Ensimmäistä kertaa elämässä liikunta tuntuu aidosti hyvältä

Blogistin omia kuulumisia

Piti elää yli kolmekymppiseksi että sain kokea sen että liikunnasta tulee hyvä olo. Jotain on ollut tiellä kehossa lapsuudesta asti että liikunnasta olisi todella voinut nauttia. Eilen olin pilateksessa. Kolmea liikettä en polvivamman takia voinut tehdä, mutta muut teinkin sitten antaumuksella. Sen jälkeen vielä juoksin vähän cross trainerilla ja tein jalkatreenit kuntosalilla.

Lähdenpä kerimään ajassa taaksepäin.

Minulla oli jo lapset tai ainakin esikoinen, en oikein muista, kun kokeilin pilatesta. Se tuntui hyvältä. Miksi lopetin, en sitäkään oikein muista. Olisiko tullut toinen vaikea raskaus, vauva-ajat tms. joka katkaisi hyvän harrastuksen. Pilates vaikutti minusta hyvin nopeasti ryhtiin ja tunsin olemukseni reippaaksi. Muutaman vuosi sitten, vielä Thyroxin-valmistetta käyttäessäni ja gluteenia syödessäni yritin vesijuoksua. Jouduin lopettamaan särkyjen ja huonon olon takia. Se tuntui lannistavalta jo valmiiksi masentuneesta ja uupuneesta ihmisestä.

Parikymppisenä ennen lasten saamista oli kausi jolloin harrastin aktiivisesti kuntosalilla käyntiä, joskin sain itseni silloin ylikuntoon rehkittyä ja se oli niin epämiellyttävää että kuntoilu jäi vuosiksi. Sitten sairastuinkin niin vakavasti etten kuntoillut. Lisäksi vähäinenkin yritys harrastaa liikuntaa johti särkyihin ja niin huonoon oloon että teki mieli ryhtyä käytökseltä aggressiiviseksi ja karkeaksi joka kerta kun joku hyvää tarkoittava pöllöpää päästi suustansa ärsyttävät: "Sun pitäis vaan harrastaa liikuntaa niin voisit paremmin." Sanojat eivät tienneet millaista se on maata kotona kivuissa kolme päivää jopa sen vesijuoksun jälkeen jonka pitäisi sopia fibromyalgiaa sairastavillekin.

Lukion pakolliset liikuntakurssit oli jotenkin järkevämmällä tolalla ja niissä keskityttiin enemmän terveyden ja kunnon kohottamiseen. Silti sielläkin inhosin kuntotestejä tai ajan ottamista liikuntasuorituksissa. En kokenut sielläkään vapautta nauttia liikunnasta ihan vaan omasta vapaasta halusta ja itseni takia. Intervallikävelyt ja jumpat tuntui jopa siedettäviltä ja ymmärsin miten hyödyllistä se liikkuminen oli keholle. Siltikin oli vielä se lapsuudesta asti tuttu tunne kehossa ja mielessä että liikunnasta tuli hyvin helposti fyysisesti huono olo.

Peruskoulussa kaikki 9 vuotta inhosin liikuntaa. Sen toivossa että olisin pitänyt numerona edes seiskan esitin toisinaan että homma oli ok. Ei ollut. Vihasin sitä että jollain aikuisella ja tällä yhteiskunnalla oli oikeus pakottaa minut tekemään sellaista jota en olisi halunnut tehdä. Liikunta ei koskaan tuntunut hyvältä. Ei vaikka olisin kuinka yrittänyt. Pää tuli kipeäksi, milloin mikäkin paikka tuli kipeäksi, tuli huono olo, sattui, satutin itseni. Opin yhdistämään liikunnan pakottamiseen, fyysiseen epämukavuutee, vihaan ja kipuun. Siitä oli liikunnan riemu kaukana. Ehkä hieman helpompia lajeja oli esim. jumpat, tanssiminen, kuulan työntö, yläasteella kuntosali ja suunnistus. Minulla on vieläkin tunnetasolla antipatioita peruskoulun opettajiani kohtaan, jotka oli ihmisenä hyvin eri aaltopituudella minun, luovan ja taiteellisen vapaan sielun kanssa, joka oli kiinnostunut myös tieteestä. Minusta aina tuntui että "urheiluhulluilta" puuttui joku ulottuvuus päästä. Minulta taas puuttui edellytykset nauttia liikunnasta.

Pelkästään psyykkiset tekijät, pakottaminen ja oman henkilökohtaiseen ja ruumiilliseen vapauteen kajoaminen ei voinut olla ainoa syy. Sillä todella keho pisti vastaan. Mahdollisesti tilanteesen on vaikuttanut se, että äitini oli vakavasti sairas odottaessaan minua. Kasvoin kilpaa syöpäkasvaimen kanssa, joka eritti lisämunuaiskuoren hormoneja. Ei siis ihme että minäkin olen ollut koko elämäni fyysisesti jollakin tapaa epätasapainossa. Välillä rankastikin. Minun hormoninihan ovat hyvin sekaisin, joten on ihme että ylipäätään olen tässä kunnossa kuin nyt olen. Ei ole vain tiettyjen hormonien vajaaeritystä vaan myös tiettyjen hormonien liikaeritystä. Ei siitä nyt sen enempää.

Ennen kouluikää oli toisin kuin peruskoulussa. Asuimme maalla ja liikuin paljon. Hyötyliikunnaksi sitä kai nykyään kutsutaan. Äitini kertoman mukaan etenin usein laulamalla, hyräilemällä ja hyppien, puoliksi juosten. Minulle oli hyvin luontevaa liikkua metsissä ja pelloilla, hiekkateillä. Siellä maalla. Sitten tuli koululiikunta ja sen kauhut. Säilytin kuitenkin aikuisikään asti kosketuksen luonnossa liikkumiseen. Miten korvaamatonta se on ollut kaikkina niinä vuosina kun olin todella huonossa kunnossa. En tosin muista. Saattoi olla niitäkin vuosia kun en liikkunut luonnossa kun en liikkunut oikein missään. En pystynyt. Sumuisia, tuskaisia, sairaudentäyttämiä vuosia kun elämänvoima ja elämänhalu olivat tosi ohutta tavaraa.

Mikä sitten nyt on toisin kaikkien näiden vuosien jälkeen kun pystyn kokemaan fyysistä mielihyvää liikunnasta ja sitä kautta myös suurta henkistä mielihyvää? Varmasti kokonaisuus on toisin. Poissa on gluteeni, joka minulle ei sovi ja ruokavalioni on muutenkin antitulehduksellinen. Samoin ravintolisäohjelmani on varsin tarkka ja minulla on minulle sopiva hormonilääkitys. Tällä hetkellä joudun korvaamaan kilpirauhashormonit, kortisolin ja progesteronin. Jokainen noista lääkkeistä on minulle pieni ihme. Se miten paljon ne on auttaneet minua voimaan paremmin tässä paletissa, palapelissä. Sillä tosiaankin monia sairauksia sairastavan ihmisen kokonaisvaltainen hoito on iso palapeli jossa kokonaiskuva hahmottuu kun riittävän monta palasta on löydetty ja ne ovat löytäneet omalle paikalleen. Kilpirauhashormoni on aktiivista T3-hormonia ja annoskoot ja annosten ottoajat on tarkasti säädetty minulle sopiviksi. Muunlainen kilpirauhaslääkitys ei toimi. On yritetty. Progesteroni on bioidenttistä ja kortisonivalmisteista jostakin syystä ainakin tällä hetkellä hydrocortisonia paremmin toimii prednisolon. Mysteeriverenpainetautiin joka ei ole hellittänyt otettaan edes elintapamuutoksilla menee pieni määrä verenpainelääkettä. Ilman sitä päätä särkee ja alapaine on liian koholla.

Eilen oivalsin kokeneeni jotakin ensimmäistä kertaa elämässäni. Oloni oli selvästi parempi liikuntasuorituksen jälkeen kuin ennen sitä. Tunne tämän oivaltamisesta muistuttaa vähän sitä kun tajusin kokevani muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin normaalin kylläisyyden tunteen kesken aterian ja tämä johdatti minut lopettamaan syömisen sopivaan kohtaan ateriaa. Aikaisemmin mikää ei oikein koskaan riittänyt. Vaikka kuinka söi itsensä ähkyyn, lisääkin tavaraa olisi tehnyt mieli ahtaa sisuksiinsa. Tämä johtui vääristä lääkityksistä ja virheravitsemuksesta. Tarvittiin riittävän yksilöllistä ja kokonaisvaltaista hoitoa, että on päästy tämän päiväisiin saavutuksiin.

Haluan päästä kertomaan lääkärillenikin tämän ilon. Nyt se on tapahtunut. Se oli mahdollista. Olen siitä puhunut, mutta nyt teen enkä vain puhu. Vielä vähän aikaa sitten se ei olisi onnistunut, mutta nyt pystyn muuhunkin kuin lyhyisiin kävelylenkkeihin. Pystyn kävelemään pitkiä matkoja reippaasti. Pystyn kunnon kuntosalitreeneihin. Jaksan jo juostakin vähän ja pystyn käymään pilateksessa. En ole enää "sohvaeläin".

Nina Saine

Circadian T3 Method -keino normalisoida lisämunuaiskuoren hormonieritys T3-lääkityksellä osa 1.

Jos luette ensin nämä aikaisemmat kirjoitukseni niin tiedätte suunnilleen, mistä nyt kirjoitan:

Paul Robinson : Miksi jotkut kilpirauhaspotilaat tarvitsevat T3-monoterapiaa
Mikä on lisämunuaisuupumus?

Niihinkin alhaisiin kortisolitasoihin, jotka johtuvat muista syistä kuin siitä että elimistö ei jonkin kudosvaurion tai kudospuutoksen vuoksi (mm Addisonin tauti, kasvaimet lisämunuaisissa, aivolisäkkeessä, hypotalamuksessa tai näiden alueiden vaurio tai lisämunuaisen tai aivolisäkkeen poisto) kykene erittämään tarpeeksi kortisolia tai muita lisämunuaisen kuorikerroksen hormoneja (mm. aldosteroni ja DHEA) saatetaan määrätä kortisonkorvaushoitoa. Vajaaksi jäävän kortisolin osalta hoitona usein käytetään Hydrocortisonia, joskus myös Prednisolonia tai muita glukokortikoidivalmisteita. Vajaata aldosteronia saatetaan joutua korvaamaan fludrokortisonilla (kauppanimellä Florinef) Myös DHEA-hormonia voidaan korvata, mutta siitä on saatavilla myös 7-keto-muoto jolla ei ole androgeenisia vaikutuksia jolloin ei ole niin iso riski esimerkiksi lisääntyvälle karvankasvulle naispotilailla tai estrogeenidominanssin syntyyn tai pahenemiseen. Käsittääkseni tätä muotoa ei saa Suomesta, joten sitä on tilattava muualta ETA:alueelta, mutta resepti tarvitaan. Myöskään Pregnenolonia ei tietääksni saa Suomesta vaikka sitäkin on hyvällä menestyksellä hormonipuutoksiin käytetty. Toisinaan on hyvä korvata päätehormoneja suoraan esimerkiksi sukuhormonien, lisämunuaishormonien tai kilpirauhashormonien suhteen (mm. estrogeeni, testosteroni, progesteroni, kortisoli, aldosteroni, trijodityronini eli T3) Prehormonit eivät aina kehossa konvertoidu toivottuun muotoon.

