Kuka ymmärtäisi minua ja ymmärränkö itsekään itseäni?

Tämänpäiväinen blogiteksti sisältää vähän tough lovea.

Ällistyttävän fiksu uusi nuori ystäväni itsevarmuuskouluttaja Jevgeni Särki on taas päästänyt eetteriin jotain todella katsomisen ja kuuntelemisen arvoista:

Käsittelen tässä tämän videon sisältöä sairastamisen tuskallisuuden kannalta. Haluat tuntea yhteyttä muihin ihmisiin ja tulla ymmärretyksi kun olet sairas. Kaikki eivät ymmärrä, mutta osa ymmärtää ja on myös tärkeä miettiä mitä tarpeitamme ajatellen haluamme tulla ymmärretyksi: Haluammeko lohdutusta ja yhteyttä vai ratkaisuja vai molempia. Tiedämmekö itsekään vielä?

Eri sairauksien vertaistuessakin tulee eteen tilanteita missä moni kuvaa sitä miten heistä tuntuu siltä ettei kukaan voi ymmärtää heitä. Tämä on hyvin yleistä ja inhimillistä. Mitä tarpeita ja uskomuksia sen taustalla voi ollakaan että meillä on tunne ettei kukaan ymmärrä meitä? Sillä vaikka kaikki eivät ymmärrä, niin todellisuudessa ihan varmasti löytyy ihmisiä jotka ymmärtävät. Näiden ihmisten löytyminen on sitä todennäköisempää miten aktiivisesti puhut tai kirjoitat asioistasi ja sitä epätodennäköisempää mitä enemmän eristäydyt muista tai tiedostamattasi sabotoit ihmisten yritykset ymmärtää, antaa lohtua ja auttaa.

Joskus voi tuntua siltä ettei muut ymmärrä jos et itse hyväksy sitä että he oikeasti haluavat auttaa. Tiedostamattasi et ehkä uskalla saada apua, auttaa itseäsi, päästä eteenpäin. "Tuttu helvetti voi tuntua turvallisemmalta kuin tuntematon taivas." Tämä tosiasia voi olla todella uskomattoman vaikea myöntää itselleen ja lähes mahdoton asia hyväksyä todeksi. Useammat apua ja ymmärrystä hakevat kieltävät sen itseltään ja muilta vielä tiukasti.

Jos haluat ymmärrystä ja apua, niin älä sitten torju sitä kun muut yrittää auttaa ja tukea! Sitten jos joku on törppö tai ilkeä kun avaat sydämesi, niin muista että se on hänen ongelmansa eikä kaikki ole sellaisia. Move on! Mene eteenpäin! Hankalampaa tämä tietenkin on silloin jos on perheessä tai lähipiirissä lannistava ihminen joka tekee elämästäsi tosi kurjaa eikä halua ymmärtää. Mieti mistä silloin vaihtoehtoisesti saat ymmärrystä ja tukea.

Joskus sairastuneesta ihmisestä tuntuu että hänet hylätään eikä kukaan ymmärrä häntä. Voisiko se joissain tilanteissa johtua siitä että ihmiset tuntevat olevansa kykenemättömiä ja avuttomia tukemaan sinua jos samalla kun lähetät signaaleja siitä että tarvitset ymmärrystä, apua ja tukea, sitten kuitenkin sabotoit sen. Vertaistuessa tämä näyttäytyy sellaisena että joku tuo voimakkaasti ja aktiivisesti esiin ongelmansa ja näyttää näennäisesti jopa etsivän ratkaisuja, mutta minkäänlainen avun ja tuen tarjoaminen ei näytä tuovan tulosta. Semmoinen alkaa tuntua epätoivoiselta auttajasta ja siihen väsyy. Voi jopa syntyä vaikutelma että minkäänlainen apu ei kelpaa eikä tuo ihminen etsi tosiasiassa ratkaisua. Joskus voi jopa tuntua siltä että tuo ihminen kuppaa toiset tyhjiin energiasta auttaa ja tukea ja jollakin tavalla vain käyttää ihmisiä oman pahoinvointinsa roskasankona. Kauniinpi ja inhimillisempi tapa ilmaista asia olisi kenties että tuo ihminen ei oikein tiedä itsekään mitä hän haluaa, etsii ja tarvitsee ja kurkottaa epätoivoisesti toisia ihmisiä kohden etsiäkseen yhteyttä, jotain turvaköyttä mihin tarttua.

Mä tiedän mistä puhun, sillä olen itse ollut aikanani todella raskassoutuista seuraa kun olin pitkään tosi sairas ja masentunut. Jotkut ahdistuivat siitä eivätkä osanneet eivätkä jaksaneet enää mun seuraani. Joillekin sairauden leima oli liian raskas ja tietyt ihmiset vaan lakkasi pitämästä yhteyttä ilman että olisin heitä edes mitenkään kuormittanut. "Ai mikä sulla muka on?" Sanoi eräs kun kerroin puhelimessa tilanteestani. Enpä puhunut sitten enää mitään ja tämä ihminen palasi myöhemmin elämääni kun olin paremmassa kunnossa. En tiedä tuleeko meistä enää koskaan kovin läheisiä ja luotanko häneen koskaan samalla tavalla kuin ennen..

Kun me haluamme että meitä ymmärretään, mitä me tavoittelemme sillä? Haluammeko lohdutusta ja tukea vai haluammeko oikeasti myös ratkaisuja, apuja ja neuvoja? Odotammeko joskus ihmisiltä liikaa? Onko sairaudesta tullut jo niin iso osa identiteettiä että emme ole enää halukkaita oikeasti edes luopumaan siitä? Mitä toisten pitäisi ymmärtää? Meidän pitää kertoa se heille riittävän selvästi.

Voimme sanoa ja kannattaakin sanoa suoraan jos emme odota apua tai neuvoja vaan ihan vaan seuraa, läsnäoloa, kuuntelua ja lohdutusta. Ihmiset eivät ole ajatuksenlukijoita. Jos joku tarjoaa ratkaisuja kun emme niitä halua, ollaan kärsivällisiä. Toistetaan toive siitä että haluamme tukea, olkapäätä ja kuuntelijaa, emme ratkaisijaa tai neuvojaa. Joskus sanoma pitää toistaa monta kertaa ennenkuin ihmiset sisäistävät sen. Me olemme sillä tavalla vähän kovakalloisia ja epätäydellisiä.

Minulla ja kollegallani ravintoterapeutti Hanna Huttusella (en muuten kysynyt edes lupaa, saanko mainita hänet, nyt menee siis riskillä..) on samanlaisia kokemuksia. Molemmilla on fibromyalgia ja molemmat ovat saaneet siihen apua ravintoterapeuttisista keinoista. Mitä tapahtuu kun menee fibromyalgiapotilaiden vertaistukiryhmään netissä levittämään pyyteettömästi ilosanomaa, että hei, tähän piinaavaan ja elämänlaatua ja toimintakykyä heikentävään sairaudentilaan voi saada apua ja tuskistaan ja uupumuksestaan voi vapautua?

Jotkut harvat kiinnostuvat, mutta muutoin tulee täysi tyrmäys. Jopa suoraa haukkumista ja suunnilleen pahaksi ihmiseksi julistamista: "Mitä sä tuut tänne väittään yhtään mitään. Mä olen sairas, se mikä sulla toimii niin ei todellakaan välttämättä toimi muilla yms." Niinpä niin. Jotkut haluaa rypeä siinä kurjuudessaan ja sitten valitetaan kun kukaan ei ymmärrä. Minä uskallan tästä kertoa suoraan, koska olen itsekin halunnut rypeä aikani siinä kurjuudessa enkä todellakaan ollut halukas tai valmis ottamana mitään neuvoja vastaan. Se on prosessi, se vie aikaa ja kukaan muu ei voi tehdä sitä matkaa puolestasi. Se on vaihe, että saa diagnoosin ja sitten aletaan rakentamaan identiteettiä sen diagnoosin ympärille. Jos joku vihjaa että tämä diagnoosi vaikuttaisikin jatkkossa kenties elämään vähemmä ja tilanne kohenisi, se on suora isku vyön alle. Sama kuin joku yrittäisi muuttaa sinua persoonana. "Minulla on oikeus olla tällainen. Miten sinä kuvittelet voivasi tulla mestaroimaan minun elämääni?"

