torstai 12. syyskuuta 2019

Yhden teorian terveysgurut

Tietäminen on prosessi

Tietämisessä/oppimisessa voidaan ajatella olevan neljä vaihetta:

1. Se kun et tiedä ettet tiedä/osaa
2. Se kun tajuat ettet tiedä/osaa
3. Kun tajuat ehkä jotain jo tietäväsi ja osaavasi
4. Kun et enää tiedä että tiedät ja osaat (homma on jo niin itsestään selvää että se on muuttunut automaatioksi, nk. "hiljainen tieto")

Aikaisemmin kun olin kokemattomampi, taitamattomampi ja tietämättömämpi, olin tietenkin sitä mieltä että osasin jo tosi tosi paljon. Sitten lisää opiskellessani aloin ottaa parempaa kontaktia jaloillani maahan ja aloin vihdoin tajuta miten vähän vielä tiedän. Tuolla tiellä olen edelleen. Aina kun tietää jonkin verran enemmän kuin suurin osa ihmisistä jostain tietystä aihealueesta, voi ehkä vinkata toisellekin jotain, mutta harvoin sadan prosentin varmuudella, vaikka olisi kuinka houkuttelevaa pyrkiä antamaan itsestään vakuuttava ja osaava kuva, jotta voisi vastata ihmisten tarpeeseen saada elämäänsä varmuutta ja vastauksia ja omaan tarpeeseensa saada tuntea olevansa hyvä ja tärkeä ihminen.

Aikaisemmin olin myös sitä jengiä, joka lukee yhden kirjan hyvinvoinnin tai terveyden saralla, on ihan myyty ja alkaa julistamaan uutta ja huikeaa sanomaa kaikille; niille jotka ovat kiinnostuneita ja niille jotka eivät ole kiinnostuneita. Aika rasittavaa, vai mitä? Vähän pilke silmäkulmassa pyydän anteeksi ihmisiltä, jotka ovat joutuneet nuoremman minäni vaikutuspiiriin kun olen löytänyt jotakin uutta ja huikaisevaa terveyden ja hyvinvoinnin saralla. Olen oppinut olemaan jo kenties hieman maltillisempi. Osaan suositella useampaakin kirjaa! Mitähän mahdan kymmenen vuoden kuluttua miettiä tämän päivän fiksuudestani? Todennäköisesti tulen huomaamaan paljon kypsymättömyyttä ja opittavaa, jotka ovat tämän päivän itseltäni suurimmaksi osaksi vielä piilossa, löydettävänä.

On hienoa ja ihailtavaa kun ihmiset haluavat ottaa itse vastuuta hyvinvoinnistaan ja terveydestään, alkavat ottaa selvää asioista ja etsimään tietoa, joka auttaisi heitä tai heidän läheisiään tai huollettaviaan voimaan paremmin. On myös todella inhimillistä joutua ns. selkä seinää vasten ja epätoivon vallassa yrittää hakea apua eri ammattilaisilta, kirjoista, netistä ja vertaistuesta, jotta jostakin vain löytyisi se kultajyvä, joka muodostuisi läpimurroksi tiellä kohti parempaa vointia. Olen itse kokenut tämän.

Sairaudet ja oireet joita on vaikea kestää ja myös tilanteeseen usein liittyvä epävarmuus tuottaa pelkoa, turvattomuutta ja epätoivoa. Olen sitä mieltä että missään nimessä ei pidä lakata olemasta aktiivinen tässä prosessissa. On vain kuitenkin myös viisasta sen lisäksi pitää tasapainoisella tavalla pää kylmänä. Miksi? Siksi ettei päätyisi vain seurailemaan eri guruja. Se voi olla ansa.


Yhden teorian gurut

Ihmisillä on usein taipumusta yksinkertaistaa, pelkistää, karsia, vetää ns. mutkat suoriksi. Tämä on ymmärrettävää, koska tietoa on helpompi jäsentää ja tallentaa kaaliin kun sen pakkaa sinne mahdollisimman selkeästi ja tiivistetysti. Me poistamme, yleistämme ja muunnamme sitä valmiiksi pientä osaa, jonka nappaamme todellisuudesta. Meidän todellisuutemme voidaan ajatella olevan esimerkiksi 10% todellisesta todellisuudesta. Toiset kenties sitten vetävät niitä mutkia suoriksi enemmän kuin toiset. Tämä on usein tiedostamatonta ja hyvin korkeassa asemassa olevat, kuuluisat, arvostetut ja älykkäinäkin pidetyt ihmiset tekevät tätä ja on merkittävää että juuri he itse ovat yleensä täysin vakuuttuneita omasta älykkyydestään, varsinkin sen suhteen mihin he ovat erikoistuneet. He kyllä tietävät, aivan varmasti! Vai tietävätkö? Tai voisiko olla niin että heidän sanomaansa yksinkertaistetaan eli mutkat suoraksi heittämistä tapahtuisikin vastaanottajassa?

Kun haluat perehtyä johonkin asiaan syvällisemmin, olla sopivalla tavalla utelias, mutta myös terveellä tavalla kriittinen, taitavasti asetetut kysymykset voivat johdatella sinua paremman ja monipuolisemman tiedon ääreen. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä voisi olla: "Miten ja millä perusteella tämä asia voisi olla toisinkin?", tai "Mitä muuta tähän voi tämän lisäksi sisältyä?"

Olen havainnoinut viime vuosina ilmiötä, jossa hyvinvoinnistaan ja terveydestään kiinnostuneet ihmiset löytävät erilaisia guruja, jotka julistavat jotakin sanomaa. Kilpirauhasen vajaatoiminnassa on kyse jodin puutteesta. Siinä on kyse viljoista ja maidosta. Siinä on kyse borrelioosista. Siinä on kyse Epstein Barrin viruksesta. Ylipaino johtuu tunnesyömisestä. Se johtuu hiilihydraateista. Ylipainoa tulee hoitaa karppaamalla. Sitä tulee hoitaa ketogeenisella ruokavaliolla. Kaikki paranee ketogeenisella ruokavaliolla ja se sopii kaikille ja jos ei sovi niin sitten on tehnyt jotakin väärin. Rauta-asiassa on kyse ferritiinistä, aina. Vegaaniruokavalio on kaiken avain. Raakaruoka on kaiken avain. Paleo on ainoa oikea tapa syödä. Se ei olekaan rauta, vaan magnesium mitä tarvitaan. Huomaat, että liioittelen tahallaan tuodakseni esiin ydinajatuksen. Mitä jos eri ihmisten kohdalla asiat ovatkin kompleksisempia ja yksilöllisempiä? Mitä jos samaan vaivaan tai sairauteen voi eri yksilöillä liittyä montakin asiaa tai jollakin toisella jokin aivan eri syy kuin toisella? Mitä muuta on meneillään kuin vain se mitä nyt on havaittu ja mihin nyt on osattu kiinnittää huomio?

Kun muodostaa kokonaiskäsitystä, kerää tietoa ja pyrkii tekemään päätelmiä, ei ehkä olekaan hyvä tukeutua vain yhteen ihmiseen tai tahoon, joka väittää omaavansa sen "tositiedon". Informaatiota on  hyvä kerätä monipuolisesti ja pyrkiä suodattamaan. Kun muodostaa mielipidettään jostain terveysasiasta, olen ainakin itse miettinyt että haluan ottaa huomioon monta aspektia: Löytyykö jokin vallitseva käsitys ja mihin se perustuu? Onko tälle vallitsevalle käsitykselle olemassa kritiikkiä tai vaihtoehtoisia käsityksiä ja mille ne perustuvat? Mitä perustietoa on, johon asia pohjaa, esimerkiksi anatomian, fysiologian, solubiologian tai biokemian saralta? Mitä asiasta kokemusperäisesti tiedetään? Mitä se, joka on jotakin mieltä asiasta voi menettää, jos ei olekaan oikeassa ja puolustaako hän siksi näkemystään silloinkin kun se on etujeni vastaista?

On mahdollista olla yhtä aikaa utelias, sopivan kriittinen, pitää yllä kiinnostusta ja sopivalla tavalla myös "pää kylmänä". Tarvitsetko jonkun gurun vai voitko ottaa vastaan tietoa monesta lähteestä ja päätellä itse? Usein on hyvä myös pitää auki optiota siitä että muutatkin mieltäsi tai alat ajatella jostain asiasta eri tavoin tai monipuolisemmin. 

Porukan ja gurun kartta

Jos oma käsityksemme terveysasioista olisi ikäänkuin aarrekartta, niin todellisuus olisi tuon alueen maasto. Tämä on tuttu käsite. Maasto on oikeassa ja kartta voi olla väärässä tai epäselvä. Jos karttaan ei ole merkitty likaojaa, mutta se tulee vastaan maastossa kävellessä, et toki astu siihen vaan ylität sen. Samalla voit päivittää karttasi merkitsemällä siihen tuon siitä puuttuneen likaojan. Saadessamme enemmän tietoa jostakin asiasta, karttamme selkeytyy ja saatamme jopa muistaa aluetta siinä määrin ulkoa, ettemme siellä kulkiessamme erikseen tarvitse karttaa. Eri ihmisten kartat samasta alueesta voivat näyttää varsin erilaisilta, mutta maasto on sama. Siksi voisi ajatella, että kun tarpeeksi moni kulkee alueella, päivittää karttaansa ja vertailee toistensa karttoja, löytyy lopulta joukko ihmisiä, joilla on tarkempi kartta edessään kuin yksittäisellä kulkijalla, joka on vasta saapunut alueen laidalle.

Sitten siellä saattaa olla liikkeellä guruja, jotka kertovat erittäin mielellään omasta kartastaan, joka voi olla kuitenkin puutteellisempi kuin isomman joukon kartta hyvän ja monipuolisen kommunikaation ja päivitysurakan jälkeen. Gurujenkin on tärkeä kuunnella muita, mutta se jos he eivät kehtaa kehittyä sen pelossa että joutuvat myöntämään olleensa väärässä tai yksipuolisen tiedon varassa jostakin asiasta voi estää heitä kehittymästä eteenpäin ja he voivat siksi jäädä ns. tähdenlennoiksi ja menettää loisteensa ja seuraajansa. Voi myös olla, etteivät heidän seuraajansa gurultaan saaman liian yksipuolisen tai jopa virheellisen tiedon vuoksi saakaan jotain heille tärkeää informaatiota jos he eivät ns. osaa ajatella myös itse.

Yleistyksillä ja pelkistyksillä on paikkansa, mutta niin on myös kokonaisvaltaisuudella, monipuolisuudella ja isojen asiakokonaisuuksien hahmottamisella.


-----------------
Facebook-sivuni:
https://www.facebook.com/SaineNina/
Facebook-ryhmäni:
https://www.facebook.com/groups/1972126779532275/
Ravintolisien verkkokauppani:
http://jalkeilla.blogspot.com/p/jalkeilla-shop.html
Holvin verkkokauppani:
https://holvi.com/shop/NinaSaine/

maanantai 9. syyskuuta 2019

Sienestyksestä ja sieniruokareseptejä

Vaikea syksy sienestysintoilijoille

Tämä syksy on uhannut olla minulle ja tyttärelleni katastrofaalinen sienisyksy, sillä metsät ovat olleet pitkään tyhjinä sienistä, ainakin täällä Hyvinkäällä. Syynä ei ole ollut pelkästään kuivuus, sillä vaikka vettä sitten lopulta myös saatiin, ovat yöt olleet sienten kasvun kannalta liian lämpimiä. Nyt sieniä on alkanut jo hieman olemaan, mutta metsästys on tänä vuonna jännempää, sillä sieniä on vähemmän kuin mm. parina aikaisempana vuonna.

Monia lajeja tunnistavalle saalista riittää varmemmin

Koska tunnen aika kivasti syötäviä sieniä, minulle jätetään yleensä lähimetsiin runsaasti saalista. Monet tuntevat vain yhden, kaksi tai kolme syötävää sienilajia ja poimivat vai niitä, mikä onkin järkevää, sillä sienen tunnistuksesta on oltava varma. On olemassa näköislajeja monille syötäville sienille, jotka ovat joko myrkyllisiä (mm. syötävä koivunkantosieni versus myrkyllinen myrkkynääpikkä) tai pilaavat maun (mm. herkkutattia muistuttava sappitatti, joka maistuu aivan karsealta)

Kanttarelli eli keltavahvero tunnetaan yleisesti, samoin kevään korvasieni ja syksyn herkkutatti. Myös suppilovahverot ovat monen suosiossa ja niitä voi kerätä myöhään syksyyn asti. Minulle ovat aikanaan sekä äiti, että isoäiti eli mamma opettaneet sienestyksen saloja. Olen siis pikkulapsesta asti ollut mukana sienimetsällä ja oppinut tunnistamaan arviolta ainakin parisenkymmentä syötävää sientä. Sittemmin määrä on kasvanut ja kasvaa toivon mukaan vielä entisestään. Toissavuonan opettelin tunnistamaan kehnäsienen ja viime vuonna törmäsin viiruvalmuskaan. Apuna tunnistuksessa voi käyttää sieniä hyvin tunnistavaa kaveria, sienikirjoja, nettiä ja mm. FB:n sienestysaiheisia ryhmiä.

Syö vain varmuudella tunnistamiasi sieniä!

On kuitenkin tärkeä sääntö, että jos olet epävarma tunnistuksesta, älä syö sientä. Varmistu myös sen valmistamisesta. Korvasienet tulee keittää pariinkin otteeseen, sillä keittämättömänä se on tappavan myrkyllinen. Ne on keittämisen jälkeen hyvä myös huuhtoa lävikössä huolellisesti juoksevalla vedellä. Myös osa rouskuista kuten karvarousku, kangasrouskut ja haaparousku tulee keittää runsaassa vedessä n. 10 min (jotkut ovat sitä mieltä että 5 min. riittää) ja ainakin itse myös lisäksi huuhtelen ne lävikössä, yleensä kylmällä vedellä niin pitkään että ne viilenevät kunnolla, koska yleensä teen niistä kylmää ruokaa, sienisalaattia. pienet rouskut saatan hapattaa suolaliemessä kasvisten kanssa.

Punikkitatit tulee kypsentää huolella ja silti on ihmisiä, jotka saavat niistä vatsanväänteitä. On myös mahdollista että olet allerginen sienille tai osalle sienilaleja tai että kehosi ei pysty sulattamaan sienisokeri trehaloosia, koska sinulta puuttuu sitä hajottavaa trehalaasi-entsyymiä ja saat siksi vatsanväänteitä sieniruoista.

Valmistamistapoja

Keittäminen on siis hyvä valmistustapa osalle sienistä. Monet sienet, kuten tatit, kehnäsienet, suppilovahverot, kanttarellit, tuhkelot, mustesienet ja leppärouskut maistuvat todella hyvin kun ne leikkaa suikaleiksi ja paistaa pannussa voin ja pieneksi kuutioidun sipulin kanssa. Paistamisen voi aloittaa miedolla lämmöllä kuivalla pannulla jos haluaa ensin haihduttaa sienistä ylimääräistä nestettä ja sitten vasta lisätä rasvaa. Mitä vähemmän sienessä on vettä, sen paremmin sienen aromit tulevat esiin. Vesi on laimentava tekijä. 