Niillä joilla lisämunuaisen kuorikerroksen hormonipuutos on korjautuvaa laatua, nk. lisämunuaisuupumus on mahdollista korjata tilaa myös stressitekijöitä poistamalla, ruokavaliohoidolla, ravintolisillä, huolellisesti valituilla yrteillä ja CT3M:llä eli Circadian T3 Methodilla. Stressi voi olla laatuaan psyykkistä, fyysistä tai psykofyysistä. Lisämunuaiskuoren normaali toiminta vaatii mm. riittävät tasot tiettyjä vesiliukoisia vitamiineja. Erittäin tärkeässä osassa ovat C-vitamiini ja tietyt B-vitamiinit. Näistä kirjoitan myöhemmin lisää, mutta jotakin löytyy aikaisemmastakin kirjoituksestani Nestetasapaino ja aldosteronin puute.

Siitä on etuja jos kortisonkorvaushoito voidaan välttää. CT3M:llä ovat monet voineet paremmin kuin korvaushoidolla, koska se auttaa palauttamaan normaalin hormonituotannon kaikkien lisämunuaiskuoren hormonien osalta (edellyttäen ettei kudosvauriota ole ja ettei hormonierityksen säätely hypotalamus-aivolisäkeakselilta ole häiriöitynyt) Korvaushoidolla ollaan myöskin täysin sen varasssa että osaamme kulloisessakin tilanteessa säätää annosten ottokerrat ja annosmäärät vastaamaan eri tilanteiden vastaavaa tarvetta. Tästä olen kirjoittanut blogikirjoituksessani Kortisonin Annostelusta. Sivuvaikutuksiakin hoidosta voi olla, yleisimpänä vatsaongelmat.
                                    
                                                 

Oikein toteutetulla Circadian Methodilla voidaan välttyä useiltakin hormonikorvaushoidoilta tietyllä potilasryhmällä.

Nimenomaan kilpirauhaspotilailla erinomaiseksi vaihtoehdoksi voi muodostua Circadian T3 Method, jonka on kehittänyt ystäväni Paul Robinson.

Terveellä ihmisellä jolla on suunnilleen normaali vuorokausirytmi TSH:n eli aivolisäkkeestä erittyvän kilpirauhasta stimuloivan hormonin suurin konsentraatio esiintyy noin puolen yön tietämillä. Tätä seuraa joidenkin tuntien kuluessa kasvu T3-hormonin tuotannossa ja tätä puolestaan seuraa kortisolihormonin pitoisuuden nousu, jonka ansiosta voimme herätä virkeinä aamulla. Näillä hormoneilla ja myös mm. melatoniinilla on siis vuorokautisen erittymisen rytmi. Niitä ei erity tasaisesti samoja määriä ympäri vuorokautta, tosin niiden erittymiseen voi vaikuttaa ihan normaalissakin arjessa jotkut tekijät, jotta keho pystyy adaptoitumaan vaihteleviin olosuhteisiin. T3-hormonin vuorokautisen erittymisen rytmiin ei ole juuri vielä tiedemaailmassakaan kiinnitetty huomiota, vaikka asiasta on myös tehty jonkinverran tutkimusta. Sillä näyttää kuitenkin olevan merkittävä rooli kortisolinerittymisessä. Tämän Paul Robinson on huomannut sekä omalla kohdallaan, että työskenneltyään tuhansien kilpirauhaspotilaiden kanssa useita vuosia. Riittävät määrät T3-hormonia tarvitaan, jotta kortisolia voi erittyä riittävästi. Lisämunuaiset mm. aivojen ja sydämen ohella ovat elimistössä niitä kudoksia joissa on erityisen suuri tarve riittävälle T3-hormonille.

Yleisillä tavoilla annostella kilpirauhashormonihoito T3-hormonin konsentraatio on itse asiassa silloin yöllä kun sen tulisi olla korkeimmillaan kaikkein alimmillaan. Niinpä kilpirauhashormonihoidon virheellinen annostelu ja potilaalle sopimattoman valmisteen käyttäminen voi olla myös itsenäinen syy riittämättömiin kortisolitasoihin.
Sopimaton valmiste voi olla Thyroxin-hoito eli synteettinen T4-hoito silloin kun siitä ei konvertoidu riittävästi aktiivista T3:a tai yhdistelmähoidon käyttäminen silloin kun T3-monoterapia eli hoito yksinomaan synteettisellä T3-hormonilla olisi tarpeen. Jotkut kilpirauhaspotilaat raportoivat voivansa paremmin kun ottavat Thyroxin-lääkityksensä iltaisin. Tämä voi todennäköisimmin johtua juuri siitä että tämä varmistaa sitä että T3-hormonia on elimistössä aamuyöstä enemmän jotta myös tarpeeksi kortisolia voi erittyä. Thyroxinin, joka on siis T4-hormonia, lähinnä varastohormonia, on kuitenkin konvertoiduttava ensin riittävässä määrin aktiiviseksi T3-hormoniksi ja tässä monilla on ongelmia ja vaikka ei olisikaan, Thyroxin-hoito ei vastaa normaalia kilprauhashormonituotantoa, sillä normaali kilpirauhanen erittää myös T3-hormonia. Thyroxin-hoidolla eli T4-monoterapialla on hankala päästä riittäviin yöllisiin T3-tasoihin. Tästä päästäänkin siihen että parhaiten normaalia kortisolimääriä aamuyöstä voidaan imitoida annostelemalla T3-hormonia sisältävää valmistetta aamuyöstä. Tähän CT3M perustuu.

Circadian Methodia voidaan toteuttaa sekä eläinperäisillä valmisteilla, jotka sisältävät kaikkia kilpirauhashormoneja, kuten T4 ja T3, että synteettisellä T3-valmisteella.

Se, miten virkeinä ja hyvinvoivina aamulla heräämme riippuu osin myös siitä onko meillä herätessä riittävät kortisolitasot.

Circadian T3-menetelmällä on myös onnistuneesti päästy eroon jo aloitetuista kortisonkorvaushoidoista tai kortisonkovaushoidon annostusta on voitu merkittävästi pienentää samalla kun vointi on myös kohentunut verrattuna pelkkään kortisonhoitoon. Myös DHEA-hoidoista ollaan päästy eroon. Siinä missä kortisonkorvaushoito supressoi omaa lisämunuaiskuoren hormonieritystä, CT3M elvyttää sitä. Siinä myös yksi sen merkittävistä eduista hormonikorvaushoitoon verrattuna.

Kuten todettu, sellaisissa tapauksissa joihin sisältyy pysyväluonteista hormonipuutosta, Circadian T3-menetelmä ei toimi tai se toimii heikosti. Myös mm. inflammaatio eli elimistössä hiljaa kytevä tulehdus tai krooniset infektiot kuten borrelioosi tai mykoplasma voivat estää CT3-menetelmän toimimista, sillä tulehdussytokiinit estävät T3-hormonin toimintaa soluissa. Joskus LDN-hoidoista on ollut apua silloin kun kyse on inflammatorisista tekijöistä. Se on yksi vaihtoehto mitä kokeilla vielä ennen kortisonkorvaushoitoa jos Circadian Method ei anna riittävää vastetta ja jos kyse ei kuitenkaan ole todetusta pysyväluonteisesta hormonipuutoksesta.

Kirjoitussarjan seuraavassa osassa kirjoitan siitä miten menetelmää käytännössä toteutetaan.

Kortisonin annostelusta

Kortisonia käytetään monenlaisten terveysongelmien hoitoon. Isoilla annoksilla sillä lievitetään tulehduksellisuutta mm. reumassa, astmassa ja tulehduksellisissa suolistosairauksissa, myös subakuutissa tyreoidiitissa, eli kilpirauhasen tulehduksessa. Isoannoksinen kortisonhoito voi aiheuttaa sivuvaikutuksina samoja oireita kuin Cushingin syndrooma.

Isoannoksinen eli farmakologinen annos kortisonia pitkään käytettynä altistaa osteoporoosille, pieniannoksinen fysiologinen annos ei.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on valottaa pieniannoksista, fysiologista kortisonannostelua, jota käytetään hormonikorvaushoitona silloin kun oma kortisolintuotanto ei riitä.

Apeced ja Addison ry:n sivuilla kerrotaan mistä kortisolin puute voi johtua. Kortisolin puute voi joutua myös lisämunuaiskuoren osittaisesta vajaatoiminnasta, jota nimitetään myös lisämunuaisuupumukseksi, mutta jota ei konventionaalisessa lääketieteessä tunnusteta, funktionaalisessa lääketieteessä kylläkin. Siitä olen kirjoittanut eräässä aikaisemmassa kirjoituksessani. 

Jotta nyt kukaan ei vedä minua oikeuteen, koska kirjoitan lääketieteellisestä aiheesta vaikka en ole lääkäri niin mainittakoon, että tätä kirjoitustani ei saa käyttää päätettäessä hoidosta. Tämä on puhtaasti mielipide ja käytän Suomen lain suomaa oikeuttani mielipiteenilmaisuun rohjetessani tämän kirjoittaa.

Kun kyseessä on lisämunuaisuupuminen niin missä tilanteissa kortisonkorvaushoitoa tarvitaan? Sanoisin, että sitä tulisi käyttää viimeisenä keinona, mutta joissakin tilanteissa on aika selvä että kortisonia tarvitaan ainakin joitakin kuukausia. Tällainen tilanne voisi esimerkiksi olla sellainen, että laboratoriotestit jo osoittavat, että kortisolitasot ovat hyvin matalat. Sylkitestikäyrä voisi näyttää esimerkiksi tältä:

Tällaisessa tapauksessa olisi syytä tehdä ACTH-stimulaatiotesti jotta voitaisiin tutkia onko kortisolin vähyyteen kenties jotakin korjaantumatonta syytä, kuten Addisonin tauti. Käytännössä tämä on usein ongelmallista ja hidasta, sillä näen sosiaalisen median vertaistukiryhmissä suomalaisten potilaiden valittavan usein sitä että juuri tähän kokeeseen pääsy on pullonkaulana. Tämä on harmillista, sillä olisi tosi tärkeä tietää, että jos kortisonhoidolle päädytään, onko realistista pyrkiä siitä jonkin ajan kuluttua eroon vai onko lääkitys pysyvä. Pysyväluonteisessa kortisolilamassa taustalla voi myös olla leikkausta vaativia kasvaimia tai senlaatuinen ongelma, joka aiheuttaa puutetta myös muista hormoneista kuin kortisoli. Ihan liian usein törmää tilanteeseen että lääkärit eivät ole kuunnelleet potilasta eikä tämä ole päässyt asianmukaisiin tutkimuksiin ja hoitoihin.

Vähemmän selvissä tilanteissa kuin edellinen testitulos tulisi mielestäni ensin kokeilla stressinhoitoa, vitamiineja tarvittaessa muutoksia liikuntatottumuksissa, jopa liikuntakieltoa ja oikein valittua yrttihoitoa ja jos potilaalla on kilpirauhaslääkitys, Circadian Methodia, josta ystäväni Paul Robinson kertoo tässä artikkelissa. Kilpirauhaslääkitys ei toimi jos kortisolitasot ovat liian matalat. Netissä liikkuu aika paljon virheellistä tietoa siitä että kortisoli jollakin tavalla avustaisi kilpirauhashormoni T3:n pääsyä soluun sisään tai jopa kuljettaisi tätä hormonia. Tämä ei pidä lainkaan paikkansa. Kortisolilla ei ole mitään kuljetustehtäviä. Syy, ainakin yksi syy, miksi tarvitaan riittävä määrä kortisolia, jotta kilpirauhaslääkityksellä on edellytyksiä toimia solutasolla on se, että kortisoli omalta osaltaan varmistaa että veressä on riittävä määrä glukoosia eli sokeria jotta solulla olisi polttoainetta energia-aineenvaihduntaansa varten, jota T3-hormoni säätelee. Jos kortisolia ei ole tarpeeksi T3 on kuin kapelimestari vajaalla orkesterilla. Alhaiset kortisolit aiheuttavat hypoglykemiaa. Myös insuliinin rooli on merkittävä ja usein kun tutkitaan miksi kilpirauhashormonihoito ei toimi kuten pitäisi tulisi myös ottaa selvää erittyykö insuliinia liian vähän tai liikaa. (insuliiniresistenssi)
Insuliini toimiessaan normaalisti kehossa ja kun sitä on oikea määrä vastaa solujen glukoosinotosta.

