Se miten yhteiskunta kohtelee sen puolustuskyvyttömämpiä ja heikoimpia jäseniään, määrittää aika tavalla yhteiskunnan moraalin ja sivistyksen tason. Aivan liian usein törmää kokemuksiin siitä miten vanhemmat ovat joutuneet ihan tosissaan taistelemaan lastensa oikeuksien puolesta. Se on musertavaa ja yhteiskunta tuntuu silloin viholliselta. Se on valtava stressi. Jokainen normaali vanhempi ja huoltaja on valmis tekemään lähestulkoon mitä vain, jotta lapsi olisi turvassa ja hänellä olisi asiat hyvin.
Terveyden ja hyvinvoinnin suhteen lapset ovat eriarvoisessa asemassa aikuisiin nähden. Otan kirjoituksessa esiin kaksi epäkohtaa: päiväkoti- ja kouluruokailun ja homeiset rakennukset.
Ruokailu
Kun aikuinen menee työpaikalleen, kukaan ei vahdi hänen syömisiään. Hän saattaa mennä työpaikkaruokalaan ja jos hänellä on vaikkapa gluteeniton ruokavalio, hän sanoo siitä keittiölle ja hänelle todennäköisesti järjestyy gluteeniton annos ilman että tarvitsee kiikuttaa nähtäväksi lääkärintodistusta. Aikuisen sanaan omasta terveydentilastaan luotetaan. On myös tavallista ja täysin oikein tuoda omat eväät. Saat syödä vaikka mummoja tai pieniä kiviä työpaikan taukohuoneessa ja se on sinun asiasi. Sen sijaan aikuisen sanaan lapsensa terveydentilasta ei välttämättä luoteta vaan tarvitaan lääkärintodistus.
Ruokavalioasioissa fiksut lääkärit ovat kiven alla. On paljon ruokavalio-ongelmia, jotka eivät tule näkyviin tutkimuksissa vaan havaitaan, että jokin oire tai terveysongelma kohentuu ruokavaliomuutoksella. Silti on lääkäreitä, jotka eivät suostu kirjoittamaan lääkärintodistusta päiväkoti- tai kouluruokailuun erityisruokavaliosta jos tietyt kriteerit eivät täyty. Lapsellasi pitää olla juuri tietynlainen ongelma kuten selvä allergia tai keliakia, jotka ovat todennettavissa laboratoriotestein. Lääkäri siis katsoo ohjeistuksista ja paperista onko lapsellasi jokin ongelma. Sillä mitä sanot omista huomioistasi lapsesi suhteen ei välttämättä ole mitään merkitystä.
Kuka haluaisi huvikseen lapselleen ruokarajoituksia? Pitääkö lapsen esimerkiksi kärsiä kroonisesta ripulista, kroonisista ihottumista, ylivilkkaudesta tai vatsakivuista, koska lääkäri on asenteellinen ja osaamaton, ymmärtämätön? Eihän sellaisessa ole sen enempää järkeä kuin sydäntä, vai mitä olet mieltä? Ehkä ajatellaan, että mitä vähemmän "ruokavaikeilijoita" joukkoruokailussa, sen helpompi ruokailu on järjestää. Systeemin tulee siis palvella systeemiä, ei ihmistä ja tässä tapauksessa puolustuskyvytöntä lasta tai nuorta.
vinkki: Hyvä aika testata jotakin ruokavaliota kouluikäisellä lapsella kun lääkärintodistusta ruokavaliokokeilulle ei ole saatu on kesäloma. Reilussa parissa kuukaudessa usein tulee hyvin näkyville ruokavalion hyödyt ja kun on kertoa lääkärille kokeilun tuloksista, saattaa päiväkoti- ja kouluruokailu erityisruokavalion tarpeessa järjestyä helpommin.
Saattaa olla, että päiväkotiin tai kouluun ei edes saa tuoda omia eväitä jos lapselle ei myönnetä sellaista ruokavaliota, jolla hän voi hyvin.
Sisäilmaongelmat
Vastaanotolleni tulee usein aikuisia jotka ovat töissä jossakin sisäilmaongelmaisessa ja/tai homeisessa oppilaitoksessa. Heillä on vaikeita kroonisia terveysongelmia, jotka vaikuttava mm. immuniteettiin, hormonitoimintaa, psyykeen, energiatasoihin, unensaantiin, hengittämiseen, ajatustoimintaan ja ihoon. Oireilu saattaa jonkin verran, yleensä hyvin vähän kohentua ruokavaliohoidolla, ravintolisillä ja yrteillä kun on ensin riittävästi tutkittu asioita mm. kyselykaavakkein, keskustellen ja laboratoriotestein ja voitu kohdentaa apu mahdollisimman yksilöllisesti. Silti merkittävää apua saadaan aikaiseksi usein vasta kun ihminen irtisanoo itsensä tai järjestää jotenkin muutoin itsensä pois sairaasta rakennuksesta. Joskus se on koti joka on sairas, ei työpaikka tai sitten sekä koti, että työpaikka ovat homeessa tai muuten myrkyllisiä.
