Metsäterapiaharjoituksesta läsnäoloa ja itsetuntemusta

kuva: Pixabay

Menetkö ns. "tukka putkella"?

Ravitsemuksella, liikunnalla, mielekkäällä tekemisillä, hyvillä ihmissuhteilla ja riittävällä levolla saadaan aikaan hyvinvointia ja hyvää elämää.

Hyvin moni ihminen pitää kuitenkin itsensä liian kiireisenä. Heistä saattaa tuntua siltä, ettei sille voi mitään. Sellaista elämä nyt vaan on. Onko tämä totta? Entä jos onkin viisasta esittää muutama kysymys, kuten ”Mitä pakoilen turvautumalla suorittamiseen ja kiireeseen?” tai ”Mitä tapahtuisi, jos pysähtyisin tai hidastaisin tahtia? Putoaisiko taivas niskaani?

Onko kiireinen ja aktiivinen elämäntyyli sitten pahasta? Tätä kysymystä relevantimpi saattaisi olla: ”Onko tällainen elämäntyyli sinulle hyväksi ja oletko siihen tyytyväinen? Haluatko tätä? Olisiko muita mahdollisuuksia?

Monet asiakkaistani ovat uupuneita ja he kärsivät erilaisista terveysongelmista, kuten suolisto-ongelmat, hormonaaliset ongelmat, sairastelut, masennus, ahdistuneisuus, uniongelmat, muutokset painossa jne. Kun he kertovat minulle elämästään, saan usein tietää, etteivät he tunnu haluavan tai pystyvän antamaan itselleen yhtään aikaa vain olla, levätä ja kerätä voimia. Tällöin ravintoterapia voi auttaa heitä vain rajallisesti.

Useille heistä ajatus siitä, että olisi hetken aikaa vain tekemättä tai suorittamatta mitään ja vain ”laiskottelisi” tai olisi jollakin tapaa ”tuottamaton” tai ”hyödytön” yksilö on ahdistava, pelottava ja vastenmielinen. Ajatus päivästä sohvalla katsellen televisiota niin ettei tee edes kotitöitä tai valmista itse ruokaansa tuntuu absurdilta. Niinpä kun elämä käy tarpeeksi kuormittavaksi, kroppa tekeekin päätöksen ihmisen puolesta ja esimerkiksi sairastuu niin että päätyy sitten sinne sohvan pohjalle kipeänä pakosta eikä vapaaehtoisesti.

Meiltä saattaa unohtua, että ihmisen elämään kuuluu myös lepoa, joutilaisuutta ja palautumista. Emme ole koneita. Joutilaisuus ei anna vain meidän kehollemme mahdollisuuksia toipua arjen rasituksista vaan myös mielellemme. Ihmisen kuuluu voida levätä tarpeeksi eikä lepoa ole pelkästään vain nukkuminen. Mieli rasittuu, jos ei ole juuri koskaan riittävästi aikaa vain pysähtyä olemaan rauhassa. Stressaannumme, vaikka emme aina tunnista sitä, että olemme stressaantuneita.

Tällainen stressi ja levon ja joutilaisuuden puute alkaa kuitenkin näkyä mm. siinä, ettemme ajattele enää niin kovin selkeästi. Ilmenee myös erilaisia fyysisiä oireita. Myös luovuus, tuotteliaisuus ja ongelmanratkaisukyky vaativat välillä joutilaisuutta ja hiljentämistä. Uskotko tämän?

Joutilaisuus- läsnäolo- ja pysähtymisharjoitus metsässä 

Tutustuaksesi ja tutkiaksesi omaa tilannettasi edellä kirjoitetun valossa, olen kehittänyt pienen yksinkertaisen harjoituksen. Sitä varten tarvitset puoli tuntia aikaa metsässä luonnon helmassa yksin ilman kiirettä. Laita myös kännykkä sellaiseen tilaan, jossa siitä ei kuulu minkäänlaista ääntä eikä se edes värise. Jos mukanasi on eväitä, syö ne ennen tai jälkeen harjoituksen, ei sen aikana.

