiakkaat tulevat usein vastaanotolleni juuri tietynlaisten ongelmien kanssa ja he haluavat saada täydentävää apua erilaisiin sairauksiin ja oireisiinsa. Heillä saattaa olla mielessä, että aletaanheti toteuttaa juuri heidän tilanteeseen sopivaa yksilöllistä ravintoterapiaa, joka tepsii yksilöidysti ja kohdennetusti hetijuuri niihin ongelmiin, joiden kanssa he kamppailevat. Toki tämä pitää paikkansa, suhteellisessa mielessä. Jokaiselle alkaa jo heti alusta asti muodostumaan tietynlainen suunnitelma, jota lähdetään systemaattisesti toteuttamaan ja tarvittaessa tehdään matkan varrella kurssin korjauksia.

Ihmistä saattaa kuitenkin mietityttää jos ei jollakin tapaa "päästä heti asiaan". Miksei heti pistetä uusiksi juuri niitä yksittäisiä asioita, jotka voi olla paremman voinnin ja jaksamisen tiellä ja miksei jo heti alusta asti välttämättä tukita vaikkapa hormonitasoja, rakenneta viimeisen päälle hiottua ravintolisäohjelmaa tai miksei heti myllätä ruokavaliota aivan perusteellisesti. Tähän on kaksikin syytä:

1. Perusasiat on laitettava ensin kuntoon. Tarkemmat viilaukset ja kohdennetut täsmäkeinot eivät muutoin toimi. Samoin kun talolla on tärkeä olla tukevat ja taidokkaasti rakennetut perustat, myös ravintoterapian perustana on joukko perusasioita, joiden on tärkeä olla kunnossa. Mitä käy seinille ja katolle, jos perusta on huono?

Keholla on ihmeellinen kyky tasapainottaa, eheyttää ja parantaa itseään kun se saa siihen mahdollisuudet. 
Ravintoterapiassa usein aivan ensimmäisenä lähdetään mm. varmistamaan ruoansulatusta, korjaamaan ravintopuutoksia ja kiinnitetään ensin huomiota suuriin linjoihin ruokavaliossa. Usein tämän jälkeen näkee selvemmin, mihin nimenomaisiin tarkempiin yksityiskohtiin tulisi lopulta kiinnittää huomiota. Ravintoterapiassa siis monet sen toimintatavoista ja periaatteista ovat melko universaaleja vaikka ihmisten tilanteet, vaivat ja oireet ovat hyvin moninaisia. 

On myös yleistä, että ihminen on voinut tulla hieman sokeaksi omille elämäntavoilleen ja syömiselleen ja vasta se, että ammattilainen tarkastelee niitä lähemmin, auttaa löytämään tärkeimmät  ja ensisijaisemmat kehityskohdat. Ne voivat ollakin aivan muut asiat, kuin mitä ensin olisi voinut luulla.

Itse en esimerkiksi työssäni välttämättä suosittele ihan ensimmäiseksi aminohappoterapian toteuttamista tai jonkun tietyn spesifisen funktionaalisen lääketieteen testin hankkimista tai vaikkapa jodin tankkaamista jodin puutokseen. Ruoansulatuksen tukeminen, suolistomikrobiston tasapainottaminen tai vaikkapa ravintoaineiden yleisen saannin varmistaminen saattaa ollaensisijaista, samoin monissa tilanteissa huomion kiinnittäminen siihen että elämästä saadaan karsittua liikarasitusta aiheuttavia tekijöitä ja stressitasoihin saadaan kiinnitettyä huomiota. Isoimmat toipumisen esteet ovat usein stressi, tunneperäiset tekijät, heikko ruoansulatus ja ravintopuutokset. Perusasioiden huomioimiseen kuuluvat myös sosiaaliset aspektit, mm. ihmissuhteiden arvioiminen, liikunta, arvot ja uni/lepo. Mikä näistä tai jokin muu voi olla tekijä, joka eniten jarruttaa parempaan kuntoon tulemista?

Jotta voidaan saada parempia vastauksia, on ensin esitettävä parempia kysymyksiä: Mikä minua pohjimmiltaan syö, miten on tultu tähän pisteeseen ja mistä lähteä siis liikkeelle? Kun olet lähdössä retkelle luontoon, sen sijaan että ryntäät polulle sokkona etkä tiedä mitä maastossa voi tulla vastaan, saatat haluta ensin kiikaroida maastoa jostai vähän ylempää ja vilkaista karttaa.

2. Ota huomioon realiteetit. Meillä on ymmärrettävästi taipumus lähteä selvittämään hyvinvointiin, elämään ja terveyteemme liittyviä asioita päättäväisinä ja tarmokkaasti, mutta onko meillä tapana myös herkästi yliarvoida jaksamisemme? Miten monta asiaa pystyt ja jaksat muuttaa ja toteuttaa kerralla? Oletko miettinyt, että kun lähdet sijoittamaan aikaa ja rahaasi ravintoterapiaan, se on aina jonkin sortin maratoni, ei pikamatka eikä löysä kävelylenkkikään. Koska sinun usein tarvitsee tehdä joitakin asioita kenties eri tavalla ja ehkä jopa ensimmäistä kertaa, on hyvä valmistautua siihen että uusien rutiinien ja tapojen toteuttaminen, mm. se että opit uudet tavat hankkia ruokaa, valmistaa sitä, syödä sitä ja muistaa ottaa ravintolisät ajallaan vie aikaa. Aluksi päädyt tilanteeseen, jossa kaikki tuntuu uudelta ja kenties jopa vähän kaiken elämäsi nielevältä, mutta kun aikaa kuluu ja toistoja tulee riittävästi, totut ja eri tavalla toimiminen ja uudet asiat tulevatkin luontevaksi osaksi elämääsi. 

Aluksi motivoi edessä oleva palkinto, se että ravintoterapia auttaa sinua voimaan ja jaksamana paremmin, sitten motivaatiota tulee lisäämään se kun alat saamaan tuloksia etkä halua enää luopua saavutetuista eduista. Motivaatiota toki saattaa syödä esimerkiksi se, ettei sinua kannusteta, et oikein meinaa uskoa itseesi tai ravintoterapiaan tai koet jollakin tapaa mokailevasi tai epäonnistuvasi. Näistä asioista pitää puhua. Ravintoterapeutin kanssa ja ehkä ystävien ja läheistenkin kanssa. Kannattaa myös ottaa selvää mm. vertaisyhteisöissä tai vaikka joissain hyvinvointiaiheisissa Facebook-ryhmissä, miten muut ovat onnistuneet. Muista myös, että on tavallista että tulee takapakkia, epäonnistumisia tai apua ei löydy ihan heti. On myös tavallista, että iskee epäuskon hetkiä. Niillä on kuitenkin taipumus mennä ohi ja toivottaa ne tervetulleeksi, jotta ne voivat sitten jolkotella taas menemään omille teilleen ja pääset jatkanaan ravintoterapiaasi niiltä rauhassa.

Joskus on tarpeen muuttaa suunnitelmia ja tehdä kenties asioita hitaammassa tahdissa tai eri tavalla. Ravintoterapia on usein sitä että tehdään ensin valistuneimpia arvauksia sen lisäksi että saatetaan numeerisesti mitata asioita ja sitten tarvittaessa kokeillaan jotakin ihan muuta jos terapia ei kaikilta osin vie heti kohti oikeaa suuntaa. Saattaa vaikka olla jokin piirre tai ruoka-aine ruokavaliossa, joka ei sovikaan, samoin ravintolisä, joka pitää vaihtaa toisenlaiseen tai sitten jokin tutkimus ei tuonutkaan riittävästi informaatiota ja kannattaakin valita jokin toinen testi.

Ravintoterapiaa tulee usein myös mukauttaa siihen mitä meidän elämässämme tapahtuu. Elämässä tapahtuu yllättäviäkin asioita ja tulee aina kulloisessakin tilanteessa tarkastella rehellisesti, onko aihetta oikeasti muuttaa jotakin ravintoterapiassa. Joskus se pitää jättää tauolle tai tehdä siihen muutoksia, toisinaan huijaamme esimerkiksi itseämme että kun me kerran tulimme flunssaan tai töissä tapahtui jotain tosi stressaavaa niin se on selkeä syy palata vanhaan, jolloin edistyminen hidastuu tai siihen tulee takapakkia. Flunssaisen ei tarvitse heittää ruokavaliotaan lekkeriksi, ei myöskään stressaantuneen. Se on silloin jokin pieni lapsi sisällämme, joka on esittänyt elintavoistamme toiveita, joiden toteuttaminen ei ole kokonaisuuden kannalta meille ollenkaan hyväksi. Tiedostammeko kuvion? 

Tällaisten kuvioiden ja omien ajatusten, tunteiden ja toimintatapojemme tiedostaminen nimittäin avaa ovet siihen että pääsemme eteenpäin. Ei ehkä heti ja kaikissa tilanteissa, mutta vähitellen yhä useammin ja paremmin lopputuloksin. Ravintoterapia linkittyy usein myös ihmisenä kasvamiseen, koska se mitä syömme, miten elämme, mitä ajattelemme, toimimme ja tunnemme ovat kaikki osa meitä. Muuta tarinasi, muutat elämäsi!

Koska ravintoterapiaa ei voi eikä kannata toteuttaa "heti mulle kaikki tänne"-periaatteella tai yrittämällä oikopolkuja, sille kannattaa varata aikaa ja tilaa elämässä. 

Aikaa siksi että etukäteen et tiedä täsmälleen tapaatko ravintoterapeuttiasi kolme kertaa neljän kuukauden aikana, viisitoista kertaa kahden vuoden aikana vai esimerkiksi jotakin tältä väliltä.

