Mielestäni totuutta rakastavat ihmiset ovat myös rohkeita ottamaan totuuden vastaan silloinkin kun se on kiusallinen ja epämiellyttävä. Kun Daviesin Hajalla-kirjaa lukee, joutuu väkisinkin miettimään miten jatkossa suhtautuu psykiatrian diagnooseihin ja psyyke- ja masennuslääkityksiin.
Tässä ajassa tuntuu olevan jotakin, joka vaatii paljastamaan vääryyttä ja mädännäisyyttä joka on rauhassa saanut muhia pinnan alla. Tästä yhtenä todisteena on kirjoja, joita on viimeaikoina julkaistu, kuten Professori
Peter C. Gøtzschen "Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus" ja psykologi Aku Kopakkalan "Masennus, suuri serotoniinihuijaus"-kirja, josta tulen kirjoittamaan myös lähiaikoina.
Antropologi ja psykoterapeutti James Daviesilla on tässä kirjassa persoonallinen ote kuvata vierailujaan haastattelemiensa ihmisten luona. Ensin hieman ihmettelin tätä tapaa, mutta itse asiassa se oli miellyttävää lukea. Kirjasta käy nimittäin mielestäni hienosti esiin se prosessi, joka kirjailijalla on ollut hänen nähdessään paljon vaivaa ja matkustaessaan ihmisten luo tutkiessaan sitä mitä kaikkea lääkebisnes ja sen taloudellisessa vaikutuspiirissä työskentelevät ihmiset ovat psykiatrian alalla puuhastelleet viime vuosikymmeninä.
"Poistuin senaattori Grassleyn toimistosta ja lähdin kävelemään pitkin National Mallia, joka on Capitolin kukkulalta Lincolnin muistomerkille johtava pitkä puisto. Kävelin puiden varjossa ja mielessäni kaikuivat Grassleyn viimeiset sanat: "Onnea matkaan. Toivon että työhösi suhtaudutaan hyvin." Hänen äänessään oli hieman varoittava sävy. Oli melkein kuin hän olisi sanonut, että älä odota kaiken sujuvan helposti."
Lääketeollisuudella on valtavat markkinavoimat ja vaikutusvalta takanaan. Se haluaa myydä erilaisia lääkkeitään mahdollisimman monelle ihmiselle. Se käy kirjasta esiin perusteellisesti mm. sellaisten ihmisten haastattelujen perusteella, jotka ovat olleet kokijoina ja silminnäkijöinä asiassa.
Jo kirjan suomennoksen esipuheen kirjoittaja psykiatri Ben Furman lataa täyslaidallisen mielestäni pelkkää asiaa. Esipuhe alkaa lauseella. "Kun psykiatrista hoitojärjestelmää tarkastelee kriittisin silmin, ei voi välttyä siltä vaikutelmalta, että sitä ei ole koskaan luotu asiakkaita vaan mielenterveysalan työntekijöitä varten". Kovia sanoja, mutta helppo näin mielenterveyskuntoutujanakin yhtyä tähän omien kokemusteni perusteella. Olen ollut järjestelmässä ja ollut aikamoisen lääkitsemiskavalkadin kohteena vuosikaudet. Olen totisesti saanut kokea millainen koneisto nykyinen mielenterveyshäiriödiagnoosien tehtailu ja lääkitseminen on. Olen iloinen, että sain vieroitettua itseni pois lääkkeistä, jotka aiheuttivat lähinnä sivuvaikutuksia ja erittäin vaikeita "lopetusoireita". Ongelmiini niistä ei koskaan ollut ratkaisuksi. Työssäni kokemusasiantuntijana ja vapaaehtoistyössäni vertaistuessa kohtaan jatkuvasti samantyyppisiä kokemuksia.
