Kortisonin annostelusta

Kortisonia käytetään monenlaisten terveysongelmien hoitoon. Isoilla annoksilla sillä lievitetään tulehduksellisuutta mm. reumassa, astmassa ja tulehduksellisissa suolistosairauksissa, myös subakuutissa tyreoidiitissa, eli kilpirauhasen tulehduksessa. Isoannoksinen kortisonhoito voi aiheuttaa sivuvaikutuksina samoja oireita kuin Cushingin syndrooma.

Isoannoksinen eli farmakologinen annos kortisonia pitkään käytettynä altistaa osteoporoosille, pieniannoksinen fysiologinen annos ei.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on valottaa pieniannoksista, fysiologista kortisonannostelua, jota käytetään hormonikorvaushoitona silloin kun oma kortisolintuotanto ei riitä.

Apeced ja Addison ry:n sivuilla kerrotaan mistä kortisolin puute voi johtua. Kortisolin puute voi joutua myös lisämunuaiskuoren osittaisesta vajaatoiminnasta, jota nimitetään myös lisämunuaisuupumukseksi, mutta jota ei konventionaalisessa lääketieteessä tunnusteta, funktionaalisessa lääketieteessä kylläkin. Siitä olen kirjoittanut eräässä aikaisemmassa kirjoituksessani. 

Jotta nyt kukaan ei vedä minua oikeuteen, koska kirjoitan lääketieteellisestä aiheesta vaikka en ole lääkäri niin mainittakoon, että tätä kirjoitustani ei saa käyttää päätettäessä hoidosta. Tämä on puhtaasti mielipide ja käytän Suomen lain suomaa oikeuttani mielipiteenilmaisuun rohjetessani tämän kirjoittaa.

Kun kyseessä on lisämunuaisuupuminen niin missä tilanteissa kortisonkorvaushoitoa tarvitaan? Sanoisin, että sitä tulisi käyttää viimeisenä keinona, mutta joissakin tilanteissa on aika selvä että kortisonia tarvitaan ainakin joitakin kuukausia. Tällainen tilanne voisi esimerkiksi olla sellainen, että laboratoriotestit jo osoittavat, että kortisolitasot ovat hyvin matalat. Sylkitestikäyrä voisi näyttää esimerkiksi tältä:

Tällaisessa tapauksessa olisi syytä tehdä ACTH-stimulaatiotesti jotta voitaisiin tutkia onko kortisolin vähyyteen kenties jotakin korjaantumatonta syytä, kuten Addisonin tauti. Käytännössä tämä on usein ongelmallista ja hidasta, sillä näen sosiaalisen median vertaistukiryhmissä suomalaisten potilaiden valittavan usein sitä että juuri tähän kokeeseen pääsy on pullonkaulana. Tämä on harmillista, sillä olisi tosi tärkeä tietää, että jos kortisonhoidolle päädytään, onko realistista pyrkiä siitä jonkin ajan kuluttua eroon vai onko lääkitys pysyvä. Pysyväluonteisessa kortisolilamassa taustalla voi myös olla leikkausta vaativia kasvaimia tai senlaatuinen ongelma, joka aiheuttaa puutetta myös muista hormoneista kuin kortisoli. Ihan liian usein törmää tilanteeseen että lääkärit eivät ole kuunnelleet potilasta eikä tämä ole päässyt asianmukaisiin tutkimuksiin ja hoitoihin.

Vähemmän selvissä tilanteissa kuin edellinen testitulos tulisi mielestäni ensin kokeilla stressinhoitoa, vitamiineja tarvittaessa muutoksia liikuntatottumuksissa, jopa liikuntakieltoa ja oikein valittua yrttihoitoa ja jos potilaalla on kilpirauhaslääkitys, Circadian Methodia, josta ystäväni Paul Robinson kertoo tässä artikkelissa. Kilpirauhaslääkitys ei toimi jos kortisolitasot ovat liian matalat. Netissä liikkuu aika paljon virheellistä tietoa siitä että kortisoli jollakin tavalla avustaisi kilpirauhashormoni T3:n pääsyä soluun sisään tai jopa kuljettaisi tätä hormonia. Tämä ei pidä lainkaan paikkansa. Kortisolilla ei ole mitään kuljetustehtäviä. Syy, ainakin yksi syy, miksi tarvitaan riittävä määrä kortisolia, jotta kilpirauhaslääkityksellä on edellytyksiä toimia solutasolla on se, että kortisoli omalta osaltaan varmistaa että veressä on riittävä määrä glukoosia eli sokeria jotta solulla olisi polttoainetta energia-aineenvaihduntaansa varten, jota T3-hormoni säätelee. Jos kortisolia ei ole tarpeeksi T3 on kuin kapelimestari vajaalla orkesterilla. Alhaiset kortisolit aiheuttavat hypoglykemiaa. Myös insuliinin rooli on merkittävä ja usein kun tutkitaan miksi kilpirauhashormonihoito ei toimi kuten pitäisi tulisi myös ottaa selvää erittyykö insuliinia liian vähän tai liikaa. (insuliiniresistenssi)
Insuliini toimiessaan normaalisti kehossa ja kun sitä on oikea määrä vastaa solujen glukoosinotosta.

Solujen energia-aineenvaihdunta tapahtuu mitokondrio-nimisissä soluelimissä.

Jos ollaan vakuuttuneita siitä että kortisonkorvaushoito tulisi aloittaa, miten se pitäisi toteuttaa? Tässä kohden lääkärit tekevät hyvin paljon virheitä. En tarkoita sellaisia virheitä että he toimisivat joidenkin käypähoitosuositusten vastaisesti vaan tarkoitan sellaisia virheitä että potilaat eivät ole tyytyväisiä saamaansa hoitoon ja heidän olonsa ei kohennu riittävästi, lainkaan tai se pahenee. Potilaat ovat sekä Suomessa, että kansainvälisesti havainneet ainakin seuraavanlaisia virheitä:

Liian alhaiset kortisolitasot, liian pieni tai väärin annosteltu kortisonkorvaushoito ja vähittäiset annosnostot kohti fysiologista annostelua voivat johtaa adrenaliinin liikaeritykseen elimistön sympaattisen hermoston käydessä ylikierroksilla.