Tilaa siksi, että se että opettelee tekemään asioita vähän eri tavalla ei ala automatisoitua toimintatavoiksi elämääsi ihan hetkessä. Itse toivoisin aina omilta asiakkailtani erityisesti sitä että he pyrkisivät huolellisesti kohta kohdalta tapaamisten välillä toteuttamaan suunnitellut asiat, sillä näin päästään parhaalla mahdollisella tavalla eteenpäin, systemaattisesti. 

Myös luottamukselliset ja riittävän suorat välit terapeutin ja asiakkaan välillä ovat tärkeät. On hyvä laittaa viestiä jos tuntuu että jotakin pitää kysyä tai muuttaa jo ennen seuraavaa tapaamista tai jos tuntuu että tapaamista pitää aikaistaa.Ravintoterapian tulee olla riittävän tärkeällä sijalla elämässä, jotta siitä voi hyötyä parhaalla mahdollisella tavalla.

Mitä muuten tulee siihen, että olet varannut tilaa ja aikaa elämässäsi ravintoterapialle ja malttanut laittaa ensin perusasioita kuntoon, saatatkin huomata, että moni alkuperäinen ongelma onkin lievittynyt tai jopa kadonnut jo näillä keinoilla. Hyviin lopputuloksiin ei siis välttämättä päästäkään juuri ihan sillä tavoin kuin alunperin oltiin voitu ajatella.

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Naisten karvat

© Can Stock Photo / NinaMalyna


"Rakastaisitko minua karvoineni päivineni?" tai "Hyväksyisitkö minut karvoineni päivineni?" Meillähän on tällainen karvoihin viittaava sanonta meidän kielikulttuurissa. Kun esimerkiksi kissa tai pöllö syö hiiren, se syödään tavallisesti kokonaan, siis karvoineen päivineen. Sanontaa käytetään kuitenkin kuvamaan sitä että joku esimerkiksi hyväksytään kokonaan, sellaisenaan. 



Naiset, karvat ja hyväksyntä

Ihmisillä on hyvin voimakas tarve tulla hyväksytyksi omana itsenään, vaikka terveellä itsetunnolla varustettu on tietenkin myös hyvin tietoinen siitä ettei ole täydellinen ja että varmasti myös kehitettävää löytyy. Kuitenkin jos bongaamme itse jatkuvasti signaaleja ympäristöstä tai omista ajatuksistamme siitä ettemme ole riittäviä tai ettemme kelpaa tarpeeksi hyvin tai jos meille pyritään jatkuvasti esimerkiksi lapsuudenperheen, ystäväpiirin tai puolison toimesta osoittamaan ettemme ole riittävän hyviä, se on omiaan johtamaan tilanteeseen, jolloin emme ole tyytyväisiä itseemme tai elämäämme. Tulemme onnettomiksi, masentuneiksi, alamme ehkä yli- tai alisuorittaa, esittää korostetusti jotakin jota emme todellisuudessa ole. Tällainen taakka on aika kova kantaa ja haukkaa energiaa ja aikaa elämästämme ja etäännyttää meitä itsestämme ja toisista ihmisistä.

Naisilla on karvoja. On hyvin tavallista että niitä on siellä missä miehilläkin, mutta se miten paljon, miten paksuja, pitkiä ja minkä värisiä ne ovat, vaihtelee. Onhan myös toki miehiä, joilla karvoitusta on vähemmän. Mm. geenit ja sukuhormonitasomme ja terveydentilamme vaikuttaa siihen, millaista, missä ja miten paljon meillä karvoja kasvaa.

Kulttuurissamme on tavallista että kauneusihanteet edellyttävät että naiset poistavat karvoitusta sieltä mihin sitä ei haluta. Kainalot, sääret, bikinirajat, kenties koko genitaalialue, jopa käsivarret, Karvoja saatetaan joutua poistamaan myös kasvoista, pottuvarpaiden päältä ja vatsalta. Joillain naisilla on rintakarvoja. Voi olla yllättävän suuri tabu lakata poistamasta karvoja. Mitä sinun sosiaaliselle elämällesi arviosi mukaan tapahtuisi (jos olet nainen), jos vain yksinkertaisesti lakkaisit tekemästä karvoillesi yhtään mitään, mukaanluettuna hiukset, kulmat ja kaikki muutkin karvat? Kuka ja millä oikeudella joku on asettanut nämä hieman kirjoittamattoman oloiset normit kulttuuriimme? Onko jossain muualla toisin?

Karvojen poistamisen riesa

Nuoret tytöt ja naiset voivat tuntea nykyään aika isoja ulkonäköpaineita sen lisäksi että paineita voi olla myös opiskeluista, ihmissuhteista ja harrastuksista. Siinä on ihan tarpeeksi stressiä. Missä määrin olisi terveellistä stressata karvoista? Onko se ihan helppo juttu se karvojen poisto? Ei välttämättä.

Harva mies tietää miten paljon fyysistä epämukavuutta, aikaa ja rahaa voi mennä karvojen poistoon. Karvojen ajelu esimerkiksi kainaloista, genitaaleista tai bikinialueilta voi tuottaa kutinaa, ihoärsytystä ja esteettisesti hurjankin näköisiä punoituksia ja jopa karvatupen tulehduksia. Nämä tulehdukset voivat myös paheta sellaisiksi, että tarvitaan lääkärinhoitoa. Toki tässä tulee myös eteen mm. taito, kokemus ja hyvät tuotteet. Jotkut laittavat iholle aineita, joilla karvat poistetaan kemiallisesti. Ovatko nämä aineet ihan fiksua ja turvallista kosmetiikkaa käyttää, vaikka ne ovatkin laillisia ja sallittuja? Mikä voisi olla herkkäihoisille ihmisille turvallisin tapa poistattaa ei halutut karvat?

Laadukkaat ajovälineet ja aineet eivät ole ilmaisia, mutta ei ole myöskään kosmetologikäynnit vahauksineen, sokerointeineen, valoimpulssihoitoineen tai jopa laserhoitoineen. Jos haluaa pysyvästi eroon karvoistaan jollakin alueella, saattaa laserhoito maksaa vuositasolla satoja euroja ja kaikissa tapauksissa tulos ei ole pysyvä. Itse olen siitä valitettavasti hyvä esimerkki.

Vahaus, sokerointi, laser- ja valoimpulssihoidot tuottavat myös kipua. Toiset ovat tälle kivulle toki herkempiä kuin toiset. Onko tämä kaikki rahanmeno ja fyysinen epämukavuus, jopa ihotulehdukset ja mahdollisesti tulehtuneet ihon sisään kasvaneet karvat, kutina, kirvely kemikaalialtistus ja punoitus kaiken sen väärti, että näytämme siltä kuin yleisten (ehkä jopa aika pinnallisten) normien mukaan pitäisi? Voimmeko ihan aidosti itse päättää missä määrin otamme tai jätämme karvojamme vai sääteleekö kulttuuri tai jopa kaveripiiri tai puolisomme asian puolestamme?

Omat kokemukseni

Nuorempana olisin varmasti suuttunut nyt vanhemman minäni moisista kysymyksestä. Olin hyvin tarkka ulkonäöstäni. Uskon, etten ole ainoa jo aikuisempaan ikään ehtinyt nainen, joka voi yhtyä toteamukseen: "Olisinpa murehtinut nuorempana vähemmän ulkonäköäni ja arvostanut enemmän sitä mitä minulla todellisuudessa oli, iloinnut huolettomasta nuoruuden ajasta." Nuoruus on aivan liian kallisarvoista aikaa turhaan murehtimiseen. Hanki seuraa, joka todellakin hyväksyy sinut karvoinesi päivinesi!

Miksi aihe on minulle läheinen? Siksi että kuulun sukuun, jossa naiset ovat todella karvaisia. Olen sukulinjassani jo ainakin kolmas nainen isoäitini ja äitini lisäksi, jolla kasvaa parta ja jotka ovat todella karvaisia. Asiaan ei liity pelkästään ulkonäköseikat, vaan myös terveysseikat. Minulla todettiin 19-vuotiaana PCOS, eli monirakkulaisten munasarjojen oireyhtymä, johon liittyy mm. munasolun irtoamisen ongelma (voi aiheuttaa ongelmia fertiliteettiin eli lisääntymiskykyyn), kuukautishäiriöt, painonhallinnan ongelmat ja erityisen suuri riski nk. metaboliseen oireyhtymään. Tilaan liittyy kehon sokeriaineenvaihdunnan häiriö.

Kun näet karvaisen naisen, pidä mielessäsi että kaikki asiat eivät ole aina vain ulkonäköseikkoja. Kysymys voi olla myös hyvin vakavistakin terveyshaitoista. Koskaan ei oikein voi tietää mitä kaikenlaista taakkaa ihmiset tämän suhteen elämässään kantavat, vaikka kohtaisit heidät iloisina ja puuhakkaina. Terveysasioihin voi myös liittyä tahatonta karvattomuutta, kuten autoimmuunisairaus, syöpähoidot tai tietyt hormonipuutokset.

Olen aika tavalla selättänyt PCOS:n. Onneksi en purematta niellyt, mitä gynekologi minulle sanoi kun olin nuori 19-vuotias vasta avioitunut nainen, joka meni hänen vastaanotolleen kuukautisongelmineen. Lääkäri nimittäin tokaisi suorasukaisesti että munasarjani näyttävät ultraäänikuvassa "kuin haulikolla ammutuilta", niihin oli kehittynyt niin paljon puhkeamattomia munarakkuloita. Munasarjani olivat siis kystiset. Olimme hankkimassa lapsia, joten oli aika musertavaa kuulla että se ei välttämättä olisikaan niin yksinkertainen juttu ja että laihduttaminen voisi auttaa, mutta se on tavallisesti vaikeaa naisille, joilla on PCOS.

