 |
| © Can Stock Photo / NinaMalyna |
"Rakastaisitko minua karvoineni päivineni?" tai "Hyväksyisitkö minut karvoineni päivineni?" Meillähän on tällainen karvoihin viittaava sanonta meidän kielikulttuurissa. Kun esimerkiksi kissa tai pöllö syö hiiren, se syödään tavallisesti kokonaan, siis karvoineen päivineen. Sanontaa käytetään kuitenkin kuvamaan sitä että joku esimerkiksi hyväksytään kokonaan, sellaisenaan.
Naiset, karvat ja hyväksyntä
Ihmisillä on hyvin voimakas tarve tulla hyväksytyksi omana itsenään, vaikka terveellä itsetunnolla varustettu on tietenkin myös hyvin tietoinen siitä ettei ole täydellinen ja että varmasti myös kehitettävää löytyy. Kuitenkin jos bongaamme itse jatkuvasti signaaleja ympäristöstä tai omista ajatuksistamme siitä ettemme ole riittäviä tai ettemme kelpaa tarpeeksi hyvin tai jos meille pyritään jatkuvasti esimerkiksi lapsuudenperheen, ystäväpiirin tai puolison toimesta osoittamaan ettemme ole riittävän hyviä, se on omiaan johtamaan tilanteeseen, jolloin emme ole tyytyväisiä itseemme tai elämäämme. Tulemme onnettomiksi, masentuneiksi, alamme ehkä yli- tai alisuorittaa, esittää korostetusti jotakin jota emme todellisuudessa ole. Tällainen taakka on aika kova kantaa ja haukkaa energiaa ja aikaa elämästämme ja etäännyttää meitä itsestämme ja toisista ihmisistä.
Naisilla on karvoja. On hyvin tavallista että niitä on siellä missä miehilläkin, mutta se miten paljon, miten paksuja, pitkiä ja minkä värisiä ne ovat, vaihtelee. Onhan myös toki miehiä, joilla karvoitusta on vähemmän. Mm. geenit ja sukuhormonitasomme ja terveydentilamme vaikuttaa siihen, millaista, missä ja miten paljon meillä karvoja kasvaa.
Kulttuurissamme on tavallista että kauneusihanteet edellyttävät että naiset poistavat karvoitusta sieltä mihin sitä ei haluta. Kainalot, sääret, bikinirajat, kenties koko genitaalialue, jopa käsivarret, Karvoja saatetaan joutua poistamaan myös kasvoista, pottuvarpaiden päältä ja vatsalta. Joillain naisilla on rintakarvoja. Voi olla yllättävän suuri tabu lakata poistamasta karvoja. Mitä sinun sosiaaliselle elämällesi arviosi mukaan tapahtuisi (jos olet nainen), jos vain yksinkertaisesti lakkaisit tekemästä karvoillesi yhtään mitään, mukaanluettuna hiukset, kulmat ja kaikki muutkin karvat? Kuka ja millä oikeudella joku on asettanut nämä hieman kirjoittamattoman oloiset normit kulttuuriimme? Onko jossain muualla toisin?
Karvojen poistamisen riesa
Nuoret tytöt ja naiset voivat tuntea nykyään aika isoja ulkonäköpaineita sen lisäksi että paineita voi olla myös opiskeluista, ihmissuhteista ja harrastuksista. Siinä on ihan tarpeeksi stressiä. Missä määrin olisi terveellistä stressata karvoista? Onko se ihan helppo juttu se karvojen poisto? Ei välttämättä.
Harva mies tietää miten paljon fyysistä epämukavuutta, aikaa ja rahaa voi mennä karvojen poistoon. Karvojen ajelu esimerkiksi kainaloista, genitaaleista tai bikinialueilta voi tuottaa kutinaa, ihoärsytystä ja esteettisesti hurjankin näköisiä punoituksia ja jopa karvatupen tulehduksia. Nämä tulehdukset voivat myös paheta sellaisiksi, että tarvitaan lääkärinhoitoa. Toki tässä tulee myös eteen mm. taito, kokemus ja hyvät tuotteet. Jotkut laittavat iholle aineita, joilla karvat poistetaan kemiallisesti. Ovatko nämä aineet ihan fiksua ja turvallista kosmetiikkaa käyttää, vaikka ne ovatkin laillisia ja sallittuja? Mikä voisi olla herkkäihoisille ihmisille turvallisin tapa poistattaa ei halutut karvat?
