Teemu Syrjälä: Miksi mies pakenee luolaansa

kuva: Samuel Glassar

blogistin alustus:

Tämänkertainen vieraileva kirjoittaja on pian ilmestyvän kirjan: "Elinvoimaisen miehen kirja" kirjoittaja Teemu Syrjälä. Saamme siis väkevää, viisasta ja elinvoimaista miesnäkökulmaa tähän blogiin.

Miksi aihe sopii tähän blogiin? Siksi että se miten sinut me olemme itsemme kanssa suhteessa sukupuoli-identiteettiimme ja se miten hyvin kykenemme ymmärtämään kumppaniamme ja esimerkiksi vastakkaista sukupuolta ja miten hyvin kommunikoimme toistemme kanssa, vaikuttaa suuresti hyvinvointiimme ja terveyteemme. Siinä missä toimivat, lämpimät, ymmärtävät ja riittävän ilmavat ihmissuhteet voivat olla iso voimanlähde niin terveydessä kuin sairaudessa, sairaat, ummehtuneet, riitaisat ihmissuhteet, joista puuttuu ymmärrys ja tuki voivat rampauttaa meitä henkisesti ja vetää meidät tyhjiin ilosta ja energiasta.

Päivääkään en itse ole ollut mies, mutta ympäristöäni tarkkailemalla ja miesten kanssa kommunikoituani olen havainnut, että mies, joka saa tuntea olevansa tarpeellinen ja hyväksytty, joka saa rauhassa tehdä omia tärkeitä asioitaan ja joka on sinut miehisyytensä kanssa kukoistaa. Mies joka ei saa rauhassa olla mies ja jolle koko ajan nalkutetaan ja jota yritetään koko ajan muuttaa jonkinlaiseksi, jolla ei tunnu olevan tarkoitusta ja päämäärää ja joka ei saa tuntea omaa voimaansa kuihtuu ja masentuu.

Miehen täytyy päästä välillä rauhassa funtsimaan asioita luolaansa. Hän ei tule sieltä pois, jos olet ovella maanittelemassa. Näin Teemu kirjoittaa tässä meille naisille ja miksei miehillekin:

Miksi mies pakenee luolaansa?

Oletko koskaan kokenut tunnetta, että sinulla ja kumppanillasi menee hyvin, kunnes jokin muuttuu salamannopeasti? Mies sulkeutuu, hiljenee, häviää paikalta, joko fyysisesti tai emotionaalisesti, usein molemmin tavoin. Miksi näin tapahtuu ja mitä voimme oppia tästä?

Yleistettynä, mies ja nainen suhtautuvat stressiin eri tavalla. Mies ”taistelee, pakenee tai jäätyy” kun taas nainen haluaa jakaa, kontaktoitua ja tuntea emotionaalista turvaa. Roolit voivat olla (ja usein nykyaikana ovatkin) myös toisinpäin. Useiden miesten tapa reagoida stressiin on sulkeutua, tarkastella asiaa, peilata, pohti ja etsiä ongelmaan ratkaisua. Kun mies haluaa mennä luolaan, onko hänen hyvä antaa vain mennä? Vai pitäisikö häntä auttaa?

