Uupumuksesta tai rasituksesta toipuminen ja anabolinen ja katabolinen tila

(huom. Tässä kirjoituksessa esitettyä materiaalia ei ole tarkoitettu kenenkään hoito-ohjeeksi ja esitän tässä kirjoituksessa oman mielipiteeni sen mukaan mitä olen asiasta opiskellut ja vertaistuessa ja työssäni oppinut)

Parantuminen ja toipuminen

Kun saamme vaikka akuutin infektion, jonka vuoksi joudumme kenties olemaan muutaman päivän töistä tai koulusta pois, tähän annetaan aina neuvoksi levätä riittävästi ja juoda riittävästi nesteitä. Hyvä neuvo!

Jos erilaisista akuuteista sairauksista toipuvalla on apunaan vielä vähän laajenpaakin tietoa ja ymmärrystä joko omassa päässä tai ammattilaisen avun muodossa, hän pyrkii ottamaan myös henkisesti rauhallisesti, syömään riittävästi vihanneksia, marjoja, hyviä rasvoja ja myös hyvälaatuisia proteiinilähteitä. Mm. infektiot ja siihen liittyvä immuunipuolustus kuluttavat paljon proteiineista saatavia aminohappoja. Jos emme saa tarpeeksi proteiinia ruoasta, toipuminen voi olla hitaampaa ja sairastuminen saattaa saada meidät heikommiksi, sillä elimistö ottaa aminohapot tarvittaessa omista kudoksista. Pitkään sairastanut vajaaravittu käy heiveröiseksi ja hauraaksi saamaan monenlaisia lisätautejakin. Haurailla vanhuksilla tämä voi olla iso ongelma, samoin ihmisillä jotka eivät syystä tai toisesta saa tarpeeksi energiaa ja suojaravintoaineita. 

Vajaaravittuja ei ole ainoastaan kehitysmaissa vain myös muualla. Lihava voi olla vajaaravittu, samoin laiha ja myöskin ihannepainoinen. Kyse ei myöskään ole pelkästään ravitsemuksesta vaan myös ruoansulatuksesta. Terveellisesti syövälle ja ravintolisiä käyttävälle voi kehittyä ravintopuutoksia jos ruoansulatus on heikentynyt mm. stressin ja sairastamisten takia.

Sairastaessa myös suojaravintoaineiden kuten vitamiinit, hivenaineet ja antioksidantit tarve kasvaa. Siksi ei ole ihan sama mitä sairastunut syö. Vaikka voi olla mielialalle lohduttavaa mussuttaa karkkia ja pullaa kipeänä, kropalle se ei tee hyvää. Smoothie voi olla helpompi saada alas jos ruokahalu on heikko ja smoothieen ja itse puristettuihin hedelmä- marja ja vihannesmehuihin saa uppoamaan hienosti terveellisiä tuoreita toipuvalle. Myös yrteistä ja ravintolisistä voi olla apua. Entäpä sitten jos kyse on pitkäaikaisemmasta vaivasta toipumisesta?

Uupumus, rasitustilat, pitkäaikaisista sairaudentiloista toipuminen

Ihmisillä voi olla hyvin monenlaisia tiloja ja tilanteita joissa he toipuvat pitkäaikaisista hyvinvoinnin, terveyden ja jaksamisen ongelmista. Näitä tiloja voi olla mm. homealtistumisesta, liiallisesta urheilusta ja suorittamisesta, kovasta emotionaalisesta stressistä, työpaikkakiusaamisesta, kroonisista infektioista, vääränlaisista lääkityksistä, alisyömisestä, pitkäaikaisesta epäterveellisestä ruokavaliosta, burn outista tms. toipumisesta.

Yhteistä tässä kirjoituksessa kuvaaville tiloille on se, että ihminen kokee olevansa hyvin uupunut, henkisesti omasta mielestään epänormaalin herkkä ja epästabiili (mm. ahdistuneisuutta, ylivirittyneisyyttä, itkuisuutta, univaikeuksia tai sitten välinpitämättömyyttä, hitautta ja runsasta nukkumista), jotenkin tyhjiin valutettu.

Tällaisissa tilanteissa ihminen voi tuntea itsensä neuvottomaksi. Usein hän on kokenut, ettei ole tullut kuulluksi ja ymmärretyksi. Koska sairaudentilat ja jaksaminen heikentyminen aivan normaalistikin myös nostaa meissä esiin pelokkaan pienen lapsen tarpeita, nämä tarpeet jäävät usein kovassa nyky-yhteiskunnassa täyttämättä. Monilta heikkokuntoisilta puuttuu emotionaalinen ja joskus käytännönkin tuki mm. lähiomaisilta tai hoitohenkilökunnalta. Moni on huolestunut ja ajoittain jopa paniikissa terveydestää ja jaksamisestaan. Tämä lisää stressiä ja stressi vaikeuttaa toipumista ja myöskin ajattelutoimintaa. Ajattelu kuitenkin on se mitä me käytämme kun suunnittelemme mikä on seuraava askel, joka kannattaisi ottaa, jotta toipuisimme. Joskus stressi ja huolestuneisuus on päävihollisemme!

Moni lähtee viimeisillä voimillaan etsimään tietoa ja tekee urheasti parhaansa auttaakseen itseään. Tässä saattaa rapatessa myös roiskua, eli saatetaan tehdä virheitäkin. Esimerkiksi seuraavanlaisia:

Sudenkuoppia

Ei syödä ja levätä tarpeeksi

Joskus liikunnan lisääminen ja em. erilaiset paastot voivat olla tervehdyttäviä. Tosi uupuneelle kropalle ne ovat kuitenkin stressitejä, eli lisää stressiä vielä edellisenkin stressin päälle. Stressiähän ei ole vain mm. murheet, huolet, kiire ja huonot ihmissuhteet, vaan myös kaikki fyysinen rasitus. Sopivalla tavalla stressaaminen, kuten oikein mitoitettu liikunta, avanto, saunominen, sopivat haasteet työssä, uudet ja innostavat asiat yms. vahvistaa meitä. Liika stressi heikentää ja hajottaa.

Toipumisvaiheessa nukkumisen lisääminen ja ihan vain rauhassa oleskelu ilman suorittamista ja monenlaisia vaatimuksia on parantavaa. Rauhallinen kävely ja ympäristön tarkkailu metsässä voi olla terapeuttisempaa kuin metsäpolulla itsensä henkihieväriin rumppaaminen juoksemalla. Toipuessa unentarve saattaa lisääntyä. Missä ennen koki pärjäävänsä seitsemän tunnin yöunilla, toipuessa saatetaan tarvita yhdeksän tuntia tai sitten kahdeksan tuntia ja lisäksi parinkymmenen minuutin päiväunet.

Toipuessa paastot, vähäenergiset ruokavaliot tai ketogeeninen ruokavalio ei ole välttämättä ratkaisu, vaikka ne saatetaan erilaisten asiantuntijoiden ja gurujen toimesta sellaiseksi esittää. Toipujalle voi olla turvallisempaa toteuttaa vähähiilihydraattista ruokavaliota kuin varsinaista ketogeenista ruokavaliota. Vähemmän syömisen sijaan olisi ehkä hyvä keskittyä syömään fiksummin ja ravintoainetiheämmin.

Toipuminen vaatii keholta usein enemmän- ei vähemmän ruokaa, varsinkin jos on tottunut syömään jo niukahkosti. Moni ei tiedä syövänsä jo vähemmän kuin kuluttaa. Harva tarkistaa asian esim. Fineli-sivuston ruokakori-toiminnalla. En tarkoita vimmaista kilokalorien kyttäämistä, vaan sitä että pikkusen tarkistelee syömisiään, jotta oppii katsomaan paljonko energiaa minkäkintyyppinen ateria suunnilleen sisältää. Joskus  voi yllättyä että saakin enemmän tai vähemmän energiaa ruoastaan kuin mitä oli ajatellut.

Yhdistettynä stressiin liian vähä syöminen ei tee hyvää kehon metabolialle ja hormonitoiminnalle, joiden tulisi olla kunnossa toipumista ja voimaantumista ajatellen.

Laiminlyödään tunteet

Joskus ihmisen stressi ja uupumus tulevat esiin vasta kun huomaa ettei osaa pysähtyä, eikä osaa antaa itsensä vain olla hyödyttömänä, esimerkiksi Netflixin parissa sohvalla tai lehteä lukien takapihan terassilla. Ihminen saattaa addiktoitua tekemiseen ja suorittamiseen ja luulla olevansa hyvinkin tehokas yksilö ja lunastamalla jollakin tavalla olemassaolonsa oikeutuksen tekemällä mahdollisimman paljon kaikkea toimeliaisuutta vaativaa, hyödyllistä ja hyvää.

Todellisuudessa kyse voi olla siitä ettei uskalleta kohdata itseään, kipeitä paikkojaan sielussa, täyttymättömiä tarpeitaan ja vaikeita tunteitaan ja ajatuksiaan, sisäistä tyhjyyttään. Ei olla ehkä vielä oikein hyväksytty omaa itseään myös sellaisena joka vain on, pitää hauskaa, murjotta, viettää aikaa ihmisten kanssa tai itsekseen, on välillä ärsyttäväkin ja yhtä lailla epätäydellinen ja silti okei, kuten muutkin.

Ei ehkä tiedosteta, että voi olla elämässä tyytyväinen vähempäänkin ja ettei se onnellisuus ja tyytyväisyys ole kiinni mm. tosi fantsusta asemasta työelämässä, isosta talosta (ja isosta asuntolainasta), siitä että on jatkuvasti toisten käytettävissä, yrittää miellyttää kaikkia, näyttää aina hyvältä, yltää aina vähän korkeammalle ja paremmin.

Vähempi voi olla enempi. Mukava, mutta vähän vaatimattomampi kämppä, ei ehkä kalliita kaukomatkoja vaan retki rakkaiden kanssa lähimetsään, kolmen päivän työviikko, koska taloudellinen tilanne ei edellytä raatamissa niska limassa, enemmän aikaa kivalle tekemiselle ja hyvälle seuralle, myös ihan vaan olemiselle. Mitä se hyvä elämä kenellekin voisi olla. Elämä, jossa jaksaa olla.

Jumitutaan kataboliseen tilaan

Katabolisessa tilassa elimistö ikäänkuin syö itseään. Se ottaa tarvittavaa energiaa ja ravintoaineitaan omista kudoksistaan. Stressitilassa liian vähäinen syöminen ja liiallinen itsensä rasittaminen johtavat tähän tilaan. Elimistö tekee parhaansa suojellakseen itseään ja jaksaakseen mahdollisimman pitkään.

Tässä tilassa kärsii ruoansulatus ja hormonitoiminta usein ensin sukuhormonien, sitten kilpirauhashormonien ja lopulta myös lisämunuaiskuoren stressihormonien suhteen. Stressihormoni kortisolin tuotanto pyritään pitämään yllä niin pitkään kun se on aivojen kannalta järkevää, mutta lopulta liiallinen kortisolintuotantokin ajetaan pienemmälle, koska se vahingoittaa aivoja ja mm. muistitoimintoja ja pitää verensokereita koholla. Sukuhormoneista ensimmäisenä "kyykkää" yleensä DHEA, joka on eräänlainen nuoruus- ja elinvoimahormoni ja monien sukuhormonien esiaste ja jota tuotetaan lisämunuaisen kuorikerroksesta. Sitten vähenevät muut kuten testosteroni, progesteroni ja estrogeeni.

DHEA on myös lievästi anabolinen eli elimistöä rakentava ja varastoja keräävä, joten kun se on alhaalla, ei mm. lihastreeni ja kunnon kohottaminen välttämättä onnistu helposti vaan urheilu saattaa purkaa elimistöä eli heikentää sitä ennenmminkin kuin vahvistaa ja rakentaa sitä. Katabolisesta tilassa tai siitä toipuessa kun jaksaminen on huonoa,  palauttava ja huoltava ja rentouttava liikunta on parempi vaihtoehto kuin se että yrittää kasvattaa lihasta, voimatasoja tai saada aikaan kestävyyttä kestävyysliikunnalla. Jos on tosi uupunut, myöskään HIIT ei välttämättä tee hyvää, eli kovatehoinen, mutta lyhytkestoinen liikunta.