Kun ei vielä ollut valmis laskemaan irti sairaan ja ongelmaisen ihmisen identiteetistään, olisi kuitenkin jälkiviisaana ollut fiksumpaa sanoa useammin:

"Mä en nyt oikeastaan jaksa miettiä tällä hetkellä mitä pitäisi tehdä. Toistaiseksi yritän nyt vaan jaksaa olla olemassa. Arvostan silti todella ystävyyttämme ja olen tosi kiitollinen siitä että tulit käymään ja tulit mua tervehtimään kun olen tosi huonossa jamassa. Kaikki ei nimittäin ole tulleet. Sä olet ja minusta se kertoo sinusta jotakin erityistä. Kiitos!"

tai:

"Nyt ollaan puhuttu niin paljon mun voinnista, että kerropa mitä sulle kuuluu ja mitä ootte viime aikoina puuhanneet."

Asioihin suhtautuu tietenkin vähän eri tavalla sen mukaan onko ne ongelmat oikeasti sellaisia että ne voi selättää vai onko enemmän kysymys siitä että pitäisi etsiä keinoja jaksaa ja selvitä muutoin eteenpäin ongelmien tai sairauden kanssa.

Ymmärrän hyvin jos tämä blogipostaus ärsyttää, suututtaa ja pistää kipeästi, joka raivostuttaa. Ensimmäinen ajatus voi olla että tuo ihminen ei tiedä mistään mitään. Ehkä joku minua viisaampi olisi voinut kirjoittaa tämän diplomaattisemmin. Minä olen usein sellainen graniittisen rouhea ennemminkin kuin sileä timantti. Minusta tämä sanoma on kuitenkin tärkeä tuoda esille ja samoin kysymys: Mitä jos tuntuu siltä ettei kukaan ymmärrä? Entä jos se kysymys voisi useinmiten olla samalla myös: "Mitä jos en ymmärrä itseäni?"

Itseä voi oppia ymmärtämään. Se on osa matkaa jota myöskin elämäksemme kutsutaan.

Älkää eristäytykö, ainakaan liiaksi. Jaksakaa pitää yllä yhteyttä toisiin ihmisiin, sillä ihmistä ei ole luotu olemaan yksin. Menkää toista puolitiehen vastaan. Jos joku ei tunnu ymmärtävän sinua, uskalla kyseenalaistaa se, ymmärrätkö täysin vielä itsekään itseäsi. Onko mahdollista että löydätte silti enemmän yhteistä kuin eroavaisuuksia? Jos toinen ei halua puhua puolukoista, puhukaa mustikoista. Toisaalta kaikkien kanssa ei ehkä kannatakaan  hengata. Ei kaikki ihmiset voi ollakaan ymmärtäjiä ja sydänystäviä. Sitten vaan uutta matoa koukkuun jos jonkun kanssa ei onnaa. Matka on pitkä. Pysähtykää välillä haistelemaan ruusuja tai mitä kukkia nyt siellä ikinä sitten tuleekaan vastaan. Joskus kun kaikki tuntuu olevan sekaisin, ei auta muu kuin vetää välillä henkeä.

Hanna Huttusen kirja Fibromyalgiasta vapauteen: https://atar.pikakirjakauppa.fi/tuote/hanna_huttunen/kiputus_fibromyalgiasta_vapauteen/9789527015056

Kun haitalliset ihmissuhteet ja suorittaminen romuttavat terveyden

Blogistin alustus: Se on niin tuttu tarina vertaistuessa ja minunkin vastaanotolla. Ihminen, joka on uupumuksen kautta saanut monenlaisia terveysongelmia ja sieltä taustalta paljastuu usein kuormittavia ja vahingoittavia ihmissuhteita, traumoja ja se että on kenties juossut pakoon sitä kaikkea pahaa suorittamiseen. Sitten huomaa olevansa burn outissa. Sen myötä kärsii psyyken ja jaksamisen lisäksi usein mm. ruoansulatus, suolisto, immuniteetti ja hormonitasapaino. Matka pohjalta takaisin ylös on pitkä, mutta mahdollinen.

Jokaisen tarina on tietenkin yksilöllinen, mutta usein samankaltaisia kokenut löytää vertaistensa tarinoista yhtymäkohtia. Tämänpäiväisen vierailevan kirjoittajan toiveena onkin, että hänen tarinansa voisi rohkaista ja auttaa muita. Hänen tarinansa on tarina sinnikkyydestä ja vastuun ottamisesta omasta hyvinvoinnista. Vieraileva kirjoittaja haluaa tarinan arkaluonteisuuden vuoksi pysyä nimettömänä.


Kirjoittajalle on sopinut erinomaisesti kilpirauhaslääkitykseksi synteettisen T3-hormonin ja eläinperäisen kilpirauhasvalmisteen yhdistelmä. Tällainen lääkitys tuntuu sopivan yllättävän monelle ja tämän kerron tutustuttuani tuhansiin kilpirauhaspotilaiden tarinoihin sekä Suomessa, että kansainvälisesti. Kilpirauhaslääkitysten suhteen on paljon vaihtoehtoja ja jokainen potilas ansaitsee sen että heillä voitaisiin kokeilla riittävän montaa lääkitystä ja kombinaatiota, jotta löydettäisiin parhaiten hänellä toimiva ratkaisu.


Ei ole harvinaista että vaikean uupumuksen seurauksena kilpirauhasarvot ja kilpirauhashormonien kudostason aktivaatio romahtavat. Toisinaan lääkitystä ei tarvita, joskus sitä tarvitaan tilapäisesti ja toisinaan pysyvästi. Silloin kun kilpirauhasen vajaatoiminnalle ei löydetä tarkkaa syytä kuten esimerkiksi autoimmuunitulehdusta, usein vain aika ja hoitokokeilut paljastavat, jääkö lääkitys pysyväksi. Potilaan oireita tulisi kuunnella. Vertaistuessa tulee jatkuvasti esiin samaa: "Kukaan lääkäri ei kuuntele, ei usko minua, ei ole kiinnostunut voinnistani."


Tämänpäiväinen kirjoittajamme onnistui löytämään hyvän lääkärin. Sen ja lisäksi myös oman sisukkuutensa ja neuvokkuutensa ansiosta ja kuten hän sanoo, rakkauden avulla hän on tullut parempaan kuntoon piinaavasta tilanteestaan. Ihmissuhteilla ja henkisellä tuella on ihan valtava merkitys parantumisessa.

Minun tarinani

Mistä kaikki alkoi

Olen aina ollut luonteeltani herkkä, täydellisyyteen pyrkivä ja jollain tapaa maailmaa tavallista voimakkaammin aistiva. Nykyään tällaiselle ihmiselle on oma nimityksensäkin, erityisherkkä. Nuorena herkkyyttä ei muiden ikätovereiden puolesta koettu suosittuna luonteenpiirteenä, joten opin kätkemään todellisen minäni muilta ihmisiltä jo varhain. Aikuisuuden kynnyksellä ajauduin vuosia kestäneeseen parisuhteeseen, joka tuhosi omakuvani pitkäksi aikaa. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt seurustelleeni narsistin kanssa, joka käytti henkistä väkivaltaa ja joskus jopa fyysistäkin. Tästä suhteesta irtautuminen on edelleen ollut yksi elämäni vaikeimmista asioista, vaikka se ajatuksena kuulostaakin oudolta. Miksi kukaan haluaisi seurustella narsistin kanssa? Siihen en osaa antaa itsekään vastausta.