Sienisipulipaistokseen ei välttämättä tarvitse mausteeksi kuin vähän suolaa, mutta toki myös mm. pippuria ja valkosipulia voi käyttää ja valmiiseen ruokaan sopii mm. yrteistä tuoreena persilja ja ruohosipuli. Sienen oma maku on niin hienovivahteinen, ettei minkään yksittäisen mausteen kannata antaa varastaa showta. Sienipaistoksesta saa erittäin helposti kastikkeen lisäämällä siihen pienen purkin kermaa ja hauduttelemalla kastikkeen koostumuksen sopivaksi. Jauhoilla ei siis tarvitse suurustella mitään kun halutaan elää  terveellisesti ja välttää turhia tärkkelyksiä ruokavaliossa.

Sienikeiton voi tehdä samoin kuin kastikkeen, mutta sieniä ja sipulia toki käytetään siihen enemmän ja kerman lisäksi voi olla myös maitoa. Toki kasvisversion voi tehdä mm. kookosmaitoon. Mielestäni helpoin ja terveellisin tapa suurustaa sienikeitto on ottaa siitä esim. 1/3 sivuun ja soseuttaa se sauvasekoittimella. Sitten tämä sose lisätään keittoon suurusteeksi.

Sienisipulipaistos tai -kermakastike on ihana lisuke mm. paistetun lihan, kalan tai kanan kylkeen, mutta kokonaisen aterian saa myös lisäämällä sienten ja sipulin paistamisen jälkeen pannulle vihanneksia. Sieniwokin maustamiseen käy hyvin soijakastike ja mukaan voi myös laittaa mm. chilikastiketta, pestoa, tapenadea tai pähkinävoita.

Sienet sopivat myös pataruokiin ja keittoihin. Ihanan vegekeiton saa mm. pavuista ja sienistä ja mausteiseen tomaattipohjaiseen chorizomakkarakeittoon voi laittaa kasvisten ja makkaran lisäksi myös sieniä. 
Lampaankäävistä ja ukonsienten lakeista voi leivittämällä tai ilman leivitystä paistaa pihvejä.

Sienten ravintoarvosta ja sienestyksen eduista

Sienet sisältävät mm. hiven- ja kivennäisaineita ja aminohappoja ja ne lisäävät usein hienosti ruokaisuutta ruokaan ja auttavat ylläpitämään kylläisyyttä. Sienet ovat siis myös hyvää ruokaa niille jotka haluavat pudottaa painoa osana ruokavalio- ja elämäntapamuutosta. Osassa sieniä on myös kasviperäistä D-vitamiinia.

Mikä tekee sienistä myös erittäin ekologista ruokaa on se, että ne ovat todellista lähiruokaa itse kerättynä, ainakaan vielä ei ole näköpiirissä minkäänlaista sienen "liikasaalistusta" ja sieniä saa myös kerätä ilmaiseksi metsistä jokamiehen oikeuden turvin, kunhan et kerää toisten pihoilta tai mm. autoilun saastuttamilta paikoilta. Varmistu myös ettei lähistöllä ole myöskään mitään torjunta-aineilla myrkytettyjä alueita, joilta olisi voinut levitä myrkkyä sienipaikkaasi.

Sienestys vie sinut luontoon, jossa saat luonnollista liikuntaa. Epätasainen maasto kehittää koordinaatiokykyäsi ja tasapainoasi ja korkeuserot tuottavat vahvat jalat ja pakarat. Muistathan kuitenkin metsässä kykkimisen päätteeksi venytellä mm. lonkankoukistajat, pakarat, takareidet ja miksei vaikka koko kropan.

Säilöntätapoja

Helppo ja yleinen tapa säilöä sieniä on kypsentää niitä pannulla ja keittää niitä vähän kokoon, jolloin ne menevät pienehköön tilaan pakastimeen. Monet sienet sopivat myös suolasieniksi, kuten rouskut ja muut kiinteät sienet, jotka eivät kovin helposti hajoa ja mössöönny lilluessaan pitkiäkin aikoja nesteessä. Sieniä voi myös hapattaa kasvisten kanssa ja tähänkin käyvät mm. pienikokoiset rouskut.

Tatit ja vahverot voidaan kuivata kasvikuivurissa, mutta itse olen kuivattanut tatteja saunan lauteilla leivinpaperin päällä siten että sähkösauna on miedolla lämmöllä päällä kunnes sienet ovat kuivuneet. Mielestäni kovin vetisiä tatteja ei kannata lähteä kuivaamaan vaan kannattaa valita kiinteitä ja pienehköjä tatteja. 

Reseptejä

Sienisalaatti neljälle lisukkeeksi
-pari desiä ryöpättyjä ja kylmällä vedellä lävikössä hyvin huuhdeltuja rouskuja (esim. kangas- haapa- pikku- tai karvarouskuja) pieniksi paloiksi veitsellä hakkeloituna
-puolikas pieni punasipuli pieneksi hakkeloituna
-pieni purkki ranskankermaa
-0,5 tl puhdistamatonta merisuolaa tai ruususuolaa
-kourallinen tuoretta persiljaa pieneksi leikattuna
-kourallinen tuoretta pieneksi silputtua ruohosipulia
-muutama punapippuri ja viherpippuri murskattuna
Sekoitetaan kaikki aineet yhteen ja siirretään jääkaappiin maustumaan. Parasta seuraavana päivänä valmistuksesta.
Sienikeitto neljälle
-puoli litraa herkkutatteja ohueksi suikaloituna tai pieneksi silputtuna
-pari valkosipulinkynttä murskattuna
-iso keltasipuli tai pari pienempää
-pari desiä kermaa
-litra täysmaitoa (vegeversioon kerman ja maidon sijasta tölkki kookosmaitoa ja 7dl riisimaitoa)
-2 rkl voita tai 2 rkl kookosöljyä tai 2 rkl oliiviöljyä
1 tl puhdistamatonta merisuolaa tai ruususuolaa

Paista paistinpannulla rasvassa sipulit ja sienet niin että sipulit vähän pehmenevät ja sienet saavat vähän kaunista vaaleanruskeaa pintaa (tämä saattaa olla hyvä tehdä parissa eri erässä), lisää paistamisen lopussa myös valkosipuli ja suola. Lisää ainekset kattilaan ja lisää kerma ja maito (tai kasvimaitovaihtoehdot) ja keitä viitisen minuuttia. Ota 1/3 keitosta toiseen astiaan ja soseuta blenderissä tai sauvasekoittimella. Lisää suurusteeksi keittoon ja keittele vielä viitisen minuuttia.

Sieniwokki yhdelle
-pari kourallista paistinsieniä (tatteja, orakkaita, kehnäsieniä, lampaankääpää, vahveroita, haperoita tms) viipaloituina
-pieni sipuli viipaloituna
-pari valkosipulin kynttä viipaloituna
-neljäsosa paprikasta suikaloituna
-pieni porkkana ohueksi suikaloituna
-kourallinen punakaalia ohueksi suikaloituna
-pari rkl rasvaa
-2 tl soijakastiketta
-1 rkl sesaminsiemeniä

Paistele miedolla lämmöllä kuivalla pannulla vähän aikaa sieniä, kunnes ne ovat kutistuneet n. puoleen. Lisää rasva, sipulit ja valkosipulit. Paistele viitisen minuuttia. Lisää muut kasvikset, siemenet ja mausteet ja paistele viitisen minuuttia.

Blogistin suunnitelmia:
Olen alkanut haaveilemaan siitä, että saisin syksyisin osan työstäni tehdä ulkosalla, eli minua voisivat pienet ryhmät, joissa on maksimissaan kymmenen henkeä vuokrata sieniretkelle mukaan. En tietenkään voisi luvata tunnistavani minkä tahansa löydetyn sienen, mutta voisin ainakin toivon mukaan auttaa löytämään metsästä kiinnostavia lajeja sienikoriin ja neuvoa niiden valmistamista ruoaksi. Diiliin toki sisältyisi minun hakeminen kotiovelta Hyvinkäältä ja palauttaminen lähtöpaikkaan joidenkin tuntien kuluttua. Minulla on tiedossa sienimetsää täällä lähistöllä, mutta myös omaan sienimetsääsi voit minut hakea.

perjantai 23. elokuuta 2019

Tuoresmoothiereseptejä ja smoothietietoutta

Miksi pyrkimykset paremmasta ruokavaliosta ja elämäntavoiste saattavat mennä mönkään?
Kun haluaa parantaa ruokavaliota, on aika yleistä että siitä seuraa jokin kuuri ja sitten palataan takaisin vanhaan, silloinkin kun  muutoksesta olisikin saanut kokea hyötyjä kuten olon virkistymistä, vatsavaivojen kaikkoamista tai hoikistumista.

Syynä paluuseen epäterveellisempään ruokavalioon voi olla mm. se, että syömiseen liittyvään psykologiseen puoleen ei ole riittävästi kiinnitetty huomiota tai vaikka se että muutos on ollut liian raju ja nopea. On ns. haukattu liian iso pala. Joskus taas on keskitetty mieli liikaa siihen suuntaan mitä halutaan poistaa, kun taas helpompaa voisi olla aloittaa siitä, että lisätään ruokavalioon ja elämään niitä toivottuja elementtejä.

Toki mönkään menemiselle voi olla muitakin syitä.

Mieli pitää yleensä runsaudesta, joten lisääminen on alitajuisestikin ihmiselle usein miellyttävämpi ajatus kuin pois karsiminen. Poistaminen herättää meissä helposti huolestuneen mielen osamme: "Apua, nyt jos poistetaan tätä ja tuota, jääkö mitään tilalle ja osaanko mä ja selviänkö mä tästä?" Lisääminen sen sijaan tuottaa ajatuksen turvallisuudesta ja runsaudesta. "Wau, nyt on yllinkyllin kaikkea. Olenpa minä onnekas!"

lisää vihanneksia, marjoja, hedelmiä ja vettä!

On aika yleistä että ihmiset voivat kokea hankalaksi omassa arjessaan pitää huolta riittävästä vihannesten, marjojen ja hedelmien syönnistä ja monille myös riittävä veden juominen voi tuntua haastavalta. Millä sitä saisi toteutettua sen minimin 500g kasviksia tai mielumminkin kilon, josta 800g tuoretta, joka voisi olla vielä tavoiteltavampaa? Se ei itse asiassa ole kovin hankalaa kun tietää mitä tekee! Toki mm. salaatit ja raasteet ja marjojen lisääminen puuroon, niiden syöminen sellaisenaan tai hedelmän syöminen eturuoaksi auttavat, mutta yksi hyvä keino on tehdä eturuoaksi erilaisia tuoresmootheja.

Tässä postauksessa on sinulle reseptejä, joissa ei ole lisättynä rasvaa, proteiinia tai erillisiä kuituvalmisteita. Ne ovat siis alkupalasmoothieita. Nämä on tarkoitettu nautittavaksi n. tuntia ennen varsinaista ateriaa, koska niissä on mukana hedelmää. (selitän lopuksi miksi näin) Monet huolehtivat riittävästä veden juonnista siten että he aloittavat aamunsa isolla lasillisella vettä, hoitavat sitten aamutoimensa ja vasta tämän jälkeen syövät aamiaisen. Vesi ehtii tällä tavoin melko hyvin alta pois eikä jää liiaksi laimentamaan mahanesteitä. Tämä käytäntö edistää ruoansulatusta. Jos otatkin tavaksesi veden sijaan tehdä itsellesi tuoresmoothie, saat sen mukana sekä vettä, että ison osan päivän tuoreista. On toki mahdollista tehdä aamiaiseksi myös varsinainen ateriasmoothie, mutta sellaiseen tulee lisätä myös proteiinia, rasvaa ja mielellään myös jotakin erillistä kuitulähdettä.

punainen:1 banaani,1 kuorittu porkkana,2 dl puolukoita,lasi vettä


vihreä:1 avokado,1 omena,1 dl parsakaalin ituja tai muita ituja,muutama mintun lehti,lasi vettä


violetti:1 pieni kuorittu punajuuri,2 dl mustikoita,1 päärynä,peukalonpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä,lasi vettä


oranssi:1 porkkana,1 dl tyrnimarjoja,1 dl suomuurainta/lakkaa/hillaa,nyrkin kokoinen pala cantaloupe-meloonia,lasi vettä


punainen 2:1 dl karpaloita,1 dl mansikoita,1 appelsiini,5 cm pätkä kurkkua,lasi vettä


vihreä 2: 1 dl tyrnimarjoja,5 cm pätkä kurkkua,2 aprikoosia,kourallinen tuoretta pinaattia tai vastaava määrä pakastettua tai vastaava määrä lehtikaalia,lasi vettä


Keltainen1 banaani,1 tl kurkumaa,1 tl inkivääriä,nyrkin tai parin kokoinen pala hunajameloonia,lasi vettä

Kaikki nämä em. valmistetaan samalla tavoin: Isketään smoothiemasiinaan, pistetään masiina päälle ja otetaan se päältä pois kun näyttää tarpeeksi sileältä. Muista kansi, ettei koko komeus ole pian katossa!

Miksi tunnin väli ruokaan?

Kysymys liittyy hedelmiin. Hedelmät aiheuttavat monilla ruoansulatusongelmia. Toki herkemmillä ne saattavat myös nostaa liikaa verensokeritasoja, mutta harvoin tilanne on niin korjaantumaton etteikö ravintoterapialla saada ihminen sietämään kohtuullista määrää hedelmiä ruokavaliossaan.

Jotkut luulevat, että heidän tulee kokonaan välttää hedelmiä ruoansulatusongelmien ja mahasuolikanavan oireilun vuoksi. Usein näin ei ole kun hedelmiä aletaan syömään vain tyhjään mahaan ja sellaisen ruoan kanssa, joka ei häiritse hedelmien sulamista eikä jää liian pitkäksi aikaa mahalaukkuun.

Hedelmän kuuluu sulaa melko nopeasti. Sen sulaminen alkaa jos suussa syljen erittämän amylaasientsyymin toimesta. Siksi smoothietakaan ei kannata vain juoda kulauttaa nopeasti, vaan senkin on hyvä antaa vähän pyöriä suussa, jotta siihen sekoittuu myös sylkeä. Smoothien voi siis syödä hitaasti nautiskellen. Jos hedelmä päätyy mahalaukkuun muun ruokamassan kanssa varsinkin jos ruoka sisältää elementtejä, jotka viipyvät mahalaukussa kauan, alkaa tämä hedelmää sisältävä ruokamassa käymään. Hedelmän olisi optimaalisinta päästä mahalaukusta eteenpäin pohjukaissuoleen mahdollisimman pian, jossa haiman erittämät haima-amylaasit ja ohutsuolen pintakerroksen entsyymit hoitavat sulattamisen loppuun.