Solujen energia-aineenvaihdunta tapahtuu mitokondrio-nimisissä soluelimissä.

Jos ollaan vakuuttuneita siitä että kortisonkorvaushoito tulisi aloittaa, miten se pitäisi toteuttaa? Tässä kohden lääkärit tekevät hyvin paljon virheitä. En tarkoita sellaisia virheitä että he toimisivat joidenkin käypähoitosuositusten vastaisesti vaan tarkoitan sellaisia virheitä että potilaat eivät ole tyytyväisiä saamaansa hoitoon ja heidän olonsa ei kohennu riittävästi, lainkaan tai se pahenee. Potilaat ovat sekä Suomessa, että kansainvälisesti havainneet ainakin seuraavanlaisia virheitä:

Liian alhaiset kortisolitasot, liian pieni tai väärin annosteltu kortisonkorvaushoito ja vähittäiset annosnostot kohti fysiologista annostelua voivat johtaa adrenaliinin liikaeritykseen elimistön sympaattisen hermoston käydessä ylikierroksilla.

a) Liian pienet annokset. Joillakin saattaa toimia pieni 5mg:n annos hydrocortisonia (HC) aamulla. Valtaosalla tämä saattaa auttaa hiukan aluksi, mutta sitten olo menee vain huonommaksi. Mistä tämä johtuu? Siitä että puuttuvaa kortisolia ei yleensä voida korvata vain ajatuksella että otetaanpa sitä vain pikkuisen jotta korvataan puuttuvaa kortisolineritystä sinä ajankohtana, esimerkiksi aamusta jolloin sen on havaittu olevan liian matala. Saadessaan purkista lisää hormonia keho säätää aivoista käsin oman tuotantonsa pienemmälle ja usein tätä säätöä tapahtuu niin paljon että jos käytetään liian pientä annostelua, päädytäänkin tosiasiallisesti alemmille hormonitasoille kuin ennen hoitoa. Keho kenties yrittää kompentoida tilannetta lisäämällä adrenaliinineritystä ja tämä voi johta kohonneisiin sykkeisiin, levottomuuteen, ahdistuneisuuteen ja jopa paniikkikohtauksiin. Sitten helposti ajatellaan että kortisonhoito ei sovikaan ja keskeytetään lääkitys, vaikka kyseessä on ollut lääkityksen virheellinen toteutus. Yleensä 20mg pienemmät vuorokausiannokset ovat lisämunuaisuupumuksesta kärsiville liian pienet. Myös uupumustilaan kytköksissä olevat inflammaatiotilat lisäävät kortisonin tarvetta. Siinä missä esim. Addisonin tautia sairastava voi hyvinkin tulla toimeen 15mg:n vuorokausiannoksella hydocortisonia, tämä harvoin riittää akuutissa tilanteessa kun kärsitään lisämunuaisuupumuksesta eli tilapäisestä osittaisesta lisämunuaiskuoren vajaatoiminnasta. Krooniset infektiot kuten borrelioosi, mykoplasma tai sitten ihan vaan kehossa jylläävä matala-asteinen tulehdus eli inflammaatio voivat lisätä lääkityksen tarvetta kortisonkorvaushoidossa. On hyvin tärkeä korvaushoidon aikana lisämunuaisuupumuksessa pyrkiä hoitamaan kehosta oikealla ruokavaliolla, lisäravintein ja yrtein inflammaatio pois. Myös henkinen stressi inflammoi.

b) Liian harva ottoväli. Kortisolilla ja sen synteettisellä muodolla hydrokortisonilla on lyhyt puoliintumisaika. Sitä voidaan jonkin verran nostaa glykyrritsiinillä, jota lakritsinjuuri sisältää, mutta käytännön tasolla potilaat ovat kansainvälisesti selkeästi havainneet, että useinmiten HC:ta tulee ottaa vähintään neljä kertaa päivässä. Jos otetaan harvemmin, olo ehtii usein huonontua ennen seuraavaa annosta tai jos ottoväli illan ja aamun välillä on liian pitkä, tästä voi aiheutua vaikeuksia nukahtaa ja pysyä unessa, yönaikaista hypoglykemiaa ja heräämistä pahoinvoinnintunteeseen. Käytännössä HC:ta tulisi ottaa n. neljän tunnin välein, joskus jopa kolmen tunnin välein, sillä olemme toki biokemiallisia yksilöitä. Mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi toisella. Joillain, tosin harvemmilla riittää myös esimerkiksi kolme annosta päivässä.

c) Vähittäinen siirtyminen täyteen fysiologiseen annosteluun. En tiedä tarkkaan mikä mekanismi tässä on taustalla, mutta vaikka ymmärrettäisiinkin riittävän annostelun tarve on usein huomattu että täyteen fysiologiseen eli elimistön tarpeita vastaavaan annostukseen siirtyminen tulisi tehdä kerrasta, ei vähitellen. Jos lähdetään pienistä annosteluista hydrocortisonia siirtyen siitä vähitellen isompiin, tavallisesti 20-30mg:n vuorokausiannostuksiin törmätään usein oireisiin, jotka viittaavat sympaattisen hermoston voimakkaaseen aktiivisuuteen eli runsaaseen adrenaliinineritykseen, jonka johdosta voi esiintyä mm.kiihtynyttä sykettä, vapinaa, ylikierroksilla käymisen tunnetta, levottomuutta, ahdistuneisuutta. On tärkeä huomata, että jos henkilö on T3-hormonia sisältävällä kilpirauhaslääkityksellä, varsinkin T3-monoterapialla tai jos on syytä olettaa, että veren T3-pitoisuus on suuri tämä tulisi pyrkiä laskemaan ennen kortisonhoidon aloittamista. Muutoin on vaarana että lisääntynyt glukokortikoidivaikutus elimistössä johtaa äkilliseen kilpirauhashormonien liikatoimintatilaan, jopa vakavaan sellaseen. T3-monoterapia pitäisi pyrkiä laskemaan vähintään päiväksi 20µg:n annokseen ennen kortisonkorvaushoidon aloittamista ja kun hoito on saatu aloitettua, voidaan vähitellen nostaa T3-hormoniannoksia 5µg kerrallaan ylläpitoannokseen, joka saattaa jäädä pienemmäksi kuin ennen kortisonhoitoa koska useimmilla kilpirauhaslääkitys toimii tehokkaammin kun kortisolia on kehossa riittävästi, tosin sekä liian korkeiden että liian matalien kortisolimäärien on havaittu haittaavan kilpirauhashormonihoidon tehoa, joka on riippuvainen myös kehon herkkyydestä kortisolille, aivan samoin kuin myös insuliininkaan suhteen ei ole kyse vain siitä kuinka paljon sitä erittyy vaan miten elimistö pystyy sitä hyödyntämään.

Miten toteuttaa kortisonkorvaushoito menestyksellisesti?

William Jefferies valottaa kirjassaan "Safe uses of cortisol" tietoutta siitä miten kortisonhoito ihmisen kehossa toimii. Hän on lääkäri, joka on ollut läheisissä tekemisissä kortisonvalmisteiden kanssa 50-luvulta asti. Myös kirjassa "Stop The Thyroid Madness", kerrotaan HC:n annostelusta.

Tulisi toki aina pitää mielessä että olemme biokemiallisia yksilöitä ja myös kulloinen tilanteemme vaikuttaa kehon kemioihin. Pääosalla näyttää olevan hyvä lähtökohta lähteä toteuttamaan kortisonkorvaushoitoa 20-25mg:n vuorokausimäärällä hydrocortisonia aamusta alkaen neljän tunnin välein seuraavasti: naisilla 10+5+2.5+2.5, naisilla tai miehillä: 10+7.5+5+2.5. Jos kortisonin vaikutukset tuntuvat liiaksi hiipuvan yötä kohden tai jos esiintyy unettomuutta voidaan ennen nukkumaanmenoa ottaa vielä 2.5mg:n annos HC:ta. Tärkeää annostelussa on se, että kerta-annos ei päivittäisessä käytössä ole isompi kuin 10mg. Tämä johtuu siitä että isommat annokset voivat liiaksi lamata hypotalamus-aivolisäkeakselin lisämunuaiskuoren hormoneja ohjaavien hormonien eritystä. Yksi syy siihen että joku joutuu pysyvästi kortisonkorvaushoidolle onkin se, että heillä on ollut pitkäaikaista glukokortikoidien käyttöä heidän sairauksiensa hoidossa. Jefferies mainitsee kirjassaan, että kokonaan oma tuotanto tavallisesti katkeaa jos HC:ta käytetään pitkäaikaisesti yli 40mg vuorokaudessa. Itse olen pohtinut sitä että voisiko tämä naisilla olla myös jonkin verran matalampi määrä ja joillain yksilöillä vieläkin matalampi. Olisi todella hyvä jos kortisonkorvaushoito todellakin olisi viimeinen vaihtoehto, mutta toki silloin kun sitä tarvitaan sitä ei tule pelätä vaan sitä tulee käyttää ja käyttää asianmukaisesti.

Jos kortisolista on ollut puutetta, on tavallista että olo kohentuu merkittävästi jo ensimmäisestä päivästä alkaen jolloin fysiologinen annostelu aloitetaan. Joillain hyöty taas tulee viikon parin viiveellä.

Jos tunnutaan tarvitsevan isompia vuorokausiannoksia kuin 30mg tulisi miettiä inflammaation ja infektioiden mahdollisuutta tai sitä että puutetta on myös aldosteronihormonista. Syy huonoon oloon voi toki olla myös silloin muualla kuin liian matalissa kortisoleissa. Tulee myös huomioida että vuorokausiannosta enemmän merkitystä on yksittäisen kerta-annoksen koolla, sillä koska kortisolilla on niin lyhyt puoliintumisaika, se ei oikein annosteltuna olennaisesti kumuloidu iltaan. Syy miksi annokset aamusta alkaen pienenevät iltaa kohden on siinä että kortisolin erittymisellä on terveessä kehossa vuorokausirytmi. Sitä alkaa erittymään aamuyöstä enemmän ja aikaisin aamulla tavataankin sen erityksen huippu. Siitä se alkaa hiljaksiin laskea aamupäivää kohden ja se on melko matalalla illalla ja alkuyöstä.