Tarkoitus on käyttää kaikkia aisteja ja havainnoida sekä itseä, että ympäristöä, tulla sekä ympäristöstä, että itsestäsi tietoiseksi ja olla läsnä hetkessä. Istu tai seiso paikoillasi ja tunnustele miltä ympäristössä jokin, kuten kivi, puunrunko tai sammal tuntuu kädessä. Haistele miltä metsässä tuoksuu ja mitä kuulet ympärilläsi. Miltä metsässä näyttää, mitä värejä siellä havaitset ja millaisia kasveja ja erilaisia muotoja siellä on. Käytä kuhunkin aistiin ja ympäristöösi keskittymiseen useita minuutteja.

Käy myös rauhassa mielessäsi läpi kehoasi ja sitä miltä sen eri osissa tuntuu. Havaitsetko tuntemuksia vatsassa, tuntuuko lihaskireyksiä, miltä kengät tuntuvat jaloissa, onko sinulla sopivan lämmin vai onko kylmä tai kuuma jne. Havainnoi myös millaisia ajatuksia, tunteita ja oivalluksia nousee mieleesi. Jos ajatukset yrittävät karata esimerkiksi huoliin tai tekemättömiin töihin, palaa takaisin hetkeen havainnoimaan ympäristöä, itseäsi, ajatuksiasi ja tunteitasi. Keskittyminen hengittämisestä havainnoimiseen tai vaikka se miltä jalkapohjasi tuntuvat kengissäsi palauttavat sinut välittömästi nykyhetkeen.

Kun puoli tuntia on kulunut, jää vielä hetkeksi kirjaamaan ylös oivalluksiasi ja tuntemuksiasi. Niitä voi nousta mieleesi myös jälkeenpäin. Kirjaa nekin ylös. Aluksi harjoitus tai jopa ajatus siitä voi tuntua vastenmieliseltä, oudolta tai hankalalta, mutta arvelen että juuri se on merkki siitä, että saatat tarvita enemmän pysähtymistä, lepoa, läsnäoloa ja hiljentymistä arjessasi.

Harjoitusta voi käyttää niin rentoutumiseen, palautumiseen, kiireen katkaisuun, kuin itsetuntemuksen ja tietoisuuden lisäämiseen. Metsäharjoitus voi olla kertaluonteinen tai usein toistettava ja vaikka se aluksi tuntuisi stressaantuneesta ja kiireistä elämää viettävästä hankalalta, sitä voi alkaa kaipaamaan, samoin kuin metsän hyvää tekevää vaikutusta muutoinkin.

Löydät runsaasti lisätietoa hakemalla netistä aiheesta esimerkiksi hakusanoilla "metsän rentouttava vaikutus tutkimus"

P.S. Saatat ajatella, että "Joo, kyllähän minä liikun luonnossa. Tämä harjoitus on mulle turha". Hiljentyminen yksin ilman, että on esimerkiksi koira mukana, suorittaa siellä metsässäkin jotain kuiten kerää marjoja tai kävelee kovaa vauhtia saattaa silti olla ihan uusi asia. Suosittelen kokeilemaan. Se on erilaista!

Vitsaus nimeltä toisten ongelmien vähätteleminen

Olen vuosien varrella kirjoittanut tähän blogiin paljon terveysaiheisia asioita. Aluksi pääosa aiheista koski kilpirauhasen vajaatoimintaa ja siihen läheisesti liittyviä asioita. Vuosien aikana olen halunnut laajentaa aihepiiriä muuhun terveyteen, ravitsemukseen, hyvinvointiin, elämänlaatuun, ihmisenä kehittymiseen, mielenterveyteen ja ihmissuhteisiin asti.


Saako vakaammissa yhteiskunnissa valittaa?

Tänään haluaisin nostaa aiheeksi mielenkiintoisen havaitsemani ilmiön. Olen törmännyt siihen ajoittain ja nyt törmäsin siihen yhteydessä, jossa ulkomailla kehittyvässä maassa pitkään asunut paluumuuttaja teki omista lähtökohdistaan havainnon, että suomalaiset ovat etuoikeutettuja, heillä on kaikkea ja silti he valittavat. 

