keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Kilpirauhaspotilaiden kokemuksia

Olemme hiljattain muuttaneet Hyvinkäälle. Jos tulee jotain akuuttia lääkärintarvetta pitää mennä aluesairaalaan päivystävää lääkäriä tapaamaan. Ensin vuoronumeron otettuasi ja jonotettuasi tapaat hoitajan, joka ottaa sinulta tietoja ja päättää tarvitsetko lääkärinhoitoa. Sitten sihteeri tarkistaa yhteystietosi ja laittaa ranteeseen rannekkeen, jotta jos menet tajuttomaksi, tiedetään mistä on kyse ja antaa mukaan lääkäriä ja mahdollisia labrakokeita varten papereita ja nimelläsi varustettuja tarroja. Wau, miten hyvin organisoitua toimintaa. Pienillä resursseilla tehdään paljon. Yleensä joudut odottamaan lääkäriä tuntikausia. Huonommassa kunnossa olevat odottavat käytävillä sängyissä. Aulassa on onneksi lehtiä ja telkku.

Pari kertaa olen nyt joutunut turvautumaan päivystävään lääkäriin uudessa kotikaupungissa. Ainoa miinus on odottaminen. Kohtaamani hoitajat ja lääkärit ovat olleet tosi mukavia ja asiallisia, vaikka tekevät raskasta työtä. Siitä annan mielelläni kiitosta ja aion laittaa myös myönteistä palautetta. Me potilaat, jotka käytämme jotakin muuta kilpirauhaslääkettä kuin Thyroxinia arastelemme usein puhua lääkityksestämme, koska sitä ei yleensä ymmärretä ja sisätautiosastoilla siihen suhtaudutaan varsinkin hyvin nihkeästi. Endokrinologeja synteettistä T3-hormonia tai eläinperäisiä käyttävät potilaat usein pelkäävät eniten, varsinkin jos lääkityksen on määrännyt joku muu kuin endokrinologi. Kohtelu ja hoito on ihmisten kokemusten mukaan ollut niin huonoa. Vielä enemmän hämmästellään sitä jos joku käyttää kortisonhoitoa korvatakseen puutteellista kortisolintuotantoa, vaikka hänellä ei ole Addisonin tautia. Näitä asioita kun tunnetaan äärimmäisen huonosti Suomessa.

Minun pitää kyllä antaa kiitosta molemmista lääkäreistä joihin päivystyksessä olen törmännyt täällä, sillä he ovat suhtautuneet tosi asiallisesti lääkityksiini ja avoimesti myöntäneet etteivät tunne muuta kuin Thyroxinin käyttöä hypotyreoosin hoidossa. Molemmat ovat olleet silti kiinnostuneita ja luottaneet siihen mitä olen kertonut. Tänään kun kävin näyttämässä kipeää silmääni nuori naislääkäri oli oikein perusteellinen ja minun piti kertoa myös muista lääkityksistä varsinkin kun kilpirauhasasiat saattavat liittyä silmäongelmiinkin. Lääkäri myös konsultoi silmälääkäriä ja varmisti etten ole vaarassa vaikka jäisin vielä muutamaksi päiväksi odottelemaan paheneeko silmäkipu vai meneekö tipoilla ohi. Tällaiset hyvät kokemukset merkitsevät paljon kun on kokenut niin paljon huonompaakin ja lukenut ja kuullut myös kaikenlaista vertaistukityössä.

Tästä blogipostausksesta tulee tosi pitkä, sillä minulla on monta potilaiden kokemusta jaettavana. Aina kohtelu ja hoidon taso ei ole mitenkään ruusuista. Tässä tarinoita sekä kilpirauhaspotilailta, että lisämunuaispotilailta.

tarina 1.

Kokemuksia harvinaisen sairauden kanssa päivystyksessä asioimisesta: Olen 38 vuotias nainen ja sairastan aivolisäkkeen synnynnäistä vajaatoimintaa. Vajaatoimintani koskee kilpirauhasta, lisämunuaista, kasvuhormonia ja sukupuolihormonia, joihin minulla on hormonikorvaushoito. Ymmärrän, että sairauteni on harvinainen ja olen enemmän kuin ymmärtäväinen sen suhteen, että perusterveydenhuollossa ei osata aina ottaa kaikkia sairauteeni liittyviä puolia huomioon, kun ei sitä osata aina sisätautiosastolla / erityissairaanhoidon päivystyksessäkään ottaa. Minun mielestäni suurin lääkärin ammattitaidon osoitus onkin uskaltaa myöntää, ettei tiedä kaikkea ja että aina voi konsultoida. Lääkäritkin ovat vain ihmisiä. 

Olen kuitenkin pahoillani saamastani kohtelusta ja huolissani saamastani hoidosta perusterveydenhuollossa. On pelottavaa elää harvinaisen sairauden kanssa, mutta vielä pelottavampaa on tajuta, että silloin kun itse on heikoimmillaan, sitä apua ei saa lääkäreiltäkään. Olen elänyt perussairauteni kanssa jo kohta 30vuotta ja sairaslistani on viimevuosina kasvanut mm. sydämen seurantaa vaativilla läppävuodoilla, keuhkojen keskivaikealla restriktiolla, virtsarakon kroonisella tulehduksella ja erittäin voimakkaasti ärtyvän ja kramppaavan suolen oireyhtymällä jne. Itse en lähde tuolla sairaslistalla ihan pienistä vaivoista valittamaan päivystykseen, eli kun sinne menen, kyse on todellakin tilasta, jolloin koen että en todellakaan pärjää ilman apua kotona. Pääsääntöisesti olen ollut nämä 30vuotta osaavien sisätautilääkärien hoidossa ja saanut hyvää hoitoa. Jossain vaiheessa tipuin kuitenkin vuosikontrolleissani terveyskeskukseen.

Pahimmillaan tilanne oli se, että vuosittaiset verikokeet otettiin ja lääkäri vain soitti niiden tuloksista. Havahduin, että jonkun asian on muututtava, kun luurin toisessa päässä ollut lääkäri kerran sanoi, että ”kaikki arvot ovat tippuneet jo viitearvoista, mutta ei hän oikein osaa sanoa tähän mitä pitäisi tehdä, niin jatka samalla lääkityksellä, josko sitten ensivuonna olisi sellainen lääkäri joka tietää näistä enemmän”. Hakeuduin yksityiselle lääkäriasemalle sisätautilääkärille, joka lääkeannokseni kolminkertaistettuaan laittoi lähetteen yliopistolliseen sairaalaan. Sen jälkeen olenkin ollut taas sisätautilääkäreiden hoidossa. Nyt viimeisen parin vuoden aikana olen joutunut käymään päivystyksessä en niin miellyttävin kokemuksin ripuloinnin, heikon yleisvoinnin, kuivumisen ja kortisoninvajauksen takia. Tässä muutamia surullisia tarinoita noilta kerroilta.

Ensimmäisen kerran hakeuduin pienen paikkakuntamme päivystykseen viikon jatkuneen ripulin ja huonoksi romahtaneen yleisvointini takia. Lääkäri otti minut osastolle nestetiputukseen ja sain Solucorteffia (kortisonia) 50mg/suoneen. Olo hieman helpotti ja pääsin kotiin seuraavana päivänä. Ripulointi kuitenkin jatkui kotona ja jalat eivät enää tahtoneet kantaa, koska olin niin heikossa kunnossa. Soitin itse keskussairaalaan erityissairaanhoidon päivystykseen ja he ohjeistivat hakeutumaan välittömästi takaisin päivystykseen, saamaan Solucorteffia suoneen ja sanoivat että minua ei olisi saanut kotiin päästää niin kauan kun ripuli jatkuu. Hakeuduinkin takaisin päivystykseen, jossa minua hoitanut eri lääkäri totesi minulle mielestäni asiattomasti ”että kai me joudutaan ottamaan sinut osastolle, kun olet kerta tänne tullut”. Perustaen kommenttinsa ilmeisesti siihen, että yleensä perusripulitauti kestää kaksi viikkoa ja vasta sen jälkeen voidaan syyksi epäillä muuta ja aloittaa tutkimukset/hoito. Hän ei mielestäni kuitenkaan ottanut huomioon sitä, että kortisonikorvauspotilaat kuuluvat ripuloidessaan / oksentaessaan aina sairaalahoitoon, varsinkin kun/jos yleiskunto heikkenee, mikä on oire elintärkeän kortisonin imeytymättömyydestä ja riittämättömyydestä. Osastolla minulle ei kuitenkaan nestetipan lisäksi hoidettu mitenkään. Soitin itse seuraavana päivänä päivystyksen sängyssä tärisevänä maatessani uudelleen erikoissairaanhoidon päivystykseen ja pyysin lisäohjeita. He ohjeistivat lääkäriä välittömästi ottamaan yhteyttä heidän sisätautilääkäriin lisäohjeiden saamiseksi. Vaadin saada lääkärin paikalle ja kerroin hänelle heikosta voinnista, lisäkortisonintarpeesta ja terveisistä. Tämä ihana (eri) lääkäri myönsi, ettei osaa minua hoitaa perussairauteeni liittyvän kortisonin tarpeen osalta ja lähti heti soittamaan keskussairaalan sisätautilääkärille. Sieltä hän saikin ohjeeksi antaa minulle Solucorteffia 50mgx3/vrk. Jota siihen mennessä ei oltu siis annettu vielä lainkaan. Olo kuitenkin heikkeni entisestään, joten hän siirsi minut lopulta keskussairaalan, jossa vietin sisätautiosastolla viikon, saamassa tuota elintärkeää kortisonia suoneen. 

Maha oireiluni edelleen jatkuessa, kuukauden kuluttua edellisestä, yleisvointi romahti jälleen, todennäköisesti kuivumisen seurauksena. Jopa juominen ärsytti mahaa ja kärsin kovista kivuista, joten en ollut saanut nautittua nestettä saati ruokaa tarpeeksi. Siitä seurasi tod.näk kuivuminen ja olon heikkeneminen. Hakeuduin jälleen tärisevänä päivystykseen, josta lääkäri laittoi minut nestetiputukseen osastolle. Neste auttoi pahimman heikotuksen yli, joskin olin vielä seuraavanakin päivänä mielestäni suhteellisen heiveröinen ja tärisin edelleen. Osastolla kiertänyt lääkäri totesi minulle että ”en näytä edes kovin huonovointiselta”. Mikä oli mielestäni asiaton kommentti, sillä olin edelleen todella heikossa kunnossa. Tuolloinkin olisi varmasti pitänyt antaa minulle kortisonia tai ainakin konsultoida lisäohjeita lisäkortisonin saannin tarpeesta. Päinvastoin, kyseinen lääkäri oli sitä mieltä että tupla-annoksen syöminen kortisonia ei ole hyväksi. Perustuen ilmeisesti näkemykseen, kortisonin haittavaikutuksista mahaa kohtaan, joka oli muutenkin kipeä. Olettamus sinällään on oikea, mutta koska syön vatsansuojalääkettä, se saattoi olla väärä tulkinta, sillä minun kohdallani riittämätön kortisonilääkitys voi johtaa hengenvaaralliseen tilaan. Tuohon ehkä tahattomaan kommenttiin perustuen en siis osastolta pois pääsyn jälkeen syönyt kortisonia normaaliannosta enempää, vaikka minun olisi pitänyt tietenkin itse tietää paremmin. Tosin silloin kun kaikki energiaa menee kasassa pysymiseen, ei se ajatuskaan kulje aina ihan loogisesti, enkä osannut tuossa kohtaa kyseenalaistaa tuota asiaa. Vaikka näin jälkikäteen ajateltuna olisi tietysti pitänyt vähintäänkin tuplata kortisoniannos, koska yleiskunto oli jo tuolloin huono, olin tosi väsynyt enkä jaksanut muuta kuin nukkua, kädet tärisivät ja minulla oli lievää kuumetta, mikä minulla kertoo aina siitä että elimistössä on jokin poikkeustila päällä. Yhteisymmärryksessä kuitenkin kotiuduin, sillä totesimme että he eivät siinä kohtaa, kun mahatutkimukset olivat vielä kesken, voi hoitaa muuta kuin oireita, eli antaa nestettä suoneen ja kipulääkettä tarvittaessa. Lupasin nauttia nestettä tarvittavasti suun kautta kotona ja samat kipulääkkeet minulla on kotonakin käytössä. 