Joskus tarvitaan ns. stressiannostelua. Stressitilanteissa, on sitten kyse akuutista infektiosta, onnettomuudesta tai esim. psyykkisestä stressistä kehon tarve kortisolille on suurempi. Tämän vuoksi kortisonhormonikorvauksella olevien tulee oppia tietyissä tilanteissa lisäämään annostusta. Tällaisia tilanteita voi olla jokin henksesti vaativa tai yllättävä stressaava tilanne, liikuntasuoritus, infektio, säikähtäminen, järkytys yms. Pahassa infektiossa annos saatetaan joutua jopa varmuuden vuoksi triplaamaan muutamaksi päiväksi, josta se sitten joidenkin päivien aikana paranemisen edetessä lasketaan normaalille tasolle. Jefferies painottaa annoslisäysten tarvetta kirjassaan ja mainitsee että annoslisäyksen ansiosta yleensä myös parannutaan infektioista nopeammin. Toisaalta jos annoslisäksen tarve on lyhytaikainen voi olla syytä lisätä annostusta vain yhden annoskerran osalta. Esimerkkinä vaikka tilanne että stressaannut kovasti siitä että lompakko on jäänyt kaupan kassalle, mutta saat sen pian takaisin tai kun menet esim. pari kertaa viikossa punttisalille tai kun tiedossa on gynekologikäynti, jota jännität tai juhlat puolituntemattomien ihmisten seurassa. Nämä tilanteet ovat yksilöllisiä. Kaikki eivät stressaannu samoista asioista. Mieti onko elämäsi liian stressaavaa, jos näitä stressiannosteluja alkaa kertyä jokaiseen päivään tai usean kerran viikossa tai onko perusannostuksesi liian pieni jos tuntuu että vähäinenkin stressi vaatii stressiannostelua. Usein sopiva kortisonhoitoannostus säädetään 2.5mg:n tarkkuudella eli neljäsosatabletilla. Monet saavat tabletin hyvin pienittyä sormin, mutta myös apteekista saatavaa tablettileikkuria voi käyttää.

Stressaavissa tilanteissa kun käytetään kortisonkorvaushoitoa saatetaan tarvita tilapäinen annosnosto joko yksittäiseen annostukseen tai esim. joidenkin päivien ajaksi.

Jos kortisonkorvaushoito on tilapäinen, niin mistä tietää, milloin on aika alkaa vähentämään lääkitystä ja miten tämä tulisi tehdä? Usein keho itse ilmoittaa että kiitos nyt alkaisi riittää. Olet kenties jo pidemmän aikaa voinut melko stabiilisti, kehoa on kokonaisvaltaisesti hoidettu myös kenties ruokavaliolla, lisäravintein, yrtein, sopivalla liikunnalla, stressi on hallinnassa. Jos sinulla on muita lääkityksiä, kuten kilpirauhaslääkitys, tämäkin puoli on ollut tasapainossa jo jonkin aikaa. Jos alkaa esiintymään mm. turvotuksia, verenpaineen kohoamista, mahdollinen kilpirauhaslääkitys ei toimi yhtä hyvin kuin aikaisemmin tämä saattaa olla seurausta siitä että kortisonhoidon annosta olisi syytä vähän tiputtaa tai voisit pyrkiä jo hitaasti vähitellen siitä eroon. Lääkityksen vähittäiseen poisjättöön tulisi valita ajankohta jolloin on mahdollisimman vähän fyysistä rasitusta ja stressiä. Muutoin se harvoin onnistuu. Käytännössä on myös huomattu, että lisäravinteet on erittäin tärkeässä osassa kun pyritään eroon kortisonkorvaushoidosta. Usein tällainen tilapäinen hoito kestää n. puolesta vuodesta vuoteen, mutta jotkut joutuvat käyttämään HC:ta parikin vuotta. On todella tärkeää, että lääkityksen vähentäminen tehdään hitaasti. Keholla kestää aikansa saada oma hormonitoiminta käyntiin. 2.5mg:n vähennykset kerralla kahden viikon välein, mielellään vielä harvemmin on tarpeen. Vähentämisen voi aloittaa viimeisestä annoksesta, seuraavan voi harkinnan mukaan ottaa esim. toiseksi viimeisestä siten että jossakin vaiheessa annostus on esim. 5+2.5mg vuorokaudessa, sen jälkeen 2.5+2.5 jne. Jos HC:sta vieroittautumiseen käytetään myös Circadian Methodia, voidaan usein jo heti aluksi jättää esimerkiksi ensimmäinen päivän HC-annos pois kokonaan ainakin siinä vaiheessa kun Circadian-annos T3-hormonia on saatu säädettyä oikean kokoiseksi ja ottoaikakin on sopiva. Circadian Method on niin tehokas menetelmä että useat pääsevät sen avulla melko nopeasti kokonaan eroon kortisonhoidosta tai voivat ainakin jättää päivän ensimmäisen annoksen ottamatta, joka oleellisesti vähentää päivän kokonaisannostusta, sillä ensimmäinen annos on tavallisesti jo vähintään puolet koko päivän annostuksesta.

Tilapäisen kortisonkorvaushoidon jälkeen on syytä muistaa että lisämunuaisuupumuksen tila uusii herkästi, jos elämässä toistuvat ne olosuhteet, jotka siihen johtivat, kuten stressi, vääränlainen kilpirauhaslääkitys, liiallinen liikunta varsinkin yhdistettynä liian niukkaan ruokavalioon yms.

Hydorkortisonin lisäksi korvaushoidon voi toteuttaa myös mm. pitkävaikutteisemmalle Prednisolonilla. Tästä en ole löytänyt kovin paljoa käytännön tietoa, mutta päivittäinen fysiologinen annostus on 5-7.5mg. Jotkut ottavat tämänkin kahdessa osassa, toiset kerta-annoksena. Tämä on joillekin sellaisille sopinut paremmin, joilla on ollut mahaongelmia HC:n käytöstä. Toiset raportoivat Prednisolonin toimivan paremmin, toisille se aiheuttaa pienilläkin annoksilla mm. turvotuksia. Joidenkin mielestä se on helpompikäyttöinen, toisten mielestä sopivaa annostusta on vaikeampi säätää Prednisolonilla kuin Hydrocortisonilla.

Vatsavaivat ja kortisonlääkitys

Jotkut joutuvat käyttämään kortison-lääkityksiä on se sitten tilapäinen tai pysyvämpi lääkitys. Ongelmaksi saattaa nousta mahakivut. Mistä apu? Olen koonnut joitakin konsteja joista tiedän olleen ihmisille apua.

Koululääketieteen lääkärit määräävät helposti potilailleen mahansuojalääkkeitä. Nämä voivat kuitenkin estää tärkeitä ravintoaineita imeytymästä ja tämähän ei tietenkään ole suotavaa, koska ravintopuutokset ovat hyvä pohja monenlaisten vaivojen ja terveysongelmien kehittymiselle. Piihappogeelistä voi olla apua, mutta useista lähteistä on kuulunut tietoja että senkin pitkäaikainen käyttö saattaisi estää ravintoaineiden imeytymistä.

Joillain on auttanut kortisontabletin imeyttäminen kielen alla, vaikka se pahalta maistuukin. Kyllä siihen tottuu ja mukaan voi laittaa vaikka jonkun pastillin taittamaan kitkerää makua. Tästä on kiistelty että imeytyykö hormonit tällä tavalla suoraan suun limakalvojen kautta vai ei, mutta kokemus on osoittanut potilaiden keskuudessa että monille tästä on apua, myös silloin jos mahasuolikanavasta imeytyminen ei ole kovin hyvää tai se on hyvin epätasaista ja tämä sitten johtaa myös lääkkeen tehon heittelehtimiseen eri päivinä ja eri ajanjaksoina. Monet ovat sitä mieltä että jos he ovat korvaushoidolla, jossa siis käytetään pieniannoksista kortison-hoitoa, ei isoja farmakologisia annoksia, kuten esimerkiksi joissan tulehduksellisten tilojen hoidossa, pienempi määrä kortisonia riittää jos sen imeyttää suussa. Tämä voisi antaa viitteitä siitä että tämä tapa voisi olla suositeltava

-jos lääkityksestä tulee mahavaivoja
-jos on aihetta olettaa että ruoansulatuksessa ja suolistossa voisi olla jotakin ongelmaa joka vähentää lääkeaineen imeytymistä
-jos tuntuu että tarvitaan isompia annoksia lääkettä kuin voisi olettaa

Joskus kortisonilääkityksen vaihtaminen toiseen voi auttaa. Keskustele tästä lääkärin kanssa. Monien mahat on kestäneet paremmin esimerkiksi Prednisolonia kuin hydrokortisonia. 5mg:n Prednisolon-tabletti vastaa n.20mg hydrocortisonia (HC). Näiden lääkityksen erona on se, että HC on lyhytvaikutteisempi, joten siinä missä monet korvaushoidolla olevat hyödyvät annoksen jakamisesta useampaan osaan, Prednisolonia on voitu ottaa harvemmin, jopa kerran päivässä.

Monia on auttanut aminohappo glutamiinin ottaminen puolisen tuntia ennen ruokailua ja kortisonin ottamista. Tämä siis on hyvä ottaa tyhjään mahaan ja sekoittaa jauhe tilkkaan vettä, joskin glutamiinia saa myös kapseleina. Jauhetta voidaan annostella aluksi esim. kolmesti päivässä tai joka kerta ennen kun kortisonia otetaan ruokalusikallinen kerrallaan. Ylläpitoannokseksi saattaa myöhemmin riittää pienempikin annos. Kokeilemalla selviää. Glutamiini auttaa korjaamaan mahasuolikanavan epiteelisolukkoa.

Homeopaattinen valmiste Nux Vomica D12 voi olla erinomainen apu myös. Ota muutama rae suuhun liukenemaan kun tunnet mahakipua. Homeopaattiset valmisteet on aina hyvä ottaa silloin kun et ole juuri syönyt tai juonut kahvia. Aluksi saatat joutua käyttämään Nux Vomicaa jatkuvasti, mutta ajanoloon saatat päästä kortisonin aiheuttamista mahaoireista kokonaan eikä sitä enää tarvita.

Syitä miksi T3-hormonin lisääminen kilpirauhaslääkitykseen tai T3-monoterapia aiheuttaa pahoja ongelmia joillekin

Onko se pesukonevalmistajan vika, jos käyttäjällä ei ole riittävästi tietoa pesukoneen käytöstä ja saat hienon angora-paitasi kutistumaan nukenvaatteeksi? No ei tietenkään. On voinut jäädä ohjevihko lukematta. Entä jos kaksi autoa hajoaa tielle? Kuskit astuvat ulos autoista ja ryhtyvät korjaushommiin. Toinen auto saadaan pian korjattua ja matka voi jatkua. Toinen auto on tiellä vielä yön saapuessa. Kumman auton kuljettajalla oli manuaali ja oikeat työkalut matkassa?

Mielestäni on todella upea asia, että on olemassa muitakin lääkityksiä korjaamaan kilpirauhasen vajaatoimintaoireistoa kuin Thyroxin, synteettinen T4-hormoni. Meillä on saatavilla, tosin erityisluvallisina synteettistä T3-hormonia kauppanimillä Liothyronin tai Thybon ja myös eläinperäisiä valmisteita, jotka sisältävät kaikkia kilpirauhasen erittämiä hormoneja; T4, T3, T2 ja T1 sekä kalsitosiinia. Näissä kauppanimiä ovat Armour Thyroid ja Thyroid.