(Huom, terveillä ihmisillä on katabolisia ja anabolisia tiloja ilman että kyseessä on mm. jokin sairaudentila tai terveyden kannalta hyvin ongelmallinen tila. Ongelmalliseksi tilanne muuttuu jos vointi ja jaksaminen on huonoa tai jos tilaan liittyy sairauksia tai terveyden kannalta epäviisasta käyttäytymistä kuten itsensä liikaa rasittamista tai puutteellista syömistä. Samoin stressi ja jonkinasteinen hormonitoiminnan vaihtelu kuuluvat luonnollisena osana elämää ja muuttuvat ongelmalliseksi vasta ääritiloissa. Hermoston toiminta, hormonitoiminta ja immuunipuolustuksen toiminta ovat kehon luonnollisia säätelykeinoja ja keho on suunniteltu kestämään hyvin vaihteleviakin olosuhteita. Toki näilläkin olosuhteilla on rajansa ja jos ne ylitetään, ihminen väsyy ja sairastuu)

Pelätään lihomista

Vähemmän tunnettu asia on se, että toipumisvaiheeseen voi kuulua normaalistikin tilapäistä rasvan ja nesteen kertymistä elimistöön. Kun toipumisvaiheessa annetaan keholle riittävästi energiaa, ravintoaineita, lepoa ja juuri sopivaa liikuntaa (venyttely, kävely, pilates, rauhallinen uiminen, luontoyhteys yms.), voi seurauksena olla painon nousua ja elimistön suurentumista normaalina vaiheena toipumisessa. Tämä johtuu niistä hormoneista, jotka vastaavat elimistössä mm. varastoinnista ja erilaisten kehon rakenteiden ja solujen uudistamisesta. Jos tässä vaiheessa ryhdytään vimmaisiin toimiin jotta ei varmasti lihottaisi, paraneminen ja toipuminen voi mm. hormonaalisessa mielessä ja ravitsemuksellisessakin mielessä  häiriintyä.

Tässä vaiheessa ei siis kannata priorisoida painonhallintaa (ellei kyseessä ole esim. hyvin vaarallinen ja äärimmäinen liikapaino) ja kunnon kohottamista vaan edelleenkin lepoa ja sopivan energiamäärän ja ravintoaineiden tankkaamista, samalla kun priorisoi toki myös ruoansulatusta ja suoliston tasapainoa. Suoliston mikrobiston tasapaino ja suoliston kunto ja ruoansulatuksen toimiminen ovat terveen tasapainoisen ihmiskehon kulmakiviä. Epätasapaino näillä alueilla heijastuu niin mieleen kuin kehoon hyvin moninaisin tavoin.

Liikunta vaiheessa, jossa ollaan jo alettu hieman toipua voi olla hyvä suunnitella siten, että sen määrää ja intensiteettiä kohotetaan hyvin varoen ja maltilla. Hormonitoiminnan ja hermoston toiminnan suhteen voi olla viisaampaa keskittyä ensin lihaskuntoharjoituksiin sen sijaan että lähtisi pitkille lenkeille.

Kikkaillaan yrteillä

Yrtit ovat vuosituhantinen keino ravita ja hoitaa ja niistä on monenlaista apua ihmisen hoitamisessa, sairaudentilojen ennaltaehkäisyssä ja terveyden ja hyvinvoinnin ylläpidossa. Kaikki yrtit eivät kuitenkaan sovi kaikissa tiloissa.

Erityisesti adaptogeenisten yrttien kohdalla voi olla tiettyjä tilanteita, joissa niiden käyttö pahentaa tilannetta eikä vahvista ja tasapainota ihmistä, kuten tavallisesti. Tilanteessa jossa stressiin on adaptoiduttu siten, että elimistö tuottaa runsaita määriä stressihormoni kortisolia, voi monista adaptogeenisista yrteistä olla paljonkin apua. Tilanteessa jossa kortisolin tasot ovat laskeneet ja ollaan hyvin uupuneita ja on jo mahdollisesti hermostollisista oireista unettomuutta, ahdistuneisuutta ja ylivirittyneisyyttä, adaptogeenisista yrteistä voi olla haittaa ja ne voivat joko lisätä heti oireita tai auttaa vähän aikaa ja sitten tilanne paheneekin entisestään.

Yrttien kanssa pitäisi siis tosiaan tietää mitä on tekemässä. Kun varoitan tiettyjen yrttien mahdollisesta haitallisuudesta em. tilanteissa, osa niistä jotka myyvät näitä yrttejä tai muuten suosivat niitä vähän tilanteissa kun tilanteissa ja ovat niistä hyvin innostuneita tai itse saaneet niistä runsaasti apua saattavat hermostua ja ajatella, etten tiedä mistä puhun tai olen jotenkin yrttivastainen. No en ole mutta minulla on kokemusperäistä tietoa asiasta sekä vertaistuen, että työni kautta enkä ole ainoa, jolla on tällainen mielipide adaptogeenien asianmukaisesta käytöstä.

Ongelmaksi voi myös nousta yksittäisten adaptogeenien isoannoksinen käyttö tai niiden käyttö ilman että käytön tauottaa välillä. Terapeuttisempi vaikutus saatetaan saavuttaa miedommilla annostuksilla yhdistämällä monenlaisia toinen toistensa vaikutuksia tehostavia yrttejä. Tietynlaisten yrttien käyttö saattaa myös olla terapeuttisempaa ja ajankohtaisempaa vaiheessa jossa on ensin kiinnitetty huomiota ruoansulatukseen, suolistoon ja ravintopuutosten korjaamiseen. Ongelmia voi syntyä esimerkiksi aswaghandan, gingsengin tai ruusujuuren käytöstä.

Suunnitelmallisuuden puute

On hyvin ymmärrettävää ja inhimillistä, että kun on uupunut ja heikossa kunnossa, voi olla hyvin huolestunut ja jopa välillä paniikissa tilanteestaan. Ei oikein tiedä mistä se apu löytyisi, kuka ja millä menetelmällä voi auttaa. Jos vielä oirekuvaan liittyy käsityskyvyn sumentumista, voi olla hyvin vaikeaa yrittää saada kiinni johdonmukaisuudesta. Jos kokonaisvaltainen ote ja suunnitelmallisuus sitten jää puutteelliseksi, ei asioita välttämättä tehdä fiksulla tavalla ja fiksussa järjestyksessä. Saatetaan esimerkiksi sompailla hyvin monen eri ammattilaisen vastaanotolla, saada ristiriitaisia ohjeita. Yritetään ehkä tehdä liikaa kerralla voimavaroihin nähden ja sävelletään kaikenlaista omaa väliin kuten vaihdetaan ruokavaliotyyppiä, ravintolisiä tai rohdoksia aivan lennosta ja tarkemmin suunnittelematta. Homma ns. menee vähän sekavaksi.

Kokonaisuuden huomioiminen ja se että asioita tehdään systemaattisesti ja pitkäjänteisesti johtaa usein parhaisiin tuloksiin kun halutaan toipua. Aika on yksi lääkkeistä. Kun tehdään hyvinvointia ja terveyttä edistäviä asioita, on keholla omiakin voimavaroja ja mekanismeja alkaa korjata itseään ja vahvistua. Toipuminen tapahtuu erilaisissa vaiheissa ja ottaa aikaa. Jos on liian kärsimätön, voi tulla kiusaus säntäillä kikkailemaan monin eri tavoin. Siinä saattaa tulla sabotoineeksi jo hyvin käynnistyneitä toipumisprosesseja. Kun asioita tehdään järjestelmällisesti ja ajan kanssa, pystytään myös paremmin havaitsemaan mistä on apua ja milloin taas pitää muuttaa vähän kurssia.

Yhteenveto

Tilanteissa joissa on eri syistä uupumusta, kun toivutaan pitkäaikaisista terveysongelmista ja elimistössä vallitsee katabolia, monenlaista epätasapainotilaa ja ravintopuutoksia, on tärkeää levätä ja syödä hyvin ja syödä terveellisestä. Itseään ei kannata rasittaa liikaa eikä kannata huolestua jos toipumisen edetessä hieman lihoo tai tulee kausia kun unentarve lisääntyy. Se voi olla ihan luonnollista ja kuulua osana prosessiin. Toipumiselle on tärkeää myös antaa aikaa ja pyrkiä olemaan hoidon suhteen suunnitelmallinen. Kokonaisvaltainen ote pelkän yksityiskohtien viilaamisen sijasta on myös tärkeää.

Lisämunuaisuupumuksesta kehon säätelyjärjestelmien ymmärtämiseen

Olen kirjoittanut lisämunuaisaiheesta paljonkin tämän blogin historiassa, mm. täällä. Nyt työskenneltyäni vertaistuessa sekä kansainvälisesti ja nyttemmin lähinnä Suomessa, havaitsen jatkuvasti, että ihmisillä on kova tiedonnälkä ja halu saada apua terveyttään, elämänlaatuaan ja jaksamistaan verottaviin haasteisiin. He ovat valmiita etsimään tietoa ja oppimaan, ymmärtämään. Halutaan etsiä jokin selitys sille mikä itseä vaivaa ja siihen tottakai sitten toimintatavat, jolla päästäisiin tilanteessa eteenpäin.

Muistelen omaa polkuani kun vuonna 2012 lähdin aktiivisesti etsimään apua ja vastauksia. Olin todella innoissani kun asiat nytkähtivä eteenpäin, samoin oma ymmärrys. Jälkeenpäin huomaa, että silloin tarkasteli asioita vielä kuitenkin kovin simplistisesti ja veti mutkia suoraksi. Olemme vertaistuessa kaikki kehittyneet yhdessä ja oppineet paljon. Uusia uteliaita ja motivoituneita ihmisiä liittyy matkanvarrella remmiin koko ajan.

Muistatteko lapsena kun katselitte pari vuotta aikaisemmin tekemiänne piirustuksia ja askartelemuksia? Minua ne nolottivat kun ne olivat minusta niin huonoja ja ajattelin, että nyt osaan jo tehdä paljon hienompia. Sitten taas parin vuoden kuluttua senaikaiset aikaansaannokset vaikuttivat keskenkasvuisilta ja lapsellisilta. Vähän samalta voi tuntua tarkastella omaa kehittymistään terveys- ja hyvinvoinnin alan asioiden ymmärtämisessä. Minun itseni kohdalla näin on laita mm. lisämunuaiskuoren hormonitoiminnan ymmärtämisen suhteen.

Olen jo pitkään miettinyt miten toisin esiin kirjoituksissani entistä laajempaa kuvaa asioista. Työssäni ravintoasiantuntijana tulee hahmottaa kerralla isoja kokonaisuuksia. Asiakas saattaa tulla vastaanotolle ja viestittää: "Mulla on lisisuupumus ja epäilen että kortisolit on matalat ja haluaisin siihen sulta neuvoja ravintolisissä ja yrteissä". Fine, saamansa pitää ja autan missä vain voin. Haluan kuitenkin voida auttaa kokonaisvaltaisesti ja monipuolisesti, jotta avustani olisi pitkäaikaista hyötyä. Käyn kaikkien kanssa läpi mitä heidän elämässään on tapahtunut, millainen terveys/sairashistoria heillä on ja millaisia tunteita, oireita ja muita terveyteen liittyviä tiloja heillä ilmenee. Kyselen myös ruokavalion, elintavat, unen, liikunnan, henkisen hyvinvoinnin, ihmissuhteet, elämäntilanteet, suolen toiminnan ja muut senkaltaiset asiat. Kartoitan tilannetta sekä kasvotusten kyselemällä, että lähettämällä etukäteen kaavakkeita täytettäväksi. Myös ruokapäiväkirjaa täytetään myös aina jossakin muodossa.

Lisämunuaisuupumus, "Adrenal Fatique" ymmärretään tilana jossa henkisen ja/tai ruumiillisen rasituksen seurauksena tulee muutoksia lisämunuaiskuoren hormoneihin ja nämä muutokset ovat eriasteisia ja tilan edetessä muuttavat muotoaan, usein mm. alun kortisolitasojen kohoamisesta, niiden heittelehtimiseen ja lopulta mm. kortisolitasojen laskuun, joskus jyrkkäänkin. Muutoksia on usein myös DHEA-hormonin ja aldosteroni-hormonin erityksessä ja iskua saavat usein myös mies- ja naissukuhormonit ja kilpirauhashormonit.

Näissä em. muutoksissa on mukana myös aivojen hormonien ohjausjärjestelmä, mm. ACTH-hormoni, eli sinänsä nimitys lisämunuaisuupumus on hieman pöljä. Asia on laajempi eikä koske vain sitä mitä tapahtuu tai on tapahtumatta lisämunuaiskuoressa ja kortisonitasoissa. Asia on itse asiassa hyvinkin paljon laajempi ja tämä on tärkeä ottaa huomioon kun pyritään tasapainottamaan uupuneen ihmisen biokemiallista epätasapainotilaa.

Toisaalta sekään, että tilaa kutsutaan epätasapainotilaksi ei pidä varauksetta paikkaansa, sillä kehomme on aika viisas. Moni niistä tapahtumista mitä kehollemme tapahtuu pitkittyneessä tai muuten vaan kovassa stressissä ja rasituksessa on osa kehomme priorisointia ja kompensaatiota pyrkiä sopeutumaan haastavaan tilanteeseen. Kehomme pyrkii ensisijaisesti suojelemaan verenkiertoa ja tärkeitä sisäelimiä kuten sydäntä ja aivoja. Jos se joutuu kovin suojelemaan itseään haastavilta olosuhteilta, se pitää itseään hämmästyttävän tehokkaasti ja kauan hengissä, mutta nuo kompensaatiovaiheet eivät meistä ihmisistä tunnu yleensä järin mukavilta eikä toimintakykymme niiden aikana usein ole kovin häävi.