Laadukkaat ajovälineet ja aineet eivät ole ilmaisia, mutta ei ole myöskään kosmetologikäynnit vahauksineen, sokerointeineen, valoimpulssihoitoineen tai jopa laserhoitoineen. Jos haluaa pysyvästi eroon karvoistaan jollakin alueella, saattaa laserhoito maksaa vuositasolla satoja euroja ja kaikissa tapauksissa tulos ei ole pysyvä. Itse olen siitä valitettavasti hyvä esimerkki.
Vahaus, sokerointi, laser- ja valoimpulssihoidot tuottavat myös kipua. Toiset ovat tälle kivulle toki herkempiä kuin toiset. Onko tämä kaikki rahanmeno ja fyysinen epämukavuus, jopa ihotulehdukset ja mahdollisesti tulehtuneet ihon sisään kasvaneet karvat, kutina, kirvely kemikaalialtistus ja punoitus kaiken sen väärti, että näytämme siltä kuin yleisten (ehkä jopa aika pinnallisten) normien mukaan pitäisi? Voimmeko ihan aidosti itse päättää missä määrin otamme tai jätämme karvojamme vai sääteleekö kulttuuri tai jopa kaveripiiri tai puolisomme asian puolestamme?
Omat kokemukseni
Nuorempana olisin varmasti suuttunut nyt vanhemman minäni moisista kysymyksestä. Olin hyvin tarkka ulkonäöstäni. Uskon, etten ole ainoa jo aikuisempaan ikään ehtinyt nainen, joka voi yhtyä toteamukseen: "Olisinpa murehtinut nuorempana vähemmän ulkonäköäni ja arvostanut enemmän sitä mitä minulla todellisuudessa oli, iloinnut huolettomasta nuoruuden ajasta." Nuoruus on aivan liian kallisarvoista aikaa turhaan murehtimiseen. Hanki seuraa, joka todellakin hyväksyy sinut karvoinesi päivinesi!
Miksi aihe on minulle läheinen? Siksi että kuulun sukuun, jossa naiset ovat todella karvaisia. Olen sukulinjassani jo ainakin kolmas nainen isoäitini ja äitini lisäksi, jolla kasvaa parta ja jotka ovat todella karvaisia. Asiaan ei liity pelkästään ulkonäköseikat, vaan myös terveysseikat. Minulla todettiin 19-vuotiaana PCOS, eli monirakkulaisten munasarjojen oireyhtymä, johon liittyy mm. munasolun irtoamisen ongelma (voi aiheuttaa ongelmia fertiliteettiin eli lisääntymiskykyyn), kuukautishäiriöt, painonhallinnan ongelmat ja erityisen suuri riski nk. metaboliseen oireyhtymään. Tilaan liittyy kehon sokeriaineenvaihdunnan häiriö.
Kun näet karvaisen naisen, pidä mielessäsi että kaikki asiat eivät ole aina vain ulkonäköseikkoja. Kysymys voi olla myös hyvin vakavistakin terveyshaitoista. Koskaan ei oikein voi tietää mitä kaikenlaista taakkaa ihmiset tämän suhteen elämässään kantavat, vaikka kohtaisit heidät iloisina ja puuhakkaina. Terveysasioihin voi myös liittyä tahatonta karvattomuutta, kuten autoimmuunisairaus, syöpähoidot tai tietyt hormonipuutokset.
Olen aika tavalla selättänyt PCOS:n. Onneksi en purematta niellyt, mitä gynekologi minulle sanoi kun olin nuori 19-vuotias vasta avioitunut nainen, joka meni hänen vastaanotolleen kuukautisongelmineen. Lääkäri nimittäin tokaisi suorasukaisesti että munasarjani näyttävät ultraäänikuvassa "kuin haulikolla ammutuilta", niihin oli kehittynyt niin paljon puhkeamattomia munarakkuloita. Munasarjani olivat siis kystiset. Olimme hankkimassa lapsia, joten oli aika musertavaa kuulla että se ei välttämättä olisikaan niin yksinkertainen juttu ja että laihduttaminen voisi auttaa, mutta se on tavallisesti vaikeaa naisille, joilla on PCOS.
Onneksi olin jo nuorena ennakkoluuloton eri hoitomuotoja kohtaan, joten saimme avun muualta kuin koululääketieteestä ja tulin ensimmäistä kertaa äidiksi 22-vuotiaana. Myös painonhallinta onnistui, mutta ei siten kuin miten sitä olisi ohjeistettu virallisia reittejä pitkin vaan silloin trendikkäällä nk. Monticnacin ruokavaliolla, joka on yhtä tänään mielestäni erittäin validi vaihtoehto painonhallintaan kun hieman nykyaikaistaa mm. ruokavalioon liittyviä vanhentuneita käsityksiä ravintorasvoista.
