Toimin pääosin asiakkaiden parissa, joilla on haasteenaan mm. kilpirauhas- ja muiden hormonitoiminnan ongelmia, ylipainoa, metabolista oireyhtymää, masennusta, fibromyalgiaa, uupumus- ja ylikuntotiloja ja autoimmuunisairauksia. Ravitsemuksellisiin tukihoitoihin kuuluu mm. ruokavalion ohjausta, ravintolisäohjelman rakentamista ja sen miettimistä yhdessä millaisista hoitokokonaisuuksista asiakas voisi hyötyä. Käytän työssäni myös laajalti funktionaalisen lääketieteen laboratoriotestejä. Käytettävissä on myös geenitestejä, joiden avulla voidaan optimoida ravitsemusta ja liikuntaa.
Itselläni on omakohtaista kokemusta mm. vaikean kilpirauhasen vajaatoimintaoireiston, fibromyalgian, masennuksen ja PCOS:n selättämisestä kokonaisvaltaisella hoidolla.
Omat myönteiset kokemukset funktionaalisesta lääketieteestä, ravitsemushoidoista ja ravintolisien käytöstä rohkaisivat myös opiskelemaan alalle, koska minulla heräsi voimakas halu auttaa myös muita voimaan paremmin.
Keskeissä työssäni:
-Asiakkaan kuunteleminen, hänen tilanteensa tarkka kartoittaminen ja työskenteleminen asiakkaan voimavaroista ja tarpeista käsin.
-Vankka ihmisen biokemian ja ravitsemusfysiologian tunteminen, myös henkisen aspektin huomioiminen toipumisprosessin edetessä.
-Systemaattisuus: Kaikkea ei voida tehdä kerralla, mutta kulloinkin pyritään määrittelemään mitkä ovat keskeisiä toimia, joiden avulla päästään eteenpäin.
Toimintatapa pohjaa funktionaaliseen lääketieteeseen, jossa etsitään perimmäisiä syitä kehon epätasapainotilojen kehittymiselle ja autetaan kehoa jälleen saavuttamaan tasapainoinen tila tukemalla sen omia korjaus- ja toipumisprosesseja mm. ruokavalion, ravintilisien ja yrttien avulla.
Olen parhaiten pystynyt auttamaan asiakkaita, jotka ovat motivoituneita ja valmiita noudattamaan ohjeitani ja vinkkejäni. Paljon on sinusta kiinni! Sinä toteutat muutoksen. Minä toimin neuvonantajana ja tukena. Asiakassuhteiden kesto on yksilöllinen. Joskus riittää 2-4 käyntiä muutaman kuukauden aikana, toisinaan tarvitaan vuosi, kaksikin, jotta päästään tavoitteisiin.
Luottamustehtäviini on kuulunut mm. kolme vuotta Suomen Ravintoterapiayhdistys ry:n hallituksessa, joista kaksi vuotta puheenjohtajana. Lisäksi olen toiminut Suomen Terveysjärjestön hallituksessa. Tällä hetkellä minulla ei ole luottamustoimia.
Opinnot:
-Koululääketieteen perusteet, Kairon Instituutti
-Ravitsemustieteen opintoja, Helsingin avoin yliopisto
-Terveyden Tukipilarit-kursseja, Pro Health
-Ravintoterapeutin opinnot, Suomen Terveysopisto Salus
-Nordic Laboratories-testien koulutuksia (Nutrigenoomisten testien, suolistotestien ja hormonitestien tulkintapätevyyskoulutuksia)
-Meta Health perusteet
-NLP Practitioner-koulutus (NLP Master practitioner-koulutus meneillään)
-Lisäksi täydennyskoulutuksia, kuten lasten ja nuorten ravintoterapia ja sokeririippuvuuskoulutus Suomen Terveysopisto Saluksessa
--------------------------------------------------------
Luennot:
Luennoin erittäin mielelläni mm. seuraavista aiheista:
-Kilpirauhasen vajaatoiminnan kokonaisvaltainen hoito
-Kilpirauhaspotilaan ruokavalio ja ruoansulatuksen ja suoliston tukeminen
-Järkevä painonhallinta
-Ruoansulatus ja suolisto
-Stressin vahingoittaman hormonitoiminnan ja mahasuolikanavan tukemien ravintoterapeuttisin keinoin
-Aivojen, hermoston ja mielenterveyden tukeminen ravintoterapeuttisin keinoin
-Ravitsemus valmistauduttaessa raskauteen
-Ravitsemus raskauden aikana ja sen jälkeen
-Lasten ja nuorten yksilöllinen ravitsemus
-Perusterveellinen ruokavalio ja käytännön ohjeita sen toteuttamiselle
Luennoitsijana puhun kansan kieltä ja tuon haastavatkin aiheet selkeästi ja ymmärrettävästi esiin unohtamatta mitä kaikki kertomani merkitsee meille arjessa.