perjantai 28. huhtikuuta 2017

Ajatuksia siitä miksi lapset on levottomia eikä opi

Lapset, levottomuus, tarkkaavaisuushäiriöt, keskittymisongelmat, käytösongelmat, oppimisvaikeudet yms.. Tulenarkoja keskustelunaiheita ja ymmärrettävistä syistä. Edellä mainitut väsyttävät ja turhauttavat vanhemmat, yleensä nimenomaan äidit ja saavat aikaan melkoista härdelliä perheissä ja yhteiskunnassa, kuten päiväkodeissa ja kouluissa. Millainen on lapsen tulevaisuus varsinkin kun nykyään työmaailma odottaa että ihmiset olisivat jotakuinkin robottimaisia yli-ihmisiä? Mitä kaikkea pitäisi ottaa huomioon ja mistä voisi olla apua? Aihe on laaja enkä väitä tietäväni siitä kaikkea, mutta koska minua kiinnostaa auttaa monenlaisia ihmisiä ja myöskin lapsia ja lapsiperheitä, työnnän nyt minäkin lusikkani soppaan, tykätään siitä sitten tai ei. Opintoni kattavat aihetta kuitenkin laajasti ravintoterapeuttisesta ja funktionaalisen lääketieteen näkökulmasta käsin. Myös asian henkiset ja sosiaaliset puolet kiinnostavat minua.

aloitetaan eräällä tarinalla:

Olipa kerran pikkupoika, joka oppi aikaisin sekä puhumaan, että kävelemään. Hän saattoi joskus saada huuto- ja raivokohtauksia jossa huusi niin että pää tuli siniseksi ja äiti paniikkiin. Hän oli joka tapauksessa oikein ihana ja valloittava, kiva pieni poika. Joskus hän oli väkivaltainen päiväkodissa ja tämä huolestutti ja kauhistutti kovasti pojan vanhempia. Koti oli kuitenkin ihan tavallinen fiksu ja rakastava koti, jossa lapsia pidettiin paljon hyvänä ja heidän kanssa vietettiin aikaa. Heille myös luettiin ja katsottin etteivät lapset viettäneet liikaa aikaa television ääressä. Perustarpeista tottakai huolehdittiin ja opetettiin oikean ja väärän eroa.

Koulussa pojalla oli liian helppoa ja hänestä tuntui todella vaikealta istua paikallaan ja olla hiljaa. Hän päästeli lähes koko ajan jotain ääniä ja halusi huomiota. Opettaja motkotti jokaisesta pienestäkin asiasta, kuten siitä jos poika istui vinossa. Sitten perhe muutti toiselle paikkakunnalle, jossa poika sai istua luokassa miten päin tahtoi. Hän tuli tottakai myös hieman vanhemmaksi ja kypsemmäksi. Saatuaan luvan siihen ettei tarvitse olla koko aikaa paikallaan, koulunkäynti alkoi kiinnostamaan ja lopulta poika meni yläasteelle lähes kympin keskiarvolla. Tavallaan myös pojan rooli uudessa luokassa oli erilainen. Hän pääsi aloittamaan ikäänkuin puhtaalta pöydältä. Myös opettaja suhtautui häneen toisella tavalla kuin edellinen. Asioihin varmasti vaikutti myös se, että pojan ravitsemukseen alettiin kiinnittämään parempaa huomiota ja poika sai mm. rasvahappovalmisteita ravintolisinä. Kuitenkin, miten pojan koulunkäynnin olisi käynyt jos hän olisikin jatkanut vanhassa koulussa?


Jotkut asiat saattoi olla ennenvanhaan paremmin?

Ehkä ennen oli helpompi sellaistenkin työllistyä ja elättää itsensä jotka nykytermejä käyttääkseen ovat ehkä osatyökykyisiä tai vajaakuntoisia tai yhteiskuntaan heikosti sijoittuneita? Osa leimattiin jopa heikkolahjaisiksi vaikka he nykytermien mukaan olisivat ennemminkin eri tavalla oppivia. Nykyään työelämän vaatimukset on niin kovat, asuminen ja ruoka niin kallista että Suomessa ei ole enää varaa olla ns. vaatimattomampaa työtä työtä tekevä, jolla on ollut koulussa aikanaan vaikeaa oppia ja jaksaa olla "kunnolla". Tunnen monia aikuisia ihmisiä, joista tuli ihan kunnon tyyppejä ja jotka sijoittuvat työelämään vaikka he oli esim. niitä "häirikköjä" koulussa, jotka sai opettajat, koulukuraattorit sun muut itkemään tai raastamaan tukkaa päästään.

