Eduskunnan puhemiehelle
 |
| kuva: ScanstockPhoto |
Valviralla on lain mukaan (laki sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta 669/2008 ) oikeus saada tehtäviensä suorittamiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset silloinkin, kun on kyse salassa pidettävistä tiedoista. Lisäksi esim. viranomainen, Kansaneläkelaitos ja apteekki voivat salassapitosäännösten estämättä ilmoittaa Valviralle seikasta, joka voi vaarantaa asiakas- tai potilasturvallisuutta (6 §).
Kilpirauhasen hoidosta nousseen kiistan yhteydessä useat lääkärit ovat kannelleet kollegoistaan Valviraan, ja Valvira on asian selvittämiseksi käyttänyt tiedonsaantioikeuttaan hyvinkin laajasti. Valvira on pyytänyt useilta eri lääkäreiltä ja apteekeilta yli sadan potilaan asiakirjat, vaikka potilaat ovat olleet hyvässä hoidossa eikä potilasturvallisuus ole vaarantunut. Myös Helsingin hallinto-oikeus on kahdessa päätöksessään todennut, että hoitava lääkäri on toiminut asianmukaisesti ja vaarantamatta potilasturvallisuutta (päätökset 14.1.2014 ja 19.12.2014).
Valviran laaja tiedonsaantioikeus näyttääkin nyt ongelmalliselta erityisesti, kun sitä punnitaan suhteessa yksityisyyden suojaan. Suomen perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta on säädetty lailla. Salassa pidettäviä ovat mm. asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön terveydentilasta (julkisuuslaki 24 §, 1 mom. 25). Viranomainen voi luovuttaa terveydentilaa koskevia asiakirjoja toiselle viranomaiselle vain, jos siitä on lailla erikseen säädetty, kuten Valviran kohdalla on.
Poliisin tiedonsaantioikeus on määritelty samalla tavoin väljästi kuin Valvirankin tiedonsaantioikeus: "Poliisilla on oikeus saada viranomaiselta ja julkista tehtävää hoitamaan asetetulta yhteisöltä virkatehtävän suorittamiseksi tarpeelliset tiedot ja asiakirjat maksutta ja salassapitovelvollisuuden estämättä, jollei sellaisen tiedon tai asiakirjan antamista poliisille tai tietojen käyttöä todisteena ole laissa kielletty tai rajoitettu." (Poliisilaki 35 §, 1 mom.)
Korkein hallinto-oikeus on todennut (KHO:2010:42), että poliisin väljästi määritelty tiedonsaantioikeus (poliisilaki 35 §, 1 mom.) ei oikeuta poliisia saamaan mitä tahansa tietoja. KHO:n mukaan poliisilla oli kuitenkin oikeus saada murharikostutkintaa varten Kelalta tietoja henkilöiden lääkeostoista. Kela ei ollut antanut näitä tietoja, vedoten sairausvakuutuslain 19 luvun 8 pykälään (sen mukaan Kela voi luovuttaa rikostutkintaa ja syytteillepanoa varten tiettyjä salassa pidettäviä tietoja, mutta ei "terveydentilaa koskevia tietoja tai tietoja, jotka on tarkoitettu kuvaamaan henkilön sosiaalihuollon tarpeen perusteita").
KHO:n päätöksen yhtenä keskeisenä perusteena oli se, että poliisi olisi voinut saada vastaavat tiedot myös apteekista. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin mukaan esim. virkamies, lääkäri, apteekkari tai kätilö eivät saa oikeudessa todistaa asioista, jotka on määrätty salassa pidettäviksi. Lääkäri, apteekkari tai kätilö voidaan kuitenkin velvoittaa todistamaan asiassa siinä tapauksessa, että virallinen syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta saattaa seurata vankeutta 6 vuotta tai ankarampi rangaistus (myös tällaisen rikoksen yrityksestä tai osallisuudesta siihen). (23 §, 3 mom.) (Edellä sanottu koskee myös todistamista esitutkinnan aikana.)
KHO:n päätöksen perusteena on myös se, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 § ei ole tarkoitettu kokonaan estämään poliisin tiedonsaantioikeutta virkasalaisuuksissa. Muutoinhan kyseinen pykälä kumoaisi poliisilain 35 §:n 1 momentin mukaisen tiedonsaantioikeuden aina, kun kyseessä on viranomaisen salassa pitämä tieto.
