Taas yksi ärsyttävä laihdutuspostaus?

Joskus tuntuu että painonhallinnasta, ylipainosta, lihavuudesta ja painonpudotuksesta puhutaan ja kirjoitetaan aivan liikaa. Mikä olisi tasapainoinen näkemys aiheesta?
Ääripäitä?

Jotkut järjestävät kampanjoita sen puolesta että lihava saa olla tyytyväinen itseensä ja laihduttamisen voi lopettaa. Pitää hyväksyä itsensä ja ulkonäkönsä. Toisaalla mainostetaan miten painon saa laskemaan ja mahdollisimman nopeastikin. Laihdutetaan kuin viimeistä päivää kuin huomista ei olisi. Sitten kun ollaan laihoja niin sitten voidaan alkaa elää todellista elämää ja sitten ollaan onnellisia ja sitten saat myös osaksesi toisten ihailua ja hyväksyntää ja kehuja kuinka olet sankari kun olet saanut itsesi pienenemään.

Mites olisi jonkinlainen kultainen keskitie? Jos runsas liikapaino onkin terveydelle iso uhka ja olisi ihan oikeasti tärkeää, ei vain pienentää ihmistä vaan puuttua niihin syihin, jotka ovat johtaneet liikapainoon? Jos joku on iso, mistä syystä hän on iso ja miten hän voi ja mitkä ovat riskit hänen tulevaisuudessa? Ihan yhtä lailla laihalla ja normaalipainoisella voi olla sitten jonkinlaisia riskejä. Ne vain eivät välttämättä näy yhtä lailla päällepäin kuin isokokoisella ihmisellä. Joskus normaalipainoisella voi olla isommat riskit joillekin sairauksille kuin liikapainoisella toverillaan. Miettikääs myös tätä näkökulmaa!

Tottakai se on aina oma asia minkä kokoinen on. Syöminen, elämäntavat ja koko ovat tietenkin hyvin henkilökohtaisia asioita. Tosin jos yksilö sairastuu elintavoistaan, sillä on myös vaikutuksia hänen läheisiinsä, ei vain häneen itseensä. Liikapaino on tärkeä, muttei lainkaan ainoa riskitekijä nykyihmiselle sairastua. Laiha voi juoda itsensä hengiltä tai normaalipainoinen voi saada ympäristömyrkyistä syövän siinä missä lihava voi sairastua sydän- ja verenpainetautiin.

Olen sitä mieltä, että usein ne ihmiset, jotka haluavat pitää kiinni oikeudestaan olla lihavia eivät vain ole saaneet oikeanlaista apua. Kyllä heitäkin terveys kiinnostaa, vaikka he olisivatkin täysin sinut ulkönäkönsä kanssa, kuten olisi hyväkin olla. Olen myös sitä mieltä, että ne, jotka eivät ole itse kokeneet huomattavaa liikapainoa, eivät mitenkään pysty menemään sellaisen ihmisen asemaan, joka on saanut kamppailla liikapainon kanssa. Hienotunteisuutta ja empatiaa siis tarvitaan! Ihminen ei ole vain hänen kokonsa. Kookkaan ihmisen ylipaino näkyy, mutta vaikkapa normaalipainoisen ihmisen iso ongelma, masennus ei välttämättä näy mitenkään päällepäin. Meillä on kaikilla taakkamme kannettavina, sekä kirjaimellisesti, että kuvainnollisesti. Toiset taakat ovat silmälle näkyviä, toiset eivät.

Laihat, jos kiusaatte lihavaa, edes ajattelette hänestä jotakin ilkeää tai omahyväistä niin olette ansainnet kohtalonne. Lihava tulee ja heittäytyy koko painollanne päällenne ja saatte litistyä sinne alle! ;)

Laihduttamisen todellisuus

Todellisuudessa monet sairastuvat laihduttamisesta. Ei jakseta pysyä dieetillä loppuelämää jos se on liian konstikas. Et jaksa laihduttaa tai tarkkailla koko loppuelämäsi painoasi, koska kenellekään normaalille ihmiselle ei riitä pitkäksi aikaa motivaatio moiseen jos homma perustuu vaan siihen että pitää olla pienempi ja koska kauneusihanteet on sellaisia kuin on. Joskus motivaatio löytyy vasta sitten kun olet ensin tarpeeksi kipeä ja sittenkin homma pitää osata tehdä maltilla ja älykkäästi.

Saatat myös juuttua laihduttamisesta aineenvaihdunnalliselle säästöliekille, johon liittyy se että meinaat lihota entistä herkemmin. Pahimmassa tapauksessa olet pahoissa energiavajeissa ja koet myös kaikki kilpirauhasen vajaatoiminnan karmeat oireet, koska säästöliekki on solutason kilpirauhashormonien vajetta, vaikka ei välttämättä näy verikokeissa kilpirauhasen vajaatoimintana.

Monet saavat itsensä ylikuntoon rumpatessaan itsensä henkihieveriin kun pitää laihtua nopeasti. (Todellisuudessa runsas aerobinen liikunta ei edes ole tehokasta laihduttamisessa. Sen sijaan kohtuullinen ja riittävän intensiivinen lihaskuntoharjoittelu voi lisätä mukavasti aineenvaihduntaa ja edistää jaksamista ja kehonkkoostumuksen normalisoitumista ) Siitä menee sitten pieleen ruoansulatus ja tämä johtaa suolisto-ongelmiin ja ravintopuutoksiin. Kipeää saavat myös kaikki elimistön säätelyjärjestelmät: hormonitoiminta, hermosto ja immuniteetti, sillä epäterveellinen laihduttaminen ja ylirasitustila ovat kropalle myrkkyä, ne ovat stressi.

Petollista tästä laihdutusmyllystä tekee sen, että aluksi kaikki on tosi fantsua. Energiaa piisaa, vaatekoko pienenee, kaikki kehuu ja läski palaa. Ongelmat alkavat viiveellä. Energiatasot laskee, nuppikin alkaa oireilemaan, ahdistaa, masentaa, menetetyt kilot alkavat hiipiä takaisin, huomaat ettei laihduttaminen poistanutkaan kaikkia ongelmiasi vaan sinulla on ne edelleen ratkottavinasi. Jos olet laihduttanut epäterveellisesti, saatat olla hyvinkin huonossa kunnossa.

Miksi?

Miksi siis laihdutat? Pitääkö laihduttamisen olla ensisijainen tavoite. Mitä jos laihtuminen olisikin sivubonusta sille kun keskityt hellimään itseäsi terveellisillä elämäntavoilla? Sille, että olet poistanut terveyttäsi ja hyvinvointiasi huonontavia tekijöitä ja lisännyt niitä kohentavia tekijöitä. Jos päätavoite olisikin sekä ruumiillinen, että henkinen hyvinvointi?

Tiesitkö, että jos hyvin isokokoinen ihminen laihduttaa kymmeniä kiloja, iho ei palaudu. Siksi monet käyvät myös tämän vuoksi plastiikkakirurgisessa leikkauksessa. Usein leikataan ainakin vatsan kohdalta ylimääräistä roikkuvaa ihoa pois. Tällaisessa leikkauksessa ei ole mitään pahaa, mutta siihen on siis varauduttava. Kannattaa myös olla viisas ja pudottaa painoa syömällä terveellisesti ja liikkumalla kohtuullisesti. Jos kiirehdit sata lasissa, se on kuin kiipeäisi pehva edellä puuhun. Sieltä tulee nokka edellä rysähtäen alas. Et ole poikkeus! Niin vain käy.

On järkevämpää ottaa vaikka viiden vuoden tavoite kuin rankka puolen vuoden tai vuoden tavoite, jos pudotettavaa on useita kymmeniä kiloja. Puolen vuoden tavoite sopii ennemminkin niille joilla on vain joitakin, korkeintaan esimerkiksi 10 kg pudotettavana.

Joillekin on parhaaksi ettei kytätä kiloja ollenkaan vaan mennään ihan täysin vain hyvän olon ehdoilla ja terveyden ehdoilla. Joskus vaaka on ihmisen pahin vihollinen ja stressinaiheuttaja. Painon putoamisen huomaa kyllä viimeistään sitten siitä kun joudut hankkimaan pienempiä vaatteita.

Miten?

Ei kannata pudottaa painoa kalorirajoituksella vaan välttämällä lihomisen todellista syytä: Sokeri tai tärkkelys aterialla, jolla on myös runsaasti rasvaa. Sokeri/tärkkelys ja rasva on siis lihottavin mahdollinen yhdistelmä. Tiukalla vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ei kuitenkaan tarvitse olla. Voit käyttää myös tärkkelyksiä ja usein se on järkevääkin. Kaikille ei sovi pitkäaikainen tiukka ketogeeninen vähähiilihydraattinen ruokavalio. Siitä voi seurata osalle porukkaa vaikeakin aineenvaihdunnallinen ongelmatilanne, josta voi olla rankkaa toipua. Tiedän tämän, koska itsellänikin on siitä kokemusta, samoin monilla asiakkaillani. Myös silloin kun energiaa on ollut aterialla riittävästi.