Olin henkisesti todella rikki pitkän aikaa. Minut kuitenkin pelasti elämääni tullut uusi rakkaus, joka rakasti minua takaisin ja kohteli tasavertaisenaan. Hänelle puhuin, puhuin ja puhuin. Ja se helpotti, ainakin vähän.

Sairastuminen

Elämä oli kuitenkin stressaavaa; menneisyyden kokemukset, rankka opiskelu toisella paikkakunnalla, töissä käynti samaan aikaan ja opiskelun myötä elämään tullut juhlinta vaati veronsa. Yhtenä syyspäivänä 2008 tapahtui jotain, ja sen jälkeen en ole ollut päivääkään entiseni. Sinä päivänä koin jonkinlaisen kohtauksen, joka jäi päälle. Ahdistuin, tunsin eläväni jonkinlaisen sumuverhon takana tai unessa, sain rytmihäiriöitä, en ymmärtänyt kuulemaani tai lukemaani ja lopulta menetin näköni lähes kokonaan. Kävin useilla lääkäreillä aina neurologista lähtien, jossa jopa aivosähkökäyräni kuvattiin. Mistään ei kuitenkaan löytynyt mitään vikaa. Tunsin kuitenkin olevani sairas ja tiesin, että jotain oli pahasti vialla. Mutta koska lääkärit eivät löytäneet mitään vikaa minusta, en osannut tehdä mitään. Vähitellen ajan kanssa pahimmat oireet helpottivat ja jatkoin elämääni, kun en muutakaan osannut, tuntien itseni joka päivä kuitenkin sairaaksi ja väsyneeksi.

Lopulta kaikki kuitenkin romahti. Olin aloittanut taas uuden vaativan opiskelun toisella paikkakunnalla. Perfektionistina vaadin itseltäni hyviä arvosanoja. Kesken opiskeluiden tulin raskaaksi ja vauva-vuosi univelkoineen sekä keskeneräiset opiskelut stressasivat jatkuvasti. Univelan ja vauvakilojen karistaminen rankalla liikunnalla sekä hormonaalinen ehkäisy johtivat siihen, että koin elämässäni toistamiseen tuon erikoisen kohtauksen, jonka jälkeen olin entistä enemmän aivosumussa.

Aivosumua on vaikea selittää sellaiselle, joka ei sitä ole kokenut. Luin joskus mielestäni hyvän kuvauksen aivosumusta, jossa sanottiin, että ”aivosumu on sitä, että näkee maitopurkin kaatuvan pöydällä, mutta ei ymmärrä tai pysty tekemään asialle mitään”. Viestintä aivojen ja käsien välillä ei toimi eikä silmistä lähtevä viesti tavoita aivoja tavallisella nopeudella. Erityisen pelottavaksi olen kokenut tämän oireen liikenteessä. Oli aikoja, jolloin en suostunut ajamaan autoa, sillä pelkäsin ajavani reaktiokyvyn puutteen takia jonkun päälle. Edelleen ahdistun, jos joudun ajamaan esimerkiksi vilkkaasti liikennöidyssä kaupungissa.

Koska kuntoni oli niin huono, kävin yhteensä ainakin kymmenellä eri lääkärillä muutaman kuukauden aikana. Koin todella epäoikeudenmukaista ja huonoa kohtelua lääkärien puolelta, eikä kukaan uskonut minua. Kaikki tutkimustulokseni ”olivat nätisti viitteissä”, kuten suurin osa lääkäreistä totesi. Oma olotilani ei tuntunut kiinnostavan lääkäreitä mitenkään, suurin osa ehdotti masennuslääkkeitä ja yksi jopa sanoi suoraan, että olen luulosairas. Sain lopulta eräältä lääkäriltä Thyroxinin kokeiluun, sillä kaikki oireeni viittasivat kilpirauhasen vajaatoimintaan. Aloitin Thyroxinin ja kuntoni romahti totaalisesti. Lopulta makasin sängyllä, en jaksanut hengittää ja pelkäsin kuolevani. Iltaisin näin katon rajasta hyökkääviä mustia hahmoja ja itkin, sillä pelkäsin vauvani jäävän ilman äitiään.

Myöhemmin selvisi, että Thyroxin oli todennäköisesti aiheuttanut minulle rT3-dominanssin, jossa Thyroxinin sisältämästä T4-hormonista syntyy liikaa inaktiivista T3-hormonia aktiivisen T3 hormonin sijaan. Funktionaalinen lääkärini totesi, että ”olin saanut käänteisen lottovoiton”.  Oikea lottovoitto minulle oli kuitenkin se, että olin onnistunut löytämään todella viisaan ja ymmärtäväisen funktionaalisen lääkärin, joka halusi oikeasti auttaa minua. Teimme valtavasti testejä, joissa paljastui rT3-dominanssin lisäksi DIO2 -geenivirhe, rauta-anemia, matalahko B12-vitamiini, matala kortisoli, estrogeenin puute, DHEA-hormonin puute, matalat kilpirauhashormonit sekä eräitä hivenainepuutoksia. Myös suoliston todettiin olevan huonossa kunnossa. Minulle tehtiin T3-hormonin avulla ”clearance”, jossa elimistöstä poistui ylimääräinen inaktiivinen T3-hormoni. Sen jälkeen tuntui, kuin joku olisi ottanut käsijarrun pois päältä kropassani. Ensimmäistä kertaa vuosiin tunsin olevani edes vähän entiselläni. T3-hormoni ei kuitenkaan sopinut minulle yksinään hoitomuodoksi ja sen rinnalle aloitettiin kilpirauhasen eläinperäinen lääkekorvaushoito. Tämä yhdistelmä on sopinut itselleni parhaiten.

Tie parempaan oloon

Tästä lähti liikkeelle aktiivinen parantumiseni. Etsin tietoa tilastani, aloin hoitaa ravintopuutoksia ja kuunnella kehoani. Tutustuin joogaan sekä TRE-stressinpurkumenetelmään, jota käytän vieläkin, kun elämä tuntuu olevan liian stressaavaa. Se on tehokas, mutta samalla lempeä stressin poistaja sekä kipeiden hartioiden parantaja, josta kärsin kroonisesti. Ostin myös mehulingon ja aloin tekemään vitamiinirikkaita kasvismehuja. Edelleen juon joka aamu kasvismehun ja väitän sen olevan yksi elimistöni tärkeimmistä terveyden lähteistä.

Yli vuoden ajan olin kotona, tekemättä mitään. Lapseni kävi osa-aikaisesti päivähoidossa ja sen ajan hoidin itseäni. Tein kivoja asioita, rentouduin ja sain vain olla. Minulla on elämässäni käynyt niin hyvin, että löysin vierelleni miehen, joka on ymmärtänyt sairauttani ja tarvettani parantua rauhassa. Vaikka meillä oli tiukkaa taloudellisesti, pystyin ottamaan tuon ajan ilman mitään velvoitteita, jotta sain rauhassa parantaa itseäni. Tässä vaiheessa olin jo ymmärtänyt, että kaiken sairastumiseni takana on ollut stressi, loppuun palaminen eli burn out. En ole varma, eikä sitä kukaan osaa sanoa, onko minulla todella kilpirauhasen vajaatoiminta, vai onko burn out ollut kilpirauhasarvojeni laskun takana. Aikoinaan Thyroxinin saadessani kilpirauhasarvoni olivat 0,9 yksikköä viitteen alarajan yläpuolella. Eli tavallisten lääkäreiden mukaan minulla ei ollut kilpirauhasen vajaatoimintaa, vaikka arvo olikin todella huono.