Joitakin esimerkkejä kehon kompensaatiosta, jotka liittyvät läheisesti myös nk. lisämunuaisuupumukseen:

Aivoja mm. aletaan suojaamaan stressin mukanatuomalta liialta kortisolimäärältä ja kortisolitasoja saatetaan lopulta laskea paljonkin. Uupumus pistää siis lepäämään/petiin/sairaslomalle jos et sinne itse älyä ajoissa mennä. Jos kaloreja tai hiilihydraatteja rajoitetaan, varsinkin stressin aikana tai jos samalla urheillaan kiivaasti, elimistö pyrkii säästämään uupumukselta ja nääntymiseltä vähentämällä kilpirauhashormonien muuntoa aktiivisiksi ja näin hillitsemällä energiantuotantoa. Tuloksena uupumusta ja klassisia kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita. Labralöydöksissä usein kohonnut rT3-hormoni. Stressissä ja uupumisessa myös ruoansulatus heikkenee (mahasuolikanavan oireilua, väsymystä, aivosumua, inflammaatiota eli elimistön hiljaista tulehdusta, ravintopuutoksia, iho-ongelmia, nivelvaivoja, särkyjä, kolotuksia, lihasväsymystä ja -kipuja yms.), samoin usein sukupuoliset halut ja lisääntymiskyky.

Kun pitkittynyt stressi, uupuminen ja rasitus kohtaavat meitä, muutokset kohdistuvat kaikkiin keskeisiin elimistön säätelyjärjestelmiin. Siksi ne kaikki on huomioitava kun halutaan auttaa toipumisessa. Paljon spontaania toipumista tapahtuu myös itsestään levossa, mutta myös mm. ravinnolla, unen ja levon varmistamisella ja ruoansulatuksen tukemisella on iso rooli.

Loppupäätelmä:

Kehon keskeisiä säätelyjärjestelmiä ovat hormonitoiminnan lisäksi hermoston toiminta ja immuniteetti. Kokonaisvaltaisessa hoidossa nämä kaikki ja niiden keskinäiset vuorovaikutussuhteet tulee huomioida. On siis kysyttävä, miten juuri tässä minun tilanteessa ruoansulatus ja suolisto on reagoinut? Entä hormonit, hermosto ja immuniteetti? Minulla ei siis ole vain mitään yksittäistä oireyhtymää epäviralliselta nimeltään lisämunuaisuupumus vaan yksilölliset syyt ovat johtaneet siihen että rasitusta on kohdistunut kehoni säätelyjärjestelmiin, joita nyt tulee tasapainottaa.

Kortisonin annostelusta

Kortisonia käytetään monenlaisten terveysongelmien hoitoon. Isoilla annoksilla sillä lievitetään tulehduksellisuutta mm. reumassa, astmassa ja tulehduksellisissa suolistosairauksissa, myös subakuutissa tyreoidiitissa, eli kilpirauhasen tulehduksessa. Isoannoksinen kortisonhoito voi aiheuttaa sivuvaikutuksina samoja oireita kuin Cushingin syndrooma.

Isoannoksinen eli farmakologinen annos kortisonia pitkään käytettynä altistaa osteoporoosille, pieniannoksinen fysiologinen annos ei.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on valottaa pieniannoksista, fysiologista kortisonannostelua, jota käytetään hormonikorvaushoitona silloin kun oma kortisolintuotanto ei riitä.

Apeced ja Addison ry:n sivuilla kerrotaan mistä kortisolin puute voi johtua. Kortisolin puute voi joutua myös lisämunuaiskuoren osittaisesta vajaatoiminnasta, jota nimitetään myös lisämunuaisuupumukseksi, mutta jota ei konventionaalisessa lääketieteessä tunnusteta, funktionaalisessa lääketieteessä kylläkin. Siitä olen kirjoittanut eräässä aikaisemmassa kirjoituksessani. 

Jotta nyt kukaan ei vedä minua oikeuteen, koska kirjoitan lääketieteellisestä aiheesta vaikka en ole lääkäri niin mainittakoon, että tätä kirjoitustani ei saa käyttää päätettäessä hoidosta. Tämä on puhtaasti mielipide ja käytän Suomen lain suomaa oikeuttani mielipiteenilmaisuun rohjetessani tämän kirjoittaa.

Kun kyseessä on lisämunuaisuupuminen niin missä tilanteissa kortisonkorvaushoitoa tarvitaan? Sanoisin, että sitä tulisi käyttää viimeisenä keinona, mutta joissakin tilanteissa on aika selvä että kortisonia tarvitaan ainakin joitakin kuukausia. Tällainen tilanne voisi esimerkiksi olla sellainen, että laboratoriotestit jo osoittavat, että kortisolitasot ovat hyvin matalat. Sylkitestikäyrä voisi näyttää esimerkiksi tältä:

Tällaisessa tapauksessa olisi syytä tehdä ACTH-stimulaatiotesti jotta voitaisiin tutkia onko kortisolin vähyyteen kenties jotakin korjaantumatonta syytä, kuten Addisonin tauti. Käytännössä tämä on usein ongelmallista ja hidasta, sillä näen sosiaalisen median vertaistukiryhmissä suomalaisten potilaiden valittavan usein sitä että juuri tähän kokeeseen pääsy on pullonkaulana. Tämä on harmillista, sillä olisi tosi tärkeä tietää, että jos kortisonhoidolle päädytään, onko realistista pyrkiä siitä jonkin ajan kuluttua eroon vai onko lääkitys pysyvä. Pysyväluonteisessa kortisolilamassa taustalla voi myös olla leikkausta vaativia kasvaimia tai senlaatuinen ongelma, joka aiheuttaa puutetta myös muista hormoneista kuin kortisoli. Ihan liian usein törmää tilanteeseen että lääkärit eivät ole kuunnelleet potilasta eikä tämä ole päässyt asianmukaisiin tutkimuksiin ja hoitoihin.

Vähemmän selvissä tilanteissa kuin edellinen testitulos tulisi mielestäni ensin kokeilla stressinhoitoa, vitamiineja tarvittaessa muutoksia liikuntatottumuksissa, jopa liikuntakieltoa ja oikein valittua yrttihoitoa ja jos potilaalla on kilpirauhaslääkitys, Circadian Methodia, josta ystäväni Paul Robinson kertoo tässä artikkelissa. Kilpirauhaslääkitys ei toimi jos kortisolitasot ovat liian matalat. Netissä liikkuu aika paljon virheellistä tietoa siitä että kortisoli jollakin tavalla avustaisi kilpirauhashormoni T3:n pääsyä soluun sisään tai jopa kuljettaisi tätä hormonia. Tämä ei pidä lainkaan paikkansa. Kortisolilla ei ole mitään kuljetustehtäviä. Syy, ainakin yksi syy, miksi tarvitaan riittävä määrä kortisolia, jotta kilpirauhaslääkityksellä on edellytyksiä toimia solutasolla on se, että kortisoli omalta osaltaan varmistaa että veressä on riittävä määrä glukoosia eli sokeria jotta solulla olisi polttoainetta energia-aineenvaihduntaansa varten, jota T3-hormoni säätelee. Jos kortisolia ei ole tarpeeksi T3 on kuin kapelimestari vajaalla orkesterilla. Alhaiset kortisolit aiheuttavat hypoglykemiaa. Myös insuliinin rooli on merkittävä ja usein kun tutkitaan miksi kilpirauhashormonihoito ei toimi kuten pitäisi tulisi myös ottaa selvää erittyykö insuliinia liian vähän tai liikaa. (insuliiniresistenssi)
Insuliini toimiessaan normaalisti kehossa ja kun sitä on oikea määrä vastaa solujen glukoosinotosta.

Solujen energia-aineenvaihdunta tapahtuu mitokondrio-nimisissä soluelimissä.

Jos ollaan vakuuttuneita siitä että kortisonkorvaushoito tulisi aloittaa, miten se pitäisi toteuttaa? Tässä kohden lääkärit tekevät hyvin paljon virheitä. En tarkoita sellaisia virheitä että he toimisivat joidenkin käypähoitosuositusten vastaisesti vaan tarkoitan sellaisia virheitä että potilaat eivät ole tyytyväisiä saamaansa hoitoon ja heidän olonsa ei kohennu riittävästi, lainkaan tai se pahenee. Potilaat ovat sekä Suomessa, että kansainvälisesti havainneet ainakin seuraavanlaisia virheitä:

Liian alhaiset kortisolitasot, liian pieni tai väärin annosteltu kortisonkorvaushoito ja vähittäiset annosnostot kohti fysiologista annostelua voivat johtaa adrenaliinin liikaeritykseen elimistön sympaattisen hermoston käydessä ylikierroksilla.

a) Liian pienet annokset. Joillakin saattaa toimia pieni 5mg:n annos hydrocortisonia (HC) aamulla. Valtaosalla tämä saattaa auttaa hiukan aluksi, mutta sitten olo menee vain huonommaksi. Mistä tämä johtuu? Siitä että puuttuvaa kortisolia ei yleensä voida korvata vain ajatuksella että otetaanpa sitä vain pikkuisen jotta korvataan puuttuvaa kortisolineritystä sinä ajankohtana, esimerkiksi aamusta jolloin sen on havaittu olevan liian matala. Saadessaan purkista lisää hormonia keho säätää aivoista käsin oman tuotantonsa pienemmälle ja usein tätä säätöä tapahtuu niin paljon että jos käytetään liian pientä annostelua, päädytäänkin tosiasiallisesti alemmille hormonitasoille kuin ennen hoitoa. Keho kenties yrittää kompentoida tilannetta lisäämällä adrenaliinineritystä ja tämä voi johta kohonneisiin sykkeisiin, levottomuuteen, ahdistuneisuuteen ja jopa paniikkikohtauksiin. Sitten helposti ajatellaan että kortisonhoito ei sovikaan ja keskeytetään lääkitys, vaikka kyseessä on ollut lääkityksen virheellinen toteutus. Yleensä 20mg pienemmät vuorokausiannokset ovat lisämunuaisuupumuksesta kärsiville liian pienet. Myös uupumustilaan kytköksissä olevat inflammaatiotilat lisäävät kortisonin tarvetta. Siinä missä esim. Addisonin tautia sairastava voi hyvinkin tulla toimeen 15mg:n vuorokausiannoksella hydocortisonia, tämä harvoin riittää akuutissa tilanteessa kun kärsitään lisämunuaisuupumuksesta eli tilapäisestä osittaisesta lisämunuaiskuoren vajaatoiminnasta. Krooniset infektiot kuten borrelioosi, mykoplasma tai sitten ihan vaan kehossa jylläävä matala-asteinen tulehdus eli inflammaatio voivat lisätä lääkityksen tarvetta kortisonkorvaushoidossa. On hyvin tärkeä korvaushoidon aikana lisämunuaisuupumuksessa pyrkiä hoitamaan kehosta oikealla ruokavaliolla, lisäravintein ja yrtein inflammaatio pois. Myös henkinen stressi inflammoi.

b) Liian harva ottoväli. Kortisolilla ja sen synteettisellä muodolla hydrokortisonilla on lyhyt puoliintumisaika. Sitä voidaan jonkin verran nostaa glykyrritsiinillä, jota lakritsinjuuri sisältää, mutta käytännön tasolla potilaat ovat kansainvälisesti selkeästi havainneet, että useinmiten HC:ta tulee ottaa vähintään neljä kertaa päivässä. Jos otetaan harvemmin, olo ehtii usein huonontua ennen seuraavaa annosta tai jos ottoväli illan ja aamun välillä on liian pitkä, tästä voi aiheutua vaikeuksia nukahtaa ja pysyä unessa, yönaikaista hypoglykemiaa ja heräämistä pahoinvoinnintunteeseen. Käytännössä HC:ta tulisi ottaa n. neljän tunnin välein, joskus jopa kolmen tunnin välein, sillä olemme toki biokemiallisia yksilöitä. Mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi toisella. Joillain, tosin harvemmilla riittää myös esimerkiksi kolme annosta päivässä.

c) Vähittäinen siirtyminen täyteen fysiologiseen annosteluun. En tiedä tarkkaan mikä mekanismi tässä on taustalla, mutta vaikka ymmärrettäisiinkin riittävän annostelun tarve on usein huomattu että täyteen fysiologiseen eli elimistön tarpeita vastaavaan annostukseen siirtyminen tulisi tehdä kerrasta, ei vähitellen. Jos lähdetään pienistä annosteluista hydrocortisonia siirtyen siitä vähitellen isompiin, tavallisesti 20-30mg:n vuorokausiannostuksiin törmätään usein oireisiin, jotka viittaavat sympaattisen hermoston voimakkaaseen aktiivisuuteen eli runsaaseen adrenaliinineritykseen, jonka johdosta voi esiintyä mm.kiihtynyttä sykettä, vapinaa, ylikierroksilla käymisen tunnetta, levottomuutta, ahdistuneisuutta. On tärkeä huomata, että jos henkilö on T3-hormonia sisältävällä kilpirauhaslääkityksellä, varsinkin T3-monoterapialla tai jos on syytä olettaa, että veren T3-pitoisuus on suuri tämä tulisi pyrkiä laskemaan ennen kortisonhoidon aloittamista. Muutoin on vaarana että lisääntynyt glukokortikoidivaikutus elimistössä johtaa äkilliseen kilpirauhashormonien liikatoimintatilaan, jopa vakavaan sellaseen. T3-monoterapia pitäisi pyrkiä laskemaan vähintään päiväksi 20µg:n annokseen ennen kortisonkorvaushoidon aloittamista ja kun hoito on saatu aloitettua, voidaan vähitellen nostaa T3-hormoniannoksia 5µg kerrallaan ylläpitoannokseen, joka saattaa jäädä pienemmäksi kuin ennen kortisonhoitoa koska useimmilla kilpirauhaslääkitys toimii tehokkaammin kun kortisolia on kehossa riittävästi, tosin sekä liian korkeiden että liian matalien kortisolimäärien on havaittu haittaavan kilpirauhashormonihoidon tehoa, joka on riippuvainen myös kehon herkkyydestä kortisolille, aivan samoin kuin myös insuliininkaan suhteen ei ole kyse vain siitä kuinka paljon sitä erittyy vaan miten elimistö pystyy sitä hyödyntämään.

