torstai 20. heinäkuuta 2017

Puolustuspuhe punaiselle palmuöljylle


Blogistin alustus:

Vierailevana kirjoittajana on tällä kertaa Tiina Kalu Bon Tuonti Oy:stä. Yhteistyö on sikäli kaupallista, että sain Tiinalta perheemme käyttöön ihanaa punaista palmuöljyä, mutta aloite kirjoitukseen tuli minulta. Punaiselle palmuöljylle olisi hyvät markkinat Suomessa, mutta sitä ei vielä elintarvikkeena oikein tunneta ja ihmisillä saattaa olla siitä virheellisiä käsityksiä. Halusin auttaa Bon Tuonti Oy:tä ja halusin tuoda ihmisten tietoisuuteen, että punainen palmuöljy on terveellinen, hyvä lisä niiden rasvalähteiden joukossa, joita on suositeltava käyttää. Suosittelen kokeilemaan sitä ja ottamaan sen valikoimiin. Meidän on hyvä saada erityyppisiä rasvahappoja monimuotoisista lähteistä. Punainen palmuöljy on yksi niistä. Annetaanpa Tiinalle puheenvuoro:

Puolustuspuhe punaiselle Palmuöljylle






Punainen palmuöljy on vuosituhansia vanha öljy. Tuo lämpöä kestävä, ravinteikas öljy sisältää runsain määrin karoteenia sekä E-vitamiinia. Sen terveysvaikutuksista löytyy lukemattomia tieteellisiä tutkimuksia. Miksi niistä ei puhuta? Miten on mahdollista että vuonna 2013 Amerikassa Dr. Ozin vuoden ihmeeksi valittu tuote ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota?






Punainen palmuöljy on maukas lisä erilaisiin keittoihin.
Kurpitsakeiton kuva: Hanna Stolt/Gurmee blogi

Punaisen palmuöljyn esiin tulemisen esteenä on palmuöljyn laaja negatiivinen maine. Tuo negatiivisen maineen muuri on rakennettu sen ympärille niin huolella että todellisuus jää täysin pimentoon. Mustamaalaaminen on lyönyt läpi. Se on lyönyt läpi niin taidokkaasti että palmuöljyn puolestapuhujien on erittäin haasteellista saada äänensä kuuluviin. Miksi näin on? 







Miten on, kannattaako palmuöljyä oikeasti vältellä?







Ennen tähän kysymykseen vastaamista kannattaa ensin pysähtyä suuren kysymyksen äärellä.



Mitkä olisivat seuraukset jos palmuöljyn viljely kiellettäisiin kokonaan?







Vaikka palmuöljyn käyttö lopetettaisiin kokonaan, se ei poistaisi rasvan kulutusta mihinkään. Se johtaisi meidät suuren kysymyksen äärelle: Millä viljelymuodolla saataisiin tuotettua tarvittava määrä öljyä. Jos öljypalmuviljelmien tuottama sato korvattaisiin jollain muulla viljely tavalla, olisi se luonnon kannalta erittäin vahingollista. Jos se korvattaisiin esimerkiksi pellossa viljeltävällä soijaöljyllä, viljelyalaa tarvittaisiin kymmenen kertaa enemmän. Laajan maa-alan lisäksi viljelyyn käytettäisiin myös huomattavasti enemmän lannoitteita. 







Miten meidän tulisi toimia?







Kuluttajien tulisi valinnoillaan suosia sertifioitua palmuöljyä. Sen sijaan että vastustaa kaikkea palmuöljyä, kannattaa nostaa esiin sertifioidun palmuöljyn luontoa suojelevat vaikutukset. Malesia on edelläkävijä sertifioidun palmuöljyn suhteen. Malesiassa on luonnonmetsiä maan pinta-alasta yli 60 % ja tuo luku on pysynyt lähes samana 1990-luvulta lähtien. Lainsäädöksillä on pystytty tehokkaasti puuttumaan laittomaan metsän kaatamiseen. Sertifioidun palmuöljyn osuus nousee päivä päivältä, koska siihen on alettu kiinnittämään huomiota enenevissä määrin. 






Aurinkokeksit saavat nimenmukaisen värinsä Bonred öljystä.
Kuva Anna Maijala/Antipastaa blogi

Palmuöljyä ei siis kannata kieltää kokonaan. Sen sijaan on viisasta tuoda rohkeasti esiin sertifioidun palmuöljyn viljelyn tärkeys ja korvaamattomuus. Sademetsiä ei saa tuhota palmuviljelyn takia, mutta onneksi noita ravinnerikkaita hedelmiä saadaan maailmanlaajuistesti viljeltyä rakkaudella luontoa kohtaan. Eettisyys on kultaakin kalliimpaa ja sen edestä äänitorvena oikeaan suuntaan oleminen tuottaa luonnolle suuren palveluksen. 