Miten olen parantanut itseäni

Olen saanut itseni parempaan kuntoon kilpirauhaslääkkeen avulla, sekä muuttamalla itse elämääni viimeisten vuosien aikana. Tärkeimpinä asioina stressin välttämisen lisäksi ovat säännölliset elämäntavat, kuten aikaisin nukkumaan meno sekä riittävä lepo ja uni, alkoholin välttäminen, kahvin juonnin lopettaminen, stressaavien ihmissuhteiden lopettaminen, itsensä hyväksyminen, oppiminen sanomaan ”EI”, kun elämä on liian hektistä sekä ravintorikas ruokavalio.

Minulle gluteeniton ruokavalio on ainoa vaihtoehto, sillä reagoin varsinkin vehnään. Viime aikoina olen myös siirtynyt kasvisruokavalioon, jonka olen huomannut parantavan oloani entisestään. Olen jättänyt pois myös kaiken teollisen sekä maitotuotteet. Pyrin syömään paljon erilaisia salaatteja ja papuja sekä marjoja ja juureksia.  Gluteeniton kasvisruokavalio yhdessä kasvismehujen kanssa on antanut energiaa ja vähentänyt aivosumuani merkittävästi. Varsinkin iltapäivän ”sumu ja väsymyskohtauksiin” ne ovat auttaneet paljon.

Mehulinkoon heitän yleensä porkkanaa, lehtikaalia, selleriä, pinaattia ja inkivääriä tai mitä ikinä jääkaapista löytyykään. Kasvismehujen säännöllistä juomista aloittaessani huomasin ensimmäiseksi, että mielialani kohentui huomattavasti. Minusta tuli siis oikeasti onnellisempi ihminen pelkästään juomalla kasviksia. Se on mielestäni ollut huikea asia. Uskon, että kasvismehut ovat hyväksi elimistölleni, sillä niistä saan tärkeät ravitsemusaineet helposti suolistossa imeytyvässä muodossa. Hektisessä lapsiperhearjessa huomaan heti, jos kiireisenä päivänä olen skipannut terveelliset välipalat ja sortunut syömään vain gluteenitonta leipää ja makaronia.

Tärkeää parantumiselleni on ollut toki myös se, että rinnallani on ollut ihminen, joka on jaksanut tukea ja kuunnella minua ja antanut minun rauhassa parantaa itseäni. Koen, että terveet ja rakastavat ihmissuhteet vaikuttavat kokonaisterveyteemme paljon enemmän, kuin osaammekaan arvioida. Täysin entiselleni en ehkä koskaan enää tule, mutta tällä hetkellä pystyn käymään täysipäiväisesti töissä sekä nauttimaan elämästäni juuri tällaisena, kuin se on.

Mitkä asiat sinä koet parantavan terveyttäsi?

Onko ravintoterapiasta apua kilpirauhasen vajaatoiminnassa?

Sain vuoden 2016 loppuvuodesta suoritettua kaikki ravintoterapeutin opinnot Terveysopisto Saluksesta. "Pakollisten" opintojen rinnalla olen myös neljä viimeistä vuotta jatkuvasti käynyt myös täydennyskoulutuksissa. Olen ahminut tietoa. Loppuvuodesta alkukesään ahersin diplomitöiden parissa. Sain tietää että diplomityöni on hyväksytty. Nyt sitten vain odottelen että opiston työntekijät palailevat kesälomilta, jotta saisin oikein viralliset paperit ja voisin nimittää itseäni diplomiravintoterapeutiksi. Siksi puhun tässä kirjoituksessa jo ravintoterapiasta ravintoneuvonnan sijaan.

Hiljattain minulta kysyttiin, että olenko ihan oikeasti osannut auttaa kilpirauhaspotilaita. Koska olen itse kilpirauhaspotilas ja sekä oman tilanteeni, että myöskin kasvaneen kiinnostukseni vuoksi olen perehtynyt aiheeseen. Siksi melkoinen osa asiakaskuntaani on kilpirauhaspotilaita. Tarve tuntuu olevan ihan valtava kilpirauhaspotilaiden saada apua itselleen. Tämä näkyy myös vertaistuessa sekä Suomessa, että kansainvälisesti. Melkoinen osa kilpirauhaspotilaita eivät ole tyytyväisiä lääkäriltä saamaansa hoitoon. Lääkitysten kanssa on isoja ongelmia. Millähän lääkärit saisi ymmärtämään, että he tarvitsevat lisää käytännön osaamista ja syvällisempää ymmärtämystä auttaakseen kilpirauhaspotilaita entistä paremmin?

Olen minä pystynyt auttamaan kilpirauhaspotilaita. Toisia enemmän, toisia vähemmän. Joskus kun tilanne on hankala, mikä tahansa pienikin edistyminen voi parantaa olennaisesti elämänlaatua. Joskus olen voinut auttaa ihan uskomattoman paljonkin. Silloin tuntuu että ihan pakahtuu onnesta toisten puolesta. Joskus on löytynyt juuri se olennainen asia, jonka avulla asiakkaani on päässyt eteenpäin. Pikkuisen kuivailen välillä poskia kun silmäkulmat oudosti alkavat hikoilemaan kun asiakas kertoo edistymisestään. Hän on kuitenkin itse arkensa sankari, joka on niitä tarvittavia asioita tehnyt, jotka ovat johtaneet tuloksiin. Minä olen auttaja ja rinnallakulkija.

Mikä sitten on olennaista jos on kilpirauhasen vajaatoiminta?

Syy:

On olemassa eri syitä vajaatoiminnalle. Joillain kilpirauhanen puuttuu synnynnäisesti tai on jouduttu kirurgisesti poistamaan, joillain kyse on autoimmuunisairauden mukanaan tuomasta vajaatoiminnasta, jollain on ensin ollut liikatoiminta joka kilpirauhasen poiston tai kilpirauhasen radiojodin tai muun tuhoutumisen vuoksi on johtanut lopulta vajaatoimintaan. Jollain syy voi olla vaikkapa jodin puute tai esimerkiksi aivolisäkkeen kasvain tai vaurio. Jollain kilpirauhasessa tai sen hormonituotannossa ei sinänsä ole vikaa, mutta kehon muut epätasapainotilat ovat johtaneet siihen että vajaatoiminta ilmenee solutasolla vaikka hormonimäärät veressä olisivat normaalit tai vain hieman pielessä. Monilla syyt ovat moninaiset eikä ole harvinaista että samalla ihmisellä vajaatoimintaan on vaikuttamassa useakin eri syy. Kirjassa "Why do I still have hypothyroid symptoms" esitellään 22 erilaista kilpirauhasen vajaatoimintaa. Usein syihin liittyy jollakin tavalla epätasapainossa oleva immuniteetti, johon mm. ravitsemuksella ja suoliston tilalla on suuri merkitys.

Lääkitykset:

En ole lääkäri enkä voi säätää ihmisten puolesta hänen lääkityksiään. Siksi teenkin aina selväksi että voin esittää mielipiteeni tai arvailuja, mutta se ei tarkoita että antaisin jonkin hoitosuosituksen. En diagnosoi enkä tietenkään kirjoita reseptejä. Tosiasia on kuitenkin se, että vääränlainen lääke kilpirauhasen vajaatoimintaan tai virheellinen annostus on tosi yleisiä pullonkauloja sille että voitaisiin ja jaksettaisiin paremmin. Suomi on täynnä vajaa- ja virhelääkittyjä kilpirauhasen vajaatoimintaa potevia. Monille on lääkäri sanonut että arvot on normaalit, joten lääkitys on kunnossa eikä sun oireet voi johtua kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Moni uskoo kyseenalaistamatta mitä lääkäri sanoo ja silti kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet ovat läsnä täysimääräisinä. Jos mietit omaa lääkitystäsi, niin etsipä käsiisi kilpirauhasen vajaatoiminnan oirelistaa vaikka googlaamalla netistä tai lukemalla lääkärikirjasta. Etsi tietoa useasta lähteestä, sillä yksittäisen lähteen tiedot voivat olla puutteelliset. Onko sinulla vielä selviä merkkejä kilpirauhasen vajaatoiminnasta vaikka lääkärin mielestä laboratoriokokeiden perusteella kaikki on ok?