Miten toteuttaa kortisonkorvaushoito menestyksellisesti?

William Jefferies valottaa kirjassaan "Safe uses of cortisol" tietoutta siitä miten kortisonhoito ihmisen kehossa toimii. Hän on lääkäri, joka on ollut läheisissä tekemisissä kortisonvalmisteiden kanssa 50-luvulta asti. Myös kirjassa "Stop The Thyroid Madness", kerrotaan HC:n annostelusta.

Tulisi toki aina pitää mielessä että olemme biokemiallisia yksilöitä ja myös kulloinen tilanteemme vaikuttaa kehon kemioihin. Pääosalla näyttää olevan hyvä lähtökohta lähteä toteuttamaan kortisonkorvaushoitoa 20-25mg:n vuorokausimäärällä hydrocortisonia aamusta alkaen neljän tunnin välein seuraavasti: naisilla 10+5+2.5+2.5, naisilla tai miehillä: 10+7.5+5+2.5. Jos kortisonin vaikutukset tuntuvat liiaksi hiipuvan yötä kohden tai jos esiintyy unettomuutta voidaan ennen nukkumaanmenoa ottaa vielä 2.5mg:n annos HC:ta. Tärkeää annostelussa on se, että kerta-annos ei päivittäisessä käytössä ole isompi kuin 10mg. Tämä johtuu siitä että isommat annokset voivat liiaksi lamata hypotalamus-aivolisäkeakselin lisämunuaiskuoren hormoneja ohjaavien hormonien eritystä. Yksi syy siihen että joku joutuu pysyvästi kortisonkorvaushoidolle onkin se, että heillä on ollut pitkäaikaista glukokortikoidien käyttöä heidän sairauksiensa hoidossa. Jefferies mainitsee kirjassaan, että kokonaan oma tuotanto tavallisesti katkeaa jos HC:ta käytetään pitkäaikaisesti yli 40mg vuorokaudessa. Itse olen pohtinut sitä että voisiko tämä naisilla olla myös jonkin verran matalampi määrä ja joillain yksilöillä vieläkin matalampi. Olisi todella hyvä jos kortisonkorvaushoito todellakin olisi viimeinen vaihtoehto, mutta toki silloin kun sitä tarvitaan sitä ei tule pelätä vaan sitä tulee käyttää ja käyttää asianmukaisesti.

Jos kortisolista on ollut puutetta, on tavallista että olo kohentuu merkittävästi jo ensimmäisestä päivästä alkaen jolloin fysiologinen annostelu aloitetaan. Joillain hyöty taas tulee viikon parin viiveellä.

Jos tunnutaan tarvitsevan isompia vuorokausiannoksia kuin 30mg tulisi miettiä inflammaation ja infektioiden mahdollisuutta tai sitä että puutetta on myös aldosteronihormonista. Syy huonoon oloon voi toki olla myös silloin muualla kuin liian matalissa kortisoleissa. Tulee myös huomioida että vuorokausiannosta enemmän merkitystä on yksittäisen kerta-annoksen koolla, sillä koska kortisolilla on niin lyhyt puoliintumisaika, se ei oikein annosteltuna olennaisesti kumuloidu iltaan. Syy miksi annokset aamusta alkaen pienenevät iltaa kohden on siinä että kortisolin erittymisellä on terveessä kehossa vuorokausirytmi. Sitä alkaa erittymään aamuyöstä enemmän ja aikaisin aamulla tavataankin sen erityksen huippu. Siitä se alkaa hiljaksiin laskea aamupäivää kohden ja se on melko matalalla illalla ja alkuyöstä.

Joskus tarvitaan ns. stressiannostelua. Stressitilanteissa, on sitten kyse akuutista infektiosta, onnettomuudesta tai esim. psyykkisestä stressistä kehon tarve kortisolille on suurempi. Tämän vuoksi kortisonhormonikorvauksella olevien tulee oppia tietyissä tilanteissa lisäämään annostusta. Tällaisia tilanteita voi olla jokin henksesti vaativa tai yllättävä stressaava tilanne, liikuntasuoritus, infektio, säikähtäminen, järkytys yms. Pahassa infektiossa annos saatetaan joutua jopa varmuuden vuoksi triplaamaan muutamaksi päiväksi, josta se sitten joidenkin päivien aikana paranemisen edetessä lasketaan normaalille tasolle. Jefferies painottaa annoslisäysten tarvetta kirjassaan ja mainitsee että annoslisäyksen ansiosta yleensä myös parannutaan infektioista nopeammin. Toisaalta jos annoslisäksen tarve on lyhytaikainen voi olla syytä lisätä annostusta vain yhden annoskerran osalta. Esimerkkinä vaikka tilanne että stressaannut kovasti siitä että lompakko on jäänyt kaupan kassalle, mutta saat sen pian takaisin tai kun menet esim. pari kertaa viikossa punttisalille tai kun tiedossa on gynekologikäynti, jota jännität tai juhlat puolituntemattomien ihmisten seurassa. Nämä tilanteet ovat yksilöllisiä. Kaikki eivät stressaannu samoista asioista. Mieti onko elämäsi liian stressaavaa, jos näitä stressiannosteluja alkaa kertyä jokaiseen päivään tai usean kerran viikossa tai onko perusannostuksesi liian pieni jos tuntuu että vähäinenkin stressi vaatii stressiannostelua. Usein sopiva kortisonhoitoannostus säädetään 2.5mg:n tarkkuudella eli neljäsosatabletilla. Monet saavat tabletin hyvin pienittyä sormin, mutta myös apteekista saatavaa tablettileikkuria voi käyttää.

Stressaavissa tilanteissa kun käytetään kortisonkorvaushoitoa saatetaan tarvita tilapäinen annosnosto joko yksittäiseen annostukseen tai esim. joidenkin päivien ajaksi.

Jos kortisonkorvaushoito on tilapäinen, niin mistä tietää, milloin on aika alkaa vähentämään lääkitystä ja miten tämä tulisi tehdä? Usein keho itse ilmoittaa että kiitos nyt alkaisi riittää. Olet kenties jo pidemmän aikaa voinut melko stabiilisti, kehoa on kokonaisvaltaisesti hoidettu myös kenties ruokavaliolla, lisäravintein, yrtein, sopivalla liikunnalla, stressi on hallinnassa. Jos sinulla on muita lääkityksiä, kuten kilpirauhaslääkitys, tämäkin puoli on ollut tasapainossa jo jonkin aikaa. Jos alkaa esiintymään mm. turvotuksia, verenpaineen kohoamista, mahdollinen kilpirauhaslääkitys ei toimi yhtä hyvin kuin aikaisemmin tämä saattaa olla seurausta siitä että kortisonhoidon annosta olisi syytä vähän tiputtaa tai voisit pyrkiä jo hitaasti vähitellen siitä eroon. Lääkityksen vähittäiseen poisjättöön tulisi valita ajankohta jolloin on mahdollisimman vähän fyysistä rasitusta ja stressiä. Muutoin se harvoin onnistuu. Käytännössä on myös huomattu, että lisäravinteet on erittäin tärkeässä osassa kun pyritään eroon kortisonkorvaushoidosta. Usein tällainen tilapäinen hoito kestää n. puolesta vuodesta vuoteen, mutta jotkut joutuvat käyttämään HC:ta parikin vuotta. On todella tärkeää, että lääkityksen vähentäminen tehdään hitaasti. Keholla kestää aikansa saada oma hormonitoiminta käyntiin. 2.5mg:n vähennykset kerralla kahden viikon välein, mielellään vielä harvemmin on tarpeen. Vähentämisen voi aloittaa viimeisestä annoksesta, seuraavan voi harkinnan mukaan ottaa esim. toiseksi viimeisestä siten että jossakin vaiheessa annostus on esim. 5+2.5mg vuorokaudessa, sen jälkeen 2.5+2.5 jne. Jos HC:sta vieroittautumiseen käytetään myös Circadian Methodia, voidaan usein jo heti aluksi jättää esimerkiksi ensimmäinen päivän HC-annos pois kokonaan ainakin siinä vaiheessa kun Circadian-annos T3-hormonia on saatu säädettyä oikean kokoiseksi ja ottoaikakin on sopiva. Circadian Method on niin tehokas menetelmä että useat pääsevät sen avulla melko nopeasti kokonaan eroon kortisonhoidosta tai voivat ainakin jättää päivän ensimmäisen annoksen ottamatta, joka oleellisesti vähentää päivän kokonaisannostusta, sillä ensimmäinen annos on tavallisesti jo vähintään puolet koko päivän annostuksesta.

Tilapäisen kortisonkorvaushoidon jälkeen on syytä muistaa että lisämunuaisuupumuksen tila uusii herkästi, jos elämässä toistuvat ne olosuhteet, jotka siihen johtivat, kuten stressi, vääränlainen kilpirauhaslääkitys, liiallinen liikunta varsinkin yhdistettynä liian niukkaan ruokavalioon yms.

Hydorkortisonin lisäksi korvaushoidon voi toteuttaa myös mm. pitkävaikutteisemmalle Prednisolonilla. Tästä en ole löytänyt kovin paljoa käytännön tietoa, mutta päivittäinen fysiologinen annostus on 5-7.5mg. Jotkut ottavat tämänkin kahdessa osassa, toiset kerta-annoksena. Tämä on joillekin sellaisille sopinut paremmin, joilla on ollut mahaongelmia HC:n käytöstä. Toiset raportoivat Prednisolonin toimivan paremmin, toisille se aiheuttaa pienilläkin annoksilla mm. turvotuksia. Joidenkin mielestä se on helpompikäyttöinen, toisten mielestä sopivaa annostusta on vaikeampi säätää Prednisolonilla kuin Hydrocortisonilla.

Mikä on lisämunuaisuupumus?

Korkeat kortisolitasot

Verrattain nuorillakin ja myös vanhemmilla näyttäisi olevan melko yleistä liikarasitustiloista johtuva kortisolinerittymisen häiriö. Kortisolit voivat kohota kroonisesti mm. stressistä, liiasta liikunnasta, erilaisista sairaudentiloista kuten infektioista, homealtistuksesta, ravitsemuksen epätasapainosta, tietynlaisista lääkityksistä yms. Mikä kroppaa tai mieltä rasittaakaan, kortisolit voivat kohota. Myös kilpirauhasen vajaatoiminnan puutteellinen, väärä tai puuttuva hoito aiheuttaa lisämunuaisen kuorikerroksen hormoninerittymisen häiriöitä. Korkeista kortisoleista saattaa seurata mm. lihomista joka kohdistuu mahanseutuun, kasvoihin, niskan tyveen, mahdollisesti kaulaan. Ihminen saattaa myös näyttää pöhöttyneeltä. Myös hirsutismia ja raskausarpia voi esiintyä ja verenpaine voi kohota.  Tässä kohden on erotettava cushingin syndrooma, joka tavallisesti johtuu jostakin hormonikasvaimesta esim. lisämunuaisissa tai aivolisäkkeessä. Epäiltäessä korkeita kortisoleja tämän oireyhtymän mahdollisuus kannattaakin sulkea pois. Tähän on olemassa vakiintunut diagnostiikka laboratoriokokeineen ja kuvantamismenetelmin.