Tärkkelyksiä (täysjyvät, riisi, juurekset yms.) voi usein sijoittaa iltaan aterialle jolla on vain vähän rasvaa. Iltaan siksi, että tärkkelysateria saattaa unettaa ja jos syöt sellaisen aamiaiseksi tai vaikkapa lounaaksi, se voi väsyttää silloin kun haluaisikin olla virkeä. Jos tällaisella aterialla vältetään lisäksi proteiiniipitoisia ruoka-aineita, se myös helpottaa ruoansulatusta. Päivän muut ateriat voivat olla proteiinia, rasvaa, kasviksia ja kuituja sisältäviä vähähiilarisia aterioita.

Monet yhdistävät menestyksellä tähän myös paleo-tyyppisiä elementtejä. Monet hyötyvät mm. viljattomuudesta ja maidottomuudesta. Ainakin kannattaa kokeilla. Suomalaisella sisulla muutaman kokeilukuukauden ajan seisot vaikka päälläsi! Ei ole liian vaikeaa. Jos et saa hyötyjä, ota toki viljoja ja maitotuotteita takaisin ruokavalioon. Toisaalta, se on jo itsessään motivoivaa jos huomaatkin saaneesi hyötyjä tietynlaisista perustelluista ruokavaliorajoituksista. Kuka nyt haluaisi syödä mitään sellaista, josta tulee huono olo ja joka vahingoittaa jaksamista tai terveyttä? Uudenlaisia tapoja syödä ei tarvitse pelätä. Vaikka aluksi menee enemmän aikaa, energiaa ja keskittymistä, uuteen tottuu ja siitä tulee ajan kanssa automaatiota. Uusiin makuihinkin tottuu ja terveellinen ruoka on myös herkullista!

Painonhallinta on nälän hallintaa. Sokeri ja tärkkelys verensokerivaikutuksensa vuoksi aiheuttavat herkästi ennenaikaista nälkää ja syöt useammin ja lihottavammin. Sorrut helposti turhanaikaiseeen naposteluun. Sen sijaan kun saat tarpeeksi kasviksia, proteiinia ja rasvaa, pysyt pidempään kylläisenä. Kun saat tarpeeksi rasvaa ja proteiinia, saat myös tarpeeksi energiaa ja jaksat. Myös runsas tuoreravinto vitalisoi. Tosin jos sinulla on mahasuolikanavan ongelmia, saatat hyötyä siitä että kaikki ruoka on kypsennettyä, kunnes ongelmiin saadaan puututtua.

Inflammaatio

Liikapainoon liittyy usein inflammaatio eli elimistön hiljaa kytevä tulehdus. Se on erilaista tulehdusta kuin patogeenien kuten bakteerien, virusten, sienten tai alkueläinten aiheuttama tulehdus. Ravintopuutosten korjaaminen ja riittävä määrä antiosidantteja, samoin rasvahappojen oikeanlainen jakauma ravinnostasi auttaa taistelemaan inflammaatiota vastaan. Rasvahapot ovat kiinnostava ja tärkeä aihe ja tulen kirjoittamaan niistäkin jatkossa.

Suolistomikrobisto

Vääränlainen mikrobikantakin voi olla osasyynä lihomiseen tai laihtumisen vaikeuteen. Normaalisti toimiva mahasuolikanava on paras koti tärkeille suolistomikrobistolle eli suoliston mikrobiomille. Usein laihduttaja hyötyy myös probiooteista ravintolisissä ja/tai probioottisista ruoista tai juomista.

Mikä mä olen sanomaan?

Laihduttaminen ja lihavuus ovat herkkiä aiheita, joilla saa herkästi ihmiset suuttumaan tai loukkaantumaan. Lisäksi tuntuu että nykyään eletään jotain tahallisen väärinymmärtämisen aikakautta. Jos et siis tykkää tästä tekstistä tai olet eri mieltä, saat kaikin mokomin olla.

Itse kirjoitan ja puhun aiheesta mielelläni suoraan ja kursailematta. Olen nimittäin itsekin isokokoinen ja lihomiseen taipuvainen ravitsemuksen ammattilainen. Isoimmillani olen painanut n. 120 kg. Olen vieläkin painava, sillä olen tyytynyt hyvään oloon enkä ole enää halunnut vahingoittaa herkkää aineenvaihduntaani ja hormonitoimintaani laihduttamisilla. Olen tosin pitkä, joten siksikin painan paljon. Lisäksi olen lihaksikas. Lihas painaa.

Joskus paino nousee tilapäisesti ilman, että siinä on mitään epänormaalia. Näin voi käydä esimerkiksi tilanteissa joissa keho on ollut heikoilla ja katabolisessa eli itseään purkavassa ja hajottavassa tilassa. Kun tällainen tila alkaa korjaantua esimerkiksi lepäämällä ja hoitamalla itseään kokonaisvaltaisesti, ihminen siirtyy anaboliseen tilaan jolloin keho rakentaa itseään uudelleen ja toipuu. Tähän vaiheeseen voi liittyä myös rasvan varastoitumista.

Tällainen vaihe pitää osata tunnistaa eikä sitä saa pilata laihduttamalla väkisin. Silloin pitää osata olla itselleen lempeä ja jatkaa itsensä hoitamista kokonaisvaltaisesti. On osattava olla kiitollinen hyvistä asioista, on hyvä myös nauttia elämästä ja pyrkiä säilyttämään mielenrauha. Mielenrauha, lepo, rakkaus, valo, ilo ja hyvän tekeminen ovat usein parasta lääkettä sen lisäksi että syömme hyvin ja liikumme hyvin emmekä ota pulttia muutamasta ilmaantuneesta uudesta kilosta.

Olen itse selvästikin tällaisessa anabolisessa vaiheessa. Muutamia kiloja on tullut takaisin siitä ajasta, johon laihduin spontaanisti kun sain itselläni parhaiten toimivat kilpirauhaslääkkeet ja aloin löytämään itselleni sopivinta tapaa syödä. Prosessit ovat olleet pitkiä ja kestäneet vuosia. Parasta tässä kaikessa viime aikoina on ollut omien sisäisten ja kehollisten voimieni löytyminen. Kirjoitan nykyään spontaanisti, puhun spontaanisti ja voimakkaasti. En pyri enää pienentämään itseäni henkisesti, jotta miellyttäisin kaikkia enkä pyri myöskään pienentämään itseäni ulkoisesti. Itse asiassa kuntosaliharrastuksen seurauksena vaatteita on mennyt vaihtoon kun niitä jää pieneksi. Hihoista ja hartioista kinnaa. Olen tullut suuremmaksi ja se tuntuu nyt ihan eri tavalla hyvältä kuin silloin kun paisuin kuin pullataikina syödessäni väärin ja kun kilpirauhaslääkityskin oli pielessä.

Toipumiseen kuuluu siis vaiheita. Nykyään kun tulee takapakkia tai jotain ongelmia terveydessä, herkästi sitä panikoisi että "Mitähän nyt taas, en kestä!" Olen kuitenkin opettelemassa siihen että pitäisin kehon reagointia tärkeänä viestinä. Mistä se kertoo jos päätä särkee tai väsyttää tai on kipua siellä tai täällä. Mistä se kertoo jos paino laskee tai nousee. Sitten välillä on hyvä nostaa katse omasta navasta ihan muihin sfääreihin. Liika itsensä tarkkailu johtaa vain kehässä kävelyyn, ei eteenpäin menemiseen.

Paino on vain yksi määre.

Lopuksi minun neuvoni rantakuntoon pääsemiseen:

Riisutaan vaatteet pois, puetaan uimavaatteet päälle, sitten aurinkolasit ja kesähattu päähän ja tadaa, olet rantakunnossa! Muista juoda tarpeeksi vettä!