Ei ole lääkkeen vika jos hoito ei toimi. Ongelma vain on, että meillä tai meitä hoitavilla lääkäreillä ei ole mitään manuaalia josta katsoa ohjeet mitä kulloisissakin "vikatilanteissa" tehdä tai varsinkin mitkä asiat on tärkeä tarkastaa ennen kuin hoito aloitetaan. Sekä kokemusperäinen tieto, että asiaan liittyvä tieteellinen tietämys tuntuu potilaalle ja myös hänen lääkärilleen olevan levällään ympäri nettiä ja erilaisten kirjojen kansissa. Konventionaalisesta lääketieteestä ei löydy ohjeistuksia, sillä sen edustaja yleensä näyttää mieluiten haluavan painaa pään puskaan näistä asioista ja hokea mantraa: "Thyroxin sopii kaikille ja jos ei sovi, potilaalla on jokin muu vika (jota en nyt tähän hätään osaa lähteä kommentoimaan tai tutkimaan), varmaankin viisainta lähettää potilas psykiatrille niin pääsen ainakin hänestä ja hänen hankalista ongelmistaan eroon" Kaiken pitäisi perustua kalliisiin kaksoissokkotutkimuksiin, joita ei tehdä ellei saada rahoitusta tahoilta joilla on intresseissä tehdä rahaa tutkimustuloksilla. Rahoitus harvoin järjestyy ellei ole tiedossa että tutkimuksen perusteella voitaisiin esim. kehittää uusi lääke. Lääkkeethän meillä jo on kilpirauhasasioihin olemassa. Virallinen koululääketiede (todellisuudessa nimen tulisi olla lääkeBISNEStiede) on siis sekä hampaaton, että haluton tutkimaan näitä asioita. Huudellaan vain tutkimusten perään ja jätetään potilaat hoitamatta. Oikeasti tutkimuksiakin on. On vain kyse siitä mitä tutkimuksia halutaan ottaa lukuun. Onneksi on myös lääkäreit jotka edes yrittävät auttaa potilasta ja sitten on muutamia helmiä joilla on myös kliinistä osaamista asian suhteen ja kokonaisvaltaista ymmärrystä.

No entä sitten jos löytyy sen verran valveutunut lääkäri, että hän määrää tarvittaessa potilailleen myös T3-hormonia sisältävää hoitoa? Välillä tekisi mieli repiä tukkaa päästä ihmisparkojen takia, jotka vertaistukiryhmissä kyselevät neuvottomana että mitä tehdä kun on tullut ihan hirveä olo T3-hormonia sisältävän lääkityksen käytön vuoksi. Hälyttävän usein taustalta paljastuu, ettei potilasta ole tutkittu riittävästi ennen hoidon aloittamista. T3-hormoni on sen verran potentti hormoni, että sen lisääminen elimistöön, joka on kipeästi ollut sitä vailla nostaa usein esiin häiriö- ja puutostiloja jotka tulee hoitaa ennen lääkityksen aloittamista tai niiden hoito tulee aloittaa samalla kun T3-hormonihoito aloitetaan. Tulee aina miettiä tarkkaan, kenelle ja mihin tilanteeseen T3-hormonihoitoa kannattaa määrätä ja mitä asioita ottaa huomioon. T3-lääkkeet eivät ole mikään oikotie onneen, mutta toimivat hyvänä apuna usein hoidossa jos niiden käyttämiselle on riittävät edellytykset toimia kehossa.

Raudanpuutos on hyvin yleinen ongelma. Siitä olen kirjoittanut enemmän täällä, samoin kuin sykeongelmista. On hyvin todennäköistä että alhaisilla raudoilla hoito ei kertakaikkiaan lähde onnistumaan ennen kun tilannetta on riittävästi saatu korjattua. Näin on varsinkin T3-monoterapian kanssa, mutta usein myös yhdistelmälääkityksen suhteen. Jos riittävin kokein on todettu, etteivät rauta-arvot ole optimaaliset, saatetaan tarvita raudan kuurittamisen lisäksi folaattia, kuparia, B12-vitamiinia ja kenties ternimaitovalmisteita jotta rautatasot saadaan paremmiksi. Usein rauta ei imeydy vaikka tykitettäisiin mitä ravintolisiä jos potilas kärsii hapottomasta mahasta/vatsahappojen väärään aikaan erittymisestä. Kaisa Jaakkolalla on tästä hyvää tietoa. Suoliston huono kunto kuten vuotavan suolen syndrooma ja/tai mikrobiepätasapaino vaikeuttavat myös ravintoaineiden imeytymistä. Myös B12-vitamiinin puutos on yleistä. Pätevimmän B12-vitamiinin testauksen saa tällä kokeella: S -B12-TC2. Kuten monissa muissakin kokeissa, viitearvot ovat väljät ja B12-vitamiinin kohdalla optimaalinen taso löytyy viitteiden yläpäästä eikä ole haittaa siitä jos se menee jopa vähän ylikin. Hyvin imeytyvässä muodossa B12-vitamiinia saa mm. suuhun suihkutettavista tuotteista. Joskus tarvitaan B12-vitamiinia pistoksina ja tämä on auttanut monia suuresti. B12-puutos voi aiheuttaa myös perniöösia anemiaa.

B12-vitamiinin molekyylimalli

Potilaat ovat kansainvälisesti huomanneet, että liian korkeat, liian alhaiset tai sekaisin olevat kortisolitasot aiheuttavat ongelmia kilpirauhaslääkityksen toimimisessa. Kortisolia erittää lisämunuaiskuori ja sen erittymistä säätelee hypotalamus ja aivolisäke omilla hormoneillaan. Harvemmin vikaa on varsinaisesti lisämunuaisessa vaan pitkäkestoinen stressi, on se sitten psyykkistä, fyysistä tai psykofyysistä saa aikaan sen, että normaali kortisolin hormonieritys häiriintyy ja ongelma on enemmän aivoperäistä kuin ymmärretäänkin, vaikka vaikutukset kohdistuvat lisämunuaiskuoren hormonieritykseen. Terveellä ihmisellä kortisolia erittyy eniten aamuyöstä ja aamusta. Aamupäivällä eritys on noin puolet aamun huipusta ja iltaa kohden kortisolitasot laskevat melko alas. Tulen vielä jossakin vaiheessa kirjoittamaan laajemminkin lisämunuaisasioista. Tässä yhteydessä totean, että kortisolin erittymisen yhteyttä kilpirauhashormonien toimintaan ei tunneta riittävästi lääkärikunnan keskuudessa ja potilaat saavat kärsiä tästä. Lievempiin lisämunuaisongelmiin löytyy apuja lisäravinnehoidosta, stressin syiden poistamisesta kokonaisvaltaisesti (sekä psyykkisen, että fyysisen stressin) ja yrteistä, joskin yrttien kanssa tulee olla todella varovainen enkä suosittele että niitä käytetään ellei todella tiedä mitä tekee, sillä väärin valittu yrttihoito voi viedä todella ojasta allikkoon mitä tulee lisämunuaiskuoren toiminnan suhteen. http://www.drlam.com/articles/7mistakesofadrenalfatigue.asp

Tavallisesti liian korkeita stressistä johtuvia kortisolimääriä on helpompi hoitaa kuin matalia ja voidaan käyttää melko monenkinlaisia yrttilääkkeitä ja lisäravinteita. Krooninen stressi johtaa yleensä ensin kroonisesti korkeisiin kortisolitasoihin ja jossain vaiheessa keho ei enää jaksa tuottaa kortisolia näitä hirveitä määriä ja kortisolitasot alkavat vähitellen mennä laskusuhdanteiseksi. Välissä on usein jakso, jolloin vuorokautisen kortisolin erittymisen käyrä menee epäsäännölliseksi ja sekaisin.

Vaikeamissa ja pidemmille edenneissä tiloissa, joissa lisämunuaiskuoren hormonieritys on laskenut  tarvitaan lääkehoitona fysiologisilla annoksilla Hydrocortisonia, Prednisolonia ja joskus myös suolahormoni aldosteronin puutetta korvaavaa Florinef-valmistetta. Kyse on todellakin fysiologisista melko pienistä annoksista joilla korvataan sellaisia määriä joita elimistö luontaisesti kussakin tilanteessa tarvitsee. Tällaisista lääkityksistä ei seuraa isoannoksisiin kortisonihoitoihin usein liittyviä haittoja, kuten lihomista, turpoamista, kuukasvoisuutta ja osteoporoosia. Toisaalta liian pienet kortisonannokset toimivat vain erittäin harvoilla, sillä usein keho saadessan kortisonia ulkoapäin vähentää sen verran rankalla kädellä omaa kortisolineritystä että päädytäänkin pienempiin hormonimääriin kuin ennen lääkityksen aloittamista. Harvoin esimerkiksi toimii alle 20mg:n vuorokausiannos hydrokortisonia tai alle 5mg:n annos Prednisolonia.

Miten sitten tutkia kortisolitilanne järkevästi? Yksittäinen verikoe aamulla otettuna on puutteellinen ja epäluotettava koe. Lisäksi tutkimukseen tulee mukaan myös se kortisoli joka ei ole solujen käytettävissä vaan sitoutuneena kuljettajaproteiineihin. Vuorokausivirtsan keräys voi kertoa vähän paremmin yhdessä verikokeen kanssa mikä on tilanne. Selkeästi paras tapa tutkia asia on ASI-testi (adrenal stress index), jossa otetaan useita sylkinäytteitä päivän aikana. Tällä saadaan selkeämpää kuvaa nimenomaan siitä millainen kortisolin erittyminen on eri vuorokauden aikoina ja hoito voidaan funktionaalisen lääketieteen osaamisen mukaan kohdentaa täsmällisimmin. Kokenut kokeen tulkitsija ottaa huomioon potilaan kokonaistilanteen ja oireet testin tuloksen lisäksi ja näin voidaan päätellä millaista nimenomaista vitaaliaine- ja yrttihoitoa voidaan käyttää tai tarvitaanko lääkehoitoa. T3-monoterapiassa tulisi mielestäni herkemmin määrätä kortison-hoito kuin yhdistelmähoidossa tai T4-monoterapiassa eli Thyroxin-hoidossa. Tämän olen selkeästi huomannut kun olen seurannut ihmisten hoitojen kulkua. Usein kortison-hoitoa jatketaan puolesta vuodesta jopa kahteen vuotta ja joillekin hoidosta tulee elinikäinen. Joskus kilpirauhashormonihoidon onnistuminen viivästyy jos yritetään liian kauan väkisin lääkkeetöntä lisämunuaisten tukea, toisinaan lääkkeettömällä hoidolla pärjätään hienosti.

Joskus lisämunuaisten toiminnan tukeminen riittää korjaamaan kilpirauhashormonihäiriön jos taustalla ei ole entuudestaan varsinaista vajaatoimintaa. Joskus myös esim. ravintopuutokset korjaamalla voidaan lääkkeettömästi hoitaa lievät kilpirauhashormoniongelmat. (esim. seleeni, sinkki, kupari, jodi) Myös autoimmuunireaktiot voidaan funktionaalisen lääketieteen keinoin hiljentää ja jos tämä tehdään ajoissa, voidaan säästyä elinikäiseltä kilpirauhaslääkitykseltä.