a) Liian pienet annokset. Joillakin saattaa toimia pieni 5mg:n annos hydrocortisonia (HC) aamulla. Valtaosalla tämä saattaa auttaa hiukan aluksi, mutta sitten olo menee vain huonommaksi. Mistä tämä johtuu? Siitä että puuttuvaa kortisolia ei yleensä voida korvata vain ajatuksella että otetaanpa sitä vain pikkuisen jotta korvataan puuttuvaa kortisolineritystä sinä ajankohtana, esimerkiksi aamusta jolloin sen on havaittu olevan liian matala. Saadessaan purkista lisää hormonia keho säätää aivoista käsin oman tuotantonsa pienemmälle ja usein tätä säätöä tapahtuu niin paljon että jos käytetään liian pientä annostelua, päädytäänkin tosiasiallisesti alemmille hormonitasoille kuin ennen hoitoa. Keho kenties yrittää kompentoida tilannetta lisäämällä adrenaliinineritystä ja tämä voi johta kohonneisiin sykkeisiin, levottomuuteen, ahdistuneisuuteen ja jopa paniikkikohtauksiin. Sitten helposti ajatellaan että kortisonhoito ei sovikaan ja keskeytetään lääkitys, vaikka kyseessä on ollut lääkityksen virheellinen toteutus. Yleensä 20mg pienemmät vuorokausiannokset ovat lisämunuaisuupumuksesta kärsiville liian pienet. Myös uupumustilaan kytköksissä olevat inflammaatiotilat lisäävät kortisonin tarvetta. Siinä missä esim. Addisonin tautia sairastava voi hyvinkin tulla toimeen 15mg:n vuorokausiannoksella hydocortisonia, tämä harvoin riittää akuutissa tilanteessa kun kärsitään lisämunuaisuupumuksesta eli tilapäisestä osittaisesta lisämunuaiskuoren vajaatoiminnasta. Krooniset infektiot kuten borrelioosi, mykoplasma tai sitten ihan vaan kehossa jylläävä matala-asteinen tulehdus eli inflammaatio voivat lisätä lääkityksen tarvetta kortisonkorvaushoidossa. On hyvin tärkeä korvaushoidon aikana lisämunuaisuupumuksessa pyrkiä hoitamaan kehosta oikealla ruokavaliolla, lisäravintein ja yrtein inflammaatio pois. Myös henkinen stressi inflammoi.

b) Liian harva ottoväli. Kortisolilla ja sen synteettisellä muodolla hydrokortisonilla on lyhyt puoliintumisaika. Sitä voidaan jonkin verran nostaa glykyrritsiinillä, jota lakritsinjuuri sisältää, mutta käytännön tasolla potilaat ovat kansainvälisesti selkeästi havainneet, että useinmiten HC:ta tulee ottaa vähintään neljä kertaa päivässä. Jos otetaan harvemmin, olo ehtii usein huonontua ennen seuraavaa annosta tai jos ottoväli illan ja aamun välillä on liian pitkä, tästä voi aiheutua vaikeuksia nukahtaa ja pysyä unessa, yönaikaista hypoglykemiaa ja heräämistä pahoinvoinnintunteeseen. Käytännössä HC:ta tulisi ottaa n. neljän tunnin välein, joskus jopa kolmen tunnin välein, sillä olemme toki biokemiallisia yksilöitä. Mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi toisella. Joillain, tosin harvemmilla riittää myös esimerkiksi kolme annosta päivässä.

c) Vähittäinen siirtyminen täyteen fysiologiseen annosteluun. En tiedä tarkkaan mikä mekanismi tässä on taustalla, mutta vaikka ymmärrettäisiinkin riittävän annostelun tarve on usein huomattu että täyteen fysiologiseen eli elimistön tarpeita vastaavaan annostukseen siirtyminen tulisi tehdä kerrasta, ei vähitellen. Jos lähdetään pienistä annosteluista hydrocortisonia siirtyen siitä vähitellen isompiin, tavallisesti 20-30mg:n vuorokausiannostuksiin törmätään usein oireisiin, jotka viittaavat sympaattisen hermoston voimakkaaseen aktiivisuuteen eli runsaaseen adrenaliinineritykseen, jonka johdosta voi esiintyä mm.kiihtynyttä sykettä, vapinaa, ylikierroksilla käymisen tunnetta, levottomuutta, ahdistuneisuutta. On tärkeä huomata, että jos henkilö on T3-hormonia sisältävällä kilpirauhaslääkityksellä, varsinkin T3-monoterapialla tai jos on syytä olettaa, että veren T3-pitoisuus on suuri tämä tulisi pyrkiä laskemaan ennen kortisonhoidon aloittamista. Muutoin on vaarana että lisääntynyt glukokortikoidivaikutus elimistössä johtaa äkilliseen kilpirauhashormonien liikatoimintatilaan, jopa vakavaan sellaseen. T3-monoterapia pitäisi pyrkiä laskemaan vähintään päiväksi 20µg:n annokseen ennen kortisonkorvaushoidon aloittamista ja kun hoito on saatu aloitettua, voidaan vähitellen nostaa T3-hormoniannoksia 5µg kerrallaan ylläpitoannokseen, joka saattaa jäädä pienemmäksi kuin ennen kortisonhoitoa koska useimmilla kilpirauhaslääkitys toimii tehokkaammin kun kortisolia on kehossa riittävästi, tosin sekä liian korkeiden että liian matalien kortisolimäärien on havaittu haittaavan kilpirauhashormonihoidon tehoa, joka on riippuvainen myös kehon herkkyydestä kortisolille, aivan samoin kuin myös insuliininkaan suhteen ei ole kyse vain siitä kuinka paljon sitä erittyy vaan miten elimistö pystyy sitä hyödyntämään.

Miten toteuttaa kortisonkorvaushoito menestyksellisesti?

William Jefferies valottaa kirjassaan "Safe uses of cortisol" tietoutta siitä miten kortisonhoito ihmisen kehossa toimii. Hän on lääkäri, joka on ollut läheisissä tekemisissä kortisonvalmisteiden kanssa 50-luvulta asti. Myös kirjassa "Stop The Thyroid Madness", kerrotaan HC:n annostelusta.

Tulisi toki aina pitää mielessä että olemme biokemiallisia yksilöitä ja myös kulloinen tilanteemme vaikuttaa kehon kemioihin. Pääosalla näyttää olevan hyvä lähtökohta lähteä toteuttamaan kortisonkorvaushoitoa 20-25mg:n vuorokausimäärällä hydrocortisonia aamusta alkaen neljän tunnin välein seuraavasti: naisilla 10+5+2.5+2.5, naisilla tai miehillä: 10+7.5+5+2.5. Jos kortisonin vaikutukset tuntuvat liiaksi hiipuvan yötä kohden tai jos esiintyy unettomuutta voidaan ennen nukkumaanmenoa ottaa vielä 2.5mg:n annos HC:ta. Tärkeää annostelussa on se, että kerta-annos ei päivittäisessä käytössä ole isompi kuin 10mg. Tämä johtuu siitä että isommat annokset voivat liiaksi lamata hypotalamus-aivolisäkeakselin lisämunuaiskuoren hormoneja ohjaavien hormonien eritystä. Yksi syy siihen että joku joutuu pysyvästi kortisonkorvaushoidolle onkin se, että heillä on ollut pitkäaikaista glukokortikoidien käyttöä heidän sairauksiensa hoidossa. Jefferies mainitsee kirjassaan, että kokonaan oma tuotanto tavallisesti katkeaa jos HC:ta käytetään pitkäaikaisesti yli 40mg vuorokaudessa. Itse olen pohtinut sitä että voisiko tämä naisilla olla myös jonkin verran matalampi määrä ja joillain yksilöillä vieläkin matalampi. Olisi todella hyvä jos kortisonkorvaushoito todellakin olisi viimeinen vaihtoehto, mutta toki silloin kun sitä tarvitaan sitä ei tule pelätä vaan sitä tulee käyttää ja käyttää asianmukaisesti.