Lääkityksiä on olemassa erilaisia Thyroxinin lisäksi. Thyroxin on synteettisät T4-hormonia. T4-hormoni eli tyroksiini ei ole kuitenkaan aktiivinen kilpirauhashormoni. Sen tulee muuntua T3-hormoniksi eli trijodityroniiniksi. Kaikilla tämä muunto ei ole kovin tehokasta. Siksi merkittävä osa potilaista jää oireisiksi pelkällä Thyroxinilla, vaikka heille usein uskotellaankin että heidän lääkityksensä on ok. Eläinperäiset kilpirauhasvalmisteet on valmistettu sian kilpirauhasesta ja ne sisältävät kaikkia kilpirauhashormoneja. Monet ovat erittäin tyytyväisiä eläinperäisiin valmisteisiin. Saatavilla on myös synteettistä T3-hormonia eli aktiivista kilpirauhashormonia, jota yhdistetään usein Thyroxiniin. Ne harvat lääkärit jotka sitä ymmärtävät ja uskaltavat työssään käyttää, yleensä valitettavasti annostelevat sitä riittämättömästi. Monilla toimii parhaiten lääkitys, jossa T3-hormonin osuus on melko suurikin, ei vain esim. viidesosa verrattuna Thyroxiniin vaan jopa niin että Thyroxinia on mikrogrammamääräisesti pienempi osuus kuin T3-hormonia. Jotkut voivat selvästi parhaiten pelkällä T3-hormonilla.

Muita kuin Thyroxinia on nykyään perin vaikea saada Suomesta. Tämä johtuu typerästä ajojahdista ja asenneongelmista, joista olen kirjoittanut tässä blogissa paljonkin. Kirjoitukset löytyvät sivupalkin sanahausta: kilpirauhaskiista.

Jos lääkitys on kovin pielessä, voi olla että ravintoterapeuttiset keinot auttavat vain rajatusti, mutta toisinaan ne auttavat silti merkittävästi.

Minulla on myös asiakkaita, jotka eivät halua lääkitystä, ainaaan ennenkuin ovat ensin kokeilleet auttaako muunlainen hoito. Kaikilla ei ole niin vakava tilanne että he tarvitsisivat lääkityksen välttämättä heti. Monilla kilpirauhasarvot eivät ole olleet laboratoriotesteissä niin pielessä että he edes olisivat saaneet lääkityksen. Lääkitystä eivät lääkärit määrää aina silloinkaan kun sille oikeasti olisi tarvetta. Toisinaan se lääkitys lopulta tarvitaan, mutta ilahduttavan usein kun ongelmiin on saatu puututtua riittävän ajoissa, ei olekaan ollut myöhäistä korjata tilannetta kokonaisvaltaisella hoidolla. On ihan loogista, että jos vajaatoiminta johtuu jodin puutoksesta, pitää ihmisen saada tarpeeksi jodia ja todennäköisesti on silloin myös muita ravintopuutoksia. Jodin kanssa olisi tärkeä aina ottaa myös seleeniä. Jos vajaatoiminta johtuu autoimmuunitulehduksesta kilpirauhasessa, sitä on saatu hillittyä mm. funktionaalisen lääketieteen keinoin ja ruokavaliona toimivat silloin erityisen hyvin paleoottiset ratkaisut. Erilaisista rasitus- ja sairaudentiloista johtuvissa kudostason kilpirauhashormonien häiriöissä (Non thyroidal illness) on tietenkin tärkeää pyrkiä selvittämään taustasyyt ja hoitamaan niitä kuntoon.

Kokonaisuus:

Itselläkin kesti pitkään alkaa hahmottamaan että kyse on AINA muustakin kuin kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Jos vajaatoiminta on päässyt kehittymään tai jos sen hoidon kanssa on ongelmia, kehossa on jo meneillään hyvin paljon kaikkea muutakin. Ei tule hoitaa kilpirauhasta, vaan tulee hoitaa ihmistä. Tähän sisältyy myös henkisen aspektin huomioiminen ja mm. stressinaiheiden ja stressinsietokyvyn tarkasteleminen. Ravintoterapian ydin on siinä että yksilöllisellä tavalla löydetään ne kohdat, joissa elimistöllä on epätasapainotilaa ja pyritään ravintoterapeuttisin keinoin saattamaan niitä tasapainoon. Kun elimistöä vähän autetaan, sillä on uskomattomia kykyjä lähteä tasapainottamaan ja parantamaan itseään.

Tarina voi vaikka olla sellainen, että ensin syötiin aikuisuuteen asti gluteenia ja maitoa, vaikka ne eivät sovi. Oireita vain ei ole osattu yhdistää gluteeniin ja maitoon ja ne ovat voineet hiipiä niin hiljaa että syyksi on arvioitu jotakin muuta tai sitten on vain ajateltu että "olen tällainen, ei sille mitään voi". On voinut ilmetä myös esimerkiksi jokin infektio, raju järkyty, stressi tai mielipahan aihe, jonka jälkeen kilpirauhasen vajaatoimintaoireet ovat ilmaantuneet.

Kun on kilpirauhasen vajaatoiminta, tärkeitä kysymyksiä ovat mm: Mitä muuta on meneillään, mitä muita sairaudentiloja on todettu, mitä kaikkea elämässäsi on tapahtunut ja mitä kaikkea oli meneillään juuri silloin kun vajaatoiminta on diagnosoitu tai kun oireet pahenivat.

Ravintoterapiaan sitoutuminen ja toimiva vuorovaikutus:

Suurin osa asiakkaistani on oikein hyvin sitoutuneita ravintoterapiaan ja ovat valmiita ottamaan vastaan neuvojani. He myös kyselevät tarvittaessa lisää jos eivät ole vielä jotakin asiaa oikein ymmärtäneet ja he kertovat myös rehellisesti jos joku homma mättää tai ei ole onnistunut tai toiminut. Parhaimmillaan yhteistyö sujuu hyvässä hengessä, hyvällä kommunikaatiolla ja voidaan yhdessä sekä itkeä takapakkeja, että iloita edistymisistä.

Joillain voi olla kuitenkin etukäteen jokin mielikuva siitä miten ravintoterapia tullaan toteuttamaan. Saattaa tulla yllätyksenä, että usein lähdetäänkin liikkeelle vähän erilaisista asioista kuin mihin oltiin henkisesti varauduttu. Ei siis välttämättä vaan neuvota jotain tiettyä ruokavaliota ja rakenneta ravintolisäohjelmaa eikä terapeutti välttämättä suosittelekaan juuri sitä funktionaalisen lääketieteen testiä heti tehtäväksi, jota asiakas oli ajatellut. Vaikka terapeutti perustelisikin suosituksiaan, voi joskus olla hankala hyväksyä terapeutin kaavailemaa suunnitelmaa.

Kilpirauhasen vajaatoimintapotilailla ravintoterapiassa ovat usein keskeisinä teemoina aluksi ruoansulatuksen tukeminen, ruokavalion viilaus yksilölliseksi ja suoliston tasapainottaminen. Lähdetään usein liikkeelle myös siitä että ihan ensisijaisia tavoitteita on ravintopuutosten korjaaminen. Muuta optimoimista nähdään usein parhaiten tehdä kun näitä tiettyjä perusasioita on ensin saatettu paremmalle tolalle. Ei ole harvinaista että olo virkistyy jo melkoisesti siitä että aletaan juomaan enemmän vettä ja lisäämään kasviksia ja marjoja ruokavalioon. Päähäiritsijät ruokavaliossa ovat usein viljat, varsinkin gluteeniviljat ja maitotuotteet.