On varmasti totta että kaikenkaikkiaan monet asiat ovat täällä paremmin kuin köyhissä maissa. Täällä ei kuole nälkään eikä viluun ja jos tulee lääketieteellinen hätätilanne, ambulanssi hakee sairaalaan.

Kuitenkin. Täälläkin on ihmisillä omat ongelmansa ja murheensa. Ei ole yhtään kolkkaa maan päällä, jossa kaikki olisivat kaiken aikaa onnellisia ja ongelmista vapaita. En myöskään usko, että on olemassa etuoikeutettujen yhteiskuntaa, jossa valitetaan turhasta. Jos näin uskoo, katsoo maailmaa aika kapean linssin läpi. Asiat kun eivät ole mustavalkoisia.

Ihmisillä on tuskaa ja ongelmia joka paikassa. On varmasti myös ns. etuoikeutettujen ongelmia ja näiden ongelmien korostajat ja lietsojat olisivat onnellisempia jos osaisivat olla kiitollisempia ja ymmärtäisivät olla valittamatta monista pienistä ongelmistaan.

Mitkä ovat ne todelliset asiat, joka ihmistä painaa?

Toisaalta moni valittaa pienempiä ongelmia, koska heidän todelliset kipeät kohtansa heidän elämässään tuntuvat liian vaikeilta uskaltaa tunnustaa itselleen tai muille. Ne voi olla painettuna niin syvälle sisimpään, että tietoinen mieli ei edes enää muista niitä. Ihmisellä saattaa olla ulkoisesti lähes kaikkea, mutta hän saattaa tuntea suurta tyhjyyttä, koska ei ole löytänyt tarkoitusta elämälleen, eikä tiedä miksi on olemassa. Hän saattaa tuntea suurta yksinäisyyttä ja tyhjyyttä, vaikka omistaisi ison omakotitalon, kesämökin, kaksi autoa ja hänellä olisi puoliso, lapsia, koira ja kissa.

Sanon suoraan. On sivistymätöntä, ylpeää ja rumaa vähätellä toisten ongelmia. Me emme usein tiedä toisten ihmisten asioita niin hyvin kuin kuvittelemme tietävämme.

Ihmisten syvät tuskat voivat oireilla monissa muissa paikoissa kuin mistä ne todella kumpuavat. Näin on henkisten asioiten laita, siinä missä ruumiillistenkin. Heikosta ruoansulatuksesta johtuvat ravintoainepuutokset voivat oireilla iho-oirein, heikkona immuunipuolustuksena tai vaikkapa väsymyksenä ja masennuksena. Arvottomuuden, merkityksettömyyden ja ulkopuolisuuden tunteet voivat oireilla pikkuasioista valittamisena ja traumaattiset väkivaltaiset kokemukset lapsuudesta esimerkiksi äkkipikaisuutena ja vihan puuskina.

Ihmiset pyrkivät aina parempaan

Valtaosa ihmisistä ei asu enää savannilla savimajoissa tai metsästäjäkeräilijänä sademetsässä. Jos ihmiselle riittäisi aina nykyiset olosuhteet, eläisimme kaikki varsin primitiivisesti. Ei olisi nettiä, jonka ansiosta sinä voisit lukea tätä blogia. Ihmiset haluavat kehittyä niin yhteisöinä kuin henkilökohtaisella tasolla. Siksi erilaisissa olosuhteissa ja elämäntilanteissa elävillä ihmisillä on erilaisia ongelmia, tuskia ja vaiheita.

Jos meillä ei ole nöyryyttä ja viisautta nähdä, kunnioittaa ja tunnustaa toisten ihmisten ongelmia ja tuskia, millaisia ihmisiä me oikein ollaan? Empatia ja halu tukea ja auttaa on liima, joka pitää meitä ihmisiä yhdessä. Toinen vaihtoehto on tuomitseminen ja hajautuminen. Se miten me kommunikoimme toisille ihmisille voi joko lähentää meitä tai katkaista yhteyden. Kun yhteys katkeaa, emme halua ottaa vastaan sitä mitä toinen meille sanoo. Menetämme mahdollisuutemme.

