Minusta voisi tulla hyvä lääkäri. Itse ajattelen niin ja moni muukin on minulle näin tokaissut. Arvostan lääkäreitä ja heidän koulutustaan, joskin pidän eniten arvossa jatkokoulutuksia mm.kirurgian ja funktionaalisen lääketieteen suuntaan. Myös ensiavussa ja teho-osastoilla tehdään ns. "ihmeitä". Arvostan! Koululääketieteessä arvostan tiettyä pohjaa jonka sen opiskelu tarjoaa lääkäreille. Funktionaalinen lääketiede on kuitenkin minusta sen edistyksellisempi muoto. Pidän koululääketiedettä sen nykymuodossa kuitenkin käytännön hoitotyössä varsin korruptoituneena, putkinäköisenä ja itseään pettävänä. Potilaita pettävänä. Sairauksien ennaltaehkäisy ja monien kroonisten sairauksien hoito on täysin retuperällä osittain siksi että mielummin syötetään mitä moninaisimpia lääketehtaitten tuotoksia mitä moninaisimpiin yksittäisiin oireisiin sen sijaan että kiinnitettäisiin huomiota ongelmien juurisyihin ja tunnustettaisiin ravitsemuksen merkitys ihmisen hyvinvointiin ja kehon epätasapainotilojen hoitoon. Minusta lääketiedettä voisi hyvinkin pitkälle kutsua lääkeBISNEStieteeksi. Se puolustautuu alkeellisin defenssein funktionaalista lääketiedettä vastaan kääntämällä sille selkäänsä, mitätöimällä sitä ja ignooraamalla sitä. Se on häntä koipien välissä fiksumpansa edessä, joten järkevä tasapuolinen dialogi lienee melkoisen haastavaa näistä lähtökohdista. Minä uskallan sanoa tämän, koska olen vain yksi "nobody", en kukaan silmäätekevä minkään alan guru. En niele purematta ajatusta siitä että jollain olisi viisautta vain koulutuksensa ja asemansa puolesta. Arvovaltaisille palleille pääsee joskus varsin puusilmäistä sakkia. En viitsi tässä yhteydessä mainita mitään nimiä enkä katso olevan minun tehtäväni myöskään epäille kenenkään yksilöiden pohjimmaisia vaikuttimia. Kukapa meistä tarkkaan tuntisi edes omia syvimpiä vaikuttimiaan. Sen sanon että pelko kapeuttaa näkemystä. Muutoksen pelko, sen pelko että joutuu julkisesti myöntämään olleensa väärässä.
Minusta ei kuitenkaan tule lääkäriä, ainakin nyt ajattelen niin. Kyllähän se kiehtoisi, mutta ei sovi tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni ja elämäni agendaan. Sen sijaan ravintovalmentajan työ kiinnostaa paljonkin. Se alkoi kiinnostamaan sen jälkeen kun itse sain avun funktionaalisesta lääketieteestä ja ravitsemushoidoista. Näin myös miten se on vaikuttanut myös toisiin kaltaisiini pitkään kärsineisiin potilaisiin, jotka eivät saaneet koskaan kunnon apua konventionaalisen lääketieteen parista. Heräsi aito halu auttaa. Minulla on tosin lapsesta lähtien ollut halu parantaa ja olen jo lapsesta lähtien ollut tekemisissä myös ns. vaihtoehtoisten hoitojen parissa, saanut niistä apua, lukenut niistä, nähnyt erilaisten hoitomuotojen toimivan niin eläimissä, pienissä lapsissa kuin aikuisissa. Tuttuja hoitomuotoja ovat olleet mm. homeopatia ja vyöhyketerapia. Näin myös kuinka serkkuni allergiat lievittyivät hivenainehoidoilla. Olin merkillinen kakara. Siinä missä likkakaverit lukivat hevostyttökirjoja, minä luin Raamattua ja Miten Luonto Parantaa-kirjaa. Tiede myös muutenkin kiinnosti ja mikroskooppi oli kovassa käytössä. Varmaan aika harva penska haaveilee pyyhkäisyelektronimikroskoopeista, sentrifugeista ja massaspektrometristä. Minä haaveilin, mutta melko salaa, sillä ikätoverini eivät varmaan oikein olisi ymmärtäneet ja tiesin ettei äidillä ja isällä olisi ollut sellaisiin varaa.
Ryhdyin toisinaan jopa toimiin parantaakseni, auttaakseni. Sain ensimmäisen oman vuohen, Tanja-nimisen kilin ala-asteikäisenä. Se ilmeisesti tuli meille vähän liian pienenä ja leimautui minuun. Se huusi äänensä käheäksi kun olin koulussa. Minun olisi pitänyt elää sen vierellä vuorokaudet läpeensä. Tälle vuohelle juotin auringonhattu-uutetta sen käheytynyttä kurkkua hoitaakseni. Neljä vuotta nuoremmalle allergisista ihottumista kärsivälle serkkupojalle juotin vehnänalkioöljyä ja toinen joi kiltisti vaikka ilmeestä näki, että pahaa oli. Mokiakin sattui, kuten silloin kun äänensä menettäneelle kukolle, joka teki jo kuolemaa juotin ruiskulla ehkä vähän liian ison annoksen iskän konjakkia lääkkeeksi. Kukkopa otti ja kuoli. Hyvä armokuolemahan se saattoi olla, mutta tarkoitukseni olisi ollut parantaa. Tahto parantamiseen oli jo tuolloin kova. Nyt sitten kolmekymppisenä kun on alan vaihto edessä olen tosi innostunut opinnoistani ja odotan sitä päivää kun saan alkaa vastaanottamaan asiakkaita ja saan alkaa tekemään yhteistyötä mm. funktionaalisten lääkäreiden, homeopaattien, osteopaattien ym. kanssa auttaakseni ihmisiä saamaan heidän tarvitsemaansa kokonaisvaltaista hoitoa.
Kenenkään ei tarvitse uskoa sanaakaan mitä kirjoitan tähän blogiin. Vastuu on itsellä. Kehotan ottamaan itse asioista selvää. Tämä ei ole tiedeblogi eikä mitään virallisia hoito-ohjeita sisältävä blogi. Muistakaa tämä! Olen onnellinen jos joku saa tästä blogista ideoita ja vertaistukea. Jos ette tästä blogista tykkää, jättäkää suosiolla pois lukulistalta. Ei kannata hankkia negatiivista energiaa lukemalla sellaisia juttuja, joista saa vain mänttifiilikset.