Tiina Kalu, Bon Tuonti Oy

Bonred punainen palmuöljy
Bonredin punaista palmuöljyä tuottava yritys Malesiassa on ollut edelläkävijä sertifikaattien suhteen. Se oli maailman ensimmäinen palmuöljyä tuottava yritys, jolle RSPO sertifikaatti myönnettiin vuonna 2008. Ympäristön lisäksi työntekijöistä pidetään huolta esimerkillisen hyvin.
Öljy puristetaan hellävaraisesti öljypalmun hedelmistä, 24 tunnin sisällä niiden keräämisestä. Tämä takaa sen että öljy on juoksevassa muodossa ja sen hienostuneessa maussa voi aistia porkkanan vivahdetta. Runsaan karoteenipitoisuuden ansiosta, Bonred sisältää A-vitamiinin esiastetta erityisen paljon. Myös E-vitamiini pitoisuus on korkea ja suurin osa siitä on tiedemiesten hehkuttamaa tokotrienolia.
Punainen palmuöljy antaa ruualle herkullisen maun ja värin.
Kuvan punaisen peston resepti löytyy
Tinskun keittiössä & Tyynen kaa -blogista. Kuva Tiina Varjus
Bonred öljylle on myönnetty seuraavat EU:n hyväksymät terveysväitteet:

Tuote sisältää runsaasti E-vitamiinia. E-vitamiini edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä.
Tuote sisältää karotenoideja, joista muodostuu A-vitamiinia. A-vitamiini edistää normaalia rauta-aineenvaihduntaasi, sekä tukee limakalvojen, ihon, näön ja immuunijärjestelmäsi pysymistä normaaleina. Karotenoideista ei voi saada A-vitamiinin yliannostusta.
Miten Bonred öljyä käytetään?
Bonred öljyä voidaan käyttää moneen eri käyttötarkoitukseen. Korkean savuuntumispisteen ansioista se on ihanteellista paistamiseen. Miedon makunsa ansiosta sitä voi lorauttaa salaatin sekaan vaikka limen mehuun yhdistettynä. Öljyn oranssinpunainen väri antaa houkuttelevan ulkonäön sillä paistetun kalan pintaan tai sämpylöille kun sitä laittaa taikinan sekaan. Öljy soveltuu hyvin marinadien tai pestokastikkeiden pohjaksi. Öljy korostaa kasvisten omia, raikkaita makuja, öljy on ihanteellista osaksi vegaanista ruokavaliota. Ruoanlaiton lisäksi öljyä voi käyttää myös ulkoisesti mm. ihovoiteiden ainesosana, joten uusia käyttötapoja löytyy aina vaan lisää.

Reseptejä:
http://tinskunkeittiossa.blogspot.fi/2016/03/pienet-lampimat-tapas-leipaset-ja.html
http://tinskunkeittiossa.blogspot.fi/2016/09/herkullinen-tapenade-ja-aivan-mahtava.html
http://tinskunkeittiossa.blogspot.fi/2015/12/tinsku-testaa-redproof-haastaa.html
http://antipastaa.blogspot.fi/2015/11/aurinkokeksit-ja-punainen-palmuoljy.html
http://antipastaa.blogspot.fi/2016/02/porkkanamukikakku-ja-1-vuotissynttarit.html
http://antipastaa.blogspot.fi/2015/12/maukkaat-broileripasteijat-gluteeniton.html
http://antipastaa.blogspot.fi/2016/09/lahes-taydelliset-uunibataattiranskalai.html
http://www.gurmee.net/2016/01/17/gastronaatin-kurpitsakeitto/
http://aitoaarkiruokaa.fi/raakasuklaata-punaisesta-palmuoljysta/
Bonredöljyn rasvahappokoostumus:
Rasvaa 100 %, josta:
Tyydyttynyttä 41,6 %
Kertatyydyttymätöntä 45,8 %
Monityydyttymätöntä 12,6 %
0,2% C12:0 Lauric Acid
0,8% C14:0 Myristic Acid
36,2% C16:0 Palmitic Acid
4,0% C18:0 Steric Acid
0,4 % C20:0 Arachidic Acid
0,2 % C16:1 Palmitoleic acid
45,6% C18:1 Oleic Acid
12,3% C18:2 Linoleic Acid
0,3% C18:3 Alpha-linoleic Acid
Lisätietoa: www.bonred.fi
Liiteitä:
Tieteellisiä tutkimuksia punaisen palmuöljyn terveysvaikutuksista:

Dr. Oz, miracle of the year 2013:



Rasvahapoista: