Kilpirauhaspotilaiden mietteitä vertaistuesta

Julkisuudessa, lääkärin vastaanotolla ja nettikeskusteluissa törmää usein kritiikkiin koskien kilpirauhaspotilaiden netin vertaistukipalstojen toimintaa. Tiedän lääkäreitä, jotka suosittelevat potilailleen vertaistukiryhmiä, koska ovat kuulleet niin monen potilaan niistä hyötyvän. Sitten on myös lääkäreitä, jotka kehottavat olemaan menemättä lukemaan asioista mitään netistä. Joitain tieteeseen perustuvia sairaudentiloja, joista ryhmissämme keskustellaan saatetaan nimittää nettisairauksiksi, jopa kutsua vanhoilla ja väärillä nimillä. Ryhmiemme jäseniä on myös haukuttu kiihkouskovaisiksi.
Meitä potilaita saatetaan moittia siitä, että leikimme netissä lääkäriä. Niissä ryhmissä, joissa itse olen ylläpitäjänä on säännöissä tärkeänä kohtana se, että vaikka mielipiteitä voidaan toki vaihtaa, vastuu hoidosta kuuluu jäsenelle itselleen ja hänen lääkärille.

Keräsin eräästä ryhmästämme nopean otannan jäsenten mielipiteitä vertaistukiryhmistä:






Nainen 56: Olen saanut vertaistukiryhmästä paljon vinkkejä mm. hyvistä lääkäreistä, tietoa asioista, tukea, rohkaisua ja jopa ystäviä. Olen myös saanut jakaa jo oppimaani muille. Siellä voi rauhassa pohtia asioita eri kulmilta. Lääkäriä tapaan ehkä joka kolmas kuukausi. Vertaistukiryhmä on ilmainen ja siellä voi käydä halutessaan vaikka joka päivä.


Nainen 46. Vertaistuki on ollut minulle todella tärkeää. Olen saanut rohkaisua ja tukea jatkaa eteenpäin vaikeina aikoina. Uskoa, että selviää tästä kun muutkin ovat selvinneet.


Nainen 36v. Olen saanut vertaistuen avulla itselleni korvaamattomia vinkkejä esim vitamiinien ja ruokavalion vaikutuksista vajaatoimintaan. Apua hädän keskellä kun en saa lääkäriäni kiinni ja olo romahtanut nopeasti. Myös 5v kokemuksella pystynyt antamaan vinkkejä uusille tuen tarvitsijoille, jotka eivät ole lääkäriltä apua saaneet


Nainen 50. Olen ehdottoman varma, että vertaistuki on antanut minulle uskoa ja kestävyyttä löytää apua vaivoihin. Uskon löytäneeni hyvän hoitotasapainon vertaistuen ansiosta, koska lääkäriä ei voi vaivata jokaisena hetkenä toisin kuin apujoukkoja vertaisryhmässä.


Nainen 27 v. Vertaistuen merkitys ollut huikeaa. Tietoa lisäravinteista, ruokavaliosta, liikunnasta ja hyvinkin yksityiskohtaista tietoa mitä t3-valmiste elimistössä tekee. Lääkäriltä saan hyvän perustiedon, vertaistukiryhmä on entisestään syventänyt ja laajentanut tietämystä ja olen pystynyt auttamaan myös muutamia sukulaisia tämän tiedon pohjalta. Ryhmän henki on ollut kannustava ja olen todella kiitollinen sen olemassaolosta!


Nainen 24v: Oma mielipiteeni on että on suorastaan naurettavaa verrata vertaistukea jakavia ihmisiä "potilaiksi jotka leikkivät lääkäreitä." Oli sairaus mikä hyvänsä, niin keskeisessä roolissa potilaan hoidossa on kokemusten jakaminen ja tuen saaminen muilta samassa jamassa olevilta. Ja erityisesti he, jotka ovat ns. päihittäneet jo tietyt vaiheet, voivat jakaa kullanarvoisia neuvoja muille avuntarvitsijoille. Pointtina siis että potilas joka hyödyntää vertaistukiryhmiä, saa ns. helpommin ja nopeammin ratkaisuja sairauteensa, kun taas potilas joka jää ko. verkoston ulkopuolelle.


Nainen 43: Konkreettista apua tilanteessa, jossa yksikään lääkäri ei 30 vuoden diagnoosin aikana ole muuta tehnyt kuin katsonut TSH&T4 ja määrännyt hoitovasteetonta tyroksiinia lukuisista kilipirauhasen oireiluista huolimatta (myös suoranaiset hoitovirheet todennettavissa potilaspapereistani: kilpirauhasarvot olleet katastrofaaliset eikä niille ole tehty mitään). Korvaamattoman arvokasta tietoa: tarpeellisia lukuvinkkejä pystyäkseen perehtymään itse paremmin asioihin, kiinnostavaa keskustelua, henkistä tukea kun kunto on ollut heikko ja on ulalla, mitä kehossa tapahtuu. Oikeiksi osoittautuneita neuvoja ja ehdotuksia laboratoriokokeiden, lääkityksen, ravinnon ja itseapukeinojen suhteen. Mikäli olisin uskonut lääkäreiden edesvastuuttomia käsityksiä tästä sairaudesta, makaisin tällä hetkellä sängyn pohjalla invalidina tai kukaties koomassa. Suhteellisuudentajua tähän käsittämättömään farssiin median, endokrinologien, Valviran ja ministeriön osalta.

Nainen 43: Ilman vertaistukea söisin vieläkin tyroksiinia kuvitellen, että vajaatoimintaan ei ole muuta lääkettä. Jatkaisin lihomista ja itkisin itseni iltaisin uneen kuvitellen, että olen psyykkisesti sairas, kuten lääkärit väittivät. Vertaistuki avasi minulle ihan "uuden maailman": löysin pätevän hoitavan lääkärin ja sain toimivan lääkityksen, minkä myötä elämänlaatuni on huimasti kohentunut.


Nainen 37: Vertaistuki on ollut minulle todella tärkeää fyysisen ja psyykkisrn hyvinvoinnin kannalta.Olen saanut paljon tietoa, tukea ja voimaa jaksaa sairauden kanssa.Ymmärrystä.Ryhmässä on korkeatasoista tietoa ja osaamista, jonka voimin olen jaksanut eteenpäin.


Nainen 46 ;Ääreettömän tärkeä juttu saada vaihtaa ajatuksia samankaltaisten ongelmien taistelevien kanssa. Ryhmän tuella olen saannut tietoa lisää sairauteni hoitoon ja siihen mitä kaikkea tämä tuo tullessaan. Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta tässä tapauksessa väittäisin, että olen onnellinen saamastani tuesta ja tiedosta.


Työllistyvä 40-vuotias: Kuultuani diagnoosin kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja varsinkin rT3-dominanssista olin hämmentynyt, koska osa lääkäreistä ja julkaisuista kieltää koko sairauden olemassaolon. Olisin mieluummin sairastunut johonkin muuhun, jos olisin voinut valita Oli hienoa saada lisätietoa ja tukea vertaisryhmästä, ja varsinkin tiedon siitä, ettei ole yksin! Lääkäri tukee ja kertoo niin paljon kuin ehtii, mutta ymmärrettäväähän on, etten voi tentata häntä tuntikaupalla. Sairauden hoidossa myös ruokavalio on tärkeä, ja olen saanut myös siihen paljon vinkkejä ja ohjeita, jotka ovat parantaneet oloani.


Vertaistukiryhmien avulla löysin itselleni suuren avun. Ryhmien haukkuminen kiihkouskovaisiksi, loukkaa todella paljon. Näissä ihmiset kertovat omia kokemuksiaan, jotka kullan arvoisia. Moni aloittanut terveellisemmän elämän ja saanut työkykynsä takaisin. Mikä siinä on väärää, jos vointi paranee ja pääsee eroon lääkearsenaalista joissa hirveät sivuvaikutukset? Seitsemän vuotta masennus- ja unilääkkeitä "terveelle" oli tehnyt minusta aivan zombien. Kun valittelin jäätävää väsymystäni lääkärille, lääkitystä nostettiin ilman mitään labroja. Unilääkkeitä tauotta 1,5 vuotta, näistä vieroitin itseni omatoimisesti kolme vuotta ennen kilpirauhasen vajaatoimintadiagnoosia. Thyroxin auttoi alussa, mutta pahensi lopulta oireitani. Nyt olen ollut yhdeksän kuukautta ilman muita lääkkeitä, paitsi kilpirauhasen hoitoon tarkoitettuja ja elämä alkaa palautumaan normaaliksi. Muisti vielä pätkii pahasti, mutta toivon sen vielä palautuvan. Mitä enemmän otan vastuuta omasta terveydestä, sen paremmin voin. Kokemusta väärin hoidettuna olemisesta kahden väärän diagnoosin verran. Nainen 46-v


Olen ollut kilpirauhassairauksien vertaistukiryhmissä reilut 2,5v. ja saanut muutamasta ryhmästä erityisen arvokasta tietoa kilpirauhasen hoidosta, labroista, tukemisesta ruokavaliolla, lisäravintein ja vitamiinein yms. sekä henkistä tsemppiä elämäntapamuutoksiin ja saanut vinkkejä etsiä tietoa myös ryhmän ulkopuolelta. Vertaistuesta saamani 'tajunnanlaajennus' tästä sairaudesta, sen hoidosta ja nykyisestä terveydestäni (jota hoidan mm. t3+t4-yhdistelmällä), on ollut ratkaiseva elämälleni, jota sinnittelisin muutoin Thyroxinin ja monien muiden lääkkeiden varassa väsyneenä ja kivuliaana päivästä toiseen. Koska kukaan lääkärikään ei ole kaikkitietävä, on vertaistukiryhmissä koottu ja jaettu tieto ja kokemus kullanarvoista minulle. Nainen 57v.


Nainen, 29 vuotta.Eräs tuttuni kommentoi muisti- ja keskittymishäiriötäni, ja huomattavaa uupumustani että entä jos sulla onkin kilpirauhasessa vikaa kun ongelmat ovat kestäneet niin pitkään. En ollut edes tullut ajatelleeksi. Liityin vertaistukiryhmiin tutkimaan muiden kokemuksia. Löysin paljon vastaavaa - mielenterveyspotilaita joiden oireita katosi kilpirauhasen hoidolla. 
Olen saanut vertaistukiryhmästä paljon arvokasta tietoa, jota ilman en olisi itse osannut hakeutua kilpirauhasvaivoista lääkärille. Minua on hoidettu vuosia masennuspotilaana, ja olen syönyt huomattavia annoksia mielialalääkkeitä. Hakeuduin kilpirauhaslääkärille yksityiselle puolelle joulukuussa 2013, ja t3-monoterapia aloitettiin 2014 tammikuun puolessa välissä.  
Nyt kiitos sen, että olen saanut t3-monoterapiaa, minulla on 8 kk:n lio-hoidon aikana laskettu seroquel nimistä lääkettä 400 milligrammasta 200 milligrammaan, koska suurin syy mielenterveyshäiriöihin on ollut kilpirauhanen. Lääkkeitä ollaan edelleen laskemassa. Muisti- ja keskittymishäiriöt ovat kadonneet. Pystyn opiskelemaan täysipäiväisesti VIHDOIN, ja lähimuistini ei ole kuin vanhuksella. Ahdistus on vähentynyt merkittävästi ja itsetuntoni on parantunut. Koen olevani elivoimainen, painoni on laskenut, en ole niin turvonnut, jaksan tehdä samoja asioita kuin terveet! 
Ilman vertaistukiryhmän kokemuksien lukemista en olisi itse lainkaan tutkituttanut itseäni, vaan olisin sokeasti uskonut julkisen puolen lääkäriä. Olisin edelleen ylilääkitty masennuslääkkeillä, jotka eivät edes oloani parantaneet.