Furman listaa suomennoksen esipuheessaan sitä mitä muutoksia nykypsykiatria vaatisi, jotta palvelut tehtäisiin aidosti niitä käyttäville: (lyhennetty katkelma)
Antropologi ja psykoterapeutti James Daviesilla on tässä kirjassa persoonallinen ote kuvata vierailujaan haastattelemiensa ihmisten luona. Ensin hieman ihmettelin tätä tapaa, mutta itse asiassa se oli miellyttävää lukea. Kirjasta käy nimittäin mielestäni hienosti esiin se prosessi, joka kirjailijalla on ollut hänen nähdessään paljon vaivaa ja matkustaessaan ihmisten luo tutkiessaan sitä mitä kaikkea lääkebisnes ja sen taloudellisessa vaikutuspiirissä työskentelevät ihmiset ovat psykiatrian alalla puuhastelleet viime vuosikymmeninä.
"Poistuin senaattori Grassleyn toimistosta ja lähdin kävelemään pitkin National Mallia, joka on Capitolin kukkulalta Lincolnin muistomerkille johtava pitkä puisto. Kävelin puiden varjossa ja mielessäni kaikuivat Grassleyn viimeiset sanat: "Onnea matkaan. Toivon että työhösi suhtaudutaan hyvin." Hänen äänessään oli hieman varoittava sävy. Oli melkein kuin hän olisi sanonut, että älä odota kaiken sujuvan helposti."
Lääketeollisuudella on valtavat markkinavoimat ja vaikutusvalta takanaan. Se haluaa myydä erilaisia lääkkeitään mahdollisimman monelle ihmiselle. Se käy kirjasta esiin perusteellisesti mm. sellaisten ihmisten haastattelujen perusteella, jotka ovat olleet kokijoina ja silminnäkijöinä asiassa.
Jo kirjan suomennoksen esipuheen kirjoittaja psykiatri Ben Furman lataa täyslaidallisen mielestäni pelkkää asiaa. Esipuhe alkaa lauseella. "Kun psykiatrista hoitojärjestelmää tarkastelee kriittisin silmin, ei voi välttyä siltä vaikutelmalta, että sitä ei ole koskaan luotu asiakkaita vaan mielenterveysalan työntekijöitä varten". Kovia sanoja, mutta helppo näin mielenterveyskuntoutujanakin yhtyä tähän omien kokemusteni perusteella. Olen ollut järjestelmässä ja ollut aikamoisen lääkitsemiskavalkadin kohteena vuosikaudet. Olen totisesti saanut kokea millainen koneisto nykyinen mielenterveyshäiriödiagnoosien tehtailu ja lääkitseminen on. Olen iloinen, että sain vieroitettua itseni pois lääkkeistä, jotka aiheuttivat lähinnä sivuvaikutuksia ja erittäin vaikeita "lopetusoireita". Ongelmiini niistä ei koskaan ollut ratkaisuksi. Työssäni kokemusasiantuntijana ja vapaaehtoistyössäni vertaistuessa kohtaan jatkuvasti samantyyppisiä kokemuksia.
Furman listaa suomennoksen esipuheessaan sitä mitä muutoksia nykypsykiatria vaatisi, jotta palvelut tehtäisiin aidosti niitä käyttäville: (lyhennetty katkelma)
1. Meidän tulisi suhtautua psyykenlääkkeisiin huomattavasti kriittisemmin kuin tällä hetkellä tehdään
2. Meidän tulisi ottaa potilaiden, kokemusasiantuntijoiden ja omaisten ääni kuuleviin korviin.
3. Meidän tulisi ottaa etäisyyttä lääketeollisuuteen
4. Meidän tulisi luopua psykiatrisista diagnooseista ja käyttää sen sijaan luonnollista kieltä kirjatessamme tietoja palvelujen käyttäjistä papereihin ja tietokonejärjestelmiin.
5. Meidän tulisi luopua siitä ajatuksesta, että pitkä ja tiivis yksilöterapia on jollakin lailla parempi hoitomuoto tai ssuositeltavampi terapiamuoto kuin muut terapiamuodot.