Tässä siis syy miksi hedelmä kannattaa syödä yksinään tai muun vähän nopeammin sulavan ruoan kanssa tyhjään mahaan. Älä siis jätä hedelmää hengaamaan mahalaukkuun. Se kyllästyy oloonsa siellä ja saatat huomata tämän turvotuksena, röyhtäilyinä, närästyksenä, ilmavaivoina, mahakipuna ja jopa ripulina. Moni kertoo, että omena pierettää ja he välttelevät siksi omenan syöntiä. He saattavat silti alkaa sietämään omenaa kun he alkavat syömään sen tyhjään mahaan sen sijaan että syövät sen jälkiruoaksi. Päästä hedelmä eteenpäin mahalaukusta ja syö sitten vasta tukevampaa ruokaa!

Marjoista tulee harvemmin vastaavaa ongelmaa. Pääsääntösesti ihmiset kestävät syödä niitä aterioilla tai jälkiruoaksi. Toki ne, joilla ei ole mitenkään herkkä maha saattavat voida syödä lähes mitä ja miten vain ilman että tuntevat mitään vatsaoiretta.

Huomaathan, että banaani ja avocado saattavat sulaa vähän hitaammin kuin esimerkiksi omena, päärynä tai muut vastaavat hedelmät.

Milloin tukevampaa ruokaa?

Kun on aika tällaisen "tuorepläjäyksen" jälkeen syödä tukeva ateria, huomaat sen siitä että sinulla on herännyt nälkä. Joillain nälkä tulee kunnolla vasta lounasaikaan ja ellei vähän kevyempi aamiainen kuten hedelmät, vihannekset ja marjat aiheuta sitä että iltaisin tekisi mieli hotkia hallitsemattomasti kaikenlaista roskaa mitä mieli tekee ei ole estettä syödä tukevasti vasta lounaalla. Sääntö, jonka mukaan aamiaisen on oltava tukeva on suhteellinen eikä päde kaikkiin, vaikka se moniin päteekin. Jotkut syövät puoleen päivään mennessä vain marjoja, hedelmiä ja vihanneksia ja se on heille aivan fine. Toki on tärkeä huolehtia myös siitä, että saa päivän aikana riittävästi energiaa, eli jos johonkin aikaan päivästä syö kevyesti, on tärkeä syödä tarpeeksi tukevasti muina aikoina.

"Hedelmättömät" smoothiet tai marjashotit

Jos haluat syödä tuoretta juuri ennen ateriaa, sen aikana tai jälkiruoaksi niin ruoansulatuksen kannalta silloin suosittelen ainakin kokeilemaan että jätät hedelmät pois ja tukeudut vihanneksiin, mausteisiin ja marjoihin. Yksinkertaisimmillaan tällainen smoothie on vain muutama desi marjoja ja tilkka vettä, mutta voi myös rakentaa sellaisia smootheja, joissa on marjoja, vihanneksia, yrttejä ja mausteita. Esim. sellainen, jossa on pari desiä marjoja, pala inkivääriä ja pätkä kurkkua. Tällainen voi korvata alkusalaatin tai raasteen kun syöt keittoa silloin kun pidät perusperiaatteena että jokaisella aterialla on myös jotakin tuoreruokaa.

Ateriasmoothiet

Ateriasmoothiet voidaan rakentaa siten, että niissä on marjoja, vihanneksia, yrttejä, mausteita, proteiinijauhetta, rasvoja, kuituvalmisteita, mahdollisesti erilaisia superfood-jauheita, siemeniä, pähkinöitä, kollageenijauhetta ja lesitiiniä. Ei siis välttämättä kaikkea näitä, mutta tästä em. listasta näet, miten monipuolisia vaihtoehtoja sinulla on.

Suosittelen testaamaan miten vatsasi voi jos teet tuhdin ison ateriasmoothien, jossa on hedelmää mukana ja vertaamaan sitä smoothieen, jossa ei ole hedelmiä. Monet huomaavat selkeän eron. Vatsa voi paremmin kun ateriasmoothiessa ei ole hedelmiä. Monet mm. vaihtavat banaanin avocadoon ja käyttävät hedelmien sijasta marjoja. Ateriasmoothie on toimiva kun se vie nälkää useamman tunnin. Jos nälkä meinaa koittaa liian aikaisin, tarkista oletko laittanut tarpeeksi rasvaa (1-2 rkl), proteiinia ja onko ateriakoko riittävä. Siinä missä välipala/alkupalasmoothien koko on esim. 3-5 dl, voi aterisamoothien koko olla litrakin, koska on myös huomioitava että siinä käytetään myös nestettä kuten vesi, kookosmaito, kookosvesi tai yrttitee.

Vinkki: Voit korvata tämän postauksen smoothie-ohjeissa veden kookosvedellä, jolloin saat virkistäviä ja tasapainottavia elektrolyyttejä kehollesi.

Tiesitkö: Smoothiet eri muodoissaan ovat erinomainen keino saada täysi hyöty ravitsemuksesta. Miksi? Koska..

-Niiden avulla on helppo lisätä mm. tuoreiden saantia. Tuoreruoka auttaa virkistämään ja huolehtimaan siitä että saat riittävästi mm. nestettä, emäksisiä mineraaleja, vitamiineja, hivenaineita ja antioksidantteja ruoastasi. Tuoreruoka on myös hyvä kuitujen lähde ja voi auttaa painonhallinnassa ja pitämään hyvää huolta suolistosta

-Smoothiet ovat helppoja ja suhteellisen nopeita tehdä. Ei siis vaadita erityisiä kulinaristisia taitoja. Vähän kokemattomamman tai kiireisemmänkin on siis mahdollista syödä terveellisesti!

-Smoothien hienojakoisuus auttaa ruoansulatuksessa, koska imeytymispinta-alaa on paljon. Hommassa auttaa myös se, ettei syö smoothia liian nopeasti vaan antaa siihen myös sekoittua sylkeä. Syljessä on ruokaa sulattavia entsyymejä, joten ruoan sulaminen alkaa jo suussa. Smoothien lisäksi on toki hyvä myös tarjota puremakoneistolleen työtä sellaisen ruoan muodossa, jota joudut vähän työstämään hampaillasi.


-------------------------------

Muuta:

Ruoansulatuskurssi
-Huomaathan, että minulla on alkamassa syyskuussa viikon mittainen tehoverkkokurssi aiheena ruoansulatus! Kurssi on käytännöllinen, hyödyllinen ja edullinen. Lisätietoa, ilmoittautuminen ja maksaminen kaikki samasta linkistä:
https://holvi.com/shop/NinaSaine/product/403b3c7f4bb61822230ffc82ae6d1eeb/
Tervetuloa kurssille!

Liity sähköpostilistalle ja tilaa infokirje

-Huomaathan myös, että tämän blogin kautta on myös mahdollista ilmoittautua sähköpostilistalleni. Lähetän aina silloin tällöin (en liian usein) linkkilistaa kirjoituksistani, haastatteluistani yms. ja ilmoittelen uusista luennoista, kursseista yms. Jolloinkin syyskuussa lähtee ensimmäinen infokirje, jonka mukana tulee reseptejä ateriasmootheihin.

Sähköpostilista näkyy internet-selaimissa blogin sivupalkissa, joissain mobiililaitteissa skrollaamalla tämän julkaisun sivun alalaitaan ja joissain mobiililaitteissa tulee alalaidasta valita internet-näkymä, jolloin sivupalkista pääsee liittymään sähköpostilistalle.





lauantai 10. elokuuta 2019

5 väisteltävää sudenkuoppaa kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkityksessä

Näen vertaistuessa, että monet kilpirauhaspotilaat, joilla on vajaatoiminta syystä tai toisesta saattavat kamppailla lääkityksensä ja olonsa kanssa vuosikaudet. Esitän tässä kirjoituksessa joitakin mieleeni tulevia yleisiä kamppailun aiheita, jotka ovat voitettavissa. Toivon sydämestäni että tästä kirjoituksesta on apua, vaikka arvelen, että se saattaa myös olla hieman provosoiva joistakuista ja se saatetaan myös herkästi ymmärtää väärin.


1. Vastuu hoidostasi ja terveydestäsi, kenellä?

Tähän liittyy hyvin inhimillinen asenne ja ajatus ja se on se, että lääkärin kuuluu hoitaa ja parantaa. Pitää tehdä just mitä lääkäri sanoo. Lääkäri tietää. Hänen kuuluu tietää. Toki tämä on totta, osittain. Realistista se ei täysin ole. Nimittäin parhaimmatkaan lääkärit eivät ole sinun elämäsi, vointisi, kroppasi ja terveytesi asiantuntijoita. Sinä olet. Vaikka meillä olisi kuinka hyvä lääkäri, hän ei ole kaikkivoipa. Hänelläkin on, kuten meillä kaikilla omat sokeat pisteensä ja hän viettää aikaa kanssamme hyvin rajallisesti. Sinä elät kropassasi ja elämässäsi 24/7. Voisiko siis olla, että paras mahdollinen yhteistyö lääkärin kanssa on sellaista, että molemmat osaavat kuunnella toisiaan ja jakaa tietojaan ja yhdessä päätetään mitä tehdään. Kumpikaan ei harjoittaisi sanelupolitiikkaa, mutta vastuu omasta elämästä on potilaalla itsellään, ei enää kuten ehkä menneisyydessä, että lääkäri on se jota totellaan sokeasti ja joka on auktoriteetti. Kenenkään ei pitäisi lääkärin vastaanotolla joutua kysymään, että "Oletko sinä täällä minua varten vai toisin päin?"

Provokatiivista sanoa tai ei, mutta suurimmalla osalla kilpirauhaspotilaita on aika huono lääkäri mitä tulee kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoon. Tämä ei välttämättä ole lääkärin vika, koska todennäköisesti hämmästyisit jos tietäisit miten vähän yleislääkärin koulutuksessa käydään läpi kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoa. Välttämättä erikoislääkäriltä, endokrinologiltakaan ei saa sen parempaa apua käytännön tasolla.

Melkein kaikilla lääkäreillä mm. systeemin hierargisuus ja asenneongelma, joka lääkärikunnassa tällä hetkellä velloo kilpirauhasasioiden ympärillä heijastuu potilaiden hoitoon. Vaikka olisi joku "alempiarvoinen" yleis- tai erikoislääkäri, saattavat "isot pojat" sairaanhoitopiireissä ja mm. surraavia pölyttäjähyönteisiä nimeltään olevat lääkärikeskusjätit sabotoida tehokkaasti asioista oikeasti enemmän perillä olevien yksittäisten lääkärien yritykset auttaa potilaitaan tulemaan parempaan kuntoon. Jos vielä on sitten "sooloilijoita", puukottavat kollegat mennen tullen selkään ja tehtailevat valituksia Valviraan, joka uskoo kaiken mitä näistä "sooloilijoista" kerrotaan, koska ovat näiden selkäänpuukottajien kavereita tai kaverin kavereita. Mitään todellista lääketieteellistä asiaa ei ole eikä ole ollut taustalla, sillä potilaat eivät ole niitä, jotka ovat valittaneet. Päin vastoin, he ovat olleet tyytyväisiä hoitoonsa näiden kollegojensa ja viranomaisten kynsiin joutuneiden lääkärien hoidossa!

(Jos haluat tietää lisää tästä farssista/tragediasta, lue tämän blogin julkaistu hakusanalla "kilpirauhaskiista", mutta varaudu yöunien menettämiseen.)

Haluatko siis luovuttaa kaiken vallan terveysasioistasi tällaiselle systeemille ja ihmisille vai haluatko pysyä rohkeasti puikossa siitäkin huolimatta että välillä sairaus, oireet ja tulevaisuutesi asian suhteen pelottavat? Toki me tarvitsemme lääkäreitä, mutta voimmeko luottaa että he yksilöinä, joukkona ja systeemissään aina ja koko ajan edustavat sitä mikä on sinulle parasta?

(Jos joku on hyvää ja ymmärtävää lääkäriä vailla, minulle saa laittaa asiasta viestiä. Voin antaa oman lääkärini yhteystiedot.)

Kertoo aika isostakin vallitsevan systeemin muutostarpeesta ja tulevasta muutoksesta, että erilaisia lääkehoitovaihtoehtoja ja uuden tiedon omaksumista ja ennen kaikkea myös kokemusperäisen tiedon hyödyntämistä vastustetaan Suomessa ja varsinkin juuri Suomessa tällä hetkellä niin kiivaasti. Eikö olisi vain järkevää kuunnella myös potilaskuntaa, ihmisiä jotka ovat asiassa eniten asianomaisia ja elävät hoitonsa ja sairautensa kanssa joka päivä? Eikö myös tulisi kuulla niitä lääkäreitä, joiden potilaat ovat tyytyväisimmät?

Itse pidän Endokrinologiyhdistystä ja sen toimintaa Suomessa suurimpana jarruna kehittää kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoa parempaan suuntaan ja parantaa potilaiden asemaa. Potilaskunnassa suurta huolta on herättänyt viime vuosina myös viranomaisten toiminta tai toimimattomuus asian suhteen.

Lankojen pitäminen sopivassa määrin omissa käsissäsi todennäköisesti vie eteenpäin. Siitä päästään seuraavaan kohtaan.

Kierrettävä sudenkuoppa: Vastuun vierittäminen jollekin toiselle

(Tämä sudenkuoppa esti minua saamasta itseäni parempaan kuntoon vuosien ajan)

2. Oppiminen ja tiedon hankkiminen, soveltaminen, kenen homma?

Kerron sinulle erittäin tärkeän viisauden:

Mitä enemmän otat itse selvää asioista, opiskelet ja vertailet eri mielipiteen omaavien tahojen perusteluja, kuuntelet toisten potilaiden kokemuspohjaista tietoa, sen paremmin pystyt itse vetämään johtopäätöksiä ja sen pienemmällä todennäköisyydellä tulet harhaanjohdetuksi tai autetuksi pieleen! Älä siis ulkoista oman pääsi käyttöä muille. Saatat saada virheellistä tai muuhun informaatioon nähden ristiriitaista tietoa ja jos tieto on irrallaan muusta informaatiosta et ymmärrä kokonaisuutta.

Saatat sabotoida pahastikin hoitosi ja itsesi kuntoon saattamisen, jos pitäydyt uskomuksissasi kuten:
-En mä ole oikein lukijatyyppiä enkä mä näistä asioista oikein mitään ymmärrä
-Nyt täytyy löytää joku hyvä guru joka tietää ja osaa kaiken, neuvoo mulle mitä mun pitää tehdä, antaa just oikean pillerin ja mun ei itte tartte oppia mitään eikä ajatella asiaa
-Kaikki on liian vaikeaa eikä mulla ole aikaa alkaa itse opettelemaan ja selvittelemään näitä asioita
-Mä en osaa englantia, joten ei sitten voi mitään jos suomeksi ei löydy tarpeeksi tietoa. Eiks joku vois suomentaa noita kirjoja?