Nainen 54-v, syönyt Thyroxinia vuodesta 1998. Viime vuosina ko lääke ei ole enää auttanut riittävästi: hankala unettomuus, aivosumu,väsymys mm. Olen aloittanut Armoud Thyroidin tänä syksynä ja vointini on todella parantunut. Vertaistukiryhmästä olen saanut paljon asiatietoa ja myös tukea omaan lääkityksen aloittamiseen. Mielestäni ryhmissä ei leikitä lääkäreitä vaan koitetaan vilpittömästi auttaa. Sille tosiasialle, että yleensä aina sairautta poteva todella tietää sairaudestaan ja sen hoidoista meistä kukaan ei mitään voi. Toivomus on, että tätä ei synniksi laskettaisi.

 Nainen 43-v. Epämääräistä väsymystä, testein todettua työmuistin huomattavaa heikkoutta ja keskittymiskyvyn häiriöalttiutta, kilpirauhasarvot (T4V) 4 vuoden aikana laskeneet tasaiseen tahtiin (15,8->11,3, viitealue 11-22). Ei kuitenkaan alle viitteiden, ei koskaan nälkä (silti turvoksissa), aina kylmä jne...Vertaistuki on varmasti ollut se oljenkorsi joka on pitänyt pään kasassa kun lääkärit eivät usko ja väittävät vian olevan korvien välissä.....

 Nainen, 50 vuotta. Olen useissa vertaistukirymissä niin verkossa kuin sen ulkopuolellakin sekä omien (mm. kilpirauhasongelmat ja TULE-ongelmat) sekä poikani sairauden osalta. Olen kokenut vertaistuen äärettömän tärkeäksi kanavaksi niin kokemusten vaihtamisen kuin henkisen tuenkin kannalta. Olen saanut paljon uutta tietoa asioista, esim. työterveyshuollossani ei näistä tiedetä. Esimerkiksi ruokavalion, unen ja stressin vaikutuksesta sairauteen ja lääkkeen vaikutukseen ja annostukseen ei ole kukaan lääkäri aikaisemmin maininnut. Sen sijaan masennus- ja kipulääkkeitä on tarjottu ja syötetty aina riippuvuuteen asti. Ja endokrinologi totesi vaivani vaihdevuosiongelmiksi; ei tosin kertonut mikä niihinkään auttaisi... funktionaalinen lääkärini taas on aina korostanut, että lääkkeitä käytetään vasta kun muut keinot on käytetty (ja kertoi konkreettisia esimerkkejä parantaa elämänlaatua lääkkeettömästi).

Nainen 60 v. Sairastanut kilpparivajista vsta 2005, siis silloin todettu. Herra yksin tietää, kuinka kauan ennen sitä. Keliakia oli jo pohjalla. Kilppariin minulla oli alusta lähtien hyvä ja taitava lääkäri. Thyroxinilla aloitettiin ja kertoi hän minulle paljon myös vitamiineista, jotka tukevat hoitoa. Osittain noudatin, osittain en. Nykyään noudatan ja olen ollu Armourilla nyt noin neljä vuotta, melko tasapainossa, jos en itse säädä kovin paljon. Vertaistuki tuli vastaan sattumalta. Olen saanut paljon lisää tietoa ja vinkkejä annosten ottamiseen, joka vaikuttaa oloon mukavasti. Vitamiineista olen saanut omaksi ilokseni jakaa tietoa myös muille sydämeni kyllyydestä. Vitamiineista olen ottanut hieman selvää, rajallisesti. Nyt uskon ja syön riittävästi. Myös lähipiirini kyllästyy minuun, kun kerron heille jatkuvasti uusia asioita ja oireita vajikseen. Olen oikeasti pystynyt näiden vertairyhmän tietojen kautta auttamaan muita vajiksia, joille lääkäri ei ollut edes sanonut sanaa vitamiini. Suomessa ja Ruotsissa sama tilanne. Terveyskeskuksissa ei saa riittävästi tietoa. Tämä antaa motivaatiota oman itsensä hoitamiseen, varmuutta toimia myös muille apuna. Lääkäriä en kuitenkaan yritä korvata, vaan annan suosituksen lääkäreistä. Kuukausi sitten olin oman lääkärini vastaanotolla ja keskustelun lomassa totesin, että tulee taas niin paljon, että en taida ymmärtää. Hän sanoi, että sinä tiedät tästä sairaudesta paljon enemmän, kuin moni lääkäri. Näinhän se on. Jos sinulla on sairaus, jonka kanssa elät loppuelämän, niin onhan siitä itsekin otettav selvää, hitto vie!

Ihan hukassa olisin ollut ilman vertaistukea.

56-vuotias nainen, Vajaatoimintadiagnoosi vuonna 92, Tyroksiinilla kesään 2014 asti, lääke ei ole auttanut oireisiini. Sairastunut useisiin muihin vaivoihin näiden 22 vuoden aikana. Olin väärällä hoidolla endokrinologin ja terveyskeskuslääkärin potilaana noin 20 vuotta. Vertaistukiryhmän avulla löysin uuden lääkärin, joka osasi aloittaa kunnollisen hoidon tutkimuksien jälkeen. Lääke vaihdettiin. Vertaistuessa olen löytänyt myös ravinnon merkityksen sekä elimistöni puutetilojen korjaamisen. Henkinen merkitys on ollut myös aivan uskomaton! Olisin ilman tätä kaikkea tukea ollut vuoden parin sisään sosiaalisesti erakoitunut, sairas ja tylsämielinen olio, jolla olisi puoli vartaloa jo haudassa.

Tähän kyselyyni ei tällä kertaa vastannut yhtään miespuolista, joskin heitäkin on ryhmissämme. Suurin osa kilpirauhaspotilaista on kuitenkin naisia.

   

Kommentointia MOT-ohjelmasta ja Camilla Schalin-Jäntin haastattelusta

Maantantaina 22.9. TV1 klo 20.00 ja MOT-ohjelma, jonka aiheena oli "Kilpirauhanen jakoi faktat kahtia."

Koska tunnen tämän meneillään olevan "kilpirauhassodan" taustat ja potilaskunnan hyvin tekemäni vertaistukityön vuoksi, haluaisin kommentoida ohjelmassa esiintyneen Suomen Endokrinologiyhdistyksen puheenjohtaja Camilla Shcalin-Jäntin sanomisia. Vertaistukiryhmissä T3-hormonihoitoja käyttävät potilaat ovat olleet sitä mieltä, että hän esiintyi ylimielisenä ja potilaita aliarvoivana lääkärinä. On myös todettu, että tämä on meidän potilaiden mielestä hyvin yleistä endokrinologien keskuudessa.

Ohjelma on vielä kuukauden ajan nähtävissä Yle-Areenassa. Tässä osoitteessa löytyy käsikirjoitus:

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/22/kilpirauhanen-jakoi-faktat-kahtia-kasikirjoitus

Siteeraan tähän Schalin-Jäntin osuudet käsikirjoituksesta. Kommentointini on kursiivilla.

"Raivostuin, kun minusta kirjoitettiin netissä sellaista, mikä ei ole totta. Potilas saa tuollaisesta sen käsityksen, että Valvira tekee jotain hyvin omituista, ja että endokrinologit ovat jonkinlaisessa ajojahdissa."

Tässä S-J viittaa siihen että hänen kerrotaan yllyttäneen eräässä tapahtumassa tekemään Valviralle ilmianto kaikista niistä lääkäreistä, jotka määräävät T3-monoterapiaa. Hän todennäköisesti valehteelee tässä ohjelmassa nyt ettei muka ole sanonut tällaista. Olen kuullut usealtakin lääkäriltä, että hän nimenomaan on jopa aggressiiviseen sävyyn käskenyt tehdä T3-hoitoja määräävistä lääkäreistä valituksen Valviraan. linkki em. tapahtumasta: http://www.mediuutiset.fi/tapahtumat/kilpirauhasen+vajaatoiminta+2052014/a970702

Potilaat todellakin ovat jo pitkään ihmetelleet Valviran omituista käytöstä ja endokrinologien ajojahtia T3-hormonia määräviä lääkäreitä kohtaan. Valvira on tässä toiminut hyvin poikkeuksellisesti, sillä yleensä he ottavat potilaiden oman kokemuksen asiasta huomioon. Tässä he eivät ole ottaneet sitä lainkaan, eivät millään tavalla huomioon. Potilaita ei ole kuultu kertakaikkiaan lainkaan. Jos vähän suhteutetaan asioita niin miksei sellaisista lääkäreitä tehdä valituksia Valviraan, jotka ovat aikaansaaneet esimerkiksi sydänoireita Thyroxinin liika-annostuksella, liian isoilla alkuannostuksilla tai liian nopeilla annosnostoilla? Sekä Valvira, että endokrinologit ovat toimineet erittäin poikkeuksellisesti. Perinteisesti lääkärit keskustelevat kollegiaalisesti näkemyseroistaan eivätkä lähde suoraan tekemään valituksia kollegoistaan Valviraan. Ironisesti vuosi, jolloin näitä valituksia tehtailtiin oikein urakalla oli Lääkäriliitossa nimetty kollegiaalisuuden teemavuodeksi.

"Kilpirauhashormonin ottaminen ilman todettua vajaatoimintaa... Se ei vaikuta vain ihmisen aivoihin. Jos sitä ottaa sellainen, jolla vajaatoimintaa ei ole, hän saattaa jaksaa päivänsä paremmin. Jos ottaa väsymykseen kahvin sijaan T3-pillerin, saattaa kyllä piristyä, mutta se vaikuttaa kehoon muutenkin."

Ensinnäkin tuo kilpirauhashormonin ottaminen ilman todettua vajaatoimintaa... Endokrinologiliiton puheenjohtaja ei osaa ilmeisesti erottaa erityyppisten kilpirauhasen vajaatoimintaoireistojen syitä toisistaan. On olemassa useanlaista kilpirauhashormonien vajaatoimintaa. Osa niistä johtuu siitä että kilpirauhanen ei itse tuota riittävästi hormoneja, osa puolestaan siitä että aivolisäke tai hypotalamus ei tuota riittävästi niitä hormoneja, jotka "käskyttävät" kilpirauhasta tuottamaan hormoneita. Merkillepantavaa on, että on olemassa myös solutason kilpirauhashormonivaje. Sille voi olla useita syitä, kuten runsas sellaisen dejodinaasientsyymin toiminta, joka sekä muuntaa T4-hormonista inaktiivista rT3-hormonia, että myöskin muuntaa T3-hormonista T2-hormonia, jolla on elimistössä ihan eri tehtävät kuin T3-hormonilla. ( D3-entsyymi, kts. kuva)

                                        

Muita solutason kilpirauhasen vajaatoimintaoireiston syitä on myös olemassa. Osaan voidaan vaikuttaa lääkkeittä kokonaisvaltaisella hoidolla, jota väittäisin, koululääketieteessä ei juuri harrasteta, sillä tämä on funktionaalisen lääketieteen alaa. Osassa tarvitaan lääkehoitoa, joko pidempään tai tilapäisesti. Tällaisissa solutason ongelmissa on käytännössä todettu T3-hormonia sisältävä hoito tehokkaaksi, siinä missä Thyroxinista on vain vähän apua tai jopa haittaa. Todellakaan kaikki kilpirauhashormonien vajaatoiminta ei jää haaviin niillä parilla hassulla kilpirauhaskokeella, jota tavanomaisesti endokrinologit otattavat tai tukeutumalla viitearvoihin ja jättämättä huomiotta potilaan oireiden kirjo. Nykyiset kilpirauhaslabrakäytänteet koululääketieteessä ovat täysin jämähtäneet 70-luvulle. Ala ei ole kehittynyt juuri lainkaan, pikemminkin taantunut endokrinologien käsissä.