Jos kortisolista on ollut puutetta, on tavallista että olo kohentuu merkittävästi jo ensimmäisestä päivästä alkaen jolloin fysiologinen annostelu aloitetaan. Joillain hyöty taas tulee viikon parin viiveellä.

Jos tunnutaan tarvitsevan isompia vuorokausiannoksia kuin 30mg tulisi miettiä inflammaation ja infektioiden mahdollisuutta tai sitä että puutetta on myös aldosteronihormonista. Syy huonoon oloon voi toki olla myös silloin muualla kuin liian matalissa kortisoleissa. Tulee myös huomioida että vuorokausiannosta enemmän merkitystä on yksittäisen kerta-annoksen koolla, sillä koska kortisolilla on niin lyhyt puoliintumisaika, se ei oikein annosteltuna olennaisesti kumuloidu iltaan. Syy miksi annokset aamusta alkaen pienenevät iltaa kohden on siinä että kortisolin erittymisellä on terveessä kehossa vuorokausirytmi. Sitä alkaa erittymään aamuyöstä enemmän ja aikaisin aamulla tavataankin sen erityksen huippu. Siitä se alkaa hiljaksiin laskea aamupäivää kohden ja se on melko matalalla illalla ja alkuyöstä.

Joskus tarvitaan ns. stressiannostelua. Stressitilanteissa, on sitten kyse akuutista infektiosta, onnettomuudesta tai esim. psyykkisestä stressistä kehon tarve kortisolille on suurempi. Tämän vuoksi kortisonhormonikorvauksella olevien tulee oppia tietyissä tilanteissa lisäämään annostusta. Tällaisia tilanteita voi olla jokin henksesti vaativa tai yllättävä stressaava tilanne, liikuntasuoritus, infektio, säikähtäminen, järkytys yms. Pahassa infektiossa annos saatetaan joutua jopa varmuuden vuoksi triplaamaan muutamaksi päiväksi, josta se sitten joidenkin päivien aikana paranemisen edetessä lasketaan normaalille tasolle. Jefferies painottaa annoslisäysten tarvetta kirjassaan ja mainitsee että annoslisäyksen ansiosta yleensä myös parannutaan infektioista nopeammin. Toisaalta jos annoslisäksen tarve on lyhytaikainen voi olla syytä lisätä annostusta vain yhden annoskerran osalta. Esimerkkinä vaikka tilanne että stressaannut kovasti siitä että lompakko on jäänyt kaupan kassalle, mutta saat sen pian takaisin tai kun menet esim. pari kertaa viikossa punttisalille tai kun tiedossa on gynekologikäynti, jota jännität tai juhlat puolituntemattomien ihmisten seurassa. Nämä tilanteet ovat yksilöllisiä. Kaikki eivät stressaannu samoista asioista. Mieti onko elämäsi liian stressaavaa, jos näitä stressiannosteluja alkaa kertyä jokaiseen päivään tai usean kerran viikossa tai onko perusannostuksesi liian pieni jos tuntuu että vähäinenkin stressi vaatii stressiannostelua. Usein sopiva kortisonhoitoannostus säädetään 2.5mg:n tarkkuudella eli neljäsosatabletilla. Monet saavat tabletin hyvin pienittyä sormin, mutta myös apteekista saatavaa tablettileikkuria voi käyttää.

Stressaavissa tilanteissa kun käytetään kortisonkorvaushoitoa saatetaan tarvita tilapäinen annosnosto joko yksittäiseen annostukseen tai esim. joidenkin päivien ajaksi.

Jos kortisonkorvaushoito on tilapäinen, niin mistä tietää, milloin on aika alkaa vähentämään lääkitystä ja miten tämä tulisi tehdä? Usein keho itse ilmoittaa että kiitos nyt alkaisi riittää. Olet kenties jo pidemmän aikaa voinut melko stabiilisti, kehoa on kokonaisvaltaisesti hoidettu myös kenties ruokavaliolla, lisäravintein, yrtein, sopivalla liikunnalla, stressi on hallinnassa. Jos sinulla on muita lääkityksiä, kuten kilpirauhaslääkitys, tämäkin puoli on ollut tasapainossa jo jonkin aikaa. Jos alkaa esiintymään mm. turvotuksia, verenpaineen kohoamista, mahdollinen kilpirauhaslääkitys ei toimi yhtä hyvin kuin aikaisemmin tämä saattaa olla seurausta siitä että kortisonhoidon annosta olisi syytä vähän tiputtaa tai voisit pyrkiä jo hitaasti vähitellen siitä eroon. Lääkityksen vähittäiseen poisjättöön tulisi valita ajankohta jolloin on mahdollisimman vähän fyysistä rasitusta ja stressiä. Muutoin se harvoin onnistuu. Käytännössä on myös huomattu, että lisäravinteet on erittäin tärkeässä osassa kun pyritään eroon kortisonkorvaushoidosta. Usein tällainen tilapäinen hoito kestää n. puolesta vuodesta vuoteen, mutta jotkut joutuvat käyttämään HC:ta parikin vuotta. On todella tärkeää, että lääkityksen vähentäminen tehdään hitaasti. Keholla kestää aikansa saada oma hormonitoiminta käyntiin. 2.5mg:n vähennykset kerralla kahden viikon välein, mielellään vielä harvemmin on tarpeen. Vähentämisen voi aloittaa viimeisestä annoksesta, seuraavan voi harkinnan mukaan ottaa esim. toiseksi viimeisestä siten että jossakin vaiheessa annostus on esim. 5+2.5mg vuorokaudessa, sen jälkeen 2.5+2.5 jne. Jos HC:sta vieroittautumiseen käytetään myös Circadian Methodia, voidaan usein jo heti aluksi jättää esimerkiksi ensimmäinen päivän HC-annos pois kokonaan ainakin siinä vaiheessa kun Circadian-annos T3-hormonia on saatu säädettyä oikean kokoiseksi ja ottoaikakin on sopiva. Circadian Method on niin tehokas menetelmä että useat pääsevät sen avulla melko nopeasti kokonaan eroon kortisonhoidosta tai voivat ainakin jättää päivän ensimmäisen annoksen ottamatta, joka oleellisesti vähentää päivän kokonaisannostusta, sillä ensimmäinen annos on tavallisesti jo vähintään puolet koko päivän annostuksesta.

Tilapäisen kortisonkorvaushoidon jälkeen on syytä muistaa että lisämunuaisuupumuksen tila uusii herkästi, jos elämässä toistuvat ne olosuhteet, jotka siihen johtivat, kuten stressi, vääränlainen kilpirauhaslääkitys, liiallinen liikunta varsinkin yhdistettynä liian niukkaan ruokavalioon yms.