Hyvä ymmärtää miksi mies pakenee ja sulkeutuu

• Se on aikaa latautua.
• Se rauhoittaa ja tasapainottaa, täten myös vahvistaa hänen omaa olemistaan. Vetäytyminen tuo mahdollisuuden löytää hänen oman keskuksensa.
• Hyväksy ja anna hänen mennä.
• Kyse ei ole toisen ihmisen tai ihmissuhteen väheksymisestä.
• Minkään ei tarvitse olla ”vialla” tai ”huonosti”, kun mies tarvitsee omaa aikaa. Usein kuitenkin jokin stressaava tilanne voi luoda tarpeen vetäytymiseen.
• Häntä ei tarvitse auttaa tai tehdä onnelliseksi (pienemmissä tilanteissa siis, järjen käyttö on sallittua).
• Mikäli mies on uupunut, todennäköistä on, että hänen testosteroninsa on korvaantunut estrogeenillä (aromataasi). Mikäli tätä jatkuu pitkään on seurauksena ylipaino ja valittava ukko! Vetäytyminen auttaa kuormituksen vähentämisessä, auttaen testosteronia jälleen palautumaan. Tämän vuoksi useat miehet tykkäävät katsoa tv:tä, lukea lehteä tai nykyään meditoida ja tehdä omia projektejaan. Tämä ei tarkoita tietenkään pelkkää vetäytymistä tai omia puuhasteluja. Tunnistatko onko kyseessä todellinen tarve (usein muutamista tunneista korkeintaan muutamaan päivään) vai jatkuvaa laiskottelua, joka ei palvele kumpaakaan?

Miksi mies sulkeutuu? Tähän kysymykseen on monta syytä, mutta näkisin että nämä ovat yleisesti taustalla:

• Hän kokee väheksyntää läheisessä ihmissuhteessa.
• Hän kokee ”tarpeettomuutta”, eli häntä ei tarvita mihinkään.
• Hän on ylikuormittunut ja kaipaa nollausta (minkä hiljaisuus usein tuo miehelle).
• Hän on peloissaan. Varsinkin läheisessä ihmissuhteessa vetäydymme silloin kun pelkäämme ihmissuhteemme puolesta. Varsinkin silloin kun kumppani tuo jollain tasolla ilmi epävarmuutensa miestä kohtaan esille.
• Häntä loukataan epäsuorasti, viittaamalla esim. siihen mitä asioita on vielä tekemättä. Vaikka tarkoitus sanomisessa olisi hyvä, se voi hukkua tunteisiin.

Usein asiat ovat pieniä, mutta miehet ovat yllättävän herkkiä otuksia, varsinkin silloin, kun he ovat avanneet sydämensä. Silloin pienikin asia voi hermostuttaa, koska se avaa vanhoja haavoja, usein lapsuudesta. Näihin usein ylireagoimme, koska hermostomme antaa vanhan ärsykkeen, jonka tunnemme kehossamme. Usein asia liittyy äitisuhteeseemme. Mutta keskitytään nyt tähän hetkeen, mitä voimme tehdä, sekä miehenä että naisena?

kuva: Samuel Glassar

On hyvä ymmärtää, että voimme harjoitella toimintatapojamme. Kaiken ei tarvitse olla ennalta määrättyä, kuinka toimimme ja miten reagoimme. Voimme harjoitella (myös miehinä) emotionaalista viisauttamme. Äärimmäisen tärkeää on huomioida meidän keskushermostomme, johon olemme saaneet nuoruudessamme ärsykkeen, jota kannamme mukanamme koko elämän. Tai ainakin siihen asti kunnes asetamme ”käyttöjärjestelmäämme” uuden ohjelman. Käyttöjärjestelmällä tarkoitan meidän koko olemista, erityisesti tässä yhteydessä meidän keskushermoston oppimaa ohjelmointia lapsuudesta. Tämä ”ohjelma” on se sama reagointitapa, jota toteutimme lapsena kun äiti (tai muu läheinen) torui tai neuvoi meitä. Mielellä ymmärrämme, että nykyinen ihmissuhteemme ei ole vanhempamme mutta hermosto ei tätä eroa näe. Se vain toteuttaa sille opetettua ohjelmaa.

Opettelemalla voimme kasvaa, kehittyä ja luoda myös uudenlaisia tapoja meidän olemiseen, reagointiin ja ennen kaikkea rakastamiseen! Tämä on miehisyyden vallankumous, jota suuri osa ei ole vielä koskaan kokenut! Nyt voimme opetella rakkauden samurai taitoja täysin uudella tavalla. Mutta mistä lähteä liikkeelle?

• Ymmärrä (sekä mies että hänen kumppaninsa), että kyseessä on vain tunnereaktio. Jo tämän sisäistäminen voi olla ison muutoksen mahdollistaja. Me emme ole tunteemme, meillä on tunteita.

• Kysy itseltäsi, mitä tässä tapahtuu, mikä on totta! Usein tapahtumat joita koemme, eivät ole samoja mitä oikeasti tapahtuu! Monesti olen kysynyt kumppanilta, että mitä tarkoitit sanoillasi. Kumppanin selittäessä ymmärrän, että en ymmärtänyt mitään. Olen keksinyt tarinan omassa päässäni (tai hermostossani).

• Päätä jo etukäteen toimintamallisi! Tämä on tärkeää, sillä tunteiden keskellä emme ajattele järkevästi. Tilanteessa on turha enää yrittää miettiä mitään oleellista. On hyvä päättää etukäteen miten toimia, jos puukko iskeytyy liian syvälle. Itselläni on toiminut seuraavat:
  1. Sulje silmät, hengitä syvään ja rentouta keho.
  2. Mikäli homma lähtee lapasesta, mene toiseen huoneeseen, makaa, rentoudu ja toista 1. kohdan toimet.
  3. Ja sitten kun nekään ei auta, niin lähde ulos kävelylle. Usein vahvan hengityksen, puhinan ja mekastamisen kanssa. Tämä on toiminut joka kerta tähän asti. Palaa vasta kun hermosto on rauhoittunut ja aivot saavat jälleen happea ja verta. Selvitä tilanne.

• Yksi merkityksellinen oivallus oli se, kun tajusin, että vetäytymisestä palaa mieluusti, jos on jotain syytä palata. Eli toisin sanoen on merkitys palaamiselle. Mikäli minua tarvitaan, minulla on merkitys eli voin antaa omista superlahjoistani maailmalle. Kuulostaa kornilta, mutta me olemme hassuja otuksia. Me (tai minä ainakin!) haluamme olla sankareita, erityisesti meidän rakkaille. Se on yksi parhaita tuntemuksia kun koen, että olen antanut jotain hyvää, jotain rakkaudellista maailman kauneimmalle otukselle. Nainen jos uskaltaa avata sydämensä, lähestyä pehmeästi, rakastavasti, se sulattaa miehen sydämen erittäin nopeasti. Tämä on tietenkin mahdottoman pelottavaa ja sen takia moni ei sitä käytä, koska mahdollisuus torjumiseen on olemassa. Mutta omassa kokemisessani, kumppanini tätä tehdessä, se on välitön sydämen avaaja. Toki vastuu ei ole pelkästään naisella, myös miehen on tärkeää opetella tätä ja sosiaalisia taitoja. Mutta sanonpa vaan vielä kerran, teillä naisilla on paljon avaimia mitä voisitte käyttää meidän jäyhien sydämien avaamiseen. Riskinsä, mutta hei, elävässä elämässä niitä on aina!

Ennen kuin päästän sinut harjoittelemaan, niin on hyvä muistaa, että kaikki on mahdollista. Me (sekä miehet että naiset) voimme kehittyä rakastamaan syvemmin ja aidommin. Ei ole pakko, mutta kasvaminen on erittäin mahdollista. Useille meistä ei ole annettu järkeviä toimintamalleja, puhumattakaan rakkauden käyttö-opasta. Ne ovat taitoja, joiden eteen meidän pitää työskennellä, jotta opimme niitä käyttämään todellisessa elämässä.