Olo ja yleisvointi muuttuivat kotona kuitenkin entisestään heikommaksi ja olin jo niin heikossa kunnossa, etten jälleen ilman tukea pysynyt pystyssä, vaan hakeuduin täristen päivystykseen. Olin kuitenkin nauttinut joka päivä kotona 2litraa nestettä, joten kuivumisesta ei ollut kysymys. Lääkäri siirsi minut keskussairaalaan erityissairaanhoidon päivystykseen ja sieltä minut siirrettiin sisätautiosastolle kortisonivajauksen hoitoa varten. Ei se kyllä mennyt ihan putkeen sisätautiosastollakaan sillä kertaa. Koen, että minua ei kuunneltu osastolla tarpeeksi oman oloni asiantuntijana, eivätkä lääkärit kierrolla ehtineet kuunnella minua juuri lainkaan. Epikriisissä lukee että ”osastolla ei voinnissa erityistä”, mikä ei kyllä lähellekään riitä kuvaamaan sitä heikkoa vointia ja niitä lukuisia oireita joita minulla oli. En myöskään saanut osastolla olo aikana minkäänlaista hoitoa. Kiireisen lääkärinkierron suorittaneet lääkärit totesivat minulle moittien, että eihän kortisonia oteta lisäannosta muuta kuin kuumeisten tautien yhteydessä. Vaikka pitäisi olla selvä asia, että kortisonikorvauspotilas tarvitsee lisäkortisonia aina kun elimistössä jotain erityistä tapahtuu, oli se sitten stressi, tutkimus, fyysinen rasitus, sairastelu, vamma jne. Lisäksi minulla oli lämmöt 37:ssä joka on minulle jo selvä ruumiinlämmön nousu ja poikkeavaa. Lisäksi se, että olin kuukauden kärsinyt hirveistä kivuista, syömättömyydestä, nukkumattomuudesta, kuivumisesta ja stressistä olisi pitänyt kertoa sen, että elimistöni kävi todellakin kovilla ja olisi siksi tarvinnut lisäkortisonia. Sen sijaan nämä kaksi lääkäriä vain totesivat minulle, että kun kaikki talon erikoislääkärit ovat lomalla/koulutuksessa, he eivät voi konsultoida ketään eivätkä he oikein osaa kortisoniasiaan sanoa mitään. Minulla oli mielestäni hyvin selkeät kortisonivajauksen oireet ja jopa hoitajat olivat sitä mieltä jo osastolle tullessani että Solucorteffia pitäisi pistää, en voi siis mitenkään hyväksyä sitä että hoitava lääkärini ei osaa moiseen asiaan sanoa mitään, eikä edes aio konsultoida minkään muun sairaalan sisätautilääkäriä asiasta. 

Lopulta kävin ilmoittamassa lääkärille että minä lähden nyt kotiin, kun te ette kerta osaa minua hoitaa ja hoidan itse itseni kuntoon. Ja näin myös tein. Haastavuutensa tähän harvinaisen sairauden päivystysluonteiseen hoitoon tekee myös se, että vaikka on selvää, että kuulun sairauteni kanssa erikoissairaanhoidon päivystykseen, en voi hakeutua sinne suoraan, vaan minun on ensin hakeuduttava oman kotikyläni päivystykseen, jossa tietenkään osaaminen ei voikaan olla samaa tasoa. Aivan varmasti terveyskeskuksen päivystyksessä osaavat antaa minulle suoneen/lihakseen Solucorteffia, oleellisinta olisi kuitenkin, että minua hoitavalla lääkärillä olisi tarvittava tieto sairaudestani ja siitä paljoko ja missä tilanteissa tuota kortisonia lihakseen olisi annettava. Ja toivoisin että mikäli sitä ei ole, uskallettaisiin konsultoida. Kaikkien näiden kokemusten jälkeen olen sitä mieltä että sairastaminen on taitolaji. Tietoa pitää hakea koko ajan itse, vaatia, kysyä ja myöskin kyseenalaistaa. Itse pitää tehdä päätökset hoidosta ja pitää vastuu itsellään. On surullista etteivät lääkärit ehdi enää kuunnella potilaitaan oman sairautensa, saati oman elimistönsä tuntemuksien asiantuntijoina. Itse olen kyllä entistäkin varovaisempi hakeutumaan päivystykseen, kun tuntuu että jokainen kerta siellä on taistelua ja tuuripeliä siitä osuuko kohdalla ymmärtävä ja tarvittaessa tietoa hakeva lääkäri.
aivolisäkkeen sijainti aivoissa


tarina 2.

Olen treenannut salilla aktiivisesti ja tavoitteellisesti jo monia vuosia ja valmentajan kanssa toteutimme viime vuoden aikana mahdollisimman järkevästi ja maltillisesti suunnitellun harjoituskisadieetin, joka loppui vuoden 2012 lokakuussa. Kalorit olivat koko dieetin ajan melko korkeat (vain viimeiset 3 viikkoa n. 1750kcal keskimäärin, sitä ennen 1900; 2100; 2300 jne) eikä aerobista liikuntaa kuulunut treeniohjelmaani kuin 2 tasasykkeistä hölkkä- tai kävelylenkkiä viikoittain neljän salitreenin lisäksi. Treenimäärät ja tapa olivat siis täysin maltilliset. Minulla on aina ollut hyvä aineenvaihdunta, ja sainkin itseni kireään kuntoon helposti. Dieetin jälkeen pidin palauttelevampaa kautta jonkin aikaa, ja kaloreita nostettiin ja olo muuttui dieetin loppuaikojen heikohkosta fiiliksestä taas normaalisti jo marraskuussa. Treenit tuntuivat hyvältä ja treenipainot nousivat. 

Samaan aikaan ja itseasiassa jo 1,5 vuoden ajan olen joutunut huolehtimaan vakavasti sairaasta läheisestäni, joka aiheuttaa jatkuvaa huolta. Tästä aiheutuva henkinen stressi yhdistettynä sinänsä mahdollisimman järkevällä tavalla (kisa)tavoitteelliseen treenaamiseen ja diettaamiseen alkoivat vähitellen aiheuttaa keholleni ongelmia. Reagoimme valmentajan kanssa heti pitämällä useammin palauttavia viikkoja, lisäämällä lepopäiviä ja ruokaa, mutta olo ei parantunut kahden kuukauden aikana millään tavalla. Ensimmäiset konkreettiset oireet huomasin tammikuussa, kun hiuksia alkoi lähteä tavallista enemmän. Tämän jälkeen alkoi pikkuhiljaa tulla esiin muitakin vajaatoiminnan oireita (palelu, palautumattomuus treeneistä, heikotusta, kurkussa painetta, eristäytyneisyyden halu, itkuherkkyyttä, masennusta, kädet puutuivat öisin, libido oli kadoksissa ja uniongelmat lisääntyivät (jo aiemmin uni oli välillä katkonaista)). 

Hakeuduin työterveyslääkäriini Terveystalolle, jossa otettiin pyynnöstäni T3v, T3, T4v ja S-TPOAb arvot, jotka sisätauteihin erikoistunut endokrinologikin viimein totesi "olen täysin kunnossa". Tämän jälkeen hakeuduin yksityiselle kilpirauhas-foorumin suosittelemalle paikalliselle lääkärille, joka epäili heti rT3-ongelmaa, mutta määräsi minut MDD-laboratorion kautta otettavaan laajaan kilpirauhaspaneeliin. Tuloksista paljastuikin hieman "normaalia vajaatoimintaa" sekä selvä rT3-ongelma ratiolla 11. Hoitona lääkäri määräsi Liothyronin-lääkityksen nousevin annoksin neljä kertaa päivässä otettavaksi ja ohjeisti minut välttämään stressiä, gluteenia, maissia, soijaa, lehmänmaitotuotteita ja verensokeria nopeasti nostattavaa ruokaa sekä treenaamaan ainoastaan salilla 3 kertaa viikossa sykettä korkealle nostamatta n. 30 min/kerta. Tarkoituksena oli saavuttaa ns. Clearing. Lääkityksen aikana olo oli välillä heikko, hengästyin helposti mutta muutoin elin lääkärin ohjeistuksen mukaisesti. Tunsin kuitenkin jo muutamassa viikossa oloni parantuvan ja konkreettisista oireista hiustenlähtö loppui kuin seinään. Myös muut oireet, pois lukien treenistä palautumisongelmaa, katosivat pikkuhiljaa. 

Clearing-oireet tulivat n. neljän ja puolen kuukauden kuluttua, minkä jälkeen siirryttiin 2 viikon jälkeen Armour Thryroid-lääkitykseen. Armour Thyroid lääkityksen aikana huomasin myös palautuvani treeneistä ja pystyväni taas kasvattamaan treeni-intensiteettiä ja -määrää kolmesta neljään kertaan viikossa. Tällä hetkellä Armour Thryroid-lääkitystä on jatkunut 2 kuukautta ja tunnen olevani taas normaali, oma itseni. Keskityn nykyään kuuntelemaan oloani paremmin, mutta pystyn taas haastamaan itseäni salilla entiseen tapaani. Kisahaaveet olen sen sijaan unohtanut. Olen myös nykyään erittäin kiitollinen terveydestäni ja toivon, että pystyn myöhemmin lopettamaan jatkuvan lääkityksen. - Nainen vm. 1984.
Kilpirauhas- ja lisämunuaishormoneihin liittyvät ongelmat saattavat paheta tai jopa johtua liiallisesta liikunnasta varsinkin jos siihen yhdistyy matalaenerginen ruokavalio. Vaikka urheilu olisi maltillistakin, se saatetaan joutua jättämään jopa kokonaan tauolle useiksi kuukausiksi kunnes aineenvaihdunnallisia ongelmia saadaan korjattua. Yksi merkittävä potilasryhmä, jotka tarvitsevat kilpirauhaslääkityksiä, kortisonhoitoja tai/ja ravitsemushoitoja ovat fitness-urheilijat. Olisi todella tärkeää että kaikki personal treinerit olisivat tietoisia rankan diettaamisen ja treenaamisen riskeistä hormonitoiminnalle ja myös ymmärtäisivät millaisissa tilanteissa diettaus ja treenaus on syytä vähentää tai pistää tauolle. Tällaisessa tiedossa on firmana kunnostautunut Suomessa Optimal Performance.


tarina 3:

Olen ehkä koko elämäni sairastanut kilpirauhasen vajaatoimintaa kun katson taaksepäin. Olen ollut jo lapsena hidas, kömpelö ja pullukka. Aineenvaihduntani ei ole toiminut silloinkaan, vaikka kuinka harrastin liikuntaa tosi aktiivisesti. Mummollani oli kilpirauhasen vajaatoiminta ja kilpirauhassyöpä, samoin äidilläni, jolta myös poistettiin kilpirauhanen. Myös tyttärelläni on jo muutaman vuoden ollut thyroxin lääkitys posttraummaatisen stressireaktion seurauksena. Itselläni on ollut ylivertaisen stressaava työ ja hankalat työ- ja elämäntilanteet. Thyroxin-lääkityksen sain lopulta 50-vuotislahjaksi työpaikkalääkärin määräämänä. 

Koska edellä mainittu lääkitys ei ole toiminut tai auttanut, yritin jo joitakin vuosia päästä suositulle kilpirauhasasioihin perehtyneelle funktionaaliselle lääkärille. Aina myöhästyin, enkä saanut aikaa. Tämä on ollut tosi turhauttavaa. Olen tuskastunut valtavaan ylipainooni, joka on vuosien myötä kiivennyt yli 100 kg:oon ja johon mikään ei auta. Olen myös ihan turvoksissa silmäluomia myöten ja luulisin, että minua luullaan juopoksi, kun kasvojen pintaverisuonet ovat katkeilleet ja naama on ihan punainen. Samalla lailla katkeilivat mummoni ja 75-vuotiaana kuollleen thyroxinilla lääkityn äitiini kasvojen verisuonet, jotka eivät käyttäneet lainkaan alkoholia. Työterveyshuollossa ja terveyskeskuksessa ei minua ole kuultu, kun olen hakenut apua. Molemmissa on kommentoitu, että pitäisi katsoa, mitä suuhunsa pistää. Thyroxinia kummempaa kilpirauhaslääkitystä en ole saanut kummastakaan paikasta. Ainoastaan moitteita ylipainosta ja syytöksiä, että kaikki ongelmani johtuvat siitä! 

Hiljattain hain työkyvyttömyyseläkkeelle ja hakuvaiheessa työterveyslääkäri sanoi, ettei kilpirauhasen vajaatoimintaa ole tautiluokituksessa edes luokiteltu, koska ongelma on hoidettavissa Thyroxinilla. Hakemukseni tuli hylättynä takaisin. Minut leimattiin psykiatriseksi tapaukseksi ja lähettiin työpsykologin käynneille ja lähetteellä psykiatrin hoitoon. Sain masennusdiagnoosin ja sen mukaisen lääkityksen ja pitkän sairausloman, jota on jatkettu pari kuukautta kerrallaan. Tämän vuoden kesällä löysin lääkärin, joka tuntui ottavan minut vähän vakavammin ja valtavan kalliin koerumban jälkeen, jonka maksoin itse, aloitettiin heinäkuun lopussa Liothyronin-lääkitys ja sen rinnalle hydrocortison- ja dhea-lääkitys. Niistä on ollut vähän apua vaikeuksien keskellä, sillä äitini kuoli elokuun alussa ja kaikki siitä johtuvat järjestelyt kaatuivat niskaani. Suru on pinnalla vieläkin sekä huoli 82-vuotiaan isän pärjäämisestä. 

