Naisten karvat

© Can Stock Photo / NinaMalyna

"Rakastaisitko minua karvoineni päivineni?" tai "Hyväksyisitkö minut karvoineni päivineni?" Meillähän on tällainen karvoihin viittaava sanonta meidän kielikulttuurissa. Kun esimerkiksi kissa tai pöllö syö hiiren, se syödään tavallisesti kokonaan, siis karvoineen päivineen. Sanontaa käytetään kuitenkin kuvamaan sitä että joku esimerkiksi hyväksytään kokonaan, sellaisenaan. 


Naiset, karvat ja hyväksyntä

Ihmisillä on hyvin voimakas tarve tulla hyväksytyksi omana itsenään, vaikka terveellä itsetunnolla varustettu on tietenkin myös hyvin tietoinen siitä ettei ole täydellinen ja että varmasti myös kehitettävää löytyy. Kuitenkin jos bongaamme itse jatkuvasti signaaleja ympäristöstä tai omista ajatuksistamme siitä ettemme ole riittäviä tai ettemme kelpaa tarpeeksi hyvin tai jos meille pyritään jatkuvasti esimerkiksi lapsuudenperheen, ystäväpiirin tai puolison toimesta osoittamaan ettemme ole riittävän hyviä, se on omiaan johtamaan tilanteeseen, jolloin emme ole tyytyväisiä itseemme tai elämäämme. Tulemme onnettomiksi, masentuneiksi, alamme ehkä yli- tai alisuorittaa, esittää korostetusti jotakin jota emme todellisuudessa ole. Tällainen taakka on aika kova kantaa ja haukkaa energiaa ja aikaa elämästämme ja etäännyttää meitä itsestämme ja toisista ihmisistä.

Naisilla on karvoja. On hyvin tavallista että niitä on siellä missä miehilläkin, mutta se miten paljon, miten paksuja, pitkiä ja minkä värisiä ne ovat, vaihtelee. Onhan myös toki miehiä, joilla karvoitusta on vähemmän. Mm. geenit ja sukuhormonitasomme ja terveydentilamme vaikuttaa siihen, millaista, missä ja miten paljon meillä karvoja kasvaa.

Kulttuurissamme on tavallista että kauneusihanteet edellyttävät että naiset poistavat karvoitusta sieltä mihin sitä ei haluta. Kainalot, sääret, bikinirajat, kenties koko genitaalialue, jopa käsivarret, Karvoja saatetaan joutua poistamaan myös kasvoista, pottuvarpaiden päältä ja vatsalta. Joillain naisilla on rintakarvoja. Voi olla yllättävän suuri tabu lakata poistamasta karvoja. Mitä sinun sosiaaliselle elämällesi arviosi mukaan tapahtuisi (jos olet nainen), jos vain yksinkertaisesti lakkaisit tekemästä karvoillesi yhtään mitään, mukaanluettuna hiukset, kulmat ja kaikki muutkin karvat? Kuka ja millä oikeudella joku on asettanut nämä hieman kirjoittamattoman oloiset normit kulttuuriimme? Onko jossain muualla toisin?

Karvojen poistamisen riesa

Nuoret tytöt ja naiset voivat tuntea nykyään aika isoja ulkonäköpaineita sen lisäksi että paineita voi olla myös opiskeluista, ihmissuhteista ja harrastuksista. Siinä on ihan tarpeeksi stressiä. Missä määrin olisi terveellistä stressata karvoista? Onko se ihan helppo juttu se karvojen poisto? Ei välttämättä.

Harva mies tietää miten paljon fyysistä epämukavuutta, aikaa ja rahaa voi mennä karvojen poistoon. Karvojen ajelu esimerkiksi kainaloista, genitaaleista tai bikinialueilta voi tuottaa kutinaa, ihoärsytystä ja esteettisesti hurjankin näköisiä punoituksia ja jopa karvatupen tulehduksia. Nämä tulehdukset voivat myös paheta sellaisiksi, että tarvitaan lääkärinhoitoa. Toki tässä tulee myös eteen mm. taito, kokemus ja hyvät tuotteet. Jotkut laittavat iholle aineita, joilla karvat poistetaan kemiallisesti. Ovatko nämä aineet ihan fiksua ja turvallista kosmetiikkaa käyttää, vaikka ne ovatkin laillisia ja sallittuja? Mikä voisi olla herkkäihoisille ihmisille turvallisin tapa poistattaa ei halutut karvat?

