5 väisteltävää sudenkuoppaa kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkityksessä

Näen vertaistuessa, että monet kilpirauhaspotilaat, joilla on vajaatoiminta syystä tai toisesta saattavat kamppailla lääkityksensä ja olonsa kanssa vuosikaudet. Esitän tässä kirjoituksessa joitakin mieleeni tulevia yleisiä kamppailun aiheita, jotka ovat voitettavissa. Toivon sydämestäni että tästä kirjoituksesta on apua, vaikka arvelen, että se saattaa myös olla hieman provosoiva joistakuista ja se saatetaan myös herkästi ymmärtää väärin.


1. Vastuu hoidostasi ja terveydestäsi, kenellä?

Tähän liittyy hyvin inhimillinen asenne ja ajatus ja se on se, että lääkärin kuuluu hoitaa ja parantaa. Pitää tehdä just mitä lääkäri sanoo. Lääkäri tietää. Hänen kuuluu tietää. Toki tämä on totta, osittain. Realistista se ei täysin ole. Nimittäin parhaimmatkaan lääkärit eivät ole sinun elämäsi, vointisi, kroppasi ja terveytesi asiantuntijoita. Sinä olet. Vaikka meillä olisi kuinka hyvä lääkäri, hän ei ole kaikkivoipa. Hänelläkin on, kuten meillä kaikilla omat sokeat pisteensä ja hän viettää aikaa kanssamme hyvin rajallisesti. Sinä elät kropassasi ja elämässäsi 24/7. Voisiko siis olla, että paras mahdollinen yhteistyö lääkärin kanssa on sellaista, että molemmat osaavat kuunnella toisiaan ja jakaa tietojaan ja yhdessä päätetään mitä tehdään. Kumpikaan ei harjoittaisi sanelupolitiikkaa, mutta vastuu omasta elämästä on potilaalla itsellään, ei enää kuten ehkä menneisyydessä, että lääkäri on se jota totellaan sokeasti ja joka on auktoriteetti. Kenenkään ei pitäisi lääkärin vastaanotolla joutua kysymään, että "Oletko sinä täällä minua varten vai toisin päin?"

Provokatiivista sanoa tai ei, mutta suurimmalla osalla kilpirauhaspotilaita on aika huono lääkäri mitä tulee kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoon. Tämä ei välttämättä ole lääkärin vika, koska todennäköisesti hämmästyisit jos tietäisit miten vähän yleislääkärin koulutuksessa käydään läpi kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoa. Välttämättä erikoislääkäriltä, endokrinologiltakaan ei saa sen parempaa apua käytännön tasolla.

Melkein kaikilla lääkäreillä mm. systeemin hierargisuus ja asenneongelma, joka lääkärikunnassa tällä hetkellä velloo kilpirauhasasioiden ympärillä heijastuu potilaiden hoitoon. Vaikka olisi joku "alempiarvoinen" yleis- tai erikoislääkäri, saattavat "isot pojat" sairaanhoitopiireissä ja mm. surraavia pölyttäjähyönteisiä nimeltään olevat lääkärikeskusjätit sabotoida tehokkaasti asioista oikeasti enemmän perillä olevien yksittäisten lääkärien yritykset auttaa potilaitaan tulemaan parempaan kuntoon. Jos vielä on sitten "sooloilijoita", puukottavat kollegat mennen tullen selkään ja tehtailevat valituksia Valviraan, joka uskoo kaiken mitä näistä "sooloilijoista" kerrotaan, koska ovat näiden selkäänpuukottajien kavereita tai kaverin kavereita. Mitään todellista lääketieteellistä asiaa ei ole eikä ole ollut taustalla, sillä potilaat eivät ole niitä, jotka ovat valittaneet. Päin vastoin, he ovat olleet tyytyväisiä hoitoonsa näiden kollegojensa ja viranomaisten kynsiin joutuneiden lääkärien hoidossa!

(Jos haluat tietää lisää tästä farssista/tragediasta, lue tämän blogin julkaistu hakusanalla "kilpirauhaskiista", mutta varaudu yöunien menettämiseen.)

Haluatko siis luovuttaa kaiken vallan terveysasioistasi tällaiselle systeemille ja ihmisille vai haluatko pysyä rohkeasti puikossa siitäkin huolimatta että välillä sairaus, oireet ja tulevaisuutesi asian suhteen pelottavat? Toki me tarvitsemme lääkäreitä, mutta voimmeko luottaa että he yksilöinä, joukkona ja systeemissään aina ja koko ajan edustavat sitä mikä on sinulle parasta?

(Jos joku on hyvää ja ymmärtävää lääkäriä vailla, minulle saa laittaa asiasta viestiä. Voin antaa oman lääkärini yhteystiedot.)

Kertoo aika isostakin vallitsevan systeemin muutostarpeesta ja tulevasta muutoksesta, että erilaisia lääkehoitovaihtoehtoja ja uuden tiedon omaksumista ja ennen kaikkea myös kokemusperäisen tiedon hyödyntämistä vastustetaan Suomessa ja varsinkin juuri Suomessa tällä hetkellä niin kiivaasti. Eikö olisi vain järkevää kuunnella myös potilaskuntaa, ihmisiä jotka ovat asiassa eniten asianomaisia ja elävät hoitonsa ja sairautensa kanssa joka päivä? Eikö myös tulisi kuulla niitä lääkäreitä, joiden potilaat ovat tyytyväisimmät?

Itse pidän Endokrinologiyhdistystä ja sen toimintaa Suomessa suurimpana jarruna kehittää kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoa parempaan suuntaan ja parantaa potilaiden asemaa. Potilaskunnassa suurta huolta on herättänyt viime vuosina myös viranomaisten toiminta tai toimimattomuus asian suhteen.

Lankojen pitäminen sopivassa määrin omissa käsissäsi todennäköisesti vie eteenpäin. Siitä päästään seuraavaan kohtaan.

Kierrettävä sudenkuoppa: Vastuun vierittäminen jollekin toiselle

(Tämä sudenkuoppa esti minua saamasta itseäni parempaan kuntoon vuosien ajan)

2. Oppiminen ja tiedon hankkiminen, soveltaminen, kenen homma?

Kerron sinulle erittäin tärkeän viisauden:

Mitä enemmän otat itse selvää asioista, opiskelet ja vertailet eri mielipiteen omaavien tahojen perusteluja, kuuntelet toisten potilaiden kokemuspohjaista tietoa, sen paremmin pystyt itse vetämään johtopäätöksiä ja sen pienemmällä todennäköisyydellä tulet harhaanjohdetuksi tai autetuksi pieleen! Älä siis ulkoista oman pääsi käyttöä muille. Saatat saada virheellistä tai muuhun informaatioon nähden ristiriitaista tietoa ja jos tieto on irrallaan muusta informaatiosta et ymmärrä kokonaisuutta.

Saatat sabotoida pahastikin hoitosi ja itsesi kuntoon saattamisen, jos pitäydyt uskomuksissasi kuten:
-En mä ole oikein lukijatyyppiä enkä mä näistä asioista oikein mitään ymmärrä
-Nyt täytyy löytää joku hyvä guru joka tietää ja osaa kaiken, neuvoo mulle mitä mun pitää tehdä, antaa just oikean pillerin ja mun ei itte tartte oppia mitään eikä ajatella asiaa
-Kaikki on liian vaikeaa eikä mulla ole aikaa alkaa itse opettelemaan ja selvittelemään näitä asioita
-Mä en osaa englantia, joten ei sitten voi mitään jos suomeksi ei löydy tarpeeksi tietoa. Eiks joku vois suomentaa noita kirjoja?

Koska kolikolla on myös aina toinen puoli, yksi tapa välttää sudenkuoppa voi myös toisinaan olla se, että opiskelee vähemmän tai ainakin määrität asioiden tutkimiselle realistisen aikataulun. Tämä silloin jos tuntuu että stressaannut ja palat suorastaan loppuun siitä että sairautesi hoito täyttää jokaisen valveillaolon aikasi ja näet asiasta jopa unta, silloin kun enää saat huoliltasi nukutuksi.