Mistä saa ASI-testejä? Tällä hetkellä niitä tarjoavat Suomessa MDD Laboratoriopalvelut ja Nordic Laboratories Näitä testejä saa joidenkin lääkärien kautta ( http://antioksidantti.fi/fi/, http://www.prohealth.fi/index.php?id=12&ala=22, http://www.laakaripalveluasteria.fi/, http://www.lahitohtori.fi/, http://www.amplia.fi/yhteystiedot/, http://www.laakarikeskuslupaus.fi/ ) ja tietyt ravintoasiantuntijat. ( http://www.rafy.fi/index.php?item=460, http://www.prohealth.fi/index.php?id=7 ) Hiljattain on avattu myös Lootusklinikka, jonka kautta saa Nordic Laboratories-testejä. Hinta sisältää puhelinkonsultaation. Puhelinkonsultaatioita saa myös erikseen ilman testejä.  Jos tarvitset useita testejä, hinnat alenevat, koska tarvitset vain yhden konsultaation per testikokonaisuus. En ole varma saako ASI-testejä MDD:ltä muuten kuin lääkärien kautta, mutta ainakin Rafyn ravintoterapeuttien kautta saa Nordic Laboratoriesin testejä. Hinta on jotakuinkin 170 €, mikä voi tuntua paljolta, mutta tämä testin veroista diagnostiikkaa ei halvemmalla mistään saa. On olemassa myöskin vielä tarkempia virtsatutkimuksia, joista tutkitaan hormonimetaboliaa, mutta näistä minulla ei vielä ole tarkempaa tietoa. On hyvä näissä ASI testeissä huomioida että niillä jotka menee nukkumaan hyvin myöhään ja vastaavasti jotka heräävät myöhään testin tulosta pitää tulkita tämän valossa samoin henkilöillä jotka tekevät yö- tai vuorotyötä. Myös päiväunet, kahvin juonti, liikunta ja äkillinen stressi vaikuttaa tuloksiin joten on hyvä valita rauhallinen päivä testin tekemiseen, mutta kuitenkin sellainen joka kuvaa mahdollisimman totuudenmukaisesti potilaan normaalia päivän kulua. Erityisen huonosti nukuttu yö voi vääristää tulosta, mutta jos nukut aina huonosti, valvoskelet ja heräilet niin sitten testi antaa realistista tietoa, vaikka tekisit sen huonon yön päätteeksi. ASI-testi sisältää myös DHEA-hormonin mittauksen, joka on esihormonina monille steroidihormoneille, mm. sukuhormeneille. Jos DHEA on hyvin alhainen, sitä voidaan korvata hormonihoitona.

Ongelmia T3-hormonihoidoissa aiheuttavat myös krooniset infektiot, kuten borrelioosi, jota Suomessa ei osata vielä tutkia ja hoitaa kovinkaan hyvin. Infectolabilta voi tilata luotettavia testejä. Myös suolistoinfektiot ja muutkin suolisto-ongelmat on syytä tutkia ja hoitaa hyvin kuntoon, jotta hoito onnistuu. Ne on mahahappo-ongelmien lisäksi usein takana ravintopuutoksissa jotka häiritsee hoidon onnistumista ja voivat olla myös itse kilpirauhashormoniongelmien taustavaikuttajina tai aiheuttajina. Yleistä on mm. seleenin, raudan, sinkin ja jodin puute: kaikki tosi tärkeitä kilpirauhashormonifunktiolle. Erilaiset mittaustavat ravintoainepuutosten selvittämiseksi on hyviä diagnostisia keinoja. Ravintoainepuutoksia voidaan mitata mm. verestä ja hiuksista. Mm. edellämainitut MDD ja Nordic Laboratorios tarjoavat näitä mittauksia. Yksi monille hyödyllinen ja kustannustehokas keino sen kartoittamiseksi, mitä keho tarvitsisi on Asyra-mittaus. Myös hoitamattomat verensokeriongelmat, myös sellaiset jotka ei välttämättä jää haaviin rutiinikokeilla aiheuttaa ongelmia kilpirauhashormonihoidoissa. Selvittääksesi voisiko sinulla olla näitä kannattaa etsiä tietoa mm. insuliiniresistenssistä ja hypoglykemiasta. ja joskus on myös syytä tarkistaa ettei tietämättään sairasta diabetesta. Se osataan kyllä tutkia perusterveydenhoidossakin. Soluenergiantuotannossa tarvitaan oikeita määriä T3-hormonia, kortisolia ja insuliinia. Jos näiden keskinäisessä tasapainossa mättää ei kilpriauhaslääkitys toimi kuten pitää.

Ylivoimaisesti eniten tuntuu ongelmana olevan nuo rauta- ja kortisoliasiat ja B12-vitamiinin puute. Jos taustalla on jotakin muuta vakavaa, kuten raskasmetallialtistus, borrelioosi yms. voi olla mahdotonta yrittää saada kipirauhaslääkitystä tasapainoon ennen kun noita em. asioita on tutkittu. Eräässä blogissa on naisen tarinaa siitä miten lopulta löydettiin borrelioosi taustalla. Hommat ei ns. myös usein ala pelittämään ellei homealtistusta saada loppumaan oireilevalta ihmiseltä. Homealtistus, raskasmetallialtistus ja borrelioosi ovat myös usein rT3-dominanssin aiheuttajia. Oikein pahassa rT3-ongelmassa voi olla tilanne, että keho ei tunnu hyväksymään minkäänlaista T4-hormonihoitoa, jolloin potilas alkaakin voida paremmin vasta T3-monoterapialla, joskin joillain toimii myös yhdistelmähoito.

Monet potilaat ovat saaneet merkittävää apua vertaistuesta

On myös hyvä huomioida, että olon huononeminen hoidon alussa on usein tilapäinen tila ja menee ohi kun annostukset saadaan nousemaan. Saatetaan tarvita sairaslomaa ja oireenmukaista hoitoa joidenkin päivien tai viikkojen ajan. Kuitenkin jos oireet on tosi hälyttävät, kuten pahat rytmihäiriöt, poikkeuksellisen tiheä pulssi, joka ei rauhoitu levossakaa tm. vakavaa on syytä miettiä tuleeko hoitoa jatkaa saatika annoksia nostaa ennen kun on saatu lisätietoa mistä ongelmat johtuu. Itselläkin kun T3-monoterapia aloitettin ja muutaman viikon kuluessa Thyroxin-lääkitys samalla laskettiin pois oli olo aluksi tosi huono. Söin reseptisärkylääkkeitä, pahoinvointilääkettä ja lihasrelaksanttia kunnes tilanne koheni. On yleistä että olon huononeminen johtuu siitä että potilas menee ensin vajaatoiminnalle ennen kun lääkitystä saadaan korkeammille annoksille. Näin on laita myös yhdistelmähoitojen suhteen T3-monoterapian lisäksi varsinkin silloin kun hoito aloitetaan siten, että ei ole muuta kilpirauhaslääkitystä taustalla.

Sykeongelmat ja kilpirauhaslääkitys

Usein vertaistuen parissa törmää ihmisten huoliin siitä että kun he yrittävät nostaa kilprauhaslääkitystä, on sitten kyseessä synteettinen T4, (Thyroxin), eläinperäiset valmisteet (Armour Thyroid tai Thyroid Erfa), synteettinen T3-hormoni (Liothyronin tai Thybon) tai jokin näiden valmisteiden yhdistelmistä, että leposyke nousee tai sykkeet nousee pienimmästäkin ponnistuksesta.  Eläinperäisistä sen verran, että nehän on tehty sian kilpirauhasesta ja ne sisältävä kaikkia kilpirauhasen hormoneja, kuten T4-, T3-, T2-, T1-hormoneja ja kalsitosiinia. Jostain syystä Thyroxinia pidetään turvallisimpana, mutta kyllä silläkin saa aikaan mitä moninaisimpia ongelmia jos sitä menee liikaa siihen nähden mitä kroppa kestää tai jos kroppa menee sillä liikatoiminnalle.

On nähtävillä selvästi kaksi ryhmää joilla tulee ongelmia, kuten sykeongelmia kilpirauhaslääkkeiden suhteen. Toisella ryhmällä ongelmat johtuvat liikatoiminnasta ja ratkaisu onkin loogisesti vähentää lääkitystä kunnes oireet loppuvat. Kuitenkin huomattavasti yleisempi syy mm. sykeongelmiin on se, että kehossa on joitakin tekijöitä, jotka estävät kilpirauhashormoneja toimimasta kehossa niinkuin niiden kuuluu tai lisääntynyt hormonimäärä tuo esiin jonkin epätasapainotilan. Kilpirauhaskokeet voivat olla erittäin epäluotettava mittari arvoitaessa, ollaanko ylitoiminnalla vai onko kyse jostain muusta kuin nimenomaan kudostason ylitoiminnassa. Muistattehan, että se mitä näemme verestä, ei välttämättä kuvasta sitä mitä tapahtuu soluissa.

Miten erottaa ollaanko liikatoiminnalla? Yksi tärkeä tekijä on lämpö ja oireet. Jos lämpötila on edelleen alhainen varsinkin aamulla, läsnä on edelleen kilpirauhasen vajaatoimintaoireistoa voi olettaa että kudostason liikatoimintaa ei ole huolimatta siitä mitä kilpirauhaskokeiden tulokset kertovat. Ihmisen normaalin lämpötilan tulisi olla vähintään 36.7, vaikkakin nykyään pidetään normaalilämpöinä tätäkin alempia lämpöjä, koska niin monella on aineenvaihduntaongelmia jotka laskevat lämpöjä. Ihmislajille kuitenkin normaalilämpö on jotakuinkin 36.7-37.3 astetta. Kudostason liikatoiminnassa tulee usein kuuma (tosin hikoilu ja hikoilupuuskat voivat liittyä myös vajaatoimintaan), voi olla myös ripulia, pahoinvointia, motorista levottomuutta, lämpötila saattaa olla 37 asteen pintaan tai yli, voi olla lihasheikkoutta, vapinaa, hermostuneisuutta, keskittymiskyvyn puutetta, pulssi koholla, esim. yli 90 yleensä sekä levossa että muuten.

Miksi sitten kilpirauhaskokeet voi antaa niin epäluotettavaa tietoa? No esimerkiksi TSH:n painuminen alas ei kerro lääkityksellä ollessa välttämättä lainkaan liikatoiminnasta. Jos ilman lääkitystä TSH on hyvin alhainen voi olla syytä olettaa aivolisäkeperäistä vajaatoimintaa tai liikatoimintaa oireitten mukaan, mutta lääkityksellä on normaalia että TSH painuu alas ja tämä myös Thyroxin lääkityksellä, ei vain T3-hormonia sisältävällä lääkityksellä. Voi olla potilaan kiduttamista yrittää TSH:n osalta pysyä viitteissä kun monet tarvitsevat lääkitystä sen verran pitääkseen vajaatoiminnan kurissa että TSH joka tapauksessa laskee. Tämä on luonnollinen seuraus siitä, että aivolisäkkeen ei tarvitse enää käskyttää kilprauhasta tuottamaan hormoneja kun ne tulevat purkista. TSH voi olla myös normaali tai korkea kun luullaan oireita liikatoimintaoireeksi. Tällöin on kyse todennäköisesti jostain muusta mikä lääkityksellä nostaa sykettä kuin siitä että kudostasolla olisi liikatoimintaa.

T3v voi olla koholla liikatoiminnan lisäksi myös siksi että on tekijöitä jotka estävät T3-hormonia toimimasta kudostasolla. Tätä ilmiötä kansainvälisesti kilpirauhaspotilaat kutsuvat nimellä "pooling", vapaasti suomennettuna keräytyminen ja kyseessä on tila jossa T3-hormonia lilluskelee veressä runsat määrät, mutta solutasolla ne eivät pääse toimittamaan tehtäviänsä. Tämä tilanne usein aiheuttaa liikatoiminnan kaltaiset oireet. T3v voi myös olla matala tai normaali kun epäillään liikatoimintaoireita. Tätäkin voi olla vaikea tulkita sillä ihmisillä on yksilöllinen metabolia kilpirauhashormonien suhteen ja mittaustulokseen vaikuttaa mm. tämä yksilöllisyys ja se milloin lääkettä on edellisen kerran otettu. T3-hormonin puoliintumisaika ihmisten kehossa on yksilöllinen. Joskus T3v voi olla normaali tai alhainen koska se ei keräänny vereen vaan on kudosten käytössä. Hyvin epävarmaa siis tulkita T3v:tä kun epäillään liikatoimintaa vajaatoimintaisella lääkityksen aikana, tosin yhä läsnäolevat vajaatoimintaoireet, alhainen lämpö ja esim. varsinkin T3-hormonia sisältävällä lääkityksellä yli 10 pmol/l oleva T3v kielivät kyllä aika selkeästi siitä ettei hormoni pääse toimimaan solutasolla.