Ei ole aina varauduttu ja valmistauduttu siihen että tarvitaan hieman opettelemista, miettimistä, sopeutumista ja jopa kurinalaisuutta kun lähdetään kokeilemaan muutoksia ravintoon ja toteuttamaan erilaisia ravintolisäohjelmia. On olemassa sanonta: vain otettu lääke auttaa. Aivan hyvin voitaisiin sanoa, että vain noudatettu neuvo auttaa. Jos ei ole valmis näkemään yhtään vaivaa, ei ravintoterapia silloin voi toimia.

Voi myös olla pelkoja: Mitä jos en onnistukaan tässä, jos tämä onkin minulle liian vaikeaa. Peloista ja huolenaiheista kannattaa kertoa, jotta voit saada tukea terapeutiltasi. Sitä varten hän on olemassa, että neuvoo, auttaa ja tukee. Jotkut haluavat perua seuraavan ajan jos heistä tuntuu etteivät he ole onnistuneet vaan juttu on mennyt pieleen tai jos tuntuu että motivaatio on kateissa. Juuri silloin pitääkin keskustella terapeutin kanssa, jotta voi saada taas neuvoa, tukea ja kannustusta. Neuvo voi olla vaikkapa yksinkertaisuudessaan se, että "sovitaan nyt, että tämän meidän Skype-palaverin jälkeen haet heti kauppakassin ja menet sinne kauppaan ja ostat sieltä jotain herkullista sun terveyttä hellivää hyvää ruokaa ja laitat siitä itselles lounaan. Näin saat onnistumisen kokemuksen ja motivaatiosi kasvaa ja myös huomaat että kyllä sinä pystyt tähän. Jätät nyt vaan ne keksit sinne kauppaan muiden turmioksi!"

Joskus asiakkaalla saattaa olla käsitys, että funktionaalinen lääketiede tai ravintoterapia ei ole toiminut, mutta todellisuudessa ei ehkä ole kommunikoitu riittävästi ja riittävän rehellisesti tai ei ole noudatettu neuvoja. Ainahan ei voi etukäteen tietää että kenties jokin keino ei sovellu tai jokin tuote sovi. Tällaisissa tilanteissa pitää keskustella terapeutin kanssa, jotta voidaan tarvittaessa säätää asioita kohdilleen tai muuttaa suunnitelmaa lennosta. On myös hyvä rehellisesti sanoa jos ei ole pystynyt noudattamaan joitain neuvoja. Silloin voidaan miettiä pitäisikö muutoksia tehdä hitaammassa tahdissa vai onko tilanne sellainen ettei ravintoterapialla oikein päästä eteenpäin juuri tällä hetkellä. Tällaisia tilanteita voi olla vaikka se, että onkin niin huonossa kunnossa eikä saa tarpeeksi apua ja tukea että pystyisi esimerkiksi kokeilemaan tietynlaista ruokavaliota tai toteuttamaan ravintolisäohjelmaa.

Kun on syntynyt avoin ja luottamuksellinen yhteys asiakkaan kanssa ja hommat on saatu hyvin pyörimään, yleensä on saatu aivan erinomaisia tuloksia. Tunteista ja fiiliksistäkin on tärkeä puhua ja myöskin pidän sitä todella tärkeänä, että ohjeet joita annan ovat riittävän käytännönläheisiä ja konkreettisia. On myös tärkeä ohjata asiakasta tarvittaessa muille auttajille kuten lääkärille tai vaikkapa kiropraktikolle tai psykofyysisen fysioterapeutin luo. Joskus kollegalla voi olla käytössään jokin hyvä mittaustapa, josta arvelen asiakkaan hyötyvän. Silloin suosittelen kollegallani käymistä.

Ylipäätään kun pidän mielessä johtoajatuksena: "Miten tuota ihmistä voin parhaiten juuri nyt auttaa", se on vienyt pitkälle. Konkreettiset hyödyt niissä ongelmissa, joihin asiakas on tullut hakemaan minulta apua on tietenkin tärkeät, mutta olen myös havainnut miten tärkeää ihmisille on myös kokemus kuulluksi tulemisesta ja siitä että joku ymmärtää heitä. Kilpirauhaspotilas on usein saanut kokea olevansa väärinymmärretty ja aivan yksin.

Millä tavalla sitten ravintoterapia kilpirauhasen vajaatoiminnassa auttaa?

Se auttaa usein kokonaisuuteen. Ihminen ei ole välttämättä tietoinen että kaikki hänen oireensa eivät liity vain vajaatoimintaan vaan myös mm. inflammaatioon eli elimistön hiljaiseen tulehdukseen, virheravitsemukseen, raudanpuutoksiin ja muihin ravintopuutoksiin, muihin hormoniepätasapainotiloihin kärkipäissä sokeriaineenvaihduntaan liittyvä hormonitoiminta, stressihormonit ja sukuhormonit.

Jos solut eivät toimi kunnolla johtuen mm. virheravitsemuksesta, inflammaatiosta ja ravintopuutoksista, kilpirauhashormonitkaan eivät toimi niissä kunnolla. Joskus taustalta voi lopulta löytyä myös muita merkittäviä terveyteen vaikuttavia seikkoja kuten sairauksia joita ei ole vielä diagnosoitu. Olen usein suositellut että asiakas menisi lääkäriin kun näen että hänen oirekokonaisuutensa voi viitata johonkin sairauteen.

Kokonaisuus on usein kuin palapelin kokoamista. Elimistön toimintojen tukeminen ravintoterapeuttisin keinoin ja mm. suoliston tukeminen voivat vaikuttaa myös siihen miten hyvin kilpirauhaspotilaan keho pystyy muuntamaan varastohormoni T4:stä aktiivista T3-hormonia. Tällä on todella iso merkitys vointiin.

Olemme sitä mitä syömme, tai oikeastaan mitä imeytämme. Ravinnolla on tärkeä merkitys kehon kaikkiin toimintoihin, myös hormonitoimintaan ja kilpirauhasen hormonien toimintaan.

Kun mies uupuu

Blogistin alustus:

Nyt seuraa vihdoin myös vähän miesnäkökulmaa blogiin. Bongasin tämänpäiväisen vierailevan kirjoittajan vertaistuesta. Hän kertoo meille peittelemättömän rehellisesti tarinansa siitä kun nuori ja urheilullinen mies uupuu. Minä ihailen hänen terävää havaintokykyään koskien hänen omaa tilannettaan ja mm. myös sitä että hän on pohtinut mikä hänet on saanut ylittämään voimavaransa niin että siitä on seurannut sairastuminen ja syvä uupumus. On viisasta pyrkiä etsiytyä terveysongelmiemme lähteelle, niiden juurisyihin. Mistä kaikki on oikein alkanut? Kun ymmärrämme mahdollisimman syvällisesti ja kokonaisvaltaisesti terveysongelmiamme, meillä on usein paremmat mahdollisuudet selättää ne ja ennnenkaikkea välttää saattamasta itseämme uudelleen samaan jamaan. Toipumisen tie on myös matka itseemme.

Yhden miehen tarina uupumuksesta


Olen hivenen vaille kolmekymppinen suomalainen mies ja tällä hetkellä olen ollut vuoden sairaslomalla uupumuksen takia. Virallisissa papereissa lukee masennus, mutta en ole täysin samaa mieltä diagnoosin kanssa. Toki uupumustila ajaa väkisinkin mielen usein matalalle, koska arkeni on muuttunut radikaalisti siitä mihin olin tottunut.