Mitä tulee T3-hormonin vaikutuksiin aivoihin niin sillä todellakin on piristävä vaikutus niillä ihmisillä joilla on nimenomaan esiintynyt tämän hormonin puutetta aivoissa. Tietyissä kudoksissa on myös reseptoreja kilpirauhashormoneille paljon enemmän kuin toisissa kudoksissa. Aivot ovat yksi näistä kudoksista mm. lisämunuaisten ja sydämen ohella ja aktiivisen kilpirauhashormonin puute vaikuttaa niihin voimakkaasti synnyttäen mm. masennusta ja häiriöitä kognitiivisissa toiminnoissa. Siitä on tehty myös tutkimusta, että T3-monoterapia jopa varsin isoilla annoksilla ja varsin vähäisin sivuvaikutuksin on auttanut erinomaisesti muista hoidoista huonosti vastetta saaneilla masennuspotilailla. linkki: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19108898

Piristävä vaikutus sitten taas.. Jos ei ole vajaatoimintaa, ei myöskään kudostason vajaatoimintaa niin piristävää vaikutusta ei tule. Tämä johtuu sellaisesta melko perustavaa laatua olevasta fysiologisesta tosiasiasta, joka opetetaan jopa lähihoitajille heidän koulutuksessaan: Kilpirauhashormormonien suhteen kehossa vallitsee nk. palautejärjestelmä. Jos hormonitasot kohoavat, hypotalamus ja aivolisäke automaattisesti vähentävät hormonieritystään niiden hormonien osalta, jotka käskyttävät kilpirauhasta tuottamaan hormoneja. Näin hormonitasot pidetään suhteellisen vakiona. Vaikka terve ihminen ottaisi kilpirauhaslääkettä fysiologisen annostuksen, eli sen mitä hänen kehonsakin hormonia tuottaisi, hän ei joudu liikatoiminnalle, koska hänen kehonsa vähentää omaa kilpirauhastuotantoa hänen saadessaan hormonit purkista.

Kahvin juominen sitten taas. Enpä tiedä pitäisikö tässä kohden itkeä vai nauraa. Luuleeko S-J meitä potilaita niin tyhmiksi että kahvinpuutteen vuoksi juoksemme lääkärissä valittamassa vaivojamme, vai mikä tämä sutkaus oli?

"Tämä keskustelu meiltä puuttuu. T3 vaikuttaa luustoon ja sydämen toimintaan ja pitkällä aikavälillä, hoidon ollessa periaatteessa elinikäinen, potilas alkaa saada sivuvaikutuksia sydämeen ja luustoon. On syytä kysyä, onko käynnissä
jonkinlainen medikalisaatio. Kun ihminen voi huonosti, hänelle on helppo antaa piristäviä pillereitä. Voisi jopa puhua dopingista."

Keskustelu puuttuu meiltä siksi, että Schalin-Jäntti puhuu selvästi nyt liikatoiminnan aiheuttamista ongelmista, joka on aivan eri asia kuin normaali fysiologinen annostelu eli sellainen määrä lääkettä, jota keho tarvitsee. Kilpirauhashormonien liikatoiminnalla, varsinkin pitkäaikaisesti on huonoja vaikutuksia terveyteen. On totta, että pitkäaikaisvaikutuksista ei T3-monoterapian osalta tiedetä edes fysiologisilla annostuksilla, mutta ei tiedetä monista muistakaan lääkkeistä. Pitäisikö sitten potilas jättää auttamatta sen vuoksi? Kiinnostaisi tietää miten S-J sitten auttaisi niitä potilaita joita T3-hoito on auttanut jos he tulisivat hänen vastaanotolleen. Tarjoaisi kahvit? Vaihtaisi lääkityksen Thyroxiniksi joilla useat on jo aikaisemmin voineet erittäin huonosti? Lopettaisi lääkityksen? Kirjoittaisi lähetteen psykiatrille? Hyvin kollektiivisena kokemuksena T3-hoidoista ja funktionaalisesta lääketieteestä avun saaneiden keskuudessa on, että endokrinologeilta ei apua heru. Piste. Mm. psyykelääkkeistä, masennuslääkkeistä ja reuman hoitoon tarkoitetuista solumyrkyistä tiedetään pahojakin sivuvaikutuksia. Silti näitä lääkkeitä määrätään varsin jokapäiväisesti lääkärintyössä.

Medikalisaatio-sana tässä yhteydessä ihmetyttää. Kokonaisvaltaisessa hoidossahan nimenomaan pyritään löytämään ne todelliset syyt oireiluun ja puuttumaan niihin. Juuri tämän ansiosta monilla T3-hormonihoitokaan ei ole elinikäinen lääkitys vaan se saatetaan voida purkaa kokonaan tai sitten se vaihdetaan myöhemmin yhdistelmähoitoon, joka sisältää myös T4-hormonia. Sehän se nimenomaan on medikalisaatiota ja polyfarmasiaa että nimetään ihmiselle sellaisia sairauksia kuin fibromyalgia, väsymysoireyhtymä, mielialahäiriö, rasva-aineenvaihdunnan häiriö, metabolinen oireyhtymä, ärtyneen suolen oireyhtymä yms. ja tykitetään ihminen sitten täyteen erilaisia lääkkeitä. En väitä etteikö em. sairaudentiloja ole olemassa. Ne ovat, mutta niiden taustalta paljastuu kehon epätasapainotiloja joita voidaan usein hyvin pitkälti korjata esim. ruokavaliolla, lisäravintein ja yrtein. Sen jälkeen tarvitaankin paljon vähemmän lääkkeitä. Jos on ensin syönyt kymmentä lääkettä ja kokonaisvaltaisen hoidon ja T3-lääkityksen ansiosta pääseekin lähes lääkkeettömyyteen niin miten tämä on medikalisaatiota varsinkin kun usein potilailta on voitu purkaa näitä em. kaltaisia diagnooseja sen jälkeen kun T3-hormonihoito on tullut kuvioihin?

Piristeet ja doping. T3-hormoni ei ole doping-aineiden listalla. Onko dopingia Schalin-Jäntin mukaan myös muu lääkitys, jonka turvin potilas voi paremmin? Jos doping-aineena käytetään hormonia, määrät ylittävät fysiologisen tarpeen. Normaalissa T3-hormonihoidossa näin ei tapahdu.
"Minua huolestuttaa se, että huonosti voivia ihmisiä yksinkertaisesti huijataan. Heidän pitää käydä kalliissa laboratoriokokeissa, jotka eivät ole luotettavia, ja joiden perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Sitten potilasta hoitava henkilö kertoo, että on löytänyt syyn potilaan huonoon kuntoon"

T3-hormonivalmisteista avun saaneet nimenomaan tuntevat tulleen huijatuiksi terveyskeskuksessa, työterveydessä tai endokrinologin luona ja heille jää usein tunne siitä että heitä ei ole kuunneltu eikä otettu todesta eikä heitä ole osattu auttaa. Schalin-Jäntti edelleen ilmeisesti kuvittelee potilaiden olevan niin tyhmiä etteivät he osaa käyttää omaa päätään ja ottaa itse selvää terveydentilaansa liittyvistä asioista. Esimerkiksi kilpirauhashormonien toiminta kehossa ei ole mitään ydinfysiikkaa. Potilaat ovat törmänneet endokrinologien ja muidenkin lääkärien taholta usein siihen, että heitä pidetään tyhminä. Nykyään tietolähteet on kaikkien saatavissa eikä lääketieteen asioista osaaminen ole enää lääkärien yksinoikeus. Tietolähteitä osataan myös kriittisesti arvioida. Ihmiset keskustelevat näistä asioista keskenään esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Myöskään lääkärien perinteinen auktoriteettiasema on tietyllä tavalla sulamassa. Ennen lääkäri oli suunnilleen jumalasta seuraava, nykyään lääkäri on palveluammatissa oleva konsultti. Jos ei olla tyytyväisiä siihen mitä yksi neuvoo, etsitään toinen. Palkan maksaa joka tapauksessa potilas joko verojen kautta tai suoraan omasta kukkarosta. Moni sanoisi aikamoiseksi huijaukseksi sitä että heidän ongelmansa kuitataan masennuksena ja muutkin oireet lääkitään pois isolla liudalla lääkkeitä.

Joitain kokeita, joista on näille potilaille ollut apu saa kyllä Suomestakin, mutta heidän julkisen puolen lääkärinsä tai työterveyslääkärinsä eivät niitä suostu heiltä ottamaan. Pakkohan siinä on sitten yksityiselle puolelle kääntyä. Joitain kokeita ei tehdä lainkaan Suomessa ja kalliiksi eivät tule itse testit vaan niiden hinnasta suuri osa koostuu kuljetusmaksuista ulkomaille. Mm. MDD ja Nordic Laboratories saattaisi olla aika eri mieltä siitä onko heidän tarjoamansa testit luotettavia vai eivät. Enpä ihmettelisi, jos nämä firmat pistäisivät julkisuudessa tai raastuvassa Schalin-Jäntin vastuuseen väitteistään heidän tarjoamien laboratoriopalvelujen epäluotettavuudesta. MDD ja Nordic Laboratories käyttävät kuitenkin tunnettuja ja isoja laboratorioita sekä Euroopassa, että Suomessa.

Joku yksittäinen koe ei ole se, mitä tuntemani T3-hormonihoitoja määräävät lääkärit ainoastaan katselevat. Labrakokeitten viitearvojen tuijottelussa ovat kunnostautuneet ennemminkin endokrinologit. T3-hormonihoitoja tarjoavat kokonaisvaltaisesti hoitavat lääkärit toki käyttävät laboratoriokokeita, mutta katsovat aina myöskin potilasta kokonaisuutena.

En malta olla ottamatta tässä yhteydessä esille sitä, että tähän T3-hoitoja määräävien lääkärien joukkoon saattaa kuulua joku yksittäinen hutiloijakin, joka kumma kyllä ei ole menettänyt reseptinkirjoitusoikeuksiaan, vaikka ei esimerkiksi tutki riittävästi potilaitaan eikä välttämättä osaa edes antaa asianmukaisia annosteluohjeita. Näyttää siis ainakin minun silmissä pahasti siltä, että Valvira on toiminut puolueellisesti. Yhtäkään endokrinologia ei ole laitettu tilille jos he vaarantavat potilasturvallisuuden. Näin on tehnyt eräs endokrinologi mielestäni useinkin, koska määrää täysin poskettomia aloitusannoksia määrätessään eläinperäisiä kilpirauhasvalmisteita. Aloitusannos on yleensä puolikas 60mg:n tabletti, korkeintaan kokonainen. Hän on määrännyt mm. aloitusannokseksi neljä kokonaista tablettia. Vaikka potilas olisi alunperin Thyroxin-lääkiksellä, jolta vaihto tehdään, niin ei voida suoraan aloittaa näin isoilla annoksilla eläinperäistä, koska ne sisältävät T3-hormonia, johon keho on totutettava hyvin varovaisesti. Paniikissa tämän lääkärin potilaat sitten ovat kirjoitelleet vertaistukiryhmissä että ovat suunnilleen kuoleman kielissä jättiannoksellaan. Me potilaat olemme sitten vertaistuen parissa ihmisiä tämän lääkärin hoidon jäljiltä "pelastaneet" ja joutuneet neuvomaan annostuksia. Lääkkeiden annostelun pitäisi olla lääkäreiden hommaa! Miksiköhän hänestä ei ole kollegat kannelleet Valviraan?

toimittaja kysyy:
"Miltä se tuntuu, että T3-aktivistit demonisoivat endokrinologit, sanoen, että ette ymmärrä asiaa ja että olette koko jutun pahikset?"

