Aikuisen elämäni vuosia
Takanani on elämäni yksi hankalimmista vuosista. Itse asiassa vuodessta 2017 asti elämäni on ollut haastavampaa kuin sitä edeltävät vuodet. Tämä ei ole minulle mitenkään uutta. Elämässäni on ollut todella vaikeita jaksaja aikaisemminkin. Sain kuitenkin elää monta vuotta helpompaa ja parempaa elämää tässä välissä.
Vuosi 2012 oli minulle käänteentekevä, sillä sinä vuonna löysin itselleni tärkeää tietoa kilpirauhasen vajaatoiminnan kokonaisvaltaisesta hoidosta mm. eri lääkitysvaihtoehtojen suhteen ja elämääni astui myös se millainen merkitys ruokavaliolla ja funktionaalisella lääketieteellä voi olla selätettäessä niitä ongelmia, jotka heikosti hoidettu kilpirauhasen vajaatoiminta oli tuonut eteeni.
Muutamat vuodet ennen vuotta 2012
Harva tietää millaista elämäni oli useamman vuoden ajan ennen vuotta 2012. Olin naimisissa ja minulla oli kaksi pientä lasta. Terveyteni ei ollut alunperinkään hyvä. Kamppailin mm. ylipainon, masennuksen, ahdistuneisuuden ja silkan kypsymättömyyden ja lapsuuden ja nuoruuden vaikeiden kokemusteni kanssa. Minulta diagnosoitiin myös polykystiset munasarjat, verenpainetauti ja kärsin myös migreenistä. Vuosi 2007 oli jonkinlainen rajapyykki. Silloin menetin työkykyni kuudeksi vuodeksi kokonaan. Minua hoidettiin lähinnä mielenterveyspotilaana, vaikka minulla oli myös paljon fyysisiä oireita. Kamppailin vaikeiden tunteiden ja ajatusten kanssa ja minusta tuntui usein että olen taakka läheisilleni. Tunsin itseni avuttomaksi ja yksinäiseksi. Sairauteni alkoi muuttua identiteetikseni. Minä, Nina, mielenterveyspotilas, fibromyalgikko ja lopulta myös kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastava. Hain turvaa diagnooseista ja sainkin, sillä ne jotenkin auttoivat selittämään, miksi olin sellainen kuin olin.
Vaikeimpia oireita olivat masennus, ahdistuneisuus, kivut ja pahoinvointi. Lisäksi minulla oli jatkuvasti tunne, etten elä kovin vanhaksi, sillä ei sillä tavalla voinut jatkaa elämää. Aikomuksenani ei ollut tappaa itseni. Ajattelin kuitenkin, että jollain tavalla asia varmasti järjestyisi. En kyennyt näkemään elämääni kovinkaan monta vuotta eteenpäin. Siellä oli pelkkää mustaa. Ja lääkkeitä. Niitä oli paljon elämässäni tuolloin. Niillä yritettiin saada kroppani jatkamaan ja mieleni jaksamaan päivästä seuraavaan.
Uusi elämä
Vuoden 2012 jälkeen värit ja valo alkoivat palata elämääni. Pidin sitä aivan ihmeellisenä, että sain voimaa, kivut loppuivat ja aivot kirkastuivat. Ihan sillä, että muutin ruokavaliotani ja Thyroxin-lääkitys vaihdettiin Liothyronin-lääkitykseksi. Olin viimeksi tuntenut itseni yhtä terveeksi alle 16-vuotiaana. En edes muistanut millaista elämä voi olla jokseenkin terveenä ja jaksavana.
Vuonna 2013 aloin opiskelemaan. Olin aloittanut myös vertaistukitoiminnan kilpirauhaspotilaiden parissa aktiivisesti jo vuonna 2012 ja olen jatkanut sitä tähän asti. Työllistyin osa-aikaisesti alalle vuonna 2015 ja valmistuin ravintoterapeutiksi 2017. Sitten asiat alkoivat muuttumaan.