Viime keskiviikkona kävin kontrollikäynnillä tällä lääkärilläni, joka oli määrännyt uudenlaisen kilpirauhaslääkityksen. Hän sanoi hoitosuhteen irti, kun olin nostanut lio-annostusta yli hänen määräämänsä rajan. Olin saanut häneltä kaavan, jonka mukaan nostetaan ja olin ymmärtänyt, että voin oman voinnin mukaan nostaa annosta ja ottaa useamman kerran vuorokaudessa. Jäin tyhjän päälle, kun lääkärillä oli hänen sanojensa mukaan pelissä perhe ja oman ammatin harjoittaminen. Hän ei suostunut jatkamaan yheistyötä, vaikka olisin laskenut lio-annosta! Tunsin, että hän haluaa kaikista lio-hoitoa saavista potilaistaan eroon, kun hän sanoi, etten ole ainoa ja puhutteli välillä minua muodossa te. Hänen mukaansa "Teitä ei voi hoitaa kukaan, jos nostatte omin päin annostusta." (käsitin että hänellä on tieto rt3-fb -ryhmästä ja hän luuli minun olevan ryhmä, vaikken ole koskaan sanallakaan sanonut kuuluvani mihinkään ryhmään) Juuri kun olin saamaisillani apua, joudun vaihtamaan lääkäriä. En tiedä, onko siinä jotain hyvää. Toivon niin. 

Sisareni molemmilla tyttärillä on myös kilpirauhasen vajaatoiminta ja rT3-dominanssi. Toinen on saanut paljon apua lio-lääkityksestä ja eläinperäisestä Armour Thyroid -valmisteesta. Itsekin olisin halunnut jotain sellaista kokeilla. Toivon, että saan apua, sillä itseni tappaminen on käynyt monesti mielessä. Nyt vielä kun pitkien sairauslomien vuoksi on tulotaso romahtanut olemattomiin, on epäinhimillistä, että vähistä lanteistaan joutuu hakemaan apua yksityiseltä puolelta, kun julkiselta sitä ei saa. Väsymys ja uupumus on valtavaa, samoin masennus heitteillejätöstä. En jaksa tehdä valituksia ja tuskin niistä mitään apua on, jos yksin lähtee valittamaan. Tulevaisuus näyttää synkältä, kun ei ole voimia ja on psykiatrisen tapauksen, lihavan ja laiskan leima otsassa. En enää tunnista itseäni oman käyttäytymiseni ja peilikuvankaan suhteen. 

Nimimerkki Nainen 57
Jos menettää lääkärinsä, voi kilpirauhas- ja lisämunuaispotilas olla melkoisen haastavassa tilanteessa. Parhaimmille funktionaalisen lääketieteen spesialisteille Suomessa ei saa aikoja, sillä heidän vastaanottonsa ovat täydet eivätkä he voi ottaa uusia potilaita. Potilas saattaa joutua matkustamaan pitkiä matkoja, jopa ulkomaille saadakseen hoitoa.


Tarina 4:

Olen 35-vuotias suur-uusperheen äiti. Lapsuus ja nuoruus olivat traumatisoivaa aikaa kodin olosuhteiden vuoksi. Parikymppisenä sain epilepsia-diagnoosin toistuvien poissaolotuntemusten vuoksi. Mikään lääkitys ei niihin tehonnut ja turhautuneena lopetin koko lääkityksen muutaman vuoden päästä. Tässä vaiheessa takana oli myös jo avioero ja kahden lapsen syntymä. 25-vuotiaana menin uusiin naimisiin. Samaan aikaan oli työstettävänä potkut pitkäaikaisesta työpaikasta elektroniikka-alalla, edellisen avioliiton ositukset ja lasten tapaamis- ja huoltajuuskiistat sekä minulla että uudella puolisolla, alkaneet lähihoitajaopinnot, muutto uuteen taloon ja edellisen myynti sekä kahdeksan lasta käsittävän uusperheen kuvioiden saaminen toimimaan. 

Tällöin aloin kärsimään sydämentykytyksistä, rytmihäiriöistä, pahenevista unihäiriöistä ja epämääräisistä vatsa- ja suolistovaivoista. Selviytymiskeinona kaikesta oli pitkänmatkanjuoksu. Työskentelin päivät keikkalaisena kotihoidossa, opiskelin lähihoitajakoulussa illat ja treenasin siinä sivussa maratonille. Oirelistani kanssa pärjäsin hammasta purren, valmistuin lähihoitajaksi helmikuussa 2006 ja synnytin kolmannen lapseni (uusperheemme yhdeksännen) kaksi kuukautta myöhemmin. Työhön palasin hetkeksi syksyllä 2007 mutta keväällä 2008 sain neljännen lapseni ja jäin taas puoleksitoista vuodeksi kotiäidiksi. Nuorimmaisemme sairasti paljon ja hänen kanssaan jouduin valvomaan yöt ja kulkemaan terveyskeskuksessa ja kuntoutuksissa päivät. Samaan aikaan huolehdin myös vakavasti masentuneesta isästäni. 

Oireet pahenivat. Maha oli niin sekaisin, että pelkäsin jokaista ateriaa ja sen jälkeistä kipukohtausta. Pääkipuja kesti pahimmillaan viikkokausia yhtä mittaa. Nukuin korkeintaan kolmen tunnin pätkissä. Syke oli lähes koko ajan toista sataa ja kärsin jatkuvasti polttavasta koko vartalon kivusta. Jokaista oirettani hoidettiin erillisenä eikä kukaan katsonut kokonaisuutta. Diagnooseja sateli koko ajan uusia. Tarkkaavaisuus-, muisti- ja tunnesäätelyn ongelmien syyksi diagnosoitiin adhd ja määrättiin siihen lääkkeeksi psykostimulantti. Päänsärkyjen syyksi diagnosoitiin määrittämätön päänsärkysairaus ja määrättiin vahvoja kipulääkkeitä. Suolistovaivojen syyksi diagnosoitiin IBS (ärtyneen suolen oireyhtymä) ja määrättiin lisää kipulääkkeitä. Jatkuvan väsymyksen syyksi diagnosoitiin CFS (krooninen väsymysoireyhtymä), johon ei ole lääkehoitoa. Koko vartalon kipujen syyksi diagnosoitiin fibromyalgia ja siihen vielä yksi kipulääke lisää. Pahimmassa vaiheessa söin kahdeksaa eri lääkettä päivittäin näiden kaikkien oireiden hoitamiseen -ja kärsin ko. oireista silti. Myös kilpirauhaskokeita otettiin. Uskoin lääkärin sanaan, kun hän sanoi kilpirauhaseni olevan kunnossa koska arvot ovat viitteissä. 

Syksyllä 2012 olin siinä jamassa, etten kertakaikkiaan pystynyt enää työhön. En nimittäin pysynyt hereillä työvuoron vaatimaa kahdeksaa tuntia päivässä. Työterveyslääkäri otatti kilpirauhaskokeet, jotka olivatkin nyt menneet huimasti viitteiden ulkopuolelle. Tyroksiinilääkitys aloitettiin tammikuussa 2013 ja se tuntuikin aluksi toimivan. Lamaannuttava väsymys hellitti aina lääkeannoksen noston yhteydessä, kasvot kapenivat ja painoa putosi monta kiloa. Oireet kuitenkin aina palasivat. Terveyskeskuslääkäri suostui nostamaan annosta pyynnöstäni, vaikka tsh oli painunut jo alle yhden. Silti aina pari viikkoa lääkenoston jälkeen oireet tulivat takaisin. Valveutunut lääkärini suostui jopa kirjoittamaan minulle T3-valmisteen ja aloittamaan yhdistelmälääkityksen kesällä 2013. Tämäkään ei kuitenkaan tuonut apua kuin hetkellisesti. Terveyskeskuslääkäri ehdotti T3-lääkityksen purkua ja paluuta pelkkään tyroksiinihoitoon. Puhuin tk-lääkärille lisämunuaisongelmien mahdollisuudesta, olin nimittäin tässä vaiheessa hankkinut jo melkolailla tietoa asiasta. Lääkäri ei suoralta kädeltä tyrmännytkään sen mahdollisuutta, mutta ei alkanut asiaa kohdaltani tutkimaankaan.

Tässä vaiheessa siirryin hoidettavaksi yksityiselle, kilpirauhasasioihin perehtyneelle lääkärille, joka diagnosoi lisämunuaisuupumuksen ja rT3-ongelman. Niiden asianmukainen hoito on vasta alkutaipaleella nyt, mutta jo tähän mennessä olen pystynyt jättämään pois kaikki kaikkiin eri vaivoihin käyttämäni kipulääkkeet, tarkkaavaisuushäiriöön määrätyt psykostimulantit sekä epilepsialääkkeet. Myöskään epilepsiakohtauksia ei ole tullut.
Saatuaan oikeanlaista apua lisämunuais- ja kilpirauhashormoneihin liittyviin ongelmiinsa monet ovat saaneet heittää hyvästit jatkuvalle reseptikipulääkkeiden käytölleen.


tarina 5:

Huomasin raskauden loppuvaiheessa kyhmyn kaulallani. Raskauden aikana olin saanut struuman. Vauvan syntymän jälkeen kyhmy ultrattiin ja kolmen kuukauden jälkeen otettiin ohutneulanäyte. Näytteestä kävi ilmi neljännen asteen papillaarinen kilpirauhassyöpä. Syöpä leikattiin eli kilpirauhanen poistettiin kokonaan muutaman viikon päästä, vuosi oli silloin 2006. Näin jäkeenpäin arvioiden olin jo useamman vuoden ollut hyvin alamaissa. Olin itkuinen ja mukaviin harrastuksiin raahauduin. Tosin samoihin aikoihin valmistuin ammattiin ja olin töissä useammalla paikkakunnalla. Minulla oli itsetuhoisia ajatuksia, joista en kertonut kenellekään. Saatoin miettia mitä tapahtuisi, jos ajaisin rekan kanssa kolarin tai hyppäisin parvekkeelta alas. Elokuviin suhtauduin kovin tunteellisesti ja kaikki kuolema ahdisti minua suunnattomasti. Ajatuksistani en kertonut kenellekään. Kukaan ei huomannut sairauttani, joten raskaus pelasti elämäni. 

Lääkitykseksi määrättiin Thyroxin annoksella 200µg ja 250µg vuoropäivin. Lääkityksen alkuaikoina valitin yliopistollisen sairaalan onkologeille jalkojen erikoisia oireita, kuin jotain valuisi jalkoihin. Koin myös väsymystä. Lääkärit eivät reagoineet oireisiini. Päätäni särki usein. Selkäni ja lihaksisto oli kipeä. Tässä vaiheessa palasin työelämään vanhempainvapaalta. Lääkitystä pudotettiin noin kolmen vuoden jälkeen 200-150 µg vuorokaudessa. Lasku oli hankalaa. Aloin saada tykytyskohtauksia. Niitä alettiin hoitaa beetasalpaajalla. Aloin saada myös paniikkikohtauksia, joiden tähden kävin kolme kertaa ensiavussa. Ensiavussa kohtaukset hoidettiin rauhottavilla. Sain myös työterveydestä fysioterapialähetteen ja lihasrelaksantteja. Paniikkikohtauksien myötä minulle määrättiin myös esim. rauhoittavia. Soin paljon särkylääkkeitä. Työni oli haastava, henkinen jaksamiseni aleni pahasti. 

Lähdin suorittamaan lisäopintoja työn ohessa, opiskelu auttoi jaksamaan. Sairastuin streptokokkiin ja sain jälkitautina kurkkupaiseen. Päätin sairaalassa lopettaa beettasalpaajan käytön, koska se aiheutti lihaksistossa epämukavaa tunnetta. Thyroxin annosta päätettiin edelleen laskea, koska oloni ei ollut hyvä, minua huippasi ja oli vaan käsittämättömän huono olo. Välillä olo hieman helpotti, mutta koko seitsemän vuoden aikana ei vointi ollut koskaan täysin hyvä. Sain opintoni päätöseen ja minun käsiäni ja jalkojani alkoi pistellä. Työterveydessä kävin taas valittamassa huonoa oloa. D-vitamiini ja parathormoni mitattiin. D-vitamiini oli alamaissa ja parathormoni koholla. Tässä kohtaa työterveyslääkäri havahtui ja sanoi, että hän oli lukenut epikriisiäni ja alkoi olla huolestunut tilanteestani. Aloitin D-vitamiini ja kalsium kuurin. Thyroxin laskettiin 150-100 µg ja keskusteltiin, että voisiko tason laskea niin alas, että TSH olisi normaali eikä mittaamattomissa.THS yleensä pidetään syöpäpotilailla mittaamattomissa. Tälle päätökselle työterveyslääkärini halusi endokrinologin lausunnon. 

Jalkojani turvotti ja sain pahoja tykytyskohtauksia. Verenpaine heittelehti. Yläpaine oli lähellä 100 ja alapaine lähenteli 90. Kohtauksen aikana verenpaine ja erityisesti syke nousi. Onneksi minulla oli vielä betasalpaajaa, jonka avulla sain kohtaukset laukeamaan. Minulta otettiin vuosien kuluessa useampi sydänfilmi, mutta sydämestä ei vikaa löytynyt .Olin huolestunut tilanteestani. Olo tuntui kovin tukkoiselta, oli tuntunut koko thyroxinin syönnin ajan. Alkuun olo oli entiseen verrattuna parempi. Thyroxinin laskun myötä alkoi ahdistus lisääntyä. Kuolemanpelko lisääntyi. Pelkoa oli ollut vuosien mittaan vaihtelevasti. Ei tuntunut mukavalta mennä nukkumaan. Tuli tunteita, että jos ei tästä herääkään. Aamulla väsytti, vaikka oli nukkunut normaalin yön. Olin myös vuosien mittaan kysynyt useammalta lääkäriltä, että tuottaako kilpirauhanen muita hormoneja kun tyroksiinia. En koskaan saanut vastausta kysymykseeni. 

