Haluatko parantua?

kuva: Bixabay

Vertaistukityössäni ja työssäni kohtaan paljon ihmisiä, joilla on monenlaista terveysongelmaa. Työskentelen kilpirauhaspotilaiden parissa, mutta opinnoissani ja ihmisten kanssa on tullut tutuksi iso kirjo monenlaisia terveysongelmia. Kun keho alkaa mennä epätasapainoon, siihen puhkeaa usein erilaisia oireita ja sairaudentiloja kuin sieniä sateella. Kenellä tiheämpään, kenellä harvakseltaan, mutta yleensä syöksykierre huonompaan terveyteen on varma jos mitään ajattelussa, ruokavaliossa, elintavoissa ei muuteta ja lääkitään vain oireita.

Mainitsin muutoskohteista ensimmäisenä ajattelun. Miksi? Koska ajattelusta se muutos lähtee. Onko oikea asenne, jotta löytää vastaukset kysymyksiin ja saa ongelmiaan ratkaistua? Kun lähdetään kartoittamaan jonkun ihmisen tilannetta, on hyvin merkittävää miten hän näkee elämänsä, itsensä, itsensä suhteessa toisiin. Mitkä ovat hänen lähtökohtansa ja uskomuksensa.

En ole lääkäri enkä muutenkaan virallinen terveydenhoidon ammattilainen. Sanonkin siksi aina asiakkailleni, jotka tulevat vastaanotolleni että olen kokemusasiantuntija ja ravintoneuvojaopiskelija. En voi ottaa virallisesti kantaa esimerkiksi lääkityksiin, saati sitten määrätä niitä enkä voi diagnosoida mitään. Sen sijaan voin kuunnella. Monelle, joka tulee vastaanotolle olen ensimmäinen joka haluaa ja jolla on aikaa kuunnella mitä hänellä todella on sanottavaa. En tyrmää, en vähättele. Voin myös kertoa toki mielipiteeni joistain asioista, kertoa mitä itse tekisin seuraavaksi hänen tilanteessaan ja voin selittää ihmiselimistön toimintaa ja sairaudentiloja sen pohjalta, jota olen tulevaa ammattiani vasten opiskellut: lääketieteen perusteet, kuten anatomia, fysiologia, tautioppi, neurologia, psykologia ja psykiatria ja myös ravitsemustieteistä esimerkiksi ravitsemusfysiologia. Voin myös opastaa eri tietolähteille, vertaistuen pariin, antaa lukuvinkkejä. Monelle olen liikennevalo, joka auttaa ohjaamaan seuraavan avunantajan luo, mutta monet tulevat myös uudelleen ja tsemppaan heitä esimerkiksi heidän valitsemassaan ruokavaliomuutoksessa. Voin antaa perusohjeita ja voimme yhdessä optimoida ruokavaliota, miettiä sen toteuttamista arjesta ja sitä mitä nyt sieltä kaupasta kannattaisi ostaa ja millaisia ruokia tehdä. Voimme yhdessä myös miettiä ravintolisiä, mm. sitä millaiset ravintolisät ovat laadukkaita ja millaisia missäkin tilanteessa voisi tarvita ja mitä taas ei. Monia auttaa kun on jokin vakituinen kontakti samoja kokeneeseen ihmiseen, joka kuuntelee, auttaa ja kannustaa. Se auttaa ylläpitämään motivaatiota.


Motivaatiota mihin? Siihen, että ottaa itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja terveydestään. Jos on kovin passiivinen ja odottaa milloin lääkärin, milloin ravintoasiantuntijan, milloin jonkun muun auttavan tahon hoitavan kaiken eikä itse tarvitse tehdä mitään niin harvemmin silloin syntyy ainakaan pysyvää tulosta. Jotkut haluaisivat sellaisen helpon tien että kirjoita mulle nyt kuuden viikon kaikki ateriat ruokaresepteineen niin noudatan sitten sitä. Tähän en suostu, sillä se tie ei vie pitkälle. Ei ainakaan opi mitään jos ei itse ole halukas ottamaan asioista selvää ja soveltamaan. Toki pitää ottaa huomioon ihmisen lähtökohdat. Jos hän ei ole koskaan esim. kokannut itse ruokiaan, pitää lähteä liikkeelle helposta tavasta toteuttaa ruokavaliota. Joskus lähdetään liikkeelle pienistä muutoksista, joku haluaa että tehdään iso muutos kertarysäyksellä. Joku haluaisi nyt vain ensialkuun etsiä se lääkärin, joka voisi uusia kilpirauhaslääkereseptin, joku haluaa mennä sekä lääkärille, ravintoterapeutille, että vyöhyketerapeutille ja mielellään jo seuraavalla viikolla. On joka tapauksessa hyvin tärkeää pyrkiä ymmärtämään omaa hoitoaan ja sitä mihin se perustuu. Silloin ei myöskään tule niin helposti harhaanjohdetuksi tai voi sanoa jollekin auttajistaan että nyt ehkä mennäänkin metsään. Sitten voidaan korjata kurssia. Joskus se auttaja pitää laittaa vaihtoon jos vain junnataan paikallaan.