KHO viittaa päätöksessään myös poliisilain perusteluihin (HE 57/1994 vp ). Perusteluissa todetaan: "On yhteiskunnan perusetujen mukaista, ettei turvallisuustyöhön liittyvää viranomaisten välistä tietojenvaihtoa rajoiteta aiheettomasti. Toisaalta on vaadittava, että viranomaisten välinen tietojenvaihto on siten rajattua, ettei sillä tarpeettomasti puututa kansalaisten yksityisyyteen." Edelleen todetaan: "…poliisin tiedonhankinnan tarpeellisuus on harkittava sitä silmällä pitäen, ettei esimerkiksi sosiaali- ja terveysviranomaisia velvoiteta luovuttamaan tietojaan niin yleisesti, että yleisön luottamus näihin viranomaisiin vaarantuisi."
Lisäksi KHO viittaa hallintovaliokunnan mietintöön (HaVM 20/1994 vp ), jossa todetaan: "Valiokunta edellyttää hallituksen ryhtyvän pikaisesti toimenpiteisiin julkisuus- ja salassapitosäännösten uudistamiseksi, jolloin määritellään kokonaistarkastelun perusteella kriteerit viranomaisten oikeudelle saada tietoja toisilta viranomaisilta ja muilta tahoilta ottaen samalla huomioon yksityisyyden suojaan liittyvät kysymykset sekä keinot tiedon luovuttamiseen ja salassapitoon liittyvien kolliisiotilanteiden ratkaisemiseen."
Edellä kuvatun perusteella on ilmeistä, että Valvira käyttää kilpirauhasen hoitokiistassa tiedonsaantioikeuttaan laajemmin kuin mihin poliisi on KHO:n päätöksen (2010:42) mukaisesti oikeutettu. Poliisi oli oikeutettu saamaan lain tarkoin suojaamia henkilön terveydentilaa koskevia tietoja, kun kyseessä oli murharikostutkinta (vrt. oikeudenkäymiskaari 17 luvun 23 §:n maininta todistamisvelvollisuudesta, milloin kyseessä rikos, josta voi seurata vankeutta 6 vuotta tai ankarampi rangaistus). Tässä tapauksessa julkinen intressi oli riittävän iso ohittaakseen yksityisyyden suojan.
Valviralle ei ole oikeuskäytännön kautta muodostunut vastaavaa rajaa tiedonsaantioikeudelle. Kilpirauhaskiistassa Valvira on pyytänyt yli sadan potilaan asiakirjat, kun on kyse potilasturvallisuuden mahdollisesta vaarantumisesta - huomattavasti lievemmästä rikkomusepäilystä kuin em. poliisin tutkima murha. Eikä potilasturvallisuus edes ole vaarantunut, minkä Helsingin hallinto-oikeus on jo kahdessa päätöksessään todennut. Näyttääkin siltä, että Valvira on rikkonut perustuslain potilaille takaamaa yksityisyyden suojaa ilman riittävää julkista intressiä ja on näin ollen puuttunut tarpeettomasti kansalaisten yksityisyyteen.
Iso osa potilasasiakirjoista on hankittu potilaiden tietämättä, ja kuten edellä totesin, asiakirjoja on hankittu, vaikka potilaiden hoidossa ei ole tapahtunut minkäänlaista vahinkoa. Lisäksi kymmenet Valviran toimista tietoiset potilaat ovat kirjallisesti kieltäneet tietojensa luovuttamisen Valviralle. Valvira ei kuitenkaan välitä näistä kielloista eikä Helsingin hallinto-oikeuden päätöksistä, vaan jatkaa edelleen potilasasiakirjojen hankkimista ja tarpeetonta puuttumista kansalaisten yksityisyyteen. Potilaat ovatkin tyytymättömiä Valviran toimiin, ja kaiken kaikkiaan kilpirauhaskiista on vaarantanut jo tuhansien potilaiden luottamuksen Valviraan viranomaisena.
Mielestäni Valviran toiminnasta kilpirauhaskiistassa tulisi saada oikeusministerin kanta. Valviran toiminnan oikeellisuutta punnittaessa on kuultava sellaisia jäävittömiä tahoja, jotka ovat perehtyneet salassapitovelvollisuuden juridiikkaan.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko Valvira ministerin mielestä käyttänyt tiedonsaantioikeuttaan laajemmin kuin mihin on ollut aihetta,
pitääkö ministeri ongelmallisena Valviran tiedonsaantioikeuden väljää määrittelyä ja
aikooko ministeri kehittää Valviraa koskevaa lainsäädäntöä siten, että yksityisyydensuojan tarpeettomalta rikkomiselta jatkossa vältytään Valviran kohdalla?
Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 2015
Ari Jalonen /ps
(lähde: eduskunnan verkkosivut, siteerattu 20.2.2015)