Ajatuksia siitä miksi lapset on levottomia eikä opi

Lapset, levottomuus, tarkkaavaisuushäiriöt, keskittymisongelmat, käytösongelmat, oppimisvaikeudet yms.. Tulenarkoja keskustelunaiheita ja ymmärrettävistä syistä. Edellä mainitut väsyttävät ja turhauttavat vanhemmat, yleensä nimenomaan äidit ja saavat aikaan melkoista härdelliä perheissä ja yhteiskunnassa, kuten päiväkodeissa ja kouluissa. Millainen on lapsen tulevaisuus varsinkin kun nykyään työmaailma odottaa että ihmiset olisivat jotakuinkin robottimaisia yli-ihmisiä? Mitä kaikkea pitäisi ottaa huomioon ja mistä voisi olla apua? Aihe on laaja enkä väitä tietäväni siitä kaikkea, mutta koska minua kiinnostaa auttaa monenlaisia ihmisiä ja myöskin lapsia ja lapsiperheitä, työnnän nyt minäkin lusikkani soppaan, tykätään siitä sitten tai ei. Opintoni kattavat aihetta kuitenkin laajasti ravintoterapeuttisesta ja funktionaalisen lääketieteen näkökulmasta käsin. Myös asian henkiset ja sosiaaliset puolet kiinnostavat minua.

aloitetaan eräällä tarinalla:

Olipa kerran pikkupoika, joka oppi aikaisin sekä puhumaan, että kävelemään. Hän saattoi joskus saada huuto- ja raivokohtauksia jossa huusi niin että pää tuli siniseksi ja äiti paniikkiin. Hän oli joka tapauksessa oikein ihana ja valloittava, kiva pieni poika. Joskus hän oli väkivaltainen päiväkodissa ja tämä huolestutti ja kauhistutti kovasti pojan vanhempia. Koti oli kuitenkin ihan tavallinen fiksu ja rakastava koti, jossa lapsia pidettiin paljon hyvänä ja heidän kanssa vietettiin aikaa. Heille myös luettiin ja katsottin etteivät lapset viettäneet liikaa aikaa television ääressä. Perustarpeista tottakai huolehdittiin ja opetettiin oikean ja väärän eroa.

Koulussa pojalla oli liian helppoa ja hänestä tuntui todella vaikealta istua paikallaan ja olla hiljaa. Hän päästeli lähes koko ajan jotain ääniä ja halusi huomiota. Opettaja motkotti jokaisesta pienestäkin asiasta, kuten siitä jos poika istui vinossa. Sitten perhe muutti toiselle paikkakunnalle, jossa poika sai istua luokassa miten päin tahtoi. Hän tuli tottakai myös hieman vanhemmaksi ja kypsemmäksi. Saatuaan luvan siihen ettei tarvitse olla koko aikaa paikallaan, koulunkäynti alkoi kiinnostamaan ja lopulta poika meni yläasteelle lähes kympin keskiarvolla. Tavallaan myös pojan rooli uudessa luokassa oli erilainen. Hän pääsi aloittamaan ikäänkuin puhtaalta pöydältä. Myös opettaja suhtautui häneen toisella tavalla kuin edellinen. Asioihin varmasti vaikutti myös se, että pojan ravitsemukseen alettiin kiinnittämään parempaa huomiota ja poika sai mm. rasvahappovalmisteita ravintolisinä. Kuitenkin, miten pojan koulunkäynnin olisi käynyt jos hän olisikin jatkanut vanhassa koulussa?

Jotkut asiat saattoi olla ennenvanhaan paremmin?

Ehkä ennen oli helpompi sellaistenkin työllistyä ja elättää itsensä jotka nykytermejä käyttääkseen ovat ehkä osatyökykyisiä tai vajaakuntoisia tai yhteiskuntaan heikosti sijoittuneita? Osa leimattiin jopa heikkolahjaisiksi vaikka he nykytermien mukaan olisivat ennemminkin eri tavalla oppivia. Nykyään työelämän vaatimukset on niin kovat, asuminen ja ruoka niin kallista että Suomessa ei ole enää varaa olla ns. vaatimattomampaa työtä työtä tekevä, jolla on ollut koulussa aikanaan vaikeaa oppia ja jaksaa olla "kunnolla". Tunnen monia aikuisia ihmisiä, joista tuli ihan kunnon tyyppejä ja jotka sijoittuvat työelämään vaikka he oli esim. niitä "häirikköjä" koulussa, jotka sai opettajat, koulukuraattorit sun muut itkemään tai raastamaan tukkaa päästään.

Kaikki ei ole vain geeneistä kiinni tai siitä onko sinulla diagnoosina ADHD, ADD tai aspergerin syndrooma vai oletko jäänyt vaille diagnoosia. Älkää ymmärtäkö väärin. Toki näilläkin diagnooseilla on oma paikkansa ja tarkoituksensa, mutta mitä jos ne joskus määrittävät liikaa tai estävät löytämästä ratkaisuja? Mitä jos diagnoosien annetaan leimata liikaa ihmistä tai ihminen itse otaa ne tarpeettoman rajoittaviksi tekijöiksi elämäänsä? Diagnoosit saattavat olla suojaksi, mutta ne saattavat myös olla vankila.

Tunnen myös niitä jotka ovat jääneet sairaseläkkeelle tai työttömiksi erinäisten ongelmien takia. Arvostettavia, persoonallisia ihania ihmisiä, joilla olisi niin paljon annettavaa, että ihan pakahduttaakin ajatella. Kuinka paljon me hukkaammekaan ihmisten potentiaalia? Tosin kaikki se ihana potentiaali ei mene toki hukkaan jos sitä ei valjasteta työelämän ja rahan palvelukseen. Muunlaisellakin potentiaalilla on arvonsa. Ihminen on arvokas itselleen, lapsena, vanhempana, sisaruksena, ystävänä, naapurina, vertaistukihenkilönä, tuntemattomana vastaantulijana jonka kanssa vaihdat lauseen pari.

Millaisten asioiden kanssa painitaan?

Kuka hoitaa, kuka maksaa, millaista tukea pitäisi saada lapselle, kuka auttaisi tappelemaan kunnan tai kaupungin kanssa siitä että lapsi saa lakisääteiset tuet ja palvelut, voiko tähän vaikuttaa ruokavaliolla tai ravintolisillä tai luomalla ympäristöä ja elämänrytmiä jotenkin erilaiseksi? Jos äiti hermostuu, lapsikin hermostuu ja kohta kaikki hermostuu ja sitten syödään sokeria ja saadaan illaksi aikaan kolmas maailmansota.. Olen nähnyt tällaista ja kuullut ja lukenut tällaisesta.

Geeniperimä, aivovauriot kuten hapenpuute syntymässä, raskaudenaikaiset äidin terveysongelmat, imettämättömyys joko jonkun lääketieteellisen syyn vuoksi tai oikeanlaisen tiedon ja tuen puutteen vuoksi, keisarinleikkaus, infektiokierteet, suolistomikrobiston epätasapainotila, ruoansulatusongelmat, ruoka-aineallergiat ja -yliherkkyydet, stressi, rokotevauriot, sisäilma-altistukset, krooniset infektiot, hormoniepätasapainotilat... Lasten levottomuuteen, oppimisvaikeuksien ja muiden sen kaltaisten haasteiden takana voi olla monenlaista ja tottakai jokaisen perheen ja lapsen tilanne on otettava huomioon yksilöllisesti.

Mistä voisi olla apua?

Aina kun etsitään apua, olisi hyvä pyrkiä uskaltautumaan ensin käymään läpi ideariihi. Kartoitetaan vaihtoehtoja rajaamatta niitä vielä siinä vaiheessa. Etsikää tietoa kaikenlaisista erilaisista vaihtoehdoista. Niistäkin jotka tuntuvat huuhaalta tai oudoilta tai sellaisilta jotka eivät ole toteutettavissa. Kirjatkaa nämä vaihtoehdot ylös. Niitä voi kysellä myös vaikkapa Facebookin hyvinvointi- ja terveysaiheisissa erilaisissa ryhmissä.

Sitten on aika ajatella riittävän laajasti. Mitkä kaikki mahdolliset tekijät juuri sinun lapsesi elämässä voivat hänen haasteisiinsa vaikuttaa? Onko elämä liian kiireistä ja levotonta ja tarvitaanko tämän vuoksi elämänmuutoksia. On kysymys niinkin tärkeästä asiasta kuin lapsesti terveydestä, hyvinvoinnista ja tulevaisuuden näkymistä, hänen pärjäämisestään ja elämänlaadustaan. Onko eläminen liian kallista? Pitäisikö vaihtaa vaatimattomampaan autoon ja asuntoon? Pitääkö laskea elinkustannuksia jotta jää enemmän aikaa rauhassa olemiselle ja ajanviettoon perheen kanssa? Myös siihen, että vanhempana pidät itsestäsi huolta. Pitääkö vähentää harrastuksia ja muita ramppaamisia? Näytteleekö kännykät, televisiä ja tietokone liian isoa roolia? Ne ovat liikaa käytettynä haitaksi lasten ja nuorten kehittyville aivoille ja hermostolle. Kuka teillä määrää? Koneet, vai te vanhemmat? Ruutujen sinivalo iltaisin häiritsee melatoniinin muodostumista ja mitä herkempi ihminen, sen pahemmin erilaiset ihmisperäiset sähkömagneettiset kentätkin häiritsevät hermostoa ja biokemiaa, niin lapsilla kuin aikuisilla.