Yllä olevat asiat ovat tietenkin yleistyksiä ja eivät päde kaikkiin tilanteisiin. Oletan että sinä lukijana osaat navigoida omassa elämässäsi tarpeellisiin suuntiin. Mikäli miehesi ainoastaan makaa sohvalla katsoen tv:tä, puhuen sinulle alentavasti ja sabotoiden omaa sekä sinun elämääsi, on todennäköistä että sinulla on poika talossa. Lue lisää pojista ja miehistä TÄÄLTÄ (https://hidastaelamaa.fi/2017/05/nain-pojat-ja-miehet-kayttaytyvat-eri-tavalla-naisia-kohtaan/)

Myöskin ymmärrän hyvin selkeästi sen, että roolisekoittumisen vuoksi myös nainen voi kokea suurta tarvetta luolaansa. Varsinkin nykyajan suurissa vaatimuksissa tämä on erittäin ymmärrettävää. Toivon, että otat tämän tekstin enemmän peilausalustana, kuin ahdasmielisenä ehdottomuutena.

Sinulla, minulla ja meillä on valtavan suuri rakkauspotentiaali käyttämättä. Me voimme oppia valjastamaan joka solumme kokemaan ja vastaanottamaan valtavaa rakkautta. Usein meidän läheiset ihmissuhteemme ovat loistava paikkoja harjoitella hyväksyntää, irti päästämistä ja uusien toimintamallien oppimista. Me olemme suuri rakkauslahja tälle maailmalle. Uskalletaan itsemme loistaa ja annetaan läheisten ihmistemme loistaa myös!

Terveisin
Rakkauden samurai eli
Teemu Syrjälä
www.teemusyrjala.com
Face: Teemu Syrjala
Insta: @teemusyrj

Teemun kirja ”Elinvoimaisen miehen kirja” tulossa Lokakuussa 2017. Kurkkaa kiertue täältä:
https://www.facebook.com/events/309419299531713/

Kurkkaa myös haastattelusarja, jossa myös Nina on ollut mukana:
https://www.facebook.com/pg/Tarkastelussa-Ihminen-819407821424613/videos/?ref=page_internal

Ketä uskot: Fibromyalgiaan saa apua ravitsemuksesta, mutta virallisesti tästä "ei ole näyttöä"

Blogistin alustus:

Tämänkertaisena vierailevana kirjoittajana on rakas kollegani diplomiravintoterapeutti Hanna Huttunen. Laillani hän on selättänyt kipua ja uupumusta aiheuttavan invalidisoivan sairauden nimeltä fibromyalgia ja auttanut toisiakin fibromyalgikkoja voimaan paremmin. Hanna kertoi riemuissaan ilosanomaa toipumisestaan ja kirjastaan mukavalle toimittajalle.

Vaan kun tämä on varsin tuttua, että kun kerrot jotakin hyvää ja kaunista, jostain räävitään aina joku virallisuudellaan hekumoiva tärkeilijä ja mukaosaaja rääpimään asiaasi.  Ei se Hannan vika ole, jos ei laillistettu ravitsemusterapeutti ole osannut auttaa fibromyalgiapotilaita ja Hanna on osannut! Mitä ihmeen journalistista puolueettomuutta se on, että virallisen tahon edustajan pitää ikäänkuin päästä aina sanomaan se viimeinen sana ja että jutusta rivien välistä aina paistaa asenne että on niitä "virallisempia, ja oikeampia totuuksia ja muu ei sitten ole niin vakavasti otettavaa"

Let's face it: Oikeasti se on jo täysin tätä päivää että ravitsemuksella autetaan fibromyalgiapotilaita pääsemään vaivoistaan. Ei se mitään harvinaista ole vain siksi jos asia on vieras laillistetulle ja yliopistokoulutetulle ravitsemusterapeutille.