Onneksi olin jo nuorena ennakkoluuloton eri hoitomuotoja kohtaan, joten saimme avun muualta kuin koululääketieteestä ja tulin ensimmäistä kertaa äidiksi 22-vuotiaana. Myös painonhallinta onnistui, mutta ei siten kuin miten sitä olisi ohjeistettu virallisia reittejä pitkin vaan silloin trendikkäällä nk. Monticnacin ruokavaliolla, joka on yhtä tänään mielestäni erittäin validi vaihtoehto painonhallintaan kun hieman nykyaikaistaa mm. ruokavalioon liittyviä vanhentuneita käsityksiä ravintorasvoista.

Olin aina ollut hyvin karvainen, mutta lasten saannin jälkeen, kenties samoihin aikoihin kun kilpirauhasongelmanikin alkoivat hiljalleen paheta, alkoi leukaperiin puskea yhä tiheämpään yhä paksumpaa ja mustempaa karvaa. Lopulta en enää pysynyt pinseteillä perässä ja karvat piti alkaa ajelemaan kerran pari päivässä. Moni nainen, tai mieskään ei voi kuvitella että joku nainen joutuu tekemään niin. Se on kuitenkin osa minun päivittäistä rutiinia, vaikka täytyy sanoa että ei siitä iho kyllä tykkää.

Asiaa on yritetty hoitaa myös mm. hyvin tehokkailla laserhoidoilla. Siihen saa kulumaan hyvin paljon rahaa ja karvat tulevat kuitenkin aina takaisin. Sokerointi tai vahaus ei onnistu, ellen anna karvojen kasvaa ensin riittävän pitkiksi. Sen verran minäkin olen ympäristöni normien orja, että siihen ei kantti kestä lähteä. Jos antaisin partani kasvaa, se todellakaan ei olisi mitään ohutta haiventa vaan ihan silkkaa paksua ja kiiltävää miestyypin karvoitusta, jota on tiheänä ihan samoissa kohtaa kasvojani kuin miehilläkin.

Mieshormonitasoni ovat hyvin korkeat, samoin DHEA-hormonitasoni, vaikkakin identifioidun hyvin voimakkaasti sukupuoleltani naiseksi. Ei tämä ongelma kiva ole, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa hyvin monta haastavaa terveysongelmaa elämässä kokeneena, että ei tämä ole ollenkaan pahimmasta päästä. Tämä ei ole vaarallista eikä tuota jatkuvaa kipua. Jos niin päätän, tämä on vain tosiasia, joka pitää huomioida elämässä. Olen iloinen siitä että viimeksi gynekologikäynnillä munasarjat näyttivät täysin normaaleilta ja terveiltä. Ne tarkastetaan säännöllisesti, vaikka minulle on tehty kohdunpoisto.

Karvarauhan julistus

Olisiko siinä mielestäsi ideaa, että olisimme armollisia karvaisuuksiemme ja toisten ihmisten karvaisuuksia kohtaan? Nehän ovat kuitenkin vain karvoja. Voisihan ihossa olla kiinni kaikenlaista pahempaakin. Meillä aikuisilla, äideillä, isillä ja kaikilla muillakin on myös mahdollisuus auttaa meidän lapsia ja nuoria suhtautumaan kehoonsa suvaitsevaisesti, myönteisesti ja armollisesti, jopa ihaillen ja suurta iloa ja kiitollisuutta tuntien. Annetaan meidän lapsille ja nuorille ja oikeastaan kaikenikäisille karvarauha. Rakastetaan toisiamme karvoinemme päivinemme.

Näytetäänhän myös  omalla suhtautumistavalla ja käytöksellä mallia mutkattomasta ja myönteisestä suhtautumisesta karvoihin, päätyy niitä sitten poistamaan tai ei. Itse olen ainakin äitinä yrittänyt välttää kutsumasta karvojani ällöttäväksi tai muutoinkaan osoittamaan että jotenkin inhoaisin karvojani. Olen vain todennut että olen karvainen ja niin on moni muukin nainen. Toki olen sitten rehellisesti myös kertonut, että on se joskus ollut vaikea ja ikävä asia, mutta eihän se auta mihinkään että vain rypee asiassa itsesäälin kourissa.

Mielestäni oleellista omassa "karvatarinassani" on se, että minua on koko elämäni ajan rakastettu. Olen sitten ollut lihava tai laiha, karvainen tai karvaton, terve tai sairas. Minua on rakastettu ja minä olen rakastanut muita. Omaa aviomiestänikin olen nyt rakastanut yli 20 vuotta ja hyväksymme toisemme, karvoinemme päivinemme.

Tulen linkkaamaan tämän jutun FB-sivulleni ja FB-ryhmääni, joissa voimme keskustella yhdessä tästä aiheesta. Kerrothan siellä myös jos sinua kiinnostaisi että kirjoittaisin jutun myös PCOS-sairaudesta ja sen hoidosta luontaisin keinoin ja ravintoterapialla. Voit myös kertoa omia ajatuksia ja kokemuksia PCOS:stä ja karvoista.
https://www.facebook.com/SaineNina/
https://www.facebook.com/groups/1972126779532275/?ref=bookmarks

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Miten tullaan menestyväksi ravitsemusammattilaiseksi?


Millaisia koulutuksia suomalaisilla ravitsemusasiantuntijoilla on?


Tavalliselle kaduntallaajalle ravitsemusasiantuntijoiden tittelit saattavat olla epäselviä ja mennä iloisesti sekaisin. Se on täysin ymmärrettävää. Koulutuksen pituus ja sisältö ovat asioita, joita kannattaakin ottaa selville ennenkuin hakeudut asiantuntijan vastaanotolle. Joku saattaa haluta vain ja ainoastaan yliopistokoulutetulle laillistetulle ravitsemusterapeutille ja tämä on täysin fine. Toiset taas eivät ole saaneet apua heidän vastaanotoltaan, vaan esimerkiksi Suomen Terveysopisto Saluksesta valmistuneelta diplomiravintoneuvojalta tai diplomiravintoterapeutilta tai Pro Healthin käyneeltä ravintovalmentajalta. Ravintoterapeutiksi tai ravintovalmentajaksi voi kuka tahansa nimittää itseään, joten kannattaa siis ottaa selvää etukäteen asiantuntijan koulutustaustasta. 

Itse olen Saluksesta valmistunut ravintoterapeutti ja olisin voinut valmistua kolmessa ja puolessa vuodessa, mutta kävin opintoihin pakollisena kuuluneet lääketieteen perusopinnot Kairon Instituutissa ja sen jälkeen opiskelin osan Terveyden Tukipilarit-kursseista Pro Healthissa ja samaan aikaan opiskelin Avoimessa Yliopistossa Helsingissä ravitsemustieteitä. Tämän jälkeen tapasin Saluksessa opiskelleita ja opiskelevia, tykästyin heihin ja Saluksen henkilökuntaan ja siirryin opiskelemaan kokonaan sinne. Opintojen edetessä otin myös muita täydentäviä kursseja eri paikoista. Minulla siis opiskelun aloittamisesta valmistumiseen kesti neljä vuotta.

Ravitsemusta opetetaan myös lyhyemmin mm. samoissa yksityisissä opinahjoissa, joissa koulutetaan mm. personal treinereitä ja Suomessa on myös ulkomailla erilaisista kouluista valmistuneita ravitsemusasiantuntijoita. Toisinaan koulutusta voi olla vähemmän, mutta asiantuntijan omakohtaiset kokemukset ja itseoppineisuus ovat sitä luokkaa, että hän voi osata auttaa jopa paremmin kuin laajemman koulutuksen käynyt. Joskus kannattaa siis kuunnella myös puskaradiota. 

Oletko Sinä kiinnostunut ravitsemusammattilaisen työstä?

Entä jos Sinua kiinnostaisi opiskella ravitsemusasiantuntijaksi? Ehkä sinulla on herännyt halu auttaa toisia voimaan paremmin ja ehkä pidät ravitsemusasioita, ihmiskehoa, hyvinvointia ja terveyttä kiinnostavina asioina? Kenties pidät muutenkin ihmisten parissa toimimisesta? Ehkä olet itse huomannut mm. ravitsemuksen, funtionaalisen lääketieteen, luontaistuotteiden ja täydentävien hoitomuotojen mahdollisuudet ja merkityksen omakohtaisesti elämässäsi tai seurannut sivusta läheisen tai ystävän saavan niistä apua?

Miten alalla voi työllistyä ja elättää itsensä ja jopa menestyä ja kukoistaa? Mitä asioita olisi hyvä miettiä ennakkoon ja mihin kiinnittää huomiota opinnoissa?

Keitä haluat auttaa?

Kun alat miettiä missä haluaisit opiskella, kannattaa jo etukäteen vähän miettiä millaisessa tilanteessa olevia ihmisiä haluaist pystyä auttamaan. Onko sinun hommaasi ennemminkin suht terveiden ja ns. "isojen massojen" auttaminen mm. ennaltaehkäisemään heikosta ravitsemuksesta ja huonoista elämäntavoista johtuvia terveysongelmia tai haluatko auttaa ihmisiä, joilla on painonhallinnallisia haasteita?

Ehkä urheiluravitsemus kiinnostaa ja pohjaksi voi valikoitua mm. terveystieteiden tai urheiluravitsemuksen opinnot tai yksityiset opinahjot, jotka keskittyvät kouluttamaan personal treinereitä ja ravintovalmentajia. Myös Saluksen ravintoneuvojan opinnot, jotka kestävät vähemmän aikaa kuin ravintoterapeutin opinnot antavat hyvät valmiudet myös auttaa urheilijoita ja terveysliikkujia. Nälän kasvaessa syödessä Saluksen ravintoneuvojaopintoja voi jatkaa vielä eteenpäin ja valmistua ravintoterapeutiksi.