Havainnoi, mitä lapsesi on tehnyt ja mitä hän on syönyt kun oireet pahenevat. Usein haittaa tekevät sokeri, valkojauhotuotteet, lisäaineet, gluteeni ja maitoproteiini. Myös epäsäännöllinen ruokailu, napostelut ja epäedullisesti koostetut ateriat häiritsevät. Monien oireilujen taustalla ovat mm. aminohappojen ja rasvahappojen epätasapaino kehossa ja suoliston mikrobiston epätasapainotilat. Suosittelen kääntymään ravitsemusammattilaisen puoleen. Aina ei tarvita edes kalliita funktionaalisen lääketieteen testejä, joskin niihin on joskus myös hyviä perusteita sijoittaa ja ne ovat usein oikotie selvittää mistä on kysymys ja miten ratkaista pulmat.

                                               
Jos lapsesi sietää kosketusta, se voi olla myös tärkeää. Muistan kun omat vilkkaat lapseni olivat pieniä ja jossain tilaisuudessa piti jaksaa jonkin aikaa olla suht hissukseen ja paikallaan. Auttoi kun pidin sylissä ja hieroin pieniä jalkoja, rapsuttelin hiusrajasta tms. Lapsi istui hiirenhiljaa sylissä, hengitti rauhallisesti ja pisti rentona silmät kiinni, nautti kovasti olostaan kun sai lämpöä, läheisyyttä ja kosketusta. Äidillekin se oli ihanaa.

Kaikella on aikansa. Joskus tarvitsemme vain kosketusta, läheisyyttä ja rauhaa. Tarvitsemme myös puhdasta ilmaa ja ravitsevaa ruokaa. Toisinaan tarvitsemme myös järeämpiä ja kohdennetumpia toimenpiteitä. Joskus lapsemme tarvitsevat funktionaalista lääkäriä tai ravitsemusasiantuntijaa, joskus molempia. Moni saa apua myös mm. homeopatiasta tai vyöhyketerapiasta tai muista erilaisista hoitomuodoista. Kannattaa kuunnella niitä, jotka ovat jo apunsa löytäneet. Sieltä saattaa tulla hyviä vinkkejä.

Tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus väheksyä sairauksia tai diagnooseja. Ymmärrän myös miksi jotkut ovat päätyneet käyttämään lääkityksiä lapsilleen. Tarkoitus on tuoda esiin ajatuksia ja vaihtoehtoja. Jokainen vanhempi tekee varmasti ratkaisunsa lastensa auttamiseksi parhaimman harkintansa mukaan. Toivon, että tästä kirjoituksesta on jollekin hyötyä ja apua pohdinnassa, miten auttaa lastaan.

Basedowin taudissa hyvä harkita vaihtoehtoja radiojodihoidolle

On varsin tavallista, että kun ihminen kärsii kilpirauhasen liikatoiminnasta, hänelle annetaan hoidoksi radioaktiivista jodia, joka tuhoaa kilpirauhaskudoksen ja liikatoiminta lakkaa. Tätä hoitoa väitetään turvalliseksi ja väitetään myös, että sivuvaikutukset ovat harvinaisia. Sallinette, että esitän asiasta eriävän mielipiteen. Lääketiede ei ole vielä valmis, eivätkä kaikki hoitokäytännöt kestä lähempää takastelua.

Monien ihmisten kilpirauhasongelmien yhtenä tai jopa pääasiallisena syynä on kuitenkin jodipuutos. Tämä on yleisesti tiedetty fakta. Jodin puutos, muut ravintopuutokset ja lisäksi lukuisa joukko muitakin syitä voi olla yleisimpien kilpirauhassairauksien syynä. Nämä syyt voivat olla avain kokonaisvaltaisempaan ja järkevämpään ratkaisuun kuin radiojodihoito.

Jodia tarvitsevat ja jodia sisältävät kuitenkin myös elimistön monet muut rauhaskudokset, kuten rinnat, keuhkot, munasarjat ja eturauhanen. Mitä radioaktiivinen jodi tekee näille kudoksille varsinkin jos jodista on jo ennestään puutetta ja radiojodi ryntää hoidon aikana jodipuutteisia kudoksia tuhoamaan? Mikä estää radioaktiivista jodia tuhoamasta myös muita kudoksia kuin kilpirauhasen? Ei mikään. Pitäisikö siis harkita muita, turvallisempia vaihtoehtoja?

Liikatoiminnassa, johon radioaktiivista jodia annetaan, on tavallisimmin kyse Basedowin taudista eli Gravesin taudissa, joka on autoimmuunisairaus siinä missä vajaatoimintaoireiston aiheuttava Hashimoton tautikin. On kuitenkin hyvä huomioida, että myös Hashimoton taudissa voi esiintyä liikatoimintavaiheita. Ei ole harvinaista, että autoimmuuniperäisessä kilpirauhassairaudessa hormonimäärät heittelehtivät. Samalla ihmisellä voi olla sekä Basedowin tautia ilmaisevia, että Hashimoton tautia ilmaisevia kilpirauhasen vasta-aineita. Jos autoimmuunitulehdus saa riehua kilpirauhasessa, lopulta päädytään vajaatoiminnalle kilpirauhaskudoksen vähitellen tuhoutuessa.

Radioaktiivinen jodi voi johtaa muidenkin kuin kilpirauhasen kudoksen tuhoutumiseen ja vaikeuttaa naisilla mm. raskaaksi tulemista jos radiojodi vahingoittaa mm. munasarjoja. Radiojodi voi vahingoittaa myös haimaa, sylkirauhasten toimintaa, kyynelkanavia ja suolistoa. Radioaktiiviset aineet ovat myös syöpäriski, vaikka radioaktiivista jodia saatetaan käyttää myös kilpirauhassyövän hoidossa, jossa sille saattaa olla merkittävämpi tarve kuin autoimmuunityreoidiitin kuten Basedowin taudin hoidossa.

On hyvä huomioida, että radioaktiivinen jodi ei hoida kilpirauhassairautta. Se vain tappaa kilpirauhasen ja samalla myös muita kudoksia mahdollisesti aiheuttaen myös DNA:n mutatoitumista. Radioaktiivinen jodi ei myöskään ratkaise toisinaan Basedowin tautiin liittyviä silmäoireita. Radiojodihoito johtaa lähes aina kilpirauhasen vajaatoimintaan, joka ei ole niin helppohoitoinen useimmilla potilailla kuin annetaan ymmärtää.

Mitkä ovat vaihtoehdot kun sinulla on Basewin taudin aiheuttama liikatoiminta? Liikatoimintaan annetaan ensisijaisesti yleensä liikatoimintaa hillitsevää Thyrazol-lääkettä ja jos liikatoiminta on aiheuttanut sydämen tiheälyöntisyyttä, myös sitä saatetaan lääkitä. Nämä lääkitykset ovat kuitenkin tarkoitettu tilapäiseksi avuksi ja ne ovat vain oireiden hoitoa, joskin tärkeää sellaista.

Joskus hoitovaihtoehtojen pohtiminen on taistelua aikaa vastaan. Kilpirauhasen liikatoiminnan oireet, kuten laihtuminen ja jatkuva nälkä, univaikeudet, vapina, ahdistuneisuus, ripuli yms. ovat niin invalidisoivia ja haitallisia, että niitä todella on tärkeä hoitaa. Jos ollaan tilanteessa, että radikaaleja toimenpiteitä tarvitaan, en itse ainakaan suosittelisi radiojodihoitoa vaan pidän kilpirauhasen poistoa turvallisempana vaihtoehtona yleisesti. Toki se johtaa varmuudella tarpeeseen käyttää kilpirauhashormonikorvaushoitoa ja leikkauksessa on myös riski sille, että saat hermovaurio, joka vaikeuttaa äänen tuottamista. Näitä riskejä on hyvä puntaroida.

