sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Pikkulasten unikoulu voi pelastaa perheen osa 2

Edellinen eilen kirjoittamani osa kirvoitti keskustelua monen ihmisen Facebook-seinällä ja ryhmissä. Tämä aihe tuntuu menevän monilla tunteisiin, vaikka en ole vielä edes ehtinyt kuvata itse menetelmää. Se on normaalia ja ymmärrettävää kun on kysymys niin merkityksellisestä asiasta kuin vanhemmuus, oma jaksaminen, se mikä on lapselle hyväksi jne.. Jostain syystä monille oli tärkeä tuoda esiin mm. että kaikilla unikoulu ei toimi, puolivuotiaalta ei voi odottaa vielä täysiä yöunia yms..

Tarkoitukseni näiden unikouluaiheisten kirjoitusten kirjoittamisessa on auttaa perheitä. Jos yksikin perhe saa kirjoituksista hyötyä, olen päässyt tavoitteeseeni. Kirjoitukset on tarkoitettu avuksi niille perheille, jotka haluavat kokeilla unikoulua ja valitsevat menetelmän, jollaista meidänkin perheessä yli 10 vuotta sitten on käytetty. On täysin vapaaehtoista ryhtyykö projektiin.

En missään nimessä väitä että kohta kuvaamani menetelmä on ainoa ja oikea unikoulu. Unikouluja on erilaisia ja varmasti toimivia ja hyviä siinä missä heikommin toimiviakin. Perheet ovat erilaisia. Unikoulut ovat erilaisia. Tämän kuvaamani unikoulun opetti meille viisas ja kokenut eläkeikää lähestyvä neuvolan terveydenhoitaja, jolle kerroimme uupumuksestamme ja rikkinäisistä öistämme. Hän oli erityisen perehtynyt unikouluasioihin.

Menetelmä:

Lapselle voi olla hyvä luoda jonkinlaisia tuttuja iltarutiineja, kuten tuutulaulu, iltapesut tms. Huomatkaa kuitenkin että liian monenmoiset rutiinit voivat myös hankaloittaa elämää jos hoitajana onkin jokin ilta joku toinen henkilö, olette matkalla tai muuten ette aina saa toteutettua rutiineja samanlaisina. Nukkumaanmenovalmistelujen kannattaa olla aika yksinkertaiset. Yksi hyvä keino on vähentää valoja ja pyrkiä luomaan mahdollisimman hiljainen ja rauhallinen ympäristö. Vauvalle ja pikkulapselle voi jo puhella rauhallisella, lempeällä ja tyynellä äänellä "Kohta on nukkumaanmenoaika" Tästä muodostuu tuttu ja turvallinen "signaali" lapselle lähestyvästä uniajasta. On tärkeä pyrkiä liittämään nukkumaanmenoon myönteinen tunnelma.

Älä anna lapsen nukahtaa ruoan ääreen on se sitten rinta, vellipullo tai muunlainen päivän viimeinen ateria. Jos lapsi nukahtaa, herätä hänet hellävaraisesti ennen kun nostat hänet sänkyyn. Tämä on ratkaiseva hetki. Sano lapselle joka ilta tästä lähin samat sanat, kuten "Nyt on nukkumaanmenoaika, hyvää yötä". Tästä lähin lasta ei enää nosteta sängystä eikä hänelle sanota mitään, ei edes kuiskata. Lapsi oppii vähitellen että yöllä nukutaan omassa sängyssä ja ollaan hiljaa.

Toistan tässä vaiheessa, että perhepeti on aivan hyvä ja luonnollinen asia ja ne joille se sopii ja joille se on tärkeä asia voivat aivan hyvin antaa lapsen nukkua vieressään koko yön tai osan yötä. Joskus voi vanhemman ja koko perheen hyvinvoinnin ja terveyden vuoksi parempi hakea toisenlainen ratkaisu. Eihän tuomita toistemme ratkaisuja kun tiedämme vain sen millaista omissa kengissämme on kävellä? Itse en aikanani osannut ollenkaan nukkua vauva vieressä, mutta tiedän että monet nukkuvat ongelmitta perhepedissä.

