Onko kalja/makkara/pitsadiettiä toteuttava säälittävä epäonnistuja?

EPÄONNISTUMISESTA JA JOSSITTELUISTA, MAHDOLLISUUKSISTA JA HENKISESTÄ KASVUSTA..

Heitätkö heti hanskat tiskiin ja ajatteletko mustavalkoisesti?

Ihmisillä on usein rima varsin korkealla sekä omien, että toisten ihmisten suhteen. Lisää tähän mustavalkoista "kaikki tai ei mitään"- ajattelua niin ollaan melko ankarilla vesillä.

"Nyt kun tilasin tän pitsan niin antaa sitten mennä alamäkeä kun en näköjään tähän terveelliseen syömiseen kuitenkaan pysty, vaikka kuinka haluaisin. Tilaan huomennakin ja juon vielä kaljaa päälle. Kuolen sitten nuorena sydän- ja verisuonitauteihin kuten muutkin sukulaiset."

"Taasko toi typerä blösö vetää pitsaa. Ei näköjään mitään itsekuria. Hakekoot sitten itse ne kolesteroli- ja verenpainelääkkeensä apteekista ja menköön taksilla jos ei itse jaksa kävellä."

Aika moneen asiaan voi heittää päälle leiman epäonnistumisesta. Mitä jos muuttaisitkin näkökulmaa? Jos viljelisitkin mielessäsi ja puheessasi vähemmän koko sanaa "epäonnistuminen" tai siihen liittyviä muita sanoja.

"Nam. Ihanaa pitsaa, mutta nyt kyllä sitten seuraava vasta kuukauden päästä ja sitä ennen herkuttelen vain terveellisesti ja muistan juoda tarpeeksi vettä. Tässä iässä on tärkeää jo alkaa miettimään syömisiään että eläisi pitempään terveempänä. Mulla on vielä niin paljon kaikkea mitä haluan jaksa ja ehtiä tehdä."

"Voi itku, nyt kyllä mua vähän huolestuttaa tuo hänen ruokavalio. Pitää jutella että sopisiko että meillä olisi enemmän salaatteja ja raasteita ja jos mä vaikka kirjoittaisin myös listaa että mitä ruokia sieltä kaupasta olisi pääosin hyvä tuoda. Mun pitää puhua näistä mun peloista että ensaa pitää häntä vierelläni elossa ja terveenä enää montaa vuosikymmentä.."

Jos myöntäisitkin että riippuen asiayhteyksistä, moni asia on prosessi. Aina ei voi olettaa että onnistuu täydellisesti ainakaan heti ja tarvitseeko edes? Miksi turhaan piiskata itseä tai toisia? Eikö moni asia olisikin riittävän hyvä vaikkei olisikaan täydellinen? Jos joku menee joskus mönkään niin meneehän muillakin. Jos joku menee mönkään tänään, niin onko se asia, josta kannattaa repiä hiuksiaan vielä vuodenkin päästä, tai viiden vuoden kuluttua?

"Mun piti kyllä tänään tehdä sitä uunikalaa ja syödä se raikkaan salaatin kanssa.. No otan tän nyt tärkeänä oppituntina. Kun kotona ei ollut kaapissa ruokaa niin tuli tilattua pitsa. Pistänkin nyt kalenteriin ne päivät kun käyn kaupassa niin ei niin helposti toistu."

"Jos vaikka aloitettaisiin siitä että koittaisin sopia että niinä päivinä kun syödään pitsaa, tilattaisiinkin vain yksi ja jaettaisiin se puoliksi ja lisäksi lautasella olisi myös höyrytettyjä kasviksia, salaattia ja raastetta ja ja jälkkäriksi ei oliskaan jätskiä vaan vaikka vähän kermavaahtoa ja marjoja. Ne voisi makeuttaa vaikka steviatipoilla.."

Kun jotkut ovet sulkeutuvat, uusia avautuu. Joskus kiipeät sisään ikkunasta ja jos niikseen tulee, teet uuden oviaukon pistosahalla.

Oma nuoruudentarinani, epäonnistuminen vai polku?