Jos vakuutuit siitä, että haluat oppia ymmärtämään omaa kehoasi ja sairautesi hoitoa paremmin, mistä voisi aloittaa? Ei välttämättä ihan suoraan ytimestä, vaan hankkien ensin vähän perustietoa siitä miten ihmisen keho toimii ja miten kilpirauhanen ja sen hormonit liittyvät asiaan. Tämä antaa hyvää pohjaa ymmärtää asioita syvällisemmin.

Voit halutessasi aloittaa esimerkiksi peruskoulun biologiasta ja jatkaa lukion oppikirjoihin. Siitä voi siirtyä mm. anatomian ja fysiologian kirjoihin, jonka jälkeen voi katsoa tautioppia liittyen kilpirauhasen vajaatoimintaan tai katsoa mitä siitä kerrotaan vaikkapa Duodecimin julkaisemilla verkkosivuilla pitäen mielessä, että asiasta on olemassa vähän toisenkinlainen totuus. Kun perustieto on hallussa ja kun tiedät vallitsevan virallisen totuuden, voit siirtyä lukemaan siitä mistä ihmiset ihan aidosti ovat saaneet apua.

Parhaimmat kirjat ovat enlannin kielisiä. En osannut itsekään vuonna 2012 kun aloitin polkuni passiivisesta aktiiviseksi potilaaksi kunnolla englantia, mutta taidot ovat karttuneet vaikka aluksi tarvittiinkin aika tavalla sanakirjan apua. Tällä hetkellä pidän lääkitysten suhteen ylivoimaisesti parhaimpana kirjan Paul Robinsonin kirjoittamaa kirjaa "Thyroid patient's manual" Kun lääkitysten lisäksi halutaan hoitaa itseä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti löytyy myös mm. integratiivisen lääketieteen ja funktionaalisen lääketieteen puolelta hyviä kirjoja kuten Dr. Datis Kharrazzianin kirja: "Why do I still have hypothyroid symptoms?" Suomeksi tietoa löytyy myös mm. Suomen Kilpirauhaspotilaat ry:n verkkosivuilta ja myös tästä blogista. Netin vertaistukiryhmät ovat myös hyödyllisiä, joskin kannattaa valita ryhmät, jotka ovat hyvähenkisiä. Joissakin sallitaan töykeys ja ilkeily.

Ymmärrän hyvin  kilpirauhasen vajaatoiminnan ja muutenkin heikon terveyden mahdollisesti aiheuttaman aivosumun, masennuksen ja sen että tuntee jopa olevansa arvoton, lannistunut ja tyhmä. Olen kokenut sen!

Asioiden selvittäminen ja asioiden opiskelu saattaa tuntua ihan mahdottomalta ja loputtomalta tehtävältä. Muista, että se on vain sinun tulkintasi ja tunne eikä vastaa todellisuutta. Jos nyt pystyt lukemaan ja ymmärtämään tätä tekstiä, pystyt aivan varmasti omaksumaan uutta tietoa, omaan tahtiisi. Toiset oppivat nopeammin, toiset hitaammin ja myöskin vireystilamme ja terveydentilamme vaikuttavat asiaan. Lisäksi jos ei ole pitkään aikaan opiskellut mitään, saattaa kestää vähän aikaa ennen kun siihen tottuu. Jaa tarvittaessa homma pieniin osiin. Voit myös laatia ajankäyttösuunnitelmaa. Ehkä käytät asioiden tutkimiseen vaikkapa tunnin tai puoli tuntia päivässä, 15 minuuttia kerrallaan?

Älä lannistu! Älä panikoi!

Väistettävä sudenkuoppa: Oppimisesta kieltäytyminen

(Tunsin vuosia itseni liian väsyneeksi ja lannistuneeksi edes haaveilemaan siitä että olisi ratkaisuja, jotka olisivat ulottuvillani.)

3. Labratulokset - nenä kiinni niihin?

Tästä en kirjoita pitkästi. Labratuloksilla on osansa kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnostiikassa ja hoidossa, mutta ne ovat hyvä renki, huono isäntä. Labrojen liiallinen tuijottaminen voi johtaa siihen että laiminlyödään muu kokonaisuus, olot, oireet, kehon lämpötilat, pulssi ja verenpaineet.

Tyyppiesimerkki tästä on lääkityksen annospienennys TSH:n tai T3v:n perusteella vaikka potilaalla ei olisi minkään valtakunnan merkkejä vähäisestäkään liikatoiminnasta vaan mahdollisesti jopa edelleen vajaatoiminnan oireet. Jos kilpirauhashormonien toimintaa ja funktiota elimistössä ei ymmärretä riittävän laajasti, herkästi myös esimerkiksi pyritään yhdistelmälääkityksellä (eläinperäinen valmiste tai T3- ja T4-hormonin yhdistäminen kuten Thyroxin- ja Liothyronin tai Thybon-lääkitys) labrojen perusteella nostamaan T4-hormonin osuutta, vaikka todellisuudessa päämerkitys tulisi antaa varsinaisen aktiivisen hormonin T3 riittävälle saannille ja sille että vajaatoimintaoireet saadaan loppumaan eli potilas ns. "eutyreoottiseksi".

Mikä näyttää paperilla tai ruudulla labratulosten valossa oikein hyvältä, ei välttämättä kuvasta potilaan arkitodellisuutta. Lääkäri saattaa olla tyytyväinen, potilas ei tai sitten lääkärin mielestä potilasta riivaa jokin ihan muu kuin kilpirauhashormoneihin liittyvä asia, kuten luulotauti, masennuslääkkeiden puute tai laiskuus.

Tästä aiheesta seikkaperäisesti lisää em. kirjassa Thyroid Patient's manual.

Väisteltävä sudenkuoppa: Labratuloksien puusilmäinen tuijottaminen

(Terveyskeskuslääkäri tutki vain TSH:n ja T4v:n ja uskoin kun hän sanoi että lääkitys on niiden perusteella kunnossa. Koko ajan minulla oli kuitenkin vajaatoimintaoireita, jotka pistettiin muiden asioiden syyksi. Nämä muut syyt, sairaudet ja diagnoosit alkoivat määrittää elämääni ja identiteettiäni. Olin täysin työkyvytön 6 vuoden ajan)

4. Lääkitys sittenkään kunnossa?

On helpompi sanoa, että lääkitys on varmasti oikeanlainen ja oikealla tavalla annosteltu kuin se, että sanottu pitäisi paikkansa. Lääkityksiä on olemassa useammanlaisia. Tosiasiassa Thyroxin, joka on T4-hormonia ei ole kenellekään potentiaalinen ykkösvaihtoehto. Miksi ei? Siksi että ihmistä ei ole luotu tulemaan toimeen pelkällä varastohormonilla ja vaikka terve ihminen kuvitellusti saattaisi tulla, jos joku vaikkapa varastaisi häneltä täysin terveen kilpirauhasen ja hän joutuisi alkamaan siksi käyttää Thyroxinia, niin sairastuneen tilannetta ja kehoa ei voida verrata terveen kehoon, sen fysiologiaan, toimintaan.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoon on olemassa montaa eri tyyppistä lääkitystä ja kaikkien pitäisi kaiken järjen ja potilaiden etu ajatellen olla yhtäläisesti kaikkien saatavilla. Valitettavasti näin ei ole tilanne, vaan monien on vaikea saada sellaista lääkitystä, jolla he todellisuudessa voisivat hyvin. Monet voivat hyvin käyttäessään eläinperäisiä valmisteita, jotka on tehty sian kilpirauhasesta ja jotka sisältävät kaikkia terveen kilpirauhasen muodostamia hormoneja. Monet voivat hyvin kun he yhdistävät tyroksiinin ja aktiivisen T3-hormonin.

Jotkut taas voivat parhaiten kun he käyttävät hoidossaan pelkkää T3-hormonia. Vaikka tämä lääkitystyyppi ei ole se kaikkein luonnollisin ja fysiologisin, on silti olemassa potilaskunta, joiden kehossa syystä tai toisesta, usein tunnistamattomasta, on tila että oloa huonontaa kaikenlainen T4-hormonia sisältävä lääkitys. Itse luen itseni tähän epäonniseen porukkaan, vaikkakin siinä mielessä olen onnekas, että olen löytänyt ulkomailta lääkärin, jonka kautta lääkitykseni yhä järjestyy. Ilman tätä lääkitystä en todennäköisesti olisi tätä kirjoitusta tässä näpyttelemässä.