Lapset ovat täysin aikuisten armoilla. Aikuinen voi hommata terveen kodin tai vaihtaa työpaikkaa. Usein lapset ovat pakotettuja jatkamaan homeisissa kouluissa riippumatta siitä miten järkyttävää jälkeä ne tekevät kehittyville pienille ihmisille. "Tuntui kauhealta jättää ne lapset sinne homeiseen kouluun kun itse irtisanoin itseni". Saattaa joku asiakkaistanikin todeta. Ongelmia usein vähätellään mahdollisimman pitkään. Sisäilmaongelmia tutkitaan usein täysin puutteellisella osaamisella ja puutteellisin keinoin. Kenties tarkoituksellisesti ettei tarvitsisi tehdä kalliita ja usein hyödyttömiä väärin toteutettuja remontteja tai jopa purkaa koko roska?
Vauriot ihmisten terveydessä olisivat vähäisemmät jos asioihin puututtaisiin ajoissa. Silti homealtistuksesta yleensä seuraa pysyvä herkistyminen ja oireilustakin voi olla hidasta toipua. Mm. immuniteetin ja hormonitoiminnan kanssa voi olla ongelmia pitkäänkin altistuksen jo päätyttyä. Mitä ihmettä me oikein tehdään meidän lapsille ja nuorille ja mitä tulevat sukupolvet tästä tulevat sanomaan? Enpä ihmettele jos halut syöttää meille velliä, käännellä meitä sängyssä ja vaihtaa meillä vaippoja kun tulemme vanhoiksi on nykyisiltä lapsilta ja nuorilta hieman kateissa tulevaisuudessa. Metsä usein vastaa kuten sinne huudetaan.
Tässä pari pientä, mutta merkityksellistä selviytymistarinaa kahden urhean leijonanemon taistelusta lastensa terveyden ja hyvinvoinnin puolesta:
Kotikoulukin on parempi kuin myrkkykoulu
Espoolaiselle toimittajalle, Pike Hilakarille oli äitinä vaikea siirtää lapsi kotikouluun sisäilmaongelmaisesta koulusta, vaikka toisaalta päätöksen pitäisi olla helppo. Tilanteessa ei ollut kuitenkaan muuta vaihtoehtoa, koska lapsi ei voinut oireidensa takia osallistua opetukseen kyseisissä tiloissa.
Muutamat oppilaat olivat jo vaihtaneet koulua, mutta Hilakari koki, ettei voinut jättää muita lapsia, henkilökuntaa ja vanhempia pulaan. Kotikoulu tuntui aluksi hyvältä ratkaisulta, mutta jo aika pian hän huomasi, että apua tai tukea ei koulun suunnalta tullut pyynnöstä huolimatta. Oli myös hankalaa motivoitua ja motivoida, koska oli niin väsynyt tilanteesta.
Ekaluokkalaisen aktivistiäidin toimintaan ihastuttiin ja vihastuttiin. Opettajat ymmärsivät, mutta eivät aluksi uskaltaneet puhua asiasta. Jotkut vanhemmat eivät halunneet uskoa tilanteen vakavuutta, ja hakivat syytä ihan muista asioista. Hilakari sai myös vihapostia, ettei tieto perustunut faktaan vaan oireisiin ja kokemukseen. Vähättelystä ja epäuskosta huolimatta Hilakari jatkoi taistelua ja mukaan liittyi muitakin altistuneiden lasten vanhempia.
Aikaan saatu nopea väistö oli ratkaisu, jonka myötä koulu suljettiin kokonaan. Siihen auttoi medianäkyvyys, ja hyvä ja rakentava vuorovaikutus päättäjien kanssa. Hilakarien kannalta päätös tuli myöhään, sillä hän oli jo lapsen toiveesta päättänyt vaihtaa toiseen kouluun, jossa perheen vanhempi lapsi jo oli. Nyt tilanne on normalisoitunut, mutta sisäilmaongelmia on havaittu myös uudessa koulussa, vaikkakin pienemmissä määrin.