Päätin nuorena, että nyt on jaksaminen sillä tasolla että en jatka enää erikoislukiossa, jossa olin oppilaana. Päätin tulla ns. maitojunalla takaisin. Vaihtoehtona olisi ollut sairaslomalle jääminen. Se olisi onnistunut luokattomassa lukiossa varsin helposti. Päätös olisi voinut olla toinen jos kilpirauhassairauttani olisi alettu hoitaa jo tuolloin sen sijaan että jäin vain "seurantaan", joka ei sitten toteutunutkaan kun terveyskeskus vaihtui vaan siitä lähin hoidettiin vuosia lähinnä mielenterveyttäni, joka sitten koheni kun sain oikeanlaista hoitoa kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Kiipesinkin "epäonnistumiseni" jälkeen sitten sisään ihan toisenlaisesta ikkunasta kun vedin lukion oven takanani kiinni. Sain ammatin, toisenkin, lapset ja avioliiton. Löysin elämän tarkoituksen, pysyvän olosuhteistani riippumattoman turvallisuuden ja tulevaisuuden toivon. Helppoa ei ole ollut, mutta on mahdollista päättää kirjoittaako itselleen sankaritarinan vai murhenäytelmän. Samat tapahtumat, eri painotus ja erilainen näkökulma. Muuta näkökulmaa, muutat elämäsi. Sekä menneen, nykyisen, että tulevan. Millaisen linssin kautta sinä katsot maailmaasi? Elämän Instagramissa on paljon filttereitä, jos vain haluamme niitä käyttää.

Olisin toki voinut vatvoa kesken jäänyttä lukiota elämänarvoni pilanneena epäonnistumisena, mutta eikö sellainen suhtautuminen aika tehokkaasti sabotoi onnellisuutta?

Jossittelu, ansa vai huvittelua?

Jos. Se on kutkuttava sana. Siihen voi jäädä jumiin niin ettei pääse elämässä eteenpäin tai sitten se voi olla itsensä huvittamista ja aivojensa ja mielikuvituksensa haastamista. Mitä jos oliskin ollut toisin. jos olisin onnistunut siinä tai epäonnistunut tässä, valinnut toisin.. Jos romattinen ilta olisi ollutkin seuraavana päivänä eikä sinä sateisena maanantaina, minulla olisi nyt eri lapsi kuin hän, joka nyt pelaa tuolla omassa huoneessaan. Jos en olisikaan muuttanut nuoruuteni kaupunkiin, mulla olisi ehkä kokonaan eri mies tai olisin sinkku tai mistä sen tietää, ehkä olisin leski. Ehkä mulla olisi vain yksi lapsi. Ehkä olisin ihan eri ammatissa.

Elämä voi kuljettaa meitä vaikka mihin suuntiin ja matkalla teemme päätöksiä. Jotkut päätökset tehdään meidän puolestamme ja paljon on sattumallakin sormensa pelissä. Ajatteluamme ja suhtautumistapaamme voimme kuitenkin hioa ja oppia tiedostamaan, vaikka muuten elämä olisikin varsin tuulista. Mihin sinä ankkuroit itsesi, jotta elämän tuulet eivät heittele sinua ympäriinsä? Mitkä ovat arvosi ja vakaumuksesi?

Se uuvuttaa ihmistä ja sitoo hänen henkistä ja fyysistä energiaansa jos leimaa asioita epäonnistumisiksi ja vatvoo ja jossittelee. Aikaa ja voimia ei jää sellaiseen tekemiseen, joka auttaisi virkistämään ja voimistamaan. Akut ehtyvät ja elämä ankeutuu ja kapeutuu.