Opintoja suunnitellessa on hyvä myös pitää polkuja avoimena, sillä saatatkin opintojen edetessä löytää uusia kutsumuksia ja kiinnostuksen kohteita. Alalla on hyvä asia perehtyä joihinkin osa-alueisiin enemmän kun on ensin saanut perustietoa. Ei haittaa vaikka et vielä tietäisi mihin haluat perehtyä eikä haittaa vaikka haluaisit olla alan "yleismies Jantunen". Kaikille löytyy työtä kun tekee työnsä hyvin ja osaa markkinoida itseään.

On myös mahdollista erikoistua haastavimpiin tilanteisiin. Itse luen itseni tähän kategoriaan ammattilaisia. Työni on haastavaa, mutta palkitsevaa. Haluan voida auttaa niitä ihmisiä, jotka ovat kokeneet että heidän on ollut hyvin vaikea saada apua. Koska asiakaskuntaani kuuluu ihmisiä, jotka ovat usein monisairaita ja heikkokuntoisia, teen paljon yhteistyötä myös lääkäreiden kanssa. Hyvään ammattitaitoon kuuluu myös tietää hyvin tarkasti milloin kieltäytyä ottamasta johonkin asiaan kantaa ennenkuin asiakas on käynyt lääkärin vastaanotolla. 

Opiskelut

Mihin sitten kiinnittää huomiota opinnoissa? Itse en pyrkinyt siihen, että kaikista tenteistä pitäisi saada täydet pisteet, vaan siihen että itsellä oli varmasti tunne että on oppinut kursseista oleelliset ja tärkeät asiat. Palo alaa kohtaan ja syvällinen kiinnostus aiheeseen auttoivat tässä. Kyllähän ne opinnot olivat välillä pänttäämistä, mutta kaikessa oli syvällinen tarkoitus. Pänttääminen aikuisiällä tuntui ihan erilaiselta kuin lapsena ja nuorena, suoranaiselta intohimolta.

Mitä taitavammaksi haluaa tulla, sen tärkeämpää mielestäni on hallita perusteet. Pidän omassa koulutuksessani koko koulutuksen kivijalkana ihmiskehon ja lääketieteen perusteiden vankkaa tuntemusta. Siksi opiskelinkin lääketieteet opintojen pohjaksi erittäin suurella pieteetillä. Lisäksi istuin kesällä kirjastossa kertaamassa mm. lukion kemiaa ja biologiaa soveltuvin osin ennen ravitsemusopintojen alkua Saluksessa. Lisäksi opiskelin mm. biokemiasta, solubiologiasta ja ravitsemusfysiologiasta vielä ekstraa itsekseni opintojen edetessä.

Perusteiden hyvä osaaminen antaa myös valmiudet tehdä työtä turvallisesti. Tiedät milloin on tilanne jossa tulee ohjata asiakas toisen ammattilaisen vastaanotolle ja millaisessa aikataulussa.

Melko itsenäinen ja vaativa opiskelu edellyttää sitä että olet täsmällinen ja hyvä aikatauluttamaan. Koska kyseessä on tulevaisuudessa ihmisten hyvinvointi, et halua vain päntätä tenttiin niin että unohdat pian tentin jälkeen mitä opit etkä halua vain rimaa hipoen päästä tentistä läpi. Suosittelen opiskelemaan aihetta tasaisesti siten ettei tenttiin lukeminen tapahdu vain viime tipassa kiireellä parina päivänä ennen tenttiä vaan siten, että luet ja kertaat hieman aineistoa joka päivä miettien samalla miten opittu aineisto liittyy kokonaisuuteen ja jo muuhun oppimaasi. Kuvittele jo etukäteen miten tulet mahdollisesti ammatissasi hyödyntämään opittua tietoa.

Opintoihin sisältyy, tai ainakin tulisi sisältyä myös käytännön työharjoittelua jos ammatissa toimimiseen tulee sisältymään myös asiakkaan henkilökohtaista neuvomista ja opastamista. Tähän puoleen koulutuksessa kannattaa myös todella panostaa ja käyttää aikaansa, sillä et vain näytä opettajillellesi mitä osaat vaan opiskelet käytännössä millaista työsi tulee olemaan. Tämä osuus opinnoissasi auttaa parhaimmillaan myös kasvattamaan intoasi ja itseluottamustasi alalla työskentelyä kohtaan.

Kun työt alkavat (tämä osuus kertoo lähinnä Saluksesta tai samantyyppisistä opinahjoista valmistuneiden työstä, mutta voi soveltua mahdollisesti muunkinlaisiin koulutuspohjiin)

Jotkut saattavat alalla huomata että ei ole helppoa löytää tarpeeksi asiakkaita ja työllistyä. Alalla voi työllistyä monellakin tavalla. Monilla on yksilövastaanotto, monet tekevät ravitsemusammattilaisen työtä muun työnsä rinnalla kuten palkkatyönsä rinnalla tai muun yritystoiminnan rinnalla. Monilla on jokin muu hyvinvointialan ammatti lisäksi.

Itse teen työtäni monimuotoisesti. Osa työstä on yksilövastaanottoja ja lisäksi minulta on tilattu artikkeleja, olen käynyt luennoimassa ja vetänyt verkkovalmennuksia. Jotkut myös kirjoittavat kirjoja tai työllistyvät vaikkapa luontaistuotealan tukkuliikkeisiin esimerkiksi alan kouluttajiksi, tuotekehitykseen, myyntipuolelle tai markkinointiin ja tiedotukseen. Tulevaisuudessa itseä kiinnostaisi kirjojen kirjoittaminen, tuotekehitykseen osallistumien, webinaarit, kouluttaminen ja ryhmävalmennukset.

Saluksessa opiskelun hyvä puoli on se, että työtä voi alkaa tehdä jo siinä vaiheessa kun valmistuu ensin ravintoneuvojaksi. Itse työllistyin kokemusasiantuntijan nimikkeellä jo vähän tätä ennen.

Monet alalla työskentelijät ovat yrittäjiä. Siksi saattaa olla hyvä hankkia myös lisäkoulutusta yrittämisestä kuten yrittäjän ammattitutkinto ja on tarvittaessa hyvä kurssittaa itseään myös myynnistä ja markkinoinnista. Nykyaikana sosiaalinen media on usein tärkein markkinointiväline, joten digimarkkinointiakin on hyvä tuntea.

Alalla saattaa joutua vähän nuolemaan näppejään, jos rajoittaa itseään liikaa ajatellen ettei voi tehdä sitä tai tätä tai etten ole hyvä siinä tai tässä. Voit oppia kun uskaltaudut sisukkaasti myös epämukavuusalueelle. Jos mm. julkinen puhuminen, kirjoittaminen tai digimarkkinointi on asioita joita nyt et koe hallitsevasi tai uskaltavasi, ne saattavat olla alalla kyllä aika hyviä taitoja hallita.

Toki voi järjestellä myös asioitaan niin että toiset hoitavat mm. markkinointia puolestasi ja keskityt vain esimerkiksi vastaanottotyöhön. Tämä voi olla mahdollista jos maksat liiketilastasi kiinteää summaa tai prosentuaalista summaa yritykselle, jonka tiloissa pidät vastaanotoasi. Yrittäjät voivat tehdä myös keskenään yhteistyötä ja ostaa toistensa palveluja, jolloin voi paremmin keskittyä ydinosaamiseensa.


Miten työllistyt alalla, riippuu aika pitkälti myös siitä millainen olet ihmisenä. Toiset haluavat vakaammat ja rajatummat työskentelytavat ja -olosuhteet ja toiset haluavat kehittää jatkuvasti uutta ja olla itse mahdollisimman paljon puikoissa.

Alalla on myös hyvä tuntea oma potentiaalinen asiakaskuntansa. Sen sijaan, että yrittäisi saada asiakkaita kenestä tahansa, jota vähänkin kiinnostaa, voi olla paljon hyödyllisempää, palkitsevampaa ja toimivampaa pyrkiä tavoittamaan juuri ne ihmiset, joita koet pystyväsi auttamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Itseäni tässä on auttanut aktiivinen osallistuminen somessa mm. Facebookin hyvinvointi- ja terveysaiheisissa keskusteluissa.

Myös aktiivinen verkostoituminen alalla toimivien ihmisten ja sidosryhmien kanssa on ollut suureksi avuksi. Olen myös kirjoittanut tätä blogia jo vuodesta 2013 asti. Myös sen kautta juuri tietynlainen asiakaskunta on löytänyt minut ja minulla on ollut kunnia olla mukana auttamassa heitä voimaan paremmin. Esillä olemisesta eri medioissa mm. annettujen haastattelujen muodossa on myös ollut hyötyä.

Alalla kannattaa myös pyyteettömästi auttaa toisia alalla työskenteleviä ja ihmisiä joiden kanssa verkostoituu. Näin tulee tunnetuksi reiluna ja hyvänä tyyppinä ja saa myös itse tarvittaessa apua.

Mikä alalla työskentelyssä on tärkeää?

Alalla ei mielestäni voi menestyä niin että voi itse hyvin työssään, jos tekee työtä liikaa todistaakseen osaamistaan jollekin toiselle. Jotkut saattavat tehdä tätä mm. todistaakseen arvonsa esim. omille vanhemmilleen, ovat he vielä elossa tai eivät ja tämä voi olla hyvin alitajuista ja tiedostamatonta. Ravitsemusasiantuntijana työskentely on myös hyvin raskasta ja huono henki välittyy myös asiakkaille jos tekee työtänsä raha, tuote tai jonkun firman etu edellä. Toki tuotteita ja firmoja tarvitaan, mutta niille ei saa antaa liikaa valtaa mielessä eikä konkreettisestikaan. Asiakas on pomosi ja hän maksaa myös palkkasi. Voit nukkua yösi rauhassa kun tiedät että sinulla on aina ensimmäisenä työssäsi asiakkaan etu mielessäsi.

Menestyt alalla, kun rakastat ihmisiä ja heidän auttamista, olet suhteellisen sinut itsesi kanssa, luotat siihen että raha seuraa kyllä sivubonuksena kun suunittelet työsi fiksusti ja teet työsi hyvin. On tärkeä myös huolehtia itsestään ja siitä että elämässä on muutakin kuin työ.

On hyödyllistä jos tunnet sinulle työssäsi ja yksityiselämässäsi tärkeät arvot ja osaat asettaa niitä tärkeysjärjestykseen. Lisäksi on tärkeä pohtia millä tavoin nämä arvot konkreettisesti ilmenevät työssäsi ja arkielämässäsi.

Menestyt myös alalla kun olet sopivan sinnikäs, utelias, kiinnostunut ja halukas kehittämään itseäsi ja oppimaan uutta. Ravitsemusasiantuntijana et ole guru, jota palvotaan vaan olet ihminen joka on asettunut palvelemaan muita. 






keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Mistä kilpirauhaspotilaiden mahdolliset ongelmat ketogeenisella ruokavaliolla voivat johtua

© Can Stock Photo / focalpoint
Sain kuulla juoruja siitä että olen ketogeenisen ruokavalion vastustaja ja etten ymmärrä yhtään mistä puhun. Se on vähän ongelmallista jos luulee enemmän kuin tietää ja vaikka tunteet kuuluvat ihmisten elämään, me ei aina oikein edes tiedosteta milloin reagoimme enemmän tunteella kuin järjellä.

Minä en vastusta ketogeenista ruokavaliota ja tiedän miten sitä on järkevää toteuttaa, mitä ongelmia voi tulla ja miten niitä voi selättää. Tiedän, että monet ovat saaneet apua ketogeenisista ruokavaliosta.

Toistaalta oman erikoisosaamisalueeni, kilpirauhasen vajaatoiminnan tunnen erittäin monipuolisesti. Tunnen tiedettä sen taustalla ja ihmisen fysiologiaa ja biokemiaa sen taustalla. Tunnen alan tutkimusta. Tunnen alan lääketieteellisen puolen ja tunnen asioita myös ammattini puolesta. Minulla on asiasta omakohtaista kokemusta ja lisäksi kokemusta myös laajasti vertaistukeen osallistumisesta jo vuosien ajan sekä kotimaassa, että kansainvälisesti. En todellakaan ole mikään uuvatti tai vastarannankiiski sen paremmin ketogeenisen ruokavalion kuin kilpirauhasen vajaatoiminnankaan suhteen.

Olen oppinut suhtautumaan aika maltilla ja kyseenalaistaen kaikkea sellaista, jossa mennään vähän yksisilmäiseksi kun kyseessä on terveys ja hyvinvointi. Milloin joku yksi ja ainoa ruokavaliomalli toimii kaikilla ja oikeastaan vähän mihin tahansa vaivaan tai milloin joku yksittäinen ravintolisä, tuote tai tuotesarja on ratkaisu suunnilleen kaikkiin ihmiskuntaa riivaaviin ongelmiin. On varmasti tiloja, joissa ketogeeninen ruokavalio on todella hyvä juttu, kuten esimerkiksi tukihoitoina joissain syöpäsairauksissa tai vaikkapa epilepsiassa. Monissa tiloissa on kuitenkin muitakin vaihtoehtoja ja aina on myös huomioitava vastuukysymykset ja ihmisten yksilöllisyys.

Tässä muutamia asioita, jotka nimenomaan kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavilla voi nousta ongelmaksi ketogeenisella ruokavaliolla.

1. Epäviisas tapa toteuttaa ketogeenista ruokavaliota.

Tähän voi liittyä mm. se että ei saa tarpeeksi elimistön tarvitsemia ravintoaineita jos ei syödä tarpeeksi tai jos esimerkiksi suojaravintoaineita sisältäviä ruoka-aineita ei syödä tarpeeksi. Lisäksi tähän voi liittyä se, että ei saada riittävästi energiaa eli syödään liian pieniä annoksia tai mm. rasvaa ei saada tarpeeksi. Tällaisessa tilassa keho voi mennä sille paljon puhutulle säästöliekkitilalle, joka merkitsee sitä että vaikka kilpirauhashormoneja olisi tarpeeksi, joko omasta takaa tai kilpirauhaspotilaalla purkista otettuna, varastohormoni T4:stä eli tyroksiinista ei muodostu kehossa riittävästi aktiivista kilpirauhashormonia. Vertaistuessa kansainvälisesti tiedetään hyvin selvästi, että nimenomaan kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavat voivat olla erityisen alttiita tälle ongelmalle. Syynä voivat olla geneettniset tekijät, olemassa olevat epätasapainotilat ja muut sairaudet kehossa, sisäiset ja ulkoiset erilaiset rasitustilat ja se että lääkityskin voi olla vielä pielessä tai vääränlainen. Säästöliekkiin menon seurauksena toimivakin lääkitys lakkaa toimimasta kunnolla. Onko tämä sitten vaarallista?

Sitä tilaa ei voi sanoin kuvata jollei sitä ole itse kokenut. Se voi olla todella lamaavaa ja tuskallista. Kilpirauhasen vajaatoimintaoireet voivat pahentua tai tulla rytinällä takaisin: Kipuja ja kolotuksia, palelua, väsymystä, masennusta, hiustenlähtöä, ummetusta, ihon kuivumista, käsityskyvyn hitautta, työkyvyn menetys. Ei siis todellakana mikään pikkujuttu! Ongelmallista asiasta tekee myös sen, että tämä tila, jonka olen myös itse joutunut kokemaan ei välttämättä korjaannu mitenkään nopeasti. Moni luulee, että sitten vain syödään enemmän ja otetaan enemmän hiilareita ruokavalioon. Asiaan liittyvillä hormoneilla on kuitenkin pitkiä puoliintumisaikoja ja kokemus on opettanut että tilanteen tasoittumiseen menee yleensä vähintään 3-4kk tai jopa paljon pidempään, sillä tilanteesta seuraa usein myös muita terveysongelmia liitännäisenä.

Tarkoitukseni ei ole turhaan pelotella vaan kertoa mitä olen kokenut ja mitä olen itse havainnoinut. Sitä ei voi tietää kuin toinen näiden asioiden kanssa elämässään kamppaillut kilpirauhaspotilas, miten hirveää se on kun joutuu myös taistelemaan saadakseen jälleen lääkityksensä kuntoon tällaisten epäonnistuneiden ruokavaliokokeilujen myötä. Hirveää tämä on myös läheisille, varsinkin jos on alaikäisiä lapsia huollettavaan eikä välttämättä kunnolla pysty huolehtimaan edes itsestään ja tarvitsee paljon toisten apua.

2. Hankaluudet sopeutua käyttämään rasvaa energialähteenä

Kaikki eivät adaptoidu yhtä helposti ketogeeniselle ruokavaliolle kuin toiset. Saattaa joutua kestämään kurjaa tai vähän heikompaa oloa, jota toki usein helpottaa mm. se että ottaa rauhallisesti, antaa ajan kulua ja mm. huolehtii riittävästä elekrolyyttien saannista. Mm. energia-aineenvaihdunnan tilaa ja muitakin markkereita sisältävällä funktionaalisen lääketieteen testillä, jolla mitataan eri asioita virtsan orgaanisista hapoista saatetaan havaita ongelmia elimistön kyvyssä käyttää rasvaa energiaksi solutasolla. Tässä on geneettistä vaihtelua ja lisäksi tilaan voi liittyä myös ravintopuutoksia.

Kumpi ehtii siis kehittymään ensin: adaptaatio ketogeeniseen ruokavalioon vai kilpirauhaspotilaan ongelmat ketogeenisella ruokavaliolla? Tässä saatetaan mennä riskillä, vaikka asiat tehtäisiin kuinka fiksusti ja "oikein".

Ote virtsan orgaanisten happojen testien tulkintaoppaasta (Organix Comprehensive, Nordic Laboratories), interventioehdotuksia rasvan hyödyntämisen parantamiseksi silloin kun tässä on solutason ongelmaa
3. Ongelmat ruoansulatuksessa

Saatamme jättää  huomiotta, että kaikki mitä syömme, ei mene elimistömme käyttöön, vaan ravintoaineiden hyödyntäminen on kiinni siitä miten tehokas ja toimiva ruoansulatuksemme on. Kun tärkkelys, sokeri ja mm. hedelmät jätetään pois ruokavaliosta, käytetään kohtuullisesti proteiineja ja paljon rasvaa, eli kun totetutetaan ketogeenista ruokavaliota, saatetaan tuudittautua siihen että kun syödään tarpeeksi ja "oikein", saamme riittävästi energiaa jolloin mm. aineenvaihdunnan hidastumista eli nk. "säästöliekki-ilmiötä" solutasolla ei pääse tapahtumaan. Tämähän se uhka ketogeenisella ruokavaliolla nimenomaan kilpirauhaspotilailla on. Kaikilla rasva (tai muutkaan ruoka-aineet) ei kuitenkaan pilkkoudu ja imeydy ruoansulatuskanavassa riittävän hyvin ja kilpirauhaspotilailla on tässä asiassa hyvin usein ongelmia vaikka he eivät olisi siitä itse tietoisia.