Onko meillä kaikki hyvin?

Kuvittele, että olet pienituloinen eläkeläinen, jonka pitää toisinaan miettiä ostaako ruokaa vai lääkkeitä kun kaikkeen eivät varat riitä. Et oikein ehkä tiedä mistä voisit pyytää taloudellista apua ja olet oppinut ettei pienestä saa valittaa. Kärsit hiljaa.

Kuvittele, että olet lapsi, joka joutuu peloissaan kuulemaan ja todistamaan alkoholisoituneiden vanhempien riitoja ja väkivaltaa. Kukaan ei ole moneen päivään käynyt ruokakaupassa ja sinulla on nälkä ja olet likainen.

Kuvittele, että valitat taloyhtiön hallitukselle monenlaisista  näkemistäsi ja kuulemistasi asioista. Sinulla on hankalan ihmisen maine. Todellisuudessa et osaa olla muunkaanlainen, koska sinulle niin harva ihminen elämäsi aikana on ollut ystävällinen. Elät yksin ja se kalvata tyhjyyden tunne, jota et oikein osaa selittää on yksinäisyyttä ja se syö sinua elävältä joka ikinen päivä. Olet epämääräisen onneton ja olet alkanut uskomaan että se johtuu siitä, että elät niin ongelmallisessa taloyhtiössä.

Kuvittele, että puolisollasi on terveysongelmia ja koitat varoitella häntä epäterveellisestä syömisestä, jotka saattavat varsinkin illalla johtaa rytmihäiriäkohtaukseen, josta joutuu soittamaan ambulanssin. Sinua pelottaa, koska tiedät että paikkakunnallasi on valtava hoitajapula. Saako puolisosi kaiken sen hoidon, mitä hän tarvitsee jos joutuu yötä vasten sairaalaan?

Kuvittele ne nuoret, jotka tarvitsisivat kipeästi apua mielenterveysongelmiin, mutta jonot ovat pitkät. Kuvittele ne maatalousyrittäjät, jotka ovat joutuneet talousvaikeuksiin. Heidän tuottamaansa ruokaa tarvittaisiin, mutta siitä ei saa riittävästi elantoa, vaikka raataisi joka päivä kellon ympäri.

Kuvittele nyt miltä näistä em. ihmisistä tuntuu sen ihmisen väite, että Suomessa ihmisillä on kaikkea ja silti he valittavat.

Tehdäänkö tänään yhdessä päätös, että ei pidetä tapana vähätellä toisten ongelmia?

Älä tuhlaa nuoruuttasi ulkonäkösi murehtimiseen!

Olin nuorena huomattavan kaunis. Ainakin sen perusteella millaisia kommentteja ja huomiota sain ja miltä omasta mielestäni näytän nuoruuteni kuvissa. Arvatkaapa mitä? En ollut silti oikein koskaan tyytyväinen ulkonäkööni.

Minä 17-vuotiaana. Tämä tyttö ei ollut tyytyväinen ulkonäköönsä. Hänellä oli mielestään mm. liian iso maha, liikaa painoa ja hän oli liian karvainen. Painon kanssa kikkailu erilaisilla dieeteillä johti myöhemmin jojolaihtumiseen, haitallisen ylipainon kehittymiseen ja aineenvaihdunnallisiin ongelmiin, jotka vielä korostuivat kilpirauhasen vajaatoiminnan seurauksena. Kriittisyys omaa ulkonäköä kohtaan vei aikaa, energiaa ja synkensi elämää aivan turhaan. Oli toki kausia kun tyttö osasi myös iloita kauneudestaan ja nuoruudestaan. Olisipa niitä ollut enemmänkin! Kukaan muu ei ollut häntä kohtaan niin ankara kuin hän oli itseään kohtaan.

Olin liian karvainen, aina olisin voinut olla 5-10 kiloa hoikempi ja mulla olisi voinut olla pienempi maha. En kuitenkaan oikein koskaan saanut ns. itseäni niskasta kiinni ja mm. treenaamaan ja laihduttamaan niin että olisin ollut täysin tyytyväinen kroppaani. Olisi pitänyt täyttää jotkut minulle jotensakin epärealistiset mallimitat.