Jos kartta ja maasto ovat ristiriidassa, kumpaa uskot? Käveletkö laskiojaan, koska sitä ei ole merkitty karttaan? Jos tutkimuksissa ei vielä ole löydetty selviä todisteita siihen että ruokavalio voi auttaa jossakin vaivassa, mutta ruohonjuuritasolla työssään ahertava ravitsemusammattilainen näkee tästä omin silmin todisteita koko ajan, niin ketä oikein uskoa? Onko meillä varaa jäädä odottelemaan tutkimuksia, joita ei kenties koskaan tule ja sillä aikaa ihmiset jäisivät auttamatta? Onneksi meillä suomalaisilla on sentään vapaus valita oma hoitomme ja se ketä uskomme!
Ajatelkaas jos asiat olisikin niin nurinperin että jos joku tässä maassa löytää jotain mielenkiintoista ja siitä voisi olla suurta apua isolle joukolle ihmisiä, siitä kiinnostuttaisiin "yli puoluerajojen" ja haluttaisiin yhdessä rakentavasti keskustella ja kehittää asiaa eteenpäin? Ilman että joku aina virallisesta asemastaan lyttäisi toisten kokemukset, osaamisen ja koulutuksen tutkimustietoon vetoamalla. Hannan kokemus, josta pian luet, lujittaa ainakin meitä sydämellä asiakkaistamme välittäviä perusteellisen ja käytännöllisen opistotason koulutuksen suorittaneita kollegoja, meidän päättäväisyyttämme ja yhteishenkeämme. Annetaan Hannan kertoa.

”Jos tämä olisi totta, olisihan tästä jo kerrottu meille…”

Olipa kerran Hanna, joka kärsi nuoresta pitäen kivuista ja uupumuksesta ja jolta meni miltei 27 -vuotiaaksi asti, ennen kuin hän sai nimen vaivoilleen ja yli kolmekymppiseksi, ennen kuin sai oikeasti apua vaivoihinsa. Apua saatuaan Hanna hurahti nauttimaan elämästä ja halusi, että muutkin voisivat löytää apua vaivoihinsa ja nauttia ravinnon voimasta ja opiskeli ravitsemuksesta itselleen uuden ammatin. Sitten hän kääri hihat ja ryhtyi auttamaan apua tarvitsevia. Tietysti Hanna oli myös hiukan naiivi ja ajatteli, että ihmiset, jotka ovat kärsineet kroonisesti kivusta ja uupumuksesta, ottaisivat ilolla vastaan vinkkejä itsensä hoitamiseen ja ryhtyi myös yltiöpäiseen urakkaan ja kirjoitti kaiken pohjalta kirjan….

Diplomiravintorapeutti Hanna Huttunen

Tuo Hanna olen minä ja kuluneella viikolla Kiputus -kirjani, joka ilmestyi vuosi sitten, pääsi erään lehtiryppään lehtien hyvinvointisivuille. Jollei Kiputus ole tuttu, kyse on elävällä elämällä höystetystä tietokirjasta, joka kertoo kipu-uupumusoireyhtymästä nimeltä fibromyalgia, mutta antaa työkaluja kaikille, jotka haluavat voida paremmin. Kärsin aikanaan fibromyalgiasta lähes kaksi vuosikymmentä ja laitoin vuosien hautomisen jälkeen viime vuonna kansiin tarinani sairastamisesta toipumiseen, otteita asiakkaitteni ja haastateltujen elämästä. Kun vielä kaivoin valtavasti tutkittua sekä kokemusperäistä tietoa kanssaihmisten ja terveydenhuollon ammattilaisten hyväksi, ajattelin kaikkien, joita aihe koskettaa, ottavan riemulla kirjani vastaan.

Tämän blogitekstin kirjoitan muutaman kollegan sekä asiakkaan rohkaisemana, sillä edellä mainitsemani juttu, johon minua oli haastateltu, ei mennyt sitten "ihan putkeen"...