Koska kolikolla on myös aina toinen puoli, yksi tapa välttää sudenkuoppa voi myös toisinaan olla se, että opiskelee vähemmän tai ainakin määrität asioiden tutkimiselle realistisen aikataulun. Tämä silloin jos tuntuu että stressaannut ja palat suorastaan loppuun siitä että sairautesi hoito täyttää jokaisen valveillaolon aikasi ja näet asiasta jopa unta, silloin kun enää saat huoliltasi nukutuksi.

Jos vakuutuit siitä, että haluat oppia ymmärtämään omaa kehoasi ja sairautesi hoitoa paremmin, mistä voisi aloittaa? Ei välttämättä ihan suoraan ytimestä, vaan hankkien ensin vähän perustietoa siitä miten ihmisen keho toimii ja miten kilpirauhanen ja sen hormonit liittyvät asiaan. Tämä antaa hyvää pohjaa ymmärtää asioita syvällisemmin.

Voit halutessasi aloittaa esimerkiksi peruskoulun biologiasta ja jatkaa lukion oppikirjoihin. Siitä voi siirtyä mm. anatomian ja fysiologian kirjoihin, jonka jälkeen voi katsoa tautioppia liittyen kilpirauhasen vajaatoimintaan tai katsoa mitä siitä kerrotaan vaikkapa Duodecimin julkaisemilla verkkosivuilla pitäen mielessä, että asiasta on olemassa vähän toisenkinlainen totuus. Kun perustieto on hallussa ja kun tiedät vallitsevan virallisen totuuden, voit siirtyä lukemaan siitä mistä ihmiset ihan aidosti ovat saaneet apua.

Parhaimmat kirjat ovat enlannin kielisiä. En osannut itsekään vuonna 2012 kun aloitin polkuni passiivisesta aktiiviseksi potilaaksi kunnolla englantia, mutta taidot ovat karttuneet vaikka aluksi tarvittiinkin aika tavalla sanakirjan apua. Tällä hetkellä pidän lääkitysten suhteen ylivoimaisesti parhaimpana kirjan Paul Robinsonin kirjoittamaa kirjaa "Thyroid patient's manual" Kun lääkitysten lisäksi halutaan hoitaa itseä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti löytyy myös mm. integratiivisen lääketieteen ja funktionaalisen lääketieteen puolelta hyviä kirjoja kuten Dr. Datis Kharrazzianin kirja: "Why do I still have hypothyroid symptoms?" Suomeksi tietoa löytyy myös mm. Suomen Kilpirauhaspotilaat ry:n verkkosivuilta ja myös tästä blogista. Netin vertaistukiryhmät ovat myös hyödyllisiä, joskin kannattaa valita ryhmät, jotka ovat hyvähenkisiä. Joissakin sallitaan töykeys ja ilkeily.

Ymmärrän hyvin  kilpirauhasen vajaatoiminnan ja muutenkin heikon terveyden mahdollisesti aiheuttaman aivosumun, masennuksen ja sen että tuntee jopa olevansa arvoton, lannistunut ja tyhmä. Olen kokenut sen!

Asioiden selvittäminen ja asioiden opiskelu saattaa tuntua ihan mahdottomalta ja loputtomalta tehtävältä. Muista, että se on vain sinun tulkintasi ja tunne eikä vastaa todellisuutta. Jos nyt pystyt lukemaan ja ymmärtämään tätä tekstiä, pystyt aivan varmasti omaksumaan uutta tietoa, omaan tahtiisi. Toiset oppivat nopeammin, toiset hitaammin ja myöskin vireystilamme ja terveydentilamme vaikuttavat asiaan. Lisäksi jos ei ole pitkään aikaan opiskellut mitään, saattaa kestää vähän aikaa ennen kun siihen tottuu. Jaa tarvittaessa homma pieniin osiin. Voit myös laatia ajankäyttösuunnitelmaa. Ehkä käytät asioiden tutkimiseen vaikkapa tunnin tai puoli tuntia päivässä, 15 minuuttia kerrallaan?

Älä lannistu! Älä panikoi!

Väistettävä sudenkuoppa: Oppimisesta kieltäytyminen

(Tunsin vuosia itseni liian väsyneeksi ja lannistuneeksi edes haaveilemaan siitä että olisi ratkaisuja, jotka olisivat ulottuvillani.)

3. Labratulokset - nenä kiinni niihin?

Tästä en kirjoita pitkästi. Labratuloksilla on osansa kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnostiikassa ja hoidossa, mutta ne ovat hyvä renki, huono isäntä. Labrojen liiallinen tuijottaminen voi johtaa siihen että laiminlyödään muu kokonaisuus, olot, oireet, kehon lämpötilat, pulssi ja verenpaineet.

Tyyppiesimerkki tästä on lääkityksen annospienennys TSH:n tai T3v:n perusteella vaikka potilaalla ei olisi minkään valtakunnan merkkejä vähäisestäkään liikatoiminnasta vaan mahdollisesti jopa edelleen vajaatoiminnan oireet. Jos kilpirauhashormonien toimintaa ja funktiota elimistössä ei ymmärretä riittävän laajasti, herkästi myös esimerkiksi pyritään yhdistelmälääkityksellä (eläinperäinen valmiste tai T3- ja T4-hormonin yhdistäminen kuten Thyroxin- ja Liothyronin tai Thybon-lääkitys) labrojen perusteella nostamaan T4-hormonin osuutta, vaikka todellisuudessa päämerkitys tulisi antaa varsinaisen aktiivisen hormonin T3 riittävälle saannille ja sille että vajaatoimintaoireet saadaan loppumaan eli potilas ns. "eutyreoottiseksi".

Mikä näyttää paperilla tai ruudulla labratulosten valossa oikein hyvältä, ei välttämättä kuvasta potilaan arkitodellisuutta. Lääkäri saattaa olla tyytyväinen, potilas ei tai sitten lääkärin mielestä potilasta riivaa jokin ihan muu kuin kilpirauhashormoneihin liittyvä asia, kuten luulotauti, masennuslääkkeiden puute tai laiskuus.

Tästä aiheesta seikkaperäisesti lisää em. kirjassa Thyroid Patient's manual.

Väisteltävä sudenkuoppa: Labratuloksien puusilmäinen tuijottaminen

(Terveyskeskuslääkäri tutki vain TSH:n ja T4v:n ja uskoin kun hän sanoi että lääkitys on niiden perusteella kunnossa. Koko ajan minulla oli kuitenkin vajaatoimintaoireita, jotka pistettiin muiden asioiden syyksi. Nämä muut syyt, sairaudet ja diagnoosit alkoivat määrittää elämääni ja identiteettiäni. Olin täysin työkyvytön 6 vuoden ajan)

4. Lääkitys sittenkään kunnossa?

On helpompi sanoa, että lääkitys on varmasti oikeanlainen ja oikealla tavalla annosteltu kuin se, että sanottu pitäisi paikkansa. Lääkityksiä on olemassa useammanlaisia. Tosiasiassa Thyroxin, joka on T4-hormonia ei ole kenellekään potentiaalinen ykkösvaihtoehto. Miksi ei? Siksi että ihmistä ei ole luotu tulemaan toimeen pelkällä varastohormonilla ja vaikka terve ihminen kuvitellusti saattaisi tulla, jos joku vaikkapa varastaisi häneltä täysin terveen kilpirauhasen ja hän joutuisi alkamaan siksi käyttää Thyroxinia, niin sairastuneen tilannetta ja kehoa ei voida verrata terveen kehoon, sen fysiologiaan, toimintaan.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoon on olemassa montaa eri tyyppistä lääkitystä ja kaikkien pitäisi kaiken järjen ja potilaiden etu ajatellen olla yhtäläisesti kaikkien saatavilla. Valitettavasti näin ei ole tilanne, vaan monien on vaikea saada sellaista lääkitystä, jolla he todellisuudessa voisivat hyvin. Monet voivat hyvin käyttäessään eläinperäisiä valmisteita, jotka on tehty sian kilpirauhasesta ja jotka sisältävät kaikkia terveen kilpirauhasen muodostamia hormoneja. Monet voivat hyvin kun he yhdistävät tyroksiinin ja aktiivisen T3-hormonin.

Jotkut taas voivat parhaiten kun he käyttävät hoidossaan pelkkää T3-hormonia. Vaikka tämä lääkitystyyppi ei ole se kaikkein luonnollisin ja fysiologisin, on silti olemassa potilaskunta, joiden kehossa syystä tai toisesta, usein tunnistamattomasta, on tila että oloa huonontaa kaikenlainen T4-hormonia sisältävä lääkitys. Itse luen itseni tähän epäonniseen porukkaan, vaikkakin siinä mielessä olen onnekas, että olen löytänyt ulkomailta lääkärin, jonka kautta lääkitykseni yhä järjestyy. Ilman tätä lääkitystä en todennäköisesti olisi tätä kirjoitusta tässä näpyttelemässä.

Yleisimpien Suomessa saatavien lääkkeiden nimet:
-Thyroxin, synteettistä varastohormonia T4 eli tyroksiinia. Reseptivalmiste.
-Armour Thyroid, Thyroid, tai NatureThroid, eläinperäiset valmisteet, sisältävät kaikkia kilpirauhasen tuottamia hormoneja (mm. T4, T3, T2, T1 ja kalsitosiini), Vaatii erikoisluvan, jota haetaan Fimeasta viemästä apteekkiin lääkärin kirjoittama erillinen lupahakukaavake.
-Liothyronin tai Thybon, aktiivista T3-hormonia sisältävät valmisteet, eläinperäisten tavoin erityisluvallisia lääkkeitä
(Huom. Erityisluvan hakemista em. valmisteille, joilla ei ole varsinaista myyntilupaa Suomessa ei vaadita, jos valmisteet tilataan ETA:alueelta kansainvälisestä apteekista tai tuodaan ulkomailta sellaisesta maasta jossa kyseisellä valmisteella on myyntilup. Lisätietoa mm. tullin ja Fimean sivuilta)

Tässä myös kirjoittamaani tietoa asiasta: https://jalkeilla.blogspot.com/2019/02/kun-laakkeiden-saatavuus-suomessa.html

Annostelussa on myös omat lainalaisuutensa ja hienovaraisuutensa. Niistä saa mielestäni täsmällisintä ja pätevintä tietoa em. kirjasta "Thyroid Patient's manual"

Miten me voidaan tietää mikä lääkitys ja annostelu parhaiten sopii? Mielestäni siihen on yksi looginen vastaus: Pitää kokeilla erilaisia lääkitysvaihtoetoja ajan kanssa ja systemaattisesti niin kauan, kunnes löytyy sopivin lääkitys, joka toimii myös suhteellisen pitkäaikaisesti. Aluksi voi mennä jopa vuosia siihen että tähän tilanteeseen päästään. Niin meni minullakin. Nyt olen jo vuosia ollut samalla lääkityksellä ja samalla annostuksella ja tilanne on pysynyt melko stabiilinia mitä tulee kilpirauhasasioihin. Toki on mahdollista, että monetkin asiat voivat lääkityksissä keikuttaa venettä vielä vuosienkin päästä. Ihminen on monimutkainen kapistus!

Väistettävä sudenkuoppa: Tyytyminen huonoon lääkitykseen tai liian hätäinen päättely siitä että lääkitys ja annostelu ovat kunnossa.

(Olen todennut, että Thyroxin-lääkitys ei toimi kehossani ollenkaan. Se ei vie vajaatoimintaoireistoa pois millään tavalla. Joillain se auttaa vähän tai paljon, mutta minulla se ei auttanut piiruakaan. Syyt saattavat olla geneettiset tai liittyä muihin kroonisiin sairauksiini tai minulla olevaan hyvänlaatuiseen maksakasvaimeen. http://jalkeilla.blogspot.com/2014/12/maksan-hemangiooma-ja-dejodinaasi-3.html  Lääkitykseeni on yritetty vuosien aikana ottaa mukaan Thyroxinia tai eläinperäistä valmistetta, mutta se huononsaa selvästi oloa. Siksi olen jatkanut T3-monoterapialla, eli käyttämällä kilpirauhasen vajaatoimintaan ainoastaan synteettistä T3-hormonia. Annokset jaan tarkasti ja huomaan olossa jos lääke on jäänyt ottamatta tai otettu oleellisesti väärään aikaan.)

5. Onko kaikessa sittenkään kysymys kilpirauhasasioista?
On ihmiselle yleistä, että joskus kun kädessä on vasara, kaikki alkaa näyttää nauloilta. Näin voi olla kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidonkin suhteen. Joskus voi virheellisesti ajatella, että jokin oire tai oireikokonaisuus johtuu kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai siitä että lääkitys on pielessä. Todellisuudessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus, että kun kehossa on kehittyneenä kilpirauhashormoneihin liittynyt ongelma, kehossa on meneillään muutakin epätasapainoa joko liittyen suoraan tai vähemmän suoraan itse kilpirauhaseen tai sen hormoneihin.

Meillä voi olla mm. suolistomikrobiston epätasapainoa, puutteellista ruoansulatusta, ravintopuutoksia, jokin vielä tunnistamaton muu sairaudentila, joka vaatisi huomiota, sisäilma-ongelmiin reagoimista, muita ympäristöstä oireiluja, stressiä, liikarasitusta, virheravitsemus, ilovaje, univaje, pielessä olevat sosiaaliset suhteet, henkisiä traumoja, jotka manifestoituvat myös fyysisesti, mäntti pomo, hirveä anoppi, murkkuikäisiä talossa, keski-ikäisiä talossa, koliikkivauva, tappelevat kissat, allergioita ja yliherkkyyksiä, anemia, hormoniongelmia, rasvamaksa yms. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tärkeää on siis kysyä: Mitä muuta tämä voi olla ja mitä kaikkea mun elämässä ja kropassa on todellisuudessa meneillään? On nimittäin niin, että monikin epätasapainotila tai ongelma voi tuottaa samantyyppisiä oireita kuin kilpirauhasen vajaatoiminta ja osa näistä tekijöistä on myös sellaisia, jotka voivat estää erilaisia kilpirauhaslääkityksiä toimimasta kunnolla kehossamme.

Samankaltaisia oireita kuin kilpirauhasen vajaatoiminnassa voi esiintyä mm. raudanpuutoksessa, muissa ravintopuutoksissa, vajaaravitsemuksessa, liikarasitustiloissa, B12-vitamiinin puutoksessa, tai esimerkiksi sukuhormonipuutoksissa tai -epätasapainotiloissa.

Tekijöitä, jotka voivat hankaloittaa kilpirauhaslääkitysten toimimista tai omien kilpirauhashormonien normaalia toimintaa kudoksissa ovat mm. inflammaatio eli matala-asteinen tulehdus, liian korkeat tai liian matalat kortisolitasot, raudanpuute, puutos ravintoaineista, jotka osallistuvat energia-aineenvaihduntaan, kaikki vaikea ja pitkäaikainen stressi- tai jonkinlainen hälytystila kehossa, joka saa kehon vähentämään kilpirauhashormonien hyödyntämistä solutasolla säästääkseen energiaa.