Vielä kolme vuotta sitten juoksin kylmiltään puolimaratonin, treenasin kuusi kertaa viikossa kuntosalilla sekä kamppailulajeja ja tein pitkiä työpäiviä liikunta-alalla personal trainerina. Minulla oli olo, että kehoni ja mieleni kestää mitä vaan ja olen voittamaton teräsmies. Pikkuhiljaa todellisuus kuitenkin näytti, ettei kenenkään keho ole luotu jatkuvaan ”Go big or go home” rytmiin.


Elämää kiihdytyskaistalla

Aloitin treenaamaan kuntosalilla 13-vuotiaana. Tästä muutaman vuoden päästä mukaan tulivat kamppailulajit. Aloitin nyrkkeilyllä ja ju-jutsulla. Elin aina vauhdikasta elämää. Teini-ikäisestä aina viime vuosiin asti elämän rytmini noudatti seuraavaa kaavaa: arkiviikot töitä/opiskelua ja treenausta ja useimmat viikonloput ankaraa juhlintaa. En kestänyt pysähtyä tai olla paikallaan koska se ahdisti minua. Tällöin en kysynyt itseltäni, että miksi?

Opiskelin 4,5 vuodessa itseni hierojaksi sekä fysioterapeutiksi. Tämän jälkeen muutimme uudelle paikkakunnalle, jossa aloitin työni personal trainerina suuren kuntosaliketjun työntekijänä. Työssä minulle oli uutta aggressiivinen myyntityö. Henkilökohtaisia tavoitteita seurattiin tarkasti ylemmän tahon puolelta ja paineet olivat kovat. Myös itse työ oli todella intensiivistä asiakasvalmennusta. Tämän kaltaisessa työssä tulee usein mietittyä kotisohvalla asiakkaiden haasteita ja miten ne voitaisiin ratkaista, koska personal trainerin oletetaan olevan vastuussa onnistumisesta. Pidin työstäni ja oli palkitsevaa nähdä asiakkaiden saavuttavan tavoitteitaan. Sisimmissäni kuitenkin tiesin, että asiakkaan tavoitteen saavuttaminen ja kaikki pinnistelyt ja tsemppaukset haukkasivat aina pienen palan omasta selkänahastani.


Uupumuksen ensimerkit

Ensimmäiset hyytymisen merkit tulivat valmistuttuani ammattikorkeakoulusta. Valmistuin joulukuussa, ja alkava talvi sekä kevät tuntuivat hankalalta. Mielenmaisema muuttui viikon sisällä värikkäästä tummanpuhuvaksi. Kaikki tuntui surulliselta ja itkin usein ilman sen ihmeempää syytä. Olin peloissani, koska moinen aaltoilu ei ollut aiemmin ollut osa minua. Myös jalat tuntuivat raskaalta ja treenaamisesta tuli päiviä kestävä huono olo ja päässä tuntui utuiselta.

Tätä vaihetta kesti kesäkuun alkuun eli noin puoli vuotta. Olin tämän ajanjakson työttömänä, joten sain kuitenkin palautua ja levätä. Yritin treenata vielä tammi ja helmikuun, mutta lopulta kovempisykkeinen harjoittelu oli jätettävä ja tein vain kevyitä kävelylenkkejä neljä kuukautta. Oma uskomukseni siitä, että olen kaiken kestävä teräsmies, oli kokenut kolauksen ja se pelotti minua.
Oloni kuitenkin kohentui puolen vuoden jälkeen ja tällöin muutimme uudelle paikkakunnalle ja aloitin personal trainerin työn, josta aiemmin kerroin.


Olin levännyt koko talven ja minusta tuntui että voimani palasivat. Alkukeväästä ennen muuttoa kävin myös eräällä funktionaalisella lääkärillä, joka teetätti kilpirauhaspaneelin sekä kortisolimittauksen, joka otettiin syljestä viisi kertaa päivässä. Hänen tulkintansa mukaan kilpirauhaseni veteli vajaatoiminnan rajoilla, sekä kortisolitasoni olivat liian alhaiset. Tällöin sain kilpirauhasta sekä lisämunuaisia tukevan lisäravinnehoidon, jonka kesto oli kuusi kuukautta.

Pikkuhiljaa jaksoin taas treenata, tehdä haastavaa työtä ja olla sosiaalinen ja menevä. Tuntui kuin joku olisi injektoinut elämänvärit takaisin suoniini. Kotona asiat eivät olleet kuitenkaan hyvin. Avopuolisoni riutui ankaran kokonaisvaltaisen uupumustilan kourissa ja itselläni meni sormi suuhun. En osannut tukea häntä kuten aikuisen miehen mielestäni kuuluu. Sen sijaan pakenin omaa kykenemättömyyden tunnettani kodin ulkopuolisiin virikkeisiin. Tuttu kaava alkoi toistumaan: arkipäivät töitä ja treeniä, viikonloput juhlintaa. Mieleeni juolahti joskus, että syönköhän tarpeeksi laadukasta ruokaa kulutukseeni nähden? ”Njääh, hyvin tuntuu jaksavan joten eihän tässä ole ongelmaa” uskottelin itselleni.


Lopun alku
Tätä kaavaa kehoni jaksoi yhdeksän kuukautta, jonka jälkeen vanhat oireeni johon aiemmin viittasin, palasivat. Huomasin haukkovani henkeä ennen töihin lähtöä, kuten olin huomannut useimpina aamuina tekeväni. Musertava väsymys ja ahdistus puristi rintaani. Looginen ajattelu, hienomotorikka lähimuisti, reaktiokyky ja tasapainokin tuntuivat takkuilevan useimpina päivinä viikosta. Oli vaikea saada kiinni työasioista, tai oikeastaan mistään. Mieliala aaltoili alakulosta epätoivoon. Välillä oli vielä hyviäkin päiviä seassa, mutta ne harvenivat joka kuukausi.

Lopulta kävelin työterveyslääkärin vastaanotolle, joka tuumasi että muutama päivä lepoa ja hyvä tulee. Näin kaksi vuotta myöhemmin voisin todeta, ettei kyseinen diagnoosi pitänyt paikkaansa. Hän teetätti labrassa perusverenkuvan ja sen perusteella totesi, että kaikki on hyvin ja mies on terve.


Lääkärikierre alkaa

Tästä ensimmäisestä 15 minuutin visiitistä työterveyteen onkin käyntejä eri terveydenhuollon ammattilaisten tykö kertynyt paljon, koska sairas olotila on pysynyt tiukassa. On tutkittu endokrinologiaa, ruuansulatuselimistöä, hivenainetasoja sekä tietysti psyykeä. Työterveydessä oltiin tiukasti sitä mieltä, että kaiken takana on sairaus nimeltä masennus tai ahdistuneisuushäiriö. Itse kuitenkin koin, että mielialani ei ollut suurin ongelmani, vaan kognitiiviset vaikeudet. Ajatus oli hidasta ja uni ei palauttanut normaaliin tapaan. Olin aina väsynyt ja ärtynyt. Tunnin kestävästä salitreenistä palauduin neljä päivää ja keho turposi nesteistä monta kiloa.

Kokeilin aiemmin määrättyä lisäravinnekuuria, mutta tällä kertaa oloni ei alkanut kohentua. Yritin tehdä töitä osa-aikaisena ja treenailla voinnin mukaan. En suostunut jättämään treenausta, koska olinhan asiakkailleni roolimalli
.
Tehdyt lisätutkimukset sekä löydökset

Aloin turhautua. Tällöin omasta vaatimuksestani työterveydessä otettiin testosteroniarvot. Arvot vastasivat noin 75-vuotiaan miehen arvoja, mutta koska ne olivat suomalaisissa viitteissä, mies on terve. Samoihin aikoihin kokeilin työterveyslääkärin kehotuksesta psyykepuolen lääkitystä kolme kuukautta. Oloni ei helpottanut ja painoni nousi noin kymmenen kiloa. Lopetin ne kuin seinään, jonka seurauksena huimasi muutaman viikon.

