sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Ylihoitaminen- Ollaanko me unohdettu kehon oma kyky parantua?

Joskus lepo on paras lääke

Kun ei olis aikaa sairastaa


Ihmisillä saattaa olla nykymaailmassa kiire parantua. Duunit kärsii, yrittäjälle ei tule rahaa jos ei pääse tekemään työtänsä, deadline paukkuu ja jää paitsi siitä ja siitä tapaamisesta ja tapahtumasta jos vaan makaa kotona sairastamassa. Taas pomo mulkoilee pahasti kun on oltu töistä pois kipeän tenavan takia. Seuraavissa yyteissä tulee varmaan kenkää..

Halutaan nopeasti diagnoosi ja lääke, on sitten kyse somaattisista tai henkisistä vaivoista. Onko sinusta liian utopistinen ajatus, että esimerkiksi masennus voisi olla tila, josta paranee spontaanisti mm. antamalla ajan kulua, jotta voidaan viedä päätökseen prosessi (esimerkiksi jokin menetys, roolinmuutos, tai ristiriita) ja tukeutumalla ystäviin ja tarvittaessa ammattiauttajiin. Tarvitaanko kaikkeen diagnoosi ja pilleri? En väitä ettei diagnooseilla ja lääkkeillä ole paikkaansa, mutta voiko joskus kyseessä olla ylihoitaminen?

Ylihoitamista, onko sitä?


Arkipäivästä ylihoitamista voi olla turhat antibiootit tavanomaisiin infektioihin, joista ei välttämättä edes tiedetä ovatko ne bakteerien vai virusten aiheuttamia tai menisivätkö ne riittävällä levolla ohi itsestään. Onneksi turhien antibioottikuurien määrääminen on vähentynyt.

Särkylääkkeitä saatetaan ottaa joskus hieman kuin varmuuden vuoksi ja ehkä otetaankin kaksi että varmasti tehoaa. Siitä huolimatta että tiedetään parasetamolin liikakäytön rasittavan maksaa tai iburpofeiinin ja monien muiden särkylääkkeiden vahingoittavan mahasuolikanavan limakalvoja.

Voit jopa ylihoitaa jalkojasi raspaamalla niitä liikaa tai liian usein. Hampaiden liian usein toistuva harjaus voi olla pahasta, samoin liian usein toistuva alapesu tai hiusten tai vartalon pesu. Minkä joskus luulemme olevan hoitoa, voikin olla haitaksi.


Keskustelua ja jopa tutkimusta on käyty myös siitä, tehdäänkö joitain kirurgisia toimenpiteitä turhaan tai hoidetaanko joitain syöpiä liian aggressiivisesti.



Linkkejä:

Akuutti: "Turhat leikkaukset"
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/02/26/turhat-leikkaukset

Hampaiden harjauksesta:
https://yle.fi/uutiset/3-7896492

Tehy-lehti, ylihoidosta:
https://www.tehylehti.fi/fi/terveys/ylidiagnostiikka-tekee-terveista-sairaita

Turhat hoidot eturauhassyövissä:
https://laaketieteensaatio.fi/eroon-turhista-eturauhassyopahoidoista/

ET-lehti, Päivi Hietanen, turhat syöpähoidot
https://www.etlehti.fi/artikkeli/terveys/liian_varhainen_loydos_voi_johtaa_vammauttaviin_syopahoitoihin

ET-lehti, Turhia syöpäleikkauksia tulevaisuudessa useille?
https://www.etlehti.fi/artikkeli/terveys/suomalaislaakari_syopaleikkauksia_tullaan_tekemaan_sadoille_turhaan

Turhat antibioottikuurit vähentyneet:
https://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/laakareita-valistettiin-ndash-turhat-antibioottikuurit-vahenivat/

Jalkojen raspaaminen voi altistaa vaivoille:
https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/rasvaa-ala-raspaa-halkeileva-iho-on-portti-virusperaisille-syylille-ja-kiusalliselle-jalkasilsalle/787133/