Siitä huolimatta, että olen korkeasti koulutettu ihminen en kyseenalaistanut tilannetta, koska luotin lääkäreihin, eikä kukaan lääkäri selittänyt asiaa minulle vaan oletus oli, että tyroksiini on oikea lääke minulle. Ennen endokrinologille menoa aloin tutkia netistä parathormonin vaikutusta ja vasta silloin eksyin kilpirauhaslääkityksestä kertoville sivuille. Menin endokrinologin vastaanotolle.Hän katsoi laboratoriotuloksia ja sanoi, että lääkitykseni voidaan laskea 100 µg. Yritin kertoa oireistani, mutta hermostuessani hän päätti suositella minulle lämpimästi psykiatrin vastaanottoa. Oireita hän ei kuunnellut ollenkaan. Yritin kysyä häneltä vaihtoehtoisista lääkkeistä ja erityisesti eläinperäisestä lääkkeestä. Hän kirjoitti epikriissin, että jos annoslaskun jälkeen ei olo olisi parempi voisi T3 lääkitystä lisänä harkita. 

Vointini oli kuitenkin niin huono, että suuttumuksestani toivuttuani lähdin uudelleen netin ihmeelliseen maailmaan. Opin, mitä kilpirauhanen tekee ja että hormoneja on muitakin kuin T4. Etsin käsiini eläinperäistä lääkettä määräävän lääkärin nimen ja tilasin vastaanottoajan hänelle. Nyt olen syönyt eläinperäistä kilpirauhaslääkettä noin neljä kuukautta. Kun annos saatiin nostettua riittävän korkeaksi sydän rauhoittui. Eläinperäisen lääkkeen aloittamisesta on vielä niin vähän aikaa, että olo on vielä hakusessa, mutta vointi on huomattavasti parantunut. Vuosien aikana on painoni noussut 20 kg. Tässä yksi haaste tulevaisuuteen. Toivon, että vointini on huomattavasti parempi vuonna 2014. Sairauslomalla en ole ollut kilpirauhassairauden tähden. Aamulla olen noussut ja työni, opiskeluni ja perheeni hoitanut voinnista huolimatta. Se on ehkä matkaani hyvään oloon pidentänyt. Thyroxin lääkitys ei sopinut minulle. Olisi ollut mukavaa, jos vaihtoehdoista olisi kerrottu jo aivan alussa. Paremmalla polulla eteenpäin. 
Potilaita usein kritisoidaan siitä että heillä on diagnoosi valmiina vastaanotolle tullessa ja he ovat ottaneet asioista selvää internetistä. Jos tämä on huono asia, niin miksi sitten esimerkiksi juuri moni kilpirauhaspotilas on alkanut saamaan kunnollista apua vasta sen jälkeen kun on itse ensin opiskellut asioita netistä ja hakeutunut siellä vertaistuen piiriin?


Äiti 39 v.

tarina 6:

1994 Alkoi lihominen ja väsyminen. 30kg vuodessa. 24-v. 1995 Ensimmäisen kerran huomasin, että en pääse töihin kun en ole enää hoikka. Lääkäri ehdottaa Fontex-mielialalääkettä. En suostu. 1996-2000 Järjetöntä väsymistä, painoa jo yli 100kg. Kilpirauhasarvoja oli jo varmaan otettu, mutta kukaan ei reagoinut mitenkään. 2005 Saan kipirauhasen vajaatoiminta diagnoosi ja 0,5 tabl. 0,1mg Thyroxinia. Lääkäri ehdottaa psyykelääkkeitä, psykiatria. Hiukset lähtevät, iho kuivuu, unihäiriöt. 2007 Ensimmäinen raskaus. 

TURUSSA kukaan ei tutki kilppariarvoja raskauden aikana ja olen aivan puhki synnytyksen jälkeen. Arvot todella matala ja lääkettä lisätään. 2009 Toinen raskaus. Hätäsektio. Lihavuudesta jatkuva riitä Tyksin kirurgien, ravintoterapeutin kanssa. Kysyn, miksi minulla on kolesteroli 4, sokerit ok, verenpainen 130/80, jos syön rekkakuorman päivässä. He sanovat valehtelijaksi ja ehdottavat psykiatria ja mahapantaleikkausta. Thyroxia menee 2-2,5 tabl. päivässä. Palelen, lihon syön normisti. En käytä alkoholia. 2013 Pyydän ja taas pyydän terveyskeskuslääkäriltä että pääsisin lisämunuaiskokeisiin tai endokrinologille. EI.. sanoo hän.. lisämunuaiset ja kilpirauhanen eivät mitenkään liity toisiinsa. Lisämunuaisiin VOI liittyä verenpaine, sanoo hän. Hänen mukaansa olen lihonut 2 leipäpalasta aamuisin. Leipä on pahan alkujuuri. Silmien valonarkuus on tulehdusta, sanoo hän puhelimessa. 

2013 lokakuu APU löytyy Turusta yksityiseltä klinikalta. Vaikea RT3-dominanssi ratiolla 8 ja lisämunuaiset aivan loppu. Kortisonia nostettiin taas, jotta Lio pääsee imeytymään. Minulla on 90kg pudotettavaa painoa ja uskon onnistuvani nyt, kun ensimmäinen lääkäri löytyi, joka uskoi, että aineenvaihduntani ei toimi. Olo on paska, kun Lio ei imeydy vielä, mutta olen onnellinen, että joku uskoi minua. Olen menettänyt monta loistotyöpaikkaa painon vuoksi, kun kukaan ei palkkaa rumaa. Pahin on ollut kuitenkin TYKSin ja terveyskeskuslääkärin pilkka siitä, että olen valehtelija. 
Kilpirauhaspotilaat saavat usein joka suunnalta kuulla olevansa lihavia, laiskoja ja psykiatrisia tapauksia.


nainen 43 Turku

tarina 7:

 Jo teini-iässä lihoin ja laihduin rajusti ja nopeassa tahdissa, mutta minua pidettiin sokerihiirenä, joka otti aika ajoin itseään aina niskasta kiinni. 15-vuotiaana kesän laihtumisen jälkeen minulla oli useita angiinoja peräkkäin, joihin söin antibioottikuurit. Nämä angiinat diagnosoitiin vihdoin pusutaudiksi. (mononukleoosi) Muutama vuosi olikin kohtuullisen rauhallista kunnes raskausaikana kroppa sekosi täysin. Raskauden jälkeinen aika vasta kauheaa olikin, en ymmärätänyt lainkaan mikä minulla on. Lihavaksi minua neuvolassakin tituleerattiin ja pyydettiin kiinnittämään ruokavalioon huomiota. Pointti kuitenkin on se, että olen syönyt aina terveellisesti, en ole makean ystävä. Miltei kolme vuotta kului ja sain raskauden aikaiset kilot (+ 23 ) pois ja kroppa alkoi toimia jollakin lailla. 

Koko aikuisikäni olen vahtinut syömisiäni ja voisi sanoa, että olen kait aina laihdutuskuurilla. Siis katson mitä suuhuni laitan ja vältän kaikkea epäterveellistä. Voinkin kohtuullisen hyvin niin fyysisesti kuin henkisestikin 1990-luvulla jouduin elämään mielettömän stressin vallassa ja puolessa välissä vuosikymmentä alkoi ihmeelliset vaivat. Hikoilut, ihon hilseilyt, väsymys, painonvaihtelut, mielialan vaihtelut. Hyppäsin eri alojen lääkärillä ja söin vaikka mitä lääkettä mihinkin vaivaan, tuloksetta. Vuosikymmen loppupuolella aloin olla jo ihan loppu ja erään viiden viikon kesäloman jälkeen soitin työterveyslääkärille ja kysyin, että mikä minua vaivaa, kun edes viiden viikon loma ei auta palautumaan. Hän määräsi verikokeet ja löytyi kilpirauhasen vajaatoiminta. Sain thyroxin-lääkityksen ja olo hiukan tasaantui. Mitään ihmeellistä muutosta en huomannut, mutta tällä mentiin eteenpäin. 

2000-luvun puolen välin paikkeilla kroppa alkoi oirehtia ja aloitetttin Thyroxinin kanssa säätäminen. Kun olo meni huonommaksi annosta lisättiin. Sitten kun oli ihan överi olo, ymmärsin vähentää annosta. Työterveyslääkäri pakotti minut syömään mielialalääkettä, on kuulemma omaksi parhaakseni. En tuntenut sitä tarvitsevani, kun olin varma, että minua vaivaa joku muu kuin masennus. Tiedustelin työterveyslääkäriltä Thryroxinille vaihtoehtoa Armourista, mutta hän oli kuin ei olisi kuullutkaan koko kysymystä. Hakeuduin työterveyshuollon kautta erikoislääkärille ja hänkään ei tunnistanut tai tunnustanut muuta hoitoa kuin Thryroxinin, vaikka selvästi näki kuinka huonosti se kohdallani toimii. Tätä säätämistä kesti viime vuoden loppuun asti kun sain kuulla, että on lääkäreitä, jotka miettivät asiaa out of the box. 

Kesti aikansa, ennen kuin pääsin vastaanotolle, saatiin amerikkalaisvalmisteisten testien tulokset ja Liothyronin-hoito käyntiin. Olo helpottui kun lääkeannos saatiin hyvälle tasolle. Viime viikolla kroppa teki tenän ja odotan lääkärin soittoa. Onneksi nyt on lääkäri, joka tajuaa asioista ja osaa opastaa minua vaikeassa tilanteessa eteenpäin. Taputan itseäni olalle, että olen jaksanut elämän melskeessä ja ohessa taistella itselleni hyvää hoitoa. Ei ole kovin suosiossa kun ns. auktoriteetteja alkaa kyseenalaistaa. 

Nainen 51
Mikä onni, että on lääkäreitä jotka osaavat ajatella laatikon ulkopuolelle, laajemmin (out of the box)!

Me todella tarvitsemme lääkäreitä, jotka hoitavat potilaidensa kilpirauhasongelmia muillakin lääkkeillä kuin Thyroxinilla ja jotka ymmärtävät lisämunuaiskuoren hormonierityksen merkityksen kilpirauhashormonihäiriöissä ja potilaan voinnissa. Sillä ei potilaalle ole merkitystä onko lääkäri endokrinologi vai joku muu lääkäri. Potilaille merkitsee eniten se, mistä he saavat avun. Jotkut lääkärit ovat joutuneet vaikeuksiin määrätessään potilaille hoitoja, joita heidän kollegansa eivät ymmärrä. Allekirjoittamalla tämän adressin voit auttaa näitä lääkäreitä ja heidän potilaitaan saamaan oikeutta. Valituksia näistä lääkäreistä eivät ole tehneet potilaat, vaan kollegat. Kyseessä on pohjimmiltaan arvovaltakiista, ei aito lääketieteellinen debatti.


 






perjantai 13. joulukuuta 2013

Syitä miksi T3-hormonin lisääminen kilpirauhaslääkitykseen tai T3-monoterapia aiheuttaa pahoja ongelmia joillekin

Onko se pesukonevalmistajan vika, jos käyttäjällä ei ole riittävästi tietoa pesukoneen käytöstä ja saat hienon angora-paitasi kutistumaan nukenvaatteeksi? No ei tietenkään. On voinut jäädä ohjevihko lukematta. Entä jos kaksi autoa hajoaa tielle? Kuskit astuvat ulos autoista ja ryhtyvät korjaushommiin. Toinen auto saadaan pian korjattua ja matka voi jatkua. Toinen auto on tiellä vielä yön saapuessa. Kumman auton kuljettajalla oli manuaali ja oikeat työkalut matkassa?

Mielestäni on todella upea asia, että on olemassa muitakin lääkityksiä korjaamaan kilpirauhasen vajaatoimintaoireistoa kuin Thyroxin, synteettinen T4-hormoni. Meillä on saatavilla, tosin erityisluvallisina synteettistä T3-hormonia kauppanimillä Liothyronin tai Thybon ja myös eläinperäisiä valmisteita, jotka sisältävät kaikkia kilpirauhasen erittämiä hormoneja; T4, T3, T2 ja T1 sekä kalsitosiinia. Näissä kauppanimiä ovat Armour Thyroid ja Thyroid.