Väistettävä sudenkuoppa: Kokonaisuuden ja muiden kuin kilpirauhaseen ja sen hormoneihin liittyvien mahdollisten tekijöiden huomiotta jättäminen

(Itsellä hyvin tärkeää hoidossa oli huomioida myös muu hormonitoiminta kuten minulla aikanaan liian matalat kortisolitasot ja aivan sekaisin olevat sukuhormonitasot. Molemmat tekijät vaikuttivat minulla siihen miten hyvin lääkitys toimi ja miten hyvin voin. Voin rehellisesti sanoa, että oikeanlainen lääkitys ja sen annostelu ovat olleet todella tärkeitä tekijöitä minulle, mutta vähintään yhtä tärkeäksi on muodostunut mm. gluteeniton paleo-tyyppinen ruokavalio, ravintopuutosten korjaaminen ja mahasuolikanavan tasapainottaminen. En olisi mm. pystynyt opiskelemaan ammattiini, jos olisi pelkästään vaihdettu kilpirauhaslääkitys toisenlaiseksi. Piti myös kiinnittää huomiota muihinkin asioihin ja kokonaisuuteen.)

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Älä mene tarakka edellä puuhun ravintoterapiassa!

Tehdäänkö me aina ensisijaiset ja oikeat asiat, oikeassa järjestyksessä elämässämme? No joskus, mutta ei aina. Miten ravintoterapiassa voitaisiin pitkässä juoksussa ns. "osua riittävän tarkasti maaliin?"


Asiakkaat tulevat usein vastaanotolleni juuri tietynlaisten ongelmien kanssa ja he haluavat saada täydentävää apua erilaisiin sairauksiin ja oireisiinsa. Heillä saattaa olla mielessä, että aletaanheti toteuttaa juuri heidän tilanteeseen sopivaa yksilöllistä ravintoterapiaa, joka tepsii yksilöidysti ja kohdennetusti hetijuuri niihin ongelmiin, joiden kanssa he kamppailevat. Toki tämä pitää paikkansa, suhteellisessa mielessä. Jokaiselle alkaa jo heti alusta asti muodostumaan tietynlainen suunnitelma, jota lähdetään systemaattisesti toteuttamaan ja tarvittaessa tehdään matkan varrella kurssin korjauksia.

Ihmistä saattaa kuitenkin mietityttää jos ei jollakin tapaa "päästä heti asiaan". Miksei heti pistetä uusiksi juuri niitä yksittäisiä asioita, jotka voi olla paremman voinnin ja jaksamisen tiellä ja miksei jo heti alusta asti välttämättä tukita vaikkapa hormonitasoja, rakenneta viimeisen päälle hiottua ravintolisäohjelmaa tai miksei heti myllätä ruokavaliota aivan perusteellisesti. Tähän on kaksikin syytä:

1. Perusasiat on laitettava ensin kuntoon. Tarkemmat viilaukset ja kohdennetut täsmäkeinot eivät muutoin toimi. Samoin kun talolla on tärkeä olla tukevat ja taidokkaasti rakennetut perustat, myös ravintoterapian perustana on joukko perusasioita, joiden on tärkeä olla kunnossa. Mitä käy seinille ja katolle, jos perusta on huono?

Keholla on ihmeellinen kyky tasapainottaa, eheyttää ja parantaa itseään kun se saa siihen mahdollisuudet. 
Ravintoterapiassa usein aivan ensimmäisenä lähdetään mm. varmistamaan ruoansulatusta, korjaamaan ravintopuutoksia ja kiinnitetään ensin huomiota suuriin linjoihin ruokavaliossa. Usein tämän jälkeen näkee selvemmin, mihin nimenomaisiin tarkempiin yksityiskohtiin tulisi lopulta kiinnittää huomiota. Ravintoterapiassa siis monet sen toimintatavoista ja periaatteista ovat melko universaaleja vaikka ihmisten tilanteet, vaivat ja oireet ovat hyvin moninaisia. 

On myös yleistä, että ihminen on voinut tulla hieman sokeaksi omille elämäntavoilleen ja syömiselleen ja vasta se, että ammattilainen tarkastelee niitä lähemmin, auttaa löytämään tärkeimmät  ja ensisijaisemmat kehityskohdat. Ne voivat ollakin aivan muut asiat, kuin mitä ensin olisi voinut luulla.

Itse en esimerkiksi työssäni välttämättä suosittele ihan ensimmäiseksi aminohappoterapian toteuttamista tai jonkun tietyn spesifisen funktionaalisen lääketieteen testin hankkimista tai vaikkapa jodin tankkaamista jodin puutokseen. Ruoansulatuksen tukeminen, suolistomikrobiston tasapainottaminen tai vaikkapa ravintoaineiden yleisen saannin varmistaminen saattaa ollaensisijaista, samoin monissa tilanteissa huomion kiinnittäminen siihen että elämästä saadaan karsittua liikarasitusta aiheuttavia tekijöitä ja stressitasoihin saadaan kiinnitettyä huomiota. Isoimmat toipumisen esteet ovat usein stressi, tunneperäiset tekijät, heikko ruoansulatus ja ravintopuutokset. Perusasioiden huomioimiseen kuuluvat myös sosiaaliset aspektit, mm. ihmissuhteiden arvioiminen, liikunta, arvot ja uni/lepo. Mikä näistä tai jokin muu voi olla tekijä, joka eniten jarruttaa parempaan kuntoon tulemista?

Jotta voidaan saada parempia vastauksia, on ensin esitettävä parempia kysymyksiä: Mikä minua pohjimmiltaan syö, miten on tultu tähän pisteeseen ja mistä lähteä siis liikkeelle? Kun olet lähdössä retkelle luontoon, sen sijaan että ryntäät polulle sokkona etkä tiedä mitä maastossa voi tulla vastaan, saatat haluta ensin kiikaroida maastoa jostai vähän ylempää ja vilkaista karttaa.

2. Ota huomioon realiteetit. Meillä on ymmärrettävästi taipumus lähteä selvittämään hyvinvointiin, elämään ja terveyteemme liittyviä asioita päättäväisinä ja tarmokkaasti, mutta onko meillä tapana myös herkästi yliarvoida jaksamisemme? Miten monta asiaa pystyt ja jaksat muuttaa ja toteuttaa kerralla? Oletko miettinyt, että kun lähdet sijoittamaan aikaa ja rahaasi ravintoterapiaan, se on aina jonkin sortin maratoni, ei pikamatka eikä löysä kävelylenkkikään. Koska sinun usein tarvitsee tehdä joitakin asioita kenties eri tavalla ja ehkä jopa ensimmäistä kertaa, on hyvä valmistautua siihen että uusien rutiinien ja tapojen toteuttaminen, mm. se että opit uudet tavat hankkia ruokaa, valmistaa sitä, syödä sitä ja muistaa ottaa ravintolisät ajallaan vie aikaa. Aluksi päädyt tilanteeseen, jossa kaikki tuntuu uudelta ja kenties jopa vähän kaiken elämäsi nielevältä, mutta kun aikaa kuluu ja toistoja tulee riittävästi, totut ja eri tavalla toimiminen ja uudet asiat tulevatkin luontevaksi osaksi elämääsi. 

Aluksi motivoi edessä oleva palkinto, se että ravintoterapia auttaa sinua voimaan ja jaksamana paremmin, sitten motivaatiota tulee lisäämään se kun alat saamaan tuloksia etkä halua enää luopua saavutetuista eduista. Motivaatiota toki saattaa syödä esimerkiksi se, ettei sinua kannusteta, et oikein meinaa uskoa itseesi tai ravintoterapiaan tai koet jollakin tapaa mokailevasi tai epäonnistuvasi. Näistä asioista pitää puhua. Ravintoterapeutin kanssa ja ehkä ystävien ja läheistenkin kanssa. Kannattaa myös ottaa selvää mm. vertaisyhteisöissä tai vaikka joissain hyvinvointiaiheisissa Facebook-ryhmissä, miten muut ovat onnistuneet. Muista myös, että on tavallista että tulee takapakkia, epäonnistumisia tai apua ei löydy ihan heti. On myös tavallista, että iskee epäuskon hetkiä. Niillä on kuitenkin taipumus mennä ohi ja toivottaa ne tervetulleeksi, jotta ne voivat sitten jolkotella taas menemään omille teilleen ja pääset jatkanaan ravintoterapiaasi niiltä rauhassa.

Joskus on tarpeen muuttaa suunnitelmia ja tehdä kenties asioita hitaammassa tahdissa tai eri tavalla. Ravintoterapia on usein sitä että tehdään ensin valistuneimpia arvauksia sen lisäksi että saatetaan numeerisesti mitata asioita ja sitten tarvittaessa kokeillaan jotakin ihan muuta jos terapia ei kaikilta osin vie heti kohti oikeaa suuntaa. Saattaa vaikka olla jokin piirre tai ruoka-aine ruokavaliossa, joka ei sovikaan, samoin ravintolisä, joka pitää vaihtaa toisenlaiseen tai sitten jokin tutkimus ei tuonutkaan riittävästi informaatiota ja kannattaakin valita jokin toinen testi.

Ravintoterapiaa tulee usein myös mukauttaa siihen mitä meidän elämässämme tapahtuu. Elämässä tapahtuu yllättäviäkin asioita ja tulee aina kulloisessakin tilanteessa tarkastella rehellisesti, onko aihetta oikeasti muuttaa jotakin ravintoterapiassa. Joskus se pitää jättää tauolle tai tehdä siihen muutoksia, toisinaan huijaamme esimerkiksi itseämme että kun me kerran tulimme flunssaan tai töissä tapahtui jotain tosi stressaavaa niin se on selkeä syy palata vanhaan, jolloin edistyminen hidastuu tai siihen tulee takapakkia. Flunssaisen ei tarvitse heittää ruokavaliotaan lekkeriksi, ei myöskään stressaantuneen. Se on silloin jokin pieni lapsi sisällämme, joka on esittänyt elintavoistamme toiveita, joiden toteuttaminen ei ole kokonaisuuden kannalta meille ollenkaan hyväksi. Tiedostammeko kuvion? 

Tällaisten kuvioiden ja omien ajatusten, tunteiden ja toimintatapojemme tiedostaminen nimittäin avaa ovet siihen että pääsemme eteenpäin. Ei ehkä heti ja kaikissa tilanteissa, mutta vähitellen yhä useammin ja paremmin lopputuloksin. Ravintoterapia linkittyy usein myös ihmisenä kasvamiseen, koska se mitä syömme, miten elämme, mitä ajattelemme, toimimme ja tunnemme ovat kaikki osa meitä. Muuta tarinasi, muutat elämäsi!

Koska ravintoterapiaa ei voi eikä kannata toteuttaa "heti mulle kaikki tänne"-periaatteella tai yrittämällä oikopolkuja, sille kannattaa varata aikaa ja tilaa elämässä. 

Aikaa siksi että etukäteen et tiedä täsmälleen tapaatko ravintoterapeuttiasi kolme kertaa neljän kuukauden aikana, viisitoista kertaa kahden vuoden aikana vai esimerkiksi jotakin tältä väliltä.

Tilaa siksi, että se että opettelee tekemään asioita vähän eri tavalla ei ala automatisoitua toimintatavoiksi elämääsi ihan hetkessä. Itse toivoisin aina omilta asiakkailtani erityisesti sitä että he pyrkisivät huolellisesti kohta kohdalta tapaamisten välillä toteuttamaan suunnitellut asiat, sillä näin päästään parhaalla mahdollisella tavalla eteenpäin, systemaattisesti. 

Myös luottamukselliset ja riittävän suorat välit terapeutin ja asiakkaan välillä ovat tärkeät. On hyvä laittaa viestiä jos tuntuu että jotakin pitää kysyä tai muuttaa jo ennen seuraavaa tapaamista tai jos tuntuu että tapaamista pitää aikaistaa.Ravintoterapian tulee olla riittävän tärkeällä sijalla elämässä, jotta siitä voi hyötyä parhaalla mahdollisella tavalla.

Mitä muuten tulee siihen, että olet varannut tilaa ja aikaa elämässäsi ravintoterapialle ja malttanut laittaa ensin perusasioita kuntoon, saatatkin huomata, että moni alkuperäinen ongelma onkin lievittynyt tai jopa kadonnut jo näillä keinoilla. Hyviin lopputuloksiin ei siis välttämättä päästäkään juuri ihan sillä tavoin kuin alunperin oltiin voitu ajatella.

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Naisten karvat

© Can Stock Photo / NinaMalyna


"Rakastaisitko minua karvoineni päivineni?" tai "Hyväksyisitkö minut karvoineni päivineni?" Meillähän on tällainen karvoihin viittaava sanonta meidän kielikulttuurissa. Kun esimerkiksi kissa tai pöllö syö hiiren, se syödään tavallisesti kokonaan, siis karvoineen päivineen. Sanontaa käytetään kuitenkin kuvamaan sitä että joku esimerkiksi hyväksytään kokonaan, sellaisenaan. 



Naiset, karvat ja hyväksyntä

Ihmisillä on hyvin voimakas tarve tulla hyväksytyksi omana itsenään, vaikka terveellä itsetunnolla varustettu on tietenkin myös hyvin tietoinen siitä ettei ole täydellinen ja että varmasti myös kehitettävää löytyy. Kuitenkin jos bongaamme itse jatkuvasti signaaleja ympäristöstä tai omista ajatuksistamme siitä ettemme ole riittäviä tai ettemme kelpaa tarpeeksi hyvin tai jos meille pyritään jatkuvasti esimerkiksi lapsuudenperheen, ystäväpiirin tai puolison toimesta osoittamaan ettemme ole riittävän hyviä, se on omiaan johtamaan tilanteeseen, jolloin emme ole tyytyväisiä itseemme tai elämäämme. Tulemme onnettomiksi, masentuneiksi, alamme ehkä yli- tai alisuorittaa, esittää korostetusti jotakin jota emme todellisuudessa ole. Tällainen taakka on aika kova kantaa ja haukkaa energiaa ja aikaa elämästämme ja etäännyttää meitä itsestämme ja toisista ihmisistä.

Naisilla on karvoja. On hyvin tavallista että niitä on siellä missä miehilläkin, mutta se miten paljon, miten paksuja, pitkiä ja minkä värisiä ne ovat, vaihtelee. Onhan myös toki miehiä, joilla karvoitusta on vähemmän. Mm. geenit ja sukuhormonitasomme ja terveydentilamme vaikuttaa siihen, millaista, missä ja miten paljon meillä karvoja kasvaa.