Minkälaisia ihmisiä minä olen saanut parhain tuloksin autettua? Sellaisia, jotka ovat valmiita tekemään välttämättömiä muutoksia. Jos ruisleivän syöminen on tärkeämpää kuin terveys silloin kun ruisleipä aiheuttaa pahoja oireita, miten voisin auttaa? Joskus joku asia on pullonkaulana edistymiselle. Ehkä ihminen ei vielä ole valmis tarvittaviin muutoksiin. Ehkä tarvitaan vielä jokunen vuosi ramppaamista eri asiantuntijoilla ja lisää kärsimyksiä, uusia oireita, uusia puhjenneita sairaudentiloja. Onhan tämä kaikki hyvin inhimillistä. Ei sitä ole helppo arjessa tehdä sitä muutosta varsinkin jos on väsynyt ja kipeä, kovin vähävarainen tai jos on liuta lapsiakin hoidettavana.

Onko ihminen luovuttanut vallan omasta terveydestään jollekin toiselle vai pitääkö hän sen itsellään? Tämä on tärkeä kysymys kun haetaan apua kroonisiin terveysongelmiin. Monet ovat tottuneet siihen, että lääkärin sana on laki eikä omilla aivoilla ajattelua tässä kohden tarvita. Valitettavasti tällä ajattelulla usein tuomitsee itsensä siihen kierteeseen että kun lääkäri ei enää osaa auttaa enempää, tehtaillaan masennusdiagnoosi ja tuutataan ihminen täyteen masennuslääkkeitä ja monenlaisia oireita lievittäviä lääkkeitä. Näin kävi itsellenikin jossakin vaiheessa, mutta sitten vihelsin pelin poikki ja annoin "potkut" niille lääkäreille, jotka eivät olleet osanneet minua auttaa. Ne lääkärit ovat potilaiden keskuudessa pidettyjä ja kovaa valuuttaa, jotka ymmärtävät roolinsa olevan nykypäivän valistuneita potilaita hoitavina lääkäreinä ennemminkin konsultti kuin autoritäärinen käskyttäjä. Viisas lääkäri kysyy potilaan mielipidettä ja ajatuksia. Toisaalta monen lääkärin kädet ovat sidottuja jos työnantaja tai yhteistyöyritys sanelee miten hän saa ja voi ammattiaan harjoittaa. Mahtaa olla turhauttavaa esimerkiksi yrittää auttaa monisairasta ihmistä hänen kaikissa terveyshuolissa jos pitää saada kolme potilasta tunnissa sisään ja ulos vastaanotolta. Mahtaa myös turhauttaa jos tietäisi että potilasta voisi auttaa jokin tietynlainen kilpirauhaslääkitys, mutta joku veroparatiisillisen ison lääkärikeskusketjun johto on sanonut että sillä lääkityksellä et täällä potilaitasi hoida.

kuva: Pixabay

Joskus ihminen ei uskalla tai halua parantua. Alitajuisesti hän pelkää ettei pärjääkään terveenä, pelkää sitä roolinmuutosta, joka terveydentilan muutoksesta seuraa. On totta että tervehtyminen voi laukaista henkisen kriisin niin siinä ihmisessä, joka on tullut parempaan kuntoon kuin lähipiirissäkin. Tämänkin olen kokenut myös itse. Jos on ollut pitkään sairaan ja kykenemättömän, autettavan roolissa, monet asiat on mietittävä ja opeteltava tekemään ihan uudelleen kun tilanne muuttuu terveyden ja jaksamisen osalta parempaan suuntaan. Oma identiteettikin pitää miettiä ihan uudelleen. Se voi olla hyvin hämmentävää. Lähipiirikin voi olla ihmeissään. Parhaimmillaan ympärillä on rohkaisevia ihmisiä, kuten minulla, mutta myös siitä kuulee että parantuminen ja sen mukanaan tuoma roolinmuutos koetaan lähipiirissä suurena uhkana.