Ehkä ihan hyvä etten lähtenyt piiskaamaan itseäni huippukuntoon. Itseni tuntien se olisi voinut olla minulle vaarallista ja riistäytyä hallinnasta. Mukaan kuvioihin olisi voinut tulla syömishäiriötä ja ehkä sellaista on jossain vaiheessa vähän ollutkin jonkinlaisen ahmimishäiriön muodossa. Sen verran tuli myös joskus treenattua parikymppisenä kuntosalilla, että kärsin jonkinasteisesta ylikuntotilasta, joka sai mm. hormonitoimintaa sekaisin ja kropan keräämään nestettä ja rasvaa. Tapahtui siis juuri päinvastoin kuin olisi pitänyt ja mikä minulla oli toiveissa. Enpä silloin tiennyt mm. sitä, että stressihormonit saattavat lihottaa ja jos treeni on liian kovaa ja sen lisäksi elämässä muutakin stressiä, kuntoilu voi kääntyä itseään vastaan. En muista että silloin olisi juurikaan ollut puhetta mistään kunnon palautumisista tai ainakaan se ei ollut minulla kiinnostuksen kohteena. 

Liika ulkonäkökeskeisyys vaikutti jossain määrin nuorena minun hyvinvointiini sekä fyysisellä, että psyykkisellä tasolla, mutta toki tilanne olisi voinut äityä siitä vielä pahemmaksikin.

Aikakoneella menneisyyteen

Olen usein miettinyt, että olisipa vanhempi minäni tullut aikakoneella tulevaisuudesta takomaan päähäni järkeä. Hän olisi nimittäin sanonut minulle seuraavia asioita:

Ninni, tajuatko että jos vain esimerkiksi n. prosentti ihmisistä täyttää armottomat ja tiukat kulttuurimme nykynormit ulkonäön suhteen, on aika iso todennäköisyys, että juuri sinä kuulut siihen vähän tavallisemman näköiseen 99%:n jengiin?

Ninni, tarvitseeko sinun käyttää niin paljon aikaa ja energiaa hyvän ulkonäön perässä juoksemiseen, mm. siihen että peilailet peilin edessä, kokeilet erilaisia meikkejä, shoppailet tuntikausia kirppiksillä ja alennusmyynneissä ja selailet postimyyntikuvastoja? Normaaleja asioitahan nuo ovat, mutta voisiko niissäkin miettiä vähän tasapainoa? 

Oletko Ninni miettinyt myös sitä, että se aika ja energia, jonka käyttää ulkonäköön panostamiseen ja siitä murehtimiseen voi olla pois asioista, jotka saattavat olla elämäsi kannalta antoisampia ja merkityksellisempiä, kuten terveys, henkiset ja hengelliset asiat, toisten auttaminen, luontoyhteys, yhdessäolo ystävien ja läheisten kanssa, uuden oppiminen yms.? Vanhempana sinuna ymmärrän myös, että nuoruutesi olisi onnellisempi ja huolettomampi ilman sitä ylimääräistä taakkaa, joka tulee pienen pömppömahan, karvaisuuden tai sen murehtimisesta että olet ruumiinrakenteeltasi jo lähtökohtaisesti ennemminkin vähän roteva kuin lihaksikas, suhteellisen vähärasvainen ja ohut.

Ulkonäkö voi olla vähän kuin hiukset. Ihmiset ei ole usein tyytyväisiä siihen millaiset hiukset heillä on syntyjään. Ohuthiuksinen haluaa paksummat hiukset. Paksuhiuksista tympii hiusten painavuus, hallitsemattomuus ja hidas kuivuminen. Suorahiuksinen haluaa kiharat, kiharahiuksinen suorat, tummahiuksinen vaaleat jne. Entä jos muuttaisitkin asennoitumista sen sijaan että toivoisit kovasti näyttäväsi erilaiselta? Mitä jos yrittäisitkin olla kiitollinen ihmeellisestä kehostasi ja kaikesta hyvästä, joka elämässäsi on? Tyytymättömyys ja kiitollisuus ovat molemmat asioita, jotka kasvavat kun niitä ruokkii. Kumpaa haluat ruokkia elämässäsi?