6. Itse asiassa meidän tulisi kokonaan kyseenalaistaa sokea uskomme psykoterapian autuaaksi tekevään vaikutukseen.
7. Mielenterveyden alan työntekijöiden pitäisi jalkautua norsunluutorneistaan kansan pariin.
8. Meidän tulisi luopua ajatuksesta, että psykiatrian ja siihen liittyvän päätöksenteon tulee olla lääkäreiden käsissä.
Miten psykiatrian diagnoosijärjestelmät on laadittu?
Davies kirjoitti kirjansa omien sanojensa mukaan, "jotta seuraava sukupolvi välttyisi nykyiseltä psyykenlääke- ja diagnoosihurmalta" Kirjan alussa hän kaivautuu selvittämään mm. sitä miten nykyiset diagnoosijärjestelmät ovat rakentuneet. Meillä on usko, että kaiken takana on tiukkaa asiallista tiedettä. Kirjaa lukiessa minulta kirjaimellisesti loksahti suu auki moneen kertaan. Voin sieluni silmin nähdä sen varsin inhimillisen, epätäydellisen ja osin erimielisenkin porukan, joka erilaisia "diagnoosistopaketteja" on ollut vuosien varrella vääntämässä. Sen sijaan että olisi voitu käyttää tarkkaan tutkittua tietoa alasta, jota ei edes pysty tutkimaan täysin samoin menetelmin kuin monia muita tieteenaloja, psykiatrisia tautiluokituksia vain yksinkertaisesti sorvattiin sopimuspohjalta.
Katkelmia Davisiesin ja psykiatri Roberts Spitzerin keskustelusta kirjassa:
Spitzer: "Psykiatria ei pysty nojautumaan biologisiin tunnusmerkkeihin, joiden nojalla sairauksien ottaminen mukaan DSM:ään on perusteltua. -- Meillä on erilaiset menettelytavat. -- Meidän johtava periaatteemme (laatiessa diagnooseja DSM-luokitukseen, blogistin huomio)-- taisi olla se, että kun riittävän moni lääkäri tunsi jonkin diagnoosin olevan tarpeellinen, lisäsimme sen luokitukseen.
Davies: "Sairauksia siis lisättiin DSM:ään sopimuspohjalta?
"Niin se meni. Aivan oikein."
Robert Spitzer on ollut laatimassa useitakin versioita DSM-tautiluokutukseen psykiatrian osalta vuosikymmenten varrella.
Katkelma kirjasta:
Robert Spitzer on ollut laatimassa useitakin versioita DSM-tautiluokutukseen psykiatrian osalta vuosikymmenten varrella.
Katkelma kirjasta:
"Renee Garfinkel on psykologi, joka osallistui kahden DSM-komitean toimintaan. Hänkin vahvisti, että tärkeimmät päätökset tehtiin epätieteellisin menetelmin: "Minun nähdäkseni, Garfinkel sanoo suorasukaisesti: "Työryhmien työskentely ei ollut millään tavoin tieteellistä. Pikemminkin oli kuin ystäväporukka olisi yrittänyt päättää, minne heidän pitäisi mennä illalliselle.""
Mietin kirjaa lukiessa tässä kohden, että erilaisten ihmisten käsissä psykiatrian tautiluokituksista olisi voinut tulla samalla menetelmällä varsin erilainen. Ihmisiä diagnosoidaan ja luokitellaan siis käytännössä melko summamutikassa eikä ihmisillä ole aavistustakaan miten epätieteellinen pohja niillä "leimoilla", diagnooseilla on, jota heihin on lätkäisty heidän oirehtiessaan psyykkisesti. Tuloksethan tässä puhuvat puolestaan, vai mitä? Onko sitten nykypsykiatria diagnosoinnin ja lääkitysten ansiosta saavuttanut hyviä hoitotuloksia? Tämänkin pohtimiseen Hajalla-kirja ja Kopakkalan Masennus-kirja antavat hyviä eväitä.