Omasta vaatimuksestani suoritettiin myös sokerirasituskoe, jossa testattiin mahdollista sokeriaineenvaihdunnan häiriötä. Huomasin, että kaikki labrakokeet mitkä olivat jotain muuta kuin perusverenkuva, piti itse vaatia nyrkkiä pöytään lyömällä. Luonnollisesti kaksi tuntia glukoosin nauttimisen jälkeen veren glukoosiarvon pitäisi olla korkeampi kuin paastoarvo. Mutta minulla arvo LASKI yli kaksi pykälää. Tulkinta tähän oli: ”Ei sulla ainakaan diabetesta ole!”. Ei ole ei…

Samoihin aikoihin käväisin tutun funkkarilääkärin vastaanotolla epätoivoisen toiveikkaana, josko hän keksisi ratkaisun kuten aiemminkin. Hän teetätti Nutreval – testistön, joka kartoittaa eri vitamiinien, ravintoaineiden ja välttämättömien kofaktoreiden epätasapainoja (https://mdd.fi). Tuloksista löytyi paljon puutostiloja, joita lähdettiin korjaamaan jälleen kovilla lisäravinnekuureilla. Suurimmat puutokset löytyivät seuraavista B-vitamiineista: tiamiini (B1), niasiini (B3) ja pyridoksiini (B6). Viimeisimmän annostus nostettiin lääkinnälliselle tasolle eli moninkertaiselle verraten ”normaaliin”.

Havaittiin myös, että punasolujeni elohopeapitoisuus on turhan korkea. Tähän sain myös lisäravinteita, joilla raskasmetallikuormitusta saataisiin pienemmäksi. Myös foolihapon sekä B12-vitamiinin tasoja lähdettiin lisäravintein nostamaan. Sokerirasituskokeen seurauksena funkkarilääkäri otatti vielä insuliinin tuotantoa mittaavan labrakokeen ja tulos oli normaali.


Testosteronikorvaushoito

Seuraavan kymmenen kuukauden ajan tein töitä osa-aikaisena, koska täysipäiväisyyteen eivät edelleenkään riittäneet paukut. Olotila pysyi samankaltaisena eli hyvin ailahtelevaa sekä rasitusherkkää menoa uudesta lisäravinnekuurista huolimatta. Sain vihiä eräästä hyvästä erikoislääkäristä, joka on yli 20 vuoden ajan perehtynyt miesten hormonitoimintaan ja sen häiriöihin. Menin vastaanotolle ja hän tokaisi suoraan, että testosteroniarvoni ovat huonot ja ei ihmettele etten voi hyvin. Veressäni oli vapaata testosteronia sitovaa globuliinia niin paljon, että ”vaikuttavaa ja aktiivista” -muotoa pääsi käyttöön liian vähän. Oireet vastasivat kyseistä(kin) diagnoosia. Hän määräsi testosteronikorvaushoidon.

Tämä tarkoitti lihakseen pistettävää injektiota aina kymmenen päivän välein. Sain pistoksia, mutta mitään ei tapahtunut. Kunnes kuudennen viikon kohdalla olotila muuttui kuin katkaisimesta sellaiseksi, että olisin voinut kiipeillä seinillä yötä päivää hämähäkkimiehen tavoin. Se oli pelottavaa. Päätin jättää hormonihoidon kesken kertarysäyksestä. Myöhemmin ajateltuna sanoisin, että tämä oli impulsiivinen ja harkitsematon päätös. Sain tähän kuitenkin luvan lääkäriltä. En ymmärtänyt hormonivalmisteiden voimaa, kun niillä aletaan leikkiä. Käytännössä oma testosteronin tuotantoni oli katki korvaushoidon takia.

Olo oli sen mukainen. Kuin pahimman luokan kankkunen, joka jatkui monta kuukautta. Koko kroppa tärisi ajoittain tuskasta, samalla kun leposyke hakkasi niin, että korvissa suhisi. Tuntui kuin olisin vieroittanut itseäni heroiinista. Nyt syön paraikaa omaa tuotantoa boostaavaa lääkitystä, jotta palautuisin nopeammin tästä hässäkästä. Korvaushoidon tarve tsekataan myöhemmin tänä vuonna uudemman kerran.

Nykytilanne ja mitä seuraavaksi?

Tutkimuksen alle on menossa lähitulevaisuudessa myös suoliston tila laajoine tutkimuksineen, koska ruuansulatuselimistöni ei toimi edelleenkään kuten sen pitäisi. Kalloni sisältöä magneettikuvataan ja aivojen sähköistä toimintaa tutkitaan EEG:llä. Pari viikkoa sitten otettiin kortisolin vuorokausieritystä tutkiva sylkitesti, joka on sama kuin aiempina vuosina tehty. Testin tulokset kertoivat, että kortisolin tuotantoni kyykkää keskellä päivää tasolle, jolla sen tulisi olla normaalisti noin puolenyön aikaan. En sinänsä ihmettele, miksi ajatustoimintani hyytyy keskellä päivää kuin robotilta, jolta napataan virtakaapeli seinästä. Pari kuukautta sitten tehty veren elohopeaa mittaava labra-arvo oli yli viitteiden, joten olen saanut tähän elohopeaa kelatoivan lisäravinnekuurin.

Olen tällä hetkellä työttömänä, koska kuntoutustukihakemukseni hylättiin. Kelan sekä eläkevakuutusyhtiön mukaan olen työkykyinen eli he kumosivat kaikki lääkärien lausunnot. Olen valittanut päätöksistä, koska olen itse vahvasti vielä eri mieltä. Keho reagoi edelleen rasitukseen ja stressiin voimakkaasti. Ylikierrokset iskevät, uni ei virkistä, keho turpoaa palloksi sekä outoa punaläiskä ihottumaa ilmestyy heti stressitasojen kasvaessa. Mielialat ailahtelevat edelleen voimakkaasti ja ahdistunut olotila puskee päälle voimakkaana usein.



Miksi mielestäni ajauduin uupumukseen?
Olen miettinyt paljon syy- ja seuraussuhteita ja sitä, miksi sairastuin ja kehoni ja mieleni pettivät minut. Olen todennut, että pakenin itseäni ja syvempiä varjojani jatkuvaan tekemiseen pikavaihde silmässä. Hakeuduin kaksi vuotta sitten oireiden alettua psykoterapiaan, jonka avulla olen alkanut hahmottaa kokonaiskuvaa itsestäni. Psykoterapian avulla olen etenkin alkanut oppia, mikä on ollut pohjimmainen tarve jatkuvaan ikiliikkuja-moodiin. Kohdallani vastaus on, etten koskaan ollut tutustunut itseeni syvemmin.

En ollut kysynyt itseltäni miten esimerkiksi lapsuus ja nuoruus vaikuttavat minuun ja ajatusmalleihini nykypäivänä tai mitä pakenen. Suomalaisessa yhteiskunnassa miehen oletetaan usein olevan aina vahva ja seisovan kuin kallio, kävi miten kävi. Paha olo ja väsyminen tulisi piilottaa ja jatkaa arkea viikingin lailla. Minäkin yritin aikani, kunnes seinä tuli lopullisesti vastaan. En ole vielä terve, mutta ehkä jonain päivänä, tästä kaikesta oppineena saan uuden mahdollisuuden energiseen ja onnelliseen elämään. Ennen kaikkea olen oppinut, ettei mieltä ja kehoa voi koskaan erottaa toisistaan. Molemmat vaikuttavat vahvasti toisiinsa. Ennen en tätä suostunut uskomaan, mutta kantapään kautta paksukalloisempikin yksilö oppii.



Tarkemmin tarinastani ja minusta voit lukea blogistani osoittesta: www.sielunisilmin.fi

Rakkaudella,

Veli_K