Toki ruoansulatusta voidaan edistää mm. stressinhallinnalla, ravintoterapian keinoin, käyttämällä ruoansulatusentsyymivalmisteita ruokailujen yhteydessä ja kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastamalla laittamalla lääkitys kuntoon. Väärin annosteltu tai kokonaan vääränlainen lääkitys on potilaiden keskuudessa hyvin hyvin tavallista huolimatta siitä että potilaan lääkäri olisi sitä mieltä että asia on kunnossa.

Vastuukysymykset

Jokainenhan on tietenkin itse vastuussa omasta ruokavaliostaan jos on oikeustoimikelpoinen aikuinen ihminen.
Minusta eri ruokavaliomalleja ihmisille suosittelevien ja ohjaavien ihmisten olisi kuitenkin tärkeää kertoa, että ketogeeninen ruokavalio ei välttämättä sovi kaikille ja että joillakin sitä ei välttämättä ole fiksua lähteä toteuttamaan vain kokeilumielessä. Ensin pitäisi vain saada kulkemaan tieto näille ihmisille ja saada heidät uskomaan, että asia on näin. Se ei välttämättä onnistu, sillä ihmiset voivat olla täysin vakuuttuneita siitä että mitä tässä postauksessa kirjoitan on täyttä puppua, jos heidän arkitodellisuuteensa ongelmaa ei näy.

Kyseessä on vähän sama ilmiö kuin se, että miehet eivät tunnista naisiin kohdistuvia tasa-arvo-ongelmia tai valtaväestö ei tunnista vähemmistöjen kokemaa rasismia. Sattumoisin tässä kysymyksessä minä olen se ihminen, jonka vastaanotolle tulee ihmisiä joille on tullut ongelmia ketogeenisen ruokavalion vuoksi ja sattumoisin minä olen se ihminen joihin otetaan yhteyttä tällaisessa asiassa. En voi siis olla huomaamatta sitä. Yhteydenotot ovat onneksi vähentyneet koska nykyään osataan painottaa riittävää syömistä ja riittävää rasvan saantia, mutta nämä yhteydenotot eivät ole lakanneet ja ketogeenisesta ruokavaliosta toipuminen on toistuva teema vastaanotollani, valitettavasti ja myös niiden keskuudessa jotka ovat ymmärtäneet syödä tarpeeksi ja jotka ovat sisällyttäneet riittävästi rasvaa ketogeeniseen ruokavalioonsa.

Olen ollut tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat joutuneet ongelmiin erilaisten dieettien ja verkkovalmennusten kanssa. Heillä on ollut käsitys että ruokavaliomalli, kuten ketogeeninen on täysin turvallista kaikille ja he ovat luottaneet tähän informaatioon. Joutuessaan ongelmiin, he ovat saattaneet kokea jääneensä täysin yksin ja tämä on ollut heille todella pelottavaa. Onhan kyse joskus hyvin hankalistakin oireista, joita ei osata sitten selättää yksin. Viesti toisilta ruokavaliomallia toteuttavilta tai niitä ohjanneilta on voinut olla sellainen että ongelmiin joutunut on varmasti tehnyt jotain väärin tai on jopa liioitellut ongelmiaan tai sitten ongelmista puhuttaessa on saattanut seurata kaikkien taholta täysi hiljaisuus tai vain kehoitus kääntyä lääkärin puoleen ja keskeyttää ruokavalion toteuttaminen. Osa ihmisistä ei ole kehdannut tai uskaltanut sanoa ruokavaliota ohjeistaneille mitään vaan he ovat vain kaikessa hiljaisuudessaan lopettaneet ruokavalion noudattamisen ja kärsineet sen seuraukset omissa nahoissaan.

Ennen ravintoterapeutiksi opiskelemista en tiennyt, miten vastuullista työtä ravintoasioissa neuvominen on. Tai no tiesin, mutta en täysimääräisesti. Saatoin vain kuvitella tai arvailla. Koulutukseeni on kuulunut lääketieteen perusteet ja mielestäni se on todella tärkeää.
Osa ammattitaitoa, jotta toisia voi auttaa turvallisesti on myös osata kieltäytyä auttamasta silloin kun ei välttämättä tiedä tarpeeksi tai kun näkee, että ihmisen tilanne on vähän tavallista mutkikkaampi. Nämä vastuuasiat ja arkipäivän tilanteet ovat toki usein kuin veteen piirretty viiva, mutta minusta on parempi olla vähän varovaisempi kuin suositella jotain tiettyä ja samaa vähän kaikille. Mikään ruokavalio ei saisi olla uskonto, jonka oppeja ja soveltumista kaikille ei saisi kyseenalaistaa! Ihminen on tärkeämpi kuin jokin aate ruokavaliossa, siitäkin huolimatta että niin monet ovat saaneet apua ketogeenisesta ruokavaliosta.

Törmäsin hiljattain ihmiseen, joka oli vähän lukenut kirjoja ja vähän käynyt kursseja ja oli innokas auttamaan minua. Hän ei tiennyt että olen ravintoterapeutti, mutta kerroin hänelle että en voi noudattaa ihan millaista tahansa ruokavaliota sairastamani munuaissairauden takia. Tämä ihminen neuvoi minulle runsasproteiinisen paleotyyppisen ruokavalion vaivoihini ja sanoi että on tärkeää juoda paljon vettä. Todellisuudessa sairauteni hoitoon kuulu tärkeänä osana suola- neste ja proteiinirajoitus. Keskustelu tämän ihmisen kanssa vakavoitti minut. Meidän ihan oikeasti pitäisi tietää mitä ehdottelemme toisille ihmisille! Siitäkin huolimatta, että ketogeeninen ruokavalio sopii hyvin monille. Siitä voi todellisuudessa koitua mittavaa kärsimystä joillekin, kuten kilpirauhaspotilaille, aivan samoin kuin olisin mahdollisesti voinut joutua dialyysihoitoon jos olisin noudattanut tämän em. ihmisen neuvoja ruokavalioni suhteen.

Vaikka ketogeeninen ruokavalio sopisi (kuvitellusti) 99% ihmisistä, niin sille yhdelle prosentille tapahtuvat täydellä sadalla prosentilla ne haitat, joita heille vääränlainen ruokavaliomalli tuottaa.
Välitämmekö me tarpeeksi siitä vähemmistöstä, jolle tämä ruokavalio ei sovi vai onko meille tärkeämpää tehdä bisnestä ketogeenisella ruokavaliolla tai levittää siitä ilosanomaa kaikille sopivana ja turvallisena, näin nyt tahalleen kärjistäen?

Vaihtoehtojakin on

Ajatuksena ketogeeniseenkin liittyvä vähähiilihydraattisuus ei ole lainkaan huono. Se voi auttaa vähentämään riskejä sydän- ja verisuonitauteihin, metaboliseen oireyhtymään liittyviin ongelmiin ja matala-asteiseen tulehdukseen eli inflammaatioon liittyviin terveysongelmiin. Se voi auttaa meitä painonhallinnassa ja myöskin verensokeritasapainon hallinnassa ja se voi auttaa meitä pysymään virkeinä.

Hyvä kompromissi niille, joille ketogeeninen ruokavalio ei välttämättä ole paras mahdollinen tapa syödä on se, että tietenkin vältetään sokeria, mutta hyviä tärkkelyslähteitä kuten juurekset, riisi, luonnostaan gluteenittomat viljat on vain yhdellä aterialla päivästä. Tärkkelystä hieman sisältävä ateria on toiminut usein illasta ennen nukkumaanmenoa, koska se voi auttaa saamaan paremmin unta. Toiset tarvitsevat tärkkelystä myös liikuntasuorituksia ennen siten että niistä saatu energia käytetään liikunnan aikana ja pian sen jälkeen.

Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastaville, varsinkin jos kyseessä on autoimmuunisairauden aiheuttama vajaatoiminta on useinmiten toiminut ruokavalio, joka on melko paleotyyppinen eli siinä on elementtejä metsästäjä- keräilijätyyppisestä ruokavaliosta. Tällöin siitä puuttuvat ainakin gluteeniviljat ja maitotuotteet, jotka ovat kilpirauhaspotilaan ruokavaliossa yleensä ylivoimaisesti pahimmat "häiriköt" liian sokerin ja lisäaineiden lisäksi. Pääosa aterioista ollaan voitu pitää vähähiilihydraattisena, mutta keho on pysynyt parhaiten tasapainossa, samoin lääkitys, kun yhdellä aterialla on myös vähän tärkkelystä. Juurekset ovat soveltuneet yleensä erinomaisesti. Jos ruoansulatuksen kanssa on ongelmia, on myös hyödyttä nk. yhdistelysäännöstä, jossa proteiinipitoiset ja tärkkelyspitoiset ruoka-aineet pidetään eri aterioilla. Hyöty tällaista ruokavaliomalleista on näkynyt oireiden vähenemisenä, kilpirauhasen vasta-aineiden laskuna verikokeissa ja siinä että lääkitys on saat helpommin toimivaksi.

Toinen ongelmallinen porukka ketogeenisen ruokavalion suhteen saattavat olla ne, joilla on taustalla ylikunto tai burn out tai jokin todella rankka sairastaminen tai terveysongelma, jonka aiheuttama stressitaakka on saanut kehon tosi heikkoon kuntoon. Jos esimerkiksi tästä syystä kortisolitasot ovat laskeneet tai jos sympaattinen hermosto käy jatkuvasti ylikierroksilla (stressiherkkyyttä, levottomuutta, uniongelmia, rauhattomuutta, ahdistuneisuutta), on syytä ensin antaa tilanteen kaikessa rauhassa tasapainottua ja vasta sitten katsoa olisiko vielä ajankohtaista kokeilla ketogeenista ruokavaliota. Yhden tärkkelysaterian malli saattaa tällaisissakin tilanteissa sopia parhaiten. Joskus ihmisen psyyke ja jaksaminen voi olla sellaisessa jamassa että liian isot kertamuutokset ruokavaliossa ovat vain lisästressi sekä keholle, että mielelle.