Lääkkeet:
Mietin kirjaa lukiessa tässä kohden, että erilaisten ihmisten käsissä psykiatrian tautiluokituksista olisi voinut tulla samalla menetelmällä varsin erilainen. Ihmisiä diagnosoidaan ja luokitellaan siis käytännössä melko summamutikassa eikä ihmisillä ole aavistustakaan miten epätieteellinen pohja niillä "leimoilla", diagnooseilla on, jota heihin on lätkäisty heidän oirehtiessaan psyykkisesti. Tuloksethan tässä puhuvat puolestaan, vai mitä? Onko sitten nykypsykiatria diagnosoinnin ja lääkitysten ansiosta saavuttanut hyviä hoitotuloksia? Tämänkin pohtimiseen Hajalla-kirja ja Kopakkalan Masennus-kirja antavat hyviä eväitä.
Lääkkeet:
 | |
| kuva: Bixabay |
Kirja paljastaa myös hätkähdyttävällä tavalla miten kriittisesti tarkastellessa tutkimukset paljastavat ettei mm. masennuslääkkeillä ole juurikaan lumelääkityksen ylittävää tehoa. Silti niitä määrätään maailmalla ihan valtavia määriä. Ihmisille, niin potilaille kuin mielenterveyden ammattilaisillekin on myyty myytti siitä että masennuslääkkeet ovat turvallisia ja parantavat masennuksen.
Ote kirjasta: "Joskus lääkkeet muuttavat meitä. --Joskus ne rauhoittavat ja turruttavat. Joskus muutokset ovat ennustamattomampia. --Vaikutuksestaan riippumatta masennuslääkkeet eivät "paranna" tai palauta olotilaa "normaaliksi". Jos haluamme käsittää lääkkeiden vaikutusta, meidän on ymmärrettävä, että ne ovat samanlaisia kuin mitkä tahansa psyykkisiin toimintoihin vaikuttavat kemialliset aineet. Ne muuttavat mielentilan epänormaaliksi."
Rahan valta:
Millä keinoin lääkeyrityksen manipuloivat tutkimustuloksia? Miten lääkeyhtiöiden rahoitus vaikuttaa mm. psykiatreihin ja jopa yliopistoihin? Onko todisteita siitä, että asiantuntijoina pidetyt ihmiset salaavat lääkeyhtiöiltä saamiansa isoja palkkioita? Tämä osa kirjaa sai pulssin ja verenpaineen nousemaan. Miten valtava voima rahalla voikaan olla! Itse asiassa kirjoittaja kirjoittikin ennen erään kirjan luvun alkua seuraavasti: "Minun on reiluuden nimissä annettava ennakkovaroitus: Jos verenpaineesi on jo valmiiksi korkea, käy lääkärin vastaanotolla ennen kuin jatkat lukemista." Varoitus oli aiheellinen.
Erään tapauskuvauksen jälkeen kirjailija kirjoittaa: "Tapaus saa miettimään, joutuvatko yliopistot uhraamaan niin laitoksen, tutkimustyön kuin kliinisenkin riippumattomuuden, kun ne ottavat vastaan rahaa yrityksiltä. Kun kysyn tätä joltakin psykiatrilta, saamani vastaus riippuu vääjäämättä siitä, onko vastaajalla sidonnaisuuksia lääkeyrityksiin."
Sisällysluettelo:
Erään tapauskuvauksen jälkeen kirjailija kirjoittaa: "Tapaus saa miettimään, joutuvatko yliopistot uhraamaan niin laitoksen, tutkimustyön kuin kliinisenkin riippumattomuuden, kun ne ottavat vastaan rahaa yrityksiltä. Kun kysyn tätä joltakin psykiatrilta, saamani vastaus riippuu vääjäämättä siitä, onko vastaajalla sidonnaisuuksia lääkeyrityksiin."