Schalin-Jäntti vastaa:
"Sehän on propagandaa. Sitä tuottavat kai lähinnä kyseiset klinikat, jotka menettävät potilaitaan, jos asiantuntijat sanovat, että toiminta on puoskarointia, jota ei voida hyväksyä."


Aivan posketon väite. Kenenkään T3-hormonihoitoa saavan lääkäri ei ole antaneet minkäänlaista propakandaa. Heidän ei tarvitse. He hoitavat työnsä ja auttavat potilaitaan. Tämän väitteen tueksi S-J:llä ei ole minkäänlaisia todisteita. Monilla endokrinologeilla sen sijaan on yksityisvastaanottoja ja he ovat menettäneet paljonkin potilaitaan T3-hormonihoitoa tarjoaville lääkäreille. Tottakai potilaat äänestävät jaloillaan ja menevät hoitoon sinne mistä saavat apua. Se, että nk.asiantuntijat ovat haukkuneet potilaiden lääkäreitä puoskareiksi ei todellakaan ole vaikuttanut siihen menevätkö potilaat uudelleen lääkärinsä vastaanotolle. Tämä johtuu siitä että T3-hormonihoitoa potilailleen tarvittaessa kirjoittavat lääkärit ovat potilaiden silmissä todellisia asiantuntijoita, eivät tietenkään ne lääkärit, jotka heitä eivät ole pystyneet auttamaan. Potilailla on täysi oikeus mielipiteeseensä, että endokrinologit eivät ole osanneet heitä auttaa ja että he kokevat endokrinologit "pahiksiksi", koska nämä ovat haitanneet heidän elintärkeää hoitoaan tehtailemalla valituksia heidän lääkäreistään. Se, että haukkuu kollegaansa puoskariksi kertoo minusta enemmän haukkujasta itsestään kuin haukkumisen kohteesta. Kuka ottaa vakavasti sellaisen "asiantuntijan", joka nimittelee kollegoitaan julkisuudessa?

"Hoidon määrääminen on lääkärin työtä. Ilman lääkärin pätevyyttä ei ole oikeutta määrätä hormoneja. Jos henkilöä epäillään tällaisesta tai Valvira antaa varoituksen mahdollisen hypotyreoosipotilaan hoitamisesta vastoin käytäntöjä, silloin koko hivenaineklinikan toiminta voi olla vaarassa, koska siltä puuttuu reseptit kirjoittava lääkäri. Minusta he vain ajavat omaa asiaansa ja pelottelevat potilaita, joiden kanssa ovat aloittaneet T3-hoidot. He väittävät potilaille, että jos he eivät saa toimia, potilasta ei auta kukaan"

Kukaan ei ole missään väittänyt etteikö hoidon määrääminen ole lääkärin työtä. Ei tässä ole ollut yhtäkään valelääkäriä asialla reseptejä kirjoittamassa. Mistä ihmeestä S-J puhuu? Mistä hivenaineklinikasta hän puhuu? Antioksidanttiklinikoita on toki olemassa, mutta T3-hormonihoitoa määrääviä lääkäreitä toimii myös muissa yksityisissä klinikoissa. Jos T3-hormonihoitoja tarjoavat lääkärit ajaisivat omaa asiaansa, he saisivat aivan varmasti leipänsä helpommallakin. Kuka tässä yhtälössä mahtaa olla se, joka ajaa omia etujaan?

Potilaat ovat kokeneet, että nimenoman endokrinologit ja sisätautilääkärit pelottelevat heitä T3-hormonihoidon käytöstä. Joskus myös terveyskeskuslääkärit tai työterveyslääkärit. Monet on joutuneet melkoisen huonon kohtelun ja painostuksen kohteeksi jos ovat joissain muissa asioissa asioineet sellaisen lääkärin vastaanotolla, joka ei hyväksty T3-hormonihoitoa. Merkille pantavaa on, että näillä lääkäreillä on usein ollut erittäin hatarat tiedot kyseisestä hoidosta eikä minkäänlaista kliinistä kokemusta T3-hoitojen käytöstä potilastyössä. T3-hoitoja käyttäneitä myös syrjitään julkisessa terveydenhoidossa. Heitä on saatettu kieltäytyä hoitamasta, koska he käyttävät muuta lääkitystä kuin Thyroxinia. Sellaisestakin on tietoja, että koko vastaanottoaika on mennyt jankatessa kilpirauhaslääkeasiaa vaikka vastaanottokäynnin syy on joku aivan muu. Julkisilla lapsettomuusklinikoilla on kieltäydytty aloittamasta lapsettomuushoitoja jos potilaalla on käytössä T3-hormonia sisältävä lääkitys, vaikka siihen ei ole minkäänlaisia tieteellisiä perusteita etteikö näitä lääkkeitä voisi raskausaikana käyttää. Näiden lääkkeiden valmisteyhteenvedoissakaan ei mainita mitään näistä asioista. Synteettinen T3-hormoni on korkeimmassa turvallisuusluokassa USA:ssa ja tähän ryhmään vain harva lääke yltää. Se tarkoittaa, että lääke on turvallinen käyttää myös raskausaikana ja imetettäessä. Camilla Schalin-Jäntillä ei ole minkäänlaisia todisteita siitä että T3:lla hoitavat lääkärit muka väittäisivät potilaille että jos he eivät saa toimia, potilasta ei auta kukaan. Tämä on pelkkää asiatonta panettelua.

"Moni sitä saava ei voi hyvin, mutta nämä henkilöt eivät jää yksityiselle puolelle. Yksityinen puoli, homeopaattiset klinikat ja hivenaineklinikat, jotka yleensä aloittavat tällaiset hoidot, ovat kalliita. Niinpä huonosti voivat potilaat eivät jää sinne, vaan hakeutuvat kunnalliseen hoitoon. Se kuormittaa kunnallista puolta, joka rahoitetaan verovaroin"

Erittäin harva T3-hormonihoitoa saava kääntyy enää uudelleen asiassa julkiselle puolelle ellei esim. Valvira satu viemään heidän lääkäriltään reseptinkirjoitusoikeuksia. Joillain kestää kauemmin, että he taas voivat hyvin, joillain vähemmän aikaa. Moni voi Thyroxinilla huonosti tai ei saa lainkaan hoitoa eikä jää julkiselle puolelle, vaan siirtyy yksityiselle. Tottakai yksityisellä puolellä käyminen maksaa, mutta ei sinne kukaan huvikseen mene jos se apu sieltä julkiselta puolelta löytyisi. Schalin-Jäntti taitaa tässä nyt unohtaa, että usein ne ihmiset jotka sinne yksityiselle lopulta menee on kuluttanut julkisia verovaroja jo pitkään terveyskeskuksissa ja erikoissairaanhoidon piirissä ennen kun sitten saavat avun muualta. Sitten he omasta pussistaan kustantavat hoitojaan yksityisellä puolella ja kun he tulevat parempaan kuntoon, tämä säästää kunnallista puolta. Schalin-Jäntti on myös tainnnut unohtaa, että me veronmaksajat maksamme hänenkin palkkansa. Meillä on täysi oikeus hoitoomme julkisella puolella aivan kuin meillä on potilaslakien mukaan myös täysi oikeus valita itse hoitomme ja lääkärimme. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785

Tiedän, että jotkut joiden hoito on ollut mutkikasta eikä hän ole saanut heti apua on mennyt yksityiseltä puolelta takaisin julkiselle puolelle, mutta palannut sieltä jälleen yksityiselle lääkärille, koska sitä apua ei julkiselta puolelta edellenkään saanut. Ihmiset hakee avun sieltä mistä he kokee sen parhaiten saavan ja meillä on Suomessa mahdollisuus kokeilla saada apua sekä julkiselta, että yksityiseltä puolelta. Schalin-Jäntti näyttää olevan huolissaan verovaroista. Meitä T3-hormonia hoitavat lääkärit taas puolestaa näyttävät ennemminkin kantavan huolta potilaittensa hyvinvoinnista, niinkuin tietenkin lääkärin kuuluukin.
"Lääkäritkin tekevät virheitä. Hoitokäytäntöjä on myös voitava muuttaa. Tässä keskustelussa on outoa se, että kun Valvira valvoo... Sehän valvoo lääkäreitä Suomessa ylipäänsä, mutta yhtäkkiä tutkinnan kohteet katsovatkin asiaa toiselta kantilta ja asettuvat kaiken yläpuolelle. He eivät ota kritiikkiä ja huolta vakavasti, vaan ajattelevat, että he ovat oikeassa ja Valvira väärässä. Tai että Valvira harhauttaa"

Tämä on Camilla Schalin-Jäntin ihan omaa tulkintaa. Tottakai hän katsoo asiaa tältä kantilta kun ei ole itse Valviran tutkittavana. Ei Valviraa voida pitää kritiikittä ylimpänä tuomarina tässä lääkärien kiistassa. Ei Valvira mikään kaikkivaltias ylintä tuomiovaltaa käyttävä elin ole. Kuka tässä on asettumassa kaiken yläpuolelle? Oikeusasteissahan se nyt ratkaistaan kuka tässä on ollut oikeassa ja kuka väärässä. Yhden jutun Valvira onkin jo hävinnyt tuomariäänin 3-0. "Lääkärit tekevät virheitä" Todellakin tekevät, myös endokrinologit ja moni on nyt sitä mieltä että nimenomaan heidän on muutettava hoitokäytäntöjään.

Mikä on rT3-dominanssi?

Kun ihmisellä on kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita, mutta kilpirauhaskokeista ei löydy vastausta tai kun  kilpirauhaslääkityksestä huolimatta vaikka annosta kuinka yrittäisi muutella vajaatoimintaoireet vain sitkeästi ovat läsnä huonontaen potilaan elämänlaatua ja toimintakykyä saattaa syynä olla rT3-dominanssi. Joskus tilaa on kutsuttu myös Wilsonin syndroomaksi, mutta se on todellisuudessa vähän eri asia enkä kannata tätä termiä. Kun keholla on jossain hälytystilassa, kuten vammassa, sairaudessa, paastossa tai aliravitsemuksessa tarve vähentää aineenvaihduntaansa muodostuu enemmän epäaktiivista rT3-hormonia suhteessa aktiiviseen T3-hormoniin kuin normaalisti. Tätä tilaa kutsutaan rT3-dominanssiksi. Asiaa on tutkittu jo jonkin verran. Pubmedin tietokannasta löytyy yli 1500 linkkiä hakusanalla "rT3-hormone"

RT3-hormoni on molekyylikaavaltaan muutoin samankaltainen kuin T3-hormoni, mutta siitä on dejonaasientsyymin toimesta poistettu jodiatomi eri kohdasta kuin T3-hormonista.

Funktionaalisen lääketieteen parissa on kansainvälisesti huomattu, että rT3-hormonin runsas määrä suhteessa aktiiviseen T3-hormoniin lisää potilailla kilpirauhasen vajaatoimintaoireistoa ja jopa aiheuttaa sitä. Kasvanutta rT3-hormonin määrää voidaan havaita niin potilailta joilla on todettu primäärinen tai sekundäärinen kilpirauhasen vajaatoiminta kuin eutyreoottisilla potilailla eli niillä joilla kilpirauhashormonien tuotanto kilpirauhasesta on normaalia.

Suomen laboratorioissa ei tällä hetkellä mitata rT3-hormonia, mutta testejä saa MDD laboratoriopalvelujen ja Nordic Laboratoriesin kautta jos on hoitosuhde johonkin ravitsemusasiantuntijaan tai lääkäriin, joka käyttää näiden laboratorioiden palveluja. Kun tämän kokeen sisällyttää tutkimuksiin, saadaan usein tärkeää tietoa potilaan tilasta ja myös rT3-hormonin ja vapaan T3-hormonin (T3v tai FT3) välistä suhdetta tarkastelemalla ja yhdistämällä tämä tieto potilaan vointiin voidaan melko hyvin päätellä tarvitseeko tehdä lääkitysmuutoksia tai aloittaa kilpirauhaslääkitys.