Jos joutuisin itse tilanteeseen, että minulla todettaisiin kilpirauhasen liikatoiminta, ottaisin siihen toki lääkitykset, jotka vähentävät sitä, mutta alkaisin nopeasti toteuttamaan autoimmuuniruokavaliota. Hoitaisin myös suolistoani funktionaalisen lääketieteen periaatteiden mukaan ja katsoisin etten kärsi ravintopuutoksista. Lääkäri Olli Sovijärven kirjoitus autoimmuunisairauksien syistä ja hoidosta ravinnolla on hyvää luettavaa: https://ollisintegrallife.com/2012/11/15/autoimmuunisairaudet-ja-patofysiologiset-mekanismit-hoito-ravinnolla-seka-stressinhallinnalla/

En tosiaan epäilisi hetkeäkään mennä tiukalle autoimmuuniruokavaliolle, jossa ravinnosta poistetaan 1-3 kk:n ajaksi kaikki viljat ja maitotuotteet, koisokasvit, palkokasvit, kananmunat, siemenet ja pähkinät. Suositaan kasviksia, marjoja, mahdollisimman luonnonmukaisesti tuotettua lihaa, kalaa ja siipikarjaa, riistaa ja mahdollisimman vähän tulehduttavia rasvoja valiten mm. kookosöljyä, oliiviöljyä ja avocadoöljyä. Tärkkelyshiilihydraattilähteenä voidaan käyttää juureksia.

jodin yksinkertaistettu atomimalli

Tiukan autoimmuuniruokavaliovaiheen jälkeen samalla kun olisi kiinnitetty huomiota myös mm. ruoansulatukseen, suolistoon, antioksidanttien saantiin ja immuniteetin tukemiseen ravintolisäohjelmalla, alkaisin vähitellen palauttamaan tiettyjä ruoka-aineita, kuten riisiä, kananmunia ja koisokasveja. Pitäytyisin kuitenkin siinä että gluteeniviljat ja maitotuotteet olisivat pysyvästi poissa ruokavaliosta ja esim. sokeriherkuttelut ja lisäainemässäilyt minimissä, samoin tulehduttavat rasvat.

Jodia en kuitenkaan ottaisi yleisesti suositeltuja määriä enempää liikatoiminnan riehuessa elimistössäni, sillä näissä tilanteissa jodi todennäköisesti vain pahentaisi tilannetta. Sen sijaan seleeni on tärkeä kilpirauhaselle ja sillä on kilpirauhaskudosta suojaavia vaikutuksia antioksidanttina.

Olen havainnut sekä työssäni, että vapaaehtoistyössäni vertaistuessa, että erilaiset paleotyyppiset ruokavalioratkaisut ovat kertakaikkiaan yleensä parhaita autoimmuunityreoidiittia sairastavilla potilailla ja autoimmuunitulehdusta voidaan saada hyvinkin paljon rauhoittumaan ja oloa kohenemaan. Toki on tärkeää ruokavalion lisäksi myös huomioida kokonaisvaltaisesti elimistön toimintojen tukemista yksilöllisesti mm. ravintolisillä. Et ole kilpirauhanen, olet kokonainen ihminen ja jos kehoosi on kehittynyt autoimmuunisairaus, siellä on taatusti monenlaista muutakin meneillään mihin pitää kiinnittää huomiota.

On hyvinkin mahdollista että kilpirauhasen poistoon tai radiojodihoitoon ei tarvitse ryhtyä, jos hoidetaankin ongelman perimmäisiä syitä eikä vain seurauksia. Kaikki riippuu tietenkin siitä, miten voimakkaat ovat oireet ja miten ajoissa niihin päästään puuttumaan dietaarisesti ja kokonaisvaltaisella hoidolla.

Jokaisen on kuitenkin toki tehtävä itse ratkaisunsa. Vastuuvapauslausekkeena toki lausun, että en ole lääkäri enkä vastaa siitä mitä ihmiset tekevät hoitonsa suhteen luettuaan tämän minun kirjoitukseni.

Jos radiojodihoito on jo tehty, ei asialle tietenkään voi enää mitään ja on turha panikoida tai harmitella jälkikäteen. Mitä voi tehdä, on pyrkiä huolehtimaan terveistä elämäntavoista ja stressinhallinnasta ja kannattaa myös pyrkiä hoitamaan terveyttään mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja yksilöllisesti. Liputan tässäkin kohtaa yksilöllisesti toteutettuja paleo-tyyppisiä ruokavalioratkaisuja. Usein gluteeni ja maitoproteiini ovat autoimmuunisairauksien päähäiritsijät. Jos liikatoiminta ei enää riehu elimistössä, voi myös tulla ajankohtaiseksi alkaa täyttämään elimistön jodivarantoja jos ne ovat huvenneet. Jodi on tärkeää mm. rauhaskudoksille ja iholle.

Jotkut käyttävät isoannoksista jodia erilaisissa joditerapiaprotokollissa, joista on kirjoittanut mm. lääkäri David Brownstein. Kollegani Susa Hanyi on kirjoittanut asiasta hieman myös Suomeksi: http://www.omenapaivassa.fi/joditerapia.html

Yleiset saantisuositukset kuten 150µg tai 175µg ovat hyvin alakanttiset. Otan itse joka toinen päivä 1000µg jodia ja katson tämänkin annoksen hyvin maltilliseksi ja turvalliseksi. Ylin saantisuositus mainitaan monissa lähteissä 1000µg:n tienoilla.

Tässä myös STTM-sivustolta ajatuksia herättävä artikkeli englanniksi: https://stopthethyroidmadness.com/top-reasons-not-to-have-rai/

Kilpirauhas- ja borrelioosipotilas Hanna joutuu lääkitsemään itse itsensä

Tämänkertaisen vierailevan kirjoittajan, Hannan tarinassa on tuttuja piirteitä. Vertaistuesta sekä kansainvälisesti että Suomessa on selvästi havaittavissa, että monet, joilla on krooninen borrelioosi eivät hyödy Thyroxin-lääkityksestä vaan ainoa lääkitys, joka heillä toimii on usein T3-monoterapia, eli hoito synteettisellä T3-hormonilla siinä missä Thyroxin on varastohormoni T4:ä. Kaikilla edes T3-hormonihoito ei tuo helpotusta vajaatoimintaoireisiin tai sitten annosten täytyy olla tosi isoja. Joskus isotkaan annokset eivät tunnu aiheuttavan minkäänlaisia liikatoimintaoireita. T3-hoitojen asiantuntija Paul Robinson puhuukin kirjoissaan mm. siitä, että tulehdustekijät häiritsevät kilpirauhashormonien toimintaa solutasolla. Jotkut taas eivät meinaa kestää kilpirauhaslääkitystä vaikka ovat veriarvojen mukaan selkeästi vielä vajaatoiminnalla. Krooniset infektiot ja kilpirauhaslääkitys ovat usein kinkkinen yhdistelmä. Hannan kohdalla kilpirauhaslääkitys toimii.

Kilpirauhaskiistan lisäksi myös ne, jotka sairastavat kroonista borrelioosia jäävät yleensä ilman pätevää hoitoa ja heille jopa väitetään ettei borrelioosi voi kroonistua tai että heillä ei voi olla borrelioosia jos Suomesta saatavilla olevissa tieteellisesti puutteellisissa testeissä ei havaita borrelioosia tai sitä ei havaita selvästi. Tarkempiin tutkimuksiinkin saattaa olla hyvin vaikea päästä. Onneksi yrttilääkintä on osoittautunut vähintään yhtä tehokkaaksi kuin pitkät antibioottikuurit kroonista borrelioosia sairastaville. Ne vaan pitää osata toteuttaa taitavasti. Jos lääkäri alkaa hoitamaan kroonista borrelioosia Suomessa, hän saattaa saada kollegat ja viranomaiset kintereilleen ja joutua ongelmiin. Sillä miten hyviä tuloksia hän on saanut aikaan potilaillaan ei ole mitään merkitystä eikä potilailla kysytä asiasta yhtään mitään, kuten ei kilpirauhaslääkitykseen liittyvissä oikeustaisteluihin johtaneissa kiistoissakaan.

Hannalla on sama tilanne kuin monella muullakin kilpirauhaspotilaalla Suomessa. Heille on löytynyt aivan sopiva kilpirauhaslääke, mutta joidenkin lääkäreiden ja viranomaisten harjoittaman asiattoman toiminnan takia kukaan lääkäri ei enää uskalla tai voi määrätä heille heidän kipeästi tarvitsemiaan lääkkeitä. Moni joutuu hakemaan lääkkeensä ulkomailta. Kaikilla ei ole tähän varaa tai kielitaitoa. On hämmentävää, että tietynlaisista hormonikorvausta vaativista tilanteista on tullut niin iso ongelma Suomessa. Voit lukea tästä lisää blogistani: http://jalkeilla.blogspot.fi/search/label/kilpirauhaskiista


Hanna sai oikeanlaisella hoidolla itsensä takaisin työkykyiseksi. Annetaan hänen kertoa:

Ennen vuotta 2010 koin olevani terve ja elämässäni onkin aika ”ennen leikkausta” ja ”leikkauksen jälkeen”. 2009 huomasin kaulassani möykyn joka jatkoi kasvamistaan. Kaulani ultrattiin ja sain suoraan lähetteen struumaleikkaukseen. Minulla ei ollut kilpirauhaslääkitystä, enkä kyseenalaistanut lähetettä. Jälkiviisaana tuossa vaiheessa olisi kannattanut miettiä syitä kilpirauhasen kasvuun. Menin kuitenkin leikkaukseen vuonna 2010 ja kilpirauhaseni poistettiin kokonaan.