Intiimialueiden liiallisesta pesusta yms:
https://www.studio55.fi/terveys/article/nain-pidat-huolta-intiimihygieniasta-neuvot-pesuun-ja-kuivuuden-hoitoon/6127426#gs.uyghnb




Joskus on viisainta odottaa

Joskus oireen tai oirekuvan kanssa on hyvä odottaa, aikoo sitä hoitaa lääketieteellä tai muilla konsteilla. Miksi? Siksi, että jos emme tiedä tarpeeksi siitä miten tilanne todennäköisesti tulee etenemään, voimme tehdä virhearvioita hoidon suhteen. Virheellinen tai ylimitoitettu hoito voi sotkea tilannetta entisestään.

Tilanne voi joskus jopa mennä ohi ilman että siihen tarvitsee sen kummemmin edes puuttua. Tämä voi olla potilaalle vaikeaa ja hän saattaa tulkita että häntä ei osattu tai haluttu auttaa tai että hänen tilannettaan ei otettu tarpeeksi vakavasti. Aina ei ole helppo määrittää mistä jotkut oireet johtuvat ja mitä asialle voisi tehdä.

Jos hoitaa itseään tai läheistään, voisi tuntua tarpeelliselta "tehdä edes jotain", jotta voisi helpottaa tilannetta ja nopeuttaa paranemista. Se on ymmärrettävää ja inhimillistä. 


Tilanteen seuraaminen ja tarkkaileminen voi kuitenkin antaa lisätietoa siitä mikä osa isompaa kokonaisuutta oireet ovat. Jos juurisyyt ovatkin ihan muualla, olisi epäviisasta keskittyä liiaksi vain ja pelkästään oireiden hoitoon, jotka johtuvat jostain, jonka uusiutuminen tai pahentuminen voisi olla ennaltaehkäistävissä.

Perusasioita kuntoon

Omassa työssäni ravintoterapeuttinakin suosittelen joskus jonkun asian kanssa jäämään odottavalle kannalle. Aluksi toki kirjataan ylös mahdollisimman tarkasti mm. terveyttä ja jaksamista haittaavia epäkohtia tai oireita. Myöhemmin saatetaan huomata näihin muistiinpanoihin palatessa, että oireet ovat lakanneet tai vähentyneet huomattavasti itsestään tai ehkäpä ravintoterapian tai muiden hoitomuotojen "sivubonuksena", vaikka päätavoitteet ravintoterapialle ovatkin olleet jotain ihan muuta.

On varsin tavallista, että jo se että on laitettu ihan perusasioita kuntoon, kuten kiinnitetty huomiota riittävään lepoon, ruokavalioon, ateriarytmiin ja ruoansulatukseen ja on pyritty korjaamaan kaikki mahdolliset ravintopuutokset, on antanut keholle buustia selättää monet ongelmat. Ei ehkä tarvittukaan ihan koko ravintoterapian mahdollista arsenaalia käyttöön, kuten kohdennettua fytoterapiaa ja ravintolisiä juuri tietylle osa-alueelle hyvinvoinnissa tai laajoja laboratoriotutkimuksia.

Tilanteen seuraaminen ja tarkkailu

Opiskellessani lääketieteen perusteita, opettajamme, joka on lääkäri painotti että kun jokin ihottuma tulee ensi kerran, sitä ei kannata lähteä läträämään erilaisilla salvoilla ja voiteilla, joita kotona mahdollisesti sattuu olemaan vaan lääkäriin kannattaa tulla mahdollisimman pian ilman että ihottumalle on vielä tehty mitään. Näin saadaan ensitietoa ihottuman ulkonäön perusteella, koska siitä voidaan päätellä mistä voi olla kyse, jolloin voidaan määrätä oikeanlainen hoito.

Jos ihottumaa on koitettu hoitaa erilaisin keinoin, sen ulkonäkö voi muuttua ja voi olla vaikeampi päätellä mikä ihottuman aiheuttaja on ja miten sitä tulisi hoitaa.