Lapselta evättiin hölmöläismäisesti gluteeniton ruoka
Lempäälässä asuva perhe törmäsi kunnan virkamiesten vahvaan asenteellisuuteen ja kankeaan päätöksentekoon yksinkertaisessa lapsen erityisruokavaliota koskevassa asiassa. Perheen poika oli käynyt funktionaalisen lääkärin vastaanotolla, missä selviteltiin monenlaisia asioita. Yksi näistä oli epämääräiset vatsavaivat. Kun keliakiageeni vielä näytti positiivista, niin lääkäri suositteli siirtymään gluteenittomaan ruokavalioon. Tästä olisi lääkärin mukaan apua myös pojan muuhun terveydentilaan. Hän kirjoitti asiaan kuuluvan lääkärintodistuksen, koska kunta edellytti sitä.
Kahden vuoden kuluttua kunnasta ilmoitettiin, että todistus ei enää kelpaakaan, koska se ei täytä uusia kriteerejä. Pitää olla vilja-allergia tai keliakia, jotta voi saada gluteenittoman ruokavalion. Vaadittiin uutta todistusta, joka toimitettiin, mutta se ei silti kelvannut. Äiti kävi kiivasta viestinvaihtoa kouluterveydenhoitajan, koululääkärin, sivistysjohtajan, ruokapalvelupäällikön, sosiaali- ja terveysjohtajan ja ylilääkärin kanssa ja vaati kirjallista päätöstä asiasta, sekä valitusosoitetta. Näitä ei luvattu.
Kukaan ei vastannut kysymykseen, kuka viime kädessä päättää tästä asiasta. Nämä virkamiehet vain pallottelivat asiaa edestakaisin. Ylilääkäri teki funktionaalisesta lääkäristä ilmoituksen Valviraan, koska tämä oli muutaman tällaisen ”epämääräisen” todistuksen kirjoittanut. Kunnan sivistysjohtaja puolestaan tiedusteli äidiltä ja isältä, onko tämä todistuksen kirjoittanut lääkäri oikea lääkäri, vai joku funktionaalinen. (blogistin kommentti: Monet funktionaaliseen lääketieteeseen kouluttautuneet lääkärit ovat erikoislääkäreitä ja vähintään lääketieteen lisensiaatteja. He ovat siis opiskelleet lääkäreiksi tai erikoislääkäreiksi ja tämän lisäksi hankkineet lisäosaamista ja lisätietoa mm. ravitsemuksesta, biokemiasta ja edistyksellisistä moderneista tavoista hyödyntää laboratoriodiagnostiikkaa)
Asenne tuli varsin selväksi. Poika oli saanut selkeästi apua gluteenittomasta ruokavaliosta ja kokonaisuus huomioiden olisi ollut kohtuutonta pakottaa lapsi syömään sellaisia ruoka-aineita, jotka aiheuttaisivat hänelle ongelmia. Vaikka äiti kuinka perusteli, selvitti asiaa ja lähetti informaatiota, eivät nämä virkamiehet olleet valmiita pyörtämään päätöstään. Pojan olisi heidän mukaansa syötävä tavallista kouluruokaa vatsavaivoista huolimatta.
Äiti kanteli lopulta virkamiesten toiminnasta Aluehallintovirastoon. Jo ennen sen päätöstä kunta vihdoin ilmoitti, yhdeksän kuukauden vitkuttelun jälkeen, että poika saa gluteenittoman ruokavalion. Kunta oli tällä välin luonut ihan oman prosessin tällaisia tapauksia varten. Päätös tarvittiin niin terveydenhuollon, kuin sivistystoimenkin puolelta. He olivat kehittäneet lomakkeen, jolla tieto kulki näiden kahden instanssin välillä. Fyysistä välimatkaa on muutama sata metriä. Todellisuudessa kyse oli vain siitä, että kunta halusi säilyttää asiassa kasvonsa.
Päätös olisi voitu tehdä huomattavasti yksinkertaisemmin, mutta "kiusa se on pienikin kiusa", sanoo äiti. Aluehallintovirasto totesi päätöksessään, että kunta ei käyttänyt harkintaa, vaikka tässä tapauksessa sitä olisi pitänyt käyttää. He myös totesivat, että kunta oli tarpeettomasti viivyttänyt asian päättämistä, ei ollut toimittanut perheelle kirjallista päätöstä ja että koko päätös oli vastoin luottamuksen suoja -pykälää. Kaksi vuotta voimassa ollutta erikoisruokavaliota ei olisi lainkaan saanut evätä.