Kaikki ei ole vain geeneistä kiinni tai siitä onko sinulla diagnoosina ADHD, ADD tai aspergerin syndrooma vai oletko jäänyt vaille diagnoosia. Älkää ymmärtäkö väärin. Toki näilläkin diagnooseilla on oma paikkansa ja tarkoituksensa, mutta mitä jos ne joskus määrittävät liikaa tai estävät löytämästä ratkaisuja? Mitä jos diagnoosien annetaan leimata liikaa ihmistä tai ihminen itse otaa ne tarpeettoman rajoittaviksi tekijöiksi elämäänsä? Diagnoosit saattavat olla suojaksi, mutta ne saattavat myös olla vankila.

Tunnen myös niitä jotka ovat jääneet sairaseläkkeelle tai työttömiksi erinäisten ongelmien takia. Arvostettavia, persoonallisia ihania ihmisiä, joilla olisi niin paljon annettavaa, että ihan pakahduttaakin ajatella. Kuinka paljon me hukkaammekaan ihmisten potentiaalia? Tosin kaikki se ihana potentiaali ei mene toki hukkaan jos sitä ei valjasteta työelämän ja rahan palvelukseen. Muunlaisellakin potentiaalilla on arvonsa. Ihminen on arvokas itselleen, lapsena, vanhempana, sisaruksena, ystävänä, naapurina, vertaistukihenkilönä, tuntemattomana vastaantulijana jonka kanssa vaihdat lauseen pari.

Millaisten asioiden kanssa painitaan?

Kuka hoitaa, kuka maksaa, millaista tukea pitäisi saada lapselle, kuka auttaisi tappelemaan kunnan tai kaupungin kanssa siitä että lapsi saa lakisääteiset tuet ja palvelut, voiko tähän vaikuttaa ruokavaliolla tai ravintolisillä tai luomalla ympäristöä ja elämänrytmiä jotenkin erilaiseksi? Jos äiti hermostuu, lapsikin hermostuu ja kohta kaikki hermostuu ja sitten syödään sokeria ja saadaan illaksi aikaan kolmas maailmansota.. Olen nähnyt tällaista ja kuullut ja lukenut tällaisesta.



Geeniperimä, aivovauriot kuten hapenpuute syntymässä, raskaudenaikaiset äidin terveysongelmat, imettämättömyys joko jonkun lääketieteellisen syyn vuoksi tai oikeanlaisen tiedon ja tuen puutteen vuoksi, keisarinleikkaus, infektiokierteet, suolistomikrobiston epätasapainotila, ruoansulatusongelmat, ruoka-aineallergiat ja -yliherkkyydet, stressi, rokotevauriot, sisäilma-altistukset, krooniset infektiot, hormoniepätasapainotilat... Lasten levottomuuteen, oppimisvaikeuksien ja muiden sen kaltaisten haasteiden takana voi olla monenlaista ja tottakai jokaisen perheen ja lapsen tilanne on otettava huomioon yksilöllisesti.

Mistä voisi olla apua?

Aina kun etsitään apua, olisi hyvä pyrkiä uskaltautumaan ensin käymään läpi ideariihi. Kartoitetaan vaihtoehtoja rajaamatta niitä vielä siinä vaiheessa. Etsikää tietoa kaikenlaisista erilaisista vaihtoehdoista. Niistäkin jotka tuntuvat huuhaalta tai oudoilta tai sellaisilta jotka eivät ole toteutettavissa. Kirjatkaa nämä vaihtoehdot ylös. Niitä voi kysellä myös vaikkapa Facebookin hyvinvointi- ja terveysaiheisissa erilaisissa ryhmissä.