Hengitystieoireet ja kuume ovat myös usein oireita, joita on tavallisesti hyvä ainakin hetken aikaa seurata, jolloin näkee millaiseksi taudinkuva muuttuu vai alkaako tauti helpottamaan. Näin voidaan päätellä tarvitaanko hoitoa ja jos niin millaista.

Joku voi huolestua hiustenlähdöstä. Syitä voi olla monia, mutta kyseessä voi olla myös täysin normaali ohimenevä ilmiö. Muutaman vuoden välein hiustenlähtöä voi olla normaalistikin enemmän kuin tavallisesti. Aina ei syynä ole esimerkiksi pahat ravintopuutokset tai kilpirauhasen vajaatoiminta.

Oireenmukaista hoitoakin tarvitaan

Oireenmukaista hoitoa saatetaan tietenkin monissa tilanteissa tarvita. Migreeniä voidaan lääkitä ja kannattaakin, vaikka migreenin uusiutumista voidaan migreenikohtauksen jälkeen koittaa ehkäistä monellakin tavalla. Kenties farmakologisilla lääkkeillä, elintapojen ja ruokavalion muutoksilla, ravintolisillä, kuten ubiqinonilla tai vaikka hoitamalla jännityspäänsärystä alkuun lähtenee migreenin syitä esimerkiksi osteopatialla ja liikunnalla.

Migreenin ja muidenkin kiputilojen oireenmukainen hoito on tärkeää ihmisen psyykelle. Kipu voi jopa traumatisoida ihmisen ja joissain kiputiloissa kivun liian huono hoitaminen voi johtaa sen kroonistumiseen.


Jos vatsahaava on tullut stressistä, on ehkä aika vaihtaa työpaikkaa tai miettiä mistä on luonut itselleen tavan stressata siinä missä joku toinen ottaa lunkimmin. Toki vatsahaavaa on tärkeä kuitenkin hoitaa akuutisti oireenmukasella tavalla. Vuotava vatsahaava ei ole leikin asia.

Ylihoitamista voi olla monenlaisella hoitamisen alueella

Ylihoitaminen ei rajoitu vain koululääketieteen pariin. Ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita mm. ravitsemuksesta, erilaisista luontaishoidoista ja esimerkiksi homeopatiasta, saattavat olla aika innostuneita toteuttamaan osaamistaan ja tietojaan. 

Tämä voi johtaa siihen, että etsitään valmisteita, rohtoja ja hoitoja ihan jokaiseen sellaiseenkin vaivaan, joka todennäköisesti paranisi itsestäänkin. "Leikkasin sormeen pienen haavan. Mitä homeopaattista voisin ottaa?""Mulla on flunssa, kertokaa tähän kaikki yrtit, ravintolisät ja vanhan kansan rohdot, että tän saa äkkiä loppumaan""Kuulin suru-uutisen ja nyt itkettää. Mitä aminohappoja ja yrttejä mä voisin ottaa että rauhoittuisin?"

Saatetaan myös hoitaa erilaisin keinoin ja tuottein liian montaa vaivaa yhtä aikaa. Tällä voidaan pahimmassa tapauksessa rasittaa ja vahingoittaa kehoa ja joskus erilaiset hoidot ja tuotteet voivat jopa tehdä epäselväksi, mitä hoidossa tulisi priorisoida. Myös rohdoksista, luontaistuotteista, hoidoista ja ruokavaliomuutoksista voi seurata sivuvaikutuksia.

Aina ei ole helppo päätellä onko kyseessä jotakin normaalia ja ohimenevää, vai tilanne, jossa jokin hoito tai tuote olisi syytä lopettaa. Jos on todella paljon tuotteita käytössä kerralla, voi olla vaikea päätellä mistä oireet johtuvat.

Vaikka käytössä olisikin suht hallitusti useita hoitotapoja ja tuotteita, ei kannata tehdä liian montaa muutosta hoitoon kerralla. Tämä samahan pätee myös farmakologisissa lääkkeissä ja asiasta on ollut juttua mm. iäkkäiden monisairaiden ja hyvin montaa eri lääkitystä käyttävien suhteen.