Kun rT3-dominanssi ollaan havaittu on monia lähestymistapoja hoitaa tilannetta. On hyvin tärkeää selvittää mikä on rT3-dominanssin aiheuttajana. Usein taustalta paljastuu useitakin elimistön epätasapainotiloja. Kyse voi olla mm. Thyroxinin pitkäaikaisesta käytöstä, lisämunuaiskuoren hormonierityksen ongelmasta, joka on osittaisenakin hyvin yleinen tila nykyihmisellä, homealtistuksesta, raskasmetallialtistuksesta, ympäristön toksiineista, mistä tahansa pitkään jatkuneesta ja liiallisesta stressistä, on se sitten henkistä, psyykkistä tai psykofyysistä, liian matalaenergisistä ruokavalioista, varsinkin jos siihen yhdistyy aktiivista liikuntaa, ketoosiruokavaliosta, suolisto-ongelmista ja sitä kautta myös ravintopuutoksista, kroonisesta raudanpuutoksesta, ruokayliherkkyyksistä, myös sellaisista jotka eivät näy allergiakokeissa. Listaa voisi jatkaa pitkään.

Joskus pärjätään ilman lääkitystä puuttumalla rT3-dominanssin aiheuttajien syihin. Toisinaan tarvitaan lääkitystä tai lääkitysmuutosta. Lievemmissä rT3-dominanssin tiloissa kun lääkitystä tarvitaan voidaan käyttää yhdistelmähoitoa, joka sisältää sekä T4-hormonia, että T3-hormonia. Tämä voidaan toteuttaa eläinperäisillä valmisteilla, joiden kauppanimiä Suomessa ovat Thyroid ja Armour Thyroid tai synteettisen T4-hormonin ja synteettisen T3-hormonin yhdistelmällä. T4-hormonin kauppanimenä Suomessa on Thyroxin ja T3-hormonin Liothyronin ja Thybon. Kaikki muut kilpirauhashormonivalmisteet kuin Thyroxin ovat Suomessa erityisluvallisia eli niitä saadakseen tarvitaan lääkäriltä reseptin lisäksi erityislupahakemus, joka Apteekista lähetetään Fimeaan. Lupakäsittely on maksullinen ja käsittely luvataan kahdessa viikossa, mutta lisämaksusta käsittelyä voidaan nopeuttaa ja lääkkeet tulevat apteekkiin muutamassa päivässä. Jos lääkkeet tilataan ETA-alueelta kansainvälisestä apteekista, erityislupamenettelyä ei tarvita.

Vakavammissa rT3-dominanssitiloissa tarvitaan T3-monoterapiaa, jos potilaan keholla vain on edellytyksiä ottaa tämä hoitomuoto vastaan. Hoito perustuu siihen, että T4-hormoni saadaan minimoitua kehosta, koska se on lähtohormoni, josta rT3-hormonia valmistetaan. Kun sitä ei enää juurikaan ole kehossa, minimoituu rT3-hormonin tuotantokin. Ihminen toimii ilman T4-hormoniakin, koska nimenomaan T3-hormoni on aktiivinen solutasolla toimiva hormoni. Hoito aloitetaan vähitellen annosta kasvattamalla ja kun kehossa on riittävästi T3-hormonia, myös TSH:n tuotanto aivolisäkkeestä lakkaa jolloin tämä hormoni ei ole enää käskyttämässä kilpirauhasta valmistamaan T4-hormonia, mikäli toimivaa kilpirauhaskudosta on vielä jäljellä. Sekä T4-hormonilla, että rT3-hormonilla on pitkä puoliintumisaika, joten kestää useita viikkoja, keskimäärin kolmisen kuukautta T3-monoterapian aloittamisesta kunnes rT3-hormoni on jotakuinkin eliminoitu. Tänä aikana vajaatoimintaoireisto lievittyy ellei ole läsnä vielä muita ongelmia, jotka estävät T3-hormonia toimimasta solutasolla. Monet potilaat kokevat kehossaan melko äkillisesti liikatoimintaoireita siinä vaiheessa kun rT3-hormonin määrä on minimoitunut. Tätä tilaa kutsutaan clearanceksi (suomeksi puhdistuminen) ja silloin lääkitystä saattaa olla tarpeen vähentää ainakin tilapäisesti ja hakea vähitellen sopiva uusi ylläpitoannostus. Kaikki eivät kuitenkaan koe tunnista clearancea olossaan.

Monoterapiaa käytetään useinmiten joitakin kuukausia ja jos on aihetta olettaa että rT3-dominanssin syyt on saatu eliminoitua voidaan kokeilla ottaa lääkitykseen mukaan jälleen vähitellen T4-hormonia joko eläinperäisen valmisteen tai synteettisen T4-hormonin, Thyroxinin muodossa. Joskus elimistö pystyy taas hyödyntämään T4-hormonia, toisinaan palataan T3-monoterapialle. Osa jää tälle hoitomuodolle pysyvästi jos toistuvista yrityksistä ja kokonaisvaltaisesta hoidosta huolimatta T4-hormonihoitoa ei saada onnistuneesti yhdistettyä hoitoon. Monilla toimii myös ylläpitohoitona vain pienen T4-hormonimäärän lisääminen T3-hormonihoidon lisäksi. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi 25µg:n Thyroxin-tablettia per päivä tai yksi 60mg:n eläinperäinen valmiste ja tähän lisätään riittävästi synteettistä T3-hormonia, jotta vajaatoimintaoireisto pysyy poissa. RT3-dominanssi ei ole ainoa peruste T3-monoterapialle, vaan jotkut potilaat näyttävät tarvitsevan sen jostain muustakin melko tuntemattomasta syystä. Joka tapauksessa osa potilaista ei voi hyvin millään muulla kilpirauhashormonihoidolla kuin T3-monoterapialla. Presidentti Kennedy käytti T3-monoterapiaa onnistuneesti koko presidenttikautensa ajan 60-luvulla. "Recovering with T3"-kirjan kirjoittaja brittiläinen Paul Robinson on myös onnistuneesti elänyt T3-monoterapialla jo parisenkymmentä vuotta.

Kaikilla ei voida käyttää T3-monoterapiaa ja heidän kohdallaan toipuminen rT3-dominanssista voi olla verrattain hidasta. Tietyt sydänviat voivat olla este T3-monoterapialle. Hoito on onnistunut kehnosti usein myös jotakin kroonista infektiota, kuten borrelioosia sairastavalla ja ongelmia on myös monilla joilla on tietynlainen lääkitys, kuten psyyke- tai masennuslääkitys tai isoannoksinen kortisonhoito. Lisäksi hoito toimii huonosti tai se joudutaan keskeyttämään henkilöillä, joilla on esimerkiksi hoitamaton lisämunuaiskuoren hormonien erittymisen häiriö johon saattaa liittyä liiallista kortisolineritystä, kortisolinerittymisen vuorokausikäyrän heittelehtimistä tai liian matalia kortisolitasoja. Lisämunuaisasiat tulisi tutkia ja hoitaa aina ennen minkä tahansa T3-hormonia sisältävän hoidon aloittamista huolellisesti käyttämällä diagnostisena keinona ainakin lisämunuaisen toiminnan analyysiä, eli ASI-testiä, jossa kortisolitasot määritetään vähintään neljästä päivän mittaan otetusta sylkinäytteestä. Jos T3-hormonia sisältävä hoito aloitetaan henkilölle, jolla on lisämunuaiskuoren hormonien toiminnassa ja sitä kautta myös noiden hormonien erittymistä säätelevissä hypotalamuksen ja aivolisäkkeen hormonitoiminnassa häiriöitä saattaa T3-hormonihoito huonontaa tilannetta entisestään eikä hoito useinkaan etene koska potilaan olo huononee. Lisämunuaisfunktiota voidaan normalisoida tarkasti kohdennetuin ravintolisin, yrtein ja tarvittaessa korvaamalla puutteellinen hormonieritys fysiologisella annostuksella kortisonia, kauppanimiä mm. Hydrocortison tai Prednisolon. Joskus tarvitsee korjata myös puutteelliset suolahormoni aldosteronin tasot fludrokortison-hoidolla, kauppanimellä Florinef. Usein kilpirauhaslääkitys alkaa toimia välittömästi kun kortison-hoito aloitetaan jos potilaalla on ollut puutetta kortisolista. Tämän vuoksi jos lääkityksessä on runsaasti T3-hormonia ja kortisonhoito aloitetaan tässä vaiheessa, tulee lääkitystä laskea reilustikin ennen kortisonin aloittamista, jotta vältytään kenties vakaviltakin liikatoimintaoireilta. Kortisonhoitojen sijasta voidaan usein toteuttaa Circadian T3-menetelmä, joka on huomattavasti parempi vaihtoehto kortisonhoidolle jos se toteutetaan oikein ja jos sen toimimiselle on edellytyksiä.

Merkittäviä ongelmia hoidossa voivat aiheuttaa myös B12-vitamiinin puute, jonka takana voi olla mm. mahahapon erittymisen häiriö tai sisäisen tekijän puute, kasvissyönti tai puutteellinen ravitsemus. Myös sukuhormonien häiriöt vaikuttavat kilpirauhashormonitasapainoon, samoin kuin tietyt lääkitykset. Alhaiset rautatasot ovat erittäin yleinen ongelma rT3-dominanssipotilaalla. Tarvitaan perusteellista tutkimusta jotta tämä ongelma varmasti jää haaviin. Pelkkä hemoglobiinin tai ferritiinin mittaaminen yksistään ei anna luotettavaa tietoa, vaan tarvitaan muitakin kokeita, kuten transferriinin saturaation mittaus, joka sisältää myös seerumin raudan ja transferriinireseptorien mittaus. Ei myöskään riitä, että rauta-arvot ovat viitteissä, vaan T3-hormonia sisältävää hoitoa varten tarvitaan hyvät rautatasot. T3-hormoni lisää kudoksissa hapenkulutusta ja rautaa tarvitaan monen entsyymin toimintaan ja sen lisäksi punasolujen hemoglobiiniproteiiniin, jossa happi elimistöön kulkee. Alhaiset rautatasot yhdistettynä T3-hormonihoitoon saavat usein aikaan oireiston joka sisältää kohonnutta sykettä ja korostaa kaikkia anemialle tyypillisiä oireita muutoinkin. Hoitamattomat verensokeriongelmat voivat olla myös huono yhdistelmä T3-hoidon kanssa.

T3-monoterapia ei ole välttämättä mikään oikotie onneen, mutta oikein toteutettuna saattaa vaikuttaa ihmisen elämänlaatuun merkittävästi ja nopeuttaa tervehtymistä, mahdollistaa ns. normaalin elämän. Se tulee kuitenkin valita ja ajoittaa huolellisesti. Hyvin usein hoidossa syntyy ongelmia jos potilasta ei ole tutkittu tarpeeksi ennen hoidon aloittamista ja jos erinäisiä epätasapainotiloja ei korjata ennakkoon tai jos niiden hoitoa ei aloiteta yhtäaikaisesti T3-hormonihoidon kanssa, on sitten kyse T3-monoterapiasta tai yhdistelmähoidosta. Joskus merkittävää olon kohentumista rT3-dominanssipotilaalla saadaan aikaiseksi jo esimerkiksi lisämunuaisongelman, verensokeriongelman, raudanpuutoksen. b12-vitamiinipuutoksen, suolisto- tai ruoansulatusongelman hoitamisella tai stressin minimoimisella eikä lääkitystä välttämättä tarvita. Tulee kuitenkin käyttää tilannekohtaista harkintaa, milloin lääkitys tosiaan näyttää olevan tarpeen ja milloin ei. Elämäntilannekin tulee huomioida.