Kun lapsi on vuoteessa, hänelle on toivotettu hyvät yöt ja olet kenties vielä vähän paijannut poskea ja peitellyt, poistut huoneesta. Nyt on tärkeää kuunnella mitä huoneesta kuuluu. Jos sieltä kuuluu itkua, kuuntele sen sävyä. Jos se ei ole paniikinomaista vaan ennemminkin protestoivaa "mälsää, etkai sä jätä mua nyt tänne"-itkua, jatka kuuntelemista.
Jos itku kiihtyy, mutta ei ole vielä hätää ja paniikkia ilmaisevaa, mene istumaan huoneeseen siten että lapsi näkee sinut. Älä puhu lapselle mitään, älä edes kuiskaa äläkä nosta lasta vuoteesta. Viesti on: "yöllä nukutaan ja ollaan puhumatta, sinulla ei rakas lapseni ole mitään hätää, sillä tulen luoksesi tarvittaessa ja olen tässä, mutta nyt on nukkuma-aika ja ollaan sängyssä eikä puhuta."

Jos itku uhkaa yltyä tai yltyy paniikinomaiseksi, istu lapsen vuoteen viereen ja laita käsi hänen päälleen. Voit toki paijata tai taputella, mutta tästä saattaa muodostua rutiini, jota ilman lapsen on vaikea nukahtaa. Tämän on tarkoitus kuitenkin olla välivaihe. Maailmaan mahtuu ääntä eikä itku ole vaarallista, sillä nyt lapsi saa itkeä niin paljon kun itkettää, mutta hän on turvassa, koska vanhempi on vieressä ja häneen fyysisessä kontaktissa. Jos lasta vain "huudatettaisiin" yksin hämärässä tai pimeässä huoneessa, se olisi vahingollista lapsen psyykelle ja kehitykselle.

Kun lapsi vähän rauhoittuu, voit nostaa käden pois hänen päältään. Nosta se takaisin jos itku taas yltyy. Jos lapsi lopettaa itkemisen tai itku lievenee "protesti-itkuksi", poistu taas huoneesta. Nyt toista tämä itkun sävyn kuunteleminen, viereen istuminen, käden päälle laittaminen, käden pois nostaminen, vieressä istuminen, huoneesta poistuminen yms. niin monta kertaa että lapsi nukkuu vaikka siihen menisi kuinka monta tuntia tahansa.

Kun lapsi herää yöllä, toistetaan samoja periaatteita eli "lievään protesti-itkuun" ei reagoida, itkun yltyessä ollaan vieressä (kenties pinnasänky vanhempien sängyn ihan vieressä jolloin sinun ei tarvitse edes nousta istuma-asentoon) ja itkun yltyessä edelleen nostetaan käsi lapsen päälle.

Jos hommassa on mukana toteuttamassa kaksi vanhempaa, sen vanhemman joka on vähemmän uupunut olisi hyvä aloittaa projekti. Toinen voi sillä aikaa vaikka nukkua toisessa huoneessa tai ideaalissa tapauksessa kokonaan toisessa paikassa kuten ystävällä, sukulaisella tai hotellilla. Kerätkää voimia ja vuorotelkaa! Jos unikouluttamassa on vain yksi vanhempi, kenties isovanhempi tai joku muu lapselle tuttu ihminen voi olla avustamassa.

Usein tämäntyyppiset unikoulut toimivat kolmessa neljässä illassa, viimeistään viikossa. Toteuttamisessa tarvitaan hyviä hermoja ja systemaattisuutta. Jos voimia unikoulun toteuttamiseen ei tunnu olevan, ehkä neuvolan kautta voisi saada jonkinlaista tukea ja apua.