Hydorkortisonin lisäksi korvaushoidon voi toteuttaa myös mm. pitkävaikutteisemmalle Prednisolonilla. Tästä en ole löytänyt kovin paljoa käytännön tietoa, mutta päivittäinen fysiologinen annostus on 5-7.5mg. Jotkut ottavat tämänkin kahdessa osassa, toiset kerta-annoksena. Tämä on joillekin sellaisille sopinut paremmin, joilla on ollut mahaongelmia HC:n käytöstä. Toiset raportoivat Prednisolonin toimivan paremmin, toisille se aiheuttaa pienilläkin annoksilla mm. turvotuksia. Joidenkin mielestä se on helpompikäyttöinen, toisten mielestä sopivaa annostusta on vaikeampi säätää Prednisolonilla kuin Hydrocortisonilla.

Ellun hieno kampanja ja Inhimillisen Tekijän Kilpirauhasjakso

Elina Holstila on kilpirauhaspotilas, joka on vihdoin saanut diagnoosin ja apua. Hänellä on Kilpirauhasliiton kanssa kampanja: "Hanki diagnoosi, hanki elämä" Tästä kampanjan Facebook-sivuille: https://www.facebook.com/hankidiagnoosihankielama

Yle Areenasta nähtävillä myös Inhimillisen Tekijän kilpirauhasaiheinen jakso, jossa toimittaja Sari Valto, potilaat Elina Holstila ja Nina Saine, sekä lääkäri Matti Välimäki

http://areena.yle.fi/tv/2152917

Paul Robinson: Miksi jotkut kilpirauhaspotilaat tarvitsevat T3-monoterapiaa

Tämä artikkeli on lainattu Suomen Terveysjärjestön uusimmasta lehdestä. STJ:ssä toimii kilpirauhastietoiset-jaosto, joka ajaa kilpirauhaspotilaiden etuja Suomessa.

Miksi jotkut kilpirauhaspotilaat tarvitsevat T3-monoterapiaa

25 vuotta sitten elämäni alkoi muuttua täysin kilpirauhassairauden vuoksi. Ollessani noin kolmekymmenvuotias minulle kehittyi Hashimoton tyreoidiitti (autoimmuunimuotoinen kilpirauhassairaus) ja sain synteettistä T4-hormonia lääkityksekseni. (Suomessa pääosin kauppanimellä Thyroxin). Hoito ei kuitenkaan poistanut oireitani. Vuosien ajan sairaus tuhosi elämääni ja lopulta väärin hoidettuna maksoi minulle rakastamani uran ja vahingoitti vakavasti perhe-elämääni ja monia ihmissuhteitani.

Yritin monia asioita tullakseni kuntoon T4-hoidolla, mukaanlukien vitamiinien, mineraalien ja muiden ravintolisien käyttö, gluteeniton ja maidoton ruokavalio, stressitasojen laskeminen. Mikään ei auttanut. T4-hoitoni aikana lääkärit, joiden luokse menin saadakseni apua sanoivat, että kilpirauhaskokeiden tulokset olivat normaalit. Lopulta minulle sanottiin että minun pitää vain elää tilani kanssa, joka johtui todennäköisesti jostain muusta ongelmasta. Tätä "muuta ongelmaa" ei nimetty eikä sitä useiden lääkäreiden tai endokrinologienkaan toimesta yritetty selvittää. Itse asiassa kyseessä ei ollut mikään toinen ongelma vaan kyseessä oli kilpirauhasen vajaatoiminta johon synteettinen T4-hormonikorvaushoito ei auttanut. Jotkut toiset lääkärit kertoivat minulle että minulla oli krooninen väsymysoireiyhtymä ja ettei ole mitään mitä he voisivat tehdä auttaakseen minua.

Lopulta sairauteni johti minut siihen pisteeseen että minulla oli sekä kilpirauhas- että lisämunuaisongelmia. Olin menettänyt kolmanneksen painostani ja pyörtyilin alhaisen verenpaineen takia. Olin käytännössä invalidi ja nukuin neljästä tunnista kuuteen tuntiin päiväsaikaan, samoin yöaikaan. Pystyin hädin tuskin kävelemään ja portaiden nouseminen oli vaikeaa. Olin menettänyt urani ja tämä kaikki oli vaikuttanut syvästi perhe-elämääni.

Lopulta sain terveyteni ja elämäni takaisin asioita tutkimalla, päättäväisyydellä ja harvoin määrätyllä, mutta biologisesti aktiivisella T3-hormonilla, jonka nimi luonnollisesti tuotettuna on trijodityroniini ja synteettisesti tuotettu muoto Liothyronine Sodium (eng.) Lopulta löysin lääkärin joka oli valmis kokeilemaan muitakin hoitoja kuin standardi T4-lääkitys. T4-hoito lopetettiin ja kokeiltiin eläinperäistä kilpirauhashormonihoitoa. Kun tämä ei auttanut, minulle määrättiin synteettistä T4-hormonia yhdessä synteettisen T3-hormonin kanssa. Mikään näistä vaihtoehtoisista hormonihoidoista ei poistanut oireitani joihin kuului uupumus, heikotus, kuiva iho, kuivat hiukset ja ruoansulatusongelmat. Mieleni tuntui olevan usvassa, en voinut ajatella täysin selkeästi ja minulla oli alhainen verenpaine. Sairauteni alussa olin lihonut , mutta kun osittaisesta lisämunuaiskuoren vajaatoiminnasta tuli osa ongelmiani laihduin, heikkenin ja aloin pyörtyillä.

Kun kaikki muu hoito oli epäonnistunut, minulle määrättiin pelkkää synteettistä T3-hormonia ja aloin tulla parempaan kuntoon. Kesti kuitenkin kolme vuotta alkaa ymmärtää kuinka käyttää T3:a oikein. Kokonaisuudessaan kesti n. kymmenen vuotta alkaa toipua kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Menetin vuosikymmenen elämästäni kun lapseni olivat pieniä. Kesti vielä toiset kymmenen vuotta asioita harkitessa ja aloin sitten jakaa kokemuksiani T3-hoidosta ja siitä miten sitä voi käyttää turvallisesti ja tehokkaasti.

Toipuessani opin kuinka T3-kilpirauhashormonilääkitystä voidaan käyttää oikein ja turvallisesti. Monille lääkäreille on opetettu että ainoa tarvittava kilpirauhashormonikorvaushoito on levotyroksiini, synteettinen T4, eivätkä he koskaan määrää T3:a. Kuitenkin joillekin kilpirauhaspotilaille T3 saattaa olla ainoa kilpirauhashormoni jolla he voivat palauttaa terveytensä. Jotkut lääkärit myös pelkäävät käyttää T3:a, koska he virheellisesti uskovat sen aiheuttavat ongelmia kuten korkea syke ja osteoporoosi. T3 voi aiheuttaa ongelmia, kuten mikä tahansa kilpirauhaslääkitys, mutta poikkeuksetta ongelmat johtuvat sen vääränlaisesta käytöstä. Toinen lääketieteellinen myytti on se, että kilpirauhasverikokeet aina paljastaisivat todellisen kilpirauhashormonien tilanteen. Oikeasti nämä laboratoriokokeet voivat mitata vain veressä kiertävien kilpirauhashormonien tasoja eivätkä ne voi näyttää kuinka tehokkaasti kilpirauahshormonit toimivat solujemme sisällä. Se on tämä myytti ja laajempien kilpirauhashormonihoitojen saatavuuden puute, joka tuomitsee tuhannet kilpirauhaspotilaat pysyvästi kilpirauhasen vajaatoiminnan oireisiin.