Ennen T3-hormonia sisältävän hoidon aloittamista tulisi tutkia vähintään kortisolitasot ASI-testillä (adrenal stress index), joka koostuu neljä kertaa päivässä otettavasta sylkinäytteestä. Peruslaboratoriotutkimuksiin kuuluvat veri- ja virtsatestit eivät yleensä anna riittävän tarkkaa tietoa ja on huomioitava, että viiterajat ovat näidenkin tutkimusten kohdalla hyvin laajat. Myös rautatasojen huolellinen tutkiminen ja B12-vitamiiniarvojen testaus ovat hyvin tärkeät kokeet ennen T3-hormonihoidon aloittamista. Tulee myös huomioida suoliston kunto, sillä ravintoaineet imeytyvät heikosti epätasapainossa olevasta suolistosta ja sieltä voi myös päästä imeytymään sellaista kehoon jota ei sinne kuuluisi imeytyä. Kaikki tämä vaikuttaa myös hormonitoimintaan.

RT3-dominanssi on pohjimmiltaan kehon terve reaktio johonkin tilaan jossa se kokee tarpeelliseksi alentaa aineenvaihduntaa. Korkeita rT3-hormonimääriä on mitattu mm. kuolevilta, palovammapotilailta, juuri leikatuilta potilailta ja monissa vakavissa kudosvaurioissa ja muissa vakavissa sairauksissa. Ilman tätä suojamekanismia keho voisi polttaa itsensä loppuun yrittäessään sekä ylläpitää normaalia perusaineenvaihdunta, että keskittyessään toipumiseen. Jossain kroonistuneissa tilanteissa kuitenkin T3-monoterapiaa voidaan käyttää katalyyttinä purkamaan pitkittynyt rT3-dominanssi kunhan vain muistetaan myös etsiä ja korjata mahdolliset rT3-dominanssin aiheuttajat. Myös geneettinen alttius vaikuttaa asiaan. Kaikille ei kehity kroonista elämää haittaavaa rT3-dominanssia niissä olosuhteissa missä se toisille kehittyy.

RT3-dominanssista liikkuu myös virheellistä tieto kuten se, että rT3-hormoni tukkisi kilpirauhashormonireseptorit ja siksi T3:n toiminta soluissa estyisi. Näin ei kuitenkaan asianlaita ole vaan asia on monimutkaisempi. Kilpirauhashormonien kataboliassa eli hajoamisessa vaikuttavat tietyt entsyymit, dejodinaasientsyymit. Näitä entsyymejä on erilaisia. Yksi ottaa pois jodiatomin sellaisesta kohtaa T4-hormonia että syntyy aktiivinen T3-hormoni. Numero T-kirjaimen perässä kertoo siitä montako jodiatomia kilpirauhashormonimolekyylissä on. Toinen entsyymi ottaa pois jodiatomin eri kohdasta kilpirauhashormonimolekyyliä ja syntyy rT3-hormoni, jolla ei ole aineenvaihduntaa kiihdyttävää vaikutusta soluissa. Tämä sama entsyymi muuntaa myös T3-hormonista T2-hormonia, jolla on sitten taas ihan eri tehtävät kehossa kuin T3-hormonilla. Niinpä runsas rT3-hormonin esiintyminen on myös epäsuora merkki runsaasta sellaisen dejodinaasientsyymin toiminnasta joka sekä lisää rT3-hormonin määrä, että vähentää T3-hormonin määrää solutasolla riippumatta siitä onko sitä veressä vähän vai tarpeeksi. Meillä ei ole ainakaan kaupallisesti saatavilla koetta joka mittaa dejodinaasientsyymejä, joten siksi rT3-hormonin mittaus on tällä hetkellä tarkin keino mitata kudostason kilpirauhashormonien aktiivisuutta, joskin siihen vaikuttaa myös mm. inflammaatio, sillä tulehdussytokiinit häiritsevät T3-hormonien toimintaa soluissa.

Circadian T3 Method -keino normalisoida lisämunuaiskuoren hormonieritys T3-lääkityksellä osa 1.

Jos luette ensin nämä aikaisemmat kirjoitukseni niin tiedätte suunnilleen, mistä nyt kirjoitan:

Paul Robinson : Miksi jotkut kilpirauhaspotilaat tarvitsevat T3-monoterapiaa
Mikä on lisämunuaisuupumus?

Niihinkin alhaisiin kortisolitasoihin, jotka johtuvat muista syistä kuin siitä että elimistö ei jonkin kudosvaurion tai kudospuutoksen vuoksi (mm Addisonin tauti, kasvaimet lisämunuaisissa, aivolisäkkeessä, hypotalamuksessa tai näiden alueiden vaurio tai lisämunuaisen tai aivolisäkkeen poisto) kykene erittämään tarpeeksi kortisolia tai muita lisämunuaisen kuorikerroksen hormoneja (mm. aldosteroni ja DHEA) saatetaan määrätä kortisonkorvaushoitoa. Vajaaksi jäävän kortisolin osalta hoitona usein käytetään Hydrocortisonia, joskus myös Prednisolonia tai muita glukokortikoidivalmisteita. Vajaata aldosteronia saatetaan joutua korvaamaan fludrokortisonilla (kauppanimellä Florinef) Myös DHEA-hormonia voidaan korvata, mutta siitä on saatavilla myös 7-keto-muoto jolla ei ole androgeenisia vaikutuksia jolloin ei ole niin iso riski esimerkiksi lisääntyvälle karvankasvulle naispotilailla tai estrogeenidominanssin syntyyn tai pahenemiseen. Käsittääkseni tätä muotoa ei saa Suomesta, joten sitä on tilattava muualta ETA:alueelta, mutta resepti tarvitaan. Myöskään Pregnenolonia ei tietääksni saa Suomesta vaikka sitäkin on hyvällä menestyksellä hormonipuutoksiin käytetty. Toisinaan on hyvä korvata päätehormoneja suoraan esimerkiksi sukuhormonien, lisämunuaishormonien tai kilpirauhashormonien suhteen (mm. estrogeeni, testosteroni, progesteroni, kortisoli, aldosteroni, trijodityronini eli T3) Prehormonit eivät aina kehossa konvertoidu toivottuun muotoon.

Niillä joilla lisämunuaisen kuorikerroksen hormonipuutos on korjautuvaa laatua, nk. lisämunuaisuupumus on mahdollista korjata tilaa myös stressitekijöitä poistamalla, ruokavaliohoidolla, ravintolisillä, huolellisesti valituilla yrteillä ja CT3M:llä eli Circadian T3 Methodilla. Stressi voi olla laatuaan psyykkistä, fyysistä tai psykofyysistä. Lisämunuaiskuoren normaali toiminta vaatii mm. riittävät tasot tiettyjä vesiliukoisia vitamiineja. Erittäin tärkeässä osassa ovat C-vitamiini ja tietyt B-vitamiinit. Näistä kirjoitan myöhemmin lisää, mutta jotakin löytyy aikaisemmastakin kirjoituksestani Nestetasapaino ja aldosteronin puute.

Siitä on etuja jos kortisonkorvaushoito voidaan välttää. CT3M:llä ovat monet voineet paremmin kuin korvaushoidolla, koska se auttaa palauttamaan normaalin hormonituotannon kaikkien lisämunuaiskuoren hormonien osalta (edellyttäen ettei kudosvauriota ole ja ettei hormonierityksen säätely hypotalamus-aivolisäkeakselilta ole häiriöitynyt) Korvaushoidolla ollaan myöskin täysin sen varasssa että osaamme kulloisessakin tilanteessa säätää annosten ottokerrat ja annosmäärät vastaamaan eri tilanteiden vastaavaa tarvetta. Tästä olen kirjoittanut blogikirjoituksessani Kortisonin Annostelusta. Sivuvaikutuksiakin hoidosta voi olla, yleisimpänä vatsaongelmat.
                                    
                                                 

Oikein toteutetulla Circadian Methodilla voidaan välttyä useiltakin hormonikorvaushoidoilta tietyllä potilasryhmällä.

Nimenomaan kilpirauhaspotilailla erinomaiseksi vaihtoehdoksi voi muodostua Circadian T3 Method, jonka on kehittänyt ystäväni Paul Robinson.

Terveellä ihmisellä jolla on suunnilleen normaali vuorokausirytmi TSH:n eli aivolisäkkeestä erittyvän kilpirauhasta stimuloivan hormonin suurin konsentraatio esiintyy noin puolen yön tietämillä. Tätä seuraa joidenkin tuntien kuluessa kasvu T3-hormonin tuotannossa ja tätä puolestaan seuraa kortisolihormonin pitoisuuden nousu, jonka ansiosta voimme herätä virkeinä aamulla. Näillä hormoneilla ja myös mm. melatoniinilla on siis vuorokautisen erittymisen rytmi. Niitä ei erity tasaisesti samoja määriä ympäri vuorokautta, tosin niiden erittymiseen voi vaikuttaa ihan normaalissakin arjessa jotkut tekijät, jotta keho pystyy adaptoitumaan vaihteleviin olosuhteisiin. T3-hormonin vuorokautisen erittymisen rytmiin ei ole juuri vielä tiedemaailmassakaan kiinnitetty huomiota, vaikka asiasta on myös tehty jonkinverran tutkimusta. Sillä näyttää kuitenkin olevan merkittävä rooli kortisolinerittymisessä. Tämän Paul Robinson on huomannut sekä omalla kohdallaan, että työskenneltyään tuhansien kilpirauhaspotilaiden kanssa useita vuosia. Riittävät määrät T3-hormonia tarvitaan, jotta kortisolia voi erittyä riittävästi. Lisämunuaiset mm. aivojen ja sydämen ohella ovat elimistössä niitä kudoksia joissa on erityisen suuri tarve riittävälle T3-hormonille.

Yleisillä tavoilla annostella kilpirauhashormonihoito T3-hormonin konsentraatio on itse asiassa silloin yöllä kun sen tulisi olla korkeimmillaan kaikkein alimmillaan. Niinpä kilpirauhashormonihoidon virheellinen annostelu ja potilaalle sopimattoman valmisteen käyttäminen voi olla myös itsenäinen syy riittämättömiin kortisolitasoihin.
Sopimaton valmiste voi olla Thyroxin-hoito eli synteettinen T4-hoito silloin kun siitä ei konvertoidu riittävästi aktiivista T3:a tai yhdistelmähoidon käyttäminen silloin kun T3-monoterapia eli hoito yksinomaan synteettisellä T3-hormonilla olisi tarpeen. Jotkut kilpirauhaspotilaat raportoivat voivansa paremmin kun ottavat Thyroxin-lääkityksensä iltaisin. Tämä voi todennäköisimmin johtua juuri siitä että tämä varmistaa sitä että T3-hormonia on elimistössä aamuyöstä enemmän jotta myös tarpeeksi kortisolia voi erittyä. Thyroxinin, joka on siis T4-hormonia, lähinnä varastohormonia, on kuitenkin konvertoiduttava ensin riittävässä määrin aktiiviseksi T3-hormoniksi ja tässä monilla on ongelmia ja vaikka ei olisikaan, Thyroxin-hoito ei vastaa normaalia kilprauhashormonituotantoa, sillä normaali kilpirauhanen erittää myös T3-hormonia. Thyroxin-hoidolla eli T4-monoterapialla on hankala päästä riittäviin yöllisiin T3-tasoihin. Tästä päästäänkin siihen että parhaiten normaalia kortisolimääriä aamuyöstä voidaan imitoida annostelemalla T3-hormonia sisältävää valmistetta aamuyöstä. Tähän CT3M perustuu.