Aloitin leikkauksen jälkeen Thyroxin-lääkityksen. Kolme päivää leikkauksen jälkeen alkoi alamäki, tunsin kuinka voimat valuivat kehostani. Lääkärin mukaan kärsin leikkauksen jälkeisestä väsymyksestä. Hissukseen viikko viikolta oloni huononi, mutta sen verran hitaasti etten kiinnittänyt asiaan huomiota. Ensimmäisen pitkän migreenikohtauksen sain pari kuukautta leikkauksen jälkeen. Painoni nousi 23 kiloa puolessa vuodessa. Kärsin väsymyksestä ja migreeneistä.

2013 migreenit olivat jo läsnä lähes koko ajan. En voinut tehdä mitään suunnitelmia, enkä päässyt mm. illanviettoihin tai harrastuksiin, koska kipu esti menemisen. Elämäni oli kutistunut kodin ja työn välille. Työterveyslääkärin mielestä valehtelin päänsärystä ja hän ehdotti reipasta ulkoilua ja asenteen muutosta. Seuraava lääkäri ymmärsi migreenin päälle, mutta määräsi vain kipulääkkeitä. Söin erilaisia migreeni- ja kipulääkkeitä roppakaupalla, eikä mistään tuntunut olevan apua. Seuraava lääkäri ehdotti työpaikan vaihdosta, koska hänen mielestään oireeni olivat stressiperäisiä. Varasin yksityiseltä neurologiajan ja hänen mielestään kärsin vain yhtäkkiä alkaneesta migreenistä. Lisää lääkkeitä. Aloin vaipua epätoivoon, koin etten saanut apua mistään eikä kukaan ymmärtänyt kuinka kova migreeni oli taukoamatta. Itkin töissä kipuuni. Lopulta olin hyvin masentunut, koska elämä kovassa päänsäryssä ja uupumuksessa ei tuntunut elämisen arvoiselta. Masennuin, koska ymmärsin etten saa lääkäreiltä apua ja tunsin, että minussa on jotain pahasti vialla.

Jouduin jäämään sairaslomille töistä. Sain sairaslomaa viikon kerrallaan työterveydestä masennukseen. Sitten sattuman kaupalla pääsin funktionaalisen lääkärin vastaanotolle. Hän ehdotti, että tilaisimme täydellisen kilpirauhaspaneelin. Tulosten perusteella Thyroxin vaihdettiin Liothyroniin eli T3:een. Lisäksi sain lisämunuaisia tukevaa hoitoa ja pidemmän sairasloman. Hakeuduin myös itse psykologin hoitoon masennuksen vuoksi, kuntoni oli niin huono, että toivoin kuolemaa.

Vähitellen hyvin hitaasti vointini alkoi parantumaan. Kahdeksan kuukauden jälkeen palasin töihin, yhä päänsärkyisenä, mutta kuitenkin paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin. Masennukseni katosi viikossa aloitettuani DHEA-hormonikorvaushoidon. Heti Liothyroninin aloitettettuani kuukautiseni, jotka alkoivat varsin myöhään teini-iässä ja ovat olleet 5-8 viikon välein epäsäännöllisesti muuttuivat neljän viikon kiertoväliin kellontarkasti. Ihmeellinen juttu minulle. Kehoni löysi rytmin, jota sillä ei ollut koskaan aikaisemmin ollut.

Funktionaalinen lääkärini diagnosoi minulla myös borrelioosin. Muistan saaneeni punkin pureman kymmenen vuotta aikaisemmin, mutta silloin en ollut tietoinen sen vaaroista enkä hakeutunut lääkäriin. 1.9.2016 aloitin borrelioosin hoitamisen ensin lyhyellä antibioottikuurilla, sitten yrteillä. Päänsärkyni katosi antibioottikuurin alussa. Aivoissani on ollut tulehdus koko ajan ja minulle on sanottu, että kuvittelen asian. Viime syksystä tähän päivään huhtikuun 2017 alkuun vointini on hitaasti parantunut entisestään. Kärsin yhä migreeneistä kuukautisten aikana ja ovuloidessani. Mutta oireeni ovat paljon pienemmät kuin pahimmillaan, jolloin oksensin kivusta päivittäin.

Viime syksynä saadessani borrelioosi-diagnoosin sain myös hyvästit ihanalta lääkäriltäni. Hän ei enää voi hoitaa kilpirauhaspotilaita Valviralta tulleen uhkan vuoksi. Minulla on lääkkeitä jäljellä täksi vuodeksi, sitten en tiedä mitä teen. Uskon, että kroonisen borrelioosin vuoksi elimistöni ei pysty muuntamaan Thyroxinin pelkkää T4:ää aktiiviseen T3-muotoon kunnolla. Ehkä minulla on ollut tämä taipumus aina, mutta kilpparin poisto on pahentanut asiaa. Näyttää myös siltä, että tuo leikkaus aktivoi borrelioosin kehossani. Näiden asioiden vuoksi kadun yhä leikkausta kovasti, vaikka siitä on pian 7 vuotta. Nämä vuodet ovat olleet elämäni vaikeimmat.

Suomessa moni kilpirauhaspotilas joutuu lääkitsemään itse itsensä menetettyään lääkärinsä. Moni joutuu hankkimaan lääkkeensä ulkomailta. Vielä useampi on joutunut palaamaan lääkitykselle, joka ei heille sovi. Useat kilpirauhaspotilaista sinnittelevät tänäkin päivänä itselleen sopimattomalla lääkityksellä johtuen lääkärikunnan ja viranomaisten osaamattomuudesta, välinpitämättömyydestä ja asenneongelmista.

Toivoisin, että minulla erittäin hyvin toimia lääkitys olisi sallittua ja ymmärrettyä. En ole kokenut mitään haittoja T3-monoterapiasta ja voisin hyvin jatkaa tällä lääkkeellä lopunikää. Jos minut pakotetaan takaisin Thyroxinille, pelkään mitä tapahtuu elimistössäni. Olen onnekas, kun pystyn taas käymään töissä ja nauttimaan elämän pienistä iloista. Tervehtymiseni on yhä kesken ja toivon, että löydän uuden lääkärin tukemaan taivaltani kilpirauhaslääkityksen osalta.  


Olen syksystä asti seurannut veriarvojani itsenäisesti otattamalla T3-arvot Cityterveydessä. Talvella arvoni olivat liian matalat ja jouduin säätämään lääkitystä suuremmaksi oman kokeiluni jälkeen. Ajattelin kehon pärjäävän pienemmällä määrällä talviaikaan, mutta kohdallani se ei toiminut. Vastuu näin tärkeästä lääkityksestä kuuluisi lääkärille, mutta yritän reippaasti selvitä yksin.

Olen ollut onnekas, että olen pystynyt pitämään työpaikkani kaiken sairastamisen keskellä, sillä olen joutunut omasta pussista maksamaan lääkärikäynnit, testit ja lääkkeet. Suomessa ei ole tasa-arvoista terveydenhuoltoa.

Tarvitaan lisää vihaisia naisia

Kirjoitan nyt naisista, koska minua sattuu huvittamaan kirjoittaa tämä juttu nimenomaan koskien naisia. Ehkäpä nämä samat asiat voivat soveltua ihan yhtä hyvin miehiinkin. Tämän ei ole tarkoitus olla mikään kaiken kattava ja kaiken selvittävä vakavista vakavin kirjoitus masennuksesta ja vihaisuudesta, mutta sisällytän siihen joitakin huomioimiani ja oppimiani asioita.

Luin hiljattain kaverin FB-seinältä seuraavaa:

"Jotkut naiset pelkäävät tulevansa hulluksi, kun he lopultakin raivostuvat sen sijaan että masentuisivat – kuten ovat aina ennen tehneet. "

-Jean Shindoa Bolen: Jumalattaren Aika – Naisen kolmas ikä

Tämä sitaatti todella kolahti. Niin se on. Aivan totta! Suurin osa asiakkaistani on naisia ja koska haluan huomioida koko ihmisen, myös heidän elämäntarinallaan ja nykytilanteellaan kokonaisuudessaan on suuri merkitys siihen, miten hyvin pystyn heitä tukemaan ravitsemusasioissa. Kaikki eivät halua kertoa kovin paljoan itsestään ja se on täysin ok. Monet kuitenkin tuovat esiin keskustelussa myös monenlaisia henkisiä teemoja, jotka vaikuttavat mm. siihen millaisia heidän voimavaransa, uskomuksensa ja ajatuksensa ovat.

Meidän päähämmehän ei vaan voi suppilolla kaataa tietoa siitä miten nyt tulisi syödä ja juoda ja mitä ravintolisiä käyttää mihinkin aikaan päivästä. Tieto täytyy voida pilkkoa ja imeyttää, jotta sen saa käytännön tasolla käyttöön siinä missä kirjaimellisenkin ravinnon täytyy ensin sulaa ja imeytyä elimistöön, jotta voimme oikeasti tulla ravituksi ja pysyä toimintakykyisinä. Jos tunnemme itsemme masentuneiksi, avuttomiksi ja voimattomiksi, meidän on vaikea päästä elämässä eteenpäin ja tehdä tarvittavia muutoksia.