T3-monoterapia on joskus tarpeen sillä ongelmia voi olla solutasolla jolloin muut kilpirauhaslääkitykset eivät toimi. Omassa tapauksessani T3-hoito oli pelastukseni. T3-hoitoa on kuitenkin haastavaa käyttää ja minulta kesti vuosia kehittää turvalliset ja tehokkaat menetelmät.

Oma taustani oli tieteessä, tietojärjestelmissä ja tuotekehityksessä. Niinpä lähestymistapani ratkaista terveysongelmani oli kääntää huomioni endokrinologiaan ja sen ymmärtämiseen kuinka kilpirauhashormonit todellisuudessa toimivat kehossa. Käytin löytämiäni tutkimuksia kilpirauhassairaudestani toipumiseen ja tämä prosessi johti lopulta myös kirjojen "Recovering with T3" ja "The CT3M Handbook" kirjoittamiseen.

Joillekin kilpirauhaspotilaille T3-monoterapia on ainoa hoito, joka toimii vaikka laboratoriotulokset vaikuttaisivat erinomaisilta heidän käyttäessään T4-hoitoa tai T4/T3-yhdistelmähoitoa. Tämä on käynyt minulle erittäin selväksi omien kokemusteni kautta ja myös kommunikoidessani vuosien ajan satojen, kenties nyt jo tuhansien kilpirauhaspotilaiden kanssa ympäri maailman. Kaikkia ongelmia ei voi havaita verikokein, koska ne ovat solunsisäisiä. Näissä tapauksissa biologisesti aktiivista T3-hormonia täytyy olla veressä riittäviä määriä, jotta T3-hormonin aktiivisuus soluissa on riittävä. Joillekin potilaille pienikin määrä T4-hormonia hoidossa voi olla ongelma.

Kilpirauhaskokeiden tulokset T3-monoterapialla

Olen käyttänyt T3-monoterapiaa nyt n. 17 vuotta yhteistyössä perhelääkärin ja endokrinologin kanssa. Hashimoton tyreoidiitti on tuhonnut oman kilpirauhaseni, joten 60 mikrogrammaa T3:a, jota otan päivittäin neljänä erillisenä annoksena tuottavat melko oudot kilpirauhaskokeiden tulokset vaikka voin erittäin hyvin. TSH on lähellä nollaa, vapaa T3, noin 9 nmol/L (viitearvojen yläraja 6.5) ja vapaa T4 on lähellä nollaa. Useimmat yleislääkärit ja endokrinologit olisivat erittäin tyytymättömiä näihin tuloksiin ja sanoisivat minun olevan liikatoiminnalla tai jopa tyreotoksikoosissa, mutta en ole. Solutasolla kehoni saa juuri oikean määrän vapaata T3-hormonia vaikka veressä se on korkea. Tämä asia nousee keskeiseksi monissa ongelmissa kilpirauhaslääkitysten suhteen nykyään. Kilpirauhaskokeet ja niihin perustuva yksinkertaistettu diagnostiikka jättää monille kilpirauhaspotilaille krooniset kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet. Joskus pääpainon ei tulisi olla kilpirauhaskokeissa kun lääkäri yrittää saada kilpirauhaspotilaan voimaan paremmin vaan potilaan ja hänen oireensa ja vasteensa hoitoon tulisi olla määräävä tekijä ja kilpirauhaskokeiden tulosten toissijainen.

Kehittelemäni T3-hormonin annostelutapa ja CT3M

Kirjani "Recovering with T3" esittää turvallisen, tehokkaan ja systemaattisen tavan käyttää T3-hormonia kun muut kilpirauhashormonilääkitykset eivät ole toimineet. Kirjassani esitetään tapa käyttää T3:a useassa annoksessa päivittäin jotta voidaan tarjota keholle juuri oikea määrä hormonia kerrallaan jotta potilaan vajaatoimintaoireet poistuvat. Metodi käsittää peruslaboratoriokokeet, jotka teettää, ravintolisät sisältäen tärkeät vitamiinit ja mineraalit ja yksityiskohtaiset toimintamenetelmät T3-hoitoon.

Osa T3-annostelumenetelmää, joka on kuvattu kirjassa sisältää radikaalin ja uuden menetelmän käyttää T3:a lisämunuaisten toiminnan säätelemiseksi kortisonihoidon (kuten hydrokortisoni) tai lisämunuaisuutteiden käytön välttämiseksi tilanteissa joissa kortisolitasot eivät ole riittävän korkeat kilpirauhashormonihoidon onnistumiseksi. Menetelmä on nimeltään Circadian T3 Method, lyhennettynä CT3M (vapaasti suomennettuna vuorokausirytmiin sidottu T3-menetelmä).

CT3M korjasi oman lisämunuaistoimintani ja mahdollisti sen että päiväsaikaan ottamani T3-annokset toimivat asianmukaisesti. Sain terveyteni takaisin ja prosessin myötä opin miten käyttää T3:a optimaalisesti. CT3M on läpimurto ja sitä ovat nyt käyttäneet monet kilpirauhaspotilaat maailmanlaajuisesti joilla on ollut puutteellista lisämunuaiskuoren hormonieritystä ja useissa tapauksissa se mahdollistaa heidän toipumisensa jopa vuosikymmenien sairastamisen jälkeen.

CT3M hyödyntää lisämunuaiskuoren luonnnollista vuorokautista toimintaa ja menetelmässä käytetään kilpirauhaslääkitystä, joka sisältää T3-hormonia. Kun puutteellinen lisämunuaiskuoren hormonieritys on varmistettu (mieluiten neljä kertaa päivässä otettavalla sylkitestillä), menetelmää voidaan käyttää.

Perusidea Circadian Methodin takana on nostaa T3-hormonin määrää sinä aikana vuorokaudessa jolloin lisämunuaisten kuuluu tuottaa eniten kortisolia ja näin jäljitellä sitä, mitä terveessäkin kehossa tapahtuu. CT3M on lisämunuaiskuoren hormonierityksen boostaaja!

Viime vuosina on tehty tutkimusta, joka vahvistaa että T3-hormonitasot ovat korkealla samaan aikaan kun kortisolineritys lisämunuaisistakin on korkeimmillaan, aamun aikaisina tunteina. Nämä tutkimustulokset tukevat ideaa Circadian Methodin takana. linkki tutkimukseen: http://jcem.endojournals.org/content/93/6/2300 . Tutkimuksesta käy ilmi, että kun TSH (tyreotropiini, kilpirauhashormonien eritystä kiihdyttävä aivolisäkehormoni) on korkeana puolenyön tienoilla, tätä seuraa T3:n nousu muutamaa tuntia myöhemmin.