Circadian Methodia voidaan toteuttaa sekä eläinperäisillä valmisteilla, jotka sisältävät kaikkia kilpirauhashormoneja, kuten T4 ja T3, että synteettisellä T3-valmisteella.

Se, miten virkeinä ja hyvinvoivina aamulla heräämme riippuu osin myös siitä onko meillä herätessä riittävät kortisolitasot.

Circadian T3-menetelmällä on myös onnistuneesti päästy eroon jo aloitetuista kortisonkorvaushoidoista tai kortisonkovaushoidon annostusta on voitu merkittävästi pienentää samalla kun vointi on myös kohentunut verrattuna pelkkään kortisonhoitoon. Myös DHEA-hoidoista ollaan päästy eroon. Siinä missä kortisonkorvaushoito supressoi omaa lisämunuaiskuoren hormonieritystä, CT3M elvyttää sitä. Siinä myös yksi sen merkittävistä eduista hormonikorvaushoitoon verrattuna.

Kuten todettu, sellaisissa tapauksissa joihin sisältyy pysyväluonteista hormonipuutosta, Circadian T3-menetelmä ei toimi tai se toimii heikosti. Myös mm. inflammaatio eli elimistössä hiljaa kytevä tulehdus tai krooniset infektiot kuten borrelioosi tai mykoplasma voivat estää CT3-menetelmän toimimista, sillä tulehdussytokiinit estävät T3-hormonin toimintaa soluissa. Joskus LDN-hoidoista on ollut apua silloin kun kyse on inflammatorisista tekijöistä. Se on yksi vaihtoehto mitä kokeilla vielä ennen kortisonkorvaushoitoa jos Circadian Method ei anna riittävää vastetta ja jos kyse ei kuitenkaan ole todetusta pysyväluonteisesta hormonipuutoksesta.

Kirjoitussarjan seuraavassa osassa kirjoitan siitä miten menetelmää käytännössä toteutetaan.

Kortisonin annostelusta

Kortisonia käytetään monenlaisten terveysongelmien hoitoon. Isoilla annoksilla sillä lievitetään tulehduksellisuutta mm. reumassa, astmassa ja tulehduksellisissa suolistosairauksissa, myös subakuutissa tyreoidiitissa, eli kilpirauhasen tulehduksessa. Isoannoksinen kortisonhoito voi aiheuttaa sivuvaikutuksina samoja oireita kuin Cushingin syndrooma.

Isoannoksinen eli farmakologinen annos kortisonia pitkään käytettynä altistaa osteoporoosille, pieniannoksinen fysiologinen annos ei.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on valottaa pieniannoksista, fysiologista kortisonannostelua, jota käytetään hormonikorvaushoitona silloin kun oma kortisolintuotanto ei riitä.

Apeced ja Addison ry:n sivuilla kerrotaan mistä kortisolin puute voi johtua. Kortisolin puute voi joutua myös lisämunuaiskuoren osittaisesta vajaatoiminnasta, jota nimitetään myös lisämunuaisuupumukseksi, mutta jota ei konventionaalisessa lääketieteessä tunnusteta, funktionaalisessa lääketieteessä kylläkin. Siitä olen kirjoittanut eräässä aikaisemmassa kirjoituksessani. 

Jotta nyt kukaan ei vedä minua oikeuteen, koska kirjoitan lääketieteellisestä aiheesta vaikka en ole lääkäri niin mainittakoon, että tätä kirjoitustani ei saa käyttää päätettäessä hoidosta. Tämä on puhtaasti mielipide ja käytän Suomen lain suomaa oikeuttani mielipiteenilmaisuun rohjetessani tämän kirjoittaa.

Kun kyseessä on lisämunuaisuupuminen niin missä tilanteissa kortisonkorvaushoitoa tarvitaan? Sanoisin, että sitä tulisi käyttää viimeisenä keinona, mutta joissakin tilanteissa on aika selvä että kortisonia tarvitaan ainakin joitakin kuukausia. Tällainen tilanne voisi esimerkiksi olla sellainen, että laboratoriotestit jo osoittavat, että kortisolitasot ovat hyvin matalat. Sylkitestikäyrä voisi näyttää esimerkiksi tältä:

Tällaisessa tapauksessa olisi syytä tehdä ACTH-stimulaatiotesti jotta voitaisiin tutkia onko kortisolin vähyyteen kenties jotakin korjaantumatonta syytä, kuten Addisonin tauti. Käytännössä tämä on usein ongelmallista ja hidasta, sillä näen sosiaalisen median vertaistukiryhmissä suomalaisten potilaiden valittavan usein sitä että juuri tähän kokeeseen pääsy on pullonkaulana. Tämä on harmillista, sillä olisi tosi tärkeä tietää, että jos kortisonhoidolle päädytään, onko realistista pyrkiä siitä jonkin ajan kuluttua eroon vai onko lääkitys pysyvä. Pysyväluonteisessa kortisolilamassa taustalla voi myös olla leikkausta vaativia kasvaimia tai senlaatuinen ongelma, joka aiheuttaa puutetta myös muista hormoneista kuin kortisoli. Ihan liian usein törmää tilanteeseen että lääkärit eivät ole kuunnelleet potilasta eikä tämä ole päässyt asianmukaisiin tutkimuksiin ja hoitoihin.

Vähemmän selvissä tilanteissa kuin edellinen testitulos tulisi mielestäni ensin kokeilla stressinhoitoa, vitamiineja tarvittaessa muutoksia liikuntatottumuksissa, jopa liikuntakieltoa ja oikein valittua yrttihoitoa ja jos potilaalla on kilpirauhaslääkitys, Circadian Methodia, josta ystäväni Paul Robinson kertoo tässä artikkelissa. Kilpirauhaslääkitys ei toimi jos kortisolitasot ovat liian matalat. Netissä liikkuu aika paljon virheellistä tietoa siitä että kortisoli jollakin tavalla avustaisi kilpirauhashormoni T3:n pääsyä soluun sisään tai jopa kuljettaisi tätä hormonia. Tämä ei pidä lainkaan paikkansa. Kortisolilla ei ole mitään kuljetustehtäviä. Syy, ainakin yksi syy, miksi tarvitaan riittävä määrä kortisolia, jotta kilpirauhaslääkityksellä on edellytyksiä toimia solutasolla on se, että kortisoli omalta osaltaan varmistaa että veressä on riittävä määrä glukoosia eli sokeria jotta solulla olisi polttoainetta energia-aineenvaihduntaansa varten, jota T3-hormoni säätelee. Jos kortisolia ei ole tarpeeksi T3 on kuin kapelimestari vajaalla orkesterilla. Alhaiset kortisolit aiheuttavat hypoglykemiaa. Myös insuliinin rooli on merkittävä ja usein kun tutkitaan miksi kilpirauhashormonihoito ei toimi kuten pitäisi tulisi myös ottaa selvää erittyykö insuliinia liian vähän tai liikaa. (insuliiniresistenssi)
Insuliini toimiessaan normaalisti kehossa ja kun sitä on oikea määrä vastaa solujen glukoosinotosta.

Solujen energia-aineenvaihdunta tapahtuu mitokondrio-nimisissä soluelimissä.

Jos ollaan vakuuttuneita siitä että kortisonkorvaushoito tulisi aloittaa, miten se pitäisi toteuttaa? Tässä kohden lääkärit tekevät hyvin paljon virheitä. En tarkoita sellaisia virheitä että he toimisivat joidenkin käypähoitosuositusten vastaisesti vaan tarkoitan sellaisia virheitä että potilaat eivät ole tyytyväisiä saamaansa hoitoon ja heidän olonsa ei kohennu riittävästi, lainkaan tai se pahenee. Potilaat ovat sekä Suomessa, että kansainvälisesti havainneet ainakin seuraavanlaisia virheitä:

Liian alhaiset kortisolitasot, liian pieni tai väärin annosteltu kortisonkorvaushoito ja vähittäiset annosnostot kohti fysiologista annostelua voivat johtaa adrenaliinin liikaeritykseen elimistön sympaattisen hermoston käydessä ylikierroksilla.

a) Liian pienet annokset. Joillakin saattaa toimia pieni 5mg:n annos hydrocortisonia (HC) aamulla. Valtaosalla tämä saattaa auttaa hiukan aluksi, mutta sitten olo menee vain huonommaksi. Mistä tämä johtuu? Siitä että puuttuvaa kortisolia ei yleensä voida korvata vain ajatuksella että otetaanpa sitä vain pikkuisen jotta korvataan puuttuvaa kortisolineritystä sinä ajankohtana, esimerkiksi aamusta jolloin sen on havaittu olevan liian matala. Saadessaan purkista lisää hormonia keho säätää aivoista käsin oman tuotantonsa pienemmälle ja usein tätä säätöä tapahtuu niin paljon että jos käytetään liian pientä annostelua, päädytäänkin tosiasiallisesti alemmille hormonitasoille kuin ennen hoitoa. Keho kenties yrittää kompentoida tilannetta lisäämällä adrenaliinineritystä ja tämä voi johta kohonneisiin sykkeisiin, levottomuuteen, ahdistuneisuuteen ja jopa paniikkikohtauksiin. Sitten helposti ajatellaan että kortisonhoito ei sovikaan ja keskeytetään lääkitys, vaikka kyseessä on ollut lääkityksen virheellinen toteutus. Yleensä 20mg pienemmät vuorokausiannokset ovat lisämunuaisuupumuksesta kärsiville liian pienet. Myös uupumustilaan kytköksissä olevat inflammaatiotilat lisäävät kortisonin tarvetta. Siinä missä esim. Addisonin tautia sairastava voi hyvinkin tulla toimeen 15mg:n vuorokausiannoksella hydocortisonia, tämä harvoin riittää akuutissa tilanteessa kun kärsitään lisämunuaisuupumuksesta eli tilapäisestä osittaisesta lisämunuaiskuoren vajaatoiminnasta. Krooniset infektiot kuten borrelioosi, mykoplasma tai sitten ihan vaan kehossa jylläävä matala-asteinen tulehdus eli inflammaatio voivat lisätä lääkityksen tarvetta kortisonkorvaushoidossa. On hyvin tärkeä korvaushoidon aikana lisämunuaisuupumuksessa pyrkiä hoitamaan kehosta oikealla ruokavaliolla, lisäravintein ja yrtein inflammaatio pois. Myös henkinen stressi inflammoi.

b) Liian harva ottoväli. Kortisolilla ja sen synteettisellä muodolla hydrokortisonilla on lyhyt puoliintumisaika. Sitä voidaan jonkin verran nostaa glykyrritsiinillä, jota lakritsinjuuri sisältää, mutta käytännön tasolla potilaat ovat kansainvälisesti selkeästi havainneet, että useinmiten HC:ta tulee ottaa vähintään neljä kertaa päivässä. Jos otetaan harvemmin, olo ehtii usein huonontua ennen seuraavaa annosta tai jos ottoväli illan ja aamun välillä on liian pitkä, tästä voi aiheutua vaikeuksia nukahtaa ja pysyä unessa, yönaikaista hypoglykemiaa ja heräämistä pahoinvoinnintunteeseen. Käytännössä HC:ta tulisi ottaa n. neljän tunnin välein, joskus jopa kolmen tunnin välein, sillä olemme toki biokemiallisia yksilöitä. Mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi toisella. Joillain, tosin harvemmilla riittää myös esimerkiksi kolme annosta päivässä.