Tässä yksi esimerkki erittäin korkeista kortisoleista stressin seurauksena ilman että kyseessä on Cushingin syndrooma. Tämä testi on neljästi päivässä otettava sylkitesti. Kortisoli syljestä mitattuna on tutkimusten mukaan veritestiä luotettavampi, sillä sylkitesti mittaa aktiivista elimistön välittömästi käytettävissä olevaa kortisolia siinä missä veritestiin tulee mukaan myös plasman kuljettajaproteiineihin sitoutunut kortisoli. 

Tässä toinen esimerkki korkeista kortisoleista, jotka kuitenkin noudattavat edellistä esimerkkiä paremmin elimistön luonnollista kortisolin erittymisen rytmiä jossa kortisolit laskevat iltaa kohden ja vastaavasti aamuyöstä nousevat ollen varhaisena aamun tunteina korkeimmillaan.

Tällä sivulla hyvä kuvaesimerkki pahimmillaan siitä mitä merkkejä ihmisen kehossa voidaan havaita jos kortisolit ovat korkealla.

Mikäli kyseessä ei siis ole mahdollisesti kirurgiaa vaativa hormonikasvain vaan kortisolit ovat kroonisesti koholla muista syistä voidaan tilaa hoitaa luonnon keinoin. Psyykkiset tekijät on tosi tärkeä huomioida ja pyrkiä vähentämään ja hoitamaan stressiä. Myös liikunta kannattaa mitoittaa siten ettei muodostu liikarasitustiloja. Himoliikkujan elämä ei aina olekaan ehkä niin terveellistä kuin luulisi. Jos alat paljon urheillessa "pöhöttyä" ja verenpaine kenties nousee, höllää. (alhaisissa kortisoleissa liikunnasta joudutaan mahdollisesti pidättäytymään pitkiäkin aikoja)

Tietyt vitamiinit ja kaikenkaikkiaan tasapainoinen ravitsemus auttavat lisämunuaisakselin normaalia toimintaa. Nimenomaan korkeissa kortisoleissa tärkeäksi muodostuvat mm. kupari, sinkki ja kromi hivenravintoaineista. Kirjoituksessani nestetasapainon häiriöistä ja aldosteronista olen vitamiineista kertonutkin jo jotakin. Korkeita kortisoleja voi myös hoitaa adaptogeenisin yrtein. Näitä ovat mm. ruusujuuri, maca, gingseng, aswaghanda. Adaptogeeneja kannattaa käyttää kuureittain ja syödä useaa kerralla, sillä yksittäisillä adaptogeeneillä on erilaisia vaikutuksia. Adaptogeenien käytössä maltti on valttia, samoin kehon kuunteleminen. Kaikki adaptogeenit eivät sovi kaikille ja kaikkiin tilanteisiin. Tulsi eli pyhä basilika on yrttinä myös havaittu kortisolia alentavaksi. Tehokkaimpina keinoina voidaan käyttää fosfoseriiniä (eng. phospatidylcerin), jota saatetaan joutua ottamaan useitakin kertoja päivässä melko isoja annoksia, jopa 800mg päivässä. Kortisoleja tulee tarkkailla hoidon kuluessa etteivät ne laske liikaakin. Sylkitestit ovat hyvänä apuna, koska niiden avulla voidaan tärmällisemmin annostella fosfoseriiniä niihin ajankohtiin päivässä jolloin kortisolit ovat koholla. 

Sekaisin mennyt kortisolineritys ja kortisolitasojen lasku

Monilla alkaa olla jo tiedossa sellainen ongelma kuin lisämunuaisuupumus, englanniksi adrenal fatique, joskin tämä nimitys on hieman harhaanjohtava, sillä kyse on ennemminkin hypotalamus- aivolisäke-lisämunuaisakselin ongelmasta kuin siitä että lisämunuaiset varsinaisesti kudoksena menettäisivät kykynsä erittää kortisolia, kuten voi käydä melko harvinaisessa, mutta vakavassa Addisonin taudissa.  Lisämunuaisuupumuksessa kyse on elimistön säätelyjärjestelmän häiriintymisestä ja se on ennemminkin aivosairaus kuin lisämunuaissairaus. Lisämunuaiset ovat tavallaan hormonitehdas, jossa tuotetaan niitä hormoneja mitä aivoista käsin käsketään.

Miten lisämunuaisuupumus eli pitkittyneestä stressistä johtuva HPA-akselin (H=hypothalamus, P=aivolisäke, englanniksi pituitary gland, A=lisämunuainen, englanniksi adrenal gland) toimintahäiriö etenee? Aluksi kortisolitasot siis nousevat elimistön luonnollisena puolustusmekanismina rasitusta vastaan. Ajanoloon stressitilan pitkittyessä kortisolin vuorokautinen erittyminen saattaa alkaa mennä sekaisin. Tällaisesta tilasta käytetään usein nimitystä lisämunuaisuupumuksen vaihe kaksi, siinä missä kortisolien kohoaminen on vaihetta yksi.

Tässä aika tyyppiesimerkki sekaisin menneistä kortisolitasoista jolloin kortisolin vuorokautinen määrä ei ole vielä laskenut. Jos sylkitestipäivänä ottaa päiväunet, voidaan myös saada aikaan tällainen "hyppäys" kortisolikäyrällä, sillä päiväunet saattavat nostaa kortisoleja. Samoin kortisolit saattavat olla aamupäivästä epätavallisen koholla henkilöillä joilla on taipumus nukkua pitkään aamulla. Rytmi saattaa myös mennä sekaisin ja "kääntyä" päälaelleen jos ihminen tekee vuorotyötä

Tässä esimerkki tilanteesta, jossa kortisolin erittymisen vuorokausikäyrä on sekaisin ja tilanne on jo edennyt siihen että kortisolit ovat alkaneet laskea. Tällaisessa vaiheessa voi olo jo olla aika heikko ja huono. Jos potilas on kilpirauhaslääkityksellä, saattaa olla että isotkaan määrät lääkityksiä eivät helpota kilpirauhasen vajaatoiminnan oireistoa, lämmöt saattavat olla alhaiset ja esiintyy jo tyypillisiä alhaisten kortisolitasojen oireita.

Kun kortisolitasot alkavat vähitellen laskemaan, ollaan jo lisämunuaisuupumuksen vaiheessa kolme.

Esimerkki tilanteesta, jossa kortisolitasot ovat jo hyvin laskusuhdanteiset

Tässä jo vakava lisämunuaisuupumustila, jossa käyrä näyttä melko lailla jo "suoraa viivaa"

Tässä erittäin ansiokas kuvaus siitä miten tyypillisesti tarkemmin ottaen lisämunuaisuupumus usein etenee. Aikavälit ovat tottakai yksilöllisiä ja tilanteisiin sidottuja. Oireita alhaisista kortisolitasoista on paljon ja eri ihmisillä ne ovat vähän erilaiset.

Mistä apua?

Apua lisämunuaisuupumukseen voi saada funktionaalisen lääketieteen ravintoasiantuntijalta tai funktionaaliselta lääkäriltä. Lisämunuaisten stressitestejä, eli mainitsemiani sylkitestejä voi saada MDD Laboratoriopalveluilta ja Nordic Laboratoriesilta:

MDD:n testejä määräävät pääasiassa funktionaaliset lääkärit ja FLT ravintovalmentajat, mutta voi myös olla muita toimitsijoita jotka ovat MDD:n koulutukset käyneet. Kannattaa tarvittaessa olla yhteydessä MDD:n. Osaan MDD:n testeistä vaaditaan lääkärin lähete, osan voi tilata kun mainitsee ravintoasiantuntijansa tai lääkärinsä nimen. (kuten sylkitesteissä) On tärkeää, että sinulla on hoitosuhde johonkuhun, joka testin voi sinulle tulkita. MDD:n testit tilataan itse MDD:ltä. Nettisivulta löytyy sähköpostiosoite jota kautta testit voi tilata. Tarvittaessa voi kysyä lisätietoja sähköpostitse tai soittamalla.

MDD:n sivut: http://www.mdd.fi/
joitakin funktionaalisia lääkäreitä: http://www.prohealth.fi/index.php?id=12&ala=22
FLT ravintovalmentajat: http://www.prohealth.fi/index.php?id=7

Nordic Laboratories-testejä määräävät jotkut lääkäreistä ja mm. Rafyn sivuilla listatut ravintoterapeutit. Myös Lootusklinikan kautta saa testejä ja testien hinta sisältää myös puhelinkonsultaation. Hinta pienenee jos ottaa useamman testin, koska tarvitset vain yhden konsultaatioajan.

http://www.rafy.fi/index.php?item=460
http://www.lootusklinikka.fi/

Jos sinulla on mielessä tietylle funktionaaliselle lääkärille hakeutuminen kannattaa pitää mielessä että kaikki lääkärit eivät ole koulutettuja Nordic Laboratories-testien tulkitsemiseen ja jotkut lääkärit tekevät yhteistyötä vain tiettyjen ravitsemusasiantuntijoiden kanssa, koska heillä on yhtenäiset toimintaprotokollat ja testit, joita he käyttävät. Ota etukäteen selvää kenen ravintoasiantuntijan hoitoon kannattaa hakeutua jos sinulla on mielessä joku tietty lääkäri, jonka hoitoon mahdollisesti haluat päästä jos hoitosi esim. tulee todennäköisesti edellyttämään lääkärin määräämiä lääkityksiä.

Monet ovat hyötyneet myös muista hoitomuodoista, kuten vyöhyketerapiasta, akupunktiosta ja homeopatiasta. Omasta mielestäni keskeisintä on psyykkisen aspektin huomioiminen, kokonaisvaltainen hoito ja ravitsemus.

Testien tulkinnasta

Kortisolia voidaan mitata verestä, syljestä ja virtsasta.Tässä kappaleessa en käsittele nyt Addisonin taudin tai Cushingin oireyhtymän diagnostiikkaa, johon on omat testinsä. Kuten monissa muissakin laboratoriokokeissa, kortisolinkin suhteen viitteet ovat väljät. Kun mennään ohi viitteistä, ollaan jo hyvin patologisessa tilanteessa. Se, että arvot ovat viitteissä ei kuitenkaan aina tarkoita että ne ovat optimaaliset.

Yksittäinen verikoe aamulla ei kuvaa sitä mikä tilanne on muina aikoina vuorokautta. Lisäksi, kuten jo mainittu tässä kohden pakkaa saattaa sekoittaa se jos isompi osa hormoneista onkin sitoutuneena plasman proteiineihin eikä elimistön välittömästi käytettävissä. Esimerkiksi raskaus, korkea estrogeeni ja ehkäisypillerit lisäävät kortisolin kantajaproteiinien määrää. Itse en epäiltäessä kortisolin erittymisen häiriöitä lähtisi tukeutumaan vain näihin korsol-mittauksiin. Toisaalta jos on otettu sekä korsol-koe, että sylkitesti ja havaitaan, että sylkitestissä, joka mittaa aktiivista vapaana syljessä olevaa kortisolia on alhaisemmat kortisolitasot aamulla ja verikokeessa verrattain korkeampi kortisolin määrä voidaan epäillä estrogeenidominanssia, jos muutoinkin oireet ja potilaan habitus täsmäävät.

Ongelma kortisolin veritestauksessa voi olla myös se, että vähäinenkin stressi voi nostaa kortisolitasoja ja usein laboratorioon aamusta meno ja verikokeen ottaminen sitä stressiä aiheuttavatkin. Sylkitestin tai vuorokausivirtsan keräyksessä tätä ongelmaa ei ole. Vuorokausivirtsasta voidaan tutkia vuorokauden aikana erittyvää vapaata kortisolia. Pidän mittaustapaa parempana kuin veritestiä, koska siihen ei tosiaankaan vaikuta verikokeen ottoon ja labraan aamulla menon aiheuttama stressi eikä tulosta sekoita tilat, jotka lisäävät kortisolin sitoutumista kantajaproteiineihin. Luonnollisestikaan vuorokausivirtsan kortisolimäärityksellä ei saada näkyviin sitä mitä kortisolitasot ovat eri vuorokaudenaikoina.