Ihminen paranee ja toipuu vain kokonaisena

Moni alkaa parantua fyysisistäkin oireiluistaan kun saa vapautettua henkistä energiaansa oman mielensä vankiloista, joissa tuota energiaa on pidetty panttivankina sidottuna erilaisiin itselle epäedullisiin toiminta- ja ajattelutapoihin, uskomuksiin ja reagointitapoihin. Joskus minäkään en työssäni ole kunnolla pystynyt auttamaa ihmisiä, koska ihminen paranee kunnolla vain kokonaisena, ottaen huomioon sekä mielen, kehon, että sosiaaliset suhteet. Toisaalta apua ovat parhaiten saaneet ne, jotka ovat taipuneet kokonaisvaltaisempaankin muutokseen kuin vain se polku joka huomioi sairaudet, lääkitykset, ravintopuutokset, labratestit, ravintolisät, yrtit, ruoansulatusentsyymit, suolahapot ja probiootit. Ei nämä auta ainakaan kunnolla silloin kun esim. ihmissuhteet on ihan pielessä tai ei ole tehnyt tiliä menneisyytensä kanssa tai jos on vaikeita käsittelemättömiä traumoja tai tunnelukkoja.

epäonnistumisen pelko

Joskus ihmisellä on pelko epäonnistumisesta. Niin kova pelko että se on muuttunut uskomukseksi. "En voi onnistua tässä ruokavaliossa tai tämäkään hoito ei minua auta." Pelko on tullut niin tutuksi että se on turvallisempi ja käsikirjoitetumpi kuin tuo vielä pelottavampi onnistuminen. "Mikä sinua estää onnistumasta?", olisi tuolloin tärkeä kysymys. Mitä sitten tapahtuu jos onnistuu? Mitä sitten teen elämälläni ja millainen tulen olemaan? Mitä minulta odotetaan jos tulen parempaan kuntoon ja pärjäänkö enää "normaalien" maailmassa? Onko epäonnistumista vieläkin pelottavampaa onnistua? Mitä jos sitten onnistumisen jälkeen epäonnistuukin uudelleen?

Ei voi uida jos pelkää vettä. Vai voiko? Pelot voi voittaa. Rohkeutta ei ole se ettei pelkää vaan se, että silloin kun tarvitsee, menee eteenpäin peloistaan huolimatta. Kun pelko iskee sua päin pläsiä, iske takaisin! Joskus et edes tiedä pelkääväsi vaan pelko on naamioitunut niin että se iskee puskista, takavasemmalta etkä oikein tiedä mikä sinuun on iskenyt. Pelko pitää osata tunnistaa ja tunnustaa. Sitten sen voi voittaa. Tämä voi olla pitkäkin prosessi.

Epäonnistumiset kuuluvat elämään. Me myös opimme sekä omista epäonnistumisistamme, että toisten epäonnistumisista. Ehkä enemmänkin kuin onnistumisista. Peloista käsin elävä ei todellisuudessa elä vaan on jonkinlaisessa ikuisessa horrostilassa etsiessään kaikesta sellaisestakin varmuutta, jossa ei varmuutta ole. Kun myönnämme, että epävarmuus ja epäonnistumiset kuuluvat elämään, alamme uskaltaa.

Joku voisi jatkaa pitsa/kalja/makkaradiettiään, koska se on tuttu ja turvallinen eikä tarvitse pelätä epäonnistumista tai sitten hän voisi päättää uskaltaa kohentaa terveyttään ja jaksamistaan. Vain pelolle periksi antaminen olisi silloin syy jatkaa vanhassa.

"What if I fall?

Oh, but my darling, what if you fly?"

-Erin Hansen

P.S. Jotkut päättävät jatkaa sillä kalja/makkara/pitsadieetillään ja se on heidän asiansa. Hän on ehkä päättänyt että tämä on hänen elämäänsä ja hän on valmis katsomaan ne kortit mitä se antaa tai hän on ihminen joka ei tietoisesti tykkää muuttaa elämäänsä vaan tekee sellaista mitä on tottunut tekemään ja mikä tuntuu mukavalta ja tutulta. Kunnioitetaan toistemme valintoja. Elämässä on muutakin kuin ruoka ja juoma. Meillä on kaikilla omat vikamme ja sokeat pisteemme. Toisilla ne ovat vain näkyvämmät kuin toisilla. Ylensyöminen tai lihavuus voi olla näkyvyydessään rehellisempää kuin esimerkiksi taipumuksemme luokitella ja tuomita toisia ihmisiä. Aloitetaan muutos itsestä, ei toisista.