Moni ihana nainen on pohjimmiltaan hyvin herkkä, kiltti ja haavoittuvainen ja pelkää tulevansa hylätyksi, torjutuksi tai joutuvansa epäsuosioon jos ei täytä kaikkien odotuksia tai ole täydellisen moitteeton. Siitähän tulee aivan kauhea henkinen paine kun pitää yrittää olla täydellinen, aina hyvä tai jos alituiseen pelkää. Fakta on se, että me kaikki olemme epätäydellisiä. On ihan mahtavaa opetella olemaan oma kökkö itsensä ja huomata että juuri oikeanlaiset ihmiset jäävät sinun elämääsi, jotkut saattavat lähteä (saavat mennäkin) ja loput saavat tyytyä sitten mukisematta siihen millainen olet.

Ne asiat, jotka saavat meidät masentumaan ovat pohjimmiltaan usein sellaisia että ei niistä olisi pakko sen paremmin masentua kuin raivostuakaan vaan niitä voisi käsitellä muutoin. On ehkä hyvä pyrkiä suuttumaan säästeliäästi, jottei suuttumuksen voima positiivisessa mielessä kärsisi inflaatiota. Oma äitini sanoi minulle myös merkittävän lauseen, joka on osoittautunut todeksi: "Masennus on pohjimmiltaan sisäänpäin kääntynyttä vihaa."

En puhu nyt omasta puolestani, sillä minä olen aikamoinen Justiina, mutta puhun siitä mitä olen havainnut. Nimittäin moni naisista on sellaisen roolin vankina että he ja myöskin muut ihmiset heidän ympärillään luulevat että naisen jotenkin kuuluu ilman muuta olla muille mukava ja hyödyllinen, vaikka he hiljaa sisällään siitä kituisivat ja näivettyisivät.

Onko muut sitten vastapainoksi yhtä kivoja ja hyödyllisiä tälle naiselle, jaetaanko kotityöt tasan, saako hän äänensä ja mielipiteensä kuuluviin ja kunnioitetaanko niitä? Pitääkö hänen esimerkiksi olla se joka jaksaa vääntää sekä omat terapiaruokansa, että erikseen vielä muunkin perheen mätöt, koska mokomille ronkeleille ei terveysruoka kelpaa? Eikö tämä ole törkeleellisen epäreilua varsinkin kun usein se terapiaruokia vailla oleva on myöskin perheessä se, jolla olisi kaikkein vähiten voimavaroja niitä pöperöitä laittaa.

Omalle miehelleni saan olla todella kiitollinen siitä, että silloin kun olin heikoilla ja tarvitsin apua, hän tuli mukaan funktionaalisen lääkärin vastaanotolle, jotta sai ohjeita siitä millaisia ruokia minulle valmistaisi. Minua ilahduttaa myös aina se kun saan tietää että asiakkaideni perhe ja ystävät ovat heidän tukenaan, apunaan ja kannustavat heitä heidän pyrkimyksissään voida paremmin. Tämä ei ole mitenkään itsestäänselvää. Monet sinnittelevät aivan yksin! Ohjaan ihmisiä usein myös vertaistuen pariin. Jokaisen pitää voida saada tukea, apua ja ymmärrystä. Onni on myös puolestaan antaa tukea muille.

Taipumus masentua, uhriutua ja joutua eräänlaiseen kiltteysloukkuun voi estää meitä parantumasta. Siinä ei auta sitten vaan lääkitykset, ruokavalio ja ravintolisät kun osa ongelmasta on sielullinen. Lisäksi tekee karhunpalveluksen kanssaihmisilleen jos omalla käytökseltään riistää heiltä mahdollisuuden oppia hyväksymään sinut karvoinesi ja päivinesi. Omasta puolestasikin nimittäin provosoivasti sanottuna teet heistä hyväksikäyttäjiä, jos annat itsesi tulla hyväksikäytetyksi.

Ei ole välttämättä ulkoisia masennuksen aiheuttajia. Saatat olla itse itsesi pahin kriitikko ja se, joka sinua piiskaa tekemään enemmän, paremmin, hyppäämään korkeammalle. Saatat itse olla se, joka puhut itsellesi rumasti. Tottakai sellainen masentaa, sillä tosiasiassa olet ihan yhtä hyvä, arvokas ja kiva tyyppi kuin muutkin. Saatat siis joutua suuttumaan itsellesi jotta voit vapautua näivettävästä masennuksesta.

Joskus tarvittava muutos synnytetään vain kivulla. Joskus tilanne joudutaan kriisiyttämään, jotta syntyy tulosta. Usein kuitenkin yllätytään siitä miten kivuttomasti se prosessi onkin käynyt että on alkanut saamaan omaa ääntään paremmin kuuluville. Se voi voimauttaa ja lievittää masennusta, omana aikanaan ja omassa tahdissasi. Pahoin masentuneella ihmisellä ei kenties ole voimaa tulla vihaiseksi. Jos joku ystäväsi on masentunut, saatat ehkä voida kysyä häneltä: "Suututko sä koskaan?" Tämä voimauttava kysymys voi jäädä itämään ja auttaa myöhemmin.

Sinulla saa olla omia mielipiteitä. Sinun ei tarvitse olla samaa mieltä asioista. (Sinun ei tarvitse myöskään olla samaa mieltä tämän kirjoituksen sisällöstä kanssani.) Sinun ei tarvitse aina tehdä kaikkea hyvin ja tunnollisesti ja saat olla myös vihainen. Se ei tarkoita että olisit sietämätön raivopää tai tuittuilija. Tottakai kun suutut, suutut asiasta. Oma matkansa tässä prosessissa on sitten vielä se, että seisot suuttumisesi takana. Sinulle nimittäin tullaan vielä esittämään suuttumisestasi sellaisia asioita että sinun ei olisi pitänyt suuttua, suuttumisesi oli lapsellista tai se oli ylireagointia tai jopa että sillä olisi jotain tekemistä jonkun niin typerän asian kuin naisten logiikka kanssa. Sano silloin rehellisesti miksi suutuit ja sano että sinulla on oikeus suuttua silloin kun suututtaa. Kaikilla on oikeus suuttua. Se on täysin normaali reaktio.

Älä siis anna suuttumuksesi painua masennukseksi ja näivettää sinua vaan uskalla suuttua silloin kun pitää suuttua. Suuttuminen voi voimauttaa. Vihaisuus on vihaisuutta ja sinällään ihan normaali ja hyväksytty tila. Kysymys on oikeastaan siitä, mitä teet sillä vihaisuudellasi. Johtaako se toimintaan silloin kun on muutostarvetta tai tarvetta oikaista jokin vääryys, saada sanotuksi että nyt teit pahasti, nyt tuntuu pahalta, et saa enää jatkossa tehdä/sanoa/toimia näin, en hyväksy tätä..

Saatat iskeä paleokeittokattilan pöytään ja tokaista ukolle ja kakaroille: "Tässä on nyt sitten tätä minun ruokavalioni mukaista ruokaa, mutta minä en ala jokaiselle erikseen muuta kokkailemaan. Jos ei kelpaa niin menkää sitten vaikka tuolta pihalta kuravettä ryystämään." Maailma ei siihen kaadu, mutta saatat huomata että sinun maailmastasi on juuri löytynyt kahva, jota kääntämällä se aukeaa ihan uudella tavalla.

Vihassakaan ei toki pidä rypeä, mutta yksi maailmankaikkeuden parhaimmista eteenpäinvievistä voimista ovat vihaiset naiset. Vihaiset naiset tulevat yhteiskunnalle varmasti myös halvemmiksi kuin masentuneet naiset.

Kilpirauhasen vajaatoiminta ja ruokavalio, Facebook-sivut

Kirjoitin Suomen Ravintoterapiayhdistyksen blogiin kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavien ruokavaliosta:

http://suomenravintoterapia.fi/kilpirauhasen-vajaatoiminta-ja-ruokavalio/

Minulla on nykyään sivut myös Facebookissa:

https://www.facebook.com/SaineNina/

Valveutuneen ja oma-aloitteisen kilpirauhaspotilaan tarina

”Näytät ihan vajaatoimintaiselle!”, totesi hoitava lääkärini, kun tapasimme ensimmäisen kerran.