Sylkitestin tulkinnassa on huomionarvoista se, että potilaat kansainvälisesti ovat havainneet, että viitearvot ovat aamusta ja aamupäivästä testeissä pielessä. He usein voivat parhaiten ja mm. kilpirauhaslääkitykset toimivat parhaiten kun kortisolarvot ovat aamusta ja aamupäivästä vähintään viitteiden ihan yläosissa tai jopa hieman yli. Parhaiten keskimäärin vaikutetaan voivan kun iltapäivän ja illan osalta ollaan suunnilleen viitteiden keskiosissa. Sekä liian korkeat, että liian matalat yön aikaiset kortisolitasot yhdistyvät usein unettomuuteen ja yöheräilyyn. Sylkitestin tulkinnassa on huomioitava potilaan kokonaistilanne ja testipäivän aikaiset tapahtumat ja olosuhteet. Mm. kahvia tai alkoholia tai muita "stimuloivia aineita" ei kannata ottaa eikä tupakoida ja jos tulee stressaava tilanne tämä voi näkyä testissä. Myös päiväunien nukkuminen sekoittaa tuloksia, samoin liikunta. On hyvä kirjata testipäivän tapahtumia, fiiliksiä ja oloja ylös.

Tulen vielä tarkemmin kirjoittamaan matalien kortisolitasojen lääkkeellisestä hoidosta.

Nestetasapaino ja aldosteronin puute

Minulla on kehon säätelyjärjestelmät alkaneet heiketä jo vuosia sitten. Odottaessani toista lastani vuonna 2004 nautin täysin siemauksin senaikaisesta työstäni perhepäivähoitajana. Raskaus oli sujunut hyvin noin puoleenväliin saakka, mutta sitten alkoi tuntua olo omituisen väsähtäneeltä ja kipeältä. Päivystyksessä havaittiin että hemoglobiini oli noussut hurjasti, yli 160:n . Lääkäri päätteli, että olin kuivunut vaikka en ollutkaan oksentanut enkä ripuloinut ja vaikka olin juonut ihan normaalisti. Viisas lääkäri! Hän määräsi minut tiputukseen ja se helpotti oloani heti. Pari kertaa jouduin käymään tiputuksessa, mutta kukaan ei koskaan selittänyt minulle mistä tilani saattoi johtua. Jälkikäteen olen ymmärtänyt että raskaus oli minun tilanteessani keholleni rankka juttu kun taustalla oli muhimassa jo muitakin ongelmia, jotka huipentuivat niihin asioihin joista olen kertonut tämän blogin ihan alkutaipaleella. Jäin sitten lopulta sairaslomalle loppuraskauden ajaksi.

Elimistölle on tarkkaa työtä säädellä kehon neste- ja suolatasapainoa. Pitkäaikaisessa stressissä, on se sitten laatuaan fyysistä, psyykkistä tai psykofyysistä, useinmiten tuota jälkimmäistä ellei jopa psykofyysissosiaalista kehon säätelyjärjestelmät ovat kovilla ja saattavat alkaa pettää.

Kortisolin liikatuotannosta tai vajaatuotannosta puhutaan jo jonkin verran ja sitä osataan funktionaalisessa lääketieteessä ja ravinto- ja yrttihoitojen parissa hoitaakin. Vähemmälle huomiolle voi kuitenkin jäädä aldosteroni varsinkin siinä vaiheessa kun lisämunuaisen kuorikerroksen hormonituotanto on alkanut osoittaa hiipumisen merkkejä.

aldosteronihormonin molekyylimalli

Lisämunuaisen kuorikerroksessa on kolmentyyppistä solukkoa, josta uloimmasta erittyy mineralokortikoideja, pääasiassa aldosteronia. Se on yksi elimistön hormoneista, jotka tarvittaessa nostavat verenpainetta. Se kuuluu elimistön nk. RAA-järjestelmään, joka osaltaan vastaa että verenpainetta on riittävästi. Kirjainkolmikko saa nimensä hormoneista reniini, angiotensiini ja aldosteroni. Kun munuaisten pienissä valtimoissa, jotka sijaitsevat nefronien eli munuaisten toiminnalten suodatusyksiköiden alkupäässä havaitaan että verenpaine laskee pidempiaikaisesti tai natriumin määrä pienenee alkaa erittymään reniiniä, joka puolestaan saa aikaan reaktioketjun jonka ansiosta muodostuu angiotensiiniä, jonka verisuonia supistava vaikutus nostaa verenpainetta. Angiotensiinin määrän lisääntyminen saa aikaan aldosteronin erittymistä ja aldosteroni lisää suolojen ja sitä kautta myös veden takaisinimeytymistä munuaistiehyistä, toisin sanoen pidättää kehossa suoloja ja vettä. Vettä pidättää myös hypotalamuksessa syntynyt, mutta aivolisäkkeen takalohkosta erittyvä antidiureettinen hormoni eli ADH. Tästä päästäänkin hypotalamuksen ja aivolisäkkeen osuuteen myös kehon suola- ja nestetasapainossa ja myös hypotalamus-aivolisäkeakseli vastaa osaltaan lisämunuaiskuoren hormonierityksestä.

Lisämunuaisten sijainti ja rakenne

Kun lisämunuaiskuoren kortikoidihormoneja, sekä glukokortikoideja eli mm. kortisolia, että mineralokortikoideja, mm. aldosteronia havaitaan olevan vähän, hypotalamus erittää CRH:ta (corticotropin releasin hormone, kortikotropiinin vapauttajahormoni), joka saa aikaan ACTH:n erittymistä (adrenocorticotropic hormone, kortikotropiinihormoni), joka saa aikaan kortikoidien erittymistä. Aldosteronin erittymiseen vaikuttaa moni asia, kuten käy ilmi tästä professorin vastauksesta oppilaalleen. Myös verenpaineen säätelyyn vaikuttavat muutkin kuin mainitut hormonit ja järjestelmät.

Vaikka aldosteronin erittymiseen vaikuttaakin moni asia on havaittu että monilla joilla lisämunuaiskuoren hormonieritys on vajaata on myös puutosta aldosteronista. En kirjoita tässä vain Addisonin tautia sairastavista vaan myös paljon isommasta joukosta ihmisiä joilla pitkäaikainen fyysinen, henkinen tai psykofyysinen rasitus on heikentänyt lisämunuaiskuoren toimintaa. Maailmalla tämän ilmion nimi on adrenal fatigue joka on saanut suomalaiseksi nimekseen lisämunuaisuupumus. Osaltaan nimi on harhaanjohtava, sillä paljon on merkitystä myös tämän asian suhteen sillä mitä tapahtuu tai on tapahtumatta hypotalamuksessa ja aivolisäkkeessä. Voisiko siis jopa sanoa että kyse on enemmän aivoviasta kuin lisämunuaisviasta tai toimintahäiriöstä (disfunction)?  Harvemmin kuitenkin lisämunuaiskuoren kudosten vaurioitumisesta on kyse. Jos keho ei pidätä tarpeeksi suoloja ja vettä, ihminen kuivuu vaikka joisi tarpeeksi. Millaisia oireita aldosteronipuutoksesta kärsivillä voi olla?

mm. joitakin seuraavista:
-kylmät kädet ja jalat. Palelu ja kylmät periferiat liittyvät usein myös kilpirauhasen vajaatoimintaan, mutta ei aina siihen eikä aina pelkästään siihen. Voi myös olla tilanne, että kehon lämpötila on muutoin normaali vaikkapa kainalosta mitattuna, 37 asteen tuntumassa, mutta silti näpit on jäässä ja jalatkin kylmät, joskus nenäkin. Tämä johtuu kuivumistilassa siitä että elimistön kuivuessa keho viisaana supistaa verenkiertoa raajoista ja pinnasta varmistaakseen riittävän verenkierron ja hapensaannin tärkeimmille toiminnoilleen eli sisäelimille, varsinkin aivoille.

-suolanhimo. Suolaa puuttuu, joten keho on viisas kehittäessään suolanhimoa jos liikaa suoloja poistuu elimistöstä eikä tarpeeksi uutta tule tilalle.
-alhaiset verenpaineet. Tämä ei välttämättä pidä paikkansa kaikilla, sillä jollain voi olla korkea verenpaine muista syistä, joten joillain joilla on pulaa aldosteronista voi silti olla normaali tai korkea verenpaine.
-runsasta virtsaamista, varsinkin yöllä saattaa joutua heräämään vessaan useaankin kertaan.
-lämpöjen lievää nousua varsinkin iltaisin ja öisin
-hikoilukohtauksia varsinkin öisin. Tätä voidaan sekoittaa mm. vaihdevuosioireisiin tai autoimmuunityreoidiitin oireisiin.
-korkeat sykkeet, sykkeiden nouseminen vähästäkin rasituksesta (voivat liittyä myös mm. alhaisiin rautoihin, adrenaliinin liikaeritykseen, joka on tavallista kun kortisolit ovat alhaiset yms.) Jos plasmavolyymi eli veren tilavuus vähenee sydämellä on kova työ pumpata verta riittävän nopeasti ja kovaa.
-huimaaminen varsinkin noustessa
-jos on kortisonhoidolla alhaisten kortisolitasojen vuoksi, oikeaa fysiologista annostusta on vaikea löytää eikä lääkitys tunnu poistavan lisämunuaisuupumuksen oireita kokonaan.

Miten aldosteroniasiaa voidaan tutkia?

Jos ei vielä ole käytössä kortisonhoitoa kortisolivajeeseen voidaan ottaa useankinlaisia kokeita. Kortisonhoidot vääristävät tulosta.  Usein aldosteronia mitatessa mitataan myös reniiniä ja jos epäillään aivolisäkeperäistä häiriötä voidaan tehdä myös ACTH-rasituskoe. Mahdollisimman tarkkojen tulosten saamiseksi voidaan käyttää tiukasti suolan suhteen säädeltyä ruokavaliota ennen aldosteronikokeen ottamista. Sen verran moni asia voi vääristää tulosta, että tässä tulisi kyllä olla tarkka. Voidaan saada epäluotettavaa dataa muutoin. Onneksi oireidenkin perusteella voidaan päätellä että ihminen voi kärsiä nestehukasta. Epäsuorasti kuivumiseen voi viitata myös esimerkiksi se että hemoglobiini on normaali tai korkea seerumin rautaan nähden. Jos oireet osoittavat siihen suuntaan että kuivumista on ja myös lisämunuaisen uupumisen oireet täsmäävät, myös lisämunuaisen toiminta-analyysi neljä kertaa päivässä otettavin sylkitestein on hyvä diagnostinen työkalu. Toki aina tulisi seurata etupäässä maastoa eli oireita eikä vain karttaa eli labrojen tuloksia. Labrat ovat hyvä renki, huono isäntä. Informaatiota voi saada myös elektrolyyttitasapainoja tutkimalla, kuten natrium ja kalium. Näiden kohdalla vain se, mitä verestä mitataan ei kerro koko totuutta. Esimerkiksi ainakin kalium ja magnesium olisi järkevintä mitata punasoluista.

Miten voidaan hoitaa kuivumista ja aldosteronin puutetta?

Riippuen mistä elektrolyyteistä voi olla pulaa, oloa voi parantaa merkitävästi niiden saannin lisääminen, kuten magnesiumin, kaliumin ja suolojen. Magnesiumia on hyvä ottaa jossakin muussa muodossa kuin oksidina, joka imeytyy huonommin, mutta voi toimia erinomaisena ummetuslääkkeenä. Suoloista ei kannata käyttää mitään raffinoituja pöytäsuoloja vaan ainoastaan puhdistamattomia luonnonsuoloja, kuten ruususuolaa tai puhdistamatonta merisuolaa. Paljon apua voi saada myös homeopaattisista solumineraaleista ja nämä voivat myös parantaa elektrolyyttien hyödyntämistä kehossa. Myös veden laadulla voi olla merkitystä. Itse kuulin hiljattain sellaisesta että kuivumista voi pahentaa hanavesi siinä missä lähdevesi olisi luonnollisempi vaihtoehto. Tätä haluaisin testata, sillä itsellänikin on kuivumisoireita jotka haluaisin hoitaa mahdollisuuksien mukaan luonnollisesti. Suolaa on tullut otettua viime aikoina liian vähän.

suolahoito:

Kannattaa aloittaa puolesta teelusikallisesta, joka sekoitetaan vesilasiin joka juodaan kerralla tai voi myös laittaa vettä kannuun ja juoda pitkin päivää. Jotkut ottavat suolaa pieniä määriä kielelle pitkin päivää. On vain hyvä muistaa juoda tarpeeksi kuitenkin, n. pari litraa vettä päivässä huomioiden että ruoista ja muista juomistakin kuin vedestä sitä saa ja sen tarve kasvaa kuumassa ja hikoillessa. Kivan terveysjuoman voi tehdä esimerkiksi siten että laittaa kannulliseen vettä suolaa, pari ruokalusikallista intiaanisokeria tai raakaruokosokeria tai hunajaa ja puristaa joukkoon yhden sitruunan mehun. Tämä on myös oivallista juomaa vatsatauti- ja ripulipotilaalle. Suolalla on puhdistavia ominaisuuksia, joten jotkut saavat puhdistumisreaktioina pahoinvointia ja päänsärkyä. Siksi on hyvä lähteä pienistä annoksista. Hyvänä nyrkkisääntönä voisi olla että ei kannata ottaa suolaa paria teelusikallista enempää päivässä eikä enempää kuin teelusikallinen kerralla. Määrien kasvaessa alkuannostuksesta voi olla myös hyvä tarkkailla verenpaineita. Ne voi nousta jos suolaa saa liikaa, mutta myös jos kerta-annos on liian korkea.

