torstai 26. syyskuuta 2019

Funktionaalisen lääketieteen testit, fiksua vai tyhmää?

Mitä on funktionaalinen lääketiede?

Funktionaalisen lääketieteen eli toiminnallisen lääketieteen mukaisesti toimivat lääkärit ja ravitsemusammattilaiset keskittyvät työssään siihen, että pyritään selvittämään erilaisten hyvinvointi- ja terveysipulmien juurisyyt sen sijaan että vain pilkotaan ihminen osiin, diagnosoidaan sairauksia ja annetaan sitten oireenmukaista hoitoa.

Integratiivinen lääketiede on terminä vieläkin laajempaa ja siinä integroidaan ihmisen hoitoon eri hoitokulttuureja ja menetelmiä ja otetaan laajemmin huomioon myös ihmiseen luonnollisesti ja kiinteästi kuuluvat henkiset ja hengelliset tarpeet.

Funktionaalisessa lääketieteessä on tärkeää tieteellisen tutkimusnäytön lisäksi myös kokemusperäinen tieto ja perustieto mm. fysiologiasta, ravitsemusfysiologiasta, solubiologiasta ja biokemiasta.

Fokus

Koska kyse on hyvin kokonaisvaltaisesta tavasta ymmärtää ihmistä, se tarkoittaa sitä, että sekä ammattilaisen, että asiakkaan tulee olla kartalla siitä mikä on homman nimi. Sekä ammattilaisen, että asiakkaan fokus saattaa kadota. Saatetaan keskittyä liiaksi erilaisiin yrtteihin, ruokavalioideologiaan tai testeihin. Se on ennemminkin nk. vihreää farmasiaa, ei funktionaalista lääketiedettä. Jos kokonaisuus himmenee ja huomio on liiaksi yksityiskohdissa, saattaa kadota se punainen lanka, jonka usein voisi ajatella olevan mm. seuraavanlaisiin kysymyksiin vastaaminen käytännön teoilla:

-Mitkä henkiset, sosiaaliset ja fyysiset tekijät ihmisen elämän aikana ja missä vaiheessa ovat vaikuttaneet hänen hyvinvointiinsa niin että hän on nykyisessä tilanteessaan?
-Mitkä tekijät henkisesti, sosiaalisesti tai fyysisesti tuovat ihmisen elämään jotakin, joka häiritsee hänen hyvinvointiaan tälläkin hetkellä?
-Mitkä olisivat nyt ensisijaiset ja keskeiset asiat tehdä, jotta ihmisen hyvinvointia voitaisiin lähteä tukemaan, hänen terveyttään kohentamaan ja hänen tasapainoaan palauttamaan?
-Mitä lisätietoja tarvitsee kartuttaa mm. lisäkysymyksin, ruokavalio- ja ravintolisäkokeiluin tai laboratoriotestein, jotta päästään eteenpäin?

Huomasitko, lisädatan kerääminen on vain osa jutun juonta?

Testien fiksu ja tyhmä käyttö

Käytän työssäni funktionaalisen lääketieteen, jota voitaisiin kutsua myös kokonaisvaltaiseksi ja moderniksi lääketieteeksi testejä. Näitä testejä ovat mm. suoliston toimintaan, hormonitoimintaan, ravintotekijöihin ja nutrigenomiikkaan liittyvät testit. Testeistä on usein erinomaista apua ja ne tarjoavat usein täsmällisempää ja yksityiskohtaisempaa tietoa, jonka avulla ravintoterapiaa voidaan kohdentaa tarkemmin. Testit saattavat nopeuttaa eteenpäin pääsemistä kohti asetettuja tavoitteita, varsinkin kun samanaikaisesti kiinnitetään huomiota myös muuhun ja kun testit on valittu fiksusti. Testit saattavat olla myös ansa, väärä työkalu väärässä paikassa väärään kohteeseen. Miten niin?

Siksi että paras testi on usein testata ensin ilmiselviä asioita ja testata käytännössä ravintoterapian toimivuutta. Välttämättä paras ensisijainen testi ei lainkaan ole laboratoriotesti vaan se, että testataan mitä tapahtuu kun pistetään ensin perusasioita kuntoon. On todennäköistä että väsymys ei kaikkoa koskaan ellei luovuta liian vähästä syömisestä, ellei syödä niin että ruoasta saa kunnolla energiaa ja tasapainoisesti eri ravintoaineita, ellei huolehdita että ruoka sulaa tai jos ei nukuta tarpeeksi. Jos nämä asiat tai muut aivan perusasiat ovat retuperällä, voidaan tehdä vaikka kymmenen laboratoriotutkimusta, mutta olo ei sillä testaamisella kohene, vaikka labratulosten perusteella kuinka käytettäisiin eri yrttejä ja ravintolisiä. Myös lääkehoidon kuten hormonikorvaushoidon teho jää usein heikoksi jos perustasiat eivät ole kunnossa.

Jos perusasioiden toteuttamisessa on hankaluutta, sekin on hyvä ottaa tärkeänä merkkinä ja signaalina. Mistä hankaluudet kertovat ja mitä taustalla piilee mentaalitasolla? Joskus voi  jopa olla ensisijaisempaa miettiä henkisiä teemoja kuin fyysisiä. Asiat siis yksilöllisellä tavalla ja yksilöllisessä järjestyksessä!

Oirepistekartoitus, ruokapäiväkirja tai ruokavalion arviointilomake ja perustietokaavake ovat ravintoterapian tärkeimpiä perustyökaluja. Jo ne kertovat ammattilaiselle paljon siitä missä mennään ja rauhassa tapahtuva alkukartoitus ja seurantakäynnit kuuluvat niiden lisäksi asiaan. Asiakkaan rooli on se ratkaiseva. On sanonta, että "vain otettu lääke auttaa." Ravintoterapiassa se otettu lääke ovat noudatetut neuvot.

Ammattietiikka

Vaikka asiakkaan hankkimista testeistä saisi ammattilainen myyntiprovisiota tai vaikka ammattilainen myisi tai suosittelisi ravintolisiä ja rohdoksia niin että niistä saisi rahallista etua, on minusta aivan ensiarvoista ja välttämätöntä työssäni mennä ihminen ja tieto edellä, ei koskaan tuote, testi, ideologia tai raha edellä. Raha ja oma kiinnostus testeihin ja niiden tulkintaan ei saa mennä asiakkaan edun edellä. Ajattelen näin, vaikka käytän vuosittain satoja euroja testien tulkintakoulutuksiin.

Mielestäni hyvään ammattitaitoon kuuluu myös rehellinen viestintä asiakkaalle silloin kun asiakas haluaa lisää testejä tai tuotteita, vaikka mielestäni oleellisempaa olisi selkeästi keskittyä vaikkkapa riittävään lepoon, uneen, stressinhallintaan, ruokavalioon, ruoansulatukseen ja perusravintolisäohjelman rakentamiseen ja noudattamiseen.

Sanon kuitenkin ehdottomasti "kyllä" laboratoriotesteille silloin kun niitä teetetään osana kokonaisvaltaista hoitoa, silloin kun testi on valittu oikein ja kun testin tuloksesta voi olla selkeää käytännön hyötyä.