Uudet vaikeudet
Sairastin munuaistulehduksen. Sain siihen lisäksi antibioottia, joka nähtävästi vaurioitti jalkojani pysyvästi (fluorokinoloniantibiootti). Jonkin ajan kuluttua olo alkoi heiketä ja jouduin jättämään liikuntaharrastukseni kuntosalilla. Paino alkoi nousta, alkoi esiintyä uupumusta, pulssi oli korkea, samoin verenpaineet ja jalkani turposivat. Lääkäri syytti, kuten tavallista, hänelle outoa kilpirauhaslääkitystäni, mutta ei suostunut tutkimaan onko kyse liikatoiminnasta kun minä epäilin että minulla on jotakin outoa munuaisissa. Pyysin kokeita, mutta osan ratkaisevista ja tärkeistä kokeista jouduin hankkimaan itse Synlabista, sillä siellä saa kokeita myös ilman lääkärin lähetettä. Jos en olisi ollut tällä tavalla omatoiminen, ehkä ei vieläkään tiedettäisi mikä minua vaivaa.
Kokeiden perusteella lääkäri lähetti minut nefrologille, joka on munuaissairauksiin erikoistunut lääkäri. Minulta löydettiin munuaiskerästauti eli glumerulonefriitti, eli munuaiseni toimivat eikä minulla ole ainakaan vielä varsinaista munuaisten vajaatoimintaa, mutta munuaisten suodatusyksiköistä nefroneista on tuhoutunut munuaiskeräsiä, eräänlaisia esisuodatuslaitoksia ja tämän vuoksi virtsani mukana valuu ulos proteiinia ja punasoluja. Joka päivä.
Tämän vuoksi kärsin herkästi anemiasta ja aminohappojen ja proteiinien puutoksesta. Proteiinipuutos aiheuttaa mm. sen että vereni ainesosasta albumiinista on puutosta, jonka vuoksi kropassani on jatkuvasti turvotusta. En voi juoda paljoa vettä, koska se ei normaalilla tavalla poistu elimistöstäni. Jos juon vähänkin liikaa, neste kertyy kudosvälitilaan etenkin nilkkoihin ja sääriin, mutta myös muualle ja saattaa rasittaa sydämen ja keuhkojen toimintaa.
En voi siis hikoilla liikaa ja matkustaminen hyvin lämpimään lomakohteeseen on huono idea. Kesäisin tulee välttää liikaa oleilua helteessä ja asunnossa on tärkeä olla hyvä ilmaistointilaite.
Tilaa hoidetaan pitämällä verenpaine ja sykkeet riittävän alhaisina. Tässä kohden joudun myöntymään lääkityksiin ja oikeastaan olen kiitollinenkin siitä että tällaisia lääkkeitä on olemassa. Hoidon tavoitteena on estää lisätuhot, jotka voisivat syntyä jos sairauden aiheuttama liian korkea verenpaine tuhoaisi munuaisia edelleen. Silloin saattaisin joutua dialyysiin ja sitä kautta elinsiirtojonoon.
Ruokavaliohoitona on tärkeää välttää liian suolaista ja proteiinipitoista ruokaa. Voisi kuvitella, että koska proteiinia poistuu elimistöstä, sitä pitäisi tankata, mutta nimenomaan proteiinien rajoittaminen estää lisävahingot. Lääkityksistä on kuitenkin minulle ikäviä sivuvaikutuksia. Voi olla vähän vaikea tietää mikä oire kulloinkin johtuu itse sairaudesta, mikä johtuu vääränlaisen antibiootin aiheuttamista vahingoista ja mikä johtuu niistä kolmesta lääkkeestä (verenpainelääke, betasalpaaja, nesteenpoistolääke), jotka minulla on munuaistautiini.
Ruokavaliossani joudun huomioimaan sekä kilpirauhasen vajaatoiminnan, että munuaissairauteni ja monelta osin tässä kohden joutuu tekemään kompromisseja, joiden vuoksi mm. painonhallinta on hankalaa. On myös kaikin tavoin vältettävä stressiä, joten koitan olla ottamatta sitä myöskään ruokavaliosta. On opeteltava kompromissien tekemisen jaloa taitoa ja lempeää suhtautumista itseään kohtaan.
Uutta opeteltavaa
Nämä viimeisen parin vuoden aikana syntyneet uudet vaikeudet ovat olleet aikamoinen koulu. Olen oppinut hyvin konkreettisesti, että mikään ei ole varmaa, mutta elämä tulee helpommaksi kun hyväksyy epävarmuuden osaksi todellisuuttansa. Olen myös oppinut, että vaikka elintavoilla ja ruokavaliolla voidaan vaikuttaa hyvinvointiin hyvinkin merkittävällä tavalla, niilläkin on omat rajansa. Joskus on valittava huonoista vaihtoehdoista vähiten huono ja joskus pitää osata erottaa ne asiat toisistaan mihin kulloinkin pystyy tai ei pysty vaikuttamaan. Olen oppinut rentoa ja nautinnollista syömistä sen sijaan että ruokavalion ristiriitaisuuksista olisi tullut ahdistuksen aihe.