Ei ole lääkkeen vika jos hoito ei toimi. Ongelma vain on, että meillä tai meitä hoitavilla lääkäreillä ei ole mitään manuaalia josta katsoa ohjeet mitä kulloisissakin "vikatilanteissa" tehdä tai varsinkin mitkä asiat on tärkeä tarkastaa ennen kuin hoito aloitetaan. Sekä kokemusperäinen tieto, että asiaan liittyvä tieteellinen tietämys tuntuu potilaalle ja myös hänen lääkärilleen olevan levällään ympäri nettiä ja erilaisten kirjojen kansissa. Konventionaalisesta lääketieteestä ei löydy ohjeistuksia, sillä sen edustaja yleensä näyttää mieluiten haluavan painaa pään puskaan näistä asioista ja hokea mantraa: "Thyroxin sopii kaikille ja jos ei sovi, potilaalla on jokin muu vika (jota en nyt tähän hätään osaa lähteä kommentoimaan tai tutkimaan), varmaankin viisainta lähettää potilas psykiatrille niin pääsen ainakin hänestä ja hänen hankalista ongelmistaan eroon" Kaiken pitäisi perustua kalliisiin kaksoissokkotutkimuksiin, joita ei tehdä ellei saada rahoitusta tahoilta joilla on intresseissä tehdä rahaa tutkimustuloksilla. Rahoitus harvoin järjestyy ellei ole tiedossa että tutkimuksen perusteella voitaisiin esim. kehittää uusi lääke. Lääkkeethän meillä jo on kilpirauhasasioihin olemassa. Virallinen koululääketiede (todellisuudessa nimen tulisi olla lääkeBISNEStiede) on siis sekä hampaaton, että haluton tutkimaan näitä asioita. Huudellaan vain tutkimusten perään ja jätetään potilaat hoitamatta. Oikeasti tutkimuksiakin on. On vain kyse siitä mitä tutkimuksia halutaan ottaa lukuun. Onneksi on myös lääkäreit jotka edes yrittävät auttaa potilasta ja sitten on muutamia helmiä joilla on myös kliinistä osaamista asian suhteen ja kokonaisvaltaista ymmärrystä.

No entä sitten jos löytyy sen verran valveutunut lääkäri, että hän määrää tarvittaessa potilailleen myös T3-hormonia sisältävää hoitoa? Välillä tekisi mieli repiä tukkaa päästä ihmisparkojen takia, jotka vertaistukiryhmissä kyselevät neuvottomana että mitä tehdä kun on tullut ihan hirveä olo T3-hormonia sisältävän lääkityksen käytön vuoksi. Hälyttävän usein taustalta paljastuu, ettei potilasta ole tutkittu riittävästi ennen hoidon aloittamista. T3-hormoni on sen verran potentti hormoni, että sen lisääminen elimistöön, joka on kipeästi ollut sitä vailla nostaa usein esiin häiriö- ja puutostiloja jotka tulee hoitaa ennen lääkityksen aloittamista tai niiden hoito tulee aloittaa samalla kun T3-hormonihoito aloitetaan. Tulee aina miettiä tarkkaan, kenelle ja mihin tilanteeseen T3-hormonihoitoa kannattaa määrätä ja mitä asioita ottaa huomioon. T3-lääkkeet eivät ole mikään oikotie onneen, mutta toimivat hyvänä apuna usein hoidossa jos niiden käyttämiselle on riittävät edellytykset toimia kehossa.

Raudanpuutos on hyvin yleinen ongelma. Siitä olen kirjoittanut enemmän täällä, samoin kuin sykeongelmista. On hyvin todennäköistä että alhaisilla raudoilla hoito ei kertakaikkiaan lähde onnistumaan ennen kun tilannetta on riittävästi saatu korjattua. Näin on varsinkin T3-monoterapian kanssa, mutta usein myös yhdistelmälääkityksen suhteen. Jos riittävin kokein on todettu, etteivät rauta-arvot ole optimaaliset, saatetaan tarvita raudan kuurittamisen lisäksi folaattia, kuparia, B12-vitamiinia ja kenties ternimaitovalmisteita jotta rautatasot saadaan paremmiksi. Usein rauta ei imeydy vaikka tykitettäisiin mitä ravintolisiä jos potilas kärsii hapottomasta mahasta/vatsahappojen väärään aikaan erittymisestä. Kaisa Jaakkolalla on tästä hyvää tietoa. Suoliston huono kunto kuten vuotavan suolen syndrooma ja/tai mikrobiepätasapaino vaikeuttavat myös ravintoaineiden imeytymistä. Myös B12-vitamiinin puutos on yleistä. Pätevimmän B12-vitamiinin testauksen saa tällä kokeella: S -B12-TC2. Kuten monissa muissakin kokeissa, viitearvot ovat väljät ja B12-vitamiinin kohdalla optimaalinen taso löytyy viitteiden yläpäästä eikä ole haittaa siitä jos se menee jopa vähän ylikin. Hyvin imeytyvässä muodossa B12-vitamiinia saa mm. suuhun suihkutettavista tuotteista. Joskus tarvitaan B12-vitamiinia pistoksina ja tämä on auttanut monia suuresti. B12-puutos voi aiheuttaa myös perniöösia anemiaa.
B12-vitamiinin molekyylimalli

Potilaat ovat kansainvälisesti huomanneet, että liian korkeat, liian alhaiset tai sekaisin olevat kortisolitasot aiheuttavat ongelmia kilpirauhaslääkityksen toimimisessa. Kortisolia erittää lisämunuaiskuori ja sen erittymistä säätelee hypotalamus ja aivolisäke omilla hormoneillaan. Harvemmin vikaa on varsinaisesti lisämunuaisessa vaan pitkäkestoinen stressi, on se sitten psyykkistä, fyysistä tai psykofyysistä saa aikaan sen, että normaali kortisolin hormonieritys häiriintyy ja ongelma on enemmän aivoperäistä kuin ymmärretäänkin, vaikka vaikutukset kohdistuvat lisämunuaiskuoren hormonieritykseen. Terveellä ihmisellä kortisolia erittyy eniten aamuyöstä ja aamusta. Aamupäivällä eritys on noin puolet aamun huipusta ja iltaa kohden kortisolitasot laskevat melko alas. Tulen vielä jossakin vaiheessa kirjoittamaan laajemminkin lisämunuaisasioista. Tässä yhteydessä totean, että kortisolin erittymisen yhteyttä kilpirauhashormonien toimintaan ei tunneta riittävästi lääkärikunnan keskuudessa ja potilaat saavat kärsiä tästä. Lievempiin lisämunuaisongelmiin löytyy apuja lisäravinnehoidosta, stressin syiden poistamisesta kokonaisvaltaisesti (sekä psyykkisen, että fyysisen stressin) ja yrteistä, joskin yrttien kanssa tulee olla todella varovainen enkä suosittele että niitä käytetään ellei todella tiedä mitä tekee, sillä väärin valittu yrttihoito voi viedä todella ojasta allikkoon mitä tulee lisämunuaiskuoren toiminnan suhteen. http://www.drlam.com/articles/7mistakesofadrenalfatigue.asp

Tavallisesti liian korkeita stressistä johtuvia kortisolimääriä on helpompi hoitaa kuin matalia ja voidaan käyttää melko monenkinlaisia yrttilääkkeitä ja lisäravinteita. Krooninen stressi johtaa yleensä ensin kroonisesti korkeisiin kortisolitasoihin ja jossain vaiheessa keho ei enää jaksa tuottaa kortisolia näitä hirveitä määriä ja kortisolitasot alkavat vähitellen mennä laskusuhdanteiseksi. Välissä on usein jakso, jolloin vuorokautisen kortisolin erittymisen käyrä menee epäsäännölliseksi ja sekaisin.

Vaikeamissa ja pidemmille edenneissä tiloissa, joissa lisämunuaiskuoren hormonieritys on laskenut  tarvitaan lääkehoitona fysiologisilla annoksilla Hydrocortisonia, Prednisolonia ja joskus myös suolahormoni aldosteronin puutetta korvaavaa Florinef-valmistetta. Kyse on todellakin fysiologisista melko pienistä annoksista joilla korvataan sellaisia määriä joita elimistö luontaisesti kussakin tilanteessa tarvitsee. Tällaisista lääkityksistä ei seuraa isoannoksisiin kortisonihoitoihin usein liittyviä haittoja, kuten lihomista, turpoamista, kuukasvoisuutta ja osteoporoosia. Toisaalta liian pienet kortisonannokset toimivat vain erittäin harvoilla, sillä usein keho saadessan kortisonia ulkoapäin vähentää sen verran rankalla kädellä omaa kortisolineritystä että päädytäänkin pienempiin hormonimääriin kuin ennen lääkityksen aloittamista. Harvoin esimerkiksi toimii alle 20mg:n vuorokausiannos hydrokortisonia tai alle 5mg:n annos Prednisolonia.

Miten sitten tutkia kortisolitilanne järkevästi? Yksittäinen verikoe aamulla otettuna on puutteellinen ja epäluotettava koe. Lisäksi tutkimukseen tulee mukaan myös se kortisoli joka ei ole solujen käytettävissä vaan sitoutuneena kuljettajaproteiineihin. Vuorokausivirtsan keräys voi kertoa vähän paremmin yhdessä verikokeen kanssa mikä on tilanne. Selkeästi paras tapa tutkia asia on ASI-testi (adrenal stress index), jossa otetaan useita sylkinäytteitä päivän aikana. Tällä saadaan selkeämpää kuvaa nimenomaan siitä millainen kortisolin erittyminen on eri vuorokauden aikoina ja hoito voidaan funktionaalisen lääketieteen osaamisen mukaan kohdentaa täsmällisimmin. Kokenut kokeen tulkitsija ottaa huomioon potilaan kokonaistilanteen ja oireet testin tuloksen lisäksi ja näin voidaan päätellä millaista nimenomaista vitaaliaine- ja yrttihoitoa voidaan käyttää tai tarvitaanko lääkehoitoa. T3-monoterapiassa tulisi mielestäni herkemmin määrätä kortison-hoito kuin yhdistelmähoidossa tai T4-monoterapiassa eli Thyroxin-hoidossa. Tämän olen selkeästi huomannut kun olen seurannut ihmisten hoitojen kulkua. Usein kortison-hoitoa jatketaan puolesta vuodesta jopa kahteen vuotta ja joillekin hoidosta tulee elinikäinen. Joskus kilpirauhashormonihoidon onnistuminen viivästyy jos yritetään liian kauan väkisin lääkkeetöntä lisämunuaisten tukea, toisinaan lääkkeettömällä hoidolla pärjätään hienosti.

Joskus lisämunuaisten toiminnan tukeminen riittää korjaamaan kilpirauhashormonihäiriön jos taustalla ei ole entuudestaan varsinaista vajaatoimintaa. Joskus myös esim. ravintopuutokset korjaamalla voidaan lääkkeettömästi hoitaa lievät kilpirauhashormoniongelmat. (esim. seleeni, sinkki, kupari, jodi) Myös autoimmuunireaktiot voidaan funktionaalisen lääketieteen keinoin hiljentää ja jos tämä tehdään ajoissa, voidaan säästyä elinikäiseltä kilpirauhaslääkitykseltä.

Mistä saa ASI-testejä? Tällä hetkellä niitä tarjoavat Suomessa MDD Laboratoriopalvelut ja Nordic Laboratories Näitä testejä saa joidenkin lääkärien kautta ( http://antioksidantti.fi/fi/, http://www.prohealth.fi/index.php?id=12&ala=22, http://www.laakaripalveluasteria.fi/, http://www.lahitohtori.fi/, http://www.amplia.fi/yhteystiedot/, http://www.laakarikeskuslupaus.fi/ ) ja tietyt ravintoasiantuntijat. ( http://www.rafy.fi/index.php?item=460, http://www.prohealth.fi/index.php?id=7 ) Hiljattain on avattu myös Lootusklinikka, jonka kautta saa Nordic Laboratories-testejä. Hinta sisältää puhelinkonsultaation. Puhelinkonsultaatioita saa myös erikseen ilman testejä.  Jos tarvitset useita testejä, hinnat alenevat, koska tarvitset vain yhden konsultaation per testikokonaisuus. En ole varma saako ASI-testejä MDD:ltä muuten kuin lääkärien kautta, mutta ainakin Rafyn ravintoterapeuttien kautta saa Nordic Laboratoriesin testejä. Hinta on jotakuinkin 170 €, mikä voi tuntua paljolta, mutta tämä testin veroista diagnostiikkaa ei halvemmalla mistään saa. On olemassa myöskin vielä tarkempia virtsatutkimuksia, joista tutkitaan hormonimetaboliaa, mutta näistä minulla ei vielä ole tarkempaa tietoa. On hyvä näissä ASI testeissä huomioida että niillä jotka menee nukkumaan hyvin myöhään ja vastaavasti jotka heräävät myöhään testin tulosta pitää tulkita tämän valossa samoin henkilöillä jotka tekevät yö- tai vuorotyötä. Myös päiväunet, kahvin juonti, liikunta ja äkillinen stressi vaikuttaa tuloksiin joten on hyvä valita rauhallinen päivä testin tekemiseen, mutta kuitenkin sellainen joka kuvaa mahdollisimman totuudenmukaisesti potilaan normaalia päivän kulua. Erityisen huonosti nukuttu yö voi vääristää tulosta, mutta jos nukut aina huonosti, valvoskelet ja heräilet niin sitten testi antaa realistista tietoa, vaikka tekisit sen huonon yön päätteeksi. ASI-testi sisältää myös DHEA-hormonin mittauksen, joka on esihormonina monille steroidihormoneille, mm. sukuhormeneille. Jos DHEA on hyvin alhainen, sitä voidaan korvata hormonihoitona.