Yleisimpien Suomessa saatavien lääkkeiden nimet:
-Thyroxin, synteettistä varastohormonia T4 eli tyroksiinia. Reseptivalmiste.
-Armour Thyroid, Thyroid, tai NatureThroid, eläinperäiset valmisteet, sisältävät kaikkia kilpirauhasen tuottamia hormoneja (mm. T4, T3, T2, T1 ja kalsitosiini), Vaatii erikoisluvan, jota haetaan Fimeasta viemästä apteekkiin lääkärin kirjoittama erillinen lupahakukaavake.
-Liothyronin tai Thybon, aktiivista T3-hormonia sisältävät valmisteet, eläinperäisten tavoin erityisluvallisia lääkkeitä
(Huom. Erityisluvan hakemista em. valmisteille, joilla ei ole varsinaista myyntilupaa Suomessa ei vaadita, jos valmisteet tilataan ETA:alueelta kansainvälisestä apteekista tai tuodaan ulkomailta sellaisesta maasta jossa kyseisellä valmisteella on myyntilup. Lisätietoa mm. tullin ja Fimean sivuilta)

Tässä myös kirjoittamaani tietoa asiasta: https://jalkeilla.blogspot.com/2019/02/kun-laakkeiden-saatavuus-suomessa.html

Annostelussa on myös omat lainalaisuutensa ja hienovaraisuutensa. Niistä saa mielestäni täsmällisintä ja pätevintä tietoa em. kirjasta "Thyroid Patient's manual"

Miten me voidaan tietää mikä lääkitys ja annostelu parhaiten sopii? Mielestäni siihen on yksi looginen vastaus: Pitää kokeilla erilaisia lääkitysvaihtoetoja ajan kanssa ja systemaattisesti niin kauan, kunnes löytyy sopivin lääkitys, joka toimii myös suhteellisen pitkäaikaisesti. Aluksi voi mennä jopa vuosia siihen että tähän tilanteeseen päästään. Niin meni minullakin. Nyt olen jo vuosia ollut samalla lääkityksellä ja samalla annostuksella ja tilanne on pysynyt melko stabiilinia mitä tulee kilpirauhasasioihin. Toki on mahdollista, että monetkin asiat voivat lääkityksissä keikuttaa venettä vielä vuosienkin päästä. Ihminen on monimutkainen kapistus!

Väistettävä sudenkuoppa: Tyytyminen huonoon lääkitykseen tai liian hätäinen päättely siitä että lääkitys ja annostelu ovat kunnossa.

(Olen todennut, että Thyroxin-lääkitys ei toimi kehossani ollenkaan. Se ei vie vajaatoimintaoireistoa pois millään tavalla. Joillain se auttaa vähän tai paljon, mutta minulla se ei auttanut piiruakaan. Syyt saattavat olla geneettiset tai liittyä muihin kroonisiin sairauksiini tai minulla olevaan hyvänlaatuiseen maksakasvaimeen. http://jalkeilla.blogspot.com/2014/12/maksan-hemangiooma-ja-dejodinaasi-3.html  Lääkitykseeni on yritetty vuosien aikana ottaa mukaan Thyroxinia tai eläinperäistä valmistetta, mutta se huononsaa selvästi oloa. Siksi olen jatkanut T3-monoterapialla, eli käyttämällä kilpirauhasen vajaatoimintaan ainoastaan synteettistä T3-hormonia. Annokset jaan tarkasti ja huomaan olossa jos lääke on jäänyt ottamatta tai otettu oleellisesti väärään aikaan.)

5. Onko kaikessa sittenkään kysymys kilpirauhasasioista?
On ihmiselle yleistä, että joskus kun kädessä on vasara, kaikki alkaa näyttää nauloilta. Näin voi olla kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidonkin suhteen. Joskus voi virheellisesti ajatella, että jokin oire tai oireikokonaisuus johtuu kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai siitä että lääkitys on pielessä. Todellisuudessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus, että kun kehossa on kehittyneenä kilpirauhashormoneihin liittynyt ongelma, kehossa on meneillään muutakin epätasapainoa joko liittyen suoraan tai vähemmän suoraan itse kilpirauhaseen tai sen hormoneihin.

Meillä voi olla mm. suolistomikrobiston epätasapainoa, puutteellista ruoansulatusta, ravintopuutoksia, jokin vielä tunnistamaton muu sairaudentila, joka vaatisi huomiota, sisäilma-ongelmiin reagoimista, muita ympäristöstä oireiluja, stressiä, liikarasitusta, virheravitsemus, ilovaje, univaje, pielessä olevat sosiaaliset suhteet, henkisiä traumoja, jotka manifestoituvat myös fyysisesti, mäntti pomo, hirveä anoppi, murkkuikäisiä talossa, keski-ikäisiä talossa, koliikkivauva, tappelevat kissat, allergioita ja yliherkkyyksiä, anemia, hormoniongelmia, rasvamaksa yms. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tärkeää on siis kysyä: Mitä muuta tämä voi olla ja mitä kaikkea mun elämässä ja kropassa on todellisuudessa meneillään? On nimittäin niin, että monikin epätasapainotila tai ongelma voi tuottaa samantyyppisiä oireita kuin kilpirauhasen vajaatoiminta ja osa näistä tekijöistä on myös sellaisia, jotka voivat estää erilaisia kilpirauhaslääkityksiä toimimasta kunnolla kehossamme.

Samankaltaisia oireita kuin kilpirauhasen vajaatoiminnassa voi esiintyä mm. raudanpuutoksessa, muissa ravintopuutoksissa, vajaaravitsemuksessa, liikarasitustiloissa, B12-vitamiinin puutoksessa, tai esimerkiksi sukuhormonipuutoksissa tai -epätasapainotiloissa.

Tekijöitä, jotka voivat hankaloittaa kilpirauhaslääkitysten toimimista tai omien kilpirauhashormonien normaalia toimintaa kudoksissa ovat mm. inflammaatio eli matala-asteinen tulehdus, liian korkeat tai liian matalat kortisolitasot, raudanpuute, puutos ravintoaineista, jotka osallistuvat energia-aineenvaihduntaan, kaikki vaikea ja pitkäaikainen stressi- tai jonkinlainen hälytystila kehossa, joka saa kehon vähentämään kilpirauhashormonien hyödyntämistä solutasolla säästääkseen energiaa.

Väistettävä sudenkuoppa: Kokonaisuuden ja muiden kuin kilpirauhaseen ja sen hormoneihin liittyvien mahdollisten tekijöiden huomiotta jättäminen

(Itsellä hyvin tärkeää hoidossa oli huomioida myös muu hormonitoiminta kuten minulla aikanaan liian matalat kortisolitasot ja aivan sekaisin olevat sukuhormonitasot. Molemmat tekijät vaikuttivat minulla siihen miten hyvin lääkitys toimi ja miten hyvin voin. Voin rehellisesti sanoa, että oikeanlainen lääkitys ja sen annostelu ovat olleet todella tärkeitä tekijöitä minulle, mutta vähintään yhtä tärkeäksi on muodostunut mm. gluteeniton paleo-tyyppinen ruokavalio, ravintopuutosten korjaaminen ja mahasuolikanavan tasapainottaminen. En olisi mm. pystynyt opiskelemaan ammattiini, jos olisi pelkästään vaihdettu kilpirauhaslääkitys toisenlaiseksi. Piti myös kiinnittää huomiota muihinkin asioihin ja kokonaisuuteen.)

Farmaseuttiopiskelijan teksti kilpirauhaspotilaan yhdistelmähoidosta

Linkin takana farmaseuttiopiskelijan teksti kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavan potilaan yhdistelmälääkityksestä. Teksti julkaisiin lyhennettynä myös Suomen Farmasialiiton jäsenlehdessä. Teksti ja sen lähdeviitteet on tarkistettu yliopiston toimesta.

https://drive.google.com/file/d/0B5_APXImOe-tM1FDQ0VwbGc1cFZ3bThiN1drR0U3M3ljZkxR/view

kuva: Pixabay

Mikä on rT3-dominanssi?