Kehomme ihmeelliset kyvyt

En suinkaan tarkoita etteikö jokainen tilanne olisi uniikki tai että siinä olisi sinänsä mitään pahaa pyrkiä hoitamaan vaivoja, pikkuisen vähäisempiä ja ohimeneviäkin luonnon konstein (vaikkapa sinkkiä C-vitamiinia ja auringonkukkauutetta flunssaan), mutta mitä me saatamme siinä hötäkässä unohtaa? Sen, että kehomme on ihmeellisellä tavalla suunniteltu toipumaan hyvin monenlaisesta. Sillä on aivan uskomattomat kyvyt tasapainottaa, eheyttää, parantaa ja voimauttaa meitä. Joskus kaikki mitä tarvitsee, on se että annamme kehollemme tehdä sen millaiseksi se on suunniteltu.

Sitä paitsi, mielellämme on voimakkaita kykyjä paranemisemme suhteen. Ajatuksemme ja tunteemme vaikuttavat elimistömme säätelyjärjestelmiin: hermoston toimintaan, hormonitoimintaan ja immuunipuolustukseen. Millainen voima toiveikkuudella ja mielenrauhalla voikaan olla paranemisessamme, sillä, että luotamme ja uskomme elimistömme tekevän osansa, joskus jopa täysin ilman sen kummempaa interventiota.

Kertovatko sairautemme ja oireemme meille jotakin?

Joskus oireella tai sairaudella voi olla meille myös jotakin kerrottavaa. Osaammeko silloin kuunnella? Viestiikö niskahartiasärky siitä että niillä harteillamme on ollut jo pitkää liikaakin kaikenlaista taakkaa kannettavana henkisessä mielessä? Saadaanko me flunssa aina kun ollaan treenattu liikaa tai töissä on takana pitkä putki hommia ja loma vihdoin koittaa? Närästääkö taas kun vain hiljaa kärsimme ja nielaisemme tunteemme kun yksi ja sama ihminen onnistuu aina pahoittamaan mielemme?

Kehomme on viisas. Se osaa viestiä meille monenlaista ja sillä on upeita kykyjä eheytyä, tasapainottua ja uudelleenrakentaa itseään. Itse pidän erityisesti sellaisista hoitomuodoista, silloin kun hoitamista tarvitaan, joissa tuetaan kehon omia paranemiskykyjä.



---------------------------------------------------------------------------
ilmoituksia:

TerveySummit alkaa!

Maanantaina 27.1. alkaa kauan odotettu ja suosittu Suomen suurin hyvinvointitapahtuma netissä, TerveysSummit! Puhun siellä tiistaina ruoansulatuksesta. Koko viikko päivän puhujat ovat kuunneltavissa ilmaiseksi ja mahdollisuus on myös hankkia VIP-passi, jolla saat kuunnella kaikki haastattelut omana aikanasi kokonaisen vuoden ajan! Koodilla nina10 saat passista 10%:n allennuksen!

Klikkaa tästä sivulle:
https://terveyssummit.fi/

Uusi Infokirje ilmestyy!

Sunnuntain 26.1. ajan vielä mahdollisuus ilmoittautua infokirjeeni saajaksi niin että pääset lukemaan maanantain infokirjeen, jossa mm. ilmaisia keittoreseptejä!

Tilaa Infokirje

Ennakkoilmoittautujan hinta ruoansulatuskurssille!

Ruoansulatuskurssi on nyt viikon sijaan kaksiviikkoinen ja alkaa 10.2. Facebookissa sille varten perustetussa ryhmässä. Kurssi sopii ihan kaikille hyvinvoinnista ja terveydestä kiinnostuneille ja sen hinta on edullinen. Jos ilmoittaudut tammikuun aikana, on ennakkoilmoittautujan hinta 35€ ja helmikuussa 42€

Kun siis haluat oppia perustietoa ruoansulatuksesta, sen merkityksestä terveydelle, heikon ruoansulatuksen seurauksista hyvinvoinnillemme ja siitä miten voimme itse tukea omaa ruoansulatusta, ilmoittaudu kurssille tästä:

Ruoansulatuskurssi