Olin aina ollut hyvin karvainen, mutta lasten saannin jälkeen, kenties samoihin aikoihin kun kilpirauhasongelmanikin alkoivat hiljalleen paheta, alkoi leukaperiin puskea yhä tiheämpään yhä paksumpaa ja mustempaa karvaa. Lopulta en enää pysynyt pinseteillä perässä ja karvat piti alkaa ajelemaan kerran pari päivässä. Moni nainen, tai mieskään ei voi kuvitella että joku nainen joutuu tekemään niin. Se on kuitenkin osa minun päivittäistä rutiinia, vaikka täytyy sanoa että ei siitä iho kyllä tykkää.
Asiaa on yritetty hoitaa myös mm. hyvin tehokkailla laserhoidoilla. Siihen saa kulumaan hyvin paljon rahaa ja karvat tulevat kuitenkin aina takaisin. Sokerointi tai vahaus ei onnistu, ellen anna karvojen kasvaa ensin riittävän pitkiksi. Sen verran minäkin olen ympäristöni normien orja, että siihen ei kantti kestä lähteä. Jos antaisin partani kasvaa, se todellakaan ei olisi mitään ohutta haiventa vaan ihan silkkaa paksua ja kiiltävää miestyypin karvoitusta, jota on tiheänä ihan samoissa kohtaa kasvojani kuin miehilläkin.
Mieshormonitasoni ovat hyvin korkeat, samoin DHEA-hormonitasoni, vaikkakin identifioidun hyvin voimakkaasti sukupuoleltani naiseksi. Ei tämä ongelma kiva ole, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa hyvin monta haastavaa terveysongelmaa elämässä kokeneena, että ei tämä ole ollenkaan pahimmasta päästä. Tämä ei ole vaarallista eikä tuota jatkuvaa kipua. Jos niin päätän, tämä on vain tosiasia, joka pitää huomioida elämässä. Olen iloinen siitä että viimeksi gynekologikäynnillä munasarjat näyttivät täysin normaaleilta ja terveiltä. Ne tarkastetaan säännöllisesti, vaikka minulle on tehty kohdunpoisto.
Karvarauhan julistus
Olisiko siinä mielestäsi ideaa, että olisimme armollisia karvaisuuksiemme ja toisten ihmisten karvaisuuksia kohtaan? Nehän ovat kuitenkin vain karvoja. Voisihan ihossa olla kiinni kaikenlaista pahempaakin. Meillä aikuisilla, äideillä, isillä ja kaikilla muillakin on myös mahdollisuus auttaa meidän lapsia ja nuoria suhtautumaan kehoonsa suvaitsevaisesti, myönteisesti ja armollisesti, jopa ihaillen ja suurta iloa ja kiitollisuutta tuntien. Annetaan meidän lapsille ja nuorille ja oikeastaan kaikenikäisille karvarauha. Rakastetaan toisiamme karvoinemme päivinemme.
Näytetäänhän myös omalla suhtautumistavalla ja käytöksellä mallia mutkattomasta ja myönteisestä suhtautumisesta karvoihin, päätyy niitä sitten poistamaan tai ei. Itse olen ainakin äitinä yrittänyt välttää kutsumasta karvojani ällöttäväksi tai muutoinkaan osoittamaan että jotenkin inhoaisin karvojani. Olen vain todennut että olen karvainen ja niin on moni muukin nainen. Toki olen sitten rehellisesti myös kertonut, että on se joskus ollut vaikea ja ikävä asia, mutta eihän se auta mihinkään että vain rypee asiassa itsesäälin kourissa.
Mielestäni oleellista omassa "karvatarinassani" on se, että minua on koko elämäni ajan rakastettu. Olen sitten ollut lihava tai laiha, karvainen tai karvaton, terve tai sairas. Minua on rakastettu ja minä olen rakastanut muita. Omaa aviomiestänikin olen nyt rakastanut yli 20 vuotta ja hyväksymme toisemme, karvoinemme päivinemme.
Tulen linkkaamaan tämän jutun FB-sivulleni ja FB-ryhmääni, joissa voimme keskustella yhdessä tästä aiheesta. Kerrothan siellä myös jos sinua kiinnostaisi että kirjoittaisin jutun myös PCOS-sairaudesta ja sen hoidosta luontaisin keinoin ja ravintoterapialla. Voit myös kertoa omia ajatuksia ja kokemuksia PCOS:stä ja karvoista.
https://www.facebook.com/SaineNina/
https://www.facebook.com/groups/1972126779532275/?ref=bookmarks