Alamäkeni terveyden osalta alkoi täytettyäni 40 vuotta, oikeastaan havahduin tässä vaiheessa siihen, ettei kaikki ole ehkä kunnossa. Olin pikkuhiljaa muuttunut väsyneeksi, palelevaksi, kärttyisäksi ja hiukset pudottavaksi kummajaiseksi, jonka olemusta itsekin välillä ihmettelin. Ajattelin, että onko tämä nyt sitä luonnollista vanhenemista. Energiani oli hiipunut ja tein lähinnä vain välttämättömät ja pakolliset velvoitteeni. Tunsin olevani huono äiti ja vaimo – väsynyt ja stressaantunut tiukkapipo. Omasta mielestäni myös melkoinen luuseri, koska en saanut painoani laskemaan edes tiukalla laihdutuskuurilla, vaikka vastaavilla kuureilla painoni oli pudonnut aiemmin hyvin. Vatsaongelmat ja nivelkivut vaivasivat.  Verensokeri heitteli.  Rytmihäiriöt, jotka olivat alkaneet jo teini-iässä, haittasivat yhä enemmän. Niihin apuna oli beetasalpaaja, joka osaltaan pudotti ennestäänkin matalan pulssini todella alas. En jaksanut juurikaan harrastaa, samoin ennen niin mukavat aamukahvit, lounaat ja muut sosiaaliset tapaamiset aiheuttivat uupumisen. Muistiongelmat häiritsivät – minä, jolla aina oli ollut erinomainen muisti, unohtelin nyt sanoja ja jouduin kehittämään muistini tueksi erilaisia viritelmiä; kännykkä, kalenteri, muistilaput sekä autolla ajaessa navigaattori, minne tahansa ajoinkin. Ehkä oloni ei näkynyt ulospäin?

En ollut tutustunut kilpirauhasen vajaatoimintaan enkä siis epäillyt mitään, ennen kuin lääkärini kyseli oireitani ja halusi testata veriarvoni.  Lääkäriin menin alunperin kamalien kuukautisongelmien takia, tästä alkoivat myös muut tutkimukset.  Ensin seurattiin vain TSH:ta – kun se nousi lääkärini mielestä tarpeeksi korkealle ja vasta-aineet olivat yli rajan, aloitettiin tyroksiinihoito subkliiniseen vajaatoimintaan.  Pilleri päivässä –periaate ei kuitenkaan toiminut minulla, vaan aloitti syöksykierteen alaspäin:  annosnostojen myötä voin vain huonommin, TSH ei laskenut, vapaa T3 pysyi viitteensä alarajalla, vapaa T4 sentään kohosi.  Rytmihäiriöni pahenivat entisestään.  Olo alkoi olla todella kurja!

Tapasin muutaman lääkärin alkutaipaleeni aikana. Kun kysyin ”Mitä voin tehdä parantaakseni oloani?”, sain vastaukseksi ”Et mitään!”. Ruokavalio ja elämäntavat eivät kuulemma voineet vaikuttaa asiaan. Tässä vaiheessa päätin, että otan sitten itse selvää, koska jotainhan minun pitää pystyä tekemään. Hyvänä apuna ja tukena alkutaipaleellani  (tietysti edelleenkin) olivat  Facebook –ryhmät joiden vertaistuesta ja tiedoista olen ikuisesti kiitollinen. Kahlasin läpi aiheeseen liittyviä blogeja, kirjoja sekä aloitin PubMedin systemaattisen lukemisen.  Opin pikkuhiljaa, että on paljonkin mitä voin tehdä ja mitä olisin voinut olla tekemättä aikanaan, kuten monet ketoosi- ja VLCD -dieetit.

Tapaamieni lääkärien joukosta löysin sitten sen ”omani”, avoimen ja kuuntelevan – hieman kokonaisvaltaisemmin hoitavan.  Hän muutti minulla -  testattuaan ensin, että kaikki oli ok maksan, munuaisten ja rautojen suhteen -  tyroksiinit yhdistelmälääkitykseen. Lio-lisä alkoikin auttamaan!  Sydän rauhoittui, mikä oli minulle todellinen yllätys!  Pääsin purkamaan betasalpaajat melko nopeasti lähes nollille.  Mielialani parani myös melkoisesti, niitä hyviä hetkiä alkoi taas löytymään harmaassa arjessa.

Väsymys , vatsavaivat ja fyysinen heikkous silti vaivasivat vielä. Paino ei liikahtanut alaspäin vaikka  söin VHH -tyyppisesti ja  mielestäni terveellisesti. Olin vähentänyt gluteeniviljojen käyttöä vatsaoireiden takia jo vuosien ajan.  Sain oireita käyttämistäni maitotuotteista, tosin jo teininä minulle oli annettu laktoosi-intoleranssi diagnoosi ilman kunnon tutkimuksia.  Ennen radikaaleja muutoksia testautin ruoka-aineyliherkkyydet ja tulos oli shokki – kaikki viljat, gluteeni, maito plus noin 30 muuta ruoka-ainetta antoivat isot lukemat vasta-aineissa.  Aloitin tiukan eliminaatiodieetin, jota osin kadun nyt, koska se oli niin ehdoton ja jonka jälkeen on ollut todella vaikea palauttaa osaa ruoka-aineista takaisin. Jälkiviisaana jättäisin pois vain gluteeniviljat sekä maitotuotteet, jotka olivat minulla myös testien mukaan ne ”pahimmat pahikset”. Palkintona dieetistäni sain kuitenkin enemmän energiaa,  rauhoittuvan vatsan , vähenevät nivelkivut, sekä TPO -vasta-aineiden laskun. Kummalliset ihoärsytykset , kutinat, turvotukset  ja  poskiontelo-ongelmat alkoivat myös poistumaan.

”Vuotavan suolen” -käsitteeseen tutustuin vasta tässä vaiheessa ja sain neuvoja lähinnä vertaistuen ja muutaman blogin kautta, kuinka tukea suolistoa järkevämmin. Probiootit ja glutamiinin otin testaukseen ja niistä on ollut minulle apua.

Lääkäristäni olen onnellinen, olemme päässeet mielestäni siihen vaiheeseen, että teemme yhteistyötä ja hän arvostaa mielipiteitäni sekä tukee ruokavaliomuutoksiani, koska näkee niistä olevan hyötyä. Yhdistelmälääkityksen osalta kohdallani se tarkin mittari ei ole labra-arvot (joita toki testataan säännöllisesti), vaan seuraan ”vanhanaikaisesti ” vitaalejani – aamulämpöä, verenpainetta, pulssia sekä vointiani. Hormoniannokseni ei vastaa yleisiä suosituksia, tyroksiinin osuuden pitää olla melko pieni T4/T3-yhdistelmässä, jotta voisin hyvin.  Olen pari kertaa testannut lääkitykseni alasajoakin mutta huomannut etten pärjää ilman tätä hormonilisää.  Vuosien takaiseen olooni voin sanoa, että tänään voin paljon, paljon paremmin!  

Minulle tärkeitä pointteja parempaan oloon:
- vaikka VHH ruokavalio, niin ei ketoosia ja tarpeeksi kaloreita
- pidän verensokerin tasaisena (rasvaa tarpeeksi, syön melko usein, vältän nopeita hiilareita)
- stressitaso oltava sopiva eli kortisoli-hormoni oikealla tasolla, tuen lisämunuaisia (mm. B5-vit, C-vitamiini, Ashwagandha) ja harrastan rentoutumista/stressinhallintaa (yritän ainakin)
- raudat oltava hyvällä tasolla
- B12-taso oltava ok
- otan kilpirauhaslääkkeet noin tuntia ennen syömistä, yhdessä C-vitamiinin kanssa
- käytän ruoansulatusentsyymejä, betain/pepsin sekä probiootteja vaihdellen
- vältän ruokia, joille yliherkkyys tai jotka ovat tulehdusta aiheuttavia (maidoton, gluteeniton ja lisätty sokeri minimissä)
- sopivaa liikuntaa päivittäin
- tarpeeksi unta (min. 8h)

Kokonaisvaltainen vastuu terveydestäni on minulla itselläni, vaikka toimiva yhteistyö lääkärini kanssa onkin tärkeää. Elämäntapojen ja ruokavalion osuus ovat todella ratkaisevat asiat hyvinvointini kannalta,  toimivan ja sopivan  kilpirauhaslääkityksen ollessa tärkeänä osatekijänä.  Olen ehdoton ruokavalioni suhteen enkä tunne, että siitä aiheutuisi minulle ylimääräistä stressiä.  Pientä tervettä itsekkyyttä, jollei muuta; sen olen oppinut tällä taipaleellani.  Kärsivällisyyttä  myös, pienillä askeleilla parempaan oloon  ja huonon päivän sattuessa uskon siihen, että huominen on parempi.  Oloni ja vointini heijastuu koko perheeni hyvinvointiin, ihan varmasti!  ”Äiti, kiva kun sä et ole äkäinen meille!”

Kirjoittaja haluaa pysyä anonyyminä.