CT3M:n suosio on ollut niin suuri, että kirjoitin myös "The CT3M Handbook"-kirjan. (vapaa suomennos "Käsikirja Circadian Menetelmästä")  Nettisivujeni kautta http://recoveringwitht3.com löytyy aiheesta myös videoitani ja tekstejäni.

Radikaalia muutosta tarvitaan

Lääketieteen ammattilaiset jättävät vielä laajalti huomiotta T3-hormonihoidot, joskus tiedonpuutteen vuoksi. Hoitotavat näyttävät muuttuneen hyvin vähän niistä vuosista kun minulla diagnosoitiin kilpirauhasongelma. Potilaat kärsivät suuresti tästä hitaasta kehityksestä. Tämä ei ole hyväksyttävää! Jonkin tarvitsee muuttua.

Suurin osa muutoksesta olisi varsin mutkatonta toteuttaa, sillä hoitotavat ovat jo olemassa. On tärkeää, että niissä tapauksissa joissa potilaat eivät hyödy peruskilpirauhaslääkityksestä laboratoriokokeet eivät ole ainoa diagnostinen työkalu. Mm. potilaan taustat, oireet, pulssi, kehon lämpötilat voivat paljastaa paljon enemmän kilpirauhashormonien todellisesta tilanteesta.

Oma toiveeni on, että lääkärit ja kilpirauhaspotilaat löytäisivät informaatiota kirjoistani ja nettisivuiltani, hyötyisivät siitä ja että tämä tieto voisi olla osana sitä hoitotapojen muutosta jota potilaat niin epätoivoisesti tarvitsevat ja jonka he ansaitsevat.

parhain terveisin,

Paul Robinson

(suomennos Nina Saine)

Paul Robinson on brittiläinen kilpirauhaspotilas ja kirjojen "Recovering with T3" ja "CT3M handbook" kirjoittaja. Hän on tehnyt merkittävää vertaistukityötä auttaakseen kilpirauhaspotilaita ympäri maailman ja tekee mielellään yhteistyötä myös lääkärien kanssa. 

Mikä on lisämunuaisuupumus?

Korkeat kortisolitasot

Verrattain nuorillakin ja myös vanhemmilla näyttäisi olevan melko yleistä liikarasitustiloista johtuva kortisolinerittymisen häiriö. Kortisolit voivat kohota kroonisesti mm. stressistä, liiasta liikunnasta, erilaisista sairaudentiloista kuten infektioista, homealtistuksesta, ravitsemuksen epätasapainosta, tietynlaisista lääkityksistä yms. Mikä kroppaa tai mieltä rasittaakaan, kortisolit voivat kohota. Myös kilpirauhasen vajaatoiminnan puutteellinen, väärä tai puuttuva hoito aiheuttaa lisämunuaisen kuorikerroksen hormoninerittymisen häiriöitä. Korkeista kortisoleista saattaa seurata mm. lihomista joka kohdistuu mahanseutuun, kasvoihin, niskan tyveen, mahdollisesti kaulaan. Ihminen saattaa myös näyttää pöhöttyneeltä. Myös hirsutismia ja raskausarpia voi esiintyä ja verenpaine voi kohota.  Tässä kohden on erotettava cushingin syndrooma, joka tavallisesti johtuu jostakin hormonikasvaimesta esim. lisämunuaisissa tai aivolisäkkeessä. Epäiltäessä korkeita kortisoleja tämän oireyhtymän mahdollisuus kannattaakin sulkea pois. Tähän on olemassa vakiintunut diagnostiikka laboratoriokokeineen ja kuvantamismenetelmin.

Tässä yksi esimerkki erittäin korkeista kortisoleista stressin seurauksena ilman että kyseessä on Cushingin syndrooma. Tämä testi on neljästi päivässä otettava sylkitesti. Kortisoli syljestä mitattuna on tutkimusten mukaan veritestiä luotettavampi, sillä sylkitesti mittaa aktiivista elimistön välittömästi käytettävissä olevaa kortisolia siinä missä veritestiin tulee mukaan myös plasman kuljettajaproteiineihin sitoutunut kortisoli. 

Tässä toinen esimerkki korkeista kortisoleista, jotka kuitenkin noudattavat edellistä esimerkkiä paremmin elimistön luonnollista kortisolin erittymisen rytmiä jossa kortisolit laskevat iltaa kohden ja vastaavasti aamuyöstä nousevat ollen varhaisena aamun tunteina korkeimmillaan.

Tällä sivulla hyvä kuvaesimerkki pahimmillaan siitä mitä merkkejä ihmisen kehossa voidaan havaita jos kortisolit ovat korkealla.

Mikäli kyseessä ei siis ole mahdollisesti kirurgiaa vaativa hormonikasvain vaan kortisolit ovat kroonisesti koholla muista syistä voidaan tilaa hoitaa luonnon keinoin. Psyykkiset tekijät on tosi tärkeä huomioida ja pyrkiä vähentämään ja hoitamaan stressiä. Myös liikunta kannattaa mitoittaa siten ettei muodostu liikarasitustiloja. Himoliikkujan elämä ei aina olekaan ehkä niin terveellistä kuin luulisi. Jos alat paljon urheillessa "pöhöttyä" ja verenpaine kenties nousee, höllää. (alhaisissa kortisoleissa liikunnasta joudutaan mahdollisesti pidättäytymään pitkiäkin aikoja)

Tietyt vitamiinit ja kaikenkaikkiaan tasapainoinen ravitsemus auttavat lisämunuaisakselin normaalia toimintaa. Nimenomaan korkeissa kortisoleissa tärkeäksi muodostuvat mm. kupari, sinkki ja kromi hivenravintoaineista. Kirjoituksessani nestetasapainon häiriöistä ja aldosteronista olen vitamiineista kertonutkin jo jotakin. Korkeita kortisoleja voi myös hoitaa adaptogeenisin yrtein. Näitä ovat mm. ruusujuuri, maca, gingseng, aswaghanda. Adaptogeeneja kannattaa käyttää kuureittain ja syödä useaa kerralla, sillä yksittäisillä adaptogeeneillä on erilaisia vaikutuksia. Adaptogeenien käytössä maltti on valttia, samoin kehon kuunteleminen. Kaikki adaptogeenit eivät sovi kaikille ja kaikkiin tilanteisiin. Tulsi eli pyhä basilika on yrttinä myös havaittu kortisolia alentavaksi. Tehokkaimpina keinoina voidaan käyttää fosfoseriiniä (eng. phospatidylcerin), jota saatetaan joutua ottamaan useitakin kertoja päivässä melko isoja annoksia, jopa 800mg päivässä. Kortisoleja tulee tarkkailla hoidon kuluessa etteivät ne laske liikaakin. Sylkitestit ovat hyvänä apuna, koska niiden avulla voidaan tärmällisemmin annostella fosfoseriiniä niihin ajankohtiin päivässä jolloin kortisolit ovat koholla. 