c) Vähittäinen siirtyminen täyteen fysiologiseen annosteluun. En tiedä tarkkaan mikä mekanismi tässä on taustalla, mutta vaikka ymmärrettäisiinkin riittävän annostelun tarve on usein huomattu että täyteen fysiologiseen eli elimistön tarpeita vastaavaan annostukseen siirtyminen tulisi tehdä kerrasta, ei vähitellen. Jos lähdetään pienistä annosteluista hydrocortisonia siirtyen siitä vähitellen isompiin, tavallisesti 20-30mg:n vuorokausiannostuksiin törmätään usein oireisiin, jotka viittaavat sympaattisen hermoston voimakkaaseen aktiivisuuteen eli runsaaseen adrenaliinineritykseen, jonka johdosta voi esiintyä mm.kiihtynyttä sykettä, vapinaa, ylikierroksilla käymisen tunnetta, levottomuutta, ahdistuneisuutta. On tärkeä huomata, että jos henkilö on T3-hormonia sisältävällä kilpirauhaslääkityksellä, varsinkin T3-monoterapialla tai jos on syytä olettaa, että veren T3-pitoisuus on suuri tämä tulisi pyrkiä laskemaan ennen kortisonhoidon aloittamista. Muutoin on vaarana että lisääntynyt glukokortikoidivaikutus elimistössä johtaa äkilliseen kilpirauhashormonien liikatoimintatilaan, jopa vakavaan sellaseen. T3-monoterapia pitäisi pyrkiä laskemaan vähintään päiväksi 20µg:n annokseen ennen kortisonkorvaushoidon aloittamista ja kun hoito on saatu aloitettua, voidaan vähitellen nostaa T3-hormoniannoksia 5µg kerrallaan ylläpitoannokseen, joka saattaa jäädä pienemmäksi kuin ennen kortisonhoitoa koska useimmilla kilpirauhaslääkitys toimii tehokkaammin kun kortisolia on kehossa riittävästi, tosin sekä liian korkeiden että liian matalien kortisolimäärien on havaittu haittaavan kilpirauhashormonihoidon tehoa, joka on riippuvainen myös kehon herkkyydestä kortisolille, aivan samoin kuin myös insuliininkaan suhteen ei ole kyse vain siitä kuinka paljon sitä erittyy vaan miten elimistö pystyy sitä hyödyntämään.

Miten toteuttaa kortisonkorvaushoito menestyksellisesti?

William Jefferies valottaa kirjassaan "Safe uses of cortisol" tietoutta siitä miten kortisonhoito ihmisen kehossa toimii. Hän on lääkäri, joka on ollut läheisissä tekemisissä kortisonvalmisteiden kanssa 50-luvulta asti. Myös kirjassa "Stop The Thyroid Madness", kerrotaan HC:n annostelusta.

Tulisi toki aina pitää mielessä että olemme biokemiallisia yksilöitä ja myös kulloinen tilanteemme vaikuttaa kehon kemioihin. Pääosalla näyttää olevan hyvä lähtökohta lähteä toteuttamaan kortisonkorvaushoitoa 20-25mg:n vuorokausimäärällä hydrocortisonia aamusta alkaen neljän tunnin välein seuraavasti: naisilla 10+5+2.5+2.5, naisilla tai miehillä: 10+7.5+5+2.5. Jos kortisonin vaikutukset tuntuvat liiaksi hiipuvan yötä kohden tai jos esiintyy unettomuutta voidaan ennen nukkumaanmenoa ottaa vielä 2.5mg:n annos HC:ta. Tärkeää annostelussa on se, että kerta-annos ei päivittäisessä käytössä ole isompi kuin 10mg. Tämä johtuu siitä että isommat annokset voivat liiaksi lamata hypotalamus-aivolisäkeakselin lisämunuaiskuoren hormoneja ohjaavien hormonien eritystä. Yksi syy siihen että joku joutuu pysyvästi kortisonkorvaushoidolle onkin se, että heillä on ollut pitkäaikaista glukokortikoidien käyttöä heidän sairauksiensa hoidossa. Jefferies mainitsee kirjassaan, että kokonaan oma tuotanto tavallisesti katkeaa jos HC:ta käytetään pitkäaikaisesti yli 40mg vuorokaudessa. Itse olen pohtinut sitä että voisiko tämä naisilla olla myös jonkin verran matalampi määrä ja joillain yksilöillä vieläkin matalampi. Olisi todella hyvä jos kortisonkorvaushoito todellakin olisi viimeinen vaihtoehto, mutta toki silloin kun sitä tarvitaan sitä ei tule pelätä vaan sitä tulee käyttää ja käyttää asianmukaisesti.

Jos kortisolista on ollut puutetta, on tavallista että olo kohentuu merkittävästi jo ensimmäisestä päivästä alkaen jolloin fysiologinen annostelu aloitetaan. Joillain hyöty taas tulee viikon parin viiveellä.

Jos tunnutaan tarvitsevan isompia vuorokausiannoksia kuin 30mg tulisi miettiä inflammaation ja infektioiden mahdollisuutta tai sitä että puutetta on myös aldosteronihormonista. Syy huonoon oloon voi toki olla myös silloin muualla kuin liian matalissa kortisoleissa. Tulee myös huomioida että vuorokausiannosta enemmän merkitystä on yksittäisen kerta-annoksen koolla, sillä koska kortisolilla on niin lyhyt puoliintumisaika, se ei oikein annosteltuna olennaisesti kumuloidu iltaan. Syy miksi annokset aamusta alkaen pienenevät iltaa kohden on siinä että kortisolin erittymisellä on terveessä kehossa vuorokausirytmi. Sitä alkaa erittymään aamuyöstä enemmän ja aikaisin aamulla tavataankin sen erityksen huippu. Siitä se alkaa hiljaksiin laskea aamupäivää kohden ja se on melko matalalla illalla ja alkuyöstä.

Joskus tarvitaan ns. stressiannostelua. Stressitilanteissa, on sitten kyse akuutista infektiosta, onnettomuudesta tai esim. psyykkisestä stressistä kehon tarve kortisolille on suurempi. Tämän vuoksi kortisonhormonikorvauksella olevien tulee oppia tietyissä tilanteissa lisäämään annostusta. Tällaisia tilanteita voi olla jokin henksesti vaativa tai yllättävä stressaava tilanne, liikuntasuoritus, infektio, säikähtäminen, järkytys yms. Pahassa infektiossa annos saatetaan joutua jopa varmuuden vuoksi triplaamaan muutamaksi päiväksi, josta se sitten joidenkin päivien aikana paranemisen edetessä lasketaan normaalille tasolle. Jefferies painottaa annoslisäysten tarvetta kirjassaan ja mainitsee että annoslisäyksen ansiosta yleensä myös parannutaan infektioista nopeammin. Toisaalta jos annoslisäksen tarve on lyhytaikainen voi olla syytä lisätä annostusta vain yhden annoskerran osalta. Esimerkkinä vaikka tilanne että stressaannut kovasti siitä että lompakko on jäänyt kaupan kassalle, mutta saat sen pian takaisin tai kun menet esim. pari kertaa viikossa punttisalille tai kun tiedossa on gynekologikäynti, jota jännität tai juhlat puolituntemattomien ihmisten seurassa. Nämä tilanteet ovat yksilöllisiä. Kaikki eivät stressaannu samoista asioista. Mieti onko elämäsi liian stressaavaa, jos näitä stressiannosteluja alkaa kertyä jokaiseen päivään tai usean kerran viikossa tai onko perusannostuksesi liian pieni jos tuntuu että vähäinenkin stressi vaatii stressiannostelua. Usein sopiva kortisonhoitoannostus säädetään 2.5mg:n tarkkuudella eli neljäsosatabletilla. Monet saavat tabletin hyvin pienittyä sormin, mutta myös apteekista saatavaa tablettileikkuria voi käyttää.

Stressaavissa tilanteissa kun käytetään kortisonkorvaushoitoa saatetaan tarvita tilapäinen annosnosto joko yksittäiseen annostukseen tai esim. joidenkin päivien ajaksi.

Jos kortisonkorvaushoito on tilapäinen, niin mistä tietää, milloin on aika alkaa vähentämään lääkitystä ja miten tämä tulisi tehdä? Usein keho itse ilmoittaa että kiitos nyt alkaisi riittää. Olet kenties jo pidemmän aikaa voinut melko stabiilisti, kehoa on kokonaisvaltaisesti hoidettu myös kenties ruokavaliolla, lisäravintein, yrtein, sopivalla liikunnalla, stressi on hallinnassa. Jos sinulla on muita lääkityksiä, kuten kilpirauhaslääkitys, tämäkin puoli on ollut tasapainossa jo jonkin aikaa. Jos alkaa esiintymään mm. turvotuksia, verenpaineen kohoamista, mahdollinen kilpirauhaslääkitys ei toimi yhtä hyvin kuin aikaisemmin tämä saattaa olla seurausta siitä että kortisonhoidon annosta olisi syytä vähän tiputtaa tai voisit pyrkiä jo hitaasti vähitellen siitä eroon. Lääkityksen vähittäiseen poisjättöön tulisi valita ajankohta jolloin on mahdollisimman vähän fyysistä rasitusta ja stressiä. Muutoin se harvoin onnistuu. Käytännössä on myös huomattu, että lisäravinteet on erittäin tärkeässä osassa kun pyritään eroon kortisonkorvaushoidosta. Usein tällainen tilapäinen hoito kestää n. puolesta vuodesta vuoteen, mutta jotkut joutuvat käyttämään HC:ta parikin vuotta. On todella tärkeää, että lääkityksen vähentäminen tehdään hitaasti. Keholla kestää aikansa saada oma hormonitoiminta käyntiin. 2.5mg:n vähennykset kerralla kahden viikon välein, mielellään vielä harvemmin on tarpeen. Vähentämisen voi aloittaa viimeisestä annoksesta, seuraavan voi harkinnan mukaan ottaa esim. toiseksi viimeisestä siten että jossakin vaiheessa annostus on esim. 5+2.5mg vuorokaudessa, sen jälkeen 2.5+2.5 jne. Jos HC:sta vieroittautumiseen käytetään myös Circadian Methodia, voidaan usein jo heti aluksi jättää esimerkiksi ensimmäinen päivän HC-annos pois kokonaan ainakin siinä vaiheessa kun Circadian-annos T3-hormonia on saatu säädettyä oikean kokoiseksi ja ottoaikakin on sopiva. Circadian Method on niin tehokas menetelmä että useat pääsevät sen avulla melko nopeasti kokonaan eroon kortisonhoidosta tai voivat ainakin jättää päivän ensimmäisen annoksen ottamatta, joka oleellisesti vähentää päivän kokonaisannostusta, sillä ensimmäinen annos on tavallisesti jo vähintään puolet koko päivän annostuksesta.

Tilapäisen kortisonkorvaushoidon jälkeen on syytä muistaa että lisämunuaisuupumuksen tila uusii herkästi, jos elämässä toistuvat ne olosuhteet, jotka siihen johtivat, kuten stressi, vääränlainen kilpirauhaslääkitys, liiallinen liikunta varsinkin yhdistettynä liian niukkaan ruokavalioon yms.

Hydorkortisonin lisäksi korvaushoidon voi toteuttaa myös mm. pitkävaikutteisemmalle Prednisolonilla. Tästä en ole löytänyt kovin paljoa käytännön tietoa, mutta päivittäinen fysiologinen annostus on 5-7.5mg. Jotkut ottavat tämänkin kahdessa osassa, toiset kerta-annoksena. Tämä on joillekin sellaisille sopinut paremmin, joilla on ollut mahaongelmia HC:n käytöstä. Toiset raportoivat Prednisolonin toimivan paremmin, toisille se aiheuttaa pienilläkin annoksilla mm. turvotuksia. Joidenkin mielestä se on helpompikäyttöinen, toisten mielestä sopivaa annostusta on vaikeampi säätää Prednisolonilla kuin Hydrocortisonilla.