Sisällysluettelo:
Kirjan sisällysluettelo oli jo itsessään mielestäni niin mielenkiintoinen, että lainaan lukujen nimet tähän:
Suomennoksen esipuhe, Ben Furman
Kirjan kirjoittajasta
Huomautus
Esipuhe
1. Psykiatrian kriisi, tautiluokituksen kukoistus
2. Tutkittua tietoa vai pelkkää puppua?
3. Mielipahan medikalisaatio
4. Masentava totuus onnellisuuspillereistä
5. Lumelääkkeet ja uskon parantava voima
6. Outoja oireita ja lääkkeitä
7. Aivojen kemiastako kaikki johtuu?
8. Pää ja sydän rahan ja vallan vietävissä
9. Mutta mehän rikastumme niillä
10. Kun tiede epäonnistuu, markkinointi pelastaa
11. Psykiatriset myytit
12. Psykiatrian imperialismi
13. Onko toivoa paremmasta?
liite: Vaurioittavatko psykoosilääkkeet aivoja?
liite: Vaurioittavatko psykoosilääkkeet aivoja?
Kiitokset
Viitteet
Hakemisto
Loppumietteet:
Loppumietteet:
Kirja sisälsi paljon haastatteluja, kertomuksia potilastapauksista, tieteellisten tutkimusten kriittistä tarkastelua ja vertahyytäviä paljastuksia. Mikäli lopuksi ei olisi näkynyt valoa tunnelin päässä (luku 13.), olisi totisesti jäänyt ahdistunut mieliala psykiatrian onnettomasta nykytilasta. Kai se on niin, että me yksittäiset ihmiset voimme joka tapauksessa äänestää jaloilla ja kertoa toisille mielipiteemme, suositella esim. tällaisia kriittistä psykiatriaa edustavia kirjoja luettavaksi mm. mielenterveyden ammattilaisille, potilaille ja heidän omaisille. On hyvä, joskin hieman pelottava asia tietää missä mennään.
Lainaan lopuksi kirjassa haastatellulta psykiatri Sami Timimiltä katkelman. Timimi on Britannian kansallisen terveyspalvelu NHS:n lääketieteellisen koulutuksen johtaja. "Minun nähdäkseni ja kaiken saatavilla olevan näyton perusteella diagnoosit eivät ole edistäneet tiedettä. Ei ole konkreettisia todisteita siitä, että diagnoosiryhmät liittyisivät joihinkin biologisiin tai edes psykologisiin muutoksiin. Ja vaikka tarkastelisimme pelkästää nykyisen diagnoosijärjestelmän hyötyä potilastyössä, kaikki näyttö viittaa siihen, että se ei auta tekemään hyödyllisiä hoitopäätöksiä. Asia on suorastaan täysin päinvastoin. "
kirjailija jatkaa: "Timimin mukaan on saatu näyttöä siitä, että mielenterveyden hoidossa tärkeintä ei ole ongelmien diagnosointi ja lääkkeen määrääminen vaan suhteen luominen ahdistuneeseen ihmiseen. Ongelmasta saadaan siten parempi näkemys, minkä jälkeen on mahdollista laatia yksilöllinen hoitosuunnitelma."
Tulisiko siis psykiatrian antaa lisää tilaa muille hoitomuodoille kuin lääkityksille? Mielestäni näin on ja samaa mieltä tuntuu olevan myös suomalainen psykologi Aku Kopakkala, jonka kirjasta kirjoitan seuraavaksi.
Tulisiko siis psykiatrian antaa lisää tilaa muille hoitomuodoille kuin lääkityksille? Mielestäni näin on ja samaa mieltä tuntuu olevan myös suomalainen psykologi Aku Kopakkala, jonka kirjasta kirjoitan seuraavaksi.