Sekaisin mennyt kortisolineritys ja kortisolitasojen lasku

Monilla alkaa olla jo tiedossa sellainen ongelma kuin lisämunuaisuupumus, englanniksi adrenal fatique, joskin tämä nimitys on hieman harhaanjohtava, sillä kyse on ennemminkin hypotalamus- aivolisäke-lisämunuaisakselin ongelmasta kuin siitä että lisämunuaiset varsinaisesti kudoksena menettäisivät kykynsä erittää kortisolia, kuten voi käydä melko harvinaisessa, mutta vakavassa Addisonin taudissa.  Lisämunuaisuupumuksessa kyse on elimistön säätelyjärjestelmän häiriintymisestä ja se on ennemminkin aivosairaus kuin lisämunuaissairaus. Lisämunuaiset ovat tavallaan hormonitehdas, jossa tuotetaan niitä hormoneja mitä aivoista käsin käsketään.

Miten lisämunuaisuupumus eli pitkittyneestä stressistä johtuva HPA-akselin (H=hypothalamus, P=aivolisäke, englanniksi pituitary gland, A=lisämunuainen, englanniksi adrenal gland) toimintahäiriö etenee? Aluksi kortisolitasot siis nousevat elimistön luonnollisena puolustusmekanismina rasitusta vastaan. Ajanoloon stressitilan pitkittyessä kortisolin vuorokautinen erittyminen saattaa alkaa mennä sekaisin. Tällaisesta tilasta käytetään usein nimitystä lisämunuaisuupumuksen vaihe kaksi, siinä missä kortisolien kohoaminen on vaihetta yksi.

Tässä aika tyyppiesimerkki sekaisin menneistä kortisolitasoista jolloin kortisolin vuorokautinen määrä ei ole vielä laskenut. Jos sylkitestipäivänä ottaa päiväunet, voidaan myös saada aikaan tällainen "hyppäys" kortisolikäyrällä, sillä päiväunet saattavat nostaa kortisoleja. Samoin kortisolit saattavat olla aamupäivästä epätavallisen koholla henkilöillä joilla on taipumus nukkua pitkään aamulla. Rytmi saattaa myös mennä sekaisin ja "kääntyä" päälaelleen jos ihminen tekee vuorotyötä

Tässä esimerkki tilanteesta, jossa kortisolin erittymisen vuorokausikäyrä on sekaisin ja tilanne on jo edennyt siihen että kortisolit ovat alkaneet laskea. Tällaisessa vaiheessa voi olo jo olla aika heikko ja huono. Jos potilas on kilpirauhaslääkityksellä, saattaa olla että isotkaan määrät lääkityksiä eivät helpota kilpirauhasen vajaatoiminnan oireistoa, lämmöt saattavat olla alhaiset ja esiintyy jo tyypillisiä alhaisten kortisolitasojen oireita.

Kun kortisolitasot alkavat vähitellen laskemaan, ollaan jo lisämunuaisuupumuksen vaiheessa kolme.

Esimerkki tilanteesta, jossa kortisolitasot ovat jo hyvin laskusuhdanteiset

Tässä jo vakava lisämunuaisuupumustila, jossa käyrä näyttä melko lailla jo "suoraa viivaa"

Tässä erittäin ansiokas kuvaus siitä miten tyypillisesti tarkemmin ottaen lisämunuaisuupumus usein etenee. Aikavälit ovat tottakai yksilöllisiä ja tilanteisiin sidottuja. Oireita alhaisista kortisolitasoista on paljon ja eri ihmisillä ne ovat vähän erilaiset.

Mistä apua?

Apua lisämunuaisuupumukseen voi saada funktionaalisen lääketieteen ravintoasiantuntijalta tai funktionaaliselta lääkäriltä. Lisämunuaisten stressitestejä, eli mainitsemiani sylkitestejä voi saada MDD Laboratoriopalveluilta ja Nordic Laboratoriesilta:

MDD:n testejä määräävät pääasiassa funktionaaliset lääkärit ja FLT ravintovalmentajat, mutta voi myös olla muita toimitsijoita jotka ovat MDD:n koulutukset käyneet. Kannattaa tarvittaessa olla yhteydessä MDD:n. Osaan MDD:n testeistä vaaditaan lääkärin lähete, osan voi tilata kun mainitsee ravintoasiantuntijansa tai lääkärinsä nimen. (kuten sylkitesteissä) On tärkeää, että sinulla on hoitosuhde johonkuhun, joka testin voi sinulle tulkita. MDD:n testit tilataan itse MDD:ltä. Nettisivulta löytyy sähköpostiosoite jota kautta testit voi tilata. Tarvittaessa voi kysyä lisätietoja sähköpostitse tai soittamalla.

MDD:n sivut: http://www.mdd.fi/
joitakin funktionaalisia lääkäreitä: http://www.prohealth.fi/index.php?id=12&ala=22
FLT ravintovalmentajat: http://www.prohealth.fi/index.php?id=7

Nordic Laboratories-testejä määräävät jotkut lääkäreistä ja mm. Rafyn sivuilla listatut ravintoterapeutit. Myös Lootusklinikan kautta saa testejä ja testien hinta sisältää myös puhelinkonsultaation. Hinta pienenee jos ottaa useamman testin, koska tarvitset vain yhden konsultaatioajan.

http://www.rafy.fi/index.php?item=460
http://www.lootusklinikka.fi/

Jos sinulla on mielessä tietylle funktionaaliselle lääkärille hakeutuminen kannattaa pitää mielessä että kaikki lääkärit eivät ole koulutettuja Nordic Laboratories-testien tulkitsemiseen ja jotkut lääkärit tekevät yhteistyötä vain tiettyjen ravitsemusasiantuntijoiden kanssa, koska heillä on yhtenäiset toimintaprotokollat ja testit, joita he käyttävät. Ota etukäteen selvää kenen ravintoasiantuntijan hoitoon kannattaa hakeutua jos sinulla on mielessä joku tietty lääkäri, jonka hoitoon mahdollisesti haluat päästä jos hoitosi esim. tulee todennäköisesti edellyttämään lääkärin määräämiä lääkityksiä.

Monet ovat hyötyneet myös muista hoitomuodoista, kuten vyöhyketerapiasta, akupunktiosta ja homeopatiasta. Omasta mielestäni keskeisintä on psyykkisen aspektin huomioiminen, kokonaisvaltainen hoito ja ravitsemus.

Testien tulkinnasta

Kortisolia voidaan mitata verestä, syljestä ja virtsasta.Tässä kappaleessa en käsittele nyt Addisonin taudin tai Cushingin oireyhtymän diagnostiikkaa, johon on omat testinsä. Kuten monissa muissakin laboratoriokokeissa, kortisolinkin suhteen viitteet ovat väljät. Kun mennään ohi viitteistä, ollaan jo hyvin patologisessa tilanteessa. Se, että arvot ovat viitteissä ei kuitenkaan aina tarkoita että ne ovat optimaaliset.