Ongelmia T3-hormonihoidoissa aiheuttavat myös krooniset infektiot, kuten borrelioosi, jota Suomessa ei osata vielä tutkia ja hoitaa kovinkaan hyvin. Infectolabilta voi tilata luotettavia testejä. Myös suolistoinfektiot ja muutkin suolisto-ongelmat on syytä tutkia ja hoitaa hyvin kuntoon, jotta hoito onnistuu. Ne on mahahappo-ongelmien lisäksi usein takana ravintopuutoksissa jotka häiritsee hoidon onnistumista ja voivat olla myös itse kilpirauhashormoniongelmien taustavaikuttajina tai aiheuttajina. Yleistä on mm. seleenin, raudan, sinkin ja jodin puute: kaikki tosi tärkeitä kilpirauhashormonifunktiolle. Erilaiset mittaustavat ravintoainepuutosten selvittämiseksi on hyviä diagnostisia keinoja. Ravintoainepuutoksia voidaan mitata mm. verestä ja hiuksista. Mm. edellämainitut MDD ja Nordic Laboratorios tarjoavat näitä mittauksia. Yksi monille hyödyllinen ja kustannustehokas keino sen kartoittamiseksi, mitä keho tarvitsisi on Asyra-mittaus. Myös hoitamattomat verensokeriongelmat, myös sellaiset jotka ei välttämättä jää haaviin rutiinikokeilla aiheuttaa ongelmia kilpirauhashormonihoidoissa. Selvittääksesi voisiko sinulla olla näitä kannattaa etsiä tietoa mm. insuliiniresistenssistä ja hypoglykemiasta. ja joskus on myös syytä tarkistaa ettei tietämättään sairasta diabetesta. Se osataan kyllä tutkia perusterveydenhoidossakin. Soluenergiantuotannossa tarvitaan oikeita määriä T3-hormonia, kortisolia ja insuliinia. Jos näiden keskinäisessä tasapainossa mättää ei kilpriauhaslääkitys toimi kuten pitää.

Ylivoimaisesti eniten tuntuu ongelmana olevan nuo rauta- ja kortisoliasiat ja B12-vitamiinin puute. Jos taustalla on jotakin muuta vakavaa, kuten raskasmetallialtistus, borrelioosi yms. voi olla mahdotonta yrittää saada kipirauhaslääkitystä tasapainoon ennen kun noita em. asioita on tutkittu. Eräässä blogissa on naisen tarinaa siitä miten lopulta löydettiin borrelioosi taustalla. Hommat ei ns. myös usein ala pelittämään ellei homealtistusta saada loppumaan oireilevalta ihmiseltä. Homealtistus, raskasmetallialtistus ja borrelioosi ovat myös usein rT3-dominanssin aiheuttajia. Oikein pahassa rT3-ongelmassa voi olla tilanne, että keho ei tunnu hyväksymään minkäänlaista T4-hormonihoitoa, jolloin potilas alkaakin voida paremmin vasta T3-monoterapialla, joskin joillain toimii myös yhdistelmähoito.

Monet potilaat ovat saaneet merkittävää apua vertaistuesta
On myös hyvä huomioida, että olon huononeminen hoidon alussa on usein tilapäinen tila ja menee ohi kun annostukset saadaan nousemaan. Saatetaan tarvita sairaslomaa ja oireenmukaista hoitoa joidenkin päivien tai viikkojen ajan. Kuitenkin jos oireet on tosi hälyttävät, kuten pahat rytmihäiriöt, poikkeuksellisen tiheä pulssi, joka ei rauhoitu levossakaa tm. vakavaa on syytä miettiä tuleeko hoitoa jatkaa saatika annoksia nostaa ennen kun on saatu lisätietoa mistä ongelmat johtuu. Itselläkin kun T3-monoterapia aloitettin ja muutaman viikon kuluessa Thyroxin-lääkitys samalla laskettiin pois oli olo aluksi tosi huono. Söin reseptisärkylääkkeitä, pahoinvointilääkettä ja lihasrelaksanttia kunnes tilanne koheni. On yleistä että olon huononeminen johtuu siitä että potilas menee ensin vajaatoiminnalle ennen kun lääkitystä saadaan korkeammille annoksille. Näin on laita myös yhdistelmähoitojen suhteen T3-monoterapian lisäksi varsinkin silloin kun hoito aloitetaan siten, että ei ole muuta kilpirauhaslääkitystä taustalla.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Miksi T3-hormonin lisääminen kilpirauhaslääkitykseen usein auttaa korkeintaan vähän aikaa?

Tiedetään että joillain kilpirauhaspotilailla, on kilpirauhashormoneihin liittyvä ongelma sitten mikä tahansa lähtöjään, toimii ainoastaan T3-monoterapia tai yhdistelmähoito (T4-hormonia+T3-hormonia), jossa T3:n osuus on merkittävä. Harvoin toimii vain pieni T3-hormonilisä T4:n rinnalla pidemmän päälle. Myös eläinperäisiin kannattaa usein tilanteesta riippuen lisätä synteettistä T3-hormonia ja tiedämme tosiaan myös sen että jotkut voivat parhaiten pelkällä T3-hormonihoidolla. Usein kilpirauhaslääkitystä joudutaan pitämään niin korkealla että TSH-tuotanto käytännössä lakkaa. Tätä vähemmillä annostuksilla vajaatoimintaoireet eivät monilla poistu ja usein kehon lämpötila jää alilääkittynä alhaiseksi. Toki jos annokset alkavat kohota, mutta hoitovastetta ei synny tulee aina selvittää tekijöitä, jotka voivat taustalla vaikuttaa, kuten alhaiset rautatasot, muut ravintoainepuutokset, lisämunuaiskuoren hormonien epänormaali erittyminen (lievästikin), rT3-dominanssi, inflammaatio, infektiot yms.
Mitä monetkaan lääkärit eivät tiedä, on että isommat TSH-hormonimäärät näyttävät lisäävän dejonaasientsyymien toimintaa eli kilpirauhashormonien periferistä muuntoa ja vastaavasti muunto heikkenee jos TSH:n määrä vähenee. Tästä seuraa käytännössä sellainen kierre, että kun T4-hoidon lisäksi otetaan T3-hormonia, potilas saattaa vähän aikaa voida huomattavasti paremmin. Yleensä parempi vointi kestää kuitenkin korkeintaan viikon tai pari. Sitten joudutaan lisäämään taas T3-hormonia, jotta vointi kohenisi. Kirjan "Recovering with T3" kirjoittaja Paul Robinson toteaa blogissaan "The liver is thought to convert more FT4 to FT3 if TSH is high and less FT3 is produced if TSH is lower. So, conversion ratio of FT4 to FT3 is dependent on TSH." (suom. Maksan on ajateltu konvertoivan enemmän T4v:tä T3v:ksi jos TSH on korkea ja vähemmän T3v:tä muodostuu jos TSH on alempi. T4v:n konversio T3v:ksi on siis riippuvainen TSH:sta.)

lähteitä:
 http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/3010024
 http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/4058310
RT3-dominanssin kannalta tämä voi herättää kysymyksiä, esim "Miten voisi sitten tehostaa dejonaasientsyymien toimintaa?" En tiedä muuta keinoa kuin seleenin riittävä saanti, mutta en tiedä vaikuttaako tämä sitten mahdollisesti myös ylimääräisen rT3:n muodostumiseen niillä joilla kehossa on jokin tila jonka vuoksi elimistö on taipuvainen rT3-hormonin muodostamiseen isommassakin määrin. Seleeniä on kaikkien dejonaasientsyyminen rakenteessa. Taas tullaan rT3-dominanssin kohdalla siihen miten tärkeä on poistaa syyt jotka sitä aiheuttavat tai ylläpitävät. Ongelmahan tulee takaisin vaikka "ärrät" häädettäisiinkin T3-monoterapialla ja otettaisiin sitten T4-hormonia taas lisää hoitoon mukaan jos rT3-dominanssin aiheuttaja/aiheuttajat on edelleen kehossa läsnä. Tämä TSH:n yhteys muuntoon antaisi ymmärtää että joissain tapauksissa pienin mahdollinen kilpirauhaslääkitys jolla oireet pysyy poissa olisi suotavaa varsinkin jos tällaisella lääkityksellä TSH:n tuotantoa on jäljellä. Jos lääkitysta tarvitsee olla niin paljon että TSH supistuu merkittävästi saattaa isohkot määrät T3-hormonia hoidossa olla tarpeen pysyvästi.
Tästä yksinkertaistetusta kaavakuvasta käy ilmi dejonaasientsyymien toimintaa. Dejonaasientsyymejä on havaittu olevan kolme erilaista. (D1, D2 ja D3). Eri dejodinaasiensyymit ottavat jodiatomin juuri tietystä kohtaa kilpirauhashormonia ja niiden toimesta syntyvät hormonit T3, rT3, T2. Kaavakuvasta puuttuu T1-hormoni, mutta kuvasta käy ilmi se perusperiaate miten dejonaasientsyymit toimivat.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Maailmanhistorian tervein kansa

Löysinpä mielenkiintoisen ravitsemusaiheisen kirjoituksen. Ei heti uskoisi että britit ovat joskus syöneet terveellisesti ja olleet terveitä, mutta tämä aika olikin silloin "ennen vanhaan". Emme välttämättä elä nykyään pidempään kuin viktoriaanisen ajan britit, mutta kuolemme kituen. Miksi olisi näin? Lue Joonas Konstigin kirjoitus aiheesta: http://joonaskonstig.com/2013/03/30/maailmanhistorian-tervein-kansa/

"Käännä selkäsi järjestelmälle, jonka tehtävä on tuottaa rahaa tuottamalla sairautta. Sulje pois kaikki, mitä viranomaiset ja iltapäivälehdet kuten HS tiedottavat ravitsemustieteen uusista, muka-tärkeistä löydöksistä ja yhä uusien lääkkeiden välttämättömyydestä. Näillä ei ole sinulle mitään opetettavaa. Pidä huolta itsestäsi ja niistä joista välität. Hanki perspektiiviä."
Mitä ajattelet tästä kuvasta? Olisin itse kenties taipuvainen ajattelemaan, että minä tahdon syödä tuon isoimman ja pulleimman kalan, nam, mutta voisiko myös esittää itselleen kysymyksen: Uskallatko uida vastarintaan?

perjantai 15. marraskuuta 2013

Tarinoita saa lähettää

Onko lukijoilla tarinoita kilpirauhastaipaleeltaan? Millaisia oireita oli, miten ne vaikuttivat elämään, miten tutkittiin ja hoidettiin, miten sait apua? Jos haluat lähettää tarinan minulle julkaistavaksi tässä blogissa niin oikeassa yläreunassa sivupalkissa on yhteydenottolomake, jonka kautta minua voi lähestyä.

Myös kysymyksiä ja toiveita siitä mistä haluaisitte minun kirjoittavan voi lähettää, samoin voi lähettää kiinnostavia aiheisiin liittyviä linkkejä. Ihan kaikesta en välttämättä osaa kirjoittaa tai ehdi ja jaksa enkä luonnollisesti voi tarjota mitään lääketieteellistä konsultaatiota, mutta saatan pystyä ohjaamaan jonkun pulassa olevan saamaan apua itselleen. En tosin voi ottaa vastuuta siitä jos asiantuntijasta, jota ehdotan ei olekaan riittävää apua. Mielipiteeni ja arveluni voin kenties ilmaista. Vastaan todennäköisimmin jos lähestyt minua omalla nimelläsi ja jos koen tekstisi ystävälliseksi ja asialliseksi.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Sykeongelmat ja kilpirauhaslääkitys

Usein vertaistuen parissa törmää ihmisten huoliin siitä että kun he yrittävät nostaa kilprauhaslääkitystä, on sitten kyseessä synteettinen T4, (Thyroxin), eläinperäiset valmisteet (Armour Thyroid tai Thyroid Erfa), synteettinen T3-hormoni (Liothyronin tai Thybon) tai jokin näiden valmisteiden yhdistelmistä, että leposyke nousee tai sykkeet nousee pienimmästäkin ponnistuksesta.  Eläinperäisistä sen verran, että nehän on tehty sian kilpirauhasesta ja ne sisältävä kaikkia kilpirauhasen hormoneja, kuten T4-, T3-, T2-, T1-hormoneja ja kalsitosiinia. Jostain syystä Thyroxinia pidetään turvallisimpana, mutta kyllä silläkin saa aikaan mitä moninaisimpia ongelmia jos sitä menee liikaa siihen nähden mitä kroppa kestää tai jos kroppa menee sillä liikatoiminnalle.

On nähtävillä selvästi kaksi ryhmää joilla tulee ongelmia, kuten sykeongelmia kilpirauhaslääkkeiden suhteen. Toisella ryhmällä ongelmat johtuvat liikatoiminnasta ja ratkaisu onkin loogisesti vähentää lääkitystä kunnes oireet loppuvat. Kuitenkin huomattavasti yleisempi syy mm. sykeongelmiin on se, että kehossa on joitakin tekijöitä, jotka estävät kilpirauhashormoneja toimimasta kehossa niinkuin niiden kuuluu tai lisääntynyt hormonimäärä tuo esiin jonkin epätasapainotilan. Kilpirauhaskokeet voivat olla erittäin epäluotettava mittari arvoitaessa, ollaanko ylitoiminnalla vai onko kyse jostain muusta kuin nimenomaan kudostason ylitoiminnassa. Muistattehan, että se mitä näemme verestä, ei välttämättä kuvasta sitä mitä tapahtuu soluissa.