Homma meni näin: Ensin juttelin toimittajalle, joka on aidosti kiinnostunut asiasta, vaikuttunut siitä, kuinka olen löytänyt pääsyn irti fibromyalgiasta ja keskustelimme paljon siitä, kuinka monin eri tavoin ravinto vaikuttaa ko. vaivassa, mutta myös äärettömän monissa muissa kroonisissa tiloissa. Sitten sain oikoluettavaksi jutun, joka oli hyvin ja taitavasti kirjoitettu ja josta sain käsityksen, että toimittaja on ymmärtänyt asiat oikein ja jäin turvallisin mielin odottamaan valmista lehtiartikkelia -varsinkin kun tiesin sen julkaisulaajuuden. Sitten tuli tämä viikko, jolloin juttu ilmestyi monessa lehdessä -ja aivan erilaisena…

Jossain toimittajan minulla käyttämän oikolukuversion ja lehden ilmestymisen välissä tapahtui jotain... Onko toimituksissa erikseen vielä joku tyyppi, joka keksii jutulle uuden agendan, joka meillä jutun alkuperäisen version kirjoittaneen toimittajan kanssa oli mielestäni hiukan eri....

Juttuun oli pyydetty Reumaliitolle työskentelevä laillistettu ravitsemusterapeutti vesittämään kertomaani sekä vihjailemaan ravintoterapeuttien ammattitaidon mahdollisesta vajauksesta ja antamaan kuvan, että olemme jotenkin epämääräisesti koulutettuja...Myöskään hänen ”asiantuntijuutensa” ei valitettavasti vakuuttanut vastauksissa ja läpi paistoi, että kirjaani hän nyt ei ainakaan ollut avannut.

 

Hanna Huttusen kirja: Kiputus

Fibromyalgian suhteen koen olevani asiantuntija monella tapaa -sekä kokemusasiantuntijana, että asiatiedon hallitsevana ravintoterapeuttina, sillä kirjaa pakertaessani kahlasin läpi valtavan määrän tietoa (kirjassa luettelo taustalla olevista kirjoista, artikkeleista jne.) -enkä pelkästään tyytynyt vanhaan "ei näyttöä" -jorinaan. Jos tämä juttuun epäasiallisesti tietämättäni ympätty "virallisen totuuden äänitorvi" olisi edes selannut kirjaani, olisi hän löytänyt paremmat vastaukset myös toimittajan kysymyksiin.

Vaikka tällä hetkellä vielä ainoastaan Itä-Suomen yliopiston kouluttamat ravitsemusterapeutit ovat Valviran alaisia ja ns. virallisia, olen silti onnellinen, etten ole käynyt Itä-Suomen yliopiston ravitsemusterapeuttiputkea, vaan funktionaaliseen lääketieteeseen pohjautuvan ravintoterapeuttikoulutuksen. Yksityisessä opistossa, omalla rahalla, penniä venyttäen ja edelleen kaiken aikaa uutta opiskellen Tällä alalla ei voi jäädä uskottelemaan, että totuus pysyy samana, vaan uutta tietoa tulee jatkuvasti ja tällöin on seurattava muutakin kuin ns. ”virallista totuutta”..

Olen käynyt läpi koulutuksen, joka on antanut minulle taitoa nähdä kokonaisvaltaisesti asioita ja herättänyt tajuamaan esim. stressin vaikutuksen ruuansulatukselle, hormonitoiminnalle jne. Suoliston bakteerikannan vaikutuksen pH -tasapainoon, kipuja aiheuttavan happokuonan roolin jne.. Tulipa opiskeluaikana kirjoitettua essee Dysbioosin (suoliston bakteerikannan häiriötila) vaikutuksesta enterohepaattiseen kiertoonkin..

108 opintopistettä eivät siis tulleet kasaan millään kirjekurssilla tai epämääräisesti, vaan opiskellen ahkerasti pienen Suomen rajojen ulkopuolelta alan viimeisen tiedon ja tutkimustulokset hankkineitten huippuopettajien valvonnassa, eikä diplomia saatu ilman klinikkaharjoittelua, vaan opettajien valvonnassa käytiin asiakascaseja läpi. Suomen ravintoterapiayhdistys www.suomenravintoterapia.fi ei huoli riveihinsä keitä vaan, vaan koulutusvaatimukset esim. peruslääketieteen, tautiopin, ravinto-opin jne suhteen ovat kovat -siitä itse olin pitämässä huolen, kun luotsasin yhdistystä 2013-2014.