Yksittäinen verikoe aamulla ei kuvaa sitä mikä tilanne on muina aikoina vuorokautta. Lisäksi, kuten jo mainittu tässä kohden pakkaa saattaa sekoittaa se jos isompi osa hormoneista onkin sitoutuneena plasman proteiineihin eikä elimistön välittömästi käytettävissä. Esimerkiksi raskaus, korkea estrogeeni ja ehkäisypillerit lisäävät kortisolin kantajaproteiinien määrää. Itse en epäiltäessä kortisolin erittymisen häiriöitä lähtisi tukeutumaan vain näihin korsol-mittauksiin. Toisaalta jos on otettu sekä korsol-koe, että sylkitesti ja havaitaan, että sylkitestissä, joka mittaa aktiivista vapaana syljessä olevaa kortisolia on alhaisemmat kortisolitasot aamulla ja verikokeessa verrattain korkeampi kortisolin määrä voidaan epäillä estrogeenidominanssia, jos muutoinkin oireet ja potilaan habitus täsmäävät.

Ongelma kortisolin veritestauksessa voi olla myös se, että vähäinenkin stressi voi nostaa kortisolitasoja ja usein laboratorioon aamusta meno ja verikokeen ottaminen sitä stressiä aiheuttavatkin. Sylkitestin tai vuorokausivirtsan keräyksessä tätä ongelmaa ei ole. Vuorokausivirtsasta voidaan tutkia vuorokauden aikana erittyvää vapaata kortisolia. Pidän mittaustapaa parempana kuin veritestiä, koska siihen ei tosiaankaan vaikuta verikokeen ottoon ja labraan aamulla menon aiheuttama stressi eikä tulosta sekoita tilat, jotka lisäävät kortisolin sitoutumista kantajaproteiineihin. Luonnollisestikaan vuorokausivirtsan kortisolimäärityksellä ei saada näkyviin sitä mitä kortisolitasot ovat eri vuorokaudenaikoina.

Sylkitestin tulkinnassa on huomionarvoista se, että potilaat kansainvälisesti ovat havainneet, että viitearvot ovat aamusta ja aamupäivästä testeissä pielessä. He usein voivat parhaiten ja mm. kilpirauhaslääkitykset toimivat parhaiten kun kortisolarvot ovat aamusta ja aamupäivästä vähintään viitteiden ihan yläosissa tai jopa hieman yli. Parhaiten keskimäärin vaikutetaan voivan kun iltapäivän ja illan osalta ollaan suunnilleen viitteiden keskiosissa. Sekä liian korkeat, että liian matalat yön aikaiset kortisolitasot yhdistyvät usein unettomuuteen ja yöheräilyyn. Sylkitestin tulkinnassa on huomioitava potilaan kokonaistilanne ja testipäivän aikaiset tapahtumat ja olosuhteet. Mm. kahvia tai alkoholia tai muita "stimuloivia aineita" ei kannata ottaa eikä tupakoida ja jos tulee stressaava tilanne tämä voi näkyä testissä. Myös päiväunien nukkuminen sekoittaa tuloksia, samoin liikunta. On hyvä kirjata testipäivän tapahtumia, fiiliksiä ja oloja ylös.

Tulen vielä tarkemmin kirjoittamaan matalien kortisolitasojen lääkkeellisestä hoidosta.

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/11864615/?claim=wbxdjenc8mf">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Vatsavaivat ja kortisonlääkitys

Jotkut joutuvat käyttämään kortison-lääkityksiä on se sitten tilapäinen tai pysyvämpi lääkitys. Ongelmaksi saattaa nousta mahakivut. Mistä apu? Olen koonnut joitakin konsteja joista tiedän olleen ihmisille apua.

Koululääketieteen lääkärit määräävät helposti potilailleen mahansuojalääkkeitä. Nämä voivat kuitenkin estää tärkeitä ravintoaineita imeytymästä ja tämähän ei tietenkään ole suotavaa, koska ravintopuutokset ovat hyvä pohja monenlaisten vaivojen ja terveysongelmien kehittymiselle. Piihappogeelistä voi olla apua, mutta useista lähteistä on kuulunut tietoja että senkin pitkäaikainen käyttö saattaisi estää ravintoaineiden imeytymistä.

Joillain on auttanut kortisontabletin imeyttäminen kielen alla, vaikka se pahalta maistuukin. Kyllä siihen tottuu ja mukaan voi laittaa vaikka jonkun pastillin taittamaan kitkerää makua. Tästä on kiistelty että imeytyykö hormonit tällä tavalla suoraan suun limakalvojen kautta vai ei, mutta kokemus on osoittanut potilaiden keskuudessa että monille tästä on apua, myös silloin jos mahasuolikanavasta imeytyminen ei ole kovin hyvää tai se on hyvin epätasaista ja tämä sitten johtaa myös lääkkeen tehon heittelehtimiseen eri päivinä ja eri ajanjaksoina. Monet ovat sitä mieltä että jos he ovat korvaushoidolla, jossa siis käytetään pieniannoksista kortison-hoitoa, ei isoja farmakologisia annoksia, kuten esimerkiksi joissan tulehduksellisten tilojen hoidossa, pienempi määrä kortisonia riittää jos sen imeyttää suussa. Tämä voisi antaa viitteitä siitä että tämä tapa voisi olla suositeltava

-jos lääkityksestä tulee mahavaivoja
-jos on aihetta olettaa että ruoansulatuksessa ja suolistossa voisi olla jotakin ongelmaa joka vähentää lääkeaineen imeytymistä
-jos tuntuu että tarvitaan isompia annoksia lääkettä kuin voisi olettaa

Joskus kortisonilääkityksen vaihtaminen toiseen voi auttaa. Keskustele tästä lääkärin kanssa. Monien mahat on kestäneet paremmin esimerkiksi Prednisolonia kuin hydrokortisonia. 5mg:n Prednisolon-tabletti vastaa n.20mg hydrocortisonia (HC). Näiden lääkityksen erona on se, että HC on lyhytvaikutteisempi, joten siinä missä monet korvaushoidolla olevat hyödyvät annoksen jakamisesta useampaan osaan, Prednisolonia on voitu ottaa harvemmin, jopa kerran päivässä.

Monia on auttanut aminohappo glutamiinin ottaminen puolisen tuntia ennen ruokailua ja kortisonin ottamista. Tämä siis on hyvä ottaa tyhjään mahaan ja sekoittaa jauhe tilkkaan vettä, joskin glutamiinia saa myös kapseleina. Jauhetta voidaan annostella aluksi esim. kolmesti päivässä tai joka kerta ennen kun kortisonia otetaan ruokalusikallinen kerrallaan. Ylläpitoannokseksi saattaa myöhemmin riittää pienempikin annos. Kokeilemalla selviää. Glutamiini auttaa korjaamaan mahasuolikanavan epiteelisolukkoa.

Homeopaattinen valmiste Nux Vomica D12 voi olla erinomainen apu myös. Ota muutama rae suuhun liukenemaan kun tunnet mahakipua. Homeopaattiset valmisteet on aina hyvä ottaa silloin kun et ole juuri syönyt tai juonut kahvia. Aluksi saatat joutua käyttämään Nux Vomicaa jatkuvasti, mutta ajanoloon saatat päästä kortisonin aiheuttamista mahaoireista kokonaan eikä sitä enää tarvita.