Miten erottaa ollaanko liikatoiminnalla? Yksi tärkeä tekijä on lämpö ja oireet. Jos lämpötila on edelleen alhainen varsinkin aamulla, läsnä on edelleen kilpirauhasen vajaatoimintaoireistoa voi olettaa että kudostason liikatoimintaa ei ole huolimatta siitä mitä kilpirauhaskokeiden tulokset kertovat. Ihmisen normaalin lämpötilan tulisi olla vähintään 36.7, vaikkakin nykyään pidetään normaalilämpöinä tätäkin alempia lämpöjä, koska niin monella on aineenvaihduntaongelmia jotka laskevat lämpöjä. Ihmislajille kuitenkin normaalilämpö on jotakuinkin 36.7-37.3 astetta. Kudostason liikatoiminnassa tulee usein kuuma (tosin hikoilu ja hikoilupuuskat voivat liittyä myös vajaatoimintaan), voi olla myös ripulia, pahoinvointia, motorista levottomuutta, lämpötila saattaa olla 37 asteen pintaan tai yli, voi olla lihasheikkoutta, vapinaa, hermostuneisuutta, keskittymiskyvyn puutetta, pulssi koholla, esim. yli 90 yleensä sekä levossa että muuten.

Miksi sitten kilpirauhaskokeet voi antaa niin epäluotettavaa tietoa? No esimerkiksi TSH:n painuminen alas ei kerro lääkityksellä ollessa välttämättä lainkaan liikatoiminnasta. Jos ilman lääkitystä TSH on hyvin alhainen voi olla syytä olettaa aivolisäkeperäistä vajaatoimintaa tai liikatoimintaa oireitten mukaan, mutta lääkityksellä on normaalia että TSH painuu alas ja tämä myös Thyroxin lääkityksellä, ei vain T3-hormonia sisältävällä lääkityksellä. Voi olla potilaan kiduttamista yrittää TSH:n osalta pysyä viitteissä kun monet tarvitsevat lääkitystä sen verran pitääkseen vajaatoiminnan kurissa että TSH joka tapauksessa laskee. Tämä on luonnollinen seuraus siitä, että aivolisäkkeen ei tarvitse enää käskyttää kilprauhasta tuottamaan hormoneja kun ne tulevat purkista. TSH voi olla myös normaali tai korkea kun luullaan oireita liikatoimintaoireeksi. Tällöin on kyse todennäköisesti jostain muusta mikä lääkityksellä nostaa sykettä kuin siitä että kudostasolla olisi liikatoimintaa.

T3v voi olla koholla liikatoiminnan lisäksi myös siksi että on tekijöitä jotka estävät T3-hormonia toimimasta kudostasolla. Tätä ilmiötä kansainvälisesti kilpirauhaspotilaat kutsuvat nimellä "pooling", vapaasti suomennettuna keräytyminen ja kyseessä on tila jossa T3-hormonia lilluskelee veressä runsat määrät, mutta solutasolla ne eivät pääse toimittamaan tehtäviänsä. Tämä tilanne usein aiheuttaa liikatoiminnan kaltaiset oireet. T3v voi myös olla matala tai normaali kun epäillään liikatoimintaoireita. Tätäkin voi olla vaikea tulkita sillä ihmisillä on yksilöllinen metabolia kilpirauhashormonien suhteen ja mittaustulokseen vaikuttaa mm. tämä yksilöllisyys ja se milloin lääkettä on edellisen kerran otettu. T3-hormonin puoliintumisaika ihmisten kehossa on yksilöllinen. Joskus T3v voi olla normaali tai alhainen koska se ei keräänny vereen vaan on kudosten käytössä. Hyvin epävarmaa siis tulkita T3v:tä kun epäillään liikatoimintaa vajaatoimintaisella lääkityksen aikana, tosin yhä läsnäolevat vajaatoimintaoireet, alhainen lämpö ja esim. varsinkin T3-hormonia sisältävällä lääkityksellä yli 10 pmol/l oleva T3v kielivät kyllä aika selkeästi siitä ettei hormoni pääse toimimaan solutasolla.

T4v:n tulos labrakokeissa epäiltäessä liikatoimintaa on myös riippuvainen monista asioista, kuten lääkityksestä. T3-hormonia sisältävällä lääkityksellä T4v on usein sitä alhaisempi mitä suurempi osuus lääkityksestä on T3-hormonia. T3-monoterapialla T4v laskee viikkojen kuluessa hoidon aloittamisesta hyvinkin alas, alle 5 pmol/l varsinkin jos lääkitys saadaan niin ylös että TSH painuu mittaamattomiin eikä aivolisäke siis käskytä enää omaa kilpirauhasta tuottamaan T4-hormonia, mikäli toimivaa kilprauhaskudosta ylipäätään on jäljellä. Myös se vaikuttaa tulokseen kuinka aktiivisesti keho muuntaa T4-hormonista T3-hormonia ja rT3-hormonia ja tottakai myös lääkityksen määrä vaikuttaa ja myös se kuinka kauan lääktiystä on käytetty ja kuinka pitkä aika edellisest lääkenostosta on. T4-hormonin osalta yhden annosmuutoksen vaikutukset tulevat näkyviin useiden viikkoja, jopa kuuden viikon kuluessa, koska sen puoliintumisaika on niin pitkä että T4-reservien kertymiseen menee aikaa. Ei siis mitenkään yksinkertaista tämänkään arvon tulkitseminen.

Mitä muita syitä sitten on sille, että sykkeiden kanssa tulee ongelmia lääkityksellä kuin varsinaiset lääkevalinnat tai annostukset? Hyvin usein potilailla nimenomaan sykkeiden osalta kyse on liian alhaisista raudoista tai lisämunuaisen vähäisistäkin toimintahäiriöistä joihin liittyy usein elektrolyyttitasapainon häiriöitä. Myös B12-vitamiinitasojen alhaisuus esiintyy usein potilailla, joilla on vaikea sietää kilpirauhaslääkitystä tai on ongelmia annosnostojen kanssa.

Alhaiset raudat on usein se murheenkryyni kun pelkässä riittävän fiksussa diagnostiikassa jo mättää saati sitten siinä jos ne rautatasot eivät nouse yrityksistä huolimatta. Yleistä on mitata kilpirauhaspotilaalta vain hemoglobiini, joka on epäluotettava mittari kun pitää arvioida ovatko raudat optimaalisella tasolla. Hemoglobiini voi olla hyvä tai jopa korkea muista syistä kuin siitä että rautaa olisi tarpeeksi. Monilla se on hyvä tai korkea siksi että plasmavolyymi eri veren tilavuus on heikko. Toisin sanoen ihminen kärsii nestehukasta ilman että olisi vaeltanut autiomaassa, oksentanut tai ripuloinut. Kun veri konsentroituu eli tiivistyy, niin tottahan silloin hemoglobiinia on enemmän kun sitä mitataan tilavuusmittojen mukaan. Elektrolyyttitasapainohäiriöt on kilpirauhasen vajaatoimintapotilailla yleisiä ja tämä aiheuttaa veren tilavuuden pienentymistä. Joskus mitataan ferritiiniarvoja. Jos ne ovat alhaisia on se toki merkki raudanpuutoksesta, mutta ne voivat olla normaalit tai korkeat myös tulehduksellisista syistä, joten tämäkään mittaus ei riitä. No mitä sitten mitata, että asia selviäisi? Kansainvälisestikin potilaat ovat havainneet luotettavimmiksi kokeiksi seerumin raudan ja transferriinin saturaation. (S-Fe, S-TrFeSat, labralyhenteet) Suomessa Transferriinin saturaation mittauksen mukana tulee myös seerumin raudan määritys, joten jos maksaa itse kokeensa niin tuo TrFeSat on melko kustannustehokas kun seerumin raudasta ei tarvitse erikseen maksaa. Kaikki nämä em. kokeet antavat informaatiota yhtenä pakettina, mutta jos on rahasta tiukkaa niin valitkaa noista tuo transferriinin saturaatio ja jos mahdollista sen tueksi ferritiini. Joskus ferritiini on alhainen ja nuo muut arvot normaalit. Toisinaan rautaongelmia tutkittaessa pitää määrittää myös punasolujen määrää ja kokoa, joihin on omat kokeensa.

Miten sitten tulkita rauta-arvoja? Tässä kohden pitää muistaa että labraviitteet ovat väljät, joten ei välttämättä riitä sinulle yksilönä juuri sinun tilanteessasi että arvot ovat vain viitteissä. Ferritiini olisi optimaalisesti vähintään 90 µg/litra, seerumin rauta vähintään 20 umol/litra ja transferriinin saturaation olisi hyvä sijoittua välille 35-45%. Nämä ovat sekä potilaiden kansainvälisesti hyväksi havaitsemia suuntaviivoja ja myös funktionaalinen lääketieteen ajattelutavan mukaisia. Terveyden suhteen olisi hyvä pyrkiä optimaaliseen sen sijaan että tyydytään vain tilaan jossa ei juuri ja juuri ole toinen jalka haudassa, näin kärjistettyä kuvausta käyttäen. Itselläni hemoglobiini on tupannut olemaan yläkanttiin, samoin ferritiini. Alhainen seerumin rauta ja alhainen transferriinin saturaatio sitten lopulta paljastivat alhaiset raudat. Kun elektrolyyttitasapainoa korjattiin, saatiin veren tilavuus nousemaan ja hemoglobiini laski paremmin vastaamaan seerumin rautaa ja kun ryhdyin tulehdusta hillitsevälle ruokavaliolla ja otin tulehdusta hillitseviä ravintolisiä laskivat myös koholla olleet ferritiinitasot.

Miksi raudoilla on väliä ja miksi tulee ongelmia kilpirauhaslääkityksen kanssa jos ei raudat ole riittävän hyvät? No rautaahan tarvitaan elimistössä moneenkin kohteeseen, erityisesti hemoglobiinimolekyyleihin, jotka punasoluissa sitovat itseensä happea. Valtimoveren tarkoituksena on tuoda keuhkoista happea, jota ilman ei elimistö pystyisi toimimaan. Jos olet aneeminen, kärsit siis hapen puutteesta. Kun raudat on alhaiset, elimistö yrittää kompensoida hapenpuutetta pistämällä sydämen pumppaamaan lujemmin, nopeammin ja kierrättämään verta tehokkaammin jotta sitä happea riittäisi kudoksille. Kun saat kilpirauhaslääkettä, varsinkin jos saat sinulle oikeanlaista lääkettä elimistön aineenvaihdunta tehostuu, jolloin myös happea tarvitaan enemmän ja tämä on huono yhtälö jos kärsit alhaisista raudoista. Jos kaikilta ihmisiltä joilla edes harkitaan kilpirauhaslääkityksen aloittamista tai jos Thyroxin-lääke aiotaan vaihtaa tehokkaampaan T3-hormonia sisältävään lääkitykseen tutkittaisiin huolella raudat vältyttäisiin monilta kurjilta tilanteilta jolloin saattaa potilas joutua jopa ensiapuun sykeongelmiensa takia. Saattaa olla paikallaan viivästyttää lääkkeen aloittamista tai vaihtoa kunnes raudat saadaan paremmalle tolalle. Ei ole turvallista eikä viisasta rääkätä potilasparkaa kilpparilääkkeellä jos hänen rautatasonsa ei riitä hoitoon. Jos raudat on vain vähän alakanttiin voi riittää että rautatankkaus aloitetaan samalla kun lääkitys aloitetaan tai tehdään lääkitysmuutos.
                                                          hemoglobiiniproteiini
Miten ne rautatasot sitten saa nousemaan? Monien mahat kestää aika huonosti tablettimuotoista rautaa. Solgarilla on valmiste nimeltä Gentle Iron, jota on kestetty paremmin. Monilla toimivat nestemäiset muodot. Kannattaa tiedustella vaikka luontaistuotekauppojen koulutetuilta myyjiltä, mitä tuotteita he suosittelisivat. Jos vältätte gluteenia, niin katsokaa ettei rautatuotteessa ole sitä. Funktionaalinen ravintoasiantuntija ja funktionaalinen lääkäri voivat myös neuvoa tuotevalinnoissa, tuotteiden annosteluissa ja ottoajankohdissa. Netistä löytyy myös tietoa mistä ruoista rautaa parhaiten saa. Pelkkä rauta ei välttämättä riitä, vaan tarvitaan myös C-vitamiinia raudan imeytymiseen. Joskus kuparin, b12-vitamiinin ja folaatin puutekin voi olla taustalla. Jotkut ovat saaneet apua ternimaitokapseleista, koska niiden sisältävä laktoferriini voi auttaa rautatasojen nostamisessa. Alhainen ruumiinlämpö voi hidastaa punasolujen muodostumista.