Ymmärrätte varmasti, miltä tuntui, kun vähättelysävyyn lausuntonsa antava "virallinen totuus” vesittää toimituksen (vai minkä?) pyynnöstä hienon jutun, jota odotin kuin kuuta nousevaa, sillä ei sitä ihan joka viikko saa juttua niin ison lehtiryppään julkaistavaksi, että se ilmestyi kaikkiaan yhdeksässä lehdessä. Samalla lukijalle välittyi ammattikunnastani epämääräinen kuva ja olipa yksi asiakas jo perumassa aikaansakin, kun oli ”alkanut miettimään, pitäisiköhän hänen sittenkin varata aika ihan oikealle laillistetulle ravitsemusterapeutille” – mielestäni aika vakava asia, kun vaikuttaa mielikuviin näin. Enkä nyt halua mollata laillistettuja ravitsemusterapeutteja, sillä heissä on myös paljon vaivihkaa, omatoimisesti näkemystään laajentaneita ja omilla aivoillaan ajattelevia, hienoja terapeutteja, vaan sitä yleisesti vallalla olevaa, toista ammattikuntaa vähättelevää ja ”ainoana oikeassa olemisen” kulttuuria, joka mielestäni estää kehityksen ja yhteistyön alalla kuin alalla.

Itseni ja ammattikuntani puolesta vetoan teitä, rakkaat lukijat lukemaan, mitä olen Kiputus -kirjaan kirjoittanut (löytyy myös kirjastoista jos ei halua omaa kappaletta ostaa), uskaltautumaan rohkeasti ravitsemuksen ammattilaisten pakeille ja etsimään terapeuttinne Suomen Ravintoterapiayhdistyksen sivuilta, kun haluatte ymmärtävän, kokonaisvaltaisen lähestymistavan omaavan terapeutin, joka ei ole virkansa puolesta velvoitettu toistamaan vain Suomen "virallisesti hyväksyttyä totuutta". Sivuilta löytyvät ravintoterapeutit ja ravintovalmentajat tuntevat vastuunsa, ovat käyneet läpi pitkän koulutuksen ja ovat luotettava apu monessa vaivassa, vaikka laillistettujen ravitsemusterapeuttien toimesta meitä niin surullisen usein vähätellään.

Samalla pohjalla ja taittajasta riippuen välillä enemmän, välillä vähemmän ”virallista totuutta” korostaen, ilmestyi siis edellä kuvaamani lehtijuttu menneellä viikolla yhteensä yhdeksässä lehdessä. Jutun perusteella lähtikin liikkeelle keskusteluvyöry, joka yllätti minut täysin. Moni äimisteli ”virallisen totuuden” asennetta jopa mielipidekirjoitussivuilla ja sain yllättävän nopeasti palautetta ja viestejä ihmisiltä, jotka olivat tuohtuneita puolestani ja mahtavan määrän kannustavia viestejä kirjani lukijoilta.

Osa kommentoijista kertoi joutuneensa itsekin vähättelyn, jopa aggression kohteeksi ottaessaan ravinnon puheeksi vertaistukiryhmissä, lääkärin ja jopa ravitsemusterapeutin vastaanotolla ja moni olikin itse, omatoimisesti hakenut tietoa ja tutkimuksia, joista oli saanut apua oman ruokavalionsa rukkaamiseen. Lukijapalautteita ja kirjani alkumetreillä esiin tulleita kommentteja tutkiessa eteeni piirtyi ilmiö, joka voi joskus nousta hyvinvointimme esteeksi. Todella usein nousi esille nimittäin lause. ”Jos tämä, mistä Huttunen kirjoittaa, olisi totta, eikö sen olisi pitänyt kiiriä jo lääkäreitten ja muiden asiantuntijoiden kautta meidän kaikkien tietoon.” Alla hieman siitä, mitä ajatuksia tämä on minussa herättänyt.