lisämunuaisten tukeminen vitamiineilla ja yrtein:

Jos emme tiedä ovatko kortisolitasot korkeat vai matalat kun lisämunuaiuupumuksen oireet ovat läsnä on erittäin viisasta silloin pidättäytyä adaptogeenisista yrteistä. (mm. aswaghanda, ruusujuuri, gingsengit, maca)  Niistä on nimittäin usein enemmän haittaa kuin hyötyä jos kortisolitasot ovat alhaalla tai sekaisin, vaikka ne tilapäisesti saattaisivat piristää. Ne sopivat paremminkin tilanteesssa jossa erilaisten rasitustilojen vuoksi kortisolit ovat liian korkealla ja silloinkin maltillisina kuureina. Pidemmälle ehtineissä uupumustiloissa kun kortisolitasot ovat laskusuhdanteella tietyt piristävät adaptogeenit lakkaavat olemasta adaptogeeneja eli tasapainottavia yrttejä ja muuttuvat stimulanteiksi, jotka turhaan kiihdyttävät sympaattista järjestelmää ja kuvainollisesti ajavat lisämunuaiset vain pahemmin piippuun. (vrt. kahvi) Usein kun aldosteronit ovat puutteelliset myös kortisolit ovat alhaalla, mutta jos tätä ei tiedetä, kannustan tutkituttamaan asiat eikä jättämään arvailujen varaan. Kannattaa suosia em. sylkitestiä ja mahdollisesti kortisolin mittausta vuorokausivirtsasta. Yksittäinen verikoe on kenties huonoin ja epäluotettavin labrakoe kortisolitasoja tutkittaessa ja jättää usein vain lisäkysymyksiä vastausten sijaan. On melko lailla erilaista ravitsemuksen ja yrttilääkinnän keinoin hoitaa alhaisia kuin korkeita kortisolitasoja.

Ravitsemuksemme on vain niin hyvä kuin sen heikoin lenkki.

Tietyt vesiliukoiset vitamiinit ovat hyödyksi yleisellä tasolla lisämunuaisille, on sitten kortisolitilanne mikä tahansa tai aldosteroninkin tilanne. Tässä tärkeimmät:

-C-vitamiinia terapeuttisin annoksin. Elimistö ei välttämättä pysty hyödyntämään kerralla ihan mahtimääriä, joten laadukasta C-vitamiinia kannattaa ottaa esimerkiksi neljästi päivässä 500mg eli yhteensä pari grammaa. Esteröity C-vitamiini on sopinut myös monille herkkävatsaisille.
-B-vitamiineista erityisesti pantoteenihappo ja folaatti (täällä englanniksi mitä eroa on foolihapolla ja folaatilla) terapeuttisina annoksina ovat tärkeitä rasittuneille lisämunuaisille. Pantoteenihappoa voisi ottaa pari kertaa päivässä n. gramman yhteensä. Foolihappoa tiedän yhden lääkärin määränneet lisämunuaisuupuneelle potilaalleen reseptillä 5mg aamuisin hyvin tuloksin. Jos et ota sitä tällaisia määriä apteekista reseptillä voi folaatti toimia paremmin.
-Hyvä olisi myös olla jokin laadukas B-vitamiinivalmiste jossa on kaikkia B-vitamiinimuotoja.

Kaikissa vitamiineissa jos et vielä ole niistä kovin hyvin perillä suosittelen kääntymään koulutetun luontaisalan ammattilaisen puoleen joka osaa kertoa mikä olisi laadukas ja parhaiten kehossa toimiva tuote. Usein Mersua ei saa Ladan hinnalla, joten synteettisiin halpistuotteisiin ei kannata koskea, paitsi ehkä magnesium oksidin suhteen jos hoidat sillä ummetustasi.

Em. adaptogeeneista poiketen lääkinnälliset sienet, varsinkin lakkakääpä eli reishi ovat toimineet lisämunuaisuupumuksen kaikissa tiloissa hyvin. Helpointa niitä on saada instant-jauheina, jolloin sinun ei tarvitse keitellä sitä erikseen. Jotkut, joilla on penisiliiniallergia eivät voi käyttää mm. pakurikääpää tai lakkakääpää.

Lisämunuaisten hoidossa on myös henkinen aspekti. Itse uskon vahvasti siihen että elämämme tapahtumilla ja niihin liittyvillä tunteilla on paljonkin yhteyttä siihen että sairastumme. Myös ajattelutavallamme ja uskomuksillamme ja elämäntyylillämme. Stressi on lisämunuaispotilaan pahin vihollinen, on se sitten minkätyyppistä liiallista ja pitkäkestoista stressiä tahansa. Stressinhallinta ja tunteiden käsitteleminen ja yleensäkin elämänhallinta ovat tärkeitä asioita lisämunuaisten huomioimisessa. Itseä kiinnostaa tällä hetkellä NLP, Meta Health ja EFT, joskin kivijalan omalle elämälle muodostaa kristillinen vakaumukseni joka on kantanut läpi kaikkien vaikeiden aikojen eikä ole milloinkaan pettänyt.

Lääkehoito

Florinefin vaikuttavana aineena on fludrokortisoniasetaatti, joka on rakenteeltaan mineralokortikoidi ja sillä korvataan puutteellista aldosteronimäärää. Tiedän ihmisiä, jotka ovat saaneet lääkkeestä suuremmoisen avun mm. silloin kun glukokortikoidihoito, tavallisimmin hydrokortison tai joskus myös Prednisolon ei vie kaikkia lisämunuaiskuoren vajaatoiminnan tai osittaisen vajaatoiminnan oireita pois. Florinefia määrätään Suomessa vielä tosi vähän, mutta siitä saattaisi olla hyötyä monelle. Aina on tietenkin parempi jos voidaan hoitaa ravitsemuksella, yrteillä tai elämäntapamuutoksella, mutta aina se ei riitä ja on silloin oikein ja inhimillistä helpottaa ihmisen oloa ja parantaa hänen toimintakykyään ja elämänlaatuaan lääkityksellä.

Syitä miksi T3-hormonin lisääminen kilpirauhaslääkitykseen tai T3-monoterapia aiheuttaa pahoja ongelmia joillekin

Onko se pesukonevalmistajan vika, jos käyttäjällä ei ole riittävästi tietoa pesukoneen käytöstä ja saat hienon angora-paitasi kutistumaan nukenvaatteeksi? No ei tietenkään. On voinut jäädä ohjevihko lukematta. Entä jos kaksi autoa hajoaa tielle? Kuskit astuvat ulos autoista ja ryhtyvät korjaushommiin. Toinen auto saadaan pian korjattua ja matka voi jatkua. Toinen auto on tiellä vielä yön saapuessa. Kumman auton kuljettajalla oli manuaali ja oikeat työkalut matkassa?

Mielestäni on todella upea asia, että on olemassa muitakin lääkityksiä korjaamaan kilpirauhasen vajaatoimintaoireistoa kuin Thyroxin, synteettinen T4-hormoni. Meillä on saatavilla, tosin erityisluvallisina synteettistä T3-hormonia kauppanimillä Liothyronin tai Thybon ja myös eläinperäisiä valmisteita, jotka sisältävät kaikkia kilpirauhasen erittämiä hormoneja; T4, T3, T2 ja T1 sekä kalsitosiinia. Näissä kauppanimiä ovat Armour Thyroid ja Thyroid.

Ei ole lääkkeen vika jos hoito ei toimi. Ongelma vain on, että meillä tai meitä hoitavilla lääkäreillä ei ole mitään manuaalia josta katsoa ohjeet mitä kulloisissakin "vikatilanteissa" tehdä tai varsinkin mitkä asiat on tärkeä tarkastaa ennen kuin hoito aloitetaan. Sekä kokemusperäinen tieto, että asiaan liittyvä tieteellinen tietämys tuntuu potilaalle ja myös hänen lääkärilleen olevan levällään ympäri nettiä ja erilaisten kirjojen kansissa. Konventionaalisesta lääketieteestä ei löydy ohjeistuksia, sillä sen edustaja yleensä näyttää mieluiten haluavan painaa pään puskaan näistä asioista ja hokea mantraa: "Thyroxin sopii kaikille ja jos ei sovi, potilaalla on jokin muu vika (jota en nyt tähän hätään osaa lähteä kommentoimaan tai tutkimaan), varmaankin viisainta lähettää potilas psykiatrille niin pääsen ainakin hänestä ja hänen hankalista ongelmistaan eroon" Kaiken pitäisi perustua kalliisiin kaksoissokkotutkimuksiin, joita ei tehdä ellei saada rahoitusta tahoilta joilla on intresseissä tehdä rahaa tutkimustuloksilla. Rahoitus harvoin järjestyy ellei ole tiedossa että tutkimuksen perusteella voitaisiin esim. kehittää uusi lääke. Lääkkeethän meillä jo on kilpirauhasasioihin olemassa. Virallinen koululääketiede (todellisuudessa nimen tulisi olla lääkeBISNEStiede) on siis sekä hampaaton, että haluton tutkimaan näitä asioita. Huudellaan vain tutkimusten perään ja jätetään potilaat hoitamatta. Oikeasti tutkimuksiakin on. On vain kyse siitä mitä tutkimuksia halutaan ottaa lukuun. Onneksi on myös lääkäreit jotka edes yrittävät auttaa potilasta ja sitten on muutamia helmiä joilla on myös kliinistä osaamista asian suhteen ja kokonaisvaltaista ymmärrystä.

No entä sitten jos löytyy sen verran valveutunut lääkäri, että hän määrää tarvittaessa potilailleen myös T3-hormonia sisältävää hoitoa? Välillä tekisi mieli repiä tukkaa päästä ihmisparkojen takia, jotka vertaistukiryhmissä kyselevät neuvottomana että mitä tehdä kun on tullut ihan hirveä olo T3-hormonia sisältävän lääkityksen käytön vuoksi. Hälyttävän usein taustalta paljastuu, ettei potilasta ole tutkittu riittävästi ennen hoidon aloittamista. T3-hormoni on sen verran potentti hormoni, että sen lisääminen elimistöön, joka on kipeästi ollut sitä vailla nostaa usein esiin häiriö- ja puutostiloja jotka tulee hoitaa ennen lääkityksen aloittamista tai niiden hoito tulee aloittaa samalla kun T3-hormonihoito aloitetaan. Tulee aina miettiä tarkkaan, kenelle ja mihin tilanteeseen T3-hormonihoitoa kannattaa määrätä ja mitä asioita ottaa huomioon. T3-lääkkeet eivät ole mikään oikotie onneen, mutta toimivat hyvänä apuna usein hoidossa jos niiden käyttämiselle on riittävät edellytykset toimia kehossa.

Raudanpuutos on hyvin yleinen ongelma. Siitä olen kirjoittanut enemmän täällä, samoin kuin sykeongelmista. On hyvin todennäköistä että alhaisilla raudoilla hoito ei kertakaikkiaan lähde onnistumaan ennen kun tilannetta on riittävästi saatu korjattua. Näin on varsinkin T3-monoterapian kanssa, mutta usein myös yhdistelmälääkityksen suhteen. Jos riittävin kokein on todettu, etteivät rauta-arvot ole optimaaliset, saatetaan tarvita raudan kuurittamisen lisäksi folaattia, kuparia, B12-vitamiinia ja kenties ternimaitovalmisteita jotta rautatasot saadaan paremmiksi. Usein rauta ei imeydy vaikka tykitettäisiin mitä ravintolisiä jos potilas kärsii hapottomasta mahasta/vatsahappojen väärään aikaan erittymisestä. Kaisa Jaakkolalla on tästä hyvää tietoa. Suoliston huono kunto kuten vuotavan suolen syndrooma ja/tai mikrobiepätasapaino vaikeuttavat myös ravintoaineiden imeytymistä. Myös B12-vitamiinin puutos on yleistä. Pätevimmän B12-vitamiinin testauksen saa tällä kokeella: S -B12-TC2. Kuten monissa muissakin kokeissa, viitearvot ovat väljät ja B12-vitamiinin kohdalla optimaalinen taso löytyy viitteiden yläpäästä eikä ole haittaa siitä jos se menee jopa vähän ylikin. Hyvin imeytyvässä muodossa B12-vitamiinia saa mm. suuhun suihkutettavista tuotteista. Joskus tarvitaan B12-vitamiinia pistoksina ja tämä on auttanut monia suuresti. B12-puutos voi aiheuttaa myös perniöösia anemiaa.