Korvatulehdukset, nuhakuumeet, hampaiden tulo ja muut tämänkaltaiset asiat pistävät toki kuviot uusiksi ja jos lapsella on vaikkapa mahavaivoja ja yöt siksi risaiset, ei unikoulu ole ratkaisu eikä toimi. Joskus lasta voi rauhoittaa homeopatia, osteopatia, vyöhyketerapia tai ravitsemukselliset muutokset. Jos lapsi kakkaa yöllä, on vaippa toki vaihdettava tai jos hän on kuumeinen, pitää antaa yöllä nestettä. Meillä taisi mennä molempien kanssa siten että unikoulutettiin uudelleen sen jälkeen kun flunssat olivat sotkeneet jo opittuja rutiineja. Siitä lähtien kun esikoisen kanssa unikoulutettiin ensimmäisen kerran, tiesimme miten toimia ja meillä menetelmä toimi joka kerta kun vain pysyimme systemaattisina ja pitkämielisinä.

Millaisia tuloksia sitten odottaa?


Meillä silloin vuosia sitten unikoulu toimi molempien lasten kohdalla muistaakseni kolmessa yössä ja tulokset tuntuivat todella autuailta ja pelastavilta. Tilanteemme oli aivan tyypillinen. Vauvat olivat olleet vielä ensimmäiset kuukautensa täysin lapsentahtisella imetyksellä ja tottuneet nukahtamaan uudelleen unisyklinsä päätteeksi rinnalle. Jos muistan oikein, imetin seuraavan kerran aamuyöstä tai varhain aamulla ja jatkoimme vielä vähän unia kunnes unet alkoivat jatkua pidempään. 6-9kk vauvalta ei voi fysiologisesti edellyttää vielä 8 tunnin yöunia ilman ruokaa, mutta perheelle voi olla todella ratkaisevaa jaksamisen kannalta herätäänkö yöllä 3-10 kertaa vai "vain" 1-2 kertaa. Tosin jos lapsi alkaa nukkua pitempäänkin syömättä, ei häntä tarvitse erikseen tietenkään syömään herätellä.

Jos unikoulu ei vain toimi, ei ehkä viikkoa pidempään kannata yrittää ja syynä lapsen nukkumisongelmiin voi olla jokin terveyteen liittyvä asia tai muu syy.


Minulle linkattiin Facebookissa Laktivistiäidin sivuilta kuva, jossa lukee seuraavasti:

"Tiesitkö että:

-Pienen vauvan kokonainen yö käsittää vain 3-4 tuntia
-Alle yksivuotiaalla kokonainen yö tarkoittaa 5h yhtäjaksoista unta
-Parivuotiaalla tuo aika on jo 7 tuntia"


En ole asiantuntija, mutta vaikuttaa ihan järkevältä, tosin on hyvä muistaa että tällaiset numerot ovat ihmisten keksimiä, jossakin määrin kuin veteen piirrettyjä viivoja ja vauvatkin ovat erilaisia. Moni asia, mielipide ja tieto on muuttunut siitä ajasta kun vuosina 2002 ja 2004 sain omat vauvani ja tulevat varmasti kehittymään ja muuttumaan vastedeskin.

Ottaisin mielelläni vastaan palautetta siitä jos olette kokeillut tätä meidän aikanaan käyttämää unikoulumallia. Toimiko se, auttoiko teitä ja millä tavalla? Mielelläni julkaisisin myös perheiden kokemuksia aiheesta. Myös imetyksestä on nykyään paljon uudenlaista tietoa ja tarjolla on kaikenlaista apua ja tukea. Toivon mukaan saan lähiaikoina julkaistua myös tästä aiheesta joko omaa tekstiä tai vieraskirjoittajan tekstiä.

Toivoisin ettei kenenkään tarvitsisi uupua niin epätoivoisesti ennen avun saamista kuin miten meillä aikanaan kävi. Omat haasteensa oli myös imetyksen kanssa ja siihenkin etsin apua ja tukea ja olen tyytyväinen että niin tein.