Kun ihmisellä on kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita, mutta kilpirauhaskokeista ei löydy vastausta tai kun  kilpirauhaslääkityksestä huolimatta vaikka annosta kuinka yrittäisi muutella vajaatoimintaoireet vain sitkeästi ovat läsnä huonontaen potilaan elämänlaatua ja toimintakykyä saattaa syynä olla rT3-dominanssi. Joskus tilaa on kutsuttu myös Wilsonin syndroomaksi, mutta se on todellisuudessa vähän eri asia enkä kannata tätä termiä. Kun keholla on jossain hälytystilassa, kuten vammassa, sairaudessa, paastossa tai aliravitsemuksessa tarve vähentää aineenvaihduntaansa muodostuu enemmän epäaktiivista rT3-hormonia suhteessa aktiiviseen T3-hormoniin kuin normaalisti. Tätä tilaa kutsutaan rT3-dominanssiksi. Asiaa on tutkittu jo jonkin verran. Pubmedin tietokannasta löytyy yli 1500 linkkiä hakusanalla "rT3-hormone"

RT3-hormoni on molekyylikaavaltaan muutoin samankaltainen kuin T3-hormoni, mutta siitä on dejonaasientsyymin toimesta poistettu jodiatomi eri kohdasta kuin T3-hormonista.

Funktionaalisen lääketieteen parissa on kansainvälisesti huomattu, että rT3-hormonin runsas määrä suhteessa aktiiviseen T3-hormoniin lisää potilailla kilpirauhasen vajaatoimintaoireistoa ja jopa aiheuttaa sitä. Kasvanutta rT3-hormonin määrää voidaan havaita niin potilailta joilla on todettu primäärinen tai sekundäärinen kilpirauhasen vajaatoiminta kuin eutyreoottisilla potilailla eli niillä joilla kilpirauhashormonien tuotanto kilpirauhasesta on normaalia.

Suomen laboratorioissa ei tällä hetkellä mitata rT3-hormonia, mutta testejä saa MDD laboratoriopalvelujen ja Nordic Laboratoriesin kautta jos on hoitosuhde johonkin ravitsemusasiantuntijaan tai lääkäriin, joka käyttää näiden laboratorioiden palveluja. Kun tämän kokeen sisällyttää tutkimuksiin, saadaan usein tärkeää tietoa potilaan tilasta ja myös rT3-hormonin ja vapaan T3-hormonin (T3v tai FT3) välistä suhdetta tarkastelemalla ja yhdistämällä tämä tieto potilaan vointiin voidaan melko hyvin päätellä tarvitseeko tehdä lääkitysmuutoksia tai aloittaa kilpirauhaslääkitys.

Kun rT3-dominanssi ollaan havaittu on monia lähestymistapoja hoitaa tilannetta. On hyvin tärkeää selvittää mikä on rT3-dominanssin aiheuttajana. Usein taustalta paljastuu useitakin elimistön epätasapainotiloja. Kyse voi olla mm. Thyroxinin pitkäaikaisesta käytöstä, lisämunuaiskuoren hormonierityksen ongelmasta, joka on osittaisenakin hyvin yleinen tila nykyihmisellä, homealtistuksesta, raskasmetallialtistuksesta, ympäristön toksiineista, mistä tahansa pitkään jatkuneesta ja liiallisesta stressistä, on se sitten henkistä, psyykkistä tai psykofyysistä, liian matalaenergisistä ruokavalioista, varsinkin jos siihen yhdistyy aktiivista liikuntaa, ketoosiruokavaliosta, suolisto-ongelmista ja sitä kautta myös ravintopuutoksista, kroonisesta raudanpuutoksesta, ruokayliherkkyyksistä, myös sellaisista jotka eivät näy allergiakokeissa. Listaa voisi jatkaa pitkään.

Joskus pärjätään ilman lääkitystä puuttumalla rT3-dominanssin aiheuttajien syihin. Toisinaan tarvitaan lääkitystä tai lääkitysmuutosta. Lievemmissä rT3-dominanssin tiloissa kun lääkitystä tarvitaan voidaan käyttää yhdistelmähoitoa, joka sisältää sekä T4-hormonia, että T3-hormonia. Tämä voidaan toteuttaa eläinperäisillä valmisteilla, joiden kauppanimiä Suomessa ovat Thyroid ja Armour Thyroid tai synteettisen T4-hormonin ja synteettisen T3-hormonin yhdistelmällä. T4-hormonin kauppanimenä Suomessa on Thyroxin ja T3-hormonin Liothyronin ja Thybon. Kaikki muut kilpirauhashormonivalmisteet kuin Thyroxin ovat Suomessa erityisluvallisia eli niitä saadakseen tarvitaan lääkäriltä reseptin lisäksi erityislupahakemus, joka Apteekista lähetetään Fimeaan. Lupakäsittely on maksullinen ja käsittely luvataan kahdessa viikossa, mutta lisämaksusta käsittelyä voidaan nopeuttaa ja lääkkeet tulevat apteekkiin muutamassa päivässä. Jos lääkkeet tilataan ETA-alueelta kansainvälisestä apteekista, erityislupamenettelyä ei tarvita.

Vakavammissa rT3-dominanssitiloissa tarvitaan T3-monoterapiaa, jos potilaan keholla vain on edellytyksiä ottaa tämä hoitomuoto vastaan. Hoito perustuu siihen, että T4-hormoni saadaan minimoitua kehosta, koska se on lähtohormoni, josta rT3-hormonia valmistetaan. Kun sitä ei enää juurikaan ole kehossa, minimoituu rT3-hormonin tuotantokin. Ihminen toimii ilman T4-hormoniakin, koska nimenomaan T3-hormoni on aktiivinen solutasolla toimiva hormoni. Hoito aloitetaan vähitellen annosta kasvattamalla ja kun kehossa on riittävästi T3-hormonia, myös TSH:n tuotanto aivolisäkkeestä lakkaa jolloin tämä hormoni ei ole enää käskyttämässä kilpirauhasta valmistamaan T4-hormonia, mikäli toimivaa kilpirauhaskudosta on vielä jäljellä. Sekä T4-hormonilla, että rT3-hormonilla on pitkä puoliintumisaika, joten kestää useita viikkoja, keskimäärin kolmisen kuukautta T3-monoterapian aloittamisesta kunnes rT3-hormoni on jotakuinkin eliminoitu. Tänä aikana vajaatoimintaoireisto lievittyy ellei ole läsnä vielä muita ongelmia, jotka estävät T3-hormonia toimimasta solutasolla. Monet potilaat kokevat kehossaan melko äkillisesti liikatoimintaoireita siinä vaiheessa kun rT3-hormonin määrä on minimoitunut. Tätä tilaa kutsutaan clearanceksi (suomeksi puhdistuminen) ja silloin lääkitystä saattaa olla tarpeen vähentää ainakin tilapäisesti ja hakea vähitellen sopiva uusi ylläpitoannostus. Kaikki eivät kuitenkaan koe tunnista clearancea olossaan.

Monoterapiaa käytetään useinmiten joitakin kuukausia ja jos on aihetta olettaa että rT3-dominanssin syyt on saatu eliminoitua voidaan kokeilla ottaa lääkitykseen mukaan jälleen vähitellen T4-hormonia joko eläinperäisen valmisteen tai synteettisen T4-hormonin, Thyroxinin muodossa. Joskus elimistö pystyy taas hyödyntämään T4-hormonia, toisinaan palataan T3-monoterapialle. Osa jää tälle hoitomuodolle pysyvästi jos toistuvista yrityksistä ja kokonaisvaltaisesta hoidosta huolimatta T4-hormonihoitoa ei saada onnistuneesti yhdistettyä hoitoon. Monilla toimii myös ylläpitohoitona vain pienen T4-hormonimäärän lisääminen T3-hormonihoidon lisäksi. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi 25µg:n Thyroxin-tablettia per päivä tai yksi 60mg:n eläinperäinen valmiste ja tähän lisätään riittävästi synteettistä T3-hormonia, jotta vajaatoimintaoireisto pysyy poissa. RT3-dominanssi ei ole ainoa peruste T3-monoterapialle, vaan jotkut potilaat näyttävät tarvitsevan sen jostain muustakin melko tuntemattomasta syystä. Joka tapauksessa osa potilaista ei voi hyvin millään muulla kilpirauhashormonihoidolla kuin T3-monoterapialla. Presidentti Kennedy käytti T3-monoterapiaa onnistuneesti koko presidenttikautensa ajan 60-luvulla. "Recovering with T3"-kirjan kirjoittaja brittiläinen Paul Robinson on myös onnistuneesti elänyt T3-monoterapialla jo parisenkymmentä vuotta.