Laadukkaat ajovälineet ja aineet eivät ole ilmaisia, mutta ei ole myöskään kosmetologikäynnit vahauksineen, sokerointeineen, valoimpulssihoitoineen tai jopa laserhoitoineen. Jos haluaa pysyvästi eroon karvoistaan jollakin alueella, saattaa laserhoito maksaa vuositasolla satoja euroja ja kaikissa tapauksissa tulos ei ole pysyvä. Itse olen siitä valitettavasti hyvä esimerkki.

Vahaus, sokerointi, laser- ja valoimpulssihoidot tuottavat myös kipua. Toiset ovat tälle kivulle toki herkempiä kuin toiset. Onko tämä kaikki rahanmeno ja fyysinen epämukavuus, jopa ihotulehdukset ja mahdollisesti tulehtuneet ihon sisään kasvaneet karvat, kutina, kirvely kemikaalialtistus ja punoitus kaiken sen väärti, että näytämme siltä kuin yleisten (ehkä jopa aika pinnallisten) normien mukaan pitäisi? Voimmeko ihan aidosti itse päättää missä määrin otamme tai jätämme karvojamme vai sääteleekö kulttuuri tai jopa kaveripiiri tai puolisomme asian puolestamme?

Omat kokemukseni

Nuorempana olisin varmasti suuttunut nyt vanhemman minäni moisista kysymyksestä. Olin hyvin tarkka ulkonäöstäni. Uskon, etten ole ainoa jo aikuisempaan ikään ehtinyt nainen, joka voi yhtyä toteamukseen: "Olisinpa murehtinut nuorempana vähemmän ulkonäköäni ja arvostanut enemmän sitä mitä minulla todellisuudessa oli, iloinnut huolettomasta nuoruuden ajasta." Nuoruus on aivan liian kallisarvoista aikaa turhaan murehtimiseen. Hanki seuraa, joka todellakin hyväksyy sinut karvoinesi päivinesi!

Miksi aihe on minulle läheinen? Siksi että kuulun sukuun, jossa naiset ovat todella karvaisia. Olen sukulinjassani jo ainakin kolmas nainen isoäitini ja äitini lisäksi, jolla kasvaa parta ja jotka ovat todella karvaisia. Asiaan ei liity pelkästään ulkonäköseikat, vaan myös terveysseikat. Minulla todettiin 19-vuotiaana PCOS, eli monirakkulaisten munasarjojen oireyhtymä, johon liittyy mm. munasolun irtoamisen ongelma (voi aiheuttaa ongelmia fertiliteettiin eli lisääntymiskykyyn), kuukautishäiriöt, painonhallinnan ongelmat ja erityisen suuri riski nk. metaboliseen oireyhtymään. Tilaan liittyy kehon sokeriaineenvaihdunnan häiriö.

Kun näet karvaisen naisen, pidä mielessäsi että kaikki asiat eivät ole aina vain ulkonäköseikkoja. Kysymys voi olla myös hyvin vakavistakin terveyshaitoista. Koskaan ei oikein voi tietää mitä kaikenlaista taakkaa ihmiset tämän suhteen elämässään kantavat, vaikka kohtaisit heidät iloisina ja puuhakkaina. Terveysasioihin voi myös liittyä tahatonta karvattomuutta, kuten autoimmuunisairaus, syöpähoidot tai tietyt hormonipuutokset.

Olen aika tavalla selättänyt PCOS:n. Onneksi en purematta niellyt, mitä gynekologi minulle sanoi kun olin nuori 19-vuotias vasta avioitunut nainen, joka meni hänen vastaanotolleen kuukautisongelmineen. Lääkäri nimittäin tokaisi suorasukaisesti että munasarjani näyttävät ultraäänikuvassa "kuin haulikolla ammutuilta", niihin oli kehittynyt niin paljon puhkeamattomia munarakkuloita. Munasarjani olivat siis kystiset. Olimme hankkimassa lapsia, joten oli aika musertavaa kuulla että se ei välttämättä olisikaan niin yksinkertainen juttu ja että laihduttaminen voisi auttaa, mutta se on tavallisesti vaikeaa naisille, joilla on PCOS.