Olen ollut välillä näistä parin viime vuoden vaikeuksista hyvin lannistunut ja masentunut ja surullinen. Minkä olen kuitenkin ilokseni huomannut niin sen, että olen silti kehittynyt jatkuvasti omassa työssäni ja ihmisten kohtaamisessa. Vaikka olisi omassa henkilökohtaisessa elämässä kuinka vaikeaa tahansa, työstä saa energiaa ja iloa, sellaisenakin päivänä kun töiden ääreen on pitänyt aluksi väkisin raahautua.
Siihen on oppinut oikeastaan jo luottamaan, että työ antaa paljon ja työssä voi unohtaa hetkeksi omat ongelmat ja keskittyä auttamaan toisia ihmisiä. Olen myös jopa vähän ylpeä siitä, että olen sinnikkäästi jatkanut NLP-opintoja vaikeuksistani huolimatta. Nämä opinnot ovat kehittäneet minua ihmisenä ja ne ovat myös kehittäneet minua ravintoterapeuttina.
Masennus, tiedän että siitä paranee
Ymmärrän, että koska minulla on ollut tällaisia vaikeuksia terveyteni suhteen ja myös muunlaisia vaikeuksia elämässäni nyt viime aikoina, on normaalia että masentuu. Olen ollut masentunut aikaisemminkin. Niinkin vakavasti että olen ollut kerralla sairaalassa kokonaiset neljä kuukautta putkeen. Nyt masennus tuntuu erilaiselta mielessä siinä mielessä etten pelkää ettei tästä toipuisi.
Oireet ovat kuitenkin melko samanlaiset kuin aikaisemminkin. Minulla ne tuottavat vaikeutta hyvin arkisissa asioissa kuten kotiaskareissa ja kyvyssä hoitaa omia juoksevia asioita ja lähteä pois kotoa. Tunnen myös surullisuutta, mutta haluan suostua tuntemaan kuten tunnen, sillä tiedän että minulla on surtavaa ja silloin ihmisen kuuluu surra oman aikansa.
Olen ymmärtänyt, että masennus on päässyt elämääni myös siksi, että kun sairastuin munuaissairauteen ja kohtasin siihen liittyvät vaikeudet, tiedostamaton psykologinen strategiani oli älyllistää asiat, jotta vältyin kohtaamasta liian vaikeita kysymyksiä ja tuntemasta liian vaikeita tunteita.
Kun käsittelin ongelmiani ajattelun, älyn, tiedon ja järjen kautta, lakaisin tunteet maton alle. Sieltä ne ovat nyt vääjäämättä pöllähtäneet eteeni minun prosessoitavaksi. Minun on nyt itkettävä itkuni ja surtava suruni ja eriteltävä mitkä ovat niitä asioita, joihin voin vaikuttaa ja mihin en voi vaikuttaa. On opittava hyväksymään ne asiat ilman syyllisyyden tunteita, joihin en voi vaikuttaa ja on opittava hyväksymään myös oma epätäydellisyytensä.
Ei sairastamisen tai masennuksen läpikäymisen/potemisen kuulu olla jokin suoritus josta tulee suoriutua niin että saa arvosanaksi kiitettävän. Kun sairastaa tai kun on vaikeaa, silloin ihminen tarvitsee ja ansaitsee rakkautta ja tukea muilta ja tukea ja huolenpitoa pitää myös osata pyytää ja ottaa vastaan. Sitä on ihmisyys parhaimmillaan!
Uskon, että koettuani mitä olen elämässä kokenut ja mitä koen parhaillaan, minusta kasvaa entistä ymmärtäväisempi ja myötätuntoisempi ihminen ja osaan ottaa työssäni huomioon ihmisten asioita entistä kokonaisvaltaisemmin, yksilöllisemmin ja syvällisemmin.
Voimavaroinani tässä minulla on hengellinen, vakaumus, joka on kallioni, kaikki minusta välittävät ja minua aidosti rakastavat läheiseni ja ystäväni ja oma kallis pääni, joka on myös omilla kyvyillään kantanut minua eteenpäin ja joka juuri tätäkin kirjoittaessa ohjaa käsiäni tässä näppäimistöllä. Olkoon pääni myös hyvää pataa ja tasa-arvoinen sydämeni kanssa!