Mitäpä jos kerron sinulle, että nelikymppisenä et ole enää yleisten kauneusihanteiden mukaan yhtä kaunis kuin nyt olet, mutta sinulla on elämässäsi paljon ihmisiä, jotka rakastavat sinua. Sinäkin rakastat isoa joukkoa ihmisiä ja aivan erityisesti muutamaa ihan elämäsi spesiaalia ihmistä.. Sinulla kiinnostava työ, tyydytystä tuottavaa vapaaehtoistyötä, teet taidetta ja olet oppinut aika hyvin asettamaan ulkonäön tasapainoiseen asemaan elämässäsi. Sinä itsekään, et nyt etkä tulevaisuudessa valitse ystäviäsi heidän ulkonäkönsä mukaan. Miksi sinun pitäisi siis olla omaakaan ulkonäköä kohtaan niin kovin vaativa? 

Ninni, esitän sinulle nyt myös muutaman kysymyksen, josta toivon olevan sinulle apua. Sinun ei tarvitse vastata minulle vaan voit miettiä niitä itseksesi:

 

"Millaisena haluat ihmisten sinut muistavan?" Mitkä ominaisuudet sinussa ovat sellaisia, joita oikeasti haluat vaalia? Millaisten ihmisten haluat kiinnostuvan sinusta? Ulkonäkökeskeistenkö? Mistä elämässäsi saat tyytyväisyyttä ja mielekkyyttä? Millaista on hyvä elämä? Mikä on oikeasti sinulle tärkeää? Millainen olo henkisesti sinulle jää niistä hetkistä, jolloin murehdit ulkonäköäsi? Onko ulkonäön murehtimisesta sinulle jotain hyötyä? Tarvitseeko sinun miellyttää toisten ihmisten silmää ja jos niin miksi? Jos haluat tehdä toisiin ihmisiin vaikutuksen niin millä sen vaikutuksen oikeasti haluat tehdä? Tarvitseeko sinun erityisesti tehdä vaikutus vai mitä jos oikeasti olisit vain rennosti oma itsesi? 

Sitten vielä muutama neuvo. Rakas, nuori ihana ihminen: Pyydän, älä tuhlaa liian isoa osaa nuoruudestasi ulkonäkösi murehtimiseen. Toivon, että oppisit pian mm. sen, että vaikka onkin tasapainoista ja viisasta oppia sopivissa määrin pitämään itsestä huolta ja jossain määrin myös kiinnittää huomiota ulkoiseen olemukseemme, on hyvä välttää ns. liiallista oman navan tuijottelua ja pyrkiä elämässä myös asettumaan palvelemaan toisia ihmisiä ja jotain itseään suurempaa. Siitä nousee todellista tyytyväisyyttä. Et tarvitse elämääsi ihmisiä, joiden mielestä sinun ulkonäkösi ei ole riittävän hyvä!

Ehkä nuorempi minäni ei olisi kuunnellut minua. Se on hyvin mahdollista. Toivon silti, että edes yksi ihminen saisi hyötyä tästä minun kirjoituksestani.

Mitä jos olisikin mahdollista sanoutua irti sellaisesta ulkonäkökeskeisyydestä ja turhista epävarmuuksista oman ulkonäön suhteen, joka tuottaa pahoinvointia ja jopa mahdollisia fyysisiä tai psyykkisiä tai sosiaalisia ongelmia? Ehkä se alkaa keskustelusta ja sitä keskustelua onkin mielestäni jo ilahduttavasti. Jatketaan sitä. Iloitaan siitä että meitä on monenlaisia ja monenlaiset ihmiset voivat olla kauniita niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Ehkä voisi tehdä jonkinlaisen vakaan päätöksen, jopa lupauksen siitä että sinä riität. Ulkonäkösikin puolesta.