Onneksi olin jo nuorena ennakkoluuloton eri hoitomuotoja kohtaan, joten saimme avun muualta kuin koululääketieteestä ja tulin ensimmäistä kertaa äidiksi 22-vuotiaana. Myös painonhallinta onnistui, mutta ei siten kuin miten sitä olisi ohjeistettu virallisia reittejä pitkin vaan silloin trendikkäällä nk. Monticnacin ruokavaliolla, joka on yhtä tänään mielestäni erittäin validi vaihtoehto painonhallintaan kun hieman nykyaikaistaa mm. ruokavalioon liittyviä vanhentuneita käsityksiä ravintorasvoista.

Olin aina ollut hyvin karvainen, mutta lasten saannin jälkeen, kenties samoihin aikoihin kun kilpirauhasongelmanikin alkoivat hiljalleen paheta, alkoi leukaperiin puskea yhä tiheämpään yhä paksumpaa ja mustempaa karvaa. Lopulta en enää pysynyt pinseteillä perässä ja karvat piti alkaa ajelemaan kerran pari päivässä. Moni nainen, tai mieskään ei voi kuvitella että joku nainen joutuu tekemään niin. Se on kuitenkin osa minun päivittäistä rutiinia, vaikka täytyy sanoa että ei siitä iho kyllä tykkää.

Asiaa on yritetty hoitaa myös mm. hyvin tehokkailla laserhoidoilla. Siihen saa kulumaan hyvin paljon rahaa ja karvat tulevat kuitenkin aina takaisin. Sokerointi tai vahaus ei onnistu, ellen anna karvojen kasvaa ensin riittävän pitkiksi. Sen verran minäkin olen ympäristöni normien orja, että siihen ei kantti kestä lähteä. Jos antaisin partani kasvaa, se todellakaan ei olisi mitään ohutta haiventa vaan ihan silkkaa paksua ja kiiltävää miestyypin karvoitusta, jota on tiheänä ihan samoissa kohtaa kasvojani kuin miehilläkin.

Mieshormonitasoni ovat hyvin korkeat, samoin DHEA-hormonitasoni, vaikkakin identifioidun hyvin voimakkaasti sukupuoleltani naiseksi. Ei tämä ongelma kiva ole, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa hyvin monta haastavaa terveysongelmaa elämässä kokeneena, että ei tämä ole ollenkaan pahimmasta päästä. Tämä ei ole vaarallista eikä tuota jatkuvaa kipua. Jos niin päätän, tämä on vain tosiasia, joka pitää huomioida elämässä. Olen iloinen siitä että viimeksi gynekologikäynnillä munasarjat näyttivät täysin normaaleilta ja terveiltä. Ne tarkastetaan säännöllisesti, vaikka minulle on tehty kohdunpoisto.

Karvarauhan julistus

Olisiko siinä mielestäsi ideaa, että olisimme armollisia karvaisuuksiemme ja toisten ihmisten karvaisuuksia kohtaan? Nehän ovat kuitenkin vain karvoja. Voisihan ihossa olla kiinni kaikenlaista pahempaakin. Meillä aikuisilla, äideillä, isillä ja kaikilla muillakin on myös mahdollisuus auttaa meidän lapsia ja nuoria suhtautumaan kehoonsa suvaitsevaisesti, myönteisesti ja armollisesti, jopa ihaillen ja suurta iloa ja kiitollisuutta tuntien. Annetaan meidän lapsille ja nuorille ja oikeastaan kaikenikäisille karvarauha. Rakastetaan toisiamme karvoinemme päivinemme.

Näytetäänhän myös  omalla suhtautumistavalla ja käytöksellä mallia mutkattomasta ja myönteisestä suhtautumisesta karvoihin, päätyy niitä sitten poistamaan tai ei. Itse olen ainakin äitinä yrittänyt välttää kutsumasta karvojani ällöttäväksi tai muutoinkaan osoittamaan että jotenkin inhoaisin karvojani. Olen vain todennut että olen karvainen ja niin on moni muukin nainen. Toki olen sitten rehellisesti myös kertonut, että on se joskus ollut vaikea ja ikävä asia, mutta eihän se auta mihinkään että vain rypee asiassa itsesäälin kourissa.