T4v:n tulos labrakokeissa epäiltäessä liikatoimintaa on myös riippuvainen monista asioista, kuten lääkityksestä. T3-hormonia sisältävällä lääkityksellä T4v on usein sitä alhaisempi mitä suurempi osuus lääkityksestä on T3-hormonia. T3-monoterapialla T4v laskee viikkojen kuluessa hoidon aloittamisesta hyvinkin alas, alle 5 pmol/l varsinkin jos lääkitys saadaan niin ylös että TSH painuu mittaamattomiin eikä aivolisäke siis käskytä enää omaa kilpirauhasta tuottamaan T4-hormonia, mikäli toimivaa kilprauhaskudosta ylipäätään on jäljellä. Myös se vaikuttaa tulokseen kuinka aktiivisesti keho muuntaa T4-hormonista T3-hormonia ja rT3-hormonia ja tottakai myös lääkityksen määrä vaikuttaa ja myös se kuinka kauan lääktiystä on käytetty ja kuinka pitkä aika edellisest lääkenostosta on. T4-hormonin osalta yhden annosmuutoksen vaikutukset tulevat näkyviin useiden viikkoja, jopa kuuden viikon kuluessa, koska sen puoliintumisaika on niin pitkä että T4-reservien kertymiseen menee aikaa. Ei siis mitenkään yksinkertaista tämänkään arvon tulkitseminen.

Mitä muita syitä sitten on sille, että sykkeiden kanssa tulee ongelmia lääkityksellä kuin varsinaiset lääkevalinnat tai annostukset? Hyvin usein potilailla nimenomaan sykkeiden osalta kyse on liian alhaisista raudoista tai lisämunuaisen vähäisistäkin toimintahäiriöistä joihin liittyy usein elektrolyyttitasapainon häiriöitä. Myös B12-vitamiinitasojen alhaisuus esiintyy usein potilailla, joilla on vaikea sietää kilpirauhaslääkitystä tai on ongelmia annosnostojen kanssa.

Alhaiset raudat on usein se murheenkryyni kun pelkässä riittävän fiksussa diagnostiikassa jo mättää saati sitten siinä jos ne rautatasot eivät nouse yrityksistä huolimatta. Yleistä on mitata kilpirauhaspotilaalta vain hemoglobiini, joka on epäluotettava mittari kun pitää arvioida ovatko raudat optimaalisella tasolla. Hemoglobiini voi olla hyvä tai jopa korkea muista syistä kuin siitä että rautaa olisi tarpeeksi. Monilla se on hyvä tai korkea siksi että plasmavolyymi eri veren tilavuus on heikko. Toisin sanoen ihminen kärsii nestehukasta ilman että olisi vaeltanut autiomaassa, oksentanut tai ripuloinut. Kun veri konsentroituu eli tiivistyy, niin tottahan silloin hemoglobiinia on enemmän kun sitä mitataan tilavuusmittojen mukaan. Elektrolyyttitasapainohäiriöt on kilpirauhasen vajaatoimintapotilailla yleisiä ja tämä aiheuttaa veren tilavuuden pienentymistä. Joskus mitataan ferritiiniarvoja. Jos ne ovat alhaisia on se toki merkki raudanpuutoksesta, mutta ne voivat olla normaalit tai korkeat myös tulehduksellisista syistä, joten tämäkään mittaus ei riitä. No mitä sitten mitata, että asia selviäisi? Kansainvälisestikin potilaat ovat havainneet luotettavimmiksi kokeiksi seerumin raudan ja transferriinin saturaation. (S-Fe, S-TrFeSat, labralyhenteet) Suomessa Transferriinin saturaation mittauksen mukana tulee myös seerumin raudan määritys, joten jos maksaa itse kokeensa niin tuo TrFeSat on melko kustannustehokas kun seerumin raudasta ei tarvitse erikseen maksaa. Kaikki nämä em. kokeet antavat informaatiota yhtenä pakettina, mutta jos on rahasta tiukkaa niin valitkaa noista tuo transferriinin saturaatio ja jos mahdollista sen tueksi ferritiini. Joskus ferritiini on alhainen ja nuo muut arvot normaalit. Toisinaan rautaongelmia tutkittaessa pitää määrittää myös punasolujen määrää ja kokoa, joihin on omat kokeensa.

Miten sitten tulkita rauta-arvoja? Tässä kohden pitää muistaa että labraviitteet ovat väljät, joten ei välttämättä riitä sinulle yksilönä juuri sinun tilanteessasi että arvot ovat vain viitteissä. Ferritiini olisi optimaalisesti vähintään 90 µg/litra, seerumin rauta vähintään 20 umol/litra ja transferriinin saturaation olisi hyvä sijoittua välille 35-45%. Nämä ovat sekä potilaiden kansainvälisesti hyväksi havaitsemia suuntaviivoja ja myös funktionaalinen lääketieteen ajattelutavan mukaisia. Terveyden suhteen olisi hyvä pyrkiä optimaaliseen sen sijaan että tyydytään vain tilaan jossa ei juuri ja juuri ole toinen jalka haudassa, näin kärjistettyä kuvausta käyttäen. Itselläni hemoglobiini on tupannut olemaan yläkanttiin, samoin ferritiini. Alhainen seerumin rauta ja alhainen transferriinin saturaatio sitten lopulta paljastivat alhaiset raudat. Kun elektrolyyttitasapainoa korjattiin, saatiin veren tilavuus nousemaan ja hemoglobiini laski paremmin vastaamaan seerumin rautaa ja kun ryhdyin tulehdusta hillitsevälle ruokavaliolla ja otin tulehdusta hillitseviä ravintolisiä laskivat myös koholla olleet ferritiinitasot.

Miksi raudoilla on väliä ja miksi tulee ongelmia kilpirauhaslääkityksen kanssa jos ei raudat ole riittävän hyvät? No rautaahan tarvitaan elimistössä moneenkin kohteeseen, erityisesti hemoglobiinimolekyyleihin, jotka punasoluissa sitovat itseensä happea. Valtimoveren tarkoituksena on tuoda keuhkoista happea, jota ilman ei elimistö pystyisi toimimaan. Jos olet aneeminen, kärsit siis hapen puutteesta. Kun raudat on alhaiset, elimistö yrittää kompensoida hapenpuutetta pistämällä sydämen pumppaamaan lujemmin, nopeammin ja kierrättämään verta tehokkaammin jotta sitä happea riittäisi kudoksille. Kun saat kilpirauhaslääkettä, varsinkin jos saat sinulle oikeanlaista lääkettä elimistön aineenvaihdunta tehostuu, jolloin myös happea tarvitaan enemmän ja tämä on huono yhtälö jos kärsit alhaisista raudoista. Jos kaikilta ihmisiltä joilla edes harkitaan kilpirauhaslääkityksen aloittamista tai jos Thyroxin-lääke aiotaan vaihtaa tehokkaampaan T3-hormonia sisältävään lääkitykseen tutkittaisiin huolella raudat vältyttäisiin monilta kurjilta tilanteilta jolloin saattaa potilas joutua jopa ensiapuun sykeongelmiensa takia. Saattaa olla paikallaan viivästyttää lääkkeen aloittamista tai vaihtoa kunnes raudat saadaan paremmalle tolalle. Ei ole turvallista eikä viisasta rääkätä potilasparkaa kilpparilääkkeellä jos hänen rautatasonsa ei riitä hoitoon. Jos raudat on vain vähän alakanttiin voi riittää että rautatankkaus aloitetaan samalla kun lääkitys aloitetaan tai tehdään lääkitysmuutos.

                                                          hemoglobiiniproteiini
Miten ne rautatasot sitten saa nousemaan? Monien mahat kestää aika huonosti tablettimuotoista rautaa. Solgarilla on valmiste nimeltä Gentle Iron, jota on kestetty paremmin. Monilla toimivat nestemäiset muodot. Kannattaa tiedustella vaikka luontaistuotekauppojen koulutetuilta myyjiltä, mitä tuotteita he suosittelisivat. Jos vältätte gluteenia, niin katsokaa ettei rautatuotteessa ole sitä. Funktionaalinen ravintoasiantuntija ja funktionaalinen lääkäri voivat myös neuvoa tuotevalinnoissa, tuotteiden annosteluissa ja ottoajankohdissa. Netistä löytyy myös tietoa mistä ruoista rautaa parhaiten saa. Pelkkä rauta ei välttämättä riitä, vaan tarvitaan myös C-vitamiinia raudan imeytymiseen. Joskus kuparin, b12-vitamiinin ja folaatin puutekin voi olla taustalla. Jotkut ovat saaneet apua ternimaitokapseleista, koska niiden sisältävä laktoferriini voi auttaa rautatasojen nostamisessa. Alhainen ruumiinlämpö voi hidastaa punasolujen muodostumista.

Entä elektrolyyttitasapainon häiriöt? Ne liittyvät juuri mm. veren tilavuuteen. Jos verta on vähänlaisesti, joutuu sydän koville pumpatakseen sitä tarpeeksi. Magnesiumin puute voi myös aiheuttaa tykyttelyjä. Itseltä loppui muutamaksi päiväksi magnesium-valmiste ja huomasin sen nousevista sykkeistä, jotka rauhoittuivat kun sain magnesiumin takaisin lisäravinneohjelmaani. Magnesiumia kannattaa ottaa sen verran kun kroppa kestää ilman että vatsa menee löysälle. Oksidimuoto imeytyy huonosi, joskin se on erinomainen ummetuslääke. Suositeltavampia muotoja ovat glysinaatti, tauraatti, orotaatti ja sitraatti, joskin sitraatti pidempiaikaisessa käytössä saattaa olla vähän huono munuaisille.