Kulttuurissamme on tavallista että kauneusihanteet edellyttävät että naiset poistavat karvoitusta sieltä mihin sitä ei haluta. Kainalot, sääret, bikinirajat, kenties koko genitaalialue, jopa käsivarret, Karvoja saatetaan joutua poistamaan myös kasvoista, pottuvarpaiden päältä ja vatsalta. Joillain naisilla on rintakarvoja. Voi olla yllättävän suuri tabu lakata poistamasta karvoja. Mitä sinun sosiaaliselle elämällesi arviosi mukaan tapahtuisi (jos olet nainen), jos vain yksinkertaisesti lakkaisit tekemästä karvoillesi yhtään mitään, mukaanluettuna hiukset, kulmat ja kaikki muutkin karvat? Kuka ja millä oikeudella joku on asettanut nämä hieman kirjoittamattoman oloiset normit kulttuuriimme? Onko jossain muualla toisin?

Karvojen poistamisen riesa

Nuoret tytöt ja naiset voivat tuntea nykyään aika isoja ulkonäköpaineita sen lisäksi että paineita voi olla myös opiskeluista, ihmissuhteista ja harrastuksista. Siinä on ihan tarpeeksi stressiä. Missä määrin olisi terveellistä stressata karvoista? Onko se ihan helppo juttu se karvojen poisto? Ei välttämättä.

Harva mies tietää miten paljon fyysistä epämukavuutta, aikaa ja rahaa voi mennä karvojen poistoon. Karvojen ajelu esimerkiksi kainaloista, genitaaleista tai bikinialueilta voi tuottaa kutinaa, ihoärsytystä ja esteettisesti hurjankin näköisiä punoituksia ja jopa karvatupen tulehduksia. Nämä tulehdukset voivat myös paheta sellaisiksi, että tarvitaan lääkärinhoitoa. Toki tässä tulee myös eteen mm. taito, kokemus ja hyvät tuotteet. Jotkut laittavat iholle aineita, joilla karvat poistetaan kemiallisesti. Ovatko nämä aineet ihan fiksua ja turvallista kosmetiikkaa käyttää, vaikka ne ovatkin laillisia ja sallittuja? Mikä voisi olla herkkäihoisille ihmisille turvallisin tapa poistattaa ei halutut karvat?

Laadukkaat ajovälineet ja aineet eivät ole ilmaisia, mutta ei ole myöskään kosmetologikäynnit vahauksineen, sokerointeineen, valoimpulssihoitoineen tai jopa laserhoitoineen. Jos haluaa pysyvästi eroon karvoistaan jollakin alueella, saattaa laserhoito maksaa vuositasolla satoja euroja ja kaikissa tapauksissa tulos ei ole pysyvä. Itse olen siitä valitettavasti hyvä esimerkki.

Vahaus, sokerointi, laser- ja valoimpulssihoidot tuottavat myös kipua. Toiset ovat tälle kivulle toki herkempiä kuin toiset. Onko tämä kaikki rahanmeno ja fyysinen epämukavuus, jopa ihotulehdukset ja mahdollisesti tulehtuneet ihon sisään kasvaneet karvat, kutina, kirvely kemikaalialtistus ja punoitus kaiken sen väärti, että näytämme siltä kuin yleisten (ehkä jopa aika pinnallisten) normien mukaan pitäisi? Voimmeko ihan aidosti itse päättää missä määrin otamme tai jätämme karvojamme vai sääteleekö kulttuuri tai jopa kaveripiiri tai puolisomme asian puolestamme?

Omat kokemukseni

Nuorempana olisin varmasti suuttunut nyt vanhemman minäni moisista kysymyksestä. Olin hyvin tarkka ulkonäöstäni. Uskon, etten ole ainoa jo aikuisempaan ikään ehtinyt nainen, joka voi yhtyä toteamukseen: "Olisinpa murehtinut nuorempana vähemmän ulkonäköäni ja arvostanut enemmän sitä mitä minulla todellisuudessa oli, iloinnut huolettomasta nuoruuden ajasta." Nuoruus on aivan liian kallisarvoista aikaa turhaan murehtimiseen. Hanki seuraa, joka todellakin hyväksyy sinut karvoinesi päivinesi!

Miksi aihe on minulle läheinen? Siksi että kuulun sukuun, jossa naiset ovat todella karvaisia. Olen sukulinjassani jo ainakin kolmas nainen isoäitini ja äitini lisäksi, jolla kasvaa parta ja jotka ovat todella karvaisia. Asiaan ei liity pelkästään ulkonäköseikat, vaan myös terveysseikat. Minulla todettiin 19-vuotiaana PCOS, eli monirakkulaisten munasarjojen oireyhtymä, johon liittyy mm. munasolun irtoamisen ongelma (voi aiheuttaa ongelmia fertiliteettiin eli lisääntymiskykyyn), kuukautishäiriöt, painonhallinnan ongelmat ja erityisen suuri riski nk. metaboliseen oireyhtymään. Tilaan liittyy kehon sokeriaineenvaihdunnan häiriö.

Kun näet karvaisen naisen, pidä mielessäsi että kaikki asiat eivät ole aina vain ulkonäköseikkoja. Kysymys voi olla myös hyvin vakavistakin terveyshaitoista. Koskaan ei oikein voi tietää mitä kaikenlaista taakkaa ihmiset tämän suhteen elämässään kantavat, vaikka kohtaisit heidät iloisina ja puuhakkaina. Terveysasioihin voi myös liittyä tahatonta karvattomuutta, kuten autoimmuunisairaus, syöpähoidot tai tietyt hormonipuutokset.

Olen aika tavalla selättänyt PCOS:n. Onneksi en purematta niellyt, mitä gynekologi minulle sanoi kun olin nuori 19-vuotias vasta avioitunut nainen, joka meni hänen vastaanotolleen kuukautisongelmineen. Lääkäri nimittäin tokaisi suorasukaisesti että munasarjani näyttävät ultraäänikuvassa "kuin haulikolla ammutuilta", niihin oli kehittynyt niin paljon puhkeamattomia munarakkuloita. Munasarjani olivat siis kystiset. Olimme hankkimassa lapsia, joten oli aika musertavaa kuulla että se ei välttämättä olisikaan niin yksinkertainen juttu ja että laihduttaminen voisi auttaa, mutta se on tavallisesti vaikeaa naisille, joilla on PCOS.

Onneksi olin jo nuorena ennakkoluuloton eri hoitomuotoja kohtaan, joten saimme avun muualta kuin koululääketieteestä ja tulin ensimmäistä kertaa äidiksi 22-vuotiaana. Myös painonhallinta onnistui, mutta ei siten kuin miten sitä olisi ohjeistettu virallisia reittejä pitkin vaan silloin trendikkäällä nk. Monticnacin ruokavaliolla, joka on yhtä tänään mielestäni erittäin validi vaihtoehto painonhallintaan kun hieman nykyaikaistaa mm. ruokavalioon liittyviä vanhentuneita käsityksiä ravintorasvoista.

Olin aina ollut hyvin karvainen, mutta lasten saannin jälkeen, kenties samoihin aikoihin kun kilpirauhasongelmanikin alkoivat hiljalleen paheta, alkoi leukaperiin puskea yhä tiheämpään yhä paksumpaa ja mustempaa karvaa. Lopulta en enää pysynyt pinseteillä perässä ja karvat piti alkaa ajelemaan kerran pari päivässä. Moni nainen, tai mieskään ei voi kuvitella että joku nainen joutuu tekemään niin. Se on kuitenkin osa minun päivittäistä rutiinia, vaikka täytyy sanoa että ei siitä iho kyllä tykkää.

Asiaa on yritetty hoitaa myös mm. hyvin tehokkailla laserhoidoilla. Siihen saa kulumaan hyvin paljon rahaa ja karvat tulevat kuitenkin aina takaisin. Sokerointi tai vahaus ei onnistu, ellen anna karvojen kasvaa ensin riittävän pitkiksi. Sen verran minäkin olen ympäristöni normien orja, että siihen ei kantti kestä lähteä. Jos antaisin partani kasvaa, se todellakaan ei olisi mitään ohutta haiventa vaan ihan silkkaa paksua ja kiiltävää miestyypin karvoitusta, jota on tiheänä ihan samoissa kohtaa kasvojani kuin miehilläkin.

Mieshormonitasoni ovat hyvin korkeat, samoin DHEA-hormonitasoni, vaikkakin identifioidun hyvin voimakkaasti sukupuoleltani naiseksi. Ei tämä ongelma kiva ole, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa hyvin monta haastavaa terveysongelmaa elämässä kokeneena, että ei tämä ole ollenkaan pahimmasta päästä. Tämä ei ole vaarallista eikä tuota jatkuvaa kipua. Jos niin päätän, tämä on vain tosiasia, joka pitää huomioida elämässä. Olen iloinen siitä että viimeksi gynekologikäynnillä munasarjat näyttivät täysin normaaleilta ja terveiltä. Ne tarkastetaan säännöllisesti, vaikka minulle on tehty kohdunpoisto.

Karvarauhan julistus

Olisiko siinä mielestäsi ideaa, että olisimme armollisia karvaisuuksiemme ja toisten ihmisten karvaisuuksia kohtaan? Nehän ovat kuitenkin vain karvoja. Voisihan ihossa olla kiinni kaikenlaista pahempaakin. Meillä aikuisilla, äideillä, isillä ja kaikilla muillakin on myös mahdollisuus auttaa meidän lapsia ja nuoria suhtautumaan kehoonsa suvaitsevaisesti, myönteisesti ja armollisesti, jopa ihaillen ja suurta iloa ja kiitollisuutta tuntien. Annetaan meidän lapsille ja nuorille ja oikeastaan kaikenikäisille karvarauha. Rakastetaan toisiamme karvoinemme päivinemme.

Näytetäänhän myös  omalla suhtautumistavalla ja käytöksellä mallia mutkattomasta ja myönteisestä suhtautumisesta karvoihin, päätyy niitä sitten poistamaan tai ei. Itse olen ainakin äitinä yrittänyt välttää kutsumasta karvojani ällöttäväksi tai muutoinkaan osoittamaan että jotenkin inhoaisin karvojani. Olen vain todennut että olen karvainen ja niin on moni muukin nainen. Toki olen sitten rehellisesti myös kertonut, että on se joskus ollut vaikea ja ikävä asia, mutta eihän se auta mihinkään että vain rypee asiassa itsesäälin kourissa.

Mielestäni oleellista omassa "karvatarinassani" on se, että minua on koko elämäni ajan rakastettu. Olen sitten ollut lihava tai laiha, karvainen tai karvaton, terve tai sairas. Minua on rakastettu ja minä olen rakastanut muita. Omaa aviomiestänikin olen nyt rakastanut yli 20 vuotta ja hyväksymme toisemme, karvoinemme päivinemme.

Tulen linkkaamaan tämän jutun FB-sivulleni ja FB-ryhmääni, joissa voimme keskustella yhdessä tästä aiheesta. Kerrothan siellä myös jos sinua kiinnostaisi että kirjoittaisin jutun myös PCOS-sairaudesta ja sen hoidosta luontaisin keinoin ja ravintoterapialla. Voit myös kertoa omia ajatuksia ja kokemuksia PCOS:stä ja karvoista.
https://www.facebook.com/SaineNina/
https://www.facebook.com/groups/1972126779532275/?ref=bookmarks

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Miten tullaan menestyväksi ravitsemusammattilaiseksi?


Millaisia koulutuksia suomalaisilla ravitsemusasiantuntijoilla on?


Tavalliselle kaduntallaajalle ravitsemusasiantuntijoiden tittelit saattavat olla epäselviä ja mennä iloisesti sekaisin. Se on täysin ymmärrettävää. Koulutuksen pituus ja sisältö ovat asioita, joita kannattaakin ottaa selville ennenkuin hakeudut asiantuntijan vastaanotolle. Joku saattaa haluta vain ja ainoastaan yliopistokoulutetulle laillistetulle ravitsemusterapeutille ja tämä on täysin fine. Toiset taas eivät ole saaneet apua heidän vastaanotoltaan, vaan esimerkiksi Suomen Terveysopisto Saluksesta valmistuneelta diplomiravintoneuvojalta tai diplomiravintoterapeutilta tai Pro Healthin käyneeltä ravintovalmentajalta. Ravintoterapeutiksi tai ravintovalmentajaksi voi kuka tahansa nimittää itseään, joten kannattaa siis ottaa selvää etukäteen asiantuntijan koulutustaustasta. 

Itse olen Saluksesta valmistunut ravintoterapeutti ja olisin voinut valmistua kolmessa ja puolessa vuodessa, mutta kävin opintoihin pakollisena kuuluneet lääketieteen perusopinnot Kairon Instituutissa ja sen jälkeen opiskelin osan Terveyden Tukipilarit-kursseista Pro Healthissa ja samaan aikaan opiskelin Avoimessa Yliopistossa Helsingissä ravitsemustieteitä. Tämän jälkeen tapasin Saluksessa opiskelleita ja opiskelevia, tykästyin heihin ja Saluksen henkilökuntaan ja siirryin opiskelemaan kokonaan sinne. Opintojen edetessä otin myös muita täydentäviä kursseja eri paikoista. Minulla siis opiskelun aloittamisesta valmistumiseen kesti neljä vuotta.

Ravitsemusta opetetaan myös lyhyemmin mm. samoissa yksityisissä opinahjoissa, joissa koulutetaan mm. personal treinereitä ja Suomessa on myös ulkomailla erilaisista kouluista valmistuneita ravitsemusasiantuntijoita. Toisinaan koulutusta voi olla vähemmän, mutta asiantuntijan omakohtaiset kokemukset ja itseoppineisuus ovat sitä luokkaa, että hän voi osata auttaa jopa paremmin kuin laajemman koulutuksen käynyt. Joskus kannattaa siis kuunnella myös puskaradiota. 

Oletko Sinä kiinnostunut ravitsemusammattilaisen työstä?

Entä jos Sinua kiinnostaisi opiskella ravitsemusasiantuntijaksi? Ehkä sinulla on herännyt halu auttaa toisia voimaan paremmin ja ehkä pidät ravitsemusasioita, ihmiskehoa, hyvinvointia ja terveyttä kiinnostavina asioina? Kenties pidät muutenkin ihmisten parissa toimimisesta? Ehkä olet itse huomannut mm. ravitsemuksen, funtionaalisen lääketieteen, luontaistuotteiden ja täydentävien hoitomuotojen mahdollisuudet ja merkityksen omakohtaisesti elämässäsi tai seurannut sivusta läheisen tai ystävän saavan niistä apua?

Miten alalla voi työllistyä ja elättää itsensä ja jopa menestyä ja kukoistaa? Mitä asioita olisi hyvä miettiä ennakkoon ja mihin kiinnittää huomiota opinnoissa?

Keitä haluat auttaa?

Kun alat miettiä missä haluaisit opiskella, kannattaa jo etukäteen vähän miettiä millaisessa tilanteessa olevia ihmisiä haluaist pystyä auttamaan. Onko sinun hommaasi ennemminkin suht terveiden ja ns. "isojen massojen" auttaminen mm. ennaltaehkäisemään heikosta ravitsemuksesta ja huonoista elämäntavoista johtuvia terveysongelmia tai haluatko auttaa ihmisiä, joilla on painonhallinnallisia haasteita?

