perjantai 20. marraskuuta 2015

Raskaana olevan kilpirauhaspotilaan hätähuuto

kuva: alkuperäinen, Bixabay, muokkaus Nina Saine
Eräs raskaana oleva kilpirauhaspotilas kirjoitti vetoomuksen kahdelle eri henkilölle Valviraan ja lähetti saman viestin myös oikeusasiamiehelle. Tuhansien potilaiden tapaan hänkin on pulassa Valviran toimien vuoksi. Hänellä ei ole enää lääkäriä, joka uusisi reseptin hänellä parhaiten toimivaan kilpirauhaslääkitykseen. Julkaisen potilaan kirjeen hänen luvallaan.

Tiedän avunhuutoni kaikuvan kuuroille korville, mutta aion yrittää silti. Minun kilpirauhastarinani alkoi vuonna 2011. Kuntoni huononi ja jopa työkykyni alkoi olla vaarassa. Työterveyshuoltoni ei piitannut, vaikka arvoni olivat jo viitearvojen ulkopuolella ja päädyinkin hakemaan apua yksityiseltä puolelta. Työkaverini suosituksesta löysin lääkärin, joka vihdoin otti minut tosissaan. Kilpirauhasarvojeni lisäksi hän tutkitutti muitakin mahdollisia vaihtoehtoja ja tuolloin löytyi myös todella huono rautatilanne ja alhainen b-vitamiini. Kilpirauhasen vajaatoimintaan aloitettiin Thyroxin hoito. Sitä yritettiin saada tasapainoon lähes kolme vuotta. Lopulta toiveestani päädyttiin rinnalle kokeilemaan Liothyroniinia. (Blogistin huomio: Thyroxin on T4-varastohormonia, liothyroniini aktiivista T3-hormonia. Molemmat ovat kilpirauhasen vajaatoimintaan käytettäviä synteettisiä kilpirauhashormonivalmisteita ja molemmat ovat korkeimmassa turvaluokassa, jolloin niitä voivat käyttää niin aikuiset, lapset kuin raskaana olevatkin.)

Yhdistelmähoito saatiin toimimaan ja koen sen ansiosta saaneeni elämäni takaisin. Siitä seurasi myös vihdoin sellainen tilanne, että tulin raskaaksi. Niin kuin ennen raskauttakin, tunsin kokoajan olevani hyvässä seurannassa. Jopa lääkärini ollessa kesälomalla, hän kommentoi laboratorio-arvojani sähköpostitse ja neuvoi tarpeen mukaan. Minulla on koko hoitosuhteen ajan ollut myös lääkärini henkilökohtainen puhelinnumero, josta hänet tavoittaisi jos tulisi jotain äkillisiä ongelmia. Kuinkahan moni muu lääkäri on valmis omistautumaan potilailleen näin uskollisesti?

Nythän tilanne on se, että kun olette rajoittaneet lääkärini oikeutta hoitaa kilpirauhaspotilaita, minulla ei ole ollenkaan voimassa olevaa hoitosuhdetta. Olen raskaana viikolla 27 ja olen todella huolissani loppuraskaudesta ja tulevan lapseni hyvinvoinnista. Eikö tämä ole pahin mahdollinen esimerkki potilasturvallisuuden vaarantamisesta? Olette tiedotteessanne http://www.valvira.fi/…/kilpirauhaspotilaiden-hoidoss…/14444 ollut huolissanne potilaiden huonosta seuraamisesta ja vajavaisesta tutkimuksesta. Mikähän tilanne on nyt? Kun nämä potilaat eivät tiedä minne hakeutua hoitoon ja pahimmillaan yrittävät pärjätä lääkkeineen omillaan ilman seurantaa?

Tiedotteessanne myös tuotte julki, että Suomessa on 20000 lääkäriä, kenellä on lupa lääkkeitä määrätä. Minulla ei ole varaa, eikä voimia lähteä sokkona etsimään uutta lääkäriä. Minulla ei myöskään ole tiedossa, ketkä näistä lääkäreistä omaa tarpeeksi ammattitaitoa hoitaakseen vajaatoimintaa yhdistelmähoidolla. Teillähän se tieto ilmeisesti on? Te olette meidät jättäneet ilman hoitoa. Onko teillä mitään vastuuta potilasturvallisuudesta jonka perään kuulutatte?

Olen itsekin törmännyt lääkäreihin, jotka tuomitsevat minut lääkitykseni perusteella. Kohtelu on ollut ajoittain jopa täysin asiatonta. Mielummin pyrin pärjäämään itsekseni, kuin päädyn lääkärin vastaanotolle, josta poistun jälleen itku kurkussa. Pahimmillaan minua yritetään painostaa vaihtamaan lääkitystäni. Oloni on koko raskauden ajan ollut tasainen ja hyvä, enkä missään nimessä ole valmis tekemään mitään isoja muutoksia elämääni ja mahdollisesti vaarantamaan sillä itseni ja lapseni hyvinvointia.

Tämä kirje liittyy Suomessa jo pitkään meneillään olleeseen kilpirauhaskiistaan. Olen kirjoittanut asiasta useaankin kertaan. Tässä linkki, jonka kautta pääsee lukemaan muut asiaan liittyvät kirjoitukset tästä blogista: http://jalkeilla.blogspot.fi/search/label/kilpirauhaskiista