Mm. lisämunuaisten toiminta vaikuttaa elektrolyyttitasapainoon. On hyvin tavallista että kilpriauhaspotilaalla on häiriytynyt lisämunuaisten toiminta ja varsinkin suolahormoni aldosterolin häiriöt on yhteydessä elektrolyyttitasapainohäiriöön. Aldosteronin mittaaminen voi olla vähän kinkkistä, joten ohjeiden kanssa kannattaa olla tarkkana. Mittaus ei kannata jos käyttää kortisonilääkitystä, sillä se sekoittaa tuloksia. Hyviä kokeita ovat kylläkin ihan natriumin ja kaliumin mittaus. Natriumin olisi hyvä olla viitteiden keskiosissa ja kaliumin vähintään 4. Jos natrium on korkea, mutta kalium matalahko, voi olla potilaalle apua kalium-tableteista, jos molemmat on alakanttiin voi riittää luonnonsuolan nauttiminen. Älä käytä kaupan pöytäsuoloja vaan hae vaikka luontaistuotekaupasta jotain puhdistamatonta luonnonsuolaa, kuten merisuolaa tai ruususuolaa. Suolamääriä kannattaa lähteä kokeilemaan puolesta teelusikallisesta ylöspäin aina kahteen teelusikalliseen päivässä. Ei kuitenkaan enempää kuin yksi teelusikallinen kerrallaan. Jos pelkkä suola ei tuo helpotusta oloon voi rinnalle ottaa kalium-tabletteja joita saa apteekista reseptittä tai luontaistuotekaupasta. Niissäkin vähittäinen annostuksen nostaminen on suositeltavaa. Alhaisen aldosteronin oireita voi olla tihentynyt virtsaamistarve, hikoilukohtaukset, vähän kohonnut elimistön lämpötila varsinkin illalla (saattaa sotkea kilpirauhasen vajaatoimintaoireiston tulkintaa), jano ja suolanhimo. Jos suolasta ja/tai kaliumlisästä ei ole tarpeeksi apua voidaan joutua korvaamaan aldosteronin puutetta Florinef-nimisellä lääkkeellä, joskin lisämunuaisten toimintaa voidaan tilanteen mukaan tasapainottaa ja hoitaa myös luonnollisin keinoin. Tästä kirjoitan lisää jossakin toisessa postauksessa. Monet edistykselliset lääkärit määräävät kroonisesti alhaisiin kortisolitasoihin kortison-hoitoa, mutta olen sitä mieltä että monet potilaat hyötyisivät myös Florinef-valmisteesta.

Itselläkin on ollut välillä sykkeiden kanssa ongelmia. Monesti ongelmat on tasoittuneet kun olen lisännyt luonnonsuolaa ruokaan tai ottanut sitä ihan veden kanssa. Myös tuo magnesium on auttanut. Minulla on myös ollut vuosia sellainen ihme mysteeriverenpainetauti, josta on aikeita ottaa selville mistä pohjimmiltaan johtuu kun siihen ei ole auttanut suolan vaihtaminen terveellisemmäksi, painonpudotus eikä terveellinen ruokavalio muutenkaan. Söin verenpainelääkkeenä beetasalpaajaa ja kun se vaihdettiin toisenlaiseen verenpainelääkkeeseen tämä paransi myös elektrolyyttitasapainoa.

Varmasti tässä postauksessa ei tullut kaikkia mahdollisia tekijöitä selville mitkä voivat aiheuttaa sykkeiden kohoamista kilpirauhaslääkityksellä, mutta pääkohdittain tässä on niitä tekijöitä, jotka kansainvälisesti potilaat ovat huomanneet ongelmien syiksi ja tämä tietä korreloi myös sen kanssa mitä olen asioita itsekseni tutkinut ja havainnut myös suomalaisissa vertaistukiryhmissämme.

Mitä sitten tehdä kun sykkeiden kanssa on ongelmaa kilpparilääkityksellä? Jos sykkeet eivät ole levossa koholla koko aikaa vaan vain tiettyinä aikoina päivästä ja käytät T3-hormonia sisältävää lääkitystä kokeile ensin jakaa se useampaan osaan päivästä. Sykkeet voivat kohota joko liian kovasta kerta-annoksesta tai siitä että T3-hormonipitoisuus ehtii laskea liikaa ennen seuraavaa ottokertaa. Ei siis ole aina kyse määristä vaan annostuksen jakamisesta. Joskus ongelmat voivat johtua väärästä lääkitysvalinnasta. Joskus sykkeet tasaantuvat muutamien päivien kuluttua annostostosta T3-hormonia sisältävällä lääkityksellä ja joidenkin viikkojen kuluttua Thyroxin-lääkityksellä. Odota siis jos sykkeet ei mene ihan mahdottomiksi kuitenkaan jos sykeongelma ilmenee annosnoston jälkeen. Myös liian suuri lääkkeen aloitus tai annosnosto voi olla syynä. On yksilöllistä miten suuria aloituksia ja annosnostoja kestämme. Kun aloitamme lääkehoidon voi Thyroxinin kohdalla olla tarpeen aloittaa 25µ:n annoksesta, joka parissa viikossa voidaan kenties nostaa 50µg:n annokseen, Eläinperäisten kohdalla olisi hyvä aloittaa esimerkiksi 30mg:n annoksesta, joka viikon kuluessa voidaan kenties nostaa 45mg:n tai 60mg:n annokseen. Näissä lääkityksissä aloitusannoksella ei ole hyvä viipyä liian kauan, koska vajaatoimintaoireet voi hoidon alussa syventyä kun mahdollinen jäljellä oleva oma hormonimuodostus heikkenee elimistön saadessa korvaushormoneja purkista. Nyrkkisääntö voisi kuitenkin olla se, että miten isommaksi annokset menee, sen hitaammin lääkitystä nostetaan ja pienemmillä kertanostoilla. Thyroxin voidaan ottaa kerran päivässä, mutta eläinperäiset kannattaa ottaa kahdessa, jopa kolmessa osassa sen sisältämän T3-hormonin takia. Synteettistä T3-hormonia käytettäessä varsinkin T3-monoterapialla hitaat nostot ovat erittäin tärkeitä. Aloitus voi olla 10-15µg vuorokaudessa jaettuna kahteen tai kolmeen osaan eli vain 5µg kerralla, josta vähitellen pyritään neljään ottokertaan. 10µg:n kertanosto on useimmille aivan liikaa, joten kertanosto kannattaa olla 5µg eikä useammin kuin kolmen vuorokauden välein. Monet tarvitsevat tätäkin hitaammat nostot, varsinkin lääkityksen edetessä.

Jos saat sykeongelmia eikä sen korjaantumiseen riitä aika tai ongelmat selkeästi tuntuu tosi pahalta ja haittaavat elämää niin ratkaisu voi olla lääkkeen vähentäminen riippumatta siitä onko kyse todellisesta liikatoiminnasta vai muista ongelmista. Pakita sellaiselle annokselle jossa olo on siedettävä eikä leposyke ole ainakaan yli 90. Hyvä jos se olisi alle 80. Joissain sairauksissa ja niiden jälkitiloissa pyritään vieläkin alempiin sykelukemiin, joten toivon mukaan jokaisen lääkäri ymmärtää nämä asiat sykkeiden suhteen potilaansa kohdalla. Jos vajaatoimintaoireet palaa ja lämmöt laskee tästä pakittamisesta ja jos alunperinkään et ollut liikatoimintainen on hyvä lähteä selvittämään mistä ongelmat lääkityksen kanssa johtuvat. Tässä asioihin perehtynyt lääkäri on kullanarvoinen apu. Koululääketieteen parissa hyvin harva lääkäri näitä asioita ymmärtää, funktionaalisen lääketieteen parissa useampi. T3-hormonia sisältävällä lääkityksellä sykkeet voi lääkityksen alentamisesta rauhoittua nopeastikin varsinkin jos tarpeen mukaan jätetään myös annoksia väliin, mikä pitää kylläkin miettiä tarkkaan varsinkin T3-monoterapialla jossa liian monen annoksen kokonaan väliinjättäminen voi olla kohtalokasta. Thyroxin-hoidolla, joka on T4-monoterapiaa sykkeiden rauhoittuminen voi kestää kauemmin ja edellyttää jopa useamman lääkkeen ottokerran väliin jättämistä sen lisäksi että annosta pienennetää. Nämä erot johtuvat hormonien puoliintumisaikojen erilaisuudesta.

Miksi kirjoitan näin yksityiskohtaisesti ja semmoisistakin asioista, jotka minulle ei pitäisi ollenkaan kuulua, koska en ole lääkäri? Kirjoitan siksi että osaamista on niin vähän Suomessa ja siksi että niillekin lääkäreille jotka hoitavat muillakin kuin Thyroxin-valmisteilla on vielä suhteellisen vähän monilla kokemusta aiheesta. Nämä ovat niitä tilanteita, joissa valveutuneilla potilailla saattaa olla täsmällisin tieto aiheista. Sikäli kilpirauhasongelmien suhteen tilanne on poikkeuksellinen, että näitä ongelmia lääkityksen kanssa on niin monilla. Usein harvinaisemmissa tai vähemmän tunnetuissa sairauksissa on se tilanne että potilaasta tulee oman sairautensa asiantuntija. Joidenkin potilaiden saattaa myös olla vaikea saada lääkäriään kiinni ja ollaan pulasssa kun tilanne äityykin nopeasti tukalaksi eikä julkiselta puolelta osata pahimmassa tapauksessa kuin moittia potilasta, tämän lääkäriä ja tämän saamaa hoitoa. Pahimmillaan asiaa huonosti tunteva lääkäri voi vaikka ensiavussa, terveyskeskuspäivystyksessä tai sisätautipolilla mennä muuttamaan potilaan lääkitystä jopa siten että siitä aiheutuu vaaratilanteita. Ei ole ideaalitilanne etteivät potilaat aina akuuttitilanteissa saa tarvitsemaansa asiallista apua. On myös lääkärien taholta moitittu sitä että potilaat hankkivat tietoa internetistä. Tämä tuntuu minusta absurdilta, sillä jostainhan se apu on saatava! Usein olemme vertaistukiryhmissä paikkailleet monia asioita potilaiden hoidossa joita lääkärit eivät ole ymmärtäneet hoitaa, auttaneet monta jolla on jokin akuutti tilanne ja kiitokseksi saamme kuulla kuinka lääkärit haukkuvat vertaistukiryhmiämme ja toimintaamme. Ryhmissämme on kuitenkin jokaisessa mainittuna että kaikki vinkit ja neuvot tulee ottaa vastaan ehdottomasti omalla vastuulla ja vastuu hoidosta on aina ryhmän jäsenellä itsellään ja tämän lääkärillä. Mikä sitten on se pienin paha kun parasta mahdollista tilannetta ei ole olemassakaan? Se pitää jokaisen miettiä itse.

Jos teette muutoksia lääkitykseen konsultoimatta lääkäriänne, teette sen täysin omalla vastuullanne. Tämä toimikoon tämän kirjoituksen ja blogini vastuuvapautuslausekkeena. Ymmärrän kyllä silti täysin miksi joskus joku potilas oman harkintansa mukaan myös toimii vastoin lääkärin määräyksiä tai säätää lääkityksiä konsultoimatta lääkäriä varsinkin jos lääkärin puhelinajat menevät viikkojen päähän tai jokaisesta sähköposti- tai puhelinkonsultaatiosta rapsahtaa lasku vähävaraiselle potilaalle tai jos lääkärikin on neuvoton. En syytä lääkäreitä, syytän systeemiä ja tilannetta että on niin harvalukuinen joukko lääkäreitä jotka meitä osaavat auttaa. Olisi tietenkin mainiota jos ne lääkärit, jotka hallitsevat kaikkien kilpirauhaslääkitysten käyttöä ja lisämunuaisten toimintahäiriöihin määrättyjä lääkityksiä järjestäisivät keskuudessaan jonkinlaisen päivystysringin, jolloin lääkärille voisi hätätilanteissa soittaa. Lääkärin ja potilaan välillä vallitseva yhteisymmärrys sen suhteen että lääkityksiä voi potilas säätää myös tarvittaessa itse on hyvä asia. Tapahtuuhan hormonihoidon säätämistä potilaan itsensä toimesta myös mm. insuliinikorvaushoidossa. Tämä edellyttää tietenkin sitä että potilasta on riittävästi evästetty näissä asioissa. Oikein hyvä juttu voisi olla vaikka se että lääkärit kirjoittavat potilailleen riittävät ohjeet. Tällaista ohjeistusta voisi olla sekä yleisesti tiettyä lääkitystyyppiä käyttäville potilaille, että yksilöidymmin potilaskohtaisesti.