Tuntuu, että nykyään toitotetaan joka paikassa siitä että pitää olla päämääriä, unelmia ja pitää kehittyä, tulla paremmaksi versioksi itsestään. Voiko kuitenkin olla, että tässä itsensä ja elämänsä kehittämisen huumassa voi unohtaa pysähtyä välillä havaitsemaan, mitkä kaikki asiat jo ovat hyvin ja mistä voi olla kiitollinen?
Ihmisillä voi olla erilaisia käsityksiä siitä, mitä on menestys. Monille se merkitsee rahaa ja taloudellista turvaa. Joillekin ensisijassa onnellisuutta ja sitä että on rakkautta ja hyviä ihmisiä elämässä. Jollekin se voi olla sitä, että elää arvojensa mukaista elämää. Monille se on tätä kaikkea.
Se, miten ihmiset sitten tavoittelevat onnellista ja menestyksellistä elämää voi kuitenkin pettää heidät ja he voivat päätyä ikäänkuin maalaamaan itsensä nurkkaan. Jos täytyy saada paljon ja mielellään nopeasti, ei ole välttämättä onnellinen siitä että ulkoiset puitteet ova kohdillaan. Kenellä on se mahtavin puoliso, fantsuimmat lemmmikkieläimet ja ketkä ovat saaneet järjestettyä itselleen riesaksi sen isoimman mahdollisen asuntolainan? Kuka tunnetaan ja ketä arvostetaan ja kenellä on hyödyllisin verkosto? En sano, että näissä asioissa on mitään pahaa. Entä jos ne eivät kuitenkaan anna sinulle sitä mitä niiltä asioilta etsit? Tunnetko vieläkin outoa tyhjyyttä? Tyytyväisyyttä saattaa puuttua sieltä, missä mikään ei tunnu riittävän eikä olevan tarpeeksi. Mitä oikeasti tarvitset ja voiko joskus se itse tarvitseminen olla itse ongelma?
Saatamme päätyä elämään elämäämme sen pohjalta miten ympärillämme olevat ihmiset, yhteiskunta tai kulttuuri olettaa olevan meille parasta. Niin moni päätyy suorittamaan itsensä puolikuoliaaksi ja on kaiken saavuttamansa keskellä silti onneton. Moni jahtaa unelmiaan myös saavuttamatta niitä. Kun rima on korkealla, niin ovat stressitasotkin, mutta mieli on matalalla.
Entä jos tyydymme vähempään? Entä jos emme halua tehdä viittä päivää viikossa töitä, vaan vain kolme? Entä jos jäämmekin vuokralle kaksioon ja ostamme bussikortin? Entä, jos päädymmekin nauttimaan välillä myös silkasta joutenolosta tai seuranpidosta ytävien ja lähestemme kanssa? Mitä jos jäisikin enemmän aikaa vaikka levolle ja sille, että antaa aikaansa pyytettömästi toisille ihmisille esimerkiksi vapaaehtoistyössä?
Mitä jos tähyilemme tilaisuuksia auttaa ja olla läsnä muille ja löytää elämästä asioita, joista voi olla kiitollinen? Ehdotan, että alat kirjoittamaan näitä kiitollisuudenaiheita ylös joka päivä. Mitä jos pyrimme etsimään kanssaihmisistä ensisijaisesti hyvää ja arvostettavaa? Mitä jos rakkaus on itseisarvo ja rakastamme silloinkin kun joitain meistä on viisaampaa rakastaa kauempaa ja silloinkin kun emme vielä tunne toista? Olemmeko me se kertomuksen laupias samarialainen omassa käytännön elämässämme? Annamme itsestämme, mutta pidämme myös itsestämme samalla huolta. Annamme itsestämme ja teemme sen koska voimme ja haluamme, emme siksi, että pelkäämme meille tapahtuvan jotain pahaa jos emme niin tee, emmekä siksi että on pakko.
Voiko sinun mielestäsi taipumus tyytyväisyyteen ja tervemielinen vaatimattomuus luoda terveyttä?
Kysy myös itseltäsi: Mitä sinä tarvitset voidaksesi hyvin? Jos et vielä tiedä, se voi olla tärkeä kysymys pohtia.
Tyytyväisyys vähempään voi joskus olla niin outo ilmiö, että jos ihminen ei nimeä unelmiaan eikä ole koko ajan tarvitsemassa jotain, hänen saatetaan jopa olevan masentunut. Joillekin voi kuitenkin riittää ihan tavallinen, joidenkin mielestä jopa tylsä ja lattea elämä. Onnellisuus ja tyytyväisyys karkaavat käsistämme ehkä juuri silloin, jos niitä jahtaa kuin päätön kana.