Mielestäni oleellista omassa "karvatarinassani" on se, että minua on koko elämäni ajan rakastettu. Olen sitten ollut lihava tai laiha, karvainen tai karvaton, terve tai sairas. Minua on rakastettu ja minä olen rakastanut muita. Omaa aviomiestänikin olen nyt rakastanut yli 20 vuotta ja hyväksymme toisemme, karvoinemme päivinemme.

Tulen linkkaamaan tämän jutun FB-sivulleni ja FB-ryhmääni, joissa voimme keskustella yhdessä tästä aiheesta. Kerrothan siellä myös jos sinua kiinnostaisi että kirjoittaisin jutun myös PCOS-sairaudesta ja sen hoidosta luontaisin keinoin ja ravintoterapialla. Voit myös kertoa omia ajatuksia ja kokemuksia PCOS:stä ja karvoista.
https://www.facebook.com/SaineNina/
https://www.facebook.com/groups/1972126779532275/?ref=bookmarks

Miten tullaan menestyväksi ravitsemusammattilaiseksi?

Millaisia koulutuksia suomalaisilla ravitsemusasiantuntijoilla on?

Tavalliselle kaduntallaajalle ravitsemusasiantuntijoiden tittelit saattavat olla epäselviä ja mennä iloisesti sekaisin. Se on täysin ymmärrettävää. Koulutuksen pituus ja sisältö ovat asioita, joita kannattaakin ottaa selville ennenkuin hakeudut asiantuntijan vastaanotolle. Joku saattaa haluta vain ja ainoastaan yliopistokoulutetulle laillistetulle ravitsemusterapeutille ja tämä on täysin fine. Toiset taas eivät ole saaneet apua heidän vastaanotoltaan, vaan esimerkiksi Suomen Terveysopisto Saluksesta valmistuneelta diplomiravintoneuvojalta tai diplomiravintoterapeutilta tai Pro Healthin käyneeltä ravintovalmentajalta. Ravintoterapeutiksi tai ravintovalmentajaksi voi kuka tahansa nimittää itseään, joten kannattaa siis ottaa selvää etukäteen asiantuntijan koulutustaustasta. 

Itse olen Saluksesta valmistunut ravintoterapeutti ja olisin voinut valmistua kolmessa ja puolessa vuodessa, mutta kävin opintoihin pakollisena kuuluneet lääketieteen perusopinnot Kairon Instituutissa ja sen jälkeen opiskelin osan Terveyden Tukipilarit-kursseista Pro Healthissa ja samaan aikaan opiskelin Avoimessa Yliopistossa Helsingissä ravitsemustieteitä. Tämän jälkeen tapasin Saluksessa opiskelleita ja opiskelevia, tykästyin heihin ja Saluksen henkilökuntaan ja siirryin opiskelemaan kokonaan sinne. Opintojen edetessä otin myös muita täydentäviä kursseja eri paikoista. Minulla siis opiskelun aloittamisesta valmistumiseen kesti neljä vuotta.

Ravitsemusta opetetaan myös lyhyemmin mm. samoissa yksityisissä opinahjoissa, joissa koulutetaan mm. personal treinereitä ja Suomessa on myös ulkomailla erilaisista kouluista valmistuneita ravitsemusasiantuntijoita. Toisinaan koulutusta voi olla vähemmän, mutta asiantuntijan omakohtaiset kokemukset ja itseoppineisuus ovat sitä luokkaa, että hän voi osata auttaa jopa paremmin kuin laajemman koulutuksen käynyt. Joskus kannattaa siis kuunnella myös puskaradiota. 

Oletko Sinä kiinnostunut ravitsemusammattilaisen työstä?

Entä jos Sinua kiinnostaisi opiskella ravitsemusasiantuntijaksi? Ehkä sinulla on herännyt halu auttaa toisia voimaan paremmin ja ehkä pidät ravitsemusasioita, ihmiskehoa, hyvinvointia ja terveyttä kiinnostavina asioina? Kenties pidät muutenkin ihmisten parissa toimimisesta? Ehkä olet itse huomannut mm. ravitsemuksen, funtionaalisen lääketieteen, luontaistuotteiden ja täydentävien hoitomuotojen mahdollisuudet ja merkityksen omakohtaisesti elämässäsi tai seurannut sivusta läheisen tai ystävän saavan niistä apua?