Ehkä urheiluravitsemus kiinnostaa ja pohjaksi voi valikoitua mm. terveystieteiden tai urheiluravitsemuksen opinnot tai yksityiset opinahjot, jotka keskittyvät kouluttamaan personal treinereitä ja ravintovalmentajia. Myös Saluksen ravintoneuvojan opinnot, jotka kestävät vähemmän aikaa kuin ravintoterapeutin opinnot antavat hyvät valmiudet myös auttaa urheilijoita ja terveysliikkujia. Nälän kasvaessa syödessä Saluksen ravintoneuvojaopintoja voi jatkaa vielä eteenpäin ja valmistua ravintoterapeutiksi.

Opintoja suunnitellessa on hyvä myös pitää polkuja avoimena, sillä saatatkin opintojen edetessä löytää uusia kutsumuksia ja kiinnostuksen kohteita. Alalla on hyvä asia perehtyä joihinkin osa-alueisiin enemmän kun on ensin saanut perustietoa. Ei haittaa vaikka et vielä tietäisi mihin haluat perehtyä eikä haittaa vaikka haluaisit olla alan "yleismies Jantunen". Kaikille löytyy työtä kun tekee työnsä hyvin ja osaa markkinoida itseään.

On myös mahdollista erikoistua haastavimpiin tilanteisiin. Itse luen itseni tähän kategoriaan ammattilaisia. Työni on haastavaa, mutta palkitsevaa. Haluan voida auttaa niitä ihmisiä, jotka ovat kokeneet että heidän on ollut hyvin vaikea saada apua. Koska asiakaskuntaani kuuluu ihmisiä, jotka ovat usein monisairaita ja heikkokuntoisia, teen paljon yhteistyötä myös lääkäreiden kanssa. Hyvään ammattitaitoon kuuluu myös tietää hyvin tarkasti milloin kieltäytyä ottamasta johonkin asiaan kantaa ennenkuin asiakas on käynyt lääkärin vastaanotolla. 

Opiskelut

Mihin sitten kiinnittää huomiota opinnoissa? Itse en pyrkinyt siihen, että kaikista tenteistä pitäisi saada täydet pisteet, vaan siihen että itsellä oli varmasti tunne että on oppinut kursseista oleelliset ja tärkeät asiat. Palo alaa kohtaan ja syvällinen kiinnostus aiheeseen auttoivat tässä. Kyllähän ne opinnot olivat välillä pänttäämistä, mutta kaikessa oli syvällinen tarkoitus. Pänttääminen aikuisiällä tuntui ihan erilaiselta kuin lapsena ja nuorena, suoranaiselta intohimolta.

Mitä taitavammaksi haluaa tulla, sen tärkeämpää mielestäni on hallita perusteet. Pidän omassa koulutuksessani koko koulutuksen kivijalkana ihmiskehon ja lääketieteen perusteiden vankkaa tuntemusta. Siksi opiskelinkin lääketieteet opintojen pohjaksi erittäin suurella pieteetillä. Lisäksi istuin kesällä kirjastossa kertaamassa mm. lukion kemiaa ja biologiaa soveltuvin osin ennen ravitsemusopintojen alkua Saluksessa. Lisäksi opiskelin mm. biokemiasta, solubiologiasta ja ravitsemusfysiologiasta vielä ekstraa itsekseni opintojen edetessä.

Perusteiden hyvä osaaminen antaa myös valmiudet tehdä työtä turvallisesti. Tiedät milloin on tilanne jossa tulee ohjata asiakas toisen ammattilaisen vastaanotolle ja millaisessa aikataulussa.

Melko itsenäinen ja vaativa opiskelu edellyttää sitä että olet täsmällinen ja hyvä aikatauluttamaan. Koska kyseessä on tulevaisuudessa ihmisten hyvinvointi, et halua vain päntätä tenttiin niin että unohdat pian tentin jälkeen mitä opit etkä halua vain rimaa hipoen päästä tentistä läpi. Suosittelen opiskelemaan aihetta tasaisesti siten ettei tenttiin lukeminen tapahdu vain viime tipassa kiireellä parina päivänä ennen tenttiä vaan siten, että luet ja kertaat hieman aineistoa joka päivä miettien samalla miten opittu aineisto liittyy kokonaisuuteen ja jo muuhun oppimaasi. Kuvittele jo etukäteen miten tulet mahdollisesti ammatissasi hyödyntämään opittua tietoa.

Opintoihin sisältyy, tai ainakin tulisi sisältyä myös käytännön työharjoittelua jos ammatissa toimimiseen tulee sisältymään myös asiakkaan henkilökohtaista neuvomista ja opastamista. Tähän puoleen koulutuksessa kannattaa myös todella panostaa ja käyttää aikaansa, sillä et vain näytä opettajillellesi mitä osaat vaan opiskelet käytännössä millaista työsi tulee olemaan. Tämä osuus opinnoissasi auttaa parhaimmillaan myös kasvattamaan intoasi ja itseluottamustasi alalla työskentelyä kohtaan.

Kun työt alkavat (tämä osuus kertoo lähinnä Saluksesta tai samantyyppisistä opinahjoista valmistuneiden työstä, mutta voi soveltua mahdollisesti muunkinlaisiin koulutuspohjiin)

Jotkut saattavat alalla huomata että ei ole helppoa löytää tarpeeksi asiakkaita ja työllistyä. Alalla voi työllistyä monellakin tavalla. Monilla on yksilövastaanotto, monet tekevät ravitsemusammattilaisen työtä muun työnsä rinnalla kuten palkkatyönsä rinnalla tai muun yritystoiminnan rinnalla. Monilla on jokin muu hyvinvointialan ammatti lisäksi.

Itse teen työtäni monimuotoisesti. Osa työstä on yksilövastaanottoja ja lisäksi minulta on tilattu artikkeleja, olen käynyt luennoimassa ja vetänyt verkkovalmennuksia. Jotkut myös kirjoittavat kirjoja tai työllistyvät vaikkapa luontaistuotealan tukkuliikkeisiin esimerkiksi alan kouluttajiksi, tuotekehitykseen, myyntipuolelle tai markkinointiin ja tiedotukseen. Tulevaisuudessa itseä kiinnostaisi kirjojen kirjoittaminen, tuotekehitykseen osallistumien, webinaarit, kouluttaminen ja ryhmävalmennukset.

Saluksessa opiskelun hyvä puoli on se, että työtä voi alkaa tehdä jo siinä vaiheessa kun valmistuu ensin ravintoneuvojaksi. Itse työllistyin kokemusasiantuntijan nimikkeellä jo vähän tätä ennen.

Monet alalla työskentelijät ovat yrittäjiä. Siksi saattaa olla hyvä hankkia myös lisäkoulutusta yrittämisestä kuten yrittäjän ammattitutkinto ja on tarvittaessa hyvä kurssittaa itseään myös myynnistä ja markkinoinnista. Nykyaikana sosiaalinen media on usein tärkein markkinointiväline, joten digimarkkinointiakin on hyvä tuntea.

Alalla saattaa joutua vähän nuolemaan näppejään, jos rajoittaa itseään liikaa ajatellen ettei voi tehdä sitä tai tätä tai etten ole hyvä siinä tai tässä. Voit oppia kun uskaltaudut sisukkaasti myös epämukavuusalueelle. Jos mm. julkinen puhuminen, kirjoittaminen tai digimarkkinointi on asioita joita nyt et koe hallitsevasi tai uskaltavasi, ne saattavat olla alalla kyllä aika hyviä taitoja hallita.

Toki voi järjestellä myös asioitaan niin että toiset hoitavat mm. markkinointia puolestasi ja keskityt vain esimerkiksi vastaanottotyöhön. Tämä voi olla mahdollista jos maksat liiketilastasi kiinteää summaa tai prosentuaalista summaa yritykselle, jonka tiloissa pidät vastaanotoasi. Yrittäjät voivat tehdä myös keskenään yhteistyötä ja ostaa toistensa palveluja, jolloin voi paremmin keskittyä ydinosaamiseensa.


Miten työllistyt alalla, riippuu aika pitkälti myös siitä millainen olet ihmisenä. Toiset haluavat vakaammat ja rajatummat työskentelytavat ja -olosuhteet ja toiset haluavat kehittää jatkuvasti uutta ja olla itse mahdollisimman paljon puikoissa.

Alalla on myös hyvä tuntea oma potentiaalinen asiakaskuntansa. Sen sijaan, että yrittäisi saada asiakkaita kenestä tahansa, jota vähänkin kiinnostaa, voi olla paljon hyödyllisempää, palkitsevampaa ja toimivampaa pyrkiä tavoittamaan juuri ne ihmiset, joita koet pystyväsi auttamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Itseäni tässä on auttanut aktiivinen osallistuminen somessa mm. Facebookin hyvinvointi- ja terveysaiheisissa keskusteluissa.

Myös aktiivinen verkostoituminen alalla toimivien ihmisten ja sidosryhmien kanssa on ollut suureksi avuksi. Olen myös kirjoittanut tätä blogia jo vuodesta 2013 asti. Myös sen kautta juuri tietynlainen asiakaskunta on löytänyt minut ja minulla on ollut kunnia olla mukana auttamassa heitä voimaan paremmin. Esillä olemisesta eri medioissa mm. annettujen haastattelujen muodossa on myös ollut hyötyä.

Alalla kannattaa myös pyyteettömästi auttaa toisia alalla työskenteleviä ja ihmisiä joiden kanssa verkostoituu. Näin tulee tunnetuksi reiluna ja hyvänä tyyppinä ja saa myös itse tarvittaessa apua.

Mikä alalla työskentelyssä on tärkeää?

Alalla ei mielestäni voi menestyä niin että voi itse hyvin työssään, jos tekee työtä liikaa todistaakseen osaamistaan jollekin toiselle. Jotkut saattavat tehdä tätä mm. todistaakseen arvonsa esim. omille vanhemmilleen, ovat he vielä elossa tai eivät ja tämä voi olla hyvin alitajuista ja tiedostamatonta. Ravitsemusasiantuntijana työskentely on myös hyvin raskasta ja huono henki välittyy myös asiakkaille jos tekee työtänsä raha, tuote tai jonkun firman etu edellä. Toki tuotteita ja firmoja tarvitaan, mutta niille ei saa antaa liikaa valtaa mielessä eikä konkreettisestikaan. Asiakas on pomosi ja hän maksaa myös palkkasi. Voit nukkua yösi rauhassa kun tiedät että sinulla on aina ensimmäisenä työssäsi asiakkaan etu mielessäsi.

Menestyt alalla, kun rakastat ihmisiä ja heidän auttamista, olet suhteellisen sinut itsesi kanssa, luotat siihen että raha seuraa kyllä sivubonuksena kun suunittelet työsi fiksusti ja teet työsi hyvin. On tärkeä myös huolehtia itsestään ja siitä että elämässä on muutakin kuin työ.

On hyödyllistä jos tunnet sinulle työssäsi ja yksityiselämässäsi tärkeät arvot ja osaat asettaa niitä tärkeysjärjestykseen. Lisäksi on tärkeä pohtia millä tavoin nämä arvot konkreettisesti ilmenevät työssäsi ja arkielämässäsi.

Menestyt myös alalla kun olet sopivan sinnikäs, utelias, kiinnostunut ja halukas kehittämään itseäsi ja oppimaan uutta. Ravitsemusasiantuntijana et ole guru, jota palvotaan vaan olet ihminen joka on asettunut palvelemaan muita. 






keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Mistä kilpirauhaspotilaiden mahdolliset ongelmat ketogeenisella ruokavaliolla voivat johtua

© Can Stock Photo / focalpoint
Sain kuulla juoruja siitä että olen ketogeenisen ruokavalion vastustaja ja etten ymmärrä yhtään mistä puhun. Se on vähän ongelmallista jos luulee enemmän kuin tietää ja vaikka tunteet kuuluvat ihmisten elämään, me ei aina oikein edes tiedosteta milloin reagoimme enemmän tunteella kuin järjellä.

Minä en vastusta ketogeenista ruokavaliota ja tiedän miten sitä on järkevää toteuttaa, mitä ongelmia voi tulla ja miten niitä voi selättää. Tiedän, että monet ovat saaneet apua ketogeenisista ruokavaliosta.

Toistaalta oman erikoisosaamisalueeni, kilpirauhasen vajaatoiminnan tunnen erittäin monipuolisesti. Tunnen tiedettä sen taustalla ja ihmisen fysiologiaa ja biokemiaa sen taustalla. Tunnen alan tutkimusta. Tunnen alan lääketieteellisen puolen ja tunnen asioita myös ammattini puolesta. Minulla on asiasta omakohtaista kokemusta ja lisäksi kokemusta myös laajasti vertaistukeen osallistumisesta jo vuosien ajan sekä kotimaassa, että kansainvälisesti. En todellakaan ole mikään uuvatti tai vastarannankiiski sen paremmin ketogeenisen ruokavalion kuin kilpirauhasen vajaatoiminnankaan suhteen.

Olen oppinut suhtautumaan aika maltilla ja kyseenalaistaen kaikkea sellaista, jossa mennään vähän yksisilmäiseksi kun kyseessä on terveys ja hyvinvointi. Milloin joku yksi ja ainoa ruokavaliomalli toimii kaikilla ja oikeastaan vähän mihin tahansa vaivaan tai milloin joku yksittäinen ravintolisä, tuote tai tuotesarja on ratkaisu suunnilleen kaikkiin ihmiskuntaa riivaaviin ongelmiin. On varmasti tiloja, joissa ketogeeninen ruokavalio on todella hyvä juttu, kuten esimerkiksi tukihoitoina joissain syöpäsairauksissa tai vaikkapa epilepsiassa. Monissa tiloissa on kuitenkin muitakin vaihtoehtoja ja aina on myös huomioitava vastuukysymykset ja ihmisten yksilöllisyys.

Tässä muutamia asioita, jotka nimenomaan kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavilla voi nousta ongelmaksi ketogeenisella ruokavaliolla.

1. Epäviisas tapa toteuttaa ketogeenista ruokavaliota.

Tähän voi liittyä mm. se että ei saa tarpeeksi elimistön tarvitsemia ravintoaineita jos ei syödä tarpeeksi tai jos esimerkiksi suojaravintoaineita sisältäviä ruoka-aineita ei syödä tarpeeksi. Lisäksi tähän voi liittyä se, että ei saada riittävästi energiaa eli syödään liian pieniä annoksia tai mm. rasvaa ei saada tarpeeksi. Tällaisessa tilassa keho voi mennä sille paljon puhutulle säästöliekkitilalle, joka merkitsee sitä että vaikka kilpirauhashormoneja olisi tarpeeksi, joko omasta takaa tai kilpirauhaspotilaalla purkista otettuna, varastohormoni T4:stä eli tyroksiinista ei muodostu kehossa riittävästi aktiivista kilpirauhashormonia. Vertaistuessa kansainvälisesti tiedetään hyvin selvästi, että nimenomaan kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavat voivat olla erityisen alttiita tälle ongelmalle. Syynä voivat olla geneettniset tekijät, olemassa olevat epätasapainotilat ja muut sairaudet kehossa, sisäiset ja ulkoiset erilaiset rasitustilat ja se että lääkityskin voi olla vielä pielessä tai vääränlainen. Säästöliekkiin menon seurauksena toimivakin lääkitys lakkaa toimimasta kunnolla. Onko tämä sitten vaarallista?

Sitä tilaa ei voi sanoin kuvata jollei sitä ole itse kokenut. Se voi olla todella lamaavaa ja tuskallista. Kilpirauhasen vajaatoimintaoireet voivat pahentua tai tulla rytinällä takaisin: Kipuja ja kolotuksia, palelua, väsymystä, masennusta, hiustenlähtöä, ummetusta, ihon kuivumista, käsityskyvyn hitautta, työkyvyn menetys. Ei siis todellakana mikään pikkujuttu! Ongelmallista asiasta tekee myös sen, että tämä tila, jonka olen myös itse joutunut kokemaan ei välttämättä korjaannu mitenkään nopeasti. Moni luulee, että sitten vain syödään enemmän ja otetaan enemmän hiilareita ruokavalioon. Asiaan liittyvillä hormoneilla on kuitenkin pitkiä puoliintumisaikoja ja kokemus on opettanut että tilanteen tasoittumiseen menee yleensä vähintään 3-4kk tai jopa paljon pidempään, sillä tilanteesta seuraa usein myös muita terveysongelmia liitännäisenä.

Tarkoitukseni ei ole turhaan pelotella vaan kertoa mitä olen kokenut ja mitä olen itse havainnoinut. Sitä ei voi tietää kuin toinen näiden asioiden kanssa elämässään kamppaillut kilpirauhaspotilas, miten hirveää se on kun joutuu myös taistelemaan saadakseen jälleen lääkityksensä kuntoon tällaisten epäonnistuneiden ruokavaliokokeilujen myötä. Hirveää tämä on myös läheisille, varsinkin jos on alaikäisiä lapsia huollettavaan eikä välttämättä kunnolla pysty huolehtimaan edes itsestään ja tarvitsee paljon toisten apua.

2. Hankaluudet sopeutua käyttämään rasvaa energialähteenä

Kaikki eivät adaptoidu yhtä helposti ketogeeniselle ruokavaliolle kuin toiset. Saattaa joutua kestämään kurjaa tai vähän heikompaa oloa, jota toki usein helpottaa mm. se että ottaa rauhallisesti, antaa ajan kulua ja mm. huolehtii riittävästä elekrolyyttien saannista. Mm. energia-aineenvaihdunnan tilaa ja muitakin markkereita sisältävällä funktionaalisen lääketieteen testillä, jolla mitataan eri asioita virtsan orgaanisista hapoista saatetaan havaita ongelmia elimistön kyvyssä käyttää rasvaa energiaksi solutasolla. Tässä on geneettistä vaihtelua ja lisäksi tilaan voi liittyä myös ravintopuutoksia.

Kumpi ehtii siis kehittymään ensin: adaptaatio ketogeeniseen ruokavalioon vai kilpirauhaspotilaan ongelmat ketogeenisella ruokavaliolla? Tässä saatetaan mennä riskillä, vaikka asiat tehtäisiin kuinka fiksusti ja "oikein".

Ote virtsan orgaanisten happojen testien tulkintaoppaasta (Organix Comprehensive, Nordic Laboratories), interventioehdotuksia rasvan hyödyntämisen parantamiseksi silloin kun tässä on solutason ongelmaa
3. Ongelmat ruoansulatuksessa

Saatamme jättää  huomiotta, että kaikki mitä syömme, ei mene elimistömme käyttöön, vaan ravintoaineiden hyödyntäminen on kiinni siitä miten tehokas ja toimiva ruoansulatuksemme on. Kun tärkkelys, sokeri ja mm. hedelmät jätetään pois ruokavaliosta, käytetään kohtuullisesti proteiineja ja paljon rasvaa, eli kun totetutetaan ketogeenista ruokavaliota, saatetaan tuudittautua siihen että kun syödään tarpeeksi ja "oikein", saamme riittävästi energiaa jolloin mm. aineenvaihdunnan hidastumista eli nk. "säästöliekki-ilmiötä" solutasolla ei pääse tapahtumaan. Tämähän se uhka ketogeenisella ruokavaliolla nimenomaan kilpirauhaspotilailla on. Kaikilla rasva (tai muutkaan ruoka-aineet) ei kuitenkaan pilkkoudu ja imeydy ruoansulatuskanavassa riittävän hyvin ja kilpirauhaspotilailla on tässä asiassa hyvin usein ongelmia vaikka he eivät olisi siitä itse tietoisia.

Toki ruoansulatusta voidaan edistää mm. stressinhallinnalla, ravintoterapian keinoin, käyttämällä ruoansulatusentsyymivalmisteita ruokailujen yhteydessä ja kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastamalla laittamalla lääkitys kuntoon. Väärin annosteltu tai kokonaan vääränlainen lääkitys on potilaiden keskuudessa hyvin hyvin tavallista huolimatta siitä että potilaan lääkäri olisi sitä mieltä että asia on kunnossa.

Vastuukysymykset

Jokainenhan on tietenkin itse vastuussa omasta ruokavaliostaan jos on oikeustoimikelpoinen aikuinen ihminen.
Minusta eri ruokavaliomalleja ihmisille suosittelevien ja ohjaavien ihmisten olisi kuitenkin tärkeää kertoa, että ketogeeninen ruokavalio ei välttämättä sovi kaikille ja että joillakin sitä ei välttämättä ole fiksua lähteä toteuttamaan vain kokeilumielessä. Ensin pitäisi vain saada kulkemaan tieto näille ihmisille ja saada heidät uskomaan, että asia on näin. Se ei välttämättä onnistu, sillä ihmiset voivat olla täysin vakuuttuneita siitä että mitä tässä postauksessa kirjoitan on täyttä puppua, jos heidän arkitodellisuuteensa ongelmaa ei näy.

Kyseessä on vähän sama ilmiö kuin se, että miehet eivät tunnista naisiin kohdistuvia tasa-arvo-ongelmia tai valtaväestö ei tunnista vähemmistöjen kokemaa rasismia. Sattumoisin tässä kysymyksessä minä olen se ihminen, jonka vastaanotolle tulee ihmisiä joille on tullut ongelmia ketogeenisen ruokavalion vuoksi ja sattumoisin minä olen se ihminen joihin otetaan yhteyttä tällaisessa asiassa. En voi siis olla huomaamatta sitä. Yhteydenotot ovat onneksi vähentyneet koska nykyään osataan painottaa riittävää syömistä ja riittävää rasvan saantia, mutta nämä yhteydenotot eivät ole lakanneet ja ketogeenisesta ruokavaliosta toipuminen on toistuva teema vastaanotollani, valitettavasti ja myös niiden keskuudessa jotka ovat ymmärtäneet syödä tarpeeksi ja jotka ovat sisällyttäneet riittävästi rasvaa ketogeeniseen ruokavalioonsa.

Olen ollut tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat joutuneet ongelmiin erilaisten dieettien ja verkkovalmennusten kanssa. Heillä on ollut käsitys että ruokavaliomalli, kuten ketogeeninen on täysin turvallista kaikille ja he ovat luottaneet tähän informaatioon. Joutuessaan ongelmiin, he ovat saattaneet kokea jääneensä täysin yksin ja tämä on ollut heille todella pelottavaa. Onhan kyse joskus hyvin hankalistakin oireista, joita ei osata sitten selättää yksin. Viesti toisilta ruokavaliomallia toteuttavilta tai niitä ohjanneilta on voinut olla sellainen että ongelmiin joutunut on varmasti tehnyt jotain väärin tai on jopa liioitellut ongelmiaan tai sitten ongelmista puhuttaessa on saattanut seurata kaikkien taholta täysi hiljaisuus tai vain kehoitus kääntyä lääkärin puoleen ja keskeyttää ruokavalion toteuttaminen. Osa ihmisistä ei ole kehdannut tai uskaltanut sanoa ruokavaliota ohjeistaneille mitään vaan he ovat vain kaikessa hiljaisuudessaan lopettaneet ruokavalion noudattamisen ja kärsineet sen seuraukset omissa nahoissaan.

Ennen ravintoterapeutiksi opiskelemista en tiennyt, miten vastuullista työtä ravintoasioissa neuvominen on. Tai no tiesin, mutta en täysimääräisesti. Saatoin vain kuvitella tai arvailla. Koulutukseeni on kuulunut lääketieteen perusteet ja mielestäni se on todella tärkeää.
Osa ammattitaitoa, jotta toisia voi auttaa turvallisesti on myös osata kieltäytyä auttamasta silloin kun ei välttämättä tiedä tarpeeksi tai kun näkee, että ihmisen tilanne on vähän tavallista mutkikkaampi. Nämä vastuuasiat ja arkipäivän tilanteet ovat toki usein kuin veteen piirretty viiva, mutta minusta on parempi olla vähän varovaisempi kuin suositella jotain tiettyä ja samaa vähän kaikille. Mikään ruokavalio ei saisi olla uskonto, jonka oppeja ja soveltumista kaikille ei saisi kyseenalaistaa! Ihminen on tärkeämpi kuin jokin aate ruokavaliossa, siitäkin huolimatta että niin monet ovat saaneet apua ketogeenisesta ruokavaliosta.

Törmäsin hiljattain ihmiseen, joka oli vähän lukenut kirjoja ja vähän käynyt kursseja ja oli innokas auttamaan minua. Hän ei tiennyt että olen ravintoterapeutti, mutta kerroin hänelle että en voi noudattaa ihan millaista tahansa ruokavaliota sairastamani munuaissairauden takia. Tämä ihminen neuvoi minulle runsasproteiinisen paleotyyppisen ruokavalion vaivoihini ja sanoi että on tärkeää juoda paljon vettä. Todellisuudessa sairauteni hoitoon kuulu tärkeänä osana suola- neste ja proteiinirajoitus. Keskustelu tämän ihmisen kanssa vakavoitti minut. Meidän ihan oikeasti pitäisi tietää mitä ehdottelemme toisille ihmisille! Siitäkin huolimatta, että ketogeeninen ruokavalio sopii hyvin monille. Siitä voi todellisuudessa koitua mittavaa kärsimystä joillekin, kuten kilpirauhaspotilaille, aivan samoin kuin olisin mahdollisesti voinut joutua dialyysihoitoon jos olisin noudattanut tämän em. ihmisen neuvoja ruokavalioni suhteen.

Vaikka ketogeeninen ruokavalio sopisi (kuvitellusti) 99% ihmisistä, niin sille yhdelle prosentille tapahtuvat täydellä sadalla prosentilla ne haitat, joita heille vääränlainen ruokavaliomalli tuottaa.
Välitämmekö me tarpeeksi siitä vähemmistöstä, jolle tämä ruokavalio ei sovi vai onko meille tärkeämpää tehdä bisnestä ketogeenisella ruokavaliolla tai levittää siitä ilosanomaa kaikille sopivana ja turvallisena, näin nyt tahalleen kärjistäen?

Vaihtoehtojakin on

Ajatuksena ketogeeniseenkin liittyvä vähähiilihydraattisuus ei ole lainkaan huono. Se voi auttaa vähentämään riskejä sydän- ja verisuonitauteihin, metaboliseen oireyhtymään liittyviin ongelmiin ja matala-asteiseen tulehdukseen eli inflammaatioon liittyviin terveysongelmiin. Se voi auttaa meitä painonhallinnassa ja myöskin verensokeritasapainon hallinnassa ja se voi auttaa meitä pysymään virkeinä.

Hyvä kompromissi niille, joille ketogeeninen ruokavalio ei välttämättä ole paras mahdollinen tapa syödä on se, että tietenkin vältetään sokeria, mutta hyviä tärkkelyslähteitä kuten juurekset, riisi, luonnostaan gluteenittomat viljat on vain yhdellä aterialla päivästä. Tärkkelystä hieman sisältävä ateria on toiminut usein illasta ennen nukkumaanmenoa, koska se voi auttaa saamaan paremmin unta. Toiset tarvitsevat tärkkelystä myös liikuntasuorituksia ennen siten että niistä saatu energia käytetään liikunnan aikana ja pian sen jälkeen.

Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastaville, varsinkin jos kyseessä on autoimmuunisairauden aiheuttama vajaatoiminta on useinmiten toiminut ruokavalio, joka on melko paleotyyppinen eli siinä on elementtejä metsästäjä- keräilijätyyppisestä ruokavaliosta. Tällöin siitä puuttuvat ainakin gluteeniviljat ja maitotuotteet, jotka ovat kilpirauhaspotilaan ruokavaliossa yleensä ylivoimaisesti pahimmat "häiriköt" liian sokerin ja lisäaineiden lisäksi. Pääosa aterioista ollaan voitu pitää vähähiilihydraattisena, mutta keho on pysynyt parhaiten tasapainossa, samoin lääkitys, kun yhdellä aterialla on myös vähän tärkkelystä. Juurekset ovat soveltuneet yleensä erinomaisesti. Jos ruoansulatuksen kanssa on ongelmia, on myös hyödyttä nk. yhdistelysäännöstä, jossa proteiinipitoiset ja tärkkelyspitoiset ruoka-aineet pidetään eri aterioilla. Hyöty tällaista ruokavaliomalleista on näkynyt oireiden vähenemisenä, kilpirauhasen vasta-aineiden laskuna verikokeissa ja siinä että lääkitys on saat helpommin toimivaksi.

Toinen ongelmallinen porukka ketogeenisen ruokavalion suhteen saattavat olla ne, joilla on taustalla ylikunto tai burn out tai jokin todella rankka sairastaminen tai terveysongelma, jonka aiheuttama stressitaakka on saanut kehon tosi heikkoon kuntoon. Jos esimerkiksi tästä syystä kortisolitasot ovat laskeneet tai jos sympaattinen hermosto käy jatkuvasti ylikierroksilla (stressiherkkyyttä, levottomuutta, uniongelmia, rauhattomuutta, ahdistuneisuutta), on syytä ensin antaa tilanteen kaikessa rauhassa tasapainottua ja vasta sitten katsoa olisiko vielä ajankohtaista kokeilla ketogeenista ruokavaliota. Yhden tärkkelysaterian malli saattaa tällaisissakin tilanteissa sopia parhaiten. Joskus ihmisen psyyke ja jaksaminen voi olla sellaisessa jamassa että liian isot kertamuutokset ruokavaliossa ovat vain lisästressi sekä keholle, että mielelle.

Olen iloinen kaikkien niiden puolesta, joille ketogeeninen ruokavalio on tuonut avun heidän terveysongelmiinsa ja joille se sopii ja olen iloinen myös siitä jos tunnustamme sen tosiasian, että onneksi erilaisia ratkaisuja ruokavalioiden suhteen on niin monia.