Entä elektrolyyttitasapainon häiriöt? Ne liittyvät juuri mm. veren tilavuuteen. Jos verta on vähänlaisesti, joutuu sydän koville pumpatakseen sitä tarpeeksi. Magnesiumin puute voi myös aiheuttaa tykyttelyjä. Itseltä loppui muutamaksi päiväksi magnesium-valmiste ja huomasin sen nousevista sykkeistä, jotka rauhoittuivat kun sain magnesiumin takaisin lisäravinneohjelmaani. Magnesiumia kannattaa ottaa sen verran kun kroppa kestää ilman että vatsa menee löysälle. Oksidimuoto imeytyy huonosi, joskin se on erinomainen ummetuslääke. Suositeltavampia muotoja ovat glysinaatti, tauraatti, orotaatti ja sitraatti, joskin sitraatti pidempiaikaisessa käytössä saattaa olla vähän huono munuaisille.

Mm. lisämunuaisten toiminta vaikuttaa elektrolyyttitasapainoon. On hyvin tavallista että kilpriauhaspotilaalla on häiriytynyt lisämunuaisten toiminta ja varsinkin suolahormoni aldosterolin häiriöt on yhteydessä elektrolyyttitasapainohäiriöön. Aldosteronin mittaaminen voi olla vähän kinkkistä, joten ohjeiden kanssa kannattaa olla tarkkana. Mittaus ei kannata jos käyttää kortisonilääkitystä, sillä se sekoittaa tuloksia. Hyviä kokeita ovat kylläkin ihan natriumin ja kaliumin mittaus. Natriumin olisi hyvä olla viitteiden keskiosissa ja kaliumin vähintään 4. Jos natrium on korkea, mutta kalium matalahko, voi olla potilaalle apua kalium-tableteista, jos molemmat on alakanttiin voi riittää luonnonsuolan nauttiminen. Älä käytä kaupan pöytäsuoloja vaan hae vaikka luontaistuotekaupasta jotain puhdistamatonta luonnonsuolaa, kuten merisuolaa tai ruususuolaa. Suolamääriä kannattaa lähteä kokeilemaan puolesta teelusikallisesta ylöspäin aina kahteen teelusikalliseen päivässä. Ei kuitenkaan enempää kuin yksi teelusikallinen kerrallaan. Jos pelkkä suola ei tuo helpotusta oloon voi rinnalle ottaa kalium-tabletteja joita saa apteekista reseptittä tai luontaistuotekaupasta. Niissäkin vähittäinen annostuksen nostaminen on suositeltavaa. Alhaisen aldosteronin oireita voi olla tihentynyt virtsaamistarve, hikoilukohtaukset, vähän kohonnut elimistön lämpötila varsinkin illalla (saattaa sotkea kilpirauhasen vajaatoimintaoireiston tulkintaa), jano ja suolanhimo. Jos suolasta ja/tai kaliumlisästä ei ole tarpeeksi apua voidaan joutua korvaamaan aldosteronin puutetta Florinef-nimisellä lääkkeellä, joskin lisämunuaisten toimintaa voidaan tilanteen mukaan tasapainottaa ja hoitaa myös luonnollisin keinoin. Tästä kirjoitan lisää jossakin toisessa postauksessa. Monet edistykselliset lääkärit määräävät kroonisesti alhaisiin kortisolitasoihin kortison-hoitoa, mutta olen sitä mieltä että monet potilaat hyötyisivät myös Florinef-valmisteesta.

Itselläkin on ollut välillä sykkeiden kanssa ongelmia. Monesti ongelmat on tasoittuneet kun olen lisännyt luonnonsuolaa ruokaan tai ottanut sitä ihan veden kanssa. Myös tuo magnesium on auttanut. Minulla on myös ollut vuosia sellainen ihme mysteeriverenpainetauti, josta on aikeita ottaa selville mistä pohjimmiltaan johtuu kun siihen ei ole auttanut suolan vaihtaminen terveellisemmäksi, painonpudotus eikä terveellinen ruokavalio muutenkaan. Söin verenpainelääkkeenä beetasalpaajaa ja kun se vaihdettiin toisenlaiseen verenpainelääkkeeseen tämä paransi myös elektrolyyttitasapainoa.

Varmasti tässä postauksessa ei tullut kaikkia mahdollisia tekijöitä selville mitkä voivat aiheuttaa sykkeiden kohoamista kilpirauhaslääkityksellä, mutta pääkohdittain tässä on niitä tekijöitä, jotka kansainvälisesti potilaat ovat huomanneet ongelmien syiksi ja tämä tietä korreloi myös sen kanssa mitä olen asioita itsekseni tutkinut ja havainnut myös suomalaisissa vertaistukiryhmissämme.

Mitä sitten tehdä kun sykkeiden kanssa on ongelmaa kilpparilääkityksellä? Jos sykkeet eivät ole levossa koholla koko aikaa vaan vain tiettyinä aikoina päivästä ja käytät T3-hormonia sisältävää lääkitystä kokeile ensin jakaa se useampaan osaan päivästä. Sykkeet voivat kohota joko liian kovasta kerta-annoksesta tai siitä että T3-hormonipitoisuus ehtii laskea liikaa ennen seuraavaa ottokertaa. Ei siis ole aina kyse määristä vaan annostuksen jakamisesta. Joskus ongelmat voivat johtua väärästä lääkitysvalinnasta. Joskus sykkeet tasaantuvat muutamien päivien kuluttua annostostosta T3-hormonia sisältävällä lääkityksellä ja joidenkin viikkojen kuluttua Thyroxin-lääkityksellä. Odota siis jos sykkeet ei mene ihan mahdottomiksi kuitenkaan jos sykeongelma ilmenee annosnoston jälkeen. Myös liian suuri lääkkeen aloitus tai annosnosto voi olla syynä. On yksilöllistä miten suuria aloituksia ja annosnostoja kestämme. Kun aloitamme lääkehoidon voi Thyroxinin kohdalla olla tarpeen aloittaa 25µ:n annoksesta, joka parissa viikossa voidaan kenties nostaa 50µg:n annokseen, Eläinperäisten kohdalla olisi hyvä aloittaa esimerkiksi 30mg:n annoksesta, joka viikon kuluessa voidaan kenties nostaa 45mg:n tai 60mg:n annokseen. Näissä lääkityksissä aloitusannoksella ei ole hyvä viipyä liian kauan, koska vajaatoimintaoireet voi hoidon alussa syventyä kun mahdollinen jäljellä oleva oma hormonimuodostus heikkenee elimistön saadessa korvaushormoneja purkista. Nyrkkisääntö voisi kuitenkin olla se, että miten isommaksi annokset menee, sen hitaammin lääkitystä nostetaan ja pienemmillä kertanostoilla. Thyroxin voidaan ottaa kerran päivässä, mutta eläinperäiset kannattaa ottaa kahdessa, jopa kolmessa osassa sen sisältämän T3-hormonin takia. Synteettistä T3-hormonia käytettäessä varsinkin T3-monoterapialla hitaat nostot ovat erittäin tärkeitä. Aloitus voi olla 10-15µg vuorokaudessa jaettuna kahteen tai kolmeen osaan eli vain 5µg kerralla, josta vähitellen pyritään neljään ottokertaan. 10µg:n kertanosto on useimmille aivan liikaa, joten kertanosto kannattaa olla 5µg eikä useammin kuin kolmen vuorokauden välein. Monet tarvitsevat tätäkin hitaammat nostot, varsinkin lääkityksen edetessä.

Jos saat sykeongelmia eikä sen korjaantumiseen riitä aika tai ongelmat selkeästi tuntuu tosi pahalta ja haittaavat elämää niin ratkaisu voi olla lääkkeen vähentäminen riippumatta siitä onko kyse todellisesta liikatoiminnasta vai muista ongelmista. Pakita sellaiselle annokselle jossa olo on siedettävä eikä leposyke ole ainakaan yli 90. Hyvä jos se olisi alle 80. Joissain sairauksissa ja niiden jälkitiloissa pyritään vieläkin alempiin sykelukemiin, joten toivon mukaan jokaisen lääkäri ymmärtää nämä asiat sykkeiden suhteen potilaansa kohdalla. Jos vajaatoimintaoireet palaa ja lämmöt laskee tästä pakittamisesta ja jos alunperinkään et ollut liikatoimintainen on hyvä lähteä selvittämään mistä ongelmat lääkityksen kanssa johtuvat. Tässä asioihin perehtynyt lääkäri on kullanarvoinen apu. Koululääketieteen parissa hyvin harva lääkäri näitä asioita ymmärtää, funktionaalisen lääketieteen parissa useampi. T3-hormonia sisältävällä lääkityksellä sykkeet voi lääkityksen alentamisesta rauhoittua nopeastikin varsinkin jos tarpeen mukaan jätetään myös annoksia väliin, mikä pitää kylläkin miettiä tarkkaan varsinkin T3-monoterapialla jossa liian monen annoksen kokonaan väliinjättäminen voi olla kohtalokasta. Thyroxin-hoidolla, joka on T4-monoterapiaa sykkeiden rauhoittuminen voi kestää kauemmin ja edellyttää jopa useamman lääkkeen ottokerran väliin jättämistä sen lisäksi että annosta pienennetää. Nämä erot johtuvat hormonien puoliintumisaikojen erilaisuudesta.

Miksi kirjoitan näin yksityiskohtaisesti ja semmoisistakin asioista, jotka minulle ei pitäisi ollenkaan kuulua, koska en ole lääkäri? Kirjoitan siksi että osaamista on niin vähän Suomessa ja siksi että niillekin lääkäreille jotka hoitavat muillakin kuin Thyroxin-valmisteilla on vielä suhteellisen vähän monilla kokemusta aiheesta. Nämä ovat niitä tilanteita, joissa valveutuneilla potilailla saattaa olla täsmällisin tieto aiheista. Sikäli kilpirauhasongelmien suhteen tilanne on poikkeuksellinen, että näitä ongelmia lääkityksen kanssa on niin monilla. Usein harvinaisemmissa tai vähemmän tunnetuissa sairauksissa on se tilanne että potilaasta tulee oman sairautensa asiantuntija. Joidenkin potilaiden saattaa myös olla vaikea saada lääkäriään kiinni ja ollaan pulasssa kun tilanne äityykin nopeasti tukalaksi eikä julkiselta puolelta osata pahimmassa tapauksessa kuin moittia potilasta, tämän lääkäriä ja tämän saamaa hoitoa. Pahimmillaan asiaa huonosti tunteva lääkäri voi vaikka ensiavussa, terveyskeskuspäivystyksessä tai sisätautipolilla mennä muuttamaan potilaan lääkitystä jopa siten että siitä aiheutuu vaaratilanteita. Ei ole ideaalitilanne etteivät potilaat aina akuuttitilanteissa saa tarvitsemaansa asiallista apua. On myös lääkärien taholta moitittu sitä että potilaat hankkivat tietoa internetistä. Tämä tuntuu minusta absurdilta, sillä jostainhan se apu on saatava! Usein olemme vertaistukiryhmissä paikkailleet monia asioita potilaiden hoidossa joita lääkärit eivät ole ymmärtäneet hoitaa, auttaneet monta jolla on jokin akuutti tilanne ja kiitokseksi saamme kuulla kuinka lääkärit haukkuvat vertaistukiryhmiämme ja toimintaamme. Ryhmissämme on kuitenkin jokaisessa mainittuna että kaikki vinkit ja neuvot tulee ottaa vastaan ehdottomasti omalla vastuulla ja vastuu hoidosta on aina ryhmän jäsenellä itsellään ja tämän lääkärillä. Mikä sitten on se pienin paha kun parasta mahdollista tilannetta ei ole olemassakaan? Se pitää jokaisen miettiä itse.

Jos teette muutoksia lääkitykseen konsultoimatta lääkäriänne, teette sen täysin omalla vastuullanne. Tämä toimikoon tämän kirjoituksen ja blogini vastuuvapautuslausekkeena. Ymmärrän kyllä silti täysin miksi joskus joku potilas oman harkintansa mukaan myös toimii vastoin lääkärin määräyksiä tai säätää lääkityksiä konsultoimatta lääkäriä varsinkin jos lääkärin puhelinajat menevät viikkojen päähän tai jokaisesta sähköposti- tai puhelinkonsultaatiosta rapsahtaa lasku vähävaraiselle potilaalle tai jos lääkärikin on neuvoton. En syytä lääkäreitä, syytän systeemiä ja tilannetta että on niin harvalukuinen joukko lääkäreitä jotka meitä osaavat auttaa. Olisi tietenkin mainiota jos ne lääkärit, jotka hallitsevat kaikkien kilpirauhaslääkitysten käyttöä ja lisämunuaisten toimintahäiriöihin määrättyjä lääkityksiä järjestäisivät keskuudessaan jonkinlaisen päivystysringin, jolloin lääkärille voisi hätätilanteissa soittaa. Lääkärin ja potilaan välillä vallitseva yhteisymmärrys sen suhteen että lääkityksiä voi potilas säätää myös tarvittaessa itse on hyvä asia. Tapahtuuhan hormonihoidon säätämistä potilaan itsensä toimesta myös mm. insuliinikorvaushoidossa. Tämä edellyttää tietenkin sitä että potilasta on riittävästi evästetty näissä asioissa. Oikein hyvä juttu voisi olla vaikka se että lääkärit kirjoittavat potilailleen riittävät ohjeet. Tällaista ohjeistusta voisi olla sekä yleisesti tiettyä lääkitystyyppiä käyttäville potilaille, että yksilöidymmin potilaskohtaisesti.