Pelkääkö joku myös alitajuisesti sitä ettei saa huomiota tai rakkautta mitenkään muuten kuin pysymällä sairaana? Tässä voisi auttaa se, että ryhtyy tietoisesti itse etsimään tilaisuuksi auttaa toisia. Usein ne, jotka janoavat loputtomasti hoivaa ja apua ovat riistäneet tiedostamatta itseltään mahdollisuuden tuntea iloa siitä että on voinut auttaa jotakuta toista. Kun on huonossa kunnossa, se apu voi aluksi olla niinkin pientä kuin hymyileminen vastaantulijalle, kannustava tekstiviesti ystävälle tai sukulaiselle tai lyhyt kommentti vertaistukiryhmässä kanssakärsijälle; "Tsemppiä, koita jaksaa". Jos haluat itse apua, huomiota, hyviä asioita, sinun pitää myös osata antaa niitä toisille. Muuten mikään apu, huomio, rakkaudenosoitus ei tule olemaan sinulle riittävää.

Se, ettei ole valmis parantumaan voi ilmetä vertaistuessa esimerkiksi sellaisena että kerta toisensa jälkeen pyydetään apua ongelmiin, mutta todellisuudessa mitään apua ei käytännön tasolla oteta vastaan. Mikään apu ei kelpaa. Kaikki kyseenalaistetaan, hyvätkin neuvot, tai vain sivuutetaan. Sitten on niitä jotka kenties vähäisistä voimavaroistaan huolimatta tekevät parhaansa ja ovat sinnikkäitä. Välillä saattaa todella uuvuttaa ja iskeä hoitoväsymys ja luovuttamisen tarve. Sitten taas yritetään. Olen nähnyt hyvin huonokuntoisten ihmisten nousevan sieltä syvältä suosta sinnikkyydellä ja jopa heidän läheiset ja hoitokontaktinsa voivat olla ällistyneitä saavutuksista. On ilo saada lukea tai kuulla tällaisesta menestyksestä. Usein menestyksen taustalla voi olla se, että heti alkuun on ollut tervehtymiselle otollinen ajattelutapa ja asenne tai se ajattelutapa ja asenne on muuttunut matkan varrella.

"Joudunko mä nyt vielä maidostakin luopumaan. Mitä mä sitten syön jos en saa syödä kreikkalaista jugurttia? Mitä mä nyt sitten kylässäkin sanon kun en voi syödä Elma-tädin piimäkakkua? Sehän loukkaantuu verisesti.."

"No ok. Pitää sitten kokeilla tätäkin. Tarvitsen kyllä apua jotta löydän sen sopivan tavan syödä ja että saan sitten ravinnosta kaiken tarvittavan kun maito jää pois. Hienoa, että on jotakin, jota voin itse tehdä terveyteni eteen omilla valinnoillani!"

Näet varmasti selkeän eron noiden kahden kuvitteellisen suhtautumistavan välillä ja sen kumpi ajattelutapa tekee terveyteensä panostamisesta helpompaa ja auttaa ylläpitämään motivaatiota. Kun lähdet hakemaan apua, tarkastele asennoitumistasi. Se voi merkitä eroa jos ei nyt välittömästi elämän tai kuoleman välillä niin ainakin kurjuuden ja hyvän elämänlaadun välillä. Kaikkea ei voi aina parantaa kokonaan, mutta usein jo pienikin muutos parempaan päin on se, joka arjessa rohkaisee ja auttaa jaksamaan eteenpäin. Joskus yksi pieni muutos tai useampiakin muutoksia voi tehdä valtavankin eron. Entä jos nyt vihdoin löytyisikin se hoitomuoto, lääkitys tai auttaja, jonka avulla tapahtuukin jotain ratkaisevan hyvää? Itse olen suunnattoman kiitollinen jokaisesta sellaisesta päivästä kun ei satu mihinkään ja siitä että ei ole tarvinnut olla pitkään aikaan sairaalassa. Olen kiitollinen siitä, että saan auttaa ihmisiä ja siitä että saan opiskella mielenkiintoisia asioita.