sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Pro ainekirjoittajasta hyvinvointikirjoittajaksi


Olen blogannut vuodesta 2005. Ensimmäinen blogini käsitteli neulomista. Sitten kirjoittelin pikkulapsiarjesta perheessä, jossa äidillä oli vaikeita terveysongelmia. Jossakin vaiheessa blogasin harrastuksistani, kuten saippuan ja kotikosmetiikan tekemisestä ja hapattamisesta. Tämän blogin aloitin 2013. Blogin kirjoittamisen lisäksi kirjoittelen ahkerasti Facebookissa ja teen julkaisuja omassa ryhmässäni, sivullani, monissa ryhmissä ja kirjoittelen myös ahkerasti kommentteja erilaisissa ryhmissä. Kirjoitan siis paljon. Ravintoterapeutin työssä kirjoitan asiakkaille yhteenvetoja vastaanottokäynneistä ja erilaisia ohjeistuksia ja listoja. Laadin myös kurssimateriaaleja verkkokursseille ja pieniä reseptivihkosia PDF-muotooon. Erittäin mieleinen osa työtäni on kirjoittaa artikkeleita toimeksiantoina eri hyvinvointialan yrityksille.

Niin kauan kuin muistan, olen kokenut kirjoittamisen omaksi jutukseni ja nauttinut siitä. Olen aina kokenut kirjoittamisen olevan helppoa ja mielekästä. Peruskoulun jälkeen minulla oli myös kirjallisen ilmaisun kursseja ilmaisutaidon lukiossa Tampereella. Opin tosin kirjoittamaan koneella vasta parikymppisenä. Nuorena minulla ei ollut tietokonetta. Kirjoitin siis käsin. 19-vuotiaana menin naimisiin ja aviomieheni opetti minut käyttämään tietokonetta ja mm. sähköpostia. Vähitellen opin kirjoittamaan tekstiä aika nopeastikin. 

Meidän aikuisten kannattaa kannustaa lapsiamme kirjoittamaan pienestä pitäen. Mielestäni on hyvä kannustaa asiassa niin luovuuden, mielikuvituksen, kuin oikeinkirjoittamisenkin suhteen. Ei ole ollenkaan huono juttu, jos hallitsee yhdyssanat ja pilkut, pisteet ja isot kirjaimet ovat siellä missä niiden pitääkin olla. En ole oikeinkirjoittamisessa ehkä se kaikkein paras, mutta ehkä olen kuitenkin riittävän hyvä. Työelämässä ei välttämättä anna itsestään kovin ammattimaista kuvaa jos ei osaa kunnolla kirjoittaa. 

Koskaan ei voi tietää miten tärkeään osaan kirjoittaminen jonkun elämässä voi yltää. Jopa ammattiin asti. Kirjoitustaitoa tarvitaan myös monenlaisissa erilaisissa työtehtävissä. Sitten on vielä kaikenkirjavat ja pitkäveteiset viralliset ja vähemmän viralliset kaavakkeet, jollaisia kansalaisten tulee elämänsä aikana täyttää. Mitä kivuttomammin tällainen sujuu, sen parempi. 

Äitini toi hiljattain tuliaiseksi vanhan kolmannen luokan ainekirjoitusvihkoni. Kun olin selannut sitä vähän aikaa, tuumasin, että tästä tulee riittämään viihdettä lähipiirissä pitkäksi aikaa. Haluan jakaa ainekirjoitusvihkoni antia myös blogin lukijoille. 

Asuin lapsuuteni maalla ja meillä oli eläimiä. Tässä hulvaton tositarina päivästä, jolloin riitelin äitini kanssa ja lähdin vuohien ja marjaämpärin kanssa metsään.

Karkumatkalla

Kyllä suututti koko juttu.Se kävi niin, että aamulla äiti kiukutteli minulle. Se sano, että nyt laitat petin kuntoon ja vielä lisäsi, että mun pitäisi vielä siivota huone uudestaan. Kyllä äitit osaa olla inhottavia.

Silloin minä suutuin ja hain mun repun. Sulloin siihen niin paljon leipää ja ruokaa ettei äitille jääny ja äiti vain makasi. Mä hain kilit ja painuin mettään. Mä menin kalliolle ja keräsin puolukoita ja sit mä menin alas ja keräsin mustikoita oikein raivolla. Sitten mä vielä menin vattupaikalle ja keräsin kaksi tuntia vattuja ja sain marjoja viisi litraa. Me palattiin kotiin vasta illalla ja mä vein kilit karsinaan ja laitoin myös marjat pakkaseen.


Mietin tätä kirjoitusta lukiessani, että miten oli mahdollista, että keräsin myöhemmin kypsyviä puolukoita samaan aikaan kun keräsin mustikoita ja vadelmia. Sitten muistin, että puolukat kypsyivät melko aikaisin korkealla aurinkoisella kallioilla, jonne usein vuohien kanssa kiipesin. Vuohet olivat ilman hihnaa mukanani. Ne eivät karanneet vaan kulkivat perässäni metsissä, joissa niille riitti myös runsaasti syötävää. Kallion alapuolella oli varjoisia metsiä, joissa mm. osa vadelmista kypsyi suhteellisen myöhään. Siksi niitä saattoi kerätä puolukoiden kanssa samaan aikaan. Lukiessani juttua ääneen äidilleni, hän vain pudisteli päätään. En ollut aina se kaikkein sävyisin mahdollinen lapsi, mutta sain kuitekin paljon aikaan. Pidin mielelläni huolta eläimistä, marjastin, hoisin kasvimaita ja kuivatin eläimille talveksi ruokaa. Saatoin aamulla lypsää vuohen ja tehdä aamiaiselle lämmintä vuohenmaitokaakaota ennen kouluun lähtöä. Kanalasta tuli usein myös haettua munia ja paistettua niitä pannulla ruoaksi. Muistan, että kun nokkosia poimi munakkaita varten tarpeeksi varovasti, ne eivät polttaneet käsiä. 

Mietin myös, miksi mahdoin kirjoittaa, että "äiti vain makasi". Sitten muistelin, että äiti harrasti minun lapsuudessani paljon mm. lukemista ja sanaristikoiden tekemistä ja pötkötteli usein sängyssä mm. lehtien ja sanaristikoiden parissa. 

Ainevihkosta löytyi laaja kokoelma tyyliltään hyvin erilaisia kirjoituksia, kuten omaperäiseen tapaan kerrottuja lomamuistoja, tarina aikakoneella matkustamisesta ja kirjoitelma harrastuksistani. Sieltä löytyi myös pari jatkoarinaa: kauhun genreen sijoittuva kirottu metsä-sarja ja tieteiskirjallisuuden ja fantasian genreen sijoittuva Vaarallinen suu-sarja.