Kaikilla ei voida käyttää T3-monoterapiaa ja heidän kohdallaan toipuminen rT3-dominanssista voi olla verrattain hidasta. Tietyt sydänviat voivat olla este T3-monoterapialle. Hoito on onnistunut kehnosti usein myös jotakin kroonista infektiota, kuten borrelioosia sairastavalla ja ongelmia on myös monilla joilla on tietynlainen lääkitys, kuten psyyke- tai masennuslääkitys tai isoannoksinen kortisonhoito. Lisäksi hoito toimii huonosti tai se joudutaan keskeyttämään henkilöillä, joilla on esimerkiksi hoitamaton lisämunuaiskuoren hormonien erittymisen häiriö johon saattaa liittyä liiallista kortisolineritystä, kortisolinerittymisen vuorokausikäyrän heittelehtimistä tai liian matalia kortisolitasoja. Lisämunuaisasiat tulisi tutkia ja hoitaa aina ennen minkä tahansa T3-hormonia sisältävän hoidon aloittamista huolellisesti käyttämällä diagnostisena keinona ainakin lisämunuaisen toiminnan analyysiä, eli ASI-testiä, jossa kortisolitasot määritetään vähintään neljästä päivän mittaan otetusta sylkinäytteestä. Jos T3-hormonia sisältävä hoito aloitetaan henkilölle, jolla on lisämunuaiskuoren hormonien toiminnassa ja sitä kautta myös noiden hormonien erittymistä säätelevissä hypotalamuksen ja aivolisäkkeen hormonitoiminnassa häiriöitä saattaa T3-hormonihoito huonontaa tilannetta entisestään eikä hoito useinkaan etene koska potilaan olo huononee. Lisämunuaisfunktiota voidaan normalisoida tarkasti kohdennetuin ravintolisin, yrtein ja tarvittaessa korvaamalla puutteellinen hormonieritys fysiologisella annostuksella kortisonia, kauppanimiä mm. Hydrocortison tai Prednisolon. Joskus tarvitsee korjata myös puutteelliset suolahormoni aldosteronin tasot fludrokortison-hoidolla, kauppanimellä Florinef. Usein kilpirauhaslääkitys alkaa toimia välittömästi kun kortison-hoito aloitetaan jos potilaalla on ollut puutetta kortisolista. Tämän vuoksi jos lääkityksessä on runsaasti T3-hormonia ja kortisonhoito aloitetaan tässä vaiheessa, tulee lääkitystä laskea reilustikin ennen kortisonin aloittamista, jotta vältytään kenties vakaviltakin liikatoimintaoireilta. Kortisonhoitojen sijasta voidaan usein toteuttaa Circadian T3-menetelmä, joka on huomattavasti parempi vaihtoehto kortisonhoidolle jos se toteutetaan oikein ja jos sen toimimiselle on edellytyksiä.

Merkittäviä ongelmia hoidossa voivat aiheuttaa myös B12-vitamiinin puute, jonka takana voi olla mm. mahahapon erittymisen häiriö tai sisäisen tekijän puute, kasvissyönti tai puutteellinen ravitsemus. Myös sukuhormonien häiriöt vaikuttavat kilpirauhashormonitasapainoon, samoin kuin tietyt lääkitykset. Alhaiset rautatasot ovat erittäin yleinen ongelma rT3-dominanssipotilaalla. Tarvitaan perusteellista tutkimusta jotta tämä ongelma varmasti jää haaviin. Pelkkä hemoglobiinin tai ferritiinin mittaaminen yksistään ei anna luotettavaa tietoa, vaan tarvitaan muitakin kokeita, kuten transferriinin saturaation mittaus, joka sisältää myös seerumin raudan ja transferriinireseptorien mittaus. Ei myöskään riitä, että rauta-arvot ovat viitteissä, vaan T3-hormonia sisältävää hoitoa varten tarvitaan hyvät rautatasot. T3-hormoni lisää kudoksissa hapenkulutusta ja rautaa tarvitaan monen entsyymin toimintaan ja sen lisäksi punasolujen hemoglobiiniproteiiniin, jossa happi elimistöön kulkee. Alhaiset rautatasot yhdistettynä T3-hormonihoitoon saavat usein aikaan oireiston joka sisältää kohonnutta sykettä ja korostaa kaikkia anemialle tyypillisiä oireita muutoinkin. Hoitamattomat verensokeriongelmat voivat olla myös huono yhdistelmä T3-hoidon kanssa.

T3-monoterapia ei ole välttämättä mikään oikotie onneen, mutta oikein toteutettuna saattaa vaikuttaa ihmisen elämänlaatuun merkittävästi ja nopeuttaa tervehtymistä, mahdollistaa ns. normaalin elämän. Se tulee kuitenkin valita ja ajoittaa huolellisesti. Hyvin usein hoidossa syntyy ongelmia jos potilasta ei ole tutkittu tarpeeksi ennen hoidon aloittamista ja jos erinäisiä epätasapainotiloja ei korjata ennakkoon tai jos niiden hoitoa ei aloiteta yhtäaikaisesti T3-hormonihoidon kanssa, on sitten kyse T3-monoterapiasta tai yhdistelmähoidosta. Joskus merkittävää olon kohentumista rT3-dominanssipotilaalla saadaan aikaiseksi jo esimerkiksi lisämunuaisongelman, verensokeriongelman, raudanpuutoksen. b12-vitamiinipuutoksen, suolisto- tai ruoansulatusongelman hoitamisella tai stressin minimoimisella eikä lääkitystä välttämättä tarvita. Tulee kuitenkin käyttää tilannekohtaista harkintaa, milloin lääkitys tosiaan näyttää olevan tarpeen ja milloin ei. Elämäntilannekin tulee huomioida.

Ennen T3-hormonia sisältävän hoidon aloittamista tulisi tutkia vähintään kortisolitasot ASI-testillä (adrenal stress index), joka koostuu neljä kertaa päivässä otettavasta sylkinäytteestä. Peruslaboratoriotutkimuksiin kuuluvat veri- ja virtsatestit eivät yleensä anna riittävän tarkkaa tietoa ja on huomioitava, että viiterajat ovat näidenkin tutkimusten kohdalla hyvin laajat. Myös rautatasojen huolellinen tutkiminen ja B12-vitamiiniarvojen testaus ovat hyvin tärkeät kokeet ennen T3-hormonihoidon aloittamista. Tulee myös huomioida suoliston kunto, sillä ravintoaineet imeytyvät heikosti epätasapainossa olevasta suolistosta ja sieltä voi myös päästä imeytymään sellaista kehoon jota ei sinne kuuluisi imeytyä. Kaikki tämä vaikuttaa myös hormonitoimintaan.

RT3-dominanssi on pohjimmiltaan kehon terve reaktio johonkin tilaan jossa se kokee tarpeelliseksi alentaa aineenvaihduntaa. Korkeita rT3-hormonimääriä on mitattu mm. kuolevilta, palovammapotilailta, juuri leikatuilta potilailta ja monissa vakavissa kudosvaurioissa ja muissa vakavissa sairauksissa. Ilman tätä suojamekanismia keho voisi polttaa itsensä loppuun yrittäessään sekä ylläpitää normaalia perusaineenvaihdunta, että keskittyessään toipumiseen. Jossain kroonistuneissa tilanteissa kuitenkin T3-monoterapiaa voidaan käyttää katalyyttinä purkamaan pitkittynyt rT3-dominanssi kunhan vain muistetaan myös etsiä ja korjata mahdolliset rT3-dominanssin aiheuttajat. Myös geneettinen alttius vaikuttaa asiaan. Kaikille ei kehity kroonista elämää haittaavaa rT3-dominanssia niissä olosuhteissa missä se toisille kehittyy.

RT3-dominanssista liikkuu myös virheellistä tieto kuten se, että rT3-hormoni tukkisi kilpirauhashormonireseptorit ja siksi T3:n toiminta soluissa estyisi. Näin ei kuitenkaan asianlaita ole vaan asia on monimutkaisempi. Kilpirauhashormonien kataboliassa eli hajoamisessa vaikuttavat tietyt entsyymit, dejodinaasientsyymit. Näitä entsyymejä on erilaisia. Yksi ottaa pois jodiatomin sellaisesta kohtaa T4-hormonia että syntyy aktiivinen T3-hormoni. Numero T-kirjaimen perässä kertoo siitä montako jodiatomia kilpirauhashormonimolekyylissä on. Toinen entsyymi ottaa pois jodiatomin eri kohdasta kilpirauhashormonimolekyyliä ja syntyy rT3-hormoni, jolla ei ole aineenvaihduntaa kiihdyttävää vaikutusta soluissa. Tämä sama entsyymi muuntaa myös T3-hormonista T2-hormonia, jolla on sitten taas ihan eri tehtävät kehossa kuin T3-hormonilla. Niinpä runsas rT3-hormonin esiintyminen on myös epäsuora merkki runsaasta sellaisen dejodinaasientsyymin toiminnasta joka sekä lisää rT3-hormonin määrä, että vähentää T3-hormonin määrää solutasolla riippumatta siitä onko sitä veressä vähän vai tarpeeksi. Meillä ei ole ainakaan kaupallisesti saatavilla koetta joka mittaa dejodinaasientsyymejä, joten siksi rT3-hormonin mittaus on tällä hetkellä tarkin keino mitata kudostason kilpirauhashormonien aktiivisuutta, joskin siihen vaikuttaa myös mm. inflammaatio, sillä tulehdussytokiinit häiritsevät T3-hormonien toimintaa soluissa.

taantumuksellinen kilpirauhasen vajaatoiminnan hoito

Kuinkakohan paljon Suomessakin on potilaita, joilla saattaa esiintyä seuraavia oireita: lihomista, ihon kuivumista, hiustenlähtöä, masennusta jolle ei ole syytä tai jota ei onnistuta hoitamaan lääkityksellä, terapialla tai ei edes sähköhoidoilla, alhaista ruumiinlämpöä, palelua, hikoilukohtauksia, huonoa lämpötilamuutosten sietoa, huonoa kylmänsietokykyä, väsymystä, saamattomuutta, toistuvia poskiontelotulehduksia, kynsien haurautta, ummetusta, korvien kutinaa, tinnitusta, särkyjä ja kolotuksia, lihasjäykkyyttä, johon saa hieronnasta usein vain korkeintaan tilapäisen avun ja muita kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyvää oiretta.

Näitä potilaita on varmasti satoja tuhansia. Osa heistä käyttääkin jo kilpirauhaslääkettä, yleensä Thyroxinia joka on synteettistä T4-hormonia. Osa valittaa oireitaan lääkärille joka ottaa pari verikoetta ja toteaa ettei ongelma johdu kilpirauhasesta, arvot on viitteissä. Tällöin usein aletaan potilaalle syöttämään oireenmukaisia lääkkeitä, kuten masennuslääkkeitä, särkylääkkeitä ja lihasrelaksantteja. Lääkäri saattaa myös patistaa lenkille ja laihduttamaan. Potilas saattaa kylläkin väsyä lenkeistä tai kuntosaliharjoituksista vain lisää jos ylipäänsä jaksaa liikkua. Joskus potilas on viimeisillä voimillaan sille lääkärin vastaanotolle raahautunut ja kituuttaa jo valmiiksi pienillä kaloreilla. Lääkäri saattaa epäillä että potilas valehtelee syömisistään, että syökin enemmän ja epäterveellisemmin kuin väittää tai syö yöllä puolinukuksissa eikä muista aamulla käyneensä yöllä jääkaapilla. Saatetaan myös vihjaista että potilas on laiska ja murehtii vaan liikaa terveysongelmia. Usein potilasta käsketään menemään psykiatrille tai psykiatrisen sairaanhoitajan juttusille. Kipuihin saa usein fibromyalgiadiagnoosin ja joiltain lääkäreiltä kroonisen väsymysoireyhtymädiagnoosin. Nämä tilat esiintyvät usein potilailla joilla on kilpirauhasen vajaatoimintaoireisto.

Miksi lääkärit sitten niin herkästi sanovat, että arvot on viitteissä, ei voi johtua kilpirauhasesta. No ei se välttämättä johdukaan kilpirauhasesta itsestään, mutta tätähän ei voi tietää jos tulkitaan labratuloksia pelkkien viitteiden perusteella, jotka on hyvin väljät. Monilla on selvä kilpirauhasen vajaatoimintaoireisto jos esimerkiksi T4v eli vapaa tetrajodityrosiini eli tyroksiini on viitteiden alakolmanneksessa. Joskus TSH eli tyreotrooppinen hormoni eli aivolisäkkeen erittämä käskyttäjähormoni on normaali tai jopa alhainen (aivolisäkeperäinen vajaatoiminta) tai vain lievästi koholla ja silti potilaalla on hyvin voimakas vajaatoimintaoireisto. On tavallista että TSH pitää olla alle 2, jotta voi hyvin. Monesti TSH:n nousu saattaa tulla kuukausia tai vuosiakin perässä, joten se ei todellakaan ole luotettava mittari arvioitaessa onko potilas hypotyreoottinen eli kärsiikö hän kilpriauhasen vajaatoiminnasta.

Kilpirauhasen vajaatoimintaoireisto voi kehittyä useasta eri syystä. Nämä syyt voisi karkeasti jakaa kolmeen osaan:

1. Primaariset syyt johtuvat kilpirauhasesta itsestään eli se ei kykene tuottamaan tarpeeksi kilprauhashormoneja. Tämä voi tapahtua jos sillä ei ole rakennusaineita tähän prosessiin. Näitä tarvitaan: jodia, tyrosiini-aminohappoa: näistä rakentuvat kilpirauhashormonit ja lisäksi prosessissa tarvitaan myös mm. kuparia ja sinkkiä. Jodin puutteesta saattaa seurata struuma eli kilpriauhasen liikakasvu.

On myös joukko jodin kanssa samaan alkuaineryhmään kuuluvia alkuaineita, halogeeneja joita saamme elimistöstämme usein liikaa ja ne häiritsevät kilpirauhasen toimintaa. Näitä ovat fluori, kloori ja bromi, joista jälkimmäistä on usein palontorjunta-aineissa jota laitetaan esimerkiksi huonekaluihin ja elektronisiin laitteisiin. Näiden runsaan saannin vuoksi jodin tarve on nykyihmisellä kasvanut ja saamme sitä muutoinkin ruoastamme liian vähän. Tutkimusten mukaan myös sähkömagneettiselle säteilylle altistuminen voi vaikuttaa kilpirauhaseen.

Kilpirauhaskudos saattaa myös tuhoutua autoimmuunireaktion vuoksi jossa elimistön oma puolustusjärjestelmä käy virheellisesti kilpirauhaskudoksen kimppuun. Lääkäri Olli Sovijärvi selittää tätä mekanismia blogikirjoituksessaan, jossa selitetään myös miten autoimmuunitulehdukseen voi vaikuttaa ravitsemuksellisin keinoin. Autoimmuunimuotoisessa vajaatoiminnassa kilpirauhasen vasta-aineet voivat olla koholla (eivät aina jos niitä ei jostain syystä muodostu tai reaktio on jo hilliintynyt) Kilpirauhasen vasta-aineita mitataan seuraavilla kokeilla: S-TPOAb, S-TyglAb (joskus tämän lyhenne on S-TgAb) ja S-TSHRAb. Kirjoitan näistä joskus lisää, mutta tässä yhteydessä mainitsen että näitä ei aina suostuta ainakaan julkisella puolella mittaamaan, koska tiedolla ei koululääketieteessä yleensä tehdä mitään, koska uskotaan ettei näitä vasta-aineita voi saada laskemaan. Funktionaalisessa lääketieteessä tiedämme, että niihin voi vaikuttaa ravitsemuksellisin keinoin.