Sitten on aika ajatella riittävän laajasti. Mitkä kaikki mahdolliset tekijät juuri sinun lapsesi elämässä voivat hänen haasteisiinsa vaikuttaa? Onko elämä liian kiireistä ja levotonta ja tarvitaanko tämän vuoksi elämänmuutoksia. On kysymys niinkin tärkeästä asiasta kuin lapsesti terveydestä, hyvinvoinnista ja tulevaisuuden näkymistä, hänen pärjäämisestään ja elämänlaadustaan. Onko eläminen liian kallista? Pitäisikö vaihtaa vaatimattomampaan autoon ja asuntoon? Pitääkö laskea elinkustannuksia jotta jää enemmän aikaa rauhassa olemiselle ja ajanviettoon perheen kanssa? Myös siihen, että vanhempana pidät itsestäsi huolta. Pitääkö vähentää harrastuksia ja muita ramppaamisia? Näytteleekö kännykät, televisiä ja tietokone liian isoa roolia? Ne ovat liikaa käytettynä haitaksi lasten ja nuorten kehittyville aivoille ja hermostolle. Kuka teillä määrää? Koneet, vai te vanhemmat? Ruutujen sinivalo iltaisin häiritsee melatoniinin muodostumista ja mitä herkempi ihminen, sen pahemmin erilaiset ihmisperäiset sähkömagneettiset kentätkin häiritsevät hermostoa ja biokemiaa, niin lapsilla kuin aikuisilla.

Havainnoi, mitä lapsesi on tehnyt ja mitä hän on syönyt kun oireet pahenevat. Usein haittaa tekevät sokeri, valkojauhotuotteet, lisäaineet, gluteeni ja maitoproteiini. Myös epäsäännöllinen ruokailu, napostelut ja epäedullisesti koostetut ateriat häiritsevät. Monien oireilujen taustalla ovat mm. aminohappojen ja rasvahappojen epätasapaino kehossa ja suoliston mikrobiston epätasapainotilat. Suosittelen kääntymään ravitsemusammattilaisen puoleen. Aina ei tarvita edes kalliita funktionaalisen lääketieteen testejä, joskin niihin on joskus myös hyviä perusteita sijoittaa ja ne ovat usein oikotie selvittää mistä on kysymys ja miten ratkaista pulmat.

                                               
Jos lapsesi sietää kosketusta, se voi olla myös tärkeää. Muistan kun omat vilkkaat lapseni olivat pieniä ja jossain tilaisuudessa piti jaksaa jonkin aikaa olla suht hissukseen ja paikallaan. Auttoi kun pidin sylissä ja hieroin pieniä jalkoja, rapsuttelin hiusrajasta tms. Lapsi istui hiirenhiljaa sylissä, hengitti rauhallisesti ja pisti rentona silmät kiinni, nautti kovasti olostaan kun sai lämpöä, läheisyyttä ja kosketusta. Äidillekin se oli ihanaa.

Kaikella on aikansa. Joskus tarvitsemme vain kosketusta, läheisyyttä ja rauhaa. Tarvitsemme myös puhdasta ilmaa ja ravitsevaa ruokaa. Toisinaan tarvitsemme myös järeämpiä ja kohdennetumpia toimenpiteitä. Joskus lapsemme tarvitsevat funktionaalista lääkäriä tai ravitsemusasiantuntijaa, joskus molempia. Moni saa apua myös mm. homeopatiasta tai vyöhyketerapiasta tai muista erilaisista hoitomuodoista. Kannattaa kuunnella niitä, jotka ovat jo apunsa löytäneet. Sieltä saattaa tulla hyviä vinkkejä.

Tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus väheksyä sairauksia tai diagnooseja. Ymmärrän myös miksi jotkut ovat päätyneet käyttämään lääkityksiä lapsilleen. Tarkoitus on tuoda esiin ajatuksia ja vaihtoehtoja. Jokainen vanhempi tekee varmasti ratkaisunsa lastensa auttamiseksi parhaimman harkintansa mukaan. Toivon, että tästä kirjoituksesta on jollekin hyötyä ja apua pohdinnassa, miten auttaa lastaan.