Olen iloinen kaikkien niiden puolesta, joille ketogeeninen ruokavalio on tuonut avun heidän terveysongelmiinsa ja joille se sopii ja olen iloinen myös siitä jos tunnustamme sen tosiasian, että onneksi erilaisia ratkaisuja ruokavalioiden suhteen on niin monia.


tiistai 7. toukokuuta 2019

Kilpirauhasen vajaatoiminta ja paraneminen/toipuminen/palautuminen



Kilpirauhasen vajaatoiminnassahan vähän kaikki kropassa tuppaa hidastumaan, paitsi jos meillä on samaan aikaan myös autonomisen hermoston häiriö, jossa ollaan jatkuvassa ylivireystilassa tai mennään semmoiseen pienestäkin ärsykkeestä. Silloin ei niin tunne sitä hitautta mitä kudostasolla kuitenkin ilmenee silloin kun meillä ei ole soluissamme syystä jos toisesta tarpeeksi aktiivista kilpirauhashormonia. Monille vajaatoimintapotilaille on kuitenkin tuttua tunne siitä että elää kuin hidastetussa filmissä, ajatukset on hitaita ja vaikeita saada kokoon ja kroppakin tuntuu siltä kuin sitä saisi ajaa eteenpäin kuin autoa, jossa on käsijarru päällä. Kilpirauhashormonit ovat kehossa ikäänkuin hana, joka voi olla liian pienellä lirulla auki (vajaatoiminta) tai losotella roiskien ja hallitsemattomasti liiallisella paineella tuhlaten vesivarannot (liikatoiminta). Kun hana on lirulla, energiantuotanto ja proteiinisynteesi soluissa vähenee, samoin lämmöntuotanto ja kun se losottelee, energiaa ja kehon varantoja energiantuotantoon, aineenvaihduntaan ja proteiinisynteesiin kulutetaan liikaa ja meidän hieno "koneisto" on kovilla. Kilpirauhasen vajaatoiminta tuottaa sitä hiemankin tuntevalle tuttuja oireita kuten lämpötilan laskemista (ellei ole syitä, jotka kehossa kompensoivat tätä ilmiötä nostamalla lämpötilaa), masennusta, painon nousua, ummetusta, kuivaa ihoa, hiusten lähtöä, särkyjä ja kolotuksia. Kaikilla ei tosin ole samoja oireita ja elimistömme ja mielemme tilaan voi toki vaikuttaa samanaikaisesti monetkin tekijät. Yhdeltä kannalta ei ehkä ole vielä tarkasteltu vajaatoimintaa. Nimittäin vajaatoiminnassa myös elimistön kyky parantua, elpyä, tasapainottua ja palautua hidastuu. Oletko huomannut että palautuminen liikunnasta, kudosvaurioista, infektioista ja monenlaisesta rasituksesta on hidastunut kun kärsit vajaatoiminnasta joko siksi että sinulla ei ole vielä diagnoosia ja oikeanlaista lääkitystä, lääkitys ei ole vielä kohdallaan, lääke ei ole ehkä oikeanlainen tai hoitosi ei ole riittävän kokonaisvaltaista? Mitä voidaan tehdä? Suosittelen, että et ala hötkyilemään vaan annat itsesi toipua rauhassa. Lepää tarpeeksi ja liiku ja rasita itseäsi vain sen verran kuin jaksat ja sinulle on hyväksi. Venyttely ja luonnossa kävely voi olla hyväksi jos niitä pystyt ja jaksat tehdä. Yritä myös pitää mielesi mahdollisimman hyvänä. Stressi ja mielipaha ovat tekijöitä, jotka haittaavat kenen tahansa kehoa ja mieltä, varsinkin jos on jo valmiiksi epätasapainoa tai sairautta. Ansaitset voida hyvin ja tulla kohdelluksi hyvin. Ansaitset mielenrauhaa, iloa, tyytyväisyyttä ja hyviä ihmissuhteita. Ansaitset myös sen että voit itse tehdä hyvää elämässäsi toisille ihmisille. Lepo, hyvä seura, mielekäs tekeminen, ilo ja huumori on hyvin parantavia voimia. On myös erittäin tärkeää huolehtia ruoansulatuksesta, terveellisestä ruoasta ja siitä että korjataan kaikki mahdolliset ravintopuutokset. Näin kehosi toipumista ei hidasta ainakaan "materiaalipula" sen korjatessa itseään. Muita mahdollisia syitä hitaalle toipumiselle ja parantumiselle on tietysti monia monituisia. Erilaisten tekijöiden aiheuttama heikko ruoansulatus ja ravintopuutokset ovat usein siellä taustalla, samoin erilaiset stressi- ja rasitustekijät ja sairaudentilat. Jos jokin elimistöä tai mieltä rasittava tai stressaava psyykkinen, fyysinen tai sosiaalinen stressi jatkuu pitkään tai liian korkeana, on tavallista että tämä aiheuttaa heikentynyttä palautumista ja pitkäaikaisen stressin vaikutukset kohdistuvat ruoansulatuksen lisäksi kaikkiin elimistön säätelyjärjestelmiin: hormonitoimintaan, hermostoon ja immuunipuolustukseen. Kuvittele lasta rakentamassa legotaloa. Kuvittele sitten että hän rakentaa sitä siten että filmin nopeutta on hidastettu. Tämä voi kuvata oman elimistömme tilaa vajaatoiminnan aikana kun on tarve eheyttää, korjata, tasapainottaa ja rakentaa.

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Syökö Agendakakofonia ja pöyristymisporno sut elävältä?

Mikä saa usein ihmiset stressaantumaan? Ei pelkästään kiire ja tekemättömät työt ja päin prinkkalaa oleva talous tai ihmissuhteet.
Agendakakofonia ja pöyristymisporno

Ihmisiä nimittäin heidän sitä usein tiedostamattaan stressaa se että pitäisi olla kiinnostunut kaikesta ja ottaa agendalle kaikki mikä osuu tietoisuuteen, mitä tarjotaan tai suorastaa tyrkytetään. Pitäisi olla kiinnostunut suorittamaan tätä ihmisyyttä parhaalla mahdollisella tavalla. Eli jätä avokadot syömättä, koska ne vie vedet joiltakin, älä syö mitää eläinperäistä vaikka sun terveys ei kestäisi olla vegaani, lahjoita rahaa tai aikaasi kissoille, vanhuksille, kodittomille, orvoille ja jonnekin, et edes oikein muista minne, mutta kun frendit ja työkaverit pyytää eikä halua antaa itsestään kitsasta ja välinpitämätöntä kuvaa niin pitää osallistua. Jaa linkkejä epäkohdista ja kauheuksista sosiaalisessa mediassa mahdollisimman paljon ja niin että mahdollisimman moni muukin ihminen joutuu ne linkit näkemään ja ehkä niitä klikkailemaan. Harrasta oikein kunnolla pöyristymispornoa. Mitä pöyristyttävämpi ja kauheampi juttu, sen kovempaa paina julkaise- tai jaa-nappia. Vaadi toisia toimimaan ja vaadi itseäsi toimimaan kahta kaueammin. Oikeat mielipiteetä, mielipidepakkomielle, suvaitsevaisuusparadoksi

Pitää myös muistaa olla oikeaa mieltä oikeista asioista. Muuten olet täysin kelvoton eikä sitten muut enää leiki sun kanssa. Joo, pitää olla myös suvaitsevainen, paitsi ei niitä kohtaa jotka on eri mieltä tai sun mielestä vanhanaikaisia tai ylipäätään hulluja tai väärässä, riippumatta siitä tiedätkö mihin he oikeasti perustavat kantansa. Ei saa olla väärää mieltä, perustellusti eikä perusteettomasti. Jotenkin tuntuu myös siltä että kaikista asioista pitäisi olla valistunut mielipide, kaikkiin asioihin pitäisi perehtyä (niitä kaikkia asioita on aika törkeleellisen paljon), ottaa kantaa ja sitten niille pitäisi vielä tehdäkin jotain. Tunnista, tiedosta, tuki ja blokkaa lähteitä

Mistä nää kaikki paineet olla mieltä, tehdä, reagoida ja kantaa huolta oikein tulee? Mediasta, sosiaalisesta mediasta, kavereilta, satunnaisilta tutuilta, sukulaisilta ja ties mistä. Törmäät erilaisiin agendoihin ihan jatkuvasti jo vaikka pelkästään Facebookin feedeissä. Tiedostatko mitä agendoja sun elämään ja tietoisuuteen pyrkii ja mitä otat vastaan muualta ja mitä kutsut luoksesi? Jos opit tunnistamaan, mihin oikeasti haluat ottaa osaa, käyttää energiaasi, aikaasi ja varojasi, se on avain myös siihen että voit onnistua vapautumaan sellaisista agendoista ja informaatioista, jotka ei oikeasti mahdu elämääsi, ja joita et nyt halua. Tämä voi tapahtua sekä tunteiden, ajattelun, että toiminnan osalta. Voit vaikka kysyä itseltäsi sopivan tilaisuuden tullen: Haluanko olla tässä mukana, vaatiiko tämä nyt ihan oikeasti minun aikaa, ajatteluani ja toimintaani? Onko tämä oikeasti minun vai jonkun muun agenda, ongelma tai huoli? Meidän kun ei oikeasti tarvitse kantaa koko maailman huolia meidän hartioilla, vai luuletko oikeasti olevasi niin mahtava tyyppi, että edes pystyisit siihen tai että oikeasti joku täysjärkinen kuvittelisi että sun kuuluu kantaa koko maailman ongelmia niskassasi? Mitä juokset karkuun? Erilaisten agendojen nouseminen huomiosi kohteeksi voi olla myös merkki siitä, että alitajuisesti tai vain puoliksi tiedostaen pakoilet todellisia ongelmiasi ja asioita joihin sinun olisi tärkeä kiinnittää huomiota. Etkö olekaan nyt sitten onnellinen kun on rahaa, talo, siippa, koira ja kakruja? Jotain puuttuu silti, oudosti. Tai onko sulla vähemmän ja huonommin asiat, mutta et ole vielä oppinut olemaan kiitollinen siitä mitä sulla on ja mitkä asiat on hyvin sun elämässä? Tai etkö ole oppinut että onnellisuus ei tule vain siitä että itse saa kaikenlaista hyvää vaan myös siitä että pyytettömästi tekee hyvää toisille odottamatta vastapalvelusta? Ehkä sulla on, niin kliseiseltä kuin se voi vaikuttaa, lapsuuden traumoja tai muita traumoja käsittelemättä tai tunnelukkoja tiedostamatta ja avaamatta. Ehkä sun elämään ei mahdu muuta kuin eläinsuojelu, koska sun tarvitsisi kehittää sosiaalisia taitoja ja tunteittesi säätelemistaitoja ja koska itse koet syvällä sisimmässäsi tarvitsevasi sellaista pelastamista ja hoivaa mitä tarjoat eläimille? Tai sitten vain yksinkertaisesti pelottaa, että mihin maailma oikein on menossa. Kun yksittäinen agenda syö elävältä