Joskus kilpirauhanen on myös poistettu leikkauksessa tai tuhottu radiojodihoidolla. Kun toimivaa kilpirauhaskudosta ei ole tarpeeksi eikä sen toimintakykyä onnistuta palauttamaan tai kun kilpirauhanen on poistettu tämä tarkoittaa sitä että loppuelämän hormonikorvaushoito kilpirauhashormonivalmisteilla tarvitaan.

2. Sekundaariset ja tertiääriset syyt johtuvat siitä ettei aivolisäke tuota syystä tai toisesta riittävästi TSH-hormonia joka käskyttää kilpirauhasta tuottamaan hormoneja (sekundaarinen vajaatoiminta) tai hypotalamus ei tuota riittävästi TRH-hormonia, joka käskyttäisi aivolisäkettä tuottamaan TSH-hormonia.  Tällöin itse kilpirauhanen kyllä toimisi, muttei saa siis käskyjä tuottaa hormoneja. Aivolisäkkeen laiskuus voi johtua monesta syystä. Se saattaa olla vaurioitunut päähän kohdistuneesta iskusta, siinä saattaa olla kasvain tai elimistön säätelyjärjestelmä on mennyt epäkuntoon hypotalamus-aivolisäkeakselilla ja tähän oireistoon saattaa liittyä myös muita hormonipuutoksia jotka voivat kohdistua esim. lisämunuaisten tai sukurauhasten toimintaan, sillä osaa näistä umpieritysrauhasten toiminnoista ohjaavat niinikään hypotalamus ja aivolisäke hormoneineen, kuten kilpirauhasenkin toimintaa. Tämänlainen elimistön säätelyjärjestelmien häiriintyminen lienee luultua yleisempää, mutta yhä edelleen sekundaarisia ja tertiäärisiä kilpirauhasen vajaatoimintatiloja jää aivan liikaa diagnosoimatta ja potilaat sen vuoksi hoitamatta.

 3. Voi olla myös kudostason syitä miksi ihmisellä on vajaatoimintaoireisto. Tässä kohden koululääketiede ei osaa potilasta auttaa muutoin kuin oireenmukaisella hoidolla sillä tämän puolen problematiikkaa se tuntee huonosti. Saattaa nimittäin olla että peruslabrakokeet näyttävät normaaleilta, mutta potilaan vajaatoimintaoireet ovat ilmeiset, ainakin potilaalle itselleen. Pitää muistaa se asia, että se mitä meiltä verestä mitataan ei välttämättä kuvasta sitä mitä tapahtuu kudostasolla, elimistön soluissa, joihin kilpirauhashormonien vaikutus viimekädessä kohdistuu.

On lukuisia tekijöitä, jotka saattavat estää kilpirauhashormoneja toimimasta asianmukaisesti. Yksi tekijä on runsas rT3-hormonin määrä verrattuna aktiiviseen T3-hormoniin eli trijodityroniniin. T3- hormonia erittyy terveillä kilpirauhasesta itsestään, noin viidesosa kilpirauhasen erittämistä hormoneista ja lisäksi keho tekee tätä hormonia myös T4-hormonista poistamalla dejodinaasi-nimisen entsyymin toimesta T4-hormonista yhden atomin jolloin syntyy T3-hormoni, joka on useita kertoja aktiivisempi kudostasolla kuin T4-hormoni. Numerot näissä T-kirjaimen perässä kuvastavat sitä, kuinka monta jodiatomia hormonimolekyylissä on.

 Mikäs sitten on rT3-hormoni ja mihin sitä tarvitaan? rT3-hormonissa on niinikään tyrosiiniaminohappoon liittyneenä kolme jodiatomia, mutta toisentyyppinen dejodinaasientsyymi on tehnyt tuon jodiatomin poistamistyön T4-hormonista ja ottanutkin eri kohdasta tuon jodiatomin pois. rT3-hormoni on siis inaktiivinen hormoni. Jos elimistö tekee sitä paljon ja liian vähän T3-hormonia, on potilaalla vajaatoimintaoireisto joka ei näy mittaamalla TSH, T4v tai T3v. Tosin T3v saattaa olla alakanttiin verrattuna T4v-hormoniin, muttei aina. 2000-luvulla poistettiin suomalaisten laboratorioiden valikoimasta rT3-hormonin mittaus, koska lääkärit eivät osanneet sitä hyödyntää. Se voi kuitenkin olla hyödyllistä informaatiota kun arvioidaan onko potilaalla kehossa jokin epätasapaino jonka vuoksi rT3-hormonia muodostuu liikaa suhteessa T3-hormoniin. rT3-n tuottaminen on nimittäin elimistön keino hidastaa aineenvaihduntaa ja poistaa ylimääräinen T4-hormonimäärä ilman että siitä tulee aktiivista T3-hormonia joka lisää aineenvaihduntaa.

RT3-hormoni on siis eräänlainen jarruhormoni, elimistön luonnollinen suojamekanismi kun pitää himmailla. RT3 voi olla kohonneena suhteessa T3-hormoniin hyvin moninaisista syistä. Syitä saattaa olla muu hormonitoiminnan epätasapaino, kudosvauriot kuten leikkaus, iso palovamma, iso haava, krooninen infektio esimerkiksi borrelioosi tai inflammaatio eli tulehdukselliset tekijät, raskasmetallialtistukset, suolisto-ongelmat, ravintoainepuutokset, homealtistus, ylirasitustila kuten  henkinen tai fyysinen stressi tai liiallinen urheilu, paasto, ketoosidietit tai liian vähäenerginen ruokavalio.

Miksi rT3:n mittaaminen olisi tärkeää? Siksi että se vaikuttaa lääkityspäätökseen ja -valintaan. Puhumme rT3-dominanssista kun potilaalla todetaan liian suuri määrä rT3-hormonia. Tämä tila voi muodostua potilaalle jolla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja myös potilaalle jolla hormoneja erittyy tarpeeksi mutta keho muuntaa T4-hormonia syystä tai toisesta liikaa rT3-hormoniksi. Lääkityksen kannalta rT3-dominanttia potilasta ei tule hoitaa Thyroxinilla koska siitä keho saa vain lisää rakennusainetta muodostaa rT3-dominanssia. Tilanteesta riippuen tarvitaan yhdistelmähoitoa, joka sisältää sekä T4-hormonia että T3-hormonia tai T3-monoterapiaa jossa hoitona on pelkkä T3-hormoni joko joidenkin kuukausien ajan tai jos rT3-ongelma ei korjaannu jopa loppuelämän ajan. On myös potilaita, joilla ei ole rT3-ongelmaa, mutta heillä ei silti toimi mikään muu hoitomuoto vajaatoimintaoireistoon kuin synteettinen T3-hormoni. Joskus ongelmaa voidaan hoitaa myös lääkkeittä, mutta tämä saattaa olla hidas prosessi, joskin antoisa, sillä lopputuloksena voi olla kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kehon epätasapainon korjaantumista ilman lääkehoidon mahdollisia sivuvaikutuksia. Lääkkeetön hoito ei onnistu jos kilpirauhasen hormonieritys on pysyvästi häiriytynyt. Valitaan sitten lääkkeetön tai lääkkeellinen hoito, on hoitoon menestyksellisesti yhdistetty ruokavaliohoitoa, lisäravinteita, yrttejä, stressinhallintaa ja pehmeitä luonnonmukaisia hoitomuotoja kuten homeopatia ja akupunktio.

Muita syitä siihen miksei kilpirauhashormonit, purkista otetut tai omat toimi kudostasolla niinkuin niiden pitää ovat mm. tulehdukselliset tekijät (tulehdussytokiinit estävät T3-hormonin toimintaa solutasolla, hae tieteellisiä tutkimuksia haulla "cytokines and thyroid hormones"), korkeat estrogeenimäärät, liian korkeat tai matalat lisämunuaisen erittämän kortisolin määrät, verensokeriongelmat (Solujen energiantuottoon tarvitaan välillisesti hormoneista mm. oikeat määrät insuliinia, kortisolia ja T3-hormonia). Ongelmia aiheuttavat usein myös liian alhaiset raudat, jota virheellisesti tutkitaan usein vain hemoglobiinia mittaamalla, joka on epävarma labrakoe ja liian alhaiset b12-vitamiinitasot. Tulen varmasti kirjoittamaan lisää myös näistä ongelmista sietää eri kilpirauhaslääkityksiä.

Hetkonen, eri kilpirauhaslääkitykset!? Onko siis muitakin kuin Thyroxin eli synteettinen T4-hormoni? Kyllä vain, vaikkakin vain pieni osa lääkäreistä niitä tuntee ja vielä pienempi osa osaa niitä asianmukaisesti käyttää. Me ihmiset olemme erilaisia, joten ajatuksessa, että yksi ja sama lääke sopii kaikille on perustavaa laatua oleva vika. Silti on jääräpäisiä vanhakantaisia lääkäreitä ja lääkärikerhoja kuten American Thyroid Accociation tai Suomen Endokrinologiyhdistys jotka liputtavat synteettisen T4-hoidon puolesta, vaikka se ei kaikille hypotyreoosipotilaille sovi yksinomaiseksi hoidoksi tai hoidoksi lainkaan. Ennen synteettisen T4-hormonin tuloa markkinoille käytössä oli jo 1800-1900-luvun vaihteesta asti eläinperäiset kilpirauhasvalmisteet. Presidentti Kennedy käytti synteettistä T3-hormonia monoterapiana koko presidenttikautensa 1960-luvulla. Myöhempinä vuosikymmeninä eläinperäisten kilpirauhashormonien käyttö väheni tehokkaan lääkeyhtiöiden markkinoinnin vuoksi kun synteettistä T4-hormonia alettiin määrätä potilaille.

Missä tässä sitten piilee postauksen otsikon mukainen taantumuksellisuus? Siinä että eläinperäisten valmisteiden määräämisessä ei ollut alunperinkään mitään vikaa. Silloin potilaita hoidettiin oireiden mukaan ja heidän kehonsa lämpötiloja seuraamalla. mm suosittu kilpirauhaslääkäri Dr. Derry kertoo haastattelussaan siitä miten ollaan menty metsään kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidossa kun tuijotetaan puusilmäisesti epäluotettavia labrakokeita eikä potilas saa apua ajoissa ja on lisäksi silloinkin kun alkaa saamaan hoitoa väärin lääkitty ja alilääkitty. Dr. Derry liittää myös fibromyalgian ja kroonisen väsymysoireyhtymän lisääntymiset siihen ettei ihmisten kilpirauhasen vajaatoimintaa hoideta ajoissa ja asianmukaisesti. Osittain tässä voi olla perääkin, mutta asiaan liittynee muitakin aspekteja.

Oma mielipiteeni on selkeästi, että jos otettaisiin mallia menneestä ja sisällytettäisiin diagnostiikkaan rT3-hormonin mittaus, kuunneltaisiin enemmän potilaan oireita yksisilmäisen labratulosten tuijottelun sijasta, osattaisiin käyttää kaikkia saatavilla olevia kilpirauhaslääkkeitä ja huomioitaisiin potilaan lämpötilojen merkitys hoidon seuraamisessa päästäisiin jo pitkälle. Funktionaalinen eli kokonaisvaltainen lääketiede osaa tällaista jo nyt ja on mahdollisuuksiltaan aivan ylivoimainen koululääketieteen nykytolaan verrattuna ei vain käyttämiensä fiksumpien diagnostisten menetelmien ja monipuolisemman lääkearsenaalin vuoksi vaan myös siksi että se tunnustaa ja tunnistaa ravitsemuksellisten tekijöiden ja esimerkiksi suoliston kunnon merkityksen kilpirauhasen vajaatoimintaproblematiikan hoitamisessa. Jotkut harvat lääkärit koululääketieteenkin parissa saattavat määrätä potilaille Thyroxinin lisäksi pienen määrän synteettistä T3-hormonia tai he määräävät jopa myös eläinperäistä valmistetta. Hoito voi kompastua kuitenkin siihen että potilas tarvitsisikin isomman määrän T3-hormonivalmistetta tai hän tarvitsisi peräti T3-monoterapiaa eli synteettistä T3-hormonia ainoana hoitomuotonaan tai lääkäri ei osaa ottaa huomioon niitä tekijöitä jotka voivat estää T3-hormonia sisältävää hoitoa toimimasta eikä siksi tutki potilasta riittävästi. Myös asianmukaista annostelua usein tunnetaan puutteellisesti.

Millaisiin ongelmiin potilaat siis törmäävät? No esimerkiksi tällaisiin:
-Lääkäri ei ota heitä todesta kun he yrittävät kertoa oireistaan.
-Lääkäri ottaa korkeintaan pari kilpirauhaskoetta ja toteaa ettei potilaan oireet voi johtua kilpirauhasesta, koska arvot ovat viitteissä.
-Lääkkeeksi tarjotaan, no lääkkeitä ja usein roppakaupalla, lisää liikuntaa, laihdutusta, psykiatrilla käyntiä. Mikään näistä ei ratkaise potilaan ongelmia.
-Lääkärillä on asenneongelmia.
-Lääkäri tuntee vain hyvin vähän kilpirauhasasioita. Tämä on totta useimpien yleislääkäreiden kohdalla ja on myös hämmästyttävää miten vähän endokrinologienkaan tarvitsee asiaa tuntea tai alaansa seurata.
-Lääkäri on työnatajansa puolesta ohjeistettu toimimaan tietyllä tavalla eikä potilas saa tarvitsemiansa kokeita ja lääkityksiä.
-Muita kuin Thyroxinia pidetään vaarallisina, vanhanaikaisina ja huuhaa-lääkkeinä.
-Lääkäriä ei oikeasti näytä kiinnostavan potilas vaan potilaasta halutaan vain äkkiä eroon.
-Lääkitystä ei nosteta vaikka potilas on vajaatoimintainen, koska virheellisesti pidetään tärkeänä sitä että labra-arvot pysyvät viitteissä.
-Ongelmat lääkityksessä, kuten korkeat sykkeet, uniongelmat pistetään liikatoiminnan piikkiin silloinkin kun ne johtuvat jostain muusta, kuten alhaisista raudoista tai elektrolyyttitasapainon häiriöstä.
-Lääkäri kokee egolleen uhkaksi sen jos potilas tietää asioista enemmän kuin hän eikö hän kykene siksi hedelmälliseen yhteistyöhön auttaakseen potilasta.
-Lääkäri ei uskalla määrätä potilaan tarvitsemia tutkimuksia tai hoitoja, koska ryhmäkuri kollegoiden kesken on niin kova.

Muutokselle on tosiaan tarve, koska vain osa potilaista saa tällä hetkellä tarvitsemansa avun. On paljon potilaita jotka luulevat lääkityksensä olevan kunnossa eivätkä osaa yhdistää oireitaan puutteelliseen tai väärään lääkitykseen tai tekijöihin jotka estävät lääkitystä toimimasta. Lisäksi on potilaita, joita ei auteta koska heidän ongelmansa eivät näy tavanomaisissa labrakokeissa. Sitten on potilaita jotka ovat saaneet apua, mutta joutuneet maksamaan kaiken omasta kukkarostaan yksityisellä puolella ostaen palvelunsa niiltä harvoilta lääkäreiltä jotka asiaa syvällisemmin tuntevat. Turhauttavaa tilanne on niille potilaille jotka tietävät mistä apua saisi, mutta heillä ei ole siihen varaa.

Minulle saa laittaa kysymyksiä aiheesta. En välttämättä ehdi vastata kaikille, mutta voin ottaa joitakin kysymyksiä käsiteltäväksi seuraavissa blogiteksteissäni. En ole lääkäri, mutta pidän itseäni valistuneena potilaana ja myös opiskelen tällä hetkellä lääketieteen perusteita yksityisessä koulussa.