Toki olen saanut paljon ihania kirjeitä siitä, kuinka ihmiset ovat löytäneet uuden, kokonaisvaltaisen näkökulman terveyteen, jättäneet uhrin roolin ja päättäneet ottaa ohjat omiin käsiinsä. Moni on jo ensimmäisten askelten kohdalla saanut huikeita tuloksia ja päässyt hyvään alkuun toipumisessaan. Mutta myös toinen puoli, joita nimittäisin diagnoosiinsa identifioituneiksi tai ennalta valitsemansa vastauksen lukinneiksi, on tehnyt yllättäviä vastahyökkäyksiä. Minut on mm. estetty asiaa käsitteleviltä keskustelupalstoilta ja jopa epäilty, etten koskaan olisi fibromyalgiasta kärsinytkään.

Kirjallani olen sohaissut monille kärsiville herkkää aihetta käsittelemällä sitä, kuinka ravinnon lisäksi monet psykologiset asiat vaikuttavat terveyteen. Diagnoosi on joskus suojapesä, jossa on lupa levätä. Kun joku tulee kertomaan, että olisi työkaluja toipumiseen, lukkiudutaan jopa aggressiivisesti turvalliseen nykyhetkeen - kivuliaaseenkin, mieluummin kuin uskalletaan tutkia uusia mahdollisuuksia.

Hyvien uutisten tuojaa ei halua kuulla, jos on uskonut, ettei ole hoitoa tai että ainut hoito on lääkitys. Uusi, edellisen tiedon kanssa ristiriidassa oleva uutinen järkyttää turvallisuuden tunnetta. Silloin on helpompi keskittyä siihen, että jokin asia on ”väärin sammutettu” kun on esimerkiksi käytetty täydentäviä hoitomuotoja tai lähestytty aihetta totutusta poikkeavia näkökulmia esille nostaen.

Oli tänään miten hyvin tai huonosti, tilanne voi muuttua ja muutos voi tuoda uskomattoman hyviä asioita tullessaan. Et vain voi koskaan tietää sitä, jos lukkiudut nykyiseen. Kyse on siitä, että arvostammeko ja rakastammeko itseämme kylliksi. Voimme vaihtaa asuntoa, autoa, puolisoa, työtä -maatakin, mutta itsen kanssa on elettävä. Kannattaa siis kohdella itseään mahdollisimman hyvin – joskus se vaatii rohkeita ratkaisuja ja uusia polkuja, jotta voi löytää maukkaamman elämän.

Näihin ajatuksiin jätän sinut lukijani ja haluan muistuttaa: Sinulla on oikeus voida hyvin!

Käpylässä 8.9.2017

Hanna Huttunen, Dipl.ravintoterapeutti

P.S.

Kun haet muuta terapeuttia, vastuulliset, kunnolla koulutetut terapeutit vyöhyketerapeutista taideterapeuttiin ja kaikkea siltä väliltä löydät LKL ry:n terapeuttirekisteristä. http://www.lkl.fi/jasenasiat/terapeuttirekisteri

Huom: Juttu on ilmestynyt ensimmäisen kerran Väli-Suomen Median lehdissä kuten Etelä-Suomen Sanomat ja Keski-Suomalainen 5.9. 2016. Tämän jälkeen se on ilmestynyt myös Kaakon Viestinnän lehdissä ja ilmestymässä vielä tätä kirjoitettaessa joissakin muissa lehdissä. On hyvä huomioida, että jutun eri lehtien nettiversiot poikkeavat aika paljonkin toisistaan.

Hannan nettisivut: http://www.ravintopolku.fi/
Hannan kirjan Facebook-sivut: https://www.facebook.com/Kiputus-Fibromyalgiasta-vapauteen-854018738065560/