Onko siis ihme jos vähän ahistaa ja stressaa. Se että on miljoona agendaa jossa pitäis olla messissä tai sitten annat jonkun yksittäisen agendan syödä sut elävältä. Siihen voi huomaamattaan imeytyä mukaan varsinkin jos asia koskettaa erityisesti itseään. Eikä siinä mitään. Parempi että on kiinnostunut edes jostain ja halu voida vaikuttaa ja edistää asioita oikeaan suuntaan on täysin luonnollinen. Liika voi silti olla liikaa.

Olen kohdannut tämän mm. vuosia jatkuneessa kiistassa kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidosta ja siihen liittyvistä järjettömistä epäoikeudenmukaisuuksista joille ei näytä voida tehtävän mitään. Niin monet ihmiset on sitä yrittäneet erittäin monin tavoin. Mulla meni siinä terveys. (mm. kortisolihormonitasot laski niin että jouduin ottamaan hormoneja purkista ja lisäksi sain ruoansulatukseni ja suolistoni sekaisin) Olin jo valmiiksi altis terveysongelmineni, mutta prosessi sai jo paranemaan lähteneen terveyteni ottamaan rajusti takapakkia, vaikka myönnän että mm. monilla lääkäreillä on asiassa ollut vielä stressaavampaa, samoin kuin monilla potilailla, jotka jäivät ilman itsellä toivomaa hoitoa. Sainhan minä oman hoitoni järjestettyä. Tämä vain kuvaa juuri sitä että miten liika on liikaa. Ihminen voi virittäytyä täysin eräänlaisiin taisteluasemiin. Se ei tee mielenterveydelle eikä kropalle hyvää. Joittenkin ihmisten Facebook-julkaisut on yhtä taistelua tai kannanottoa. Nää ihmiset ei usein voi hyvin, väitän. Elämässä pitää olla muutakin.

Olen itsekin tuntenut ahdistusta erilaisista agendoista ja odotuksista että niihin pitäisi reagoida toiminnalla, mielipiteillä tai pitäisi lähteä ajamaan asioita eteenpäin. Se käy helposti kun on vähänkin myötätuntoinen ja helposti vastuuta ottava ihminen. Se on käynyt mulle, vaikka mulla on tosi selkeä käsitys siitä mikä oikeasti mun elämässä on ykkösasia. Tiedostaminen, ei:n opettelu ja rajat

Tiedostetaanko me riittävästi miten erilaiset agendat vaikuttaa meidän elämään? Tiedostetaanko, mitä me oikeasti tarvitaan vai vaelletaanko me vain mielemme hyödyttömyydessä kuin etsynyt keskellä metsää? Jos niin väitän että me voimme murtautua vapaaksi tiedostamattomuuden kehistämme. Voimme oppia sanomaan reippaasti ei monille sellaisille asioille elämässä jotka on liikaa, jotka ei oikeasti nyt mahdu meidän elämään ja joita emme halua. Kyse on pohjimmiltaan myös rajojen asettamisesta. Välttämättä ne ihmiset jotka hyötyisi siitä ettei meillä ole kunnon rajoja ei tykkää että me alamme niitä asettamaan, mutta loppupeleissä se on kannattavaa ja ympäristö adaptoituu. Joko siten että ihmiset tottuu ja hyväksyy tai sitten ne vaihtuu osittain ja joillain ihmisillä jopa aika lailla kokonaan. Tiedosta mistä piittaat, et voi piitata aivan kaikesta Olen lukemassa kirjaa "Kuinka olla piittaamatta P*skaakaan. (Joo, nimi on se mikä on enkä tykkää kirjan kielenkäytöstä henk. koht., mutta kirjassa on paljon hyvää asiaa) Kirjassa tuodaan jo alkusivuilla esiin sellainen asia että kaikki asiat ei ole tärkeitä asioita. Monet asiat on sellaisia joista on syytä olla piittaamatta pätkääkään, jotta voi keskittyä niihin asioihin jotka on itselle oikeasti tärkeitä. Sinne kasa, minne kasataan ja sitä kasaantuu mitä kasaa Valmistuin hiljattain NLP Practitioneriksi ja olen ilmoittautunut jatkamaan syksyllä NLP Master Practitioner-koulutukseen. Yksi minun mielestä tärkeimpiä koulutuksessa käsiteltyjä asioita oli se, (muotoilen tämän nyt omalla tavallani) että minne laitat, sinne se kerääntyy. Eli energia ja mm. huomio. Millaista meidän elämä on, jos se on täynnä taistelua, agendakakofoniaa, kaikkia epäkohtia ja kauheuksia? Entä jos alkaa lisäämään ja edistämään jo valmiiksi hyviä asioita tai ei tee asioille mitään vaan ihan vain tarkkailee, havainnoi ja nauttii niistä? Mihinkään ei pääse, jos säntää kaikkiin suuntiin On myös aika stressaavaa ja älytöntä, jos elämä on liian täynnä erilaisia asioita joita tekee, joita vastaan tai joiden puolesta taistelee tai joihin yrittää käyttää aikaansa ja huomiotansa. Eikö olisi parempi keskittyä yhteen tai vain muutamaan asiaan kerralla, jotta jäisi aikaa muuhunkin, kuten lepoon, vapaa-ajan toimintoihin ja vain oleiluun? Miten moniin asioihin annat huomiosi hajaantua pitkin päiviäsi? Jos alkaa soittamaan kerralla viittä eri instrumenttia niin kuinka isolla todennäköisyydellä olet pian hyvä niiden kaikkien soitossa, ellet satu olemaan joku superlahjakkuus? Monilla lienee elämä ja pää yhtä kohinaa siksi että elämästään on tehnyt niin monimutkaisen. Elämä voi olla kuin talo joka on niin täynnä roinaa ettei sitä saa pidettyä siistinä ja ettei sinne mahdu enää kunnolla edes asumaan. Elämä voi olla kuin kuuntelisi kymmentä eli radiokanavaa yhtä aikaa ja yrittäisi saada selvää mitä puhutaan tai mitä musiikkikappaleita kuuluu. Elämä voi olla myös rauhaa, tyyneyttä, ilon pirskahduksia, hyväntahtoisuutta, rakkautta, optimismia, koherenssia ja mielenkiintoista tekemistä. Uskotko tähän? Haluatko pyrkiä siihen? Hidastaminen, tiedostaminen ja yksinkertaistaminen Tämän alaotsikon alle voit kirjoittaa oman kappaleesi tätä artikkelia sen mukaan miten juuri sinun mielestä hidastaminen, tiedostaminen ja yksinkertaistaminen voi liittyä aiheeseen. Voit halutessasi julkaista sen Facebookissa kommenttikentässä minun nimeäni kantavilla Facebook-sivuilla. Tässä suora linkki juttuun
Vielä pieni mainos: Osallistumisesta ruoansulatusiltaan Helsingissä tiistaina 28.5. voivat hyötyä kaikki ruoansulatuksesta ja suolistosta kiinnostuneet ja ne jotka ovat kiinnostuneita terveydestä ja hyvinvoinnista. Asia koskettaa suolisto-ongelmista kärsivien lisäksi myös uupuneita, stressistä sairastuneita ja erilaisista rasitustekijöistä kuten sisäilmaongelmat ja krooniset infektiot kärsiviä. Riittävä ruoansulatus on avain myös siihen että ravintoaineet terveellisestä ravinnosta ja mahdollisista ravintolisistä voidaan kunnolla hyödyntää! Olen illassa luennoimassa ystäväni ja kollegani ravintoterapeutti Susa Hanyin kanssa. Meillä on oppimisen ja oivaltamisen apuna aivan uusi systeemi, jossa osallistujille lähetetään jo ennakkoon alustavaa materiaalia illan aiheesta. Lisäksi illan aikana keskustellaan, tehdään omia muistiinpanoja aiheryhmittäin (tähän olemass valmiiksi tuotettu kirjallinen materiaali). Jälkikäteen lähetetään vielä perusteellinen materiaali sähköpostitse kaikille osallistujille. Eli hyvin käytännönläheinen, hyödyllinen ja tuhti paketti tulossa. Käythän lukemassa illasta tästä linkistä ja varaathan paikkasi pian, sillä tilaan mahtuu vain rajallinen määrä osallistujia: https://holvi.com/shop/nordiclaboratories/product/285dd2b6bdd436db4254212064a7e225/