B12-vitamiinin molekyylimalli

Potilaat ovat kansainvälisesti huomanneet, että liian korkeat, liian alhaiset tai sekaisin olevat kortisolitasot aiheuttavat ongelmia kilpirauhaslääkityksen toimimisessa. Kortisolia erittää lisämunuaiskuori ja sen erittymistä säätelee hypotalamus ja aivolisäke omilla hormoneillaan. Harvemmin vikaa on varsinaisesti lisämunuaisessa vaan pitkäkestoinen stressi, on se sitten psyykkistä, fyysistä tai psykofyysistä saa aikaan sen, että normaali kortisolin hormonieritys häiriintyy ja ongelma on enemmän aivoperäistä kuin ymmärretäänkin, vaikka vaikutukset kohdistuvat lisämunuaiskuoren hormonieritykseen. Terveellä ihmisellä kortisolia erittyy eniten aamuyöstä ja aamusta. Aamupäivällä eritys on noin puolet aamun huipusta ja iltaa kohden kortisolitasot laskevat melko alas. Tulen vielä jossakin vaiheessa kirjoittamaan laajemminkin lisämunuaisasioista. Tässä yhteydessä totean, että kortisolin erittymisen yhteyttä kilpirauhashormonien toimintaan ei tunneta riittävästi lääkärikunnan keskuudessa ja potilaat saavat kärsiä tästä. Lievempiin lisämunuaisongelmiin löytyy apuja lisäravinnehoidosta, stressin syiden poistamisesta kokonaisvaltaisesti (sekä psyykkisen, että fyysisen stressin) ja yrteistä, joskin yrttien kanssa tulee olla todella varovainen enkä suosittele että niitä käytetään ellei todella tiedä mitä tekee, sillä väärin valittu yrttihoito voi viedä todella ojasta allikkoon mitä tulee lisämunuaiskuoren toiminnan suhteen. http://www.drlam.com/articles/7mistakesofadrenalfatigue.asp

Tavallisesti liian korkeita stressistä johtuvia kortisolimääriä on helpompi hoitaa kuin matalia ja voidaan käyttää melko monenkinlaisia yrttilääkkeitä ja lisäravinteita. Krooninen stressi johtaa yleensä ensin kroonisesti korkeisiin kortisolitasoihin ja jossain vaiheessa keho ei enää jaksa tuottaa kortisolia näitä hirveitä määriä ja kortisolitasot alkavat vähitellen mennä laskusuhdanteiseksi. Välissä on usein jakso, jolloin vuorokautisen kortisolin erittymisen käyrä menee epäsäännölliseksi ja sekaisin.

Vaikeamissa ja pidemmille edenneissä tiloissa, joissa lisämunuaiskuoren hormonieritys on laskenut  tarvitaan lääkehoitona fysiologisilla annoksilla Hydrocortisonia, Prednisolonia ja joskus myös suolahormoni aldosteronin puutetta korvaavaa Florinef-valmistetta. Kyse on todellakin fysiologisista melko pienistä annoksista joilla korvataan sellaisia määriä joita elimistö luontaisesti kussakin tilanteessa tarvitsee. Tällaisista lääkityksistä ei seuraa isoannoksisiin kortisonihoitoihin usein liittyviä haittoja, kuten lihomista, turpoamista, kuukasvoisuutta ja osteoporoosia. Toisaalta liian pienet kortisonannokset toimivat vain erittäin harvoilla, sillä usein keho saadessan kortisonia ulkoapäin vähentää sen verran rankalla kädellä omaa kortisolineritystä että päädytäänkin pienempiin hormonimääriin kuin ennen lääkityksen aloittamista. Harvoin esimerkiksi toimii alle 20mg:n vuorokausiannos hydrokortisonia tai alle 5mg:n annos Prednisolonia.

Miten sitten tutkia kortisolitilanne järkevästi? Yksittäinen verikoe aamulla otettuna on puutteellinen ja epäluotettava koe. Lisäksi tutkimukseen tulee mukaan myös se kortisoli joka ei ole solujen käytettävissä vaan sitoutuneena kuljettajaproteiineihin. Vuorokausivirtsan keräys voi kertoa vähän paremmin yhdessä verikokeen kanssa mikä on tilanne. Selkeästi paras tapa tutkia asia on ASI-testi (adrenal stress index), jossa otetaan useita sylkinäytteitä päivän aikana. Tällä saadaan selkeämpää kuvaa nimenomaan siitä millainen kortisolin erittyminen on eri vuorokauden aikoina ja hoito voidaan funktionaalisen lääketieteen osaamisen mukaan kohdentaa täsmällisimmin. Kokenut kokeen tulkitsija ottaa huomioon potilaan kokonaistilanteen ja oireet testin tuloksen lisäksi ja näin voidaan päätellä millaista nimenomaista vitaaliaine- ja yrttihoitoa voidaan käyttää tai tarvitaanko lääkehoitoa. T3-monoterapiassa tulisi mielestäni herkemmin määrätä kortison-hoito kuin yhdistelmähoidossa tai T4-monoterapiassa eli Thyroxin-hoidossa. Tämän olen selkeästi huomannut kun olen seurannut ihmisten hoitojen kulkua. Usein kortison-hoitoa jatketaan puolesta vuodesta jopa kahteen vuotta ja joillekin hoidosta tulee elinikäinen. Joskus kilpirauhashormonihoidon onnistuminen viivästyy jos yritetään liian kauan väkisin lääkkeetöntä lisämunuaisten tukea, toisinaan lääkkeettömällä hoidolla pärjätään hienosti.

Joskus lisämunuaisten toiminnan tukeminen riittää korjaamaan kilpirauhashormonihäiriön jos taustalla ei ole entuudestaan varsinaista vajaatoimintaa. Joskus myös esim. ravintopuutokset korjaamalla voidaan lääkkeettömästi hoitaa lievät kilpirauhashormoniongelmat. (esim. seleeni, sinkki, kupari, jodi) Myös autoimmuunireaktiot voidaan funktionaalisen lääketieteen keinoin hiljentää ja jos tämä tehdään ajoissa, voidaan säästyä elinikäiseltä kilpirauhaslääkitykseltä.

Mistä saa ASI-testejä? Tällä hetkellä niitä tarjoavat Suomessa MDD Laboratoriopalvelut ja Nordic Laboratories Näitä testejä saa joidenkin lääkärien kautta ( http://antioksidantti.fi/fi/, http://www.prohealth.fi/index.php?id=12&ala=22, http://www.laakaripalveluasteria.fi/, http://www.lahitohtori.fi/, http://www.amplia.fi/yhteystiedot/, http://www.laakarikeskuslupaus.fi/ ) ja tietyt ravintoasiantuntijat. ( http://www.rafy.fi/index.php?item=460, http://www.prohealth.fi/index.php?id=7 ) Hiljattain on avattu myös Lootusklinikka, jonka kautta saa Nordic Laboratories-testejä. Hinta sisältää puhelinkonsultaation. Puhelinkonsultaatioita saa myös erikseen ilman testejä.  Jos tarvitset useita testejä, hinnat alenevat, koska tarvitset vain yhden konsultaation per testikokonaisuus. En ole varma saako ASI-testejä MDD:ltä muuten kuin lääkärien kautta, mutta ainakin Rafyn ravintoterapeuttien kautta saa Nordic Laboratoriesin testejä. Hinta on jotakuinkin 170 €, mikä voi tuntua paljolta, mutta tämä testin veroista diagnostiikkaa ei halvemmalla mistään saa. On olemassa myöskin vielä tarkempia virtsatutkimuksia, joista tutkitaan hormonimetaboliaa, mutta näistä minulla ei vielä ole tarkempaa tietoa. On hyvä näissä ASI testeissä huomioida että niillä jotka menee nukkumaan hyvin myöhään ja vastaavasti jotka heräävät myöhään testin tulosta pitää tulkita tämän valossa samoin henkilöillä jotka tekevät yö- tai vuorotyötä. Myös päiväunet, kahvin juonti, liikunta ja äkillinen stressi vaikuttaa tuloksiin joten on hyvä valita rauhallinen päivä testin tekemiseen, mutta kuitenkin sellainen joka kuvaa mahdollisimman totuudenmukaisesti potilaan normaalia päivän kulua. Erityisen huonosti nukuttu yö voi vääristää tulosta, mutta jos nukut aina huonosti, valvoskelet ja heräilet niin sitten testi antaa realistista tietoa, vaikka tekisit sen huonon yön päätteeksi. ASI-testi sisältää myös DHEA-hormonin mittauksen, joka on esihormonina monille steroidihormoneille, mm. sukuhormeneille. Jos DHEA on hyvin alhainen, sitä voidaan korvata hormonihoitona.

Ongelmia T3-hormonihoidoissa aiheuttavat myös krooniset infektiot, kuten borrelioosi, jota Suomessa ei osata vielä tutkia ja hoitaa kovinkaan hyvin. Infectolabilta voi tilata luotettavia testejä. Myös suolistoinfektiot ja muutkin suolisto-ongelmat on syytä tutkia ja hoitaa hyvin kuntoon, jotta hoito onnistuu. Ne on mahahappo-ongelmien lisäksi usein takana ravintopuutoksissa jotka häiritsee hoidon onnistumista ja voivat olla myös itse kilpirauhashormoniongelmien taustavaikuttajina tai aiheuttajina. Yleistä on mm. seleenin, raudan, sinkin ja jodin puute: kaikki tosi tärkeitä kilpirauhashormonifunktiolle. Erilaiset mittaustavat ravintoainepuutosten selvittämiseksi on hyviä diagnostisia keinoja. Ravintoainepuutoksia voidaan mitata mm. verestä ja hiuksista. Mm. edellämainitut MDD ja Nordic Laboratorios tarjoavat näitä mittauksia. Yksi monille hyödyllinen ja kustannustehokas keino sen kartoittamiseksi, mitä keho tarvitsisi on Asyra-mittaus. Myös hoitamattomat verensokeriongelmat, myös sellaiset jotka ei välttämättä jää haaviin rutiinikokeilla aiheuttaa ongelmia kilpirauhashormonihoidoissa. Selvittääksesi voisiko sinulla olla näitä kannattaa etsiä tietoa mm. insuliiniresistenssistä ja hypoglykemiasta. ja joskus on myös syytä tarkistaa ettei tietämättään sairasta diabetesta. Se osataan kyllä tutkia perusterveydenhoidossakin. Soluenergiantuotannossa tarvitaan oikeita määriä T3-hormonia, kortisolia ja insuliinia. Jos näiden keskinäisessä tasapainossa mättää ei kilpriauhaslääkitys toimi kuten pitää.

Ylivoimaisesti eniten tuntuu ongelmana olevan nuo rauta- ja kortisoliasiat ja B12-vitamiinin puute. Jos taustalla on jotakin muuta vakavaa, kuten raskasmetallialtistus, borrelioosi yms. voi olla mahdotonta yrittää saada kipirauhaslääkitystä tasapainoon ennen kun noita em. asioita on tutkittu. Eräässä blogissa on naisen tarinaa siitä miten lopulta löydettiin borrelioosi taustalla. Hommat ei ns. myös usein ala pelittämään ellei homealtistusta saada loppumaan oireilevalta ihmiseltä. Homealtistus, raskasmetallialtistus ja borrelioosi ovat myös usein rT3-dominanssin aiheuttajia. Oikein pahassa rT3-ongelmassa voi olla tilanne, että keho ei tunnu hyväksymään minkäänlaista T4-hormonihoitoa, jolloin potilas alkaakin voida paremmin vasta T3-monoterapialla, joskin joillain toimii myös yhdistelmähoito.

Monet potilaat ovat saaneet merkittävää apua vertaistuesta

On myös hyvä huomioida, että olon huononeminen hoidon alussa on usein tilapäinen tila ja menee ohi kun annostukset saadaan nousemaan. Saatetaan tarvita sairaslomaa ja oireenmukaista hoitoa joidenkin päivien tai viikkojen ajan. Kuitenkin jos oireet on tosi hälyttävät, kuten pahat rytmihäiriöt, poikkeuksellisen tiheä pulssi, joka ei rauhoitu levossakaa tm. vakavaa on syytä miettiä tuleeko hoitoa jatkaa saatika annoksia nostaa ennen kun on saatu lisätietoa mistä ongelmat johtuu. Itselläkin kun T3-monoterapia aloitettin ja muutaman viikon kuluessa Thyroxin-lääkitys samalla laskettiin pois oli olo aluksi tosi huono. Söin reseptisärkylääkkeitä, pahoinvointilääkettä ja lihasrelaksanttia kunnes tilanne koheni. On yleistä että olon huononeminen johtuu siitä että potilas menee ensin vajaatoiminnalle ennen kun lääkitystä saadaan korkeammille annoksille. Näin on laita myös yhdistelmähoitojen suhteen T3-monoterapian lisäksi varsinkin silloin kun hoito aloitetaan siten, että ei ole muuta kilpirauhaslääkitystä taustalla.