Miten alalla voi työllistyä ja elättää itsensä ja jopa menestyä ja kukoistaa? Mitä asioita olisi hyvä miettiä ennakkoon ja mihin kiinnittää huomiota opinnoissa?

Keitä haluat auttaa?

Kun alat miettiä missä haluaisit opiskella, kannattaa jo etukäteen vähän miettiä millaisessa tilanteessa olevia ihmisiä haluaist pystyä auttamaan. Onko sinun hommaasi ennemminkin suht terveiden ja ns. "isojen massojen" auttaminen mm. ennaltaehkäisemään heikosta ravitsemuksesta ja huonoista elämäntavoista johtuvia terveysongelmia tai haluatko auttaa ihmisiä, joilla on painonhallinnallisia haasteita?

Ehkä urheiluravitsemus kiinnostaa ja pohjaksi voi valikoitua mm. terveystieteiden tai urheiluravitsemuksen opinnot tai yksityiset opinahjot, jotka keskittyvät kouluttamaan personal treinereitä ja ravintovalmentajia. Myös Saluksen ravintoneuvojan opinnot, jotka kestävät vähemmän aikaa kuin ravintoterapeutin opinnot antavat hyvät valmiudet myös auttaa urheilijoita ja terveysliikkujia. Nälän kasvaessa syödessä Saluksen ravintoneuvojaopintoja voi jatkaa vielä eteenpäin ja valmistua ravintoterapeutiksi.

Opintoja suunnitellessa on hyvä myös pitää polkuja avoimena, sillä saatatkin opintojen edetessä löytää uusia kutsumuksia ja kiinnostuksen kohteita. Alalla on hyvä asia perehtyä joihinkin osa-alueisiin enemmän kun on ensin saanut perustietoa. Ei haittaa vaikka et vielä tietäisi mihin haluat perehtyä eikä haittaa vaikka haluaisit olla alan "yleismies Jantunen". Kaikille löytyy työtä kun tekee työnsä hyvin ja osaa markkinoida itseään.

On myös mahdollista erikoistua haastavimpiin tilanteisiin. Itse luen itseni tähän kategoriaan ammattilaisia. Työni on haastavaa, mutta palkitsevaa. Haluan voida auttaa niitä ihmisiä, jotka ovat kokeneet että heidän on ollut hyvin vaikea saada apua. Koska asiakaskuntaani kuuluu ihmisiä, jotka ovat usein monisairaita ja heikkokuntoisia, teen paljon yhteistyötä myös lääkäreiden kanssa. Hyvään ammattitaitoon kuuluu myös tietää hyvin tarkasti milloin kieltäytyä ottamasta johonkin asiaan kantaa ennenkuin asiakas on käynyt lääkärin vastaanotolla. 

Opiskelut

Mihin sitten kiinnittää huomiota opinnoissa? Itse en pyrkinyt siihen, että kaikista tenteistä pitäisi saada täydet pisteet, vaan siihen että itsellä oli varmasti tunne että on oppinut kursseista oleelliset ja tärkeät asiat. Palo alaa kohtaan ja syvällinen kiinnostus aiheeseen auttoivat tässä. Kyllähän ne opinnot olivat välillä pänttäämistä, mutta kaikessa oli syvällinen tarkoitus. Pänttääminen aikuisiällä tuntui ihan erilaiselta kuin lapsena ja nuorena, suoranaiselta intohimolta.

Mitä taitavammaksi haluaa tulla, sen tärkeämpää mielestäni on hallita perusteet. Pidän omassa koulutuksessani koko koulutuksen kivijalkana ihmiskehon ja lääketieteen perusteiden vankkaa tuntemusta. Siksi opiskelinkin lääketieteet opintojen pohjaksi erittäin suurella pieteetillä. Lisäksi istuin kesällä kirjastossa kertaamassa mm. lukion kemiaa ja biologiaa soveltuvin osin ennen ravitsemusopintojen alkua Saluksessa. Lisäksi opiskelin mm. biokemiasta, solubiologiasta ja ravitsemusfysiologiasta vielä ekstraa itsekseni opintojen edetessä.

