perjantai 23. syyskuuta 2022

Oletko raudanpuutteinen?

 


Ravintoterapeuttina yksi aihepiiri, johon olen erityisesti perehtynyt, on raudanpuute. Olen perehtynyt aiheeseen omien kokemusten ja vertaistuen kautta ja lisäksi siksi, että aihe on tärkeä ja ajankohtainen. Raudanpuute on yleinen ihmisten elämänlaatua heikentävä vaiva. Koska en ole lääkäri, en diagnosoi sairauksia enkä määrää enkä muuta heidän lääkityksiään. Ravintoterapeutilla käyminen ei koskaan korvaa lääkärin antamia tutkimuksia ja hoitoja. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ravintoterapia voi olla erinomainen tukihoito raudanpuutteisille.

Raudanpuutteen tyypillisiä oireita ovat mm. uupumus, heikko rasituksen sieto, hengästyminen pienestäkin liikunnasta, heikentynyt ihon ja kynsien kunto. Raudanpuutteinen voi näyttää kalpealta ja myös nk. levottomien jalkojen oireyhtymä saattaa liittyä raudanpuutokseen.

Kun ihmistä halutaan hoitaa kokonaisvaltaisesti, raudanpuutoksen kohdalla on tärkeä selvittää mistä raudanpuutos johtuu ja mitä muita mahdollisia ravintoaineiden puutoksia ihmisellä voi olla. Omassa työssäni olen havainnut selvästi, että raudanpuutos on harvoin ainoa ravintoaineen puutos ja koska rautaan liittyvät biokemialliset tapahtumat kehossa tarvitsevat myös lukuisia muita ravintoaineita toimiakseen hyvin, ei kaikkein optimaalisin ratkaisu usein ole vain ottaa rautavalmisteita purkista. Se ei usein riitä poistamaan elämää haittaavia oireita.

Raudanpuutoksen syyt voivat olla hyvin yksilölliset. Raudanpuutos voi johtua esimerkiksi. runsaista kuukautisista tai muista syistä johtuvasta verenhukasta, stressin, sairauden, iän tai lääkitysten aiheuttamasta heikentyneestä ruoansulatuksesta (jolloin on tavallista, että kärsitään monista muistakin ravintopuutoksista), tai vajaa- tai virheravitsemuksesta.

On valitettavan tavallista, että raudanpuutosta tutkitaan puutteellisesti. Jotta saadaan riittävän selkeä käsitys tilanteesta, tarvitaan riittävä määrä tärkeitä laboratoriokokeita, kuten pvk eli pieni verenkuva, transferriinin saturaatio (sisältää osatutkimuksena seerumin raudan ja transferriinin määritykset) eli TrFeSat ja ferritiinin. Pelkkä pienen verenkuvan (sisältää mm. nk. punasoluindeksit ja hemoglobiinin mittauksen) ja ferritiini mittaus eivät välttämättä tuota riittävän kokonaisvaltaista informaatiota nimenomaan ravintoterapian tueksi. Ruoansulatuksen puutteellisuutta tai vajaaravitsemusta epäiltäessä on hyvä mitata myös prealbumiini. Vaikka en ravintoterapeuttina tee diagnooseja, laboratoriotutkimusten tulokset auttavat minua päättelemään, millaisia suosituksia teen ravitsemuksen ja ravintolisien suhteen. Ohjaan asiakkaani tarvittaessa myös lääkärin vastaanotolle.

Ota rohkeasti yhteyttä sähköpostitse (ninni ät nimda piste fi), jos haluat varata ajan. Vastaanotot tapahtuvat videopuhelujen tai tarvittaessa tavallisten puhelujen välityksellä, joten sinun ei tarvitse matkustaa tapaamaan minua kasvotusten. Lisätietoja vastaanotostani löytyy Jalkeilla-blogistani:

http://jalkeilla.blogspot.com/p/vastaanotot.html