Perusteiden hyvä osaaminen antaa myös valmiudet tehdä työtä turvallisesti. Tiedät milloin on tilanne jossa tulee ohjata asiakas toisen ammattilaisen vastaanotolle ja millaisessa aikataulussa.

Melko itsenäinen ja vaativa opiskelu edellyttää sitä että olet täsmällinen ja hyvä aikatauluttamaan. Koska kyseessä on tulevaisuudessa ihmisten hyvinvointi, et halua vain päntätä tenttiin niin että unohdat pian tentin jälkeen mitä opit etkä halua vain rimaa hipoen päästä tentistä läpi. Suosittelen opiskelemaan aihetta tasaisesti siten ettei tenttiin lukeminen tapahdu vain viime tipassa kiireellä parina päivänä ennen tenttiä vaan siten, että luet ja kertaat hieman aineistoa joka päivä miettien samalla miten opittu aineisto liittyy kokonaisuuteen ja jo muuhun oppimaasi. Kuvittele jo etukäteen miten tulet mahdollisesti ammatissasi hyödyntämään opittua tietoa.

Opintoihin sisältyy, tai ainakin tulisi sisältyä myös käytännön työharjoittelua jos ammatissa toimimiseen tulee sisältymään myös asiakkaan henkilökohtaista neuvomista ja opastamista. Tähän puoleen koulutuksessa kannattaa myös todella panostaa ja käyttää aikaansa, sillä et vain näytä opettajillellesi mitä osaat vaan opiskelet käytännössä millaista työsi tulee olemaan. Tämä osuus opinnoissasi auttaa parhaimmillaan myös kasvattamaan intoasi ja itseluottamustasi alalla työskentelyä kohtaan.

Kun työt alkavat (tämä osuus kertoo lähinnä Saluksesta tai samantyyppisistä opinahjoista valmistuneiden työstä, mutta voi soveltua mahdollisesti muunkinlaisiin koulutuspohjiin)

Jotkut saattavat alalla huomata että ei ole helppoa löytää tarpeeksi asiakkaita ja työllistyä. Alalla voi työllistyä monellakin tavalla. Monilla on yksilövastaanotto, monet tekevät ravitsemusammattilaisen työtä muun työnsä rinnalla kuten palkkatyönsä rinnalla tai muun yritystoiminnan rinnalla. Monilla on jokin muu hyvinvointialan ammatti lisäksi.

Itse teen työtäni monimuotoisesti. Osa työstä on yksilövastaanottoja ja lisäksi minulta on tilattu artikkeleja, olen käynyt luennoimassa ja vetänyt verkkovalmennuksia. Jotkut myös kirjoittavat kirjoja tai työllistyvät vaikkapa luontaistuotealan tukkuliikkeisiin esimerkiksi alan kouluttajiksi, tuotekehitykseen, myyntipuolelle tai markkinointiin ja tiedotukseen. Tulevaisuudessa itseä kiinnostaisi kirjojen kirjoittaminen, tuotekehitykseen osallistumien, webinaarit, kouluttaminen ja ryhmävalmennukset.

Saluksessa opiskelun hyvä puoli on se, että työtä voi alkaa tehdä jo siinä vaiheessa kun valmistuu ensin ravintoneuvojaksi. Itse työllistyin kokemusasiantuntijan nimikkeellä jo vähän tätä ennen.

Monet alalla työskentelijät ovat yrittäjiä. Siksi saattaa olla hyvä hankkia myös lisäkoulutusta yrittämisestä kuten yrittäjän ammattitutkinto ja on tarvittaessa hyvä kurssittaa itseään myös myynnistä ja markkinoinnista. Nykyaikana sosiaalinen media on usein tärkein markkinointiväline, joten digimarkkinointiakin on hyvä tuntea.

Alalla saattaa joutua vähän nuolemaan näppejään, jos rajoittaa itseään liikaa ajatellen ettei voi tehdä sitä tai tätä tai etten ole hyvä siinä tai tässä. Voit oppia kun uskaltaudut sisukkaasti myös epämukavuusalueelle. Jos mm. julkinen puhuminen, kirjoittaminen tai digimarkkinointi on asioita joita nyt et koe hallitsevasi tai uskaltavasi, ne saattavat olla alalla kyllä aika hyviä taitoja hallita.

Toki voi järjestellä myös asioitaan niin että toiset hoitavat mm. markkinointia puolestasi ja keskityt vain esimerkiksi vastaanottotyöhön. Tämä voi olla mahdollista jos maksat liiketilastasi kiinteää summaa tai prosentuaalista summaa yritykselle, jonka tiloissa pidät vastaanotoasi. Yrittäjät voivat tehdä myös keskenään yhteistyötä ja ostaa toistensa palveluja, jolloin voi paremmin keskittyä ydinosaamiseensa.

Miten työllistyt alalla, riippuu aika pitkälti myös siitä millainen olet ihmisenä. Toiset haluavat vakaammat ja rajatummat työskentelytavat ja -olosuhteet ja toiset haluavat kehittää jatkuvasti uutta ja olla itse mahdollisimman paljon puikoissa.

Alalla on myös hyvä tuntea oma potentiaalinen asiakaskuntansa. Sen sijaan, että yrittäisi saada asiakkaita kenestä tahansa, jota vähänkin kiinnostaa, voi olla paljon hyödyllisempää, palkitsevampaa ja toimivampaa pyrkiä tavoittamaan juuri ne ihmiset, joita koet pystyväsi auttamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Itseäni tässä on auttanut aktiivinen osallistuminen somessa mm. Facebookin hyvinvointi- ja terveysaiheisissa keskusteluissa.

Myös aktiivinen verkostoituminen alalla toimivien ihmisten ja sidosryhmien kanssa on ollut suureksi avuksi. Olen myös kirjoittanut tätä blogia jo vuodesta 2013 asti. Myös sen kautta juuri tietynlainen asiakaskunta on löytänyt minut ja minulla on ollut kunnia olla mukana auttamassa heitä voimaan paremmin. Esillä olemisesta eri medioissa mm. annettujen haastattelujen muodossa on myös ollut hyötyä.

Alalla kannattaa myös pyyteettömästi auttaa toisia alalla työskenteleviä ja ihmisiä joiden kanssa verkostoituu. Näin tulee tunnetuksi reiluna ja hyvänä tyyppinä ja saa myös itse tarvittaessa apua.

Mikä alalla työskentelyssä on tärkeää?

Alalla ei mielestäni voi menestyä niin että voi itse hyvin työssään, jos tekee työtä liikaa todistaakseen osaamistaan jollekin toiselle. Jotkut saattavat tehdä tätä mm. todistaakseen arvonsa esim. omille vanhemmilleen, ovat he vielä elossa tai eivät ja tämä voi olla hyvin alitajuista ja tiedostamatonta. Ravitsemusasiantuntijana työskentely on myös hyvin raskasta ja huono henki välittyy myös asiakkaille jos tekee työtänsä raha, tuote tai jonkun firman etu edellä. Toki tuotteita ja firmoja tarvitaan, mutta niille ei saa antaa liikaa valtaa mielessä eikä konkreettisestikaan. Asiakas on pomosi ja hän maksaa myös palkkasi. Voit nukkua yösi rauhassa kun tiedät että sinulla on aina ensimmäisenä työssäsi asiakkaan etu mielessäsi.

Menestyt alalla, kun rakastat ihmisiä ja heidän auttamista, olet suhteellisen sinut itsesi kanssa, luotat siihen että raha seuraa kyllä sivubonuksena kun suunittelet työsi fiksusti ja teet työsi hyvin. On tärkeä myös huolehtia itsestään ja siitä että elämässä on muutakin kuin työ.

On hyödyllistä jos tunnet sinulle työssäsi ja yksityiselämässäsi tärkeät arvot ja osaat asettaa niitä tärkeysjärjestykseen. Lisäksi on tärkeä pohtia millä tavoin nämä arvot konkreettisesti ilmenevät työssäsi ja arkielämässäsi.

Menestyt myös alalla kun olet sopivan sinnikäs, utelias, kiinnostunut ja halukas kehittämään itseäsi ja oppimaan uutta. Ravitsemusasiantuntijana et ole guru, jota palvotaan vaan olet